14. joulukuuta 2018

Vuoden kynsilaukka 2018— Havran.

ante diem XIX Kalendas Ianuarias

Tasavaltalaisella tyylillä.

Eipä ollut juuri vaihtoehtoja. Ja onhan se sitten pois tulevista pähkäilyistä. Toisaalta olemme jo monesti puhuneet tästä tsekinmaan kansalliskynsilaukasta jos näin voidaan sanoa, mutta on toki vielä mistä kertoa. Ja ainahan muutama kuukausi tuo lisää perspektiiviä. Toimitus spekuloi tässä jonkin verran asioista ja ilmoittaa ne lajikkeet jotka ovat tällä hetkellä  ehdokasjäseniä. Siihen kategoriaan johon nyt ovat päässeet ns. Siperialainen, Rosso di Sulmona ja Havran. Tällaisia ovat tällä hetkellä Sandbergin Messidor; Wonha; Vessalico; Lata; Spanish Roja; Karpaatialainen; Barettas Sunshine; Bjetin; Käyrä River ja Käyrän ruusu.

———————————————————————————————————————
 Ekskurssi:

Siperialaiset marmoripurppurat.

Nyttemmin kun De Re Allii Sativin koeviljelmällä on saatu maahan vuoden 2019 satoa varten peräti 17 kynttä ja 40 latvakloonia aivan virallista Pohjois-Amerikassa nimikkeellä ”Oikea siperialainen” tunnettua lajiketta, niin on aika lähteä tarkasti tutkimaan venäläisperäisten marmoripurppuroiden sukulaissuhteita. Kun asiaa lähestytään morfologisin perustein voi projekti viedä, ja vaatiikiin kolme kasvukiertoa. Nyttemmin on selvää että ns. Sandbergin siperialainen ja nimike Kodaver ovat täysin sama lajike. Nämä lajikkeet ja kannat ovat tässä vaiheessa seuraavat: Sinij tsvetok; Novosibirsk; Bogatyr; Petrovskij; Duganskij Mestnyj ja tietenkin Sandnbergin siperialainen/Kodaver. Joukko voi täydentyä joillakin kajikkeilla jo syksyllä 2019. Verrokkina näihin kaikkiin on em. ”Oikea siperialainen. Alkuoletus on, että Sinij tsvetok on oma lajikkeensa ja Novosibirsk on mahdollisesti joko Petrvoskij tai Dukanskij Mestnyj. Koko vertailun oletuksena on, että ns. venäläisperäisiä marmoripurppuroita on olemassa kokonaisuudessaan vain 6-7 lajiketta. Aika näytää mihin päädytään. ”Oikean siperialaisen kynsien perusteella voidaan sanoa, että se poikkeaa kaikista muista venäläisperäisistä marmoripurppuroista.
————————————————————————————————————————

Havran poikkeaakin sitten kaikista venäläisperäisistä marmoripurppuroista hyvin selkeästi. Voidaanpa sano jopa että se on marmorpipurppuroiden joukossa aivan oman tiensä kulkija. Lähestymme Havrania nyt seuraavalla tavalla:

Laji: Allium sativum

Hortikultuurinen alaryhmä: Marmoripurppurat

Lajike: Havran.

Lajiketyyppi: Kukkavarren tuottava, kynsistä ja latvaklooneista lisättävä. Voi tehdä aitoja siemeniä, mutta hyvin varmasti steriili.

Kasvukorkeus: Hyvissä olosuhteissa jopa 95-110 senttiä. Kun kukkavarsi on täysin suora voi suurimmilla kasveilla olla korkeutta jopa 150 senttiä

Lehtien lukumäärä ja kasvutapa: Havran voi tehdä jopa 9-11 lehteä joista viimeisin on kukkavarsi. Kavutapa on varsin ryhdikäs. Havran tuleentuu keskimäärin hieman hitaammin kuin venäläiset serkkunsa.

Kukkavarsi on tyypillinen mitä marmoripurppuroihin tulee. Kiehkura tekee ympyrästä kierroksen joka on 240-270 astetta. Missä tyypillisten raitapurppuroiden kiehkura on ellipsimäinen siinä marmoripurppuroiden vastaava on aivan pyöreä. Raitapurppuroiden kukkaumppu antenneineineen ampuu vaakasuoraan kun taas marmoripurppuroiden, kuten Havranin, häntä heittää alaspäin.

Latvakloonien lukumäärä: 40-60.

Raapin ominaisuudet: Parhaimmillaan 90-110 grammaa. Ei yllä painossa suurimpien Rocambole-lajikkeiden tasolle. Ulkomuodoltaa raapi ole yhtä symmetrisen kaunis kuin vaikkapa Sandbergin siperialainen/Kodaver. Raapin pohjaväritys on valkea jossa hailakan purppuraisia marmoriläiskiä. Oikealla käsittelyllä voidaan raapiin saada jopa 7 ehjää wrapperia.

Kynsien ominaisuudet: Kynsiä yleensä kahdessa lehtipussissa, joskus kolmessakin 6-10. Kynsien koko vaihtelee paljon enemmän kuin venäläisperäisissä marmoripurppuroissa. Jotta saadaan 6 kappaletta ihannekokoisia istutuskynsiä, 8-10 gramma, prestiisi-kavatukseen voidaan joutua avaamaan jopa 4 raapia. Isossakin Havran-yksilössä voi olla yksi tai kaksi 3-4 grammaista kynttä, joskus yksi pienempikin. Kynsien pakkautumistapa raapin sisällä muistuttaa enemmän raitapurppuran vastaavaa. Kynsien värityksessä on paljon vaihtelua. pohjaväritys on vaaleampi kuin sen venäläisillä sisarilla ja kuvioinnissa voi olla laikukkuutta. Kynsien väritys ja laikukkuus voivat vaihdella vuosittain.

Säilyvyys: Hyvissä olosuhteissa Havranin säilyy pääsiäiseen asti eli maalis-huhtikuulle.

Teknisiä tietoja voisi tietenkin luetella enemmänkin, mutta Havran ansaitsee tässä yhteydessä tulla arvioiduksi myös kulinaristisen käytön suhteen. Havran on ehkä paras kynsilaukka nautittavaksi raakana vaikka ohuen näkkileivän ja levitteen kanssa. Maku on pitkä ja polttava. Kynsilaukkavoin valmistuksessa se on yhtä suurenmoinen raaka-aine kuin sen venäläiset sisarensa. Havranin maku on myös hyvin velhomainen sillä se vaihtelee vuosittain ja tietysti kasvupaikan mukaan. Siitä löytää helposti yrttitarhan makuja ja jopa eukalyptyksen maun. Havran on hyvin öljyisä ja sillä on korkea oktaanipitoisuus. Se öljy on siis hyvin notkeaa ja juoksevaa.

Havrania viljelee Suomessa muutama pienen mittakaavan kasvattaja. Sitä kohtaa on kuitenkin esiintynyt suurtakin kiinnostusta ja tulevaisuudessa se varmasti kansoittaa tuhansien ja taas tuhansien kynsilaukka-harrastajien penkkejä. Käsityömenetelmään perustuvilla viljelmillä se on hyvin kiitollinen kasvatettava. Havranissa on jotain mystistä joka takaa sille uskollisen ja vannoutuneen kasvattaja-, ja nautiskelijajoukon täällä Suomessa.

Edellisten vuosien valinnat löytyvät näistä linkeistä:

https://derealliisativi.blogspot.com/2016/12/vuoden-kynsilaukka-2016-siperialainen.html

https://derealliisativi.blogspot.com/2017/12/vuoden-kynsilaukka-2017-rosso-di-sulmona.html

Niin, ollaan kohta joulukuun puolivälissä ja vuoden pimein päivä lähestyy. Nyt emme soita mitään tsekkiläistä vaan tämä tulkinta Antonio Vivaldin talvi-largosta ansaitsee huomion. Tulkinnassa on jotain samaa velhomaisuutta kuin Havranissa. Vivaldin talvi-largon tulkintojahan voisi tietenkin kuunnella loputtomuuksiin saakka eikä niihin koskaan kyllästy.  Kappas näin.

30. marraskuuta 2018

Joulukuun Kalendis — uusi käyttötapa vaan ei uutta auringon alla.

Kalendis Decembribus

Kynsilaukka on monien mahdollisuuksien kasvi ja monipuolinen hyödynnettävä. Monipuolisuutta tuovat itse kasvin monet kasvuryhmät ja niiden myötä avautuva käyttötarkoitus. Moni on varmasti hyödyntänyt kasvin latvaklooneja ravintotarkoituksiin. Nimitys latvaklooni on De Re Allii Sativin toimituksen käyttämä uusi termi siinä missä raapikin. Latvaklooni kuvaa tietyllä tavalla puhtaimmin tämän kasvin osan merkitystä. Siinä on samanlaisena lajikkeen perintötekijät kuin on varsinaisissa kynsissä. Kasvi on niiden kautta kloonannut itseään. Ja kun ajattelemme kynsilaukan alkumuotoa sen ollessa vielä aron kasvi eikä ihminen sitä juuri hyödyntänyt levisi se varmasti juuri näiden latvakloonien myötä. alkuperäisillä kasvualueillaan kynsilaukka on kasvanut tiukan maannoksen loivilla arorinteillä. Kukaan ei ole ollut nostamassa raapeja maasta, kuivattamassa niitä ja istuttamalla uudelleen. Kasvin on täytynyt itse levitä ympäriinsä ja niin se on tehnyt latvakloonien kautta. Mutta ei suinkaan ole sydämetöntä käyttää näistä latvaklooneista myös nimeä latvajyvät, ei varsinkaa  silloin kun puhutaan niiden kulinaristisesta käytöstä.

Latvajyvät ovat täyttä tavaraa. Niissä on aina lajinsa mukaan sama koostumus kuin on kasvin varsinaisessa varastoyksikössäkin eli raapissa ja sen kynsissä. Moni on yhtä aikaa ja toisistaan tietämättään käyttänyt latvajyviä samalla tavalla. Latvajyviä on nimittäin sekoitettu keitetyn riisin sekaan. Suomessa viljellään vielä kovin vähän posliinien kasvuryhmän, raitapurppuroiden ja lasipurppuroiden lajikkeita. Näiden lajikkeiden latvajyvät ovat pienimpiä ja myös ohutkuorisimpia. Ne soveltuvat parhaiden ja monipuolisimmin ravintotarkoituksiin.

Yksi tapa käyttää vaikapa posliinien latvajyviä on sekoittaa ne vasta keitetyn riisin joukoon. Parhaiten ne pääsevät oikeuksiin kun niitä käytetään erikoisriisin kanssa. Kyseeseen tulee täysjyväriisi, punainen riisi ja villiriisi (Intiaaniriisi.  lat. Zizania aquatica. Villiriisillä ei ole mitään tekemistä ”oikean riisin” kanssa. ). Näiden kolmen kasvuryhmän lajikkeiden latvajyviä voi siis käyttää keitetyn riisin kanssa. Mutta ei pelkästään riisin kanssa vaan on muitankin tapoja. Niiden sekoittaminen riisiin tulee vain ensimmäisenä mieleen. Latvajyvillä terästetty erikoiriisiannos on itse asiassa oiva kevytateria. De Re Allii Sativin toimituksessa on maisteltu, eikä suinkaan vain maisteltu vaan ihan oikeasti syötykin riisiannoksia joita on terästetty posliini-lajikeiden latvajyvillä. Tällaiseen annokseen sopii parhaiten mausteeksi kirnuvoi ja mieluiten runsassuolaisempi perineteisellä menetelmällä valmistettu kirnuvoi. Riisi lisätään annokseen nimenomaan vasta keitetyn riisin sekaan. Latvajyvien keittäminen nimittäin veisi latvajyvistä nimenomaan maun, terävyyden ja jotain muutakin. Jotain muutakin eli hyödylliset ominaisuudet ja hyvät vaikutukset.

Entäpä sitten isompiklooniset lajikkeet? Niitä jää helposti ylitse jos lisäystarkoitukseen ja kannan uudistamisen mielessä käytetään vain kaikista isoimmat latvakloonit. Joku on kysynyt voiko niitä paahtaa pannulla? Aivan varmasti voi ja moni on takuulla niin tehnytkin. Mutta pitääkö latvaklooneja tuottaa sitten eli jättää leikkaamatta kukkavarret. Ekonomisesti ajatellen pelkästään latvakloonien tuottamisessa ei ole järkeä. Kaikkihan tietävät että jos kukakvarsia ei leikata nii  silloin raapit jäävät pienemmiksi. Mutta asian avain on pystyyn kuivatussa kynsilaukassa. Tässä tuotantotavassan kasvi jätetään aivan kokonnaisuudessaan sellaiseksi. Ja ekonomisesti on järkevintä tuottaa pystyynkuivattua tavaraa juuri posliineista, raitapurppuroista ja lasipurppuroista. Leikkaamatta jättäminen vaikuttaa eri tavalla eri lajikkeiden raapien kokoon. Hyvässä maassa kasvavat lasipurppurat kärsivät siitä kaikista vähiten. Lasipurppurahan on Aasian purppuroista syntynyt haploryhmä ja juuri tuon kantaryhmän ominaisuus näkyy myös tässä ryhmässä. Aasialaisista ei tarvitse leikata kukkavarsia, toimenpiteellä ei ole vaikutusta raapien kokoon.

Latvajyvät eivät koskaan tule olemaan mikään isoissa mittakaavoissa tuotettu kynsilaukan hyödynne. Se jää harrastelijoiden hankkeeksi. Viljelmällä pitää olla jo reilusti volyymiä jos halutaan tuottaa vaikkapa tuhat pystyynkuivattua kynsilaukan kasvia. Sellainen hanke tarkoittaa käytännössä 50 metrin standartipenkkiä. Jos kynsilaukan ystävä mielii syödä vaikkapa kerran viikossa latvajyvillä terästettyä riisiä niin silloinkin tarvitaan viitisenkymmentä kasvia. No se ei vaadi kuin kaksi ja puoli metriä penkkiä. Mutta mitäpä ei tekisi makuelämysten vuoksi. Otsikkokuvassa latvaklooneja talvisen kuivatusta turskasta valmistetun keiton lisukkeena. Talvi on luonamme ja tähän iltaan sopii Mike Oldfieldin Peace. Kappaleessa on sointia ”In dulci Jubilo.” Mutta tässä Peace.

