29. joulukuuta 2019

DRAS neljä vuotta - pieni välitilinpäätös ja sekaporinoita.


ante diem IV Kalendas Ianuarias

Todellakin on Se Re Alli Sativi ilmestynyt nyt jo neljän uoden ajan. Ensimmäinen julkaisu ilkmestyi joulukuuusa 2015 Tuomaanpäivänä. Tänäisen julkaisun järjestysnumero on 207. Aika tarkkaan kirjoituksias on siis ilmestynyt keskimäärin kerran viikossa.

Julkaisutoiminta alko siis joulukuussa 2015 jolloin oltiin uuden vuosisadan ja samalla uuden vuostituhannen toisen vuosikymmenen puolivälissä. Toista vuosikymmentö on jäljellä siis vielä vuosi. Kovasti oltiin silloin varovaisin mielin. Kysymykset olivat suuria mutta niiden kimppuun käytiin rohkeasti ja ripeästi. De Re Allii Sativi katsoo ansiokseen että sen kautta ns. Engelandin skeema on tullut maassamme ja Suomen kielen puhujien keskuudessa tunnetuksi. Paljon on vielä tehtävää ja työmaa näyttää laajenevan edelleen. Julkaisutoiminta tapahtuu puhtaasti harrastelijapohjalta ja edelleen kaivattaisiin lisää resursseja joista tärkein on tietenkin aika. Julkaisutoiminta jatkuu mutta ehkä kaikkien aikojen Klondyke-vuodeksi jää ensimmäinen täysi julkaisuvuosi eli vuosi 2016 jolloin kaikkiaan 75 kirjoitusta näki päivänvalon. Tuo Klondyke-vuosi terminä onkin sitten oma lukunsa ja se liittyy erääseen paperi-ajan The Hockey News-julkaisuun. Kyse on Wayne Gretzkyn kunniaksi tehdystä Record Breaking special-liitteestä vuodelta 1994. Klondyke viittaa tietenkin Alaskaan ja suuriin kultalöytöihin. Julkaisu in työhuoneen seinällä raameissa lasin alla eikö sitä hevillä aukaista. Em. Ilmaisu liittyy erääseen otsikko-lauseeseen joka menee suunnilleen näin ”So many goals  during those Klondyke-years in Edmonton. Ilmaisu on vallan osuva. Otteluita mies pelasi Edmontonin paidassa kaikkiaan 696 ja niissä hän teki 573 maalia.

Syksy 2019 oli kiireistä aikaa muualla ja koeviljelmän istutukset jäivät kovin myöhäiseen. Uusia lajikkeita olisi ollut mahdollista hankkia jopa 60-70 kappaletta, mutta nyt tyydyttiin vallan pieneen määrään. Vaikka uutta lajiketta laittaisi maahan vain 8 kynttä vie sekin aina tilaa. Kokoelma elää ja eri lajikkeiden frekvenssit muuttuvat koko ajan. Kategoriassa 8-16 on monta lajiketta jotka voisivat olla hyviä laajemmassakin viljelyssä, mutta tilaa vain ei ole. Ehkä ensi vuonna on mahdollista ottaa uusia lajikkeita 30 kappaletta. Mutta tulihan tänä vuonna toki Uzbek Turban, Lotus, Krasnodar, Pennsylvania Dutch, Amish, Cherokee, Ontario Purple Trillium ja tietenkinn kovasti odotettu Georgian Fire. On sanottu että posliinien kasvuryhmön Georgian Fire on kaikista voimakkaimman makuinen kynsilaukka mitä on olemassa.

Vuosi 2019 tuotti kaikkiaan 7 uutta mutaatiota koeviljelmöllöä. Siinä suhteessa voidaan puhua kyllä aivan perustellusti Klondyke-vuodesta. Merkillisin tapaus on tietenkin ns. Sandbergin siperialainen joka tuotti neljännen kasvuvuoden  jälkeen neljä erilaista kasvutyyppiä joista kolme voidaan jopa vahvoin perustein luokitella uusiksi lajikkeiksi. Vahva epäilys on myös siitä, että eräs noista mutaatioista voi tuottaa vielä jotain uutta tulevan kasvukauden aikana.

De Re Allii Sativi on vakiinnuttanut kasvuryhmille nimikkeet joita käytetään jo varsin laajalti Kynsilaukka-Suomessa. Edellisen kirjoituksen jälkeen nimikysymys tavallaan liikahti eteenpäin. Kysymys olisi siitä, ovatko nimikkeet raitapurppura, marmoripurppura, lasipurppura ja Aasian purppura enää oikeita. Pohdiskelu liittyy, purppuran, lilan ja violetin syvimpään olemukseen. Kyse on myös kielen ekonomiasta. Aikanaan kevään lähestyessä DRAS ottaa kantaa siihen olisivatko nimikkeet raitalila, marmorilila ja lasilila parempia nimikkeitä ja jos olisivat niin miksi en sitten sitä olisivat.

Vuoden 2019m osalta päätämnme nyt tähän. Keisaripingviinien juhannustanssit ovat etelänapamantereella ohitten ja elämme jo myötäauringossa. Sprouttaus on käytännössä tapahtunut kiitos leudon joulukuun mutta versonalut ovat nyt leppeän katteen alla. Kevään tulosta emme juuri tiedä mitään siis jäämme odottelemaan. Pohjoisen napa-alueen jääpeitto on varsin normaalin kokoinen kuten kaikki voivat tästä todeta.

De Re Allii Sativin koeviljelmällä odotellaan kovasti onko uusista ja vanhoistakin mutaatioista ja hybrideistä joku valmis nousemaan uudeksi kuninkaaksi tai kuningattareksi kynsilaukkojen joukossa. Ehkä joku näistä: Humpgrid; Torchido; Tourbillon du Nord; Châtaigne du Nord; Sandys Glazer; The Glory of Sandberg; Cielavas H1; Cielevas H2 ja Therambole. Vuodet kertovat ja jo ensi vuosi on viisahampi. Itse en sano tähän mitään. Kaikkia lapsi pitää kohdella samalla tavalla. Ehkä jo vuonna 2021 noista yhdeksästä lajikkeesta voidaan muodostaa myyntiin tuleva kokoelma.


Uusi vuosi koittaa ja niin myös tulee jo kuluneeksi 75 vuotta Dietrich Bonhoefferin kuolemasta 09.04.2019. Pistetäänpä itse Siegfried asialle.


15. joulukuuta 2019

Vuoden kynsilaukka 2019 — Bjetin


ante diem XVIII Kalendas Ianuarias
vox principalis editor

Bjetin 

Bjetinin kotimaa on Tsekinmaa, mutta sillä ei ole varsinaista kasvuryhmää. Se on lajike ilman sisaria tai veljiä, serkkuja ja kaukaisia sukulaisia sillä sitten kyllä on viljalti. Bjetin on nyt viettänyt De Re Allii Sativin koeviljelmällä kolme talvea ja pinenenpienistä alle puolitoistagrammaisista kynsistä on kasvanut jo raapeja jotka ovat rikkoneet 50 gramman rajan. Tänä vuonna maahan saatiin 127 kynttä vuoden 2016 kantaa ja vielä 72 kynttä uutta Tsekinmaalla tänä vuonna harvestoitua kantaa. Määrät kertovat jotain lajikkeen arvostuksesta. Lajiketta on jaettu vuosien 2018 ja 2019 aikana noin kahdellekymmenelle harrastajalle Suomessa. 

Sukupuu

Dna-ajo kertoo Bjetinistä yllättävän asian. Kun katsotaan sen parsimoni-vektoria on se pitempi kuin millään ns. kasvuryhmällä. Tsekit joutuivat itse hankalaan tilanteeseen jossa lajikkeet olivat ns. sekaisin ja tarvittiin selko asiasta. Heidän testissään oli vain noin 70 lajiketta ja siinä esim. Rocambole-ryhmä oli kovin niukalti edustettuna puhumattakaan ns. Aasian purppuroista. Tsekit eivät ole omaksuneet ns. Engelandin skeemaa mitä pitää tietysti vähän ihmetellä. Kun De Re Allii Sativin toimitus oli tämän vuoden keväällä yhteydessä Tsekinmaan kansallisen geenipankin kuraattoriin joka hoitaa nimenomaan kynsilaukka-kokoelmaa oli vastaus lähinnä tyhjentävän tyhjä. Ehkä palaamme asiaan heidän kanssaan lähiaikoina. Toisaalta heidän DNA-ajonsa antaa hieman poikkeavia tuloksia jos sitä verrataan amerikkalaisten tutkimukseen vuodelta 2004 jonka ovat päällekirjoittaneet  Gayle M. Volk, Adam D. Henk, and Christopher M. Richards. 

Näyttäisi siltä että Marmoripurppurat olisivatkin lähjimpänä koko kynsilaukkaperheen kantamuotoa, mutta ero on vähemmän kuin hiuksenhieno. Tämä kyllä selittäisi joidenkin marmoripurppuroiden kasvutavan. Muun muassa ”Amerikan siperialaisen ” ja Havranin kasvutavassa on paljon Raitapurppuroille ominaista. Samoiten näyttäisi siltä että Lasipurppurat eivät olisikaan Aasian purppuroista syntynyt kasvuryhmä. Väliaikatietona tässä muuten kerrottakoot että  mitä todennäköisimmin, ja ja jopa suurimmalla syyllä näyttää siltä että Havran ja Petrovsky ovat täysin sama lajike. Palaamme asiaan viimeistään elokuulla 2020. Mutta parsimoni-vektorit väittävät todellakin että Bjetin on eriytynyt omaksi itsekseen ennen kuin marmoripurppuroiden ja raitapurppuroiden varsinaiset kasvuryhmät ovat muotoutuneet. 

Kasvutapa

Bjetinin kasvutapa on aivan omansa vaikka noin kolmestakymmenestä silmämääräisestä  perusmorfeemista jotkut osuvat esim. Lasipurppuroiden ja Rocambole-ryhmän tunnis-teisiin. Raapissa on tiettyä yhtäläisyyttä Lasipurpopuroihin. Kynnet muistuttavat tietyllä Posliinien kynsiä muodoltaan. Bjetin saavuttaa valmiina kasvina kukkavarren suoristuttua noin 140 sentin korkeuden. Klooneja latvakimpussa on vähemmän kuin Rocambo-lajikkeilla. Bjetinin kloonit muistuttavat pieniä salotteja ja niissä on kaikista pisin antenni. Bjetinin erityispiirre on kukkavarren poikkeuksellisen nopea kasvu. Se voi kasvaa lämpimän sään vallitessa jopa 20 senttiä kolmen vuorokauden aikana. Tässä vaiheessa Bjetinin kukkavarsi on maukkaimillaan, se on hyvin pehmeä ja siitä löytää hienon sokerisen ja hernemäisen maun. Bjetinillä on siis monia erityispiirteitä joista tässä kuvauksessa pitää vain tyytyä muutamaan.


Kulinaristinen näkökulma

Maultaan Bjetin on ylivertainen ja on maailman mittapuulla, siis koko kynsilaukan lajikekirjo huomioiden TOP5-kamaa. Maku on oikein käsiteltynä Betiniin saadaan hyvin sokerinen ja monivivahteinen, hienostunut maku. Bjetin on hyvin öljyinen. Sen mausta löydetään vihanneksellisuutta ja ainakin vuoden 2019 Bjetinissä, joka on siis vuonna 2016 Suomeen tulluta kantaa on hyvin hieno omenainen maku. Bjetin on kulinaristisilta arvoiltaan samanarvoinen jos sitä verrataan vaikkapa sellaiseen Kreoliin kuin Rosso di Sulmona tai Burgundiin.  


Valinnan perustelut

"Bjetin on ainutlaatuinen kynsilaukka pelkästään sen aseman vuoksi joka sillä on kasvin kokonaisikirjossa. Se on osoittanut sopeutuvansa enemmän  kuin erinomaisesti pohjoisiin kasvuolosuhteisiin. Omassa erikoisuudessaan ja ainutlaatuisilla tavoilla ilmenevissä morfeemeissaan se on kiehtova, suorastaan maaginen lajike. Kulinaristisessa käytössä hienostunut Bjetin on omassa luokassaan muutaman muun lajikkeen kanssa. Bjetin tulee valtaamaan huomattavan sijan kaikkien niiden harrastajien joukossa jotka haluavat vaalia kynsilaukan monimuotoisuutta. Viimeistään nyt kaikkien tulisi toivottaa tämä lajike tervetulleeksi Pohjolaan."


Mutta mitäpä Bjetinille voisi laulaa valinnan kunniaksi. Bjetiniä on varjeltu ja höösätty enemmän kuin Spanish Rojaa.  Siispä King Singers ja And I love her. 

30. marraskuuta 2019

Paluu tauolta talveen. Joukot talvileirissä

Kalendis DecembribusDe Re Allii Sativi palaa blogi-taivaalle jonkinmoisen tauon jälkeen. Monesti on katsottu mitä maailman katolle kuuluu ja niin tehdään nyttenkin. Jäätä on tällä hetkellä vähemmän kuin ennätysvuonna 2012. Että tässäpä tilanne. http://nsidc.org/arcticseaicenews/

Syksy on ollut vaativa monellakin tavalla ja jotain on pitänyt jättää pois. Koskaan aiemmin ei De Re Allii Sativin koeviljelmällä ole kynsiä laitettu maahan näin myöhään. Mutta riski kannatti ja jos ollaan odotuksessa niin lämintä olis ollut luvassa vielä ensi viikolla. Reservipenkkimetrejä jäi vielä kuusitoista. Niistä ehkä käytetään puolet tsekkiläisen Artisokan Stephanin istutukseen. Mutta tänää saattoi koeviljelmän kuraattori kirjoittaa oman Facebook-sivunsa päivitykseen tällä tavoin:

Ai mitäkö mietin? No sitäpä muun muuassa että talvileiriin on vetäydytty. Osa divisioonista on muutettu mekanisoiduiksi ja uutta teknologiaa on otettu käyttöön. Itse asiassa kankeista divisioonista on luovuttu ja siirrytty miniarmeijakunta-muotoon. Taktiseen tykistöön on satsattu paljon resursseja ja jöötit ovat digitaalisesti ohjattuja. Hajautettu rakenne on sana jolla uuttaa taktiikkaa voidaan parhaiten kuvata. Kasassa 9 vahvaa armeijaa ja 175 taistelu-yksikköä. Reservissä on neljäsataa yksikköä taistelukykyisä nuorukaisia ja koulutuksen voidaan ottaa keväällä jopa 2000 alokasta.

Siperian valloitukseen ei vielä kuitenkaan ole resursseja. Mutta joukot ovat vahvemmassa kunnossa kuin koskaan; käytännössä kaikki soturit ovat valioyksilöitä, suorastaan henkivartiokaartia. 

Aseistus on huippuluokkaa. Odotettavissa menestyksekäs offensiivi joka alkaa maaliskuun lopulla ensi vuonna eli vuonna 2020. Joukot ovat rakentaneet kolme vahvaa leiriä. On aika talvilevon, lihashuollon, veljellisen jos kohta sisarillisenkin kisailun. Kukaan ei tosin pääse lomille. Ruokaa on varastot pullollaan. Leirejä ei lämmitetä sillä porukan kylmäkestävyys on huippuluokkaa. Jokaisella on vain hienonohut peitto. Ikkunat ovat huurussa ja huonelämpötila nollassa, mutta silti kovaluontoisimmilla hikikarpalot valuvat pitkin ihoa. Nukutaan kylki kyljessä ja kaikilla on niin mukavaa. 

Imperaattori on vetäytynyt kirjallisiin töihin ja pitämään yhteyksiä ympäri maailmaa. Tosin kuin aikaisempina vuosina on nyt kova kuri komentopaikalla. Ryypiskelyä ja vetelehtimistä ei sallita. Syödään lähinnä vulgusta ja ruokajuomana on vesi tai piimys. Kahvia ja teetä on rajaton myös määrä varastossa.

Mistä on siis kyse? Sandbergin kynsilaukkafarmilla ja De Re Allii Sativin koeviljelmällä kaikki hyvin. On aika julistaa talvi tulleeksi. Penkeissä on vain laatuyksilöitä. 9 kasvuryhmää plus hybridit; 175 lajiketta ja 4954 kynttä. Vielä on mahdollista saada maahan 200 kynttä kun pakkaset hellittävät. Keväällä voidaan istuttaa 400 yksöstä ja latbvaklooneja saadaan maahan helposti 2000 kappaletta.

Imperaattori nostaa uskollisen kirjurinkissansa Ramseksen olkapääälle pistää soimaan Kielon jäähyväiset ja käy tanssiin. On arviolta 116 päivää sprouttaukseen. On aika kirjoittamisen ja lukemisen. On aika ottaa esille keskeneräiset käsikirjoitukset. Blogi ilmestyy jälleen ainakin muutaman kerran kuukaudessa. Joskus asiat pitää vain laittaa tärkkelysjärjestykseen. Otsikkokuvassa Sandbergin uusi lajike joka oin syntynyt Messidor-mutaatioketjussa. Lajike joka on ilmiselvä 1-1-2-1 isoentsyymiallekirjoituksellinen Posliini sai nimen "The Glory of Sandberg."

Tässäpä vähän talvimusiikkia.

14. syyskuuta 2019

Nyt on raapeja katsominen—Kynsilaukka-lajikkeiden tunnistamisesta.

ante diem XVII Kalendas Octobres

Tässä kuussa ei julkimoitu Idus-päivän kirjoitusta. Se olisi ollut varsin lähellä oikeaa täydenkuun päivää joka olikin eilen. Mutta suurin piirtein olemme julkaisu-aikataulussa; näihin aikoihin kuukauden kolmas kirjoitus pitääkin tulla. Nyt aivan aluksi on pitkästä aikaa katsottava maailman katolle eli pohjoisnavan ympäristöön. Käyrä ei vielä ole nousullaan eikä kyllä laskullakaan. Enempi oli siellä sulaa vuonna 2012. Varsinaisen totuuden näemme kuun lopulla. Lähteekö käyrä nousemaan ja jos lähtee niin millä vauhdilla?

Viime aikoina on ollut havaittavissa että moni on kiinnostunut lajikkeiden tunnistamisesta. Ollaan kiinnostuneita siitä mikä oma pitkään kasvatettu lajike sitten oikein todella on? Tunnistustarve näkyy aivan erityisesti Facebookin valkosipuli-ryhmässä. Ehkäpä on aika puhua jotain kynsilaukan tunnistamisesta noin yleensä.

Lähdetäänpä liikkeelle yksinkertaisesti yhdestä väitteestä: hyvin harva lajike voidaan tunnistaa pelkästään raapin tai edes kynsiin katsomalla, mutta lajikeryhmät on loppujen lopuksi varsi helppo tunnistaa. Mutta on jotain järjestystä? Tai sanotaan että ovatko jotkut kasvuryhmät helpompi tunnistaa kuin toiset? Kokenut kasvattaja näkee kasvuryhmän yhdellä silmäyksellä, mutta sellaiselle tasolle pääseminen vaatii pitkän ajan ja varsin intensiivisen paneutumisen asiaan.

Tähän aikaan vuodesta on sadonkorjuu jo tehty ja nyt on raapeja katsominen:

Helpoin tunnistettava on tietenkin Posliini ja nimenomaan aito posliini. Kynsiä on vain neljä tai viisi ja ne näkyvät raapin muodossa. Wrapperit ovat valkoisia ja ei oe ihme että joku on ryhtynyt kutsumaan näitäkynsilaukkoja todellakin Posliineiksi. Mutta kun sitten pitäisi erottaa toisistaa vaikkapa lajikkeet Musis ja Yampolski tarvitaankin jo käytännössä jotain mistä voidaan käyttää nimitystä ”Noituus.” Aitojen posliinien geenipooli on todella pieni ja herääkin kysymys siitä mikä todella on yksittäinen lajike. Ehkä joskus tulevaisuudessa kynsilaukankin genomi kartoitetaan paremmin. Lopputulos voi olla yllättävä ja johtopäätökset…

Helppoja tunnistettavia ovat myös Artisokat ja Silverskinit. Artisokan nimihän tulee sen muodosta kun se muistuttaa tietyllä tavalla latva-artisokan kukintoa; ns. ulkokynnet laajalla kaarella. Silverskin on taas käpymäinen rakenteeltaaan ja muhkurainen.

Lasipurppuran ja Turbaanin suhteen tulee monesti ja monella usein sekaannuksia. Harjaanntunut silmä osaa erottaa nämä kaksi kasvuryhmää toisistaan raapia rikkomatta. Mutta jos se on pakko tehdä eli wrapperit täytyy poistaa niin Lasipurppuran erottaa helposti siitä että siinä on ns. ontto kupoli. Kyse on siis kynsien pakkaustavasta raapin sisällä.

Raitapurppura on helppo tunnistaa sillä sen jalo muoto on vastaansanomattoman yleispätevä kriteeri. Tiukka pakkautuminen näkyy ulospäin kaikessa. Että kynsillä on pitkät antennit näkyy sekin läpi. Raitapurppuran muoto on jotakin jonka uusi harrastakin oppii kun vain joku sen hänelle näyttää kädestä pitäen.

Sitten onkin selvitettävänä ns. marmoripurppura/rocambole-kysymys. Sanotaanko että raapin muoto marmoripurppuralla on yleensä symmetrisempi ja kynnet ovat tasakokoisempia. Mutta mitä tarkoittaa symmetrisyys? Raapin muoto päältä katsottuna on tietenkin pyöreämpi.  Määräävin kriteeri on kuitenkin siinä, että Rocambolen raapi on enemmän toispuoleinen ja se näkyy myös siinä että toinen puolisko siitä on vähän tipahtanut ja suurimmat kynnet ovat aina sillä puolella. Kukkavarsi ei myöskään ole aivan raapin keskellä; tämäki tekijä antaa kuvaa ”toispuoleisuudesