Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.
Vanhassa Suomessa ensimmäiset versot on pilkottu ja syöty pastan ja Aura-juustomurujen kera. Kello kolistelee kolmessa Almatyssa jonka mukaan De Re Allii Sativi-blogi on kellotettu. Ilotulitukset ovat siellä jo kaiketi ohi ja edessä vuoden ensimmäisen päivät toimet kunhan aamu koittaa. Almaty elikkä se kaupunki joka meilläkin vielä tunnetaan paremmin ainakin vanhempien sukupolvien keskuudessa nimellä Alma-Ata on keskeisellä paikalla jossain siellä missä kynsilaukka on alunperin kasvanut. Almatyssä ei ole maailman kylmimmät talvet ja juuri nyt siellä on pari miinusastetta ja ilmankosteus on 80%. Tammikuun keskilämpötila pitemmällä tarkasteluvälillä on -4,7. Almatyn sää vastaa pitkälti samaa mitä Kazhakstanissa noin yleensä on. Suomalaiselle voi olla yllättävää se, että Almatyssa sataa kesä-elokuussa keskimäärin joka toinen päivä. Almaty on samalla levysasteella kuin Filaree Washingtonissa.
Juuri tätä kirjoitettaessa Okanoganin piirikunnassa jossa Filaree sijaitsee on pakkasta -6 selssiusta. Lunta on maassa kotitarpeiksi. Filaree ja sen naapuritilat, Omakin taajamassa on muitakin kynsilaukan viljelijöitä, eivät voi leuhkia sellaisilla pakkasilla joilla Vanhankin Suomen kynsilaukan viljelijöitä voidaan siunata, mutta siellä vallitsee kesäkuukausina yksi asiatila joka tekee tuosta laaksosta ehkä kaikista ihanteellisimman paikan kynsilaukan viljelylle koko maailmassa.
Tuo yksi asia on siinä, että siellä ei käytännössä sada lainkaan heinä-elokuussa ja ilman lämpötila on jatkuvasti helle-lukemissa päivällä ja yöt ovat kuivan viileitä. Kaman voi kuivata hangaarimaisissa suuleissa kattoon ripustettuna. Toki Filareen kynsilaukka ei taatusti ole yhtä maukasta kuin suomalainen koska kylmä talvi puuttuu. Kaiken lisäksi viljely on keinokastelun varassa. Filareen ja sen kumppaneiden etu on myös siinä, että siellä voi kasvattaa kaikkien kasvuryhmien lajikkeita; kreolejakin varsin hyvällä menestyksellä. Kreoleja on hankala kasvattaa Suomessa kaikista parhaimillakaan alueilla, suotuisan kesän vyöhykkeellä, Vanhassa Suomessa ja Läntisimmällä Uudellamaalla. Aurinkotunnit eivät riitä ja yksinkertaisesti sanoen täällä on liian kylmää.
Piti puhuman kirjastopenkistä ja niinhän sitten tehdäänkin. De Re Allii Sativin viljelmän kirjastopenkissä on nyt 105 lajiketta ja ensi syksynä on luvassa runsaasti uusia kynsilaukkoja lähinnä Euroopasta. Varsin helposti päästään kolkuttelemaan jo kahdensadan lajikkeen rajaa, mutta sanotaan nyt sitten että aivan varmasti 180.
Kynsilaukan kasvattamisen yksi suuri viehätys ovat eri kasvuryhmät ja lukuisat lajikkeet. Jokaisen kynsilaukan kasvattajan, harrastajan, vakavikon ja varsinaisen viljelijän tulisi pitää kirjasto-penkkiä. Mutta mikä sitten tekee kirjastopenkin? Mikä on vähimmäismäärä? Tehdäänpäs pieni hahmotelma ja aloitetaan kasvuryhmistä. Luonnollisestikin kuusi peruskasvuryhmää ovat:
— Aidot raitapurppurat ja marmori-, ja lasipurppurat.
— Rocambolet
— Posliinit
— Artisokat
— Turbaanit
— Silverskinit
— Muut erikoisemmat.
Noista kuudesta ryhmästä pitäisi saada 24 lajiketta jota voidaan pitää kirjastopenkin vähimmäis-vaatimuksena. Mutta mistä noita kaikkia sitten saa; siinäpä kysymys. Harrastajien yhteistyö on kaikkien tärkein asia vaiheessa jossa meillä ei ole Suomen Filareeta ja jos olisikin niin se on vielä varsin vaiheessaan.
Raitapurppuraa saa varmuudella ainakin yhdeltä Vanhan Suomen tuottajalta, mutta kyseinen lajike on juuri se joka tekee valkoiset wrapperit. Marmoripurppuroista varmin tapaus on tietenkin Siperialainen ja se riittää aluksi. Bauhausin valikoimissa oli viimä syksynä tsekkiläistä Unikat-lajiketta joka on todella hyvä Lasipurppura. Oikein käsiteltynä wrappereissa on todella platinaa, kultaa, hopeaa, kuparia ja tietenkin kaikista hienointa purppuraa. Niin ja tietenkin jotain lasimaista. Lasista hohdetta on myös kypsissä kynsissä. Unikat-lasipurppuraa kannattaa kasvattaa joulukuusenkoristeeksi.
Rocamboleja on liikkeellä ainakin kaksi eri lajiketta; tietenkin Iso venäläinen elikkä se josta tunentaan Alexandra-niminen kanta. Toinen hyvä valinta on ns. Etelä-Suomalainen jota kasvattaa Vanhassa Suomessa ainakin yksi viljelijä. Virosta saa helposti punaista venäläistä ja ukrainalaista Ljubashaa.
Posliineja kasvattaa tietämättään varsin moni. Zieimai tunkee puutarhoihin ja vallannee ykköslajikkeen aseman lähivuosina. Dukat ja Ornak ovat myös ns. must-lajikkeita.
Artisokista kasvuvarmin on Casablanca. Muita pakollisia ovat tietenkin Germidour ja Therador.
Turbaaneja on vaikea löytää ja ne vaativat vähän kärsivällisyyttä. Joillakin harrastajilla voi olla jaettavaa muille.
Silverskinejä näkee toreilla mutta kukaan noista myyjistä ei tiedä myymiensä lajikkeiden nimiä. Silverskinien arvo on pitkässä säilyvyydeessä ja siinä, että jo kahdesta raapista saa 6-8 varsin ytyistä isoa kynttä ruuanlaittoon ja loput pienemmät kynnet voi pistää ruukkuun ja multaan. De Re Allii Sativin kirjastopenkissä on tällä hetkellä kuusi Silverskiniä: ”Garcia,” Intialainen III; Intialainen ”III”; ”Laitila;” ”Japo” ja Isokääntä ”III.”
Harvinaisuuksia on sitten maailma väärällään, mutta viiden kuuden vuoden päästä saatavailla on Aasian purppuroita sun muita.
Mutta jos nyt lopuksi tehtäisiin tällainen hahmotelma aloittelevan kynsilaukkaajan kirjastopenkistä:
Aidot raitapurppurat: Verchaja mcara; Kolkjan purppura
Marmoripurppurat: Siperialainen
Lasipurppurat: Unikat
Rocambolet: Iso venäläinen; Etelä-Suomalainen; Punainen venäläinen; Ljubasha; Killarney Red
Posliinit: Zieimiai; Ornak; Dukat; Georgian Chrystal
Artisokat: Casablanca; Germidour; Therador;
Turbaanit: Dushanbe; Red Janice; ja ns. "Morado."
Silverskinit: Japo ja joku ihan ”mikä tahansa” torilta löytyvä.
Em. kuuden kasvuryhmän 24 lajiketta antavat jo varsin hyvä kuvan siitä mikä se kynsilaukka sitten ihan oikeasti on. 4 kynttä jokaista ja ollaankin jo 96 raapin sadossa. Maahan menee jonkin verran seuraavana syksynä, mutta syötävääkin riittää ja tietysti mikä parasta: kavereillekin riittää maisteltavaa. Ainahan kirjaston kokoa voi kasvattaa ja kun suosikki-lajikkeet löytyvät niin niitä voi tietysti kasvattaa enemmän.
Uudenvuodenyön tunnelmiin sopii hyvin alkuperäisen Baccaran ”The Devil sent You to Loredo.” Maria ja Mayte ovat kuin kaksi tanssivaa kreolia. 1970-luvulla vahvasti elänyt ja seuraavalla vuosikymmenellä maailmasta täysin tietoiseksi tullut ihminen muistaa kyllä nämä kaksi naista. He eivät oikein tulleet toimeen keskenään, ja toinen oli aina toisen kimpussa. Nyt kun tuota saksalaisissa uudenvuodenjuhlissa tehtyä taltiointia katselee uusilla silmillä niin ymmärtää kyllä miksi sitä nahinaa piisasi. Mutta eipä siitä sen enempää. Jokainen katselkoot videon muutaman kerran niin ymmärtää kyllä miksi toinen oli kateellinen toiselle. Toinen tanssii virheettömästi rytmissä ja pursuaa sietämättömän kevyttä elämäniloa, ja toinen on kuin totinen koivupökkelö. Vanha Suosikin-lukija 1970-luvulta tietää että Mayte oli aivan oikea baletti-tyttö nuorempana. Tästä iloa MMXVI-vuoden ensimmäiseen päivään.
Torsti avaa tässä nyt hieman enemmän valkosipulien kasvuryhmien maailmaa ja sitä kuinka monimuotoinen se kasvina onkin. Valkosipuli on paljon muutakin kuin syksyllä istutettava talvivalkosipuli kuten sitä meillä kutsutaan, sekä keväällä istutettavat lajikkeet eli artisokat. Meillä kauan olleita kynsilaukkoja tulee vaalia, sillä ne ovat viljelyvarmoja ja kestäviä meidän sääolosuhteissa. Kooltaan ne eivät ole kaikkein suurimpia, mutta maku on riittävän tujakka korvaamaan pienuutta.
VastaaPoistaKullakin Torstin mainitsemalla lajiryhmällä on hieman eripituinen kasvukausi, pieniä eroja ravinteiden tarpeessa, niiden säilyvyys varastoinnissa vaihtelee kynsien kuorien paksuuden ja tiiviyden mukaisesti, luonnollinen lepotila on eri pituinen kussakin ryhmässä. Lepotila tarkoittaa sitä kuinka herkästi kukin lajike aloittaa juurten ja verson kasvattamisen. Ruuaksi käytön järjestys määräytyy siten, että ensin lyhyen säilyvyyden lajikkeet ja siten kestävät.
Torstilta hyvä "posaus " näin uudenvuoden aluksi.
Suomalaisilla puutarhaan liittyvillä keskustelupalstoilla jaetaan valkosipulit juuri noihin talvi- ja kevätvalkosipuleihin. Minua varoitetiin etteivät kokeiluni ranskalaisten istuttamisesta syksyllä onnistuisi, sillä ne ovat kaikki kevätvalkosipuleita. Varoituksista huolimatta Germidourit, Messidorit ja Theradorit kuitenkin selvisivät lumipeitteen alla todella hyvin. Tuosta talvivalkosipuli nimityksestä voisi mielestäni luopua ja alkaa Suomessakin jaottelemaan valkosipulit noilla maailmalla vakiintumassa olevilla kasvuryhmänimillä. Minulle talvivalkosipuli tarkoittaa kaikkia lajikkeita jotka istutin maahan ennen talven tuloa ja kevätvalkosipulia ovat ne jotka kylmäkäsittelen ja esikasvatan keväiseen istutukseen. Kummassakin ryhmässä on minulla samoja lajikkeita ja sadonkorjuuaikaan voin sitten vertailla miten istutusaika vaikutti sadon laatuun ja määrään.
VastaaPoistaValkosipulien kasvatuksesta Suomessa alkaa tulla hiljalleen samaan tapaan muodikasta kuin chilien kasvatuksesta on tullut. Istukkaiden kysynnän kasvaessa saattaakin käydä niin, että ne perinteiset kauan Suomessa kasvatetut jäävät ulkomaisen tuonnin jalkoihin, sillä niistä ei ole tarpeeksi tietoa ja niistä ei ole riittävästi istukkaita saatavilla. Suomessa kasvatettuja kantoja ja niiden historiaa olisikin ehkä tehtävä enemmän tunnetuksi, etteivät kaikki vaan aina puhuisi pelkästään Aleksandrasta.
näinhän se on, mutta tämä on kovapäistä kansaa joka ei vähällä ala puhumaan raapeista, raitapurppuroista, marmoripurppuroista, lasipurppuroista eikä varsinkaan rocamboleista eikä posliineistakaan. kynsilaukka-renesanssi lähtee harrastajien parista ja viiden vuoden päsätä on viljelijöitä joilla voi olla kasvatuksessa useampiakin lajikkeita.
Poistatulevaisuus on sellaisissa oloihimme kotoutetuissa uusissa laikkeissa kuten "ljubasha," "killarney red/spanish roja," "georgian chrystal," "music," "casablanca, ja monta, monta muuta. itse odotan mielenkiinnolla miten esimerkiksi erään germidour-kannan käy ja miten aitoa kukkavartta tehneet artisokat käyttävuyät tulevina vuosina.
sain itse viimä syksynä luotuanai suhteita tsekkeihin ja slovakeihin haltuuni ns. kroatialaisen kynsilaukka-kokoelman. mutta senkin kanssa on tehtävä muutama vuosi.
kiitos kalevi vuoden ensimmäisestä kommentista!
VastaaPoistamitä itse tulen tekemään tulevaisuudessa on "siperialaisen kunnianpalautus!" siperialainen ei kovin helposti kasva suuremmaksi kuin 80-90 grammaa ihanteellisimmissakaan olosuhteissa. joka pystyy kasvattamaan sitä 1200 raapin satsin 70 gramman keskipainolla on kyllä "maailmanluokan viljelijä."
kasvuryhmiin ja muuhun niihin liittyviin palaamme vielä vuoden mittaan. vuosi 2016 toi mukanaan 78 avausta. ehkä pääsemme suurin piirtein samaan tänäkin vuonna. toivon että lukijoiden joukosta nousee uusia kommentoijia.
Sari Vallinmäki kirjoittaa samoja huomioita kuin itse olen tehnyt. Vain Ristijärveläisen vanhan vs-kannan istuttaminen syksyllä on mennyt pieleen ja vastaavasti hardneck tyypeistä lajikkeet Hammar ja Topset ovat osin epäonnistuneet käväällä istutettuna. Hammar täysin pieleen ja Topset 70% pileen. Muutamat kynsilaukka kannat vaativat kylmän talvilevon tuottaakseen sipulin.
VastaaPoistano johan sitä kommenttia pukkaa. no, muutama asia.
VastaaPoistaI suomi on sellainen maa joka on aika pohjoisessa ja viljelyolosuhteet vaihtelevat huomattavasti. mikä onnistuu vanhassa suomessa ei onnistu vaasassa eikä pyhäselän rantamailla.
II harvalla on riittävästi maata tehdä suuria kokeiluja. siitä pitää lähteä että kaikki lajikkeet pitää kotouttaa kestämään kylmä talvi.
III mahdottomia lajikkeita ei kannata kasvattaa suuressa määrin. muutama kynsi kirjastopenkissä riittää.
IV keväällä kannattaa laittaa kynsiä suoraan maahan heti kun maa on lumesta vapaa ja pintakerros on sula. tiheään ja paljon ja versoja naamariin toukokuun lopulla. kyse on sillon ns. kevätkynsilaukasta, sama periaate kuin kevätsipulilla. neliöllä voi kasvattaa muutaman kilon ja jos saa vaikkapa ravintolat kiinnostumaan asiasta niin se vie asiaa eteenpäin.
V kynsilaukkasta saa viidenlaista satoa: kevät-kynsilaukka toukokuun lopulla (suuri kaupallinen mahdollisuus), kukkavarret juhannuksen molemmin puolin (valtava kaupallinen mahdollisuus), tuore kynsilaukka heinäkuussa (nopeasti tuleentuvat artisokat; huomattava kaupallinen mahdollisuus), varsinainen pää-sato, sisällä kasvatettavat versot talvikaudella (vähemmän kaupallisesti hyödynnettävä tuote).