26. marraskuuta 2018

Mitä kuuluu harrastajan suppeaan kirjastoon syksyn 2019 istutusten koittaessa?




ante diem V Kalendas Decembres

Tasavaltalaisella tyylillä

Tasavaltalaisella tyylillä tarkoitetaan normaalia ja varsin niukalla sanastolla kirjoitettua tekstiä jossa käytetään varsin yksinkertaisia lauserakenteita. Tasavaltalaisuudella emme tietenkään tarkoita mitään Suomen valtioon ja ja sen hallitusmuotoon liittyvää, vaan Rooman valtakunnan tasavaltalaisen kauden loppua sen kirjallisine huippuineen. Sanoja voi olla paljon, mutta niitä ei ole pakko käyttää kaikkia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita uusien ja käyttökelpoisempien sanojen käyttämättä jättämistä. Sanastoa ja ilmaisua revisioidaan koko ajan.


Tänään sai maa lumen. Jo ennen auringonnousua oli maassa valkoinen peitteen joka vielä vahvistui aamupäivän mittaan. Niin tuli katetuksivalkeaan vaippaan koko Vanha Suomi ja siinä kaiken muassa myös De Re Allii Sativin koeviljelmä ja sen liepeillä oleva isompi viljelmä. Nyt nukkuu taas kasvava kansa lumen ja olkikatteen alla. Penkit eivät ole vielä jäässä pitkään aikaan sillä on luvassa varsin nopea päivälämpötilojen nousu tämän viikon lopun lähestyessä.

Vuoden 2018 sadon tarkastelu ja erityisesti kaikkien lajikkeiden katselmus oli opettavaista. Kokoa on monen lajikkeen raapit kasvaneet ja sopeutuminen pohjoiseen on ollut varsin lupaavaa. Ensi vuonna monet lajikkeet tulevat suurempaan kokoon ja niitä on siinä määrin enemmän että laajamittaisempi jakelu on mahdollista. Tässä vaiheessa on aika puhua kattavasta lajikekirjastosta. Vielä ei kuitenkaan ole sellainen aika että kreoleja voisi tarkoituksellisessa mielessä ryhtyä jakamaan ympäri maata. Nähtäksi näet jää muutaman uuden kreolin kehityspotentiaali. Kasvuryhmien järjestys noudattaa tässä vuoden 2019 lajikekirjastoa. Ensimmäisenä kriteerinä on ollut tuleentumisjärjestys. Vaikkakin olisi ollut perusteltua laittaa Aasian purppurat ensimmäiseksi ovat ne vasta neljäntenä. De Re Allii Sativin toimitus lähtee liikkeelle seuraavasta valikoimasta jota voidaan suositella kaikille jotka haluavat edistyä kaikkinaisessa kynsilaukan tuntemisessa:

Turbaanit: Dušanbe, Truden, Humpgrid ja Torhchido. Kaksi ensimmäistä ovat Etelän turbaaneja jotka eivät vieläkään viihdy kovin hyvin pohjoisimmissa olosuhteissa. Humpgrid on Artisokkien ryhmästä Turbaani-moodiin mukautunut lajike ja Torchido taas pohjoisessa erikoisen kasvutavan ottanut kreoli. Humpgrid ja Torchido ovat enemmän epigeneettisiä ilmiöitä kuin oikeita lajikkeita. Lajikkeet ovat syntyneet De Re Allii Sativin koeviljelmällä.

Lasipurppurat: Early Purple, Vekan ja Kolkja Glazer. Ehkä Kolkja Glazeria on pidettävä sittenkin omana lajikkeena tai ainakin Red Rezanin vahvana ja elinvoimaisen kantana. Lasipurppuroista se näyttää kaikista kesätvimmältä mitä tulee säilyvyys-potentiaaliin. Early Purple on Salpausselän etelä-puolella ehkä paras grammantuottaja jos kriteerinä on viherkone ja sen koko. Vekan on sama kuin Unikat.

Kreolit: Rosso di Sulmona. Rosso di Sulmona on nyt sijoitettu kreoleihin. Se näyttää varmimmin kasvavalta tämän ryhmän lajikkeelta. Nähtäväksi jää mikä on Killarney Creolen kohtalo.

Aasian purppurat: Wonha. Ensimmäisen vuoden lajike ”Wonha” tuotti satoa ja kokoa. Big Japanese ja Pyongchang ovat kelpo lajikkeita myös.

Artisokat: Anton, Germidour, Sandbergin Messidor ja Vessalico. Sandbergin Messidorin rinnalle saatiin nyt uusi verrokki Messidor-kannoista. Nähtäväksi jää alkaako sen parissa mukautuminen ja millä tavalla. Vessalico on saavuttanut hintelän alun jälkeen kokoa ja vieläkin parempaa on odotettavissa. Maun suhteen Vessalivo näyttää olen varsin selvästi omassa luokassaan.

Marmoripurppurat. Kodaver, Bogatyr ja Havran. Ettei tulisi toistoa on sanottava että mitä ilmeisimmin Kodaver ja Sandbergin Siperialainen ovat aivan sama lajike. Bogatyr on kasvultaan ehkä vaativampi kuin perusvarma Kodaver. Venäläisten marmoripurppuroiden sisäiset suhteet ovat ja niiden selvittäminen vie vielä aikaa. Vielä on odoteltava ”Oikean Siperialaisen” varttumista enempiin määriin. Havran on kyllä ihan varmasti marmoripurppura ja ryhmän ehdotonta aatelia, mutta se poikkeaa monilta osin venäläisistä sisaristaan.

Raitapurppurat: Kolkjan purppura, Slavin, Lata ja Shvelisi. Virolainen, tsekki ja kaksi gruusialaista. Mitäpä tähän lisäisi. Shvelisi on maailmanluokkaa ja Latan maku on ehkä polttaviin mitä kynsilaukalla voi yleensä olla.

Rocambolet: IGOR, Ljubasha, Saksan punainen, Tantal ja Karpaatialainen. Karpaatialainen on jo saavuttamassa komean koon. Sen voitonkulkua ei voi mikään estää kun sitä vain pääsee maistamaan. Kakkoseksi jäävät kaikki jos vain arvostetaan jotain muutakin kuin rajua makua. Saksan punainen joka heittää ”perseet olalle” on jo tämän ominaisuuden vuoksi ansaitseva paikkansa jokaisen harrastajan lajikekirjastossa. Vuosi 2020 tuo sitten jakeluun jo aivan oikean Spanish Rojan useamman harrastajan penkkiin. Nyt sitä ovat saaneet vasta De Re Allii Satvin YYA-ohjelman piiriin päässeet muutamat harrastajat. Lyhenteen YYA takana ovat sanat ”Ystävyys, yhteistyö ja anteliasuus.”

Posliinit: Armenialainen, Barettas Sunshine, Music, Zemo, Ornak ja Dukat. Posliinien penkissä tapahtuu ja paljon tapahtuukin. Näistä kaikista kuudesta meni maahan jo varsin isokoisia kynsiä. Erityisen hyvää tulevaisuutta on luvattava lajikkeelle Barettas Sunshine.

Silverskinit: Käyrän ruusu, Käyrä River, Gayant ja Tutor. Nämä vähäiset veljet ovat lajikkeita joita ei pidä aliarvioida. Ne eivät ole ensimmäisinä nostamassa päätänsä kun tarvitaan Gourmet-tavaraa, mutta pitkässä juoksussa ne aina pärjäävät. Talven mittaan muhkeimmat kynnet käytetään siinä missä muutkin ja Silverskinejä pitää aina kasvattaa talviversojen tuottamiseksi.

Outokaiset: Bjetin. Jokohan ensi vuonna saadaan kirjattua enemmän morfologisia havaintoja kun kasvien maanpäällisen osan koko kasvaa ja raapit siinä samassa. Bjetinin maku on aivan hurmaava ja siinä on ainakin Tsekinmaalla tehdyssä testissä kaikista korkein flavonoidi-pitoisuus.

Nyt nostettiin esille 37 lajiketta. Kolmessa kasvurhmässä on vain yksi lajike. Kreolin puuttuminen valikoimasta ei tee kirjastoa mitenkään vajavaiseksi. Itse asiassa vain pienessä osassa maatamme Krteoli kasvaa kunnolla parhaimpinakin kesinä. Eniten edustettuina ovat Rocambolet ja Posliinit ja syystäkin ovat. Ja mitähän lopuksi. Ilman muuta Cyndi Lauper ja True Colors.

14. marraskuuta 2018

Kirjasto istutettu

ante diem XVIII Kalendas Decembres

Elikkä kirjoitus ilmestyy Iduksen tienoilla ja yhden päivän jälestä. Poikkeuksellisen leuto syystalvi on mahdollistanut istutukset vielä yhdeksännen kuun eli marraskuun tullessa kohti puoliväliä. Hieman irrelevantti ilmaisu ”yhdeksäs kuu” tarkoittaa tietenkin meidän marraskuuta. Useimmissa suurissa eurooppa-alkuperää olevissa kielissä kuun nimi perustuu latinankieliseen sanaan ”november” elikkä yhdeksäs. Jos eläisimme Ranskan vallankumouskaletenteti mukaisesti niin nyt olisi menossa Brumaire eli usvakuu joka vaihtuisi tämän kuun 21. päivä hallakuuksi. Usvaistahan nyt kieltämättä on, ainakin Vanhan Suomen horisontissa. Tulikin mieleen että onhän De Re Allii Sativi pohtinut aivan vakavastikin näitä kalenteri-asioita tässä julkaisussa.

De Re Allii Sativin koeviljelmän kirjasto on siis istutettu ja on aika kertoa jotain antaa pientä faktuumia. Lajikkeita tuli nyt kaikkiaan 147. Usean viime vuoden tunnisteen suhteen kävi niin että kun tuli riittävää näyttöä siitä että kyseessä on sama lajike niin kaksi eri tunnistetta voidaan yhdistää. Näin kävi esimerkiksi Artisokkien kasvuryhmässä Theradorin ja Antonin suhteen. Morfologiset havainnot puoltavat asiaa ja onhan taustalla tsekkien tekemä DNA-analyysi. Theradorin tunniste on nyt E1a ja Antonin taas E1b. Kyseessä on sama lajike, mutta ensimmäisen vuoden havaintojen jälkeen Antonin kasvutapa oli kuitenkin kurinalaisempi kaikissa kasveissa. Muutama lajike sammui eli ei lähtenyt kasvamaan enää tai sitten tuhoutui. Ainakin kaksi Turbaania menetettiin aivan ilmiselvän virus-saastunan vuoksi. Toinen niistä oli Sumsikil.

Eniten varmoja ja uniikkeja lajikkeita on Rocambole-ryhmässä; 24 kappaletta. Tosin tässä vaiheessa mahdolliset Spanish Roja-variantit, Dutch Rocambole, Tristan, Taupe Brown, Maxatawny ja Stanik ovat itsenäisiä lajikkeita ja ehkä sellaisessa statuksessa pysyvätkin. Yhdessä vuodessa tapahtui sellainenkin muutos, että Kreolien ryhmään tuli peräti 5 uutta lajiketta. Varsinaisia uusia tulokkaita ovat toki vain Edenrose, Ajo Rojo ja Creole Red. Tästä lähtien Rosso di Sulmona luetaan Kreoleiden kasvuryhmään. Sitten on tietenkin vielä olemassa hyvin todennäköinen mutaatio Killarney creole josta jokin aika sitten kirjoitimme. Vuoden 2019 kirjaston kokonaiskynsimäärä oli varsin suuri sillä joitakin lajikkeita laitettiin maahan 32 kynttä tai jopa enemmän. Tässä vielä yhteenveto, 161 tunnistetta ja 147 lajiketta:


Turbaanit                   16    14       
Lasipurppurat            10      9              
Kreolit                         6      6         
Aasialaiset                   6      6   
Artisokat                    21    20           
Marmoripurppurat      20    20           
Raitapurppurat           16    16       
Rocambolet                32    24       
Posliinit                      21    19       
Silverskinit                10    10
Outokaiset                  3      3   

                                161    147

Lajikemäärän kasvattaminen on vielä mahdollista. Katto on jossain kahdensadan hujakoille. Mutta kaikki aikananaan ja pikku hiljaa. Onhan näissäkin jo tarkkailemista aivan riittämiin. Tänäkin vuonna muutama lajike vaihtoi kasvuryhmää. Tällainen tapaus oli mm. Irkutsk jok luetaan nyt Rocambole-ryhmään. Muutama entinen Rocamble löytää toisaalta itsensä nyt Turbaanien joukosta. Kaikkinensa hyvin opettavainen vuosi. Loppumusiikkina käykööt vaikka tämä.

7. marraskuuta 2018

Penkkien kattaminen — joitakin huomioita


ante diem VI Idus Novembres

Tasavaltalaiselle tyylillä ja yleisesti.

Näinä päivinä istutukset ovat kaikkialla lähes valmiit. Keskustelua käydään siitä, miten penkit tulisi oloissamme kattaa. Kokemuksista kerrotaan toisille ja otetaan oppia.Käsityksiä on kuitenkin monia ja minkä toinen kokee hyväksi ei toiselle sitä ole. Usein katteeksi tulevan materiaalin suhteen kaikki eivät ole tasa-vertaisessa asemassa. Säännöllisesti on kuitenkin tarpeen kerrata perusteet. Etenemme päätelmää kiihdyttäen roomalaisilla.

I Kun kynsilaukkaa kasvatetaan ja viljellään lähinnä käsityömentelmällä kuuliuu siihen kaikkialla maailmassa penkkien kattaminen. Tässä puhutaan nimenomaan penkeistä ja kasvatustavan uomista jotka ovat tulleet tutuiksi lähinnä Ron L. Engelandin kirjan ”Growing Great Garlic” jälkeen.

II Pohjoisissa oloissa katteen ensisijainen ja tärkein tarkoitus on estää penkkien jäätyminen äkillisesti. Vaikka ulkona olisi 10 pakkasastetta Celsius-asteikolla äkisteen voi penkien sisällä olla vielä lämpöasteita. Kattamisen ansiosta penkit jäätyvät hitaasti ja kynnet ehtivät virittyä talveen.

