28. elokuuta 2016

Matka Viron kynsilaukka-festivaaleille. vol 1. Iltapäivä vanhauskoisten kylissä 19 aug MMXVI.


Elokuun jo kallistuttua reilusti toiselle puoliskolleen, XXXI olympiadin kisojen Rio de Janeirossa viimeisten päivien ollessa kyseessa matkasi De Re Allii Sativin valtuuskunta Viroon tavoiteenaan tutkia kuuluisan Sipulitien kylien anti, ja osallistua lauantaina 20.08.2016 Viron yhdeksänsille kynsilaukka-festvaaleille Ülenurmella Tarton kaupungin välittömässä läheisyydessä. Tämä avaus kuvaa ensimmäisen matkapäivän, perjantain 19.08.2016 tapahtumia ja kolmessa sipulitien kylässä, Kolkjassa, Kasepäässä ja Varnjassa, tehtyjä havaintoja.

Matka vei pikavauhtia Tallinnan satamasta itään kohti Rakvereä jossa valtuuskunta pysähtyi lounastauolle kotoisasti ostoskeskuksen Hesburgeriin. Hintataso oli 40% pois suomalaisista hinnoista. Kun nälkä oli karkoitettu päässä hoki yksi asia: ”Äkkiä Peipsijärvelle ja sipulitielle.”

Perjantain tavoite oli yksinkertaisesti selvittää millaista kynsilaukkaa vanhauskoisten ortodoksien kylissä kasvatetaan. Tässä yhteydessä vanhauskoiset ansaitsevat pienen lähitarkastelun:

———————————————————-

Ekskurssi:

Venäjän vanhauskoiset


Vanhauskoisten historia alkaa 1600-luvulta. Romanov-dynastian tsaari Aleksei Mihailovitš alkoi uudistaa kirkon käytäntöjä ja jumalanpalvelustekstejä vuonna 1656. Käytännön työn teki Venäjän kirkon johtaja, patriarkka Nikon. Hän uudisti jumalanpalveluksen muuttamalla vanhan slaavilaisen liturgian järjestyksen kreikkalaiseen muotoon. Uudessa järjestyksessä oli pieniä eroja Venäjällä pitkään käytössä olleisiin jumalanpalvelusteksteihin verrattuna. Uudistukset herättivät vastustusta ja venäläinen kirkkokansa koki ne maailmanjärjestyksen perustuksien järkkymisenä. Tärkein kiistakysymys koski ristinmerkin tekoa. Patriarkka Nikon vaihtoi aiemmin käytössä olleen kahdella sormella tehtävän ristinmerkin kolmisormiseksi. Suuri määrä kansaa koki muutokset lopunajallisiksi merkeiksi, tsaari, koko Venäjän ja kirkko nähtiin antikristuksen edustajina. Tästä syystä vanhoista tavoista kiinni pitäviä alettiin vainota.

Viron vanhauskoiset vanhauskoiset ortodoksit ovat 1600-luvun liikehdinnän perua. Viron vanhauskoiset (Viroksi Eesti vanausulised.) asuttavat Peipsijärven ranta-alueita. Alue on yksi Venäjän vanhauskoisten huomattavimista asumiskeskittymistä. Vanhauskoiset saapuivat alueelle sen jälkeen kun heidän johtajansa Avvakum monine kannattajineen oli poltettu roviolla 1682
Pustozyorskissa. Kun nälänhätä 1695–1697 ja suuri Pohjan sota olivat autioittaneet laajoja alueita Virossa, saapui ensimmäinen suuri vanhauskoisten muuttoaalto erityisesti IIsakun ja Illukan seuduille (Kuremäen Pühtitsan nunnaluostari sijaitsee Illukan kunnassa). Toinen suuri muuttoaalto tuli 1710-luvulla Liettuan ja Puolan suunnasta Räpinan alueelle.

Nykyään Vanhauskoiset asuttavat Peipsijärven rantamia pitkinä ja kapeina kylänauhoina. Nykyisin tärkeimmät asutuspaikat ovat Mustvee ja viereinen Rajan kylä, Kallasten kaupunki, Peipsiäären kylät Kolkja, Kasepää ja Varnja ja Piirissaaren kylät.

Vanhauskoisia on Virossa nykyään noin 15 000, ja rekisteröityjä vanhauskoisia seurakuntia on 11, joista yksi Tallinnassa, yksi Tartossa ja loput yhdeksän Peipsimaalla seuraavilla paikkakunnilla: Mustvee, Raja, Kallaste, Kükita, Piirissaar sekä Peipsiäären kylissä Kasepää, Kolkja ja Varnja. Peipsiäären alue on tunnettu sipuleistaan. Kolkjassa sijaitsee suosittu kala- ja sipuliravintola. Viron vanhauskoisten museo sijaitsee myös Kolkjassa. Se kertoo heidän historiastaan.


———————————————————————————————

Vanhauskoisten museoon ja Kolkjan ravintolaan ei päästy sillä jokainen kuuden kilometrin matkalla ollut myyntipiste tarkastettiin perusteellisesti. Vaatimattomimmillaan myyntipisteessä oli pelkkää Peipsijärven sipulia. Viimeisimmästä kylästä löytyi sitten monipuolisin myyntipiste.


Kolkjan, Kasepään ja Varnjan kylien ketju on noin seitsemän kilometriä pitkä jos asiaa  katsotaan auton matkamittarista. Peipsijärvelle on matkaa keskimäärin reilut puolisen kilometriä. Taloja on verraten harvakseltaan. Käytännössä jokaisen pihapiiri on yhtä ja pelkkää sipuliviljelmää ja puutarhaa. Kestopäällysteisen tien varrella olevat talot luovat näkymän jota emme enää Suomessa tapaa, on kuin siirtyisi ajassa 50 vuotta taaksepäin jonnekin Itä-Suomeen jos sinnekään. Ulkonäkö kylläkin pettää sillä talojen hieman hoitamattoman julkissivun takana on kuulemma aina venäläisten vanhahuskoisten tyyliin mukaisesti siisti ja viehättävä koti. Näin kerrotaan, ja vieraanvaraisuus on ylitsevuotavaa. Isoimmat pihapiirit sisälsivät satoja juoksupenkkimetrejä. Sadonkorjuu oli menossa ja monella viljelmällä sipulit olivat kuivumassa.


Vanhauskoisten kyliä on siunattu mustalla mullalla. Viljelymenetelmät ovat tietysti lähinnä antiikkisia ja orgaanisuuden vaatimus täyttyy varmasti. Tien varrelta tehtyjen havaintojen mukaan mikään viljelmä ei kuitenkaan ollut suurempi kuin 0.2 hehtaaria. Sipulia viljellään penkeissä joiden korkeus on 10-12 tuumaa. Penkkien välissä ojitus toimii ja ne on helppo muovata. Penkit pysyvät varmasti hyvin muodossaan sillä sipulien juuret toimivat tavallaan tukirakenteena. Ja noissa penkeissä ei todellakaan vesi seiso.

Rikkaruohot poistetaan käsin kuten vanhaan menetelmään kuuluu. Se vain on sanottava että kun penkkejä katsoi lähemmin niin kateeksi kävi sillä tavalla että samanlaisen maannoksen haluaisi itsekin. Peipsiäären kylät ovat syntyneet alueelle jossa multa todellakin on tummaa ja kuohkeaa. Ja kun siinä on vielä viljelty kasveja satojen vuosien ajan ja maata on parannettu lannalla ja kompostimullalla niin mikäs siinä on sipuleita kasvatellessa.



Kynsilaukka  ei ole näiden kylien ykköstuote. Kuuluisa Peipsijärven tavallinen keltasipuli on se mitä noissa puutarhoissa kasvatetaan. Kynsilaukka kasvaisi kyllä erinomaisen hyvin tuollaisissa pelloissa, mutta paikallisten viljelykasvin valintaa pitää kunnioittaa. Yksi juoksupenkkimetri tuottaa varovaisen arvion mukaan 3-4 kiloa sipulia kun taas samalta alalta kynsilaukkaa ei saa kovin helposti enempää kuin kilon. ”Tuottajahinta” liikkuu samoissa, mutta lienee niin, että kasvattajat ovat jo kauan sitten tehneet valinnan. Valinnan perusteena on tietysti kysyntä, mutta kynsilaukka vaatii myös paljon enemmän työtä ja vaivaa. Seuraavassa kuvassa ei suinkaan ole kukkivaa kynsilaukkaa vaan Peipsijärven sipulin kukintoja.


Aluksi tuotetaan siemeniä joista kasvatetaan seuraavana kesänä pikkusipuleita. Seuraavana vuonna päästään sitten varsinaiseen tuotantoon. Itse Peipsijärven sipuli on maultaan herkullinen, ei kitkerä vaan pikemminkin hieman makeahko. Se on enemmän pyöreä kuin lituskainen. Lituskaisella tarkoitetaan tässä lähinnä sitä miltä esim. Stuttgartterit näyttävät. Sipulin väri vaihtelee perinteisestä keltaruskeasta hieman punasipuliin mitä kuoreen tulee. Kuoritun sipulin pintaväri vivahtaa joissakin yksilöissä lilaan.


Viimeisessä kylässä oli sitten paras ”marketti” mitä löytyä saattoi ja tuohon paikkaan oli hyvä päättää mitä hankintoihin tulee. Matkaan lähti tietenkin suurilla odotuksilla mutta tulos oli, ei nyt pettymys, mutta pelkistävä ainakain. Mitä kynsilaukkaan, ja erityisesti talvikynsilaukkaan tulee niin tarjolla on melkein pelkästään Rocambole-kasvuryhmään lukeutuvaa Isoa venäläistä. Tarkkasilmäinen löytää joukosta kuitenkin myös muuta. Kun käytännössä jokainen myyntikoju oli tutkittu niin voidaan sanoa, että Sipulitien kylissä kasvatetaan seuraavia muunnoksia:

Punainen venäläinen
Joku julmetun komea ja kasvuvoimainen aito raitapurppura
Joku posliini, mahdollisesti ”Leningrad”
Toinen posliini, ei edellinen
Kolmas posliini joka ei ole kumpikaan edellisistä
Joku artisokka


Siis enimmillään vain 6 eri muunnosta. Kaiken lisäksi tuota posliinia tunnisteella ”Mahdollisesti Leningrad” löytyi vain yksi raapi. Suurin osa vielä tuntemattoman raitapurppuran raapeista löytyi Sipulitien näyttävimmästä myyntipisteestä jota hoiti jo kovin iäkäs, mutta pystypäinen nainen. Hänen tyttärensä oli pitämässä myyntipistettä Kasepään kylässä ja siellä pääsin noiden raitapurppuroiden jäljille.

Pelkästään kynsilaukan vuoksi vuoksi reissua ei kannata tehdä. Punaista venäläistä saa Sipulitietä varsin edullisesti, mutta kooltaan se on lisäysmateriaaliksi kovin suurta. Varttitunnin pläräyksen jälkeen tulee siihen tulokseen, että vain joka viides raapi on ihanteellisen lisäysraapin luokassa. Kaiken lisäksi Sipulitien kynsilaukka on kovin puutteelisesti kuivattua kamaa. Kuten sanottua se on vain kokonaisuudessa statistin asemassa, sivutuotteena.


Tavallista sipulia saa  halvalla ja sitä kannattaakin ostaa reilusti, ainakin 10 kiloa. Elintaso Virossa ei edelleenkään ole samalla tasolla kuin meillä. Tämä pätee ainakin palkkoihin. Yksi ”ruhtinaallisen suuri” suomalaisen tekemä ostos on iso asia vanhalle rouvalle. Jos nuohoaa tarkasti kaikki myyntipöydät joissa talvikynsilaukkaa oli saa tuhottua niin paljon aikaa että museo jää käymäti ja sipuli-, ja kalaravintolaankaan ei ehditä. Pelkästään kynsilaukan suhteen De Re Allii Sativi ei enää toista kertaa lähde Sipulitielle. Mutta muuten voi kylläkin lähteä. Näkemistä löytyy ja vuotuiset sipuliostokset voi tehdä siellä. Mukavampaa on viedä rahansa sinne kuin suomalaiseen Supermarkettiin. Haaveissa siintää nyt johdetun kynsilaukka-matkan järjestäminen Vironmaalle ja ensimmäisen päivän ohjelmassa on tietenkin vierailu sipulitiellä kaikkinen mausteineen, museoineen ja ravintolakäynteineen.