III Kate hillitsee kasvukauden kesällä rikkaruohojen, ei toivottujen vieraiden, kasvua. Kynsilaukan kasvu taantuu helposti jos penkkejä ei huolleta.

IV Kate pitää kosteuden paremmin maassa kesäkaudella.

V Sopiva ja oikealla tavalla käsitelty kate luovuttaa penkkeihin typpeä kasvukauden aikana.

VI Hyvin ja vain tarpeellisella määrällä katetut penkit pysyvät optimiläpötilassa kasvukauden aikana. Kattamattomissa penkeissä ja varsinkin avopellolla liian korkea lämpötila lyhentää kasvukautta jopa 5-10 prosenttia. Mitä aikaisempi tuleentuja lajike on, sitä optimoidumman katteen se tarvitsee.

Omatarve ja ystäväpiiri-kasvattajalla kate ei yleensä ole ongelma. Ruohosilppu on tässä tapauksessa kaikista paras ratkaisu sillä se on myös parasta lannoitetta. Mutta kun siirrytään pieneen viljelmään jonka rajana voimme pitää tuhannenkahdensadan kasvin rajaa eli kohtuullisilla huoltokäytävillä varustettua aarin alaa on tarvittavan katemateriaalin  hankkiminen jo vaativa hanke.

Isommilla viljelmillä käsityön määrä kasvaa ja tarvitaan jo pientä mekanisointia. Silputtu olki on varsin hyvä kompromissi. Muutoinkin viljelmän kasvaessa lisääntyy myös kompromissien määrä ja tietenkin raapien koko pienenee. Joku on kysellyt eräänlaisen ”tuore-heinän” perään. Menetelmä olisi kokeilemisen arvoinen. Kavatettaisiin siis heinää jota säilöttäisiin syksyyn saakka. Tällaisessa heinässä typen määrä olisi korkea vielä lokakuulla. Heinäsilppu pitäisi saada säilymään homeettomana ja jokseenkin freesinä istutuksen jälkeiseen aikaan. Ideaali kompromissi voisi olla levittää tätä typpiruohoa syksyllä penkin pinnoille tasainen kerros ja kaikkialle viljelyalan päälle silputtua olkea.

https://www.youtube.com/watch?v=PhEnj234PnA&list=PLIqZjBZAiD_JmfRU5Sdl1NewN6uCo8E6G&index=11&t=0s

5. marraskuuta 2018

Pientä porinaa Havranista. Tarkentavia huomioita.

ante diem VIII Idus Novembres

Päätoimittajan ja kuraattorin omalla äänellä.

Tsekinmaalta 2017 tuotettu kynsilaukka Havran kasvoi ensimmäisenä vuonna oikein mallikkaaseen tahtiin. Saatuaan De Re Allii Sativin koeviljelmän liepeillä ykköslajikkeen aseman enemmän kasvatettavien joukossa ei se pettänyt odotuksia. Se toi tuulahduksen itsenäisten ja omaehtoisten tsekkien mailta. Mutta siinäpä se tuulahdus sitten olikin. Lisäysmateriaaliksi oli saatu kaksi viiden kilon pientä säkkiä tuota marmoripurppuroiden aatelistoon kuuluvaa kynsilaukkaa. Sadonkorjuun yhteydessä paljastui että toinen säkeistä olikin ollut jotain Posliini-lajiketta. Lopulta pystyttiinkin korjaamaan vain puolet siitä määrästä Havrania mitä oli tarkoitus. Posliini paljastui olevan mitä suurimmalla varmuudella DUKAT. Kysehän on siitä, että Tsekinmaalla on lajikkeet ovat sekaisin pellolla. Ja kun Dukat on vielä sellainen lajike joka kasvaa vähemmän tyypillisesti kuin aidon kasvutavan Posliini ja ensimmäistä kertaa kynsiäisissä 5-7 kyntinen posliini meni erotellun tavaran uomassa muun mukana. Dukat onkin tavallan kahden Posliinityypin välimuoto mitä raapin morfologiaan tulee, mutta toki Dukat on selkeästi aito Posliini. Ja kun kukkavarret leikattiin vielä niin varhaisessa vaiheessa kovan kysynnän vuoksi ettei ettei Havranin penkkeihin voinut havaita syntyneen sydänkiehkuroita massoissa määrin, niin johan oli partituurit sekaisin. Tänä vuonna asia on järjestyksessä sillä Tsekinmaalta saatiin vähän reilumman kokoinen säkki Havrania ja vieläpä Vaclav Kozakin viljelmiltä.

Havran on siis Tsekinmaalla eniten kasvatettu kovaniska joka kuuluu Marmoripurppuroiden kasvuryhmään. Havran tarkoittaa tsekin kielessä ”korppia.” Toisaalta, kuten jo aiemminkin on sanottu, niin tsekit ovat yksinkertaistaneet vuosatojen saatossa lintujen nimikkeistöä. Jos ollaan hyvin tarkkoja niin varsinaisesti Havran polní (Corvus frugilegus)  on mustavaris, ja varsinainen korppi on Krkavec velký (Corvus corax.). Nämä kaksi ovat tietenkin enemmän kuin lähisukulaisia ja ne voivat jopa risteytyä keskenään. Mustavarista ja korppia ei ole kovin helppoa erottaa toisistaan ja niin tarkkoittaa tsekin suussa Havran tarkoittaa korppia siinä missä mustavaristakin. Kun tsekki lukee Edgar Allan Poen novellia Korppi niin kirjan kannessa lukee Havran eikä Krkavec velký.

Mutta millainen Havran sitten on? Havran kasvoi hyvin ja reilun metrisen kasvuston pohjana oli tietenkin isokyntinen  lisäysmateriaali. Kasvutavaltaan se on hyvinkin robusti eikä eroa juuri muista rotevasti kasvavista sisaruksistaan Marmoripurppuroiden ryhmässä. Selkeä ero esimerkiksi ns. siperialaisiin on sitten raapin muodossa ja kynsien määrässä. Raapi on muodostunut enemmän samalla tavalla kuin Raitapurppuroissa. Pakkaus on siis tiukka ja kynsien antennit nuolevat kukkavartta enemmän kuin vaikkapa em. siperialaisissa. Kynsein lukumäärtä voi olla jopa 9-10 ja ne ovat varsin erikokoisia. Jos etsii tasakokoisia 9-10 gramman lisäyskynsiä voi joutua helpostikin purkamaan jopa kolme raapia jotta niitä saadaan kuusi kappaletta. Kolmesta ihanteellisen kokoisesta lisäykseen valitusta raapista saa yleensä keskimäärin 25 kynttä ja niiden jakauma on suurin piirtein seuraava:

Yli 8 grammaiset. 6 tai enemmän
Kokoluokka 5-8 grammaa 8-12 kappaletta
Kokoluokka alle 5 grammaa 8-12


Tässä onkin sitten selkeä ero muihin marmoripurppuroihin verrattuna. Marmoripurppurat tekevät Posliineja lukuun ottamatta kaikista kauneimmat ja rakenteeltaan säännöllisimmät raapit. Vaikkapa hyvä "Siperialainen locii Kodaver" tai "Sandbergin Siperialainen" antaa yleensä aina keskimäärin 5-6 hyvin tasakoista ja ”samanlaista kynttä. Mutta näin ei todellakaan ole Havranin laita. Nyttemmin lajikevalikoiman vielä kasvettua ja De Re Allii Sativin koeviljelmän saatua haltuunsa pomminvarmasti oikeaa Siperialaista, ns. amerikkalaista alkuperää olevaa kantaa, voidaan siinäkin huomata enemmän ”Purple stripes-tyyliä” kuin monissa venäläisissä tämän kasvuryhmän lajikkeissa. Tiukka pakkaustyyli antaa olettaa myös pitkää säilyvyyttä. Tulevat vuodet näyttävät miten tämä ”Oikea Siperialainen” lähtee kasvamaan oloissamme. Lajikkeen alkuperää on lopulta vaikea selvittää. Onko se tullut amerikkaan Euroopan kautta vai lännestä itään. Jälkimmäiseen vaihtoehtoon voi olla ja onkin joitain viitteitä. Asia kaipaa joskus lisäselvittelyä.

Mitä tulee Havranin makuun ja muihin ominaisuuksiin, niin siihen voidaan olla tyytyväisiä. ”Oktaaniluku” on todella korkea. Oktaanilla tarkoitamme tässä puristeesta erotettavissa olevan liuoksen öljyisyyttä ja pintajännitystä. Havran näyttäisi olevan hieman hitaampi tuleentuja kuin ns. venäläiset marmoripurppurat. Wrapperit kestävät hyvin maassa ja viherkone pysyy ehkä paremmin freesinä pirempään kuin esimerkiksi Sandbergin siperialaisessa ja käytännössä samaa lajiketta olevassa Siperialainen locii Kodaverissa. Vuosien 2019-2021 tärkeä tehtävä koeviljelmällä onkin selvittää lajikkeiden ja tunnisteiden Sandbergin siperialainen, Siperialainen locii Kodaver, Siperialainen "Sininen kukka," Novosibirsk, Hazus, Zigure, Bogatyr, Petrovskij, Duganskij Mestnyj ja Metechi morfologiset erot. Morfologisessa vertailussa tulee olemaan noi 10-12 eri faktoria. Projekti vie 3 vuotta, mutta sitten asia lienee niin sanotusti handussa...

Mutta kirjoituksen lähestyessä nyt loppuaan liitetään tähän vielä pieni luonnehdinta Havranista joka tuotiin esille pienessä vähän leikilliseen muotoon puetussa tilaisuudessa:

Havran on tsekin kieltä ja tarkoittaa yleensä ottaen ”korppia.”  Tsekinmaan eniten viljtelty ”Palicak” eli varrentekevä talvikynsilaukka. Hyvä sopeutuja jopa Kajaanin korkeudella vuoden 2018 kokemusten perusteella. Maku polttava ja korkein ”oktaanipitoisuus” eli hyvin notkean öljyinen. Öljy on poikkeuksellisen tuoksuvainen. Maku on muutoin polttava ja vihanneksellinen. Kynsilaukkojen velho mitä tulee makuun. Jokainen ”suullinen” tuo erisävyisiä makuja aniksesta aina jopa inkivääriin. Vuoden 2018 maussa luonnollisesti kuuman kesän tuomaa maukeutta. Ankkalinnan henkilö-galleriassa ilmi selvä Milla Magia.

Marmoripurppuroiden ryhmässä saatiin tämän vuoden sadonkorjuun jälkeen tolkkua muutamaan asiaan. Ns. Trudesson listalla ollut lajike Irkutsk ei ole morfologisin perustein Marmoripurppura kuten ehkä on luultu vaan ilmiselvä Rocambole. Novosibirsk, Hazus ja Zigure ovat kylläkin sitä mitä on väitetty aiemminkin.

Selasin lopuksi kesän 2018 kuvia ja kyllähän tuolla Havranin seassa näkee Posliinein sydänkiehkuroita. Siis katse otsikkokuvaan.  Lopuksi uudempaa ”korppi-musiikkia” tsekinmaalta. Sanoistahan harva mitään ymmärtää, mutta to neublíží — mitä sen väliä.

Torsten Sandberg
De Re Allii Sativin koeviljelmän kuraattori

31. lokakuuta 2018

Kirjastopenkkejä rakentaessa.

Kalendis Novembribus

Päätoimittajan omalla äänellä, tasavaltalaisella tyylillä ja roomalaisella soinnilla.

Tänä vuonna ei ole pidetty kiiretttä eikä nytkään ole niin tarkoitus. Aivan aluksi katsotaan mitä tapahtuu planeettamme katolla. Näyttää olevan 1,25 miljoonaa neliökilometriä jäätä hukassa noin ihan vaatimattomasti katsoen. Tapanani on sanoa kaiken maailman ennustelijoille paikkakunnallani, että ”minä päätän koska täällä tulee talvi!” Puheenparressa on tietysti suurin osa leikkimielisyyttä, mutta ei niin paljon pilaa ettei totta toinen puoli. Jos ei ole mahdollisuus päättää asiasta niin silloin voi luonnonilmiöitä tarkastelemalla sovittaa omat tekemisensä syskyn rytmiin. Nythän pitäisi olla jo vähän kylmän puoleista ja luntakin maassa. Lokakuussa rikottiin kansallinen kuukauden lämpöennätys, ja ihan hyvältä näyttää nytkin jos sellaista odottelee marraskuussa. Aikaa on siis vielä ainakin Vanhassa Suomessa pistää kavereita multiin ja rakentaa vaikkapa lajikekirjastoa.

Olemme vuosien mittaan, näin voidaan sanoa koska kohta tulee tälle blogille ikää jo kolme vuotta, puhuneet lajikekirjastosta. Jonkin verran kiinnostus eri lajikkeisiin onkin kasvanut ja monen lajikevalikoima on monipuolistumaan päin. De Re Allii Sativin koeviljelmän lajikevalikoima ei kasva lukumääräisesti niin kovin paljon koska aika monta lajiketta on todennettu samoiksi. Uusista lajikkeista tietysti odotetuin tulokas oli ns. ”Oikea Siperialainen.” Täytyy sanoa että siinä on varsin siro kaveri. Todella suuri ilo on nyt nähdä posliinien kasvavan vuosi vuodelta suuremmiksi. Barettas Sunshine näyttää todella lupaavalta ja maahan menee muiden muassa yksi 22-grammainen kynsi. Siitä voi odottaa jopa 90-grammaista neljän kynnen aitoa posliini-raapia.

Ei uusien lukijoiden ilmaantumisen johdosta vaan ihan periaatteellisista syistä kerrattava se mitä lajike-kirjastolla tarkoitetaan. Nimi kirjasto tulee ensinnäkin ymmärtää aivan pohjimmiltaan kirjosta eli moninaisuudesta. Kynsilaukka-lajikkeita on suuri määrä kuten kaikki varmasti tietävät, vanhoja ja uusia lajikkeita. Vanhoilla lajikkeilla tarkoitamme tietenkin niitä lajikkeita jotka ovat olleet olemassa aivan näihin päiviin saakka eri nimillä tunnettuina. Uusilla lajikkeilla tarkoitamme niitä lajikeita joita on syntynyt kukintojen manipuloinnin seurauksena.

Kynsilaukat jaetaan Ron. L. Engelandin skeeman mukaisesti useaan kasvuryhmään. Tärkeämpää kuin tietää tarkka lajikkeiden lukumäärä on tiedostaa se, että on olemassa lukuisa kasvuryhmiä. Kasvuryhmien sijaa voisi puhua paremminkin kynsilaukan haploryhmistä eli geneettisistä suurtyypeistä joiden tunnistaminen on varsin helppoa. Haploryhmiä joihin kuuluu enemmän kuin yksi lajike on laskutavasta riippuen 16-18. Tämän vuoden havaintojen perusteella voi jo varsin rohkeasti sanoa, että esimerkiksi ns. Posliinien kasvuryhmä sisältänee kaksi erilaista haploryhmää. Engelandin skeema on varsin helppo omaksua, mutta Pohjois-Amerikan ulkopuolella vain innokkaimmat harrastajat ovat niin tehneet. Mutta mitä hyötyä isommasta lajike-valikoimasta on harrastajille? On otettava käyttöön roomalaiset. Asia voidaan ilmaista pääkohdittain näin:

I Kirjaston avulla näemme kynsilaukka-kasvin moninaisuuden. Suomi on vielä Rocambole-maa mikä on tietysti ihan hyvä asia, mutta tietyllä tavalla ”synti, suuri, surkea.”

II Kirjasto on silmänilo ja jokainen voi olla pieni kuraattori eli kasvivalikoiman hoitaja. Kirjaston hallinta parantaa aivan varmasti elämänhallintaa ja aivojen toimintaa.

III Kasvi näkee muissa lajikkeissa tovereitaan ja tuntee solidaarisuutta. Rocamboleillakin pitää olla oikeus nähdä lajitovereitaan ja tässä on suomalaisilla parannuksen paikka. Vihannes Kostajan suositus on että jokaisella kynsilaukka-harrastajalla on vähintään 6 lajiketta kolmesta eri kasvuryhmästä. Jokainen voi kerrata sen kuka Vihannes Kostaja oikein on tästä linkistä. 

IV Kasvin yksitoikkoinen elämä loppuu ja se saa uusia vaikutteita. Parhaassa tapauksessa saadaan nähdä merkillisiä ja vielä merkillisimpiä mutaatioita. Tapahtuu epigeneettisiä imitaatioita ja jopa geenihyppyjä.

V Kasvien kasvattaja ja hyödyntäjä oppii vähitellen käyttämään erilaisia kynsilaukkoja eri tarkoitukseen.

Kirjastoa perustettaessa olisi aivan alusta lähtien hankittava ainakin kaksi lajiketta jokaisesta  kasvuryhmästä. Kirjaston jonka tunnistemäärä lähentelee kahtasataa hoitaminen vaatii paljon aikaa, mutta aidon kirjaston voi rakentaa helostikin. Kasvuryhmät on tässä listattu tuleentumisjärjestyksessä. Lajikkeita on varsin helposti saatavilla olevia.

Turbaanit:  Dushanbene, Truden, Humpgrid.

Lasipurppurat: Early Purple, Vekan/Unikat, Kolkja Glazer

Aasian purppurat: Wonha, Alkor, Pyongchang

Kreolit: Burgundi, Rosso di Sulmona

Artisokat: Therador/Anton, Germidour, Vessalico

Marmoripurppurat: Havran, Siperialainen

Raitapurppurat: Shvelisi, Slavin, Kolkjan purppura

Rocambolet: Iso venäläinen, Saksan punainen, Tantal, Karpaatialainen

Posliinit:  Music, Havel, Barettas Sunshine

Silverskinit: Garcia, Gayant, Tutor

Outokaiset: Bjetin


Edellä on lueteltu 28 eri lajiketta. Niitä kaikkia ei ole toki tarpeen hankkia, mutta pieni ehdottomuus on kutienkin kaksi lajiketta per kasvuryhmä. Kreolit on tietenkin ryhmä joka ei meidän oloissamme ja juuri Salpausselän pohjoispuolella varmasti kovinkaan hyvin kasva. Jonkun huomio voi aiheesta kääntyä Rosso di Sulmonan sijoittamiseen Kreoleiden joukkoon. Näin on vain pitänyt tehdä koska morfologia näin sen sanelee. Varmasti lajike mukautuu vielä paremmin oloihimme ja kun kynsien lähtökoko vielä kasvaa niin selviytymis-prosenttikin nousee nykyisestä. Viime syksynä istutetuista yli kaksi-grammaisista kynsistä vain kuusi kymmenestä selvisi talven yli. Pitkässä juoksussa Killarney Redin tuottama mutaatio josta edellisessä avauksessa jo käytimme nimeä Killarney Creole. Mutaatio on saanut nyt uuden nimen. Palaamme siihen joskus myöhemmin. Vielä on oltava varovainen ja katsottava mitä ne 72 kynttä tuovat tullessaan.

Perinteisesti Pyhäinpäivään tultaessa voidaan sanoa että Lasipurppuroiden kausi alkaa olla lopuillaan. Kaikki De Re Allii Satin koeviljelmän kasvatuksessa olevat lasipurppurat korjattiin ja kuivattiin samaan tahtiin ja nyt pitää sanoa että eräs kanta on osoittanut varsin hyvää kestävyyttä. Ei merkkiäkään dehydraatiosta. Kyseinen kanta on Kolkja Glazer. Otsikkokuvassa kuitenkin uusi lajike, kovin kauniin värinen Ederose eli Eedenin ruusu.

Lasista puheenollen…. Hmmm. On aika päästää irti Blondie ja Debbie Harry.

14. lokakuuta 2018

Killarney Creole — Pieni mutaatioraportti


Idibus Octobribus

On aihetta epäillä että De Re Allii Sativin koeviljelmällä on ilmaantunut mutaatio. Kysymyksessä on Rocambole-kasvuryhmään kuuluvan Killarney Red-lajikkeen joukosta tehdyt löydökset.  Killarney Red tuli De Re Allii Sativin koeviljelmälle marraskuun alkupäivinä 2016 Keski-Eurooppalaiselta alan harrastajalta. Raapit olivat pieniä kuten kynnetkin ja latvaklooneista kasvatettuja. Amerikkalaisten kynsilaukka-harrastajien keskuudessa vallitsee konsensus siitä että Killarney Red on idaholainen Spanish Rojan mukauma. Yleisesti ollaan myös sitä mieltä että Killarney Red on nykyään elinvoimaisempi kanta ja se tuottaa suurempia raapeja. Tämä kuva on otettu muutama päivä Pyhäinpäivän jälkeen marraskuussa 2016.



Niinpä jäätiin odottelemaan kesää 2017 ja kannan vahvistumista, kynsien kasvua ja uuden robustimman lisäysmateriaalin istuttamista. Lokakuussa 2017 oltiin tässä tilanteessa jossa voitiin olla varsin tyytyväisiä. Silloin ei ollut havaittavissa mitään erikoista. Kesän mittaan kukkavarret tulivat leikatuksi sillä tavoiteltiinhan isompia raapeja. Mitään erikoista ei havaittu vaikka siihen olisi jälkikäteen ajateltuna ollut aihetta suuressakin määrin. Nyt kun asiaa tarkastellaan myöhemmin valokuvien pohjalta niin voidaan havaita että mutatoitumista on havaittavissa useissa raapeissa jo tuolloin. Tämä ilmiö näkyy lituskaisina kynsiä ja lievästi kreolimaisena raapinmuodostuksena.
Syksyllä 2017 oltiin siis tässä tilanteessa. 


Mutta useimmissa raapeissa onkin syksyllä 2018 pulleita kreolimaisia ulkokynsiä.
Kaikkien korjattujen Killarney Red-yksilöiden joukossa on vain yksi normaalisti, lähes kaikkien lajin morfologisten ominaispiirteiden mukaisesti kasvanut kasvi. Kasvi jonka raapi on toiseksi alimmaisena. Se näyttää siltä miltä oikean Hienohelma-Rocambolen tulee näyttääkin. Oikealla tavalla kasvanut hienohelmojen kasvuryhmään kuuluva Killrney Red oh hyvin feminiinen kynsilaukka. Kaunis ja hienopiirteinen ja ennen kaikkea tulinen ja makea, piirre joka jäljittelemättömästi löytyy vain seuraavien Rocambole lajikkeiden, aitojen hienohelmojen mausta: Spanish Roja, Killarney Red, Tristan, Tantal, Stanik, Karpaatialainen, Dutch Rocambole, Taupe Brown ja mahdollisesti muutama muu. Raapin pohjaan tuo pyöreyttä se että kauniin paketin sisällä olevat kynnet muistuttavat enemmän Raitapurppuroiden kynsiä. Siitä pohjan pyöreys eli hienohelmaisuus.


Tässä kuvassa kaikista kreolimaisimmin raapin muodostanut yksilö.


Vuoden 2018 sadonkorjuussa nostettujen yksilöiden joukossa oli vain yksi normaali lajikkeelle Killarney Red ominainen raapi. Se on näistä kahdesta alempi.


Kaikki Killarney Red-yksilöt jätettiin leikkaamatta kesällä 2018. Useimmat eivät tuottaneet lainkaan kukintoa tai edes kukkavartta. Seuraavassa kuvassa lähinnä normaaleimmat kukkavarret  vuoden 2018 yksilöistä.

 
Kun etsitään vahvistusta sille onko kyseessä mutaatio ei katsota pelkästään morfologisiin perusteisiin vaan tutkitaan myös makua. Seuraavassa kuvassa kolmenlaisia kynsiä kolmesta eri raapista. Vasemmalla Killarney Red-lajikkeen kynsi sellaisena miltä sen pitäisi näyttää. Keskellä kynsi raapista joka muistuttaa normaalia vähän pulleampaa Killarney Red-raapia, mutta joka on jollain tavalla erilainen. Oikealla kynsi täysin kreolimaisesta raapista. Vasemmanpuoleisen kynnen maku on se mitä tältä hienohelmalta pitää odottaakin. Suussa tanssii makeus ja tuli. Kynnestä saadun puristeen "oktaaniluku" oli ainakin 101. Keskimmäinen kynsi oli kuivahko ja vähemmän sokeripitoinen kuin vasemmanpuoleinen. Oikeanpuoleinen kynsi poikkesi maultaan kahdesta edellisestä. Siinä oli enemmän tulisuutta kuin vasemmanpuoleisessa, mutta myös todella paljon makeutta. Tosin sanoen se ei voinut kilpailla hienostuneisuudessa lähinnä oikean Killarney Redin kanssa, mutta on jollakin tavalla hyvin ainutlaatuinen ja ehkä jotain "Uutta auringon alla.”


 Tässä vielä lopuksi ainoan lähinnä normaalin yksilön kynsi. Se on aivan juuri sellainen kuin Rocambole hienohelman kynnen kuuluu ollakin. Se muistuttaa enemmän Raitapurppuroiden kynsiä kuin kahden muun Rocambole kasvuryhmän alajoukon "Paksukaisten" (Mm. Iso venäläinen, Ljubasha ja Punainen venäläinen.) ja "Ryhdikkäiden" (Saksan punainen, Marino ja muutama muu.) vastaavia.


Tässäpä tiivistetysti kaikki mitä voidaan sanoa asiasta jolle voimme varovasti antaa jo nimen ”Killarney Creole.” Morfologiset tekijät ja maussa tapahtunut muuntuminen tukisivat kyllä väitettä siitä että kyseessä on mutaatio. Lajiketta testataan tulevina vuosina muissakin kasvuympäristöissä lähinnä Salpausselän etelä-puolella ja siitä vähän pohjoiseen. Toiveena olisi että myös näin pohjoisessa kuin Vanha Suomi ja sen naapurimaakunnissa voitaisiin kasvattaa jotain joka voisi olla lähinnä aito kreoli-tyyppinen kynsilaukka. Lähinnä normaalin Killarney Redin kynnet pääsevät kirjastopenkiin mutta muiden mutatoituneiden raapien kynsistä 72 kappaletta laitettiin aivan erityisen hyvään penkkiin ja kaikkein aurikoisimmalle paikalle. Pari uutta yksilöä on tilattu myös eräältä varsin suuren kokoelman omistavalta henkilöltä Keski-Euroopasta. Kesän 2018 latvakloonit menevät pieniin turveruukkuihin ilman kylmäkäsittelyä helmikuun toisella puoliskolla.

Julkaisen tämän väliraportin talven mittaan englanninkieleisenä jotta alan harrastajat lähinnä Pohjois-Amerikassa saavat hieman ihmeteltävää. Sitten onkin loppumusiikin aika. Viime päivien uusi tuttavuus musiikki-maailmassa on Yael Naïm. Hänen kappaleistaan muutama onkin jo päässyt De Re Allii Sativin päätoimittajan TIDAL-soittolistalle. Tämä divotska osaa yhdistää kivasti orienttilaista sointia ja aitoa kletzmeriä. Ei varsinaisesti mikään mutaatio mutta vaikutteita on saatu monlta tahoilta ja crossing-overia on tapahtunut. Kappalessa New Soul ei ole niin paljon orienttilaisia saundeja ja Kletzmeriä kuin hänen uusimmissa lauluissaan, mutta tämä kappale sopii hyvin jos pitää löytää jokin laulua Killarney Creole-nimiselle ja mahdollisesti mahdolliselle uudelle kynsilaukalle.

7. lokakuuta 2018

On aika istuttaa. Spanish Rojan ja mutaatioiden parissa.

Nonis Octobribus

Niin on ja huomenna lisää. Siis lokakuuta vai istutusta. No molempia tietenkin. Tässä vaiheessa De Re Allii Sativin koeviljelmällä ja Sandbergin farmilla on saatu maahan vasta kaikista parhaimman maannoksen omaavat prestiisi-penkit ja erikoishuomion saavat istutukset. Tänä vuonna panostettiin latvakloonien istutuksiin  ja mm. Havranin latvaklooneja meni maahan 650 kappaletta. Tänään oli myös aika puuhastella kahden mahdollisen mutaation Ornak—Ornazok—Oliverin ja Killarney Creolen kanssa.

Otsikkokuvassa on pitkän projektin vaiheessa oleva Spanish Roja joka lähtee nyt neljänteen kasvukiertoon. Kynsiä ei vieläkään saada maahan kuin 27 kappaletta. Muutama uskollinen yhteistyökumppani on saanut muutaman kynnen De Re Allii Sativin YYA-ohjelmassa. Sen verran päätoimittajassa asuu pieni neukku ja Kekkosenkin aika on muistissa että on luontevaa puhua vanhan ajan termeillä. Tosin YYA on nyt muodossa Ystävyys — Yhteistyö — Anteliaisuus. Mutta takaisin Spanish Rojaan. Tosiaankin vain 27 kynttä kirjastopenkin 8 kynttä tietysti mukaan lukien. Kovin hitaasti lajike kaavaa kokoa, mutta täytyy ottaa huomioon yksi asia. sen jälkeen kun lajike saapui koeviljelmälle kovin kaukaa pakotettiin se kolmeen kasvukiertoon ensimmäisen 25 kuukauden aikana. Nyt sillä on mahdollisuus pitkän ja stressittömän  saattokuivauksen jälkeen onnelliseen ja kiireettömään syksyyn ja talveen. Kirjastopenkkiin menee 16 latvakloonia ja saman helmikuulla pieniin turveruukkuihin 32. Jospa elokuu 2019 näkisi sitten jo 50-grammaisen raapin. Tänä vuonna toimituksessa ei Spanish Rojaa maistettu, mutta ensi vuonna on tarkoitus pitää ensimmäinen kunnollinen kynsilaukka-tastinki jossa on mukana mm. Spanish Roja.

Sitten niihin mutaatioihin. Päätoimittajan tsekkiläinen ystävä oli kovin varovainen asian suhteen mutta jätti pienen takaportin sille, että kyse voi olla hyvinkin onnellisesta asiasta eli uudesta lajikkeesta. Tietysti kannattaisi olla optimista ja uskoa mutaation mahdollisuuteen. Jotakin on kuitenkin tapahtunut ja muutokset ovat niin suuria että ehkä ei ole pelkästään kyse pelkästään epigenetiikasta. De Re Allii Sativin varsinaisissa kirjoituksissa on puhuttu asiasta ja myös Facebookin kynsilaukka-nimisestä kasvista kertovassa ryhmässä. Mutta otetaan asia tässä puheeksi vielä tiivistetysti.

Ornak—Ornazok—Oliver.
Posliinien kasvuryhmän lajikkeessa Ornak on tapahtunut yksi mahdollinen mutaatio jonka alkuperä juontaa yhteen vuonna 2015 istutusten sadon kynteen. Vuoden 2016 Ornak-sadon joukossa oli yksi hyvin erikoinen raapi jossa oli muiden normaalien kynsien lisäksi yksi todella suurikokoinen ja muista poikkeava kynsi. Kyseisen raapin kaikki kynnet laitettiin tietysti maahan ja tuloksena oli 8 lähinnä normaalia Ornak-kasvia ja yksi kovin erikoisesti kasvanut raapi eli tuon ison kynnen jälkeläinen. Syksyllä 2017 eli vuosi sitten tuon kasvin 8 kynttä laitettiin maahan ja satona oli tänä vuonna saman verran kovin erikoisesti kasvaneita yksilöitä. Tietysti ne olivat lähinnä samanlaisia kaikilta morfologisilta tekijöiltään. Mutta kokonaisuus oli todella erikoinen. Kasvin maanpäällinen osa oli edelleenkin kuin hiukan Posliini vaikka raapit olivat kuin Silverskinejä. Kukkavartta tämä mahdollinen uusi lajike ei tehnyt. Että kovaniska muuttu pehmytniskaksi on enemmän kuin epigenetiikkaa. Maahan meni nyt 41 kynttä ja mitä parhaimpaan maannokseen. Joukossa oli monta isoa kynttä. Kynsipusseja raapeissa oli neljä. Tästä mutaatioista kirjoitettiin ensimmäisen kerran elokuun Kalendae-päivänä tässä avauksessa.

Killarney Creole. Tämä onkin sitten tosi kummallinen tapaus. Itse asiassa paljon kummallisempi kuin äsköinen, tai miten sen nyt ottaa. Mutaatio on tapahtunut nyt sadonkorjuuseen saatetun kasvukauden aikana, mutta se on ollut menossa mahdollisesti jo ennen kuin tämä lajike saapui De Re Allii Sativin koeviljemälle. Killarney Creole on nyt työhypoteesi sillä vasta ensi vuonna voimme sanoa jotain lähinnä varmempaa. Mutta pistetään nyt roomalaisiksi.

I Syksyllä 2016 viljelmälle saapui muutama pieni Killarney Red-raapi. Killarney Red on sama lajike kuin Spanish Roja. Kynnet olivat varsin pieniä eikä niissä näkynyt mitään merkillistä.

II Syksyllä 2017 maahan menneiden kynsien joukossa näyttää jälkeenpäin tarkasteltuna olevan jotain erikoista. Maahan meni 40 kynttä joiden joukossa hävikki oli melko suuri. Tämän vuoden sadonkorjuussa nähtiin jotain todella merkillistä. Yhtä raapia lukuun ottamatta kaikki muut olivat muodostuneet kovin erikoisesti.

III Johtopäätökset olivat hämmentäviä. Rocambole Killarney Red oli muuntunut Kreoliksi. Tämä voitiin todentaa morfologisin perustein ja myös maistin varaisesti.

IV Jos mutaatio on totta niin se on alkanut jo ennen syksyn 2016 istutuksia Keski-Eurooppalaisen harrastajan viljelmällä.

Facebook-ryhmän keskusteluja on mahdotonta linkittää tänne ja kirjoituksella alkaa olla jo pituutta. Jatkamme viimeistään Iduksena eli 15 päivä kuluvaa asiasta eli tapauksesta Killarney Creole. Asia vaatii nimittäin vähän lisää pohdintaa.

Musiikki-kappale Arrival on tietenkin Ulvaeus-Andersson tuotantoa. Tänään päätoimittajan päässä kävi pieni kuhina ja ehkä on olemassa jopa hypoteesi mistä varsin tunnetusta ruotsalaisesta ja perinteisestä musiikkikappaleesta Arrival voisi olla muunnelma. Mutta tutkimukset jatkuvat. Tässä Arrival Oldfieldin käsittelyssä.

30. syyskuuta 2018

Kahdeksannen kuukauden kalendis MMXVIII

Kalendis Octobribus

Päätoimittajan omalla äänellä


Aikaa on vierähtänyt edellisestä avauksesta jo kuukauden verran elikkä Kalendae-päivästä seuraavaan. Näinkin voi käydä. Mutta jos ei kirjoitella niin silti varmasti tapahtuu. Luvalla sanoen voidaan sanoa että kaikki on nyt nysvätty ja tarkastettu. Kaikki 155 lajiketta ja 180 tunnistetta. Monta uutta lajiketta on myös maisteltu. Jotain olisi varmasti huomioitavaakin, itse asiassa hyvinkin paljon. On kohokohtia ja vielä suurempiakin asioita. Ehkä päästään alkuun niin on kaiketi jälleen parasta ottaa roomalaiset käyttöön.

I Uusi lajike on ehkä syntynyt ja se kantaa nyt nimeä Tourbillon du Nord. Asiasta on puhuttu jo toki ennenkin, mutta nyt se on varma asia. Eri asia sitten onkin siinä, miten tämä lajike tulee kasvamaan jossain muualla kuin De Re Allii Sativin koeviljelmällä. Kahdessa paikassa sitä joka tapuksessa testataan ja vuoden päästä olemme viisaampia. Kyse on siis Artisokkien kasvuryhmän Thermidrome-lajikkeesta erotettu kanta ja kasvutapa on nyt turbaanille ominainen. Väritys on oikeinkanusi kuten otsikkokuvasta voidaan nähdä.

II Maistelluista lajikkeista huomiota herätti aivan erityisesti Rocambole Karpaatialainen. Kyseinen lajike on kotoisin Puolan kaakkoisosasta. Tämä lajikehan on noussut suosioon suurempaankin amerikkalaisten keittiömestareiden parissa. Mutta miten sitä kuvaisi? Sanotaanko vaikka paksun öljyinen ja suorastaan rasvainen. Maku on herkullinen ja jopa mantelinen. Kun Karpaatialainen tuli viljelmälle vuonna 2016 syksyllä olivat raapit kovin pieniä. Mutta ensi vuonna tavoitellaan jo kokoluokkaa 50 grammaa. Ehkä palaamme Karpaatialaiseen vielä myöhemmin syksyllä kuvien myötä. Lajike saattaa olla jopa niiden viiden joukossa joista valitaan vuoden 2018 kynsilaukka.

III Havran jaksaa viehättää enemmän ja enemmän mitä enemmän sitä maistellaan. Viime vuonna kun se tuli Tsekinmaalta oli sen maussa selkeästi anista. Nyt kun se on viettänyt vuoden Vanhassa Suomessa on siinä selkeästi voimakas inkiväärin maku ja seuraavaksi tuleekin eukalyptus ja ehkä häviävässä määrin se aniskin. Ihmettelen suuresti miksi Tsekit ovat kovasti innostuneet Igoristani jonka maku on varsin yksitotinen. No en ole maistanut miltä Igor maistuu Tsekinmaalla kasvatettuna.

IV IGOR. Kasvattamani Iso venäläinen on nyt sitten saanut nimen IGOR. Se on lyhenne kokonaisuudesta "Indy’s Giant of Russia." Tämä nimike on sillä kannalla joka on kasvatettu vuoden 2015 latvaklooneista ja nuoremmista. IGOR lähtee nyt valloittamaan Suomenniemeä ja muuta maailmaa. Tsekinmaalla leviävä Iso venäläinen on samaa kantaa ja muutama kilo vuoden 2019 sadosta on luvattu sinne. IGOR on kauppanimike.

V Kynsilaukan nauttimiseen on löytynyt aivan uusi tapa. Kyse on ”kunnon tripin” ottamisesta. Homma hoidetaan siten, että vasemmalle kämmenselälle, lähemmäs peukalohankaa, puristetaan varovasti kynnnestä irtoavaa öljyä kunnon noronen, sanotaanko vaikka neljäsosa teelusikallista. Puristeen annetaan tekeytyä reilut 20 sekuntia ja sitten otetaan siitä praanat irti haistamalla ja lopuksi aivan imaistaan liemi kiduksiin. Mieleen tulevat lähinnä lapsuuden joulut ja hetkeksi voi päästä myös seitsemänteen kynsilaukka-taivaaseen. Paras trippi saadaan tietenkin kaikista korkeimman oktaanin kynsilaukasta eli Havranista. Siperialainenkin on tarkoitukseen ihan jees ja kyllä IGOR käy myös. Palaamme asiaan tulevassa De Re Allii Sativi-elokuvassa.

Kun kirjaston lajikkeet tarkastetiin ja greidattiin, muutama lajike vaihtoi toiseen kasvuryhmään, soi taustalla varsin useaan otteeseen Mike Oldfieldin musiikki. Oldfield on todellakin paljon muutakin kuin Moonlight Shadow. Kynsilaukkoja tarkastellessa kiinnitti yksi kappale paljon huomioita ja se oli Oldfieldin tulkinta vanhasta Shadows-klassikosta Wonderful Land. Että saakin mies kappaleen elämään aivan uudella tavalla. Hämmästyttävintä on että tulkintaan tulee aivan sinfoninen vaikutelma ja tietenkin aivan oikea kontrapunkti. Siispä Wonderful Land Mike Oldfieldin tulkintana.

31. elokuuta 2018

Mietteitä syssän hiipiessä kohden

Kalendis Septembribus

Päätoimittajan omalla äänellä.

On aika arvioida ainakin yhä enenevämmässä määrin vuoden 2018 satoa. On tullut aika jolloin kama on kypsää ja useimpia lajikkeita on maistettava viljelyvuoden viimeisenä lajike-kohtaisen tarkastelun päättävänä tekona. Tänään oli kierroksen aloittavana lajikkeena Lasipurppura Early Purple. Ja mitä siitä sanottiinkaan:

Early Purple on tänä vuonna poikkeuksellinen kaikilta ominaisuuksiltaan. Puriste on hillomainen ja hyvin keltainen. Öljyisyyttä löytyy enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Sokerisuus on aivan keskeinen makutekijä ja yhdessä öljyisyyden kanssa se peittää polttavuuden jota tästäkin lajikkeesta aina yleensä löytyy. Polttavuus tulee hyvin paljon myöhässä normaaliin verrattuna. Kolmas leimaa antava ominaisuus on vihanneksellisuus. Kesän 2018 Early Purplesta löytyy paljon miedon makuisten vihannesten makuja kuten  porkkanaa, auringonkukan versoja ja siemeniä. Mutta kaiken ylitse käy sokerisuus. Joku voisi puhua ponnettomasta kynsilaukasta. Kaiken takaa löytyy kuitenkin se määrä allisiini-potentiaalia mikä varamasti pitääkin. Lasipurppuran kynsiä voi syödä tänä vuonna kuten karamelleja.

Jotenkin tuosta äsköisestä tulee mieleen se kuinka Ron L. Engeland jo kauan sitten kirjassaan Growing Great Garlic puhui siitä kuinka eräänä vuonna Filareen kynsilaukka Spanish Roja ei oikein pärjännyt makutesteissä. Syyksi Engeland epäili varsin leutoa talvea. Mutta oliko kyseisenä vuonna kuitenkin poikkeuksellisen kuuma ja aurinkoinen kesä? Nyt herääkin kysymys siitä, millainen on toivottu kynsilaukan maku? Pitääkö sen välttämättä aina olla polttava, tulinen ja em. ominaisuuksissaan suorastaan mieltä kääntävä ja jopa tuskaa tuottava. Kynsilaukkaakin voidaan nimittäin loppujen lopuksi arvioida kuten viinejä. Tietysti vaaditaan hyvin optimoituja kasvu-oloja ja kasvin erityispiirteet huomioon ottavaa tuotantotapaa jotta sitten olisi jotain mitä maistaa. Urakkaa on vielä paljon jäljellä ja se päättynee vasta joulun alla uuden, tulevan sadon kynsien vielä vaipuessa talvilepoonsa.

Tänään kiertelin markkinoilla. On tietenkin ilahduttavaa nähdä kuinka monella on myynnissä kynsilaukkaa. Mutta nyt on nähty sekin ”ihme” että Artisokka Messidoria myydään Alexandrana. Alexandra-kysymykseen on palatttava vielä monta kertaa ja nyt ainakin. Pienimuotoiselle kasvattajalle jolta hankin tavaran saattoi vain todeta ettei se hänen vikansa ole jos häntä on petetty. Viljelijä jolta hän tavaran oli ostanut oli väittänyt sen olevan Alexandraa. Tässä sitä nyt ollaan kaiken maailman savolaisen hevosmiestouhun ja epämääräisten kirjojen jälkeen. Messidor jota oli kaupan teki kauppansa ja tuloksena voin laittaa uutta Messidoria maahan vanhemman jo vuonna 2015 perustetun kannan seuraksi. Mutta tämän päiväinen pistää kuitenkin mietteliääksi eikä aina niin mukavalla tavalla. On kovin kummallista jos Alexandrasta ja valkosipulista tulee synonyymejä. Ehkä pitää jo puhua syövästä nimeltä Alexandra.

Niinkin isossa maassa kuin Tsekinmaalla oltiin melko lailla samansuuntaisessa tilanteessa kymmenisen vuotta sitten. Lajikkeet ja käsitykset niiden suhteen olivat menneet pahasti sekaisin ja kukaan ei oikeastaan tiennyt enää mitä myytiin. Sitten lähinnä yhden miehen yhtiön ja hankkeen johdolla lajikkeista tehtiin ”normaaliversiot” jopa siinä määrin että nyt puhutaan Kozak-standartista. Käytännössä kaikki vakavasti ammattiinsa suhtautuvien viljelijöiden myymä kynsilaukka juontaa juurensa Mr. Kozakin pelloille. Tsekeissä tutkittiin lisäksi laaja-otoksisen DNA-tutkimuksen keinoin eri kynsilaukkojen suhteita toisiinsa. Niinpä sitten ei enää tarvinnut kinata mikä Unikat oikein on ja mikä Vekan on koska ne ovat sama lajike täysin yksi yhteen. Tutkimuksesta on itsellenikin hyötyä sillä nyt tiedän että vuoden koeviljelmällä viettänyt artisokka Anton on sama lajike kuin Therador. Ja tästä Antonista sanotaan vielä että se on hyvin vastustuskykyinen kaikille viruksille ja kasvitaudeille. Kesän mitta Antonista näki että se on todella hyvinvoiva ja tuloksena oli 7 hyvin kaunista ja tasaisesti kasvanutta raapia. Sellaista ei juuri näe Theradorin suhteen nykyään.

Ja mitäpä loppulauluksi? Olisko vaikka Hectorin Nostalgia 2.

24. elokuuta 2018

Ankkalinnan väkeä

ante diem IX Kalendas Augustus

De Re Allii Sativi herättää kiinnostusta ja toiveita kirjoitusten aiheista on esitetty paljonkin. Kynsilaukan korkeajännityksen ilmestyttyä pyydettiin oitis sellaista kirjoitusta jossa pohdittaisiin kynsilaukan kasvuryhmiä ja lajikkeita Aku Ankan maailman läpi katsottuna. Asia on täysin mahdollinen ja DRAS-toimimus ihmetteleekin sitä miksi asia ei tullut mieleen sen omassa keskuudessa. No eniwei asiahan täytyy korjata ja yrittää olla vielä enemmän avantgardistinen.

Aivan aluksi pitää kiittää Carl Barksia siitä että hän aikoinaan kansoitti Ankkalinnan niin ilmeikkäällä tavalla. Disney itse oli varsin huumorintajuton mies joka ei noita hahmoja sitten niin paljoa luonutkaan. Sanotaan että tuossa yhtiössä ei edes saanut nauraa kuin yhdelle hyväksytylle tavalle nähdä maailma, ja se oli Disneyn varsin totinen tapa tulkita todellisuutta. Mutta me olemme täällä eri maata ja olemme todellinen Aku Ankka-kansakunta. Siispä asiaan.

Aku Ankka on luonnollisestikin marmoripurppura siperialainen. Akuhan on pohjimmiltaan luuseri jonka olemusta juuri tuo paradoksi pitää pystyssä. Kynsilaukkojen maailmassa ja jopa sen omassa kasvuryhmässä on monta arvostetumpaa lajiketta. Siperialainen on kuitenkin kokonaisuutena kaikista paras ja ilman sitä kynsilaukkojen maailma olisi Ankkalinna ilman Akua. Akussa on jotain mikä lumoaa ja viehättää ja hän on hyvin sopeutuvainen kaveri aivan kuten Siperialainen joka pärjää Alaskassa Fairbabksin korkeudella ja sitten jos se viedään Teksasiin Houstonin korkeudelle niin ei mitään ongelmia. Ja tietenkin toisinpäin. Omassa kasvuryhmässään se on tietysti yhdessä asiassa ylivoimainen ja se on allisiinipitoisuus; vain Posliinien kasvuryhmän lajikkeilla on korkeammat alliisiini-pitoisuudet. Siperialainen on kynsilaukkojen Wayne Gretzky. Gretzkyhän ei ollut paras luistelija eikä tietenkään nopein luistelija eikä laukauskaan ollut kummoisen kova eikä edes tarkka jos sitä verrataan vaikka hänen aikalaisensa Raymond Bourquen laukaukseen. Mutta jotain maagista hänessä oli ja hän meni aina sinne minne kiekko menee seuraavaksi ei sinne minne muut menevät. Tämän asian hänen isänsä Walther takoi Waynen päähän hänen ollessaan vielä alle kouluikäinen. Kun New York oli voittanut Stanley Cupin neljä kertaa alkoi Edmontonin dynastia vaikka epäiltiin että kovissa loppupeleissä homma ei toimisikaan. Liigan parhaan puolustajan ja parhaan taklaajan Islandersin Dennis Potvinin uskottiin tekevän hänestä hakkelusta. Potvinilta kysyttiin miksei hän taklaa Gretzkyä ja vastaus oli ettei hän saa miestä hollille. Siinä oli osa hänen maagisuuttaan. Ei hyvä oikeastaan missään mutta se kokonaisuus. Ankkalinnaa on vaikeaa kuvitella olevan olemassakaan ilman Akua ja kynsilaukkojen maailmaa ilman Siperialaista, ja meillä ei tietenkään olisi nykyisen kaltaista jääkiekko-urheilua ilman Wayne Gretzkyä.

Siskonpojat Tupu, Hupu ja Lupu. Tässä kohden DRAS-toimitus oikaisee asian ja puhuu noista kolmesta oikean sukulaissuhteen mukaisesti. Vähän hankala juttu kieltämättä. Pitäisi siis löytää jostain samasta kasvuryhmästä kolme hyvin samankaltaista lajiketta vain miten se menee? Menee kyllä Raitapurppuroiden puolelle ja sieltä otamme kolme georgialaista, nimittäin Shatilin, Shvelisin ja Dzambulin. Nuo kolme lajiketta jotka muistuttavat ulkonäöltään toisiaan niin että vaaditaan käytännössä noituutta että ne voisi erottaa toisistaan ellei raapia avata ja tarkaan tiedetä kuka on kukin.

Iines on ilman muuta hienohelmojen hienohelma eli Rocambole-ryhmän Spanish Roja. Tästä ei ole epäilystäkään.

Hannu Hanhi. Kävisikö tähän joku ruotsalainen kynsilaukka? Kävisi varmasti mutta kun ei oikein ole olemassa ruotsalaista kynsilaukkaa. Valinta on vaikea, mutta jos jotain sanotaan ja jos hanhihan ei ole ankka niin sitten etsitään jotain kummallista. Vai etsitäänkö sittenkään. Pitäisikö sitten etsiä vain jotain joka on hyvin tavallista? Ja mikähän sellainen sitten olisi? Asiaa ei tietenkään tarvitse katsoa aina suomalaisten näkökulmasta joten Kaliforniakin käy ja sitten kyseessä on varmasti yksi maailman eniten viljellyistä lajikkeista eli Kalifornia late. Kyseinen lajike pärjäisi varmasti meilläkin jos se kotoutettaisiin. Tai sanotaan sitten että joku artisokka. Kasvaa kaikkialla ja ihan vahingossa ja se on vain.

Roope Ankka. Tähän pitänee sanoa että joku monikyntinen Silverskin. Monta kynttä elikkä monta kolikkoa. Joissakin Silverskineissä voi olla jopa 6-7 lehtipussia ja 45 kynttä. Kerran DRAS-toimituksessa avattiin yksi egyptissä kasvanut Silverskin-raapi jossa oli 45 kynttä.

Touho on tietenkin joku kurittomasti kasvava artisokka. Sanotaan vaikka Germidour.

Pelle Peloton elikkä jotain innovatiivista ja hulluako? Ehkei sentään. Pellehän etsii jotain valtavirrasta poikkeavaa. Tähän sopii jokin rocamboloiva posliini oli se sitten Ziema tai joku muu. Eniwei luova ja mukautuvainen mutta hieman kömpelö. Pellen keksinnöt eivät aina ole niin kontekstuaalisia. Ziema luulee olevansa innovatiivinen, mutta kriittisen kynsilaukka-harrastajan näkökulmasta katsottuna hieman hassu ja epätarkoituksenmukainen.

Mummo Ankka on tietenkin varmasti ja tasalaatuisesti kasvava vaatimattomuus ja jollain tavalla korvaamaton. Sanotaan nyt sitten että artisokkien kasvuryhmään kuuluvaa Messidoria on vaikea sivuuttaa tästä ainakin suomalaisesta näkökulmasta katsottuna.

Hansu on ilman muuta Iso venäläinen. Kasvaa hyvin ja on aina ruokapöydässä. Sitä ihaillaan ja passataan ja se vain on iso ja paksu eikä olomuoto ole todellakaan ryhdikäs eikä hieno mutta raapit ovat aina suurimmat.

Beagle Boys eli Karhukopla. Kyseessä on hieman surkuhupaisa rikollinen joukko joka toistuvasti syyllistyy identiteettivarkauteen. Ilman muuta Alexandra joka ei ole lajike eikä oikeastaan mitään muutakaan. Miten se voisikaan olla jos sen nimikkeen alla myydään viittä tai kuutta eri lajiketta. Surkuhupaista mutta rikollista.

Milla Magia. Noitia eikä heihin liittyvää arkkityyppistä maailmaa saa missään tapauksessa halveksia. Loppujen lopuksi Milla Magiahan on hyvin cool beibi jos sen oikein oivaltaa. Jos itse olisin Aku Ankka niin kyllä tavoittelisin enemmän hänen ystävyyttään kuin Iineksen. Milla Magia on ilman muuta velhomaisen ihana tsekkiläinen Marmoripurppura Havran.

Kroisos Pennanen. Kovasti yritystä mutta ei vakuuta. Tähän jätetään kynsilaukka nimeämättä tai muuten Vihannes Kostaja vierailee toimituksessa.

Tero Tulppu ei sinänsä ole mikään lajike, mutta sanotaan että se on oikeiden kynsilaukkaharrastajien näkökulmasta kiinalainen kynsilaukka noin ihan yleisellä tasolla.

Mikki Hiiri ei ole ankka eikä hanhikaan. Siis jotain joka liepeillä viihtyy muttei ole kynsilaukka. Sanotaan sitten vaikka Ulpicum eli elefantti-kynsilaukka.

Hessu Hopo. Elikkä jotain hyväntahtoisen koomista ja superia Superhessun muodossako? Niin, ketäänhän ei saisi aliarvioida. Sanoisin että Hessu Hopo on ainakin De Re Allii Sativin koeviljelmän näkökulmasta katsottuna Turbaanien kasvuryhmään luokiteltu Humpgrid joka on koottu kahdesta erillisestä Casablanca-kannasta. Eli kysessä on artisokka joka voi ottaa Turbaanien kasvumoodin.

Loppumusiiksi sopii hyvin Tex Ritterin High Noon. Pyhä sota Alexandraa kohtaa on vasta aluillaan. Rohkeutta siis tarvitaan ja sitä tämä laulu on aina tuonut lisää.

20. elokuuta 2018

Gott im Himmel! Aidot siemenet. Kynsilaukan korkeajännitys.

ante diem XIII Kalendas Septembres

Guten abend! Kiinnostus kynsilaukkaan näyttää kasvavan. Nyt eletään vuotta 2018 ja maagisen lämpimän kesän loppupuolta. Keskustelussa on elokuun aikana noussut esiin se voisiko meilläkin onnistua aitojen kynsilaukan siementen tuottaminen. Nyt on näet monessa paikassa havaittu kuinka latvaryppäässä on hyvinkin kasvuvoimaisia kukkia. Ne voivat olla jopa kasvaneet niin hyvin että niillä on vahva pieni kukkavarsikin joka on jo vihreä. Kyse on siis manipuloimattomista kukinnoista. Lämmin kesä on saanut kaiken tämän aikaan. Tässä kirjoituksessa emme lähde kertaamaan perusasioita sen enempää, toteammapa vain että asiasta on puhuttu täällä jo kesällä 2016.

Ketään ei saisi kategorisesti masentaa, mutta on hyvin epätodennäköistä että meillä Suomessa olisi kasvatuksessa kovin montaa sellaista lajiketta DE RE ALLII SATIVIN koeviljelmän ulkopuolella jotka tuottaisivat aitoja siemeniä. Jännitys kasvaa ja tiivistyy monen puutarhassa mutta kaikki päättyy lopulta pettymykseen jossa on kuitenkin suuri toivon siemen. Mutta miksi? Ausgezeichnet  eli erinomaista sanoisi germaani Kynsilaukan korkeajännityksen sivuilla.

Suomi on nimittäin kynsilaukan suhteen vielä hyvin pitkälti Rocambole-maa. Seuraavat lajit joita Suomessa kasvaa eivät tuota itäviä siemeniä: ns. Alexandra-kirjon lajikkeet; Iso Venäläinen, Punainen venäläinen, Saksan Punainen ja ns. Red Rezan-kannat. Lisäksi seuraavat lajikkeet Irkutsk, Novosibirsk, Hazus, Tzesar eivät tuota itäviä siemeniä. Todennäköisesti ainoa lajike jota on kasvatuksessa joka voi tuottaa itäviä siemeniä on ns. Siperialainen eri variatioineen joihin kuuluu mm. Kodaver. Onko kyseessä kuitenkaan sama Siperialainen joka tunnetaan Pohjois-Amerikassa onkin sitten jo eri asia. Siperian lakeus on nimittäin suuri ja toisaalta sellaiset lajikenimitykset kuten Irkutsk, Novosibirsk ja Hazus ja muutama muu perustuvat jo kohta ikivanhaan ns. Trudesonin listaan. Alles Kaputt!

Ja kuten sanottua niin Siperian lakeus on suuri, on siellä Taigaa ja joenvartta ja lakeuttakin ja vuoria. Varmasti joka kylässä on oma Siperialaisensa. Ja jos joku kaikkitietävä olento sylkäisisi ulos ”kovalevyltään” analyysin niin sen tyly tuomio saattaisi olla seuraava:

Siperia on pääasiassa marmoripurppuroiden valtakunta ja sen alueelta löytyy noin 6-7 eri päälajiketta tuhansine ja taas tuhansine variatioineen. Asian ymmärtää hyvin kun muistaa miten Siperia asutettiin ja miten aikoinaan Alaskakin oli osa Venäjän Imperiumia. Krepostit olivat venäläisyyden lähetysasemia ja minne venäläiset menivätkin niin sinne he veivät mukanansa kynsilaukan. Vähän sama asia kuin oli roomalaisilla oliivi-puun, viiniköynnöksen ja parsan suhteen. Joten se siperialaisista kynsilaukoista ja niiden eksakteista nimikkeistä. Donner und Blitzen!

Amerikassa asiassa ollaan paljon pitemmällä kuin meillä ja onpa siellä tehty pieni listakin niistä lajikkeista jotka ovat tuottaneet aitoja siemeniä. Lajiryhmäluokittelu noudattaa tietenkiin Engelandin skeemaa tällä kertaa englanninkielisten nimikkeiden mukaisella lyhenteellä: PS=Purple Stripes eli Raitapurppurat; MPS Marbled Purple Stripes eli Marmoripurppurat; GPS eli Glazed Purple Stripes eli Lasipurppurat; POS eli Porcelains eli Posliinit; ROC eli Rocamboles eili Rocambolet. UQ eli Unqualified eli määrittelemätön. UQ merkintä on DE RE ALLII SATIVIN toimituksen. Elikkä henkilöpaperit eli Ausweis.

PS    Brown Rose
PS    Darcheli
PS    Floha
PS    Shatili
PS    Shvelisi (Mahdollisesti sama kuin Chesnok Red)
PS    Tien Shan (PI 615416)
PS    Verchnjaja Mcara (PI 540356, Mahdollisesti sama kuin Red Tzezar)
PS    Mexican Red 
PS    Red Grain

MPS    Brown Vesper
MPS    Bau Pi Saun
MPS    Duganskij Mestnyj
MPS    Novotroitsk (W6 26171)
MPS    Metechi
MPS    Rosewood (PI 493099 Mahdollisesti sama kuin Mexican Red),
MPS    Siperialainen

GPS    Brown Tempest

POS    Krasnodar White
POS    Yampolskij (PI 540340)

ROC    Rocambole Music ”laboratorio-olosuhteissa.”

UQ      Punuk (W6 27971)
UQ      Chimyon (Z 059)
UQ      Sural (W6 26172)
 
Kukapa löysi tutun lajikkeen tästä amerikkalaisten laatimasta listasta jota on nyt vielä hieman täydennetty. Nyt on aika paljastaa että De Re Allii Sativin koeviljelmällä näistä kasvaa Duganskij Mestnyj; Shvelisi; Yampolskij; Verchnjaja Mcara; Red Grain. Ja tietenkin Siperialainen. Syksyllä saataneen 3-4 uutta Raitapurppuraa jotka mahdollisesti voivat tuottaa siemeniä ja ehkä myös Marmoripurppura Metechi. Lisäksi lähivuosina tutkimuksen alaisena on 5-6 muuta raitapurppuraa, mm. aivan uusi, vastikään alkuperäisiltä kavupaikoiltaan aronrinteiltä kerätty ja latvaklooneista kasvatettava kirgiisialainen kynsilaukka. Sen ensimmäinen kasvukierto on ohi ja nyt maahan menee syksyllä 8 pientä yksöstä.

Mutta mihin moni on toiveikkaana ryhtynyt palvelee tietysti pyrkimystä tuottaa joskus aitoja siemeniä meilläkin. Koeviljemällä tunaroitiin tänä kesänä sen verran että kaikki jo ensimmäisenä vuonna hyvin kasvaneet Dzambulin kukkavarret menivät vahingossa leikkuuseen ja Shvelisi on kasvanut vielä kovin hennosti kuten myös Verchnjaja Mcara. Mein Gott!  Toista vuotta kasvava Red Grain kärsii vieläkin ensimmäisen vuoden epäonnesta kun kynsilaukkakissat mieltyivät kovasti sen kasvualustaan toukokuussa 2017. Achtung. Katzen! Jännitystä on siis piisannut ja kaikki on vielä mahdollista ainakin ensi vuonna. Ongelmana on kuitenkin ollut se että lajikkeet ovat tulleet viljelmälle varsin pieninä kynsinä ja kasvit eivät ole kerenneet vielä kovin suuriksi toisena kasvuvuonna. Shvelisin ja Verchnjaja Mcaran muutama kukinto manipuloitiin elokuun alussa, mutta kovin hyvältä ne eivät tällä hetkellä näytä. Hab´ nicht getroffen (En osunut!). Heinäkuussa tehtiin päätös satsata tulevaan vuoteen ja turvata se että kasvit korjataan vielä siinä vaiheessa että saadaan varmasti  usean wrapperin peittämiä kynsiä. Duganskij Mestnyj oli viljemällä ensimmäistä vuotta ja tuotti mukavan kokoisia raapeja. Posliini Yampolskin latvaryppäät jäivät tänä vuonna kovin pieniksi ja olisivat vaatineet erikois-intrumentteja manipuloinita varten. Grüss den Teufel! (Vie terveiset paholaiselle!)

Ja sitten jännitys tiivistyy ja menee vallan korkeisiin sfääreihin. Jo 1990-luvun alussa tehty DNA-analyysi, juuri se analyysi joka todisti Ron L. Engelandin skeeman oikeaksi, osoitti että ns. Allium Longicuspis ei ole oma identtinen lajinsa vaan se kuuluu Raitapurppuroiden kirjoon (Journal of American Soociety of Horticultural Science 129 (4) : 559-564. 2004. Genetic Diversity among U.S. Garlic Clones as Detected Using AFLP Methods. Gayle M. Volk, Adam D. Henk and Christopher M. Richards.). Allium longicuspis on täysin sama laji kuin Allium sativum. Monet raitapurppuroista on kerätty viimeisen sadan vuoden aikana luonnossa esiintyneistä kannoista. Kun ne tuodaan hyvään maahan ja ne saavat kasvaa siinä useamman vuodet, niin raapien koko kasvaa pikku hiljaa. Siis sanotaan vielä kerran: Se mikä on tunnettu nimellä Allium longicuspis mahtuu geneettisesti kynsilaukan geneettiseen kirjoon. Suomeksi sanottuna siis: Ei ole olemassa mitään sellaista josta voitaisiin sanoa: ”Villivalkosipuli.” Auf wiedersehen!

Chuck Berryn "Roll over Beethoven" Beatlesin esittämänä ei välttämättä ole aitoa korkkarimusaa, mutta onhan se aika intensivo ja jopa jännittävä. "Roll over Beethoven and tell Tchaikovsky the news."

7. elokuuta 2018

Porinaa posliineista.

ante diem VI Idus Augustas

Päätoimittajan omalla äänellä.

Aivan aluksi hieman teknis-luontoista asiaa ilmastosta ja muusta. Asia joka jää usein huomiotta kun puhutaan ilmastonmuutoksesta on se, että nykyinen interglasiaali, holoseeni, on kestänyt jo 500 vuotta pitempään kuin kolme edellistä interglasiaalia. Ulkopuolinen tarkkailija, vaikkapa maailmankaikkeuden toiselta puoleta tuleva tasoisemme älyllinen olento,  näkisi kaiken aivan eri tavalla jo tarkastelisi maapalleroistamme ja sen ilmiöitä. Kaksi havaintoa hän tekisi:

I Vaikka maan asukkaat muuta väittävät on heidän elävä planeettansa osa kaksoisplaneetta-järjestelmää. Maa ja kuu muodostavat parin jossa eloton antaa monipuoliset elämän mahdollisuudet elävälle.

II Maa luokiteltaisiin nykyaikaiselta statukseltaan jääplaneetaksi.

Niinpä onkin aika katsoa mitä planeetan katolla tapahtuu näiden kuumien säiden kesänä 2018.

Koillisväylä on aukitten ja vielä on muutama viikko jolloin jääpeite pienenee. Nähtäväksi jää miten planeetan yleislämpötila sitten kehittyy tulevien kuukausien aikana. Mutta tulee syksy ja joulukuu ja kynsilaukkapenkit peittyvät lumeen ja on aika tunnelmoida jälleen Kielon jäähyväsiten tahdissa. Kuumana kesänä on saatu tuotettua ihan kelpo-kokoisia kreoleja ja monta muutakin ilmiötä on nähty. Nyt kun tavara on kuivamassa helpon alkukäsittelyn jälkeen saamme kokea saman mistä kynsilaukankasvattajat pääsevät osallisksi leudoimmilla ilmastovyöhykkeillä. Tavara kuivaa ulkovarastossa ja loppukuivatusta ei välttämättä tarvita ollenkaan. Jos alkukäsittelyn yhteydessä poisti kaksi päällimmäistä wrapperia niin tilanne parin viikon päästä on se että perinteistä trimmasuta joka tarvitaan kaikista korkeimmantasoisen kynsilaukan tuottamisen yhteydessä ei tarvitse tehdä.

Viime lauantaina julkaisn omalla insta-tililläni kuvan ja sen muassa seuraavan tekstin:

”Have You ever heard of Rocambolization? I guess not. So let me tell You something. When Ron L. Engelands schema was proved to be true by DNA-analyses we have known that in the Group of Porcelains there is two sub-group both having a different isozyme signatures. After my own investigations of Porcelains during years 2015-2018 based on morphological facts I now posses that there really is two different types of Porcelains. Some Porcelais like Ornak, Music, Zemo, Barettas Sunshine, Armenian and Yampolskij are just keeping ”the original” way of growth even in the very north (Latitude of 60° at Aura, Finland.) Some Porcelains are chanching their fenotype in same latitude. Best examples of this are Ziema, Havel, Bzenecky Palicak and Litauen. I would call this ”Rocambolization.” They are making two layers and the plant is getting more robust like those Rocamboles of Giant Russian and German Red. But the curls of scapes are still the same that we have known of Porcelains, and bulbilbs are typical of Porcelains too. For example Ziema which usually have one layer in its original growing area in Lithuania is making two layers in North and even 9-10 cloves. In this Picture we tee a true Porcelain Barettas Sunshine (Left)
and Ziema, a Rocambole-like Porcelain (right)."



Lienee syytä myös kirjoittaa sama suomeksi:

Oletko koskaan kuullut rocambolisaatiosta? Luulenpa ettet ole. Joten saanko kertoa jotain. Kun Ron L. Engelandin skeema tuli osoitettua paikkansa pitäväksi DNA-analyysien jälkeen olemme tulleet tietämään että Posliinien kasvuryhmässä on kaksi eri alaryhmää joilla kummallakin on erilainen isoentsyymi-sormenjälki.

Omien Posliineja koskevien tutkmimusteni ja havaintojeni jälkeen vuosina 2015-2018 jotka perustuvat morfologisiin (https://fi.wikipedia.org/wiki/Morfologia_(biologia) havaintoihin väitän että todellakin on olemassa kaksi erilaista Posliini-tyyppiä. Jotkin Posliinit kuten Ornak, Music, Zemo, Barettas Sunshine, Armenialainen ja Yampolskij pitävät ”alkuperäisen” kasvutapansa jopa hyvin pohjoisessa (Leveysaste 60°, Suomen Aurassa.). Jotkin Posliinit muuttavat ilmiasuaan samoissa olosuhteissa. Parhaat esimerkit tästä ovat Ziema, Havel, Bzenecky Palicac ja Litauen. Kutsuisin tätä Rocambolisatioksi. Ne tekevät kaksi leijjeriä (Kynsipussi.) ja kasvista tulee paljon robustimpi muistuttaen Rocambole-ryhmän lajikekita Giant Russian ja German Red. Mutta kukkakiehkurat ovat edelleen samanlaisia jotka olemme tottuneet tuntemaan Posliineilla ja latvakloonit ovat myös kasvuryhmän mukaisia. Esimerkiksi Ziema jolla on normaalisti vain yksi leijjeri sen alkuperäisellä kasvualueellan Liettuassa tekee kaksi leijjeria pohjoisessa ja jopa 9-10 kynttä. Tässä kuvassa näemme aidon Posliinin, lajike Barettas Sunshine (Vasemmalla.), ja Zieman rocambolisoivan Posliinin (Oikealla.).


Yllätyksekseni Pete Rasmussen Utahin Sandhillfarmilta vastasi seuraavalla tavalla: ”Nice. I’ve seen this rocambolization on music too.” Siis tämä kokenut farmari jonka viljelykset ovat melkein ”mile-high” on nähnyt kuvausta vastaavan ilmiön ja jopa Music-lajikkeen kohdalla. Sandhillfarm sijaitsee 1520 metriä merenpinnan yläpuolella 70 kilometriä Salt Lake Citystä pohjoiseen. Vuoristo-olosuhteet voivat selittää paljon. 


Tässähän ne tärkeimmät. Palaamme Posliineihin ja muihin seuraavissa avauksissa joissa liikumme vuoden 2018 sadonkorjuun jälkimietteissä. Ja tähän loppuun mukava pieni iltakatselmus. Viime päivänä on tullut nysvättyä viime lokakuun lopulla saapuneiden ja istutettujen romanialaisten lajikkeiden parissa. Korppi kävi hämmentämässä kirjastopenkkejä toukokuulla, mutta lajikkeiden järjestys oli vielä rekonstruoitavissa uudelleen. Ai niin se iltakatselmus. Tietenkin Romanian Nadia Comaneci kauniissa posliininvaleassa edustusasussaan sellaisena kuin me hieman varttuneemmat haluamme hänet muistaa Montrealin Olympia-kesänä 1976.

4. elokuuta 2018

Alexandra-kysymys.


Pridie Nonas Augustas MMXVIII


Johdanto. Arsenal-ilmiö ja vakioveikkaajat.

Suomalaiset ovat veikkaaja-kansaa ja vakioveikkauksella on ollut aina sija suomalaisten sydämissä. Perinteisesti meillä on veikattu englantialaisia jalkapallo-pelejä. Lähiviikkoina kun englantilainen jalkapallokausi alkaa on meidänkin perinteisesä vakioveikkauskessa taas täysi englantilainen kierros. 1980-luvun alussa kun Veikkaus toi kohteiksi Saksan Bundesliigan kohteita nousivat suomalaiset vakioveikkaajat raivoisaan kapinaan vaikuttavalla peli-boikotillaan. Lopputuloksena oli se, että Veikkaus joutui taipumaan. Niin oli ollut kohteina englantilaisia otteluja pelikohteina sotien jälkeisestä ajasta ja niin piti oleman ikuisesti.

Suomalaisten vakioveikkaajien keskuudessa muuan joukkue oli aina hyvin suosittu ja hyvin fanitettu. Kyseessä oli lontoolainen Arsenal. Toiseksi suosituin oli Aston Villa. Birminghamilaiseen Aston Villaan liittyi vielä sitkeä uskomus suomalaisten veikkaajien keskuudessa. Aston Villaa pidettiin ns. ”märän kelin joukkueena.” Luonnollisestikin suomalaiset asian harrastajat olivat kovin kiinnostuneita englannin säätilasta ja usein Suomen ilmatieteen laitokselle soitettiin ja tiedusteltiin tulevan viikon säätilaa, ei kuitenkaan Suomessa vaan Keski-Englannissa. Syy suomalaisten Arsenal-viehtymykseen oli yksinkertaisesti siinä että useimmiten Arsenal oli ensimmäisenä kohteena, käytännössä joka toinen viikko aikana jolloin vuosikymmenestä toiseen pelattiin 42 sarjakierrosta. Ja tietysti hyvin usein Arsenalin pelatessa vieraissa pelasi Aston Villa kotonaan. Näytti siltä että suomalaiset eivät koskaan päässeet A-kirjainta edemmäs. Aston Villakin oli nimittäin erittäin suosittu joukkue Suomessa. Manchester United joka muualla oli erityisen kovassa kurssissa ei meitä suuresti viehättänyt.

1970-luvun lopulle tultaessa englantilaisen jalkapallon suuruuden päivät olivat ohitse, mutta edelleen suomalaiset suhtautuivat siihen oudon ihailevalla tavalla. Se sai edelleen paljon ruutu-aikaa ja varmasti tällä oli oma vaikutuksensa lajin nuorten harrastajien käsitykseen pelistä. Englantilainen jalkapallo oli karrikoidusti kovaan juoksukuntoon nojaavaa pitkien keskitysten peliä, ja siinä pärjäsivät pallotaidoiltaan heikot ihmisravurit jotka vetivät tuhatta ja sataa päädystä toiseen. Englannin gloria oli mennyttä jos sitä koskaan oli ollutkaan. Kaiken kaikkiaan englantilaisen jalkapallon vaikutusta meillä voidaan pitää lähinnä haitallisena.


Suomalainen fundamentalismi

Kansaa A-kirjaimen ympärillä voidaan ihmetellä ja ilmiön selitystä voimme toki pohtia. Ns. suomalainen fundamentalismi on yksi tapa löytää asialle selitys, tai ainakin ymmärtää sitä varsin pitkälle. On sanottu, että suomalaisen päähän mahtuu kerrallaan vain yksi ajatus. Tapamme uskoa aatteisiimme ja siinä sivussa muihinkin asioihin on ollut erikoinen. Kulttuurissamme on ollut ja on jossain määrin edelleenkin tietty fundamentalistinen vivahdus.

Inhimillisessä kulttuurissa vaikuttavat voimat voivat olla luovia tai tuhoavia. Vallitseva katsomus pitää kiinni asemistaan. Turun akatemian varakansleri piispa Terserus katsoi 1661, että ylioppilas Henrik Eolenius oli noita ja vastoin konsistorin enemmistön mielipidettä hän tuomitsi hänet kuolemaan. Eolenius oli ollut puheissaan varomaton ja oli piispan mielestä oppinut kieliä liian helposti. Konsistori ja kansleri Pietari Brahe mitätöivät tuomion.  He eivät kuitenkaan katsoneet piispan menettäneen todellisuuden tajuansa. Jos Turun piispa tänään tekisi samanlaisen teon, niin yliopiston konsistori voisi viitata oppinein sanakääntein, kiertäen ja kaartaen, hänen käsitystensä vanhanaikaisuuteen.

Vaikka kuuluisi kiittää uutta ja omaperäistä, silti uutta näkemystä tai asennoitumisen tapaa ei suinkaan aina arvosteta. Mikä ei käy yhteen yleisesti hyväksytyn totuuden ja moraalin kanssa, voidaan tuhota keinoista välittämättä. Suomalaisille tuotiin miekan avulla uskonto ulkoa päin. Se syrjäytti sen vähäisen oman uskonnon mitä oli, ja monissa tapauksissa muunkin kansallisen perinteen. Suomalainen opetettiin pitämään omaa perinnettään vääränä ja vaarallisena, kääntymään omaa itseänsä vastaan. Kirkko teroitti 1600-luvusta lähtien puhtaan opin tärkeyttä ja kuvaili helvetin kauhuja, jotka ihminen kohtaan, jos hän ei ajatuksissaan ja elämän vaelluksessaan riittävän tarkasti noudata kirjojen käskyjä. Suomalaiset uskovat sokeasti eri asiantuntijoihin, ja se joka pääsee sanomaan jotain perustellusti ja edes jollakin tavalla järkevästi ensimmäisenä on uskottava. Lisäksi meillä palvotaan kovin sokeasti tohtoreita ja yliopisto-oppineita.

Fundamentalismin syitä voi etsiä psykologisista, yhteisöllisistä ja sivistyksellisistä tekijöistä. Ihminen kunnioittaa traditioita ja tuttua järjestystä, ja yksi hänen lajiominaisuuksistaan on misoneia-ilmiö; kaikkinainen uuden ja uuden ajattelun pelko. Fundamentalistinen järjestelmä tai yhteisö tarjoaa vakiintuneisuudessaan tilan, jossa ei tarvitse ryhtyä joskus kivuliaaseen älylliseen ponnisteluun maailmankuvan eri alueiden ristiriitojen selvittämiseen. Poikkeavaa käyttäytymistä ja vääränlaista huumoria ei sallita. Vaikka yksilönä fundamentalistisen järjestelmän jäsen voisikin olla huumorintajuinen, niin yhteisö on useimmiten aina tosikko. Näin on syntynyt ikuinen tilaus kaikenlaisen korrektin ajattelun ja puheen valvojille, joista voisi hyvin yhteneväisesti käyttää politrukki-nimitystä. Heidän toimintaansa, olipa se tietoista tai yhteisön tarpeista tiedostamattomasti nousevaa, on sitten politrukismin harjoittamista. Politrukki-nimihän tulee venäjänkielisestä sanayhdistelmästä ”polititseski rukovoditel”, ja se tarkoittaa ”poliittista ohjaajaa.”


Alexandra-kysymys — seitsemän roomalaista

Johdannon ja yleiskatsauksen jälkeen pääsemme varsinaiseen asiaan. Perustellusti voidaan väittää että suomalaisten kynsilaukka-harrastajien keskuudessa vallitsee ns. ”Alexandra-syndrooma” ja hyvin puutteellinen käsitys siitä millainen kasvi kynsilaukka oikein on. Asian perusteellinen selvittäminen vaatisi varmastikin laajan tutkimuksen ja monisatasivuisen väitöskirjan. Sellaiseen ei ole tarkoitus ryhtyä sillä ns. roomalaiset auttavat meitä tässä kysymyksessä. Vaikka kyse on polemiikista niin jotain myönteistäkin pitää toki lausua.

I Ns. Alexandra ei ole mikään lajike vaan kummallinen kauppanimi. "Alexandran joukosta" voit löytää kolmea eri Rocambole-lajiketta ja mahdollisesti paria muutakin eri lajiketta ja aivan eri kasvuryhmiin kuuluvia jopa. Alexandra-kirjon joukosta voi löytää aitoa Isoa venäläistä, Punaista venäläistä, Saksan Punaista, mahdollisesti Lasipurppura Red Rezanin variaatioita ja ainakin yhtä marmoripurppuraa. Alexandran kirjo on hyvää kynsilaukkaa mutta sen monomaaninen kasvattaminen on yksipuolistanut käsityksiä maailman älykkäimmästä ja hyödyllisimmästä kasvista. Tarkasteltuna tapauksena se on aivan oivallinen kuvaus siitä miten oudosti suomalaiset ylipäänsä voivat johonkin asiaan suhtautua.

II Iso venäläinen jota Alexandran kirjosta voi löytää on omassa kasvuryhmässään vain yksi useamman joukossa, ja muun maailman kynsilaukan harrastajien keskuudessa se ei ole Top-kympissä. Omassa kasvuryhmässään se ei ole kovin arvostettu. Arvostetuin Rocambole on Spanish Roja eri mukaumineen ja aivan ansiosta.

III Vaikka Iso venäläinen on De Re Allii Sativin koeviljelmän lajikkeista se joka on jopa saavuttanut kansainvälistä huomioita on se vain yksi Rocambole. Ison venäläisen maku on hyvä, mutta vulgäärin robusti. Punainen venäläinen on sitä hienostuneempi vaikka se onkin polttavampi.

IV Vaikka Iso venäläinen niin sanotusti säilyy pitkälle kevääseen niin sen elinkaari on huipussaan kolme kuukautta sadonkorjuun jälkeen. Joulukuun puolivälissä siihen tulee makumuutoksia. Oikealla tavalla käsiteltynä maku säilyy kuitenkin hyvänä jopa maaliskuulle saakka.

V Rocambole on vain yksi kasvuryhmä muiden joukossa. Rocambolen maku yleensä ei voi olla kaikkien mieleen. Miedoilla artisokilla on omat ystävänsä. Kreoleiden tulisuus ja makeus on jotain joka on ominaista vain kreoleille. Turbaanien maussa on paljon sävyjä. Raitapurppurat ovat kulinaristisessa mielessä ykkösluokan kamaa. Marmoripurppurat ovat jokapaikan tavaraa ja niiden etu on viljelyvarmuus. Lasipurppuran viehätys on raapin kauneudessa, ja siinä että sitä voi syödä raakana kaikista helpoiten. Posliinien järeä maku ja korkea allisiini-pitoisuus on omaa luokkaansa, ja joidenkin tämän kasvuryhmän lajikkeiden valtavan kokoiset kynnet ovat keittiömestarin unelma. Aasialaisissa on hillitöntä tulisuutta ja eleganssia. Vähäiseltä tuntuvassa veljessä eli Silverskinissä on myös omat hyvät ominaisuutensa; pitkä säilyvyys ja isot kynnet, ja suuri määrä keväällä versokasvatukseen soveltuvia kynsiä.

VI Alexandran yksipuolinen ihailu ja käyttö on osoitus siitä suomalaisille ominaisesta oudosta tavasta suhtautua asioihin josta alussa puhuimme. Alexandra-kysymyksellä ja edellä kuvatulla Arsenal-ilmiöllä on hyvin paljon yhteistä.

VII A-kysymyksessä on syytä tehdä parannus eli on käytävä mielenmuutokseen. Laajentukoot kynsilaukka-harrastajien tajunta.


Loppulauselma

Suomalainen vakioveikkaaja pelaa edelleen englantilaisia kohteita, mutta kaikki ei pyöri enää Arsenalin ympärillä. Märän kelin joukkueen-myyttiin uskovat ovat jo ehkä siirtyneet autuaimmille pelikentille. Jalkapallon ystävä ja vakioveikkaaja eivät enää ole synonyymi. Englantilainen jalkapallo kyntää uskottavuusongelmissa ja Englannin maajoukkuueen identiteetti on totaalisen hukassa koska menestystä ei ole tullut. Pelitapaa ei ole löydetty ja huippupelaajien pelaajatuotanto on heikoissa kantimissa. Suomalainen jalkapallon ystävä ei kuitenkaan ylenkatso britti-jalkapalloilua koska sillä on kunnia-asema vertaistensa joukossa. Jalkapallon ystävä voi nauttia tänään viestimiensä äärellä täysillä kovakuntoisten ja huipputaitavien pelaajien kansoittamasta ja taktisesti osaavien joukkueiden Saksan Bundesliigasta. Italian myyttinen ja ns. uskonnolliseen ihmiseen vetoava elämää suurempi Serie A kiehtoo monia. Sen elegantti jos kohta elostelevakin, salamyhkäinen puolustuspelin tärkeyteen perustuva ilmapiiri on jotain vastustamatonta. Pöhöttynyt mutta taidolla ja parhailla pelaajilla kyllästetty Espanjan liiga kerää katsojia ja siinä jotain selittämätöntä magiikkaa. Tietyllä tavalla ”artisokkamaisella” Pariisin Saint-Germainen glorifoimalla Ranskan liigallakin on omat fanittajansa kuten monella muullakin vähäisemmällä veljellä Euroopan kansallisten liigojen joukossa. Suomalaisten jalkapallon ystävien tajunta on kerrassaan laajentunut, mutta miten on kynsilaukan ystävien laita?

Tämä artikkeli on julkaistu alun perin 26.08.2017 nimellä "Muuan kansa A-kirjaimen ympärillä." Artikkeliin on tehty pieniä muutoksia. Otsikkokuva on myös uusi. Tähän loppuun vielä "What a wonderful World" De Re Allii Sativin hovimuusikon pianolla esittämä.