Matkan paras anti voi olla perjantaina löydetyissä posliineissa ja raitapurppurassa. Perjantaina tuli sitten iltakin ja kellon jo lähestyessä yhdeksää matkasi valtuuskunta tekemään täsmäostoksia Tarton Prismaan. Hinta-taso oli tietenkin matalampi kuin suomalaisissa Prismoissa lukuunottamatta kissanruokaa. Hämmästyttävintä, niukasti viimeisen neljännesvuosisadan aikana ulkomailla matkustaneen näkökulmasta, oli nähdä täyden valikoiman ”Alko” Prismassa. Prismassa näki myös Sipulitien parhaimman marketin pitäjän ostoksilla. Vanhan ja arvokkaan rouvan päällä oli hänen paras asunsa. Musta napitettu jakku ja polven alapuolelle ulottuva hame ja tietysti musta leuan alta vedetty huivi loivat taatusti valtavirrasta poikkeavan näyn. Pystypäinen ja paljon nähnyt heimokuntansa edustaja oli upea näky. Hän se on nähnyt Stalin ajan, hauskan ja hupaisan maissimiehen Hrutshevin, Brezhneviläisen pysähtyneisyyden ajan, Gorbatshovin ja perestroikka-hankkeen, Neuvostoliiton romahtamisen, Jeltisnin ajan ja vielä Putininkin. Uskonsa ja heimonsa perinteen hän on pitänyt ja vaalinut sipulinviljelyn taitoa. Kauppareissulle hänet oli tuonut oma tytär. Sitä vähän ihmetteli kenellä Virossa on varaa käydä Prismassa vaikka hintataso onkin matalampi kuin meillä pl. kissanruoka, jota ei edes saa kahdentoista pussin paketissa. Laatutavaraahan toki suomalais-vetoisesta marketista saa. Niin, köyhän ei kannata ostaa huonolaatuista tavaraa.

Toisessa volyymissa pääsemme sitten lauantaihin ja olemme Ülenurmella kynsilaukka-festivaaleilla. Päätämme tämän stoorin katsomalla Tarkovskin Andrei Rublev-elokuvan trailerin.

21. elokuuta 2016

Kynsilaukka-olympialaiset


Kaikkein aistivien, tuntevien ja ylipäänsä elävien ihmisten tulee ottaa kantaa asiaan nimeltä kynsilaukka. Kun asian tuntemus paranee ja ollaan selvillä kasvuryhmistä ja niiden sisältämistä muunnoksista niin väkisinkin nousee mieleen asioiden lajittelu ja arviointi. Mutta miten arvioida ja asettaa järjestykseen. Asia on varsin monimutkainen. Miten hienot olympialaiset periaatteet ”nopeammin, voimakkaamin ja korkeammalle” sopivat kynsilaukan maailmaan. Entäpä suomalaisten urheilijoiden taannoin viljelemä puheenparsi ”tein vain parhaani!”

Lauantaina 2008.2016 De Re Allii Sativi vieraili Virossa kynsilaukka-festivaaleilla Tarton kaupungista hieman etelään. Viron maatalousmuseon alue tarjosi tapahtumalle aivan loistavat puitteet. Elettiin XXXI Olympiadin kisojen päätösviikonlopun aikaa. Ilmassa tuolla Ülenurmella ei ollut välttämättä suuren urheilujuhlan tuntua, mutta suuren juhlan ainakin. Tietysti noilla festivaaleilla järjestetään vuosittain pieni kisa jossa etsitään vuoden suurinta kynsilaukkaa. Otsikkokuvassa tämän kilpailun suurimmat raapit. Palkinto jaetaan raapin läpimitan perusteella. Kriteerit eivät ole sen kummemmin tiedossa, mutta ulkonäöestä ei ainakaan jaeta pisteitä.


Kynsilaukkaa voidaan kyllä arvottaa monellakin tavalla ja ”Vuoden raapi-kilpailu” on vain yksi tapa tehdä se. Kun puhutaan raapin läpimitasta niin silloin yhden kasvuryhmän raapi voittaa käytännössä aina. Suurempien Rocambole-kasvuryhmään kuuluvien raapien kanssa painavammat ja kauniimmat Posliinit häviät muotonsa vuoksi aina. Jos kilpaillaan formaatilla ”Vuoden-raapi” niin silloin sarjoja tulisi olla useampi:

I Rocambole sarja

II Posliini-sarja

III Artisokka-sarja

IV Raitapurppura sarja (Vain ns. standardit raitapurppurat)


Raapin tulee olla ehjä ja siinä tulee olla vähintään kolme ehjää wrapperia. Pisteitä saa raapin painosta, läpimitasta (Raapin läpimitta kapeimmasta kohdasta), sopusuhtaisesta muodosta ja päällimmäisen wrapperin väristä. Painavin raapi ei välttämättä aina voittaisi eikä myöskään se joka olisi läpimitaltaan suurin. Säännöistä voi tehdä vaikka kuinka monimutkaiset tahansa, mutta ainakin edelliset kriteerit tulisi sisällyttää niihin.

Vaikka Rocambolet ja Posliinit kasvavat aina suurimpiin mittoihin, niin kauneudessa, muodossa ja värissä mikään ei voi kilpailla Raitapurppuroiden kanssa. Persian Star on monien maailmalla monien mielestä kaunein kaikista kynsilaukoista mitä tältä kiviplaneetalta voidaan löytää. Mutta jos asiaa kysytään tältä kirjoittakalta niin mikään ei voi kilpailla lasipurppuran kauneuden kanssa. Hitaasti kuivattuna ja muutamalla ”niksillä” käsiteltynä sen wrapperista löytää todella lasisen kiillon ja väristä löytyy kultaa, hopeaa, pronssia ja herkkää purppuraa. Valitettavasti otsikkokuvankin lasipurppura täytyy jonakin päivä tulevana syksynä avata ja jakaa vaikka se pahaa voi tehdäkin. Tuollaisilla lasipurppuroilla voi koristella vaikkapa joulukuusen sitten syödä nuo koristeet joulupäivien jo jäätyä taakse ja loppiaisen lähestyessä.

Mutta kynsilaukkojen maailmasta löytyy ennätyksiä kerrassaan ja ne löytyvät kasvien ominaisuuksista.

Suurin allisiinipitoisuus on Posliinien-kasvuryhmään kuuluvissa muunnoksissa.

Korkeimmaksi kasvavat kynsilaukat, siis miten korkealla kukkavarren pää keikkuu, ovat Posliineja. Posliinit tekevät myös kaikista eniten itusilmuja. Posliinit kestävät myös parhaiten talven rasitukset.

Nopein kasvussaan on turbaani. Se sprouttaa ensimmäisenä ja se myös tuleentuu ennen muita.

Varmaa ja kattaavaa tilastoa tässä ja nyt ei ole käytettävissä, mutta jollain Rocambolella voi olla paras hyötysyhde mitä tulee maahan laitettavaan kynteen ja valmiiseen kuivaan raapiin. Vuonna 2013 laitoin maahan 10 Ison venäläisen kynttä joiden paino liikkui rajoissa 11-13 grammaa. Suurin raapi oli 122 grammainen. Jos se sai alkunsa 11-grammaisesta kynnestä niin hyötysuhde oli 1:11,1. Kolmetoista-grammaisen suhteen hyötysuhde olisi taas ollut 1:9,4. Vastaavasti heikoin hyötysuhde ollee Posliineilla tai hienoimmilla Kreoleilla. Posliinin sadosta lisäysmateriaaliksi menee ”hallinnassa olevan väestönkasvun rajoissa” 25 prosenttia kun vastaavasti vaikkapa Rocambole-sarjaan kuuluvan Ison venäläisen kanssa tuo suhde on noin 16 prosenttia. Hallinnassa olevalla väestönkasvulla tarkoitetaan tässä sitä, että viljelmän muunnoskohtaista satomäärää lukumääräisesti ei pyritä lisäämään.

Varmaankin kolme seuraavaa avausta tulevat käsittelemään matkaa lauantaina 20.08.2016 pidetyille Viron yhdeksänsille kynsilaukka-festivaaaleille. Kuvia on kasapäin ja nauhaltakin löytyy aineksia hyvinkin kahdeksan minuutin pituiseen DE RE ALLII SATIVI-elokuvaan. Edellisestä avauksesta on nyt kulunut 12 päivää. Viimä viikolla piti kirjoittaman jo tämä olympia-henkinen avaus, mutta sormet vievät joskus eri suuntaan kuin aie.

Tätä kirjoitettaessa XXXI Olympiadin kisat lähestyvät loppuaan. Alkaa uusi olympiadi. Mitä kynsilaukka-maailmassa tapahtuukaan neljän vuoden aikana on sitten jo aivan uusi luku. Kreikan sininen ehtinee tuottaa lokakuuhun mennessä kahdeksan pientä sinkkua, ja kun Tokion kisat avataan 24.08.2020 niin maasta on korjattu puoli dekagrossia eli 720 raapia. Neljä vuotta, olympiadi, on sopiva aika vakavaan hankkeeseen. Tänään päätämme olympia-hymniin vuoden 2004 kesäkisojen malliin.

9. elokuuta 2016

Pieni hanke ihmiskunnalle, mutta Manhattan-projekti yhdelle ihmiselle.

Ja aivan aluksi DE RE ALLII SATIVI-elokuva:

https://www.youtube.com/watch?v=0JKGzU5l0ug

Aikaa tähän projektiin voi mennä hyvinkin 27 kuukautta tai sitten vielä enemmänkin. Nyt tarvitaan vielä hyviä ilmoja ja ehkä hyvää sattumaakin. Ja jos tulosta ei tule vielä ensimmäisellä yrittämällä niin seuraava vuosi on uusi vuosi ja silloin useampi muunnos voi taata paremman lopputuloksen. Yksi aito raitapurppura, marmoripurppurat ”Siperialainen” ja ”Kodaver” ja tsekkiläinen lasipurppura Unikat voivat kuitenkin tuottaa muutaman itämiskelpoisen siemenen.

Tätä blogia kirjoitettaessa kasvuryhmien nimistö on jo kokenut pienen evoluution. Suu etsii lyhyempää nimitystä, ja niinpä tuntuu jotenkin työläältä sanoa ”marmorinen raitapurppura;” marmoripurppura neljine ärrineen on keveämpi kuin viiden ärrän marmorinen raitapurppura. Samoin lasipurppura tuntuu nyt suussa paremmalta nimeltä kuin lasinen raitapurppura. Tulee mieleen vanha kunnon DDR ja heidän puolueensa nimi: ”Die Sozialistische Einheitspartei Deutschlands.” Sitä kun ei oikein passannut lyhennellä missään yhteyksissä. Muuten olivat STASI:n kätyrit kintereillä. Maan uutislähetyksissä puhuttiin luonnolisestikin paljon politiikkaa. ”Huonoimpanakin iltana” koko nimitys luettiin yhden lähetyksen aikana vähintään 30 kertaa. Jos joku haluaa olla virallinen tai muuten erottua joukosta niin toki voi käyttää jopa muotoa ”Kynsilaukan marmorisen raitapurppuran kasvuryhmään kuuluva muunnos nimeltään ”Siperialainen.”

Mutta takaisin pellolle! Kynsilaukan oikeiden siemenien tuottamisesta hyvin kasvavaan ”uuteen” muunnokseen voi olla hyvinkin pitkä matka. Että saisi vaikkapa vaatimattomat 120 kasvia maahan voi viedä aikaa jopa 5 vuotta. Yhdysvalloissa asiaa on kuitenkin harrastettu jo hyvinkin neljännesvuosisadan ajan. Suomalaiset ns. ”kynsilaukan viljelijät” eivät ole asiasta juuri mitään tienneet näihin päiviin saakka. Asia, siis oikeiden siemenien tuottaminen, on varmasti vaatinut suurehkon kriittisen massan. Kriittisellä massalla tarkoitetaan tässä tuhansien harrastelijoiden, pienkasvattajien, joukkoa.  Pienkasvattajilla on aikaa paljon enemmän kuin niillä jotka ajattelevat vain sitä miten mahdollisimman suuri sato tuotetaan mahdollisimman pienellä vaivalla.

Amerikassa tuotettujen siementen määrä liikkuu jo miljoonissa ja ainakin muutamilla viljelijöillä on jo tuotannossa oman jalostustyön tuote; aidosta siemenestä alkunsa saanut muunnelma. Jonain päivänä, lähimpien vuosien aikana se on totta myös meillä. Että tulosta on saatu aikaan jo muualla tietenkin rohkaisee hankkeeseen ryhtyjää. Samalla kuitenkin asia asettuu oikeaan mittasuhteeseensa. Ihmiskunnalle ei tarjota mitään uutta, mutta yksittäinen harrastaja pääsee ottamaan omassa kokemuspiirissään suuren askeleen. Hanke on niin ihmeellinen että siitä voi kyllä käytää vertauskuvallisesti nimitystä ”Melkein Manhattan-projekti.”

Internet on tarjonnut kynsilaukan siementen tuottamiseen liittyvää aineistoa jo pitkään. Tämä video  näyttää meille sen millaisen jokamiesoikeuden äärellä olemme kun puhumme kukintojen manipuloinnista ja siementen tuottamisesta. Niin ja tietysti itse Internet on kaikkien jokamiesoikeuksien äiti, niin hyvässä kuin pahassakin. Tietysti teoksessaan ”The Complete Book of Garlic” Ted Jordan Meredith kertoi jo kaiken olennaisen ja valikoidusti paljon olennaista sanotaan tässä blogissa. Samalla meille valkenee se miten alkeellinen, vanhaa ja väärää tietoa sisältävä onkaan meidän suomalainen ns. ”Valkosipuli-hakusana” Wikipediassa.

Ja mitäs muuta. No roipetta on ainakin näinä päivinä iltapurtavaksi jo mukavia määriä kuten otsikkokuvakin kertoo. Loppulinkissä vielä vähän ”True North-meininkiä ”Neil Youngin tapaan. Mitäpä maailma olisi ilman noita mainioita irtopäitä. Älkää kuitenkaan tukistako ensimmäistä näkemäänne kanadalaista empiirisessä, kokeilevassa mielessä. Kaikki eivät välttämättä ole South Park-faneja. Kasvattavat muuten todella paljon Posliini-kasvuryhmään kuuluvaa kynsilaukkaa Kanadassa. Ja sitten se Neil Young:

https://www.youtube.com/watch?v=PTMMS88gi6c

4. elokuuta 2016

Iso venäläinen kypsyy ja muuta pientä.

Ison venäläisen sadonkorjuusta on nyt aikaa reilut kolme viikkoa sato on todellakin jo kypsymään päin. Sadon kypsymisessähän on kyse kuivumisesta joka on nyt tapahtunut aivan ”en naturelle” pimeähkössä hyvän ilmankierron varastossa ja varsinaista pakotettua loppukuivausta ei ehkä tarvita. Kuivumisen aikana raapi (Tässä puhutaan nyt tällaisesta: varastokynsien muodostama yksikkö tuuman pituisella naatinvarrella) menettää painostaan, kasvuryhmästä ja muunnoksesta riippuen, jopa 35 prosenttia. Erityisesti robustin varren ja tuoreena todella paksun kynsikalvon omaava Iso venäläinen on tästä hyvä esimerkki. Jos kuivataan ihan ”en naturelle” niin viimeiset grammat voivat olla todella tiukassa. Otsikkokuvan neljä kaverusta, edustaen hyvää kokoa ja painoluokkaa olematta kutitenkaa suurimpia ja kauneimpia, painavat tällä hetkellä yhteensä 463 grammaa. Kun vaaka näyttää lukemaa 455 grammaa niin voidaan puhua kypsästä kamasta. Tuollaisa raapeja mahtuu kiloon vain kahdeksan ja yhdeksäs menee sitten jo yli. Näin ollen kiloon vahtuu vain noin 910-920 grammaa.

Ei-pakotettua ja nopeutettua kuivaamista edesauttaa se jos korjuuvaiheessa Isosta venäläisestä poistetaan pari vielä tuoretta lehteä. Tämä kyllä edellyttää sitä että korjuuvaiheessa kasvissa pitäisi olla 6 kappaletta vielä pääosin vihreätä lehteä. Näin kuivauksen jälkeen raapin ympärillä on vielä ainakin kolme täydellistä wrapperia. Lopputuloksen kannalta ehkä menetetään kymmenesosa raapin painosta, mutta säilyvyyden suhteen saadaan paljon lisää. Toisaalta kyse on tietenkin paljolti arvostuksista.

Avauksessa no:38 puhuimme siitä kuinka yksi Iso venäläinen oli tehnyt toisen kukkavarren kasviin josta kesäkuulla oli poistettu ensimmäinen kukkavarsi. Nyt isoon penkkiin jätetyistä yksilöistä yksi on tehnyt peräti kaksi uutta kukkavartta. Järjestykseeään toinen niistä on matkannut sinnikkäästi läpi kovettuvan varren ja ja kolmas on sekin päässyt varsin korkealle. Noiden kahden sinnikkään varren itusilmut ovat varsin suuria. Mitään ihmeellistä mutaatiota on turha odotella. Nähtäväksi jää miltä noiden itusilmujen tuottamat kasvit tekevät seuraavan kuluvan vuoden aikana. Tässäkin suhteessa heinäkuu 2017 on viisaampi. Tältä asiantila näyttää juuri nyt:


Filareen Facebook-sivuilta saamme tiedonannon että tuolla kaikkien kynsilaukka-farmien äidillä sadonkorjuu on saatu päätökseen. Viimeisenä on korjattu Silver White joka kuuluu tietenkin Hopeakuorien kasvuryhmään. Flaree sijaitsee siin varsin lähellä Kanadan rajaa Washingtonin osavaltioon sijoittuvassa Okanoganin piirikunnassa. Vanhasta Suomesta ja Suomenlahden rannikosta katsoen se on 1200 kilometriä lähempänä päiväntasaajaa. Aurinkoa on siis enemmän ja ainakin vielä näihin vuosiin saakka siellä on ollut aina varsin kylmä talvikin. Monet tekijät ovat tehneet siitä aivan ihanteellisen paikan kynsilaukan viljelyyn. Ja kerrataan nyt vielä yksi asia: Filaree oli paikka jossa uskomaton Ron. L. Engeland teki historialliset löytönsä ja työnsä.

Nähtävksi jää miten lämpenevä ilmasto vaikuttaa Filareen oloihin. Syksyllä istutettava kynsilaukka tarvitsee kunnollisen talven tuottaakseen voimakasta ja aromikasta kamaa. Mitä tämän vuoden satoon oloissamme tulee niin merkit ovat lupaavia. Iso venäläinen maistuu juuri siltä miltä sen pitääkin maistua ja kynsien rakenne on aivan ihanteellinen tässä vaiheessa. Punainen venäläinen on juuri niin pistävä ja vahva kuin olla pitääkin. Lopulta koittaa se päivä jolloin kaikki eri kynsilaukat ovat kypsiä ja on aika tehdä lopulliset arviot. 

https://www.youtube.com/watch?v=_Cc7UI62k3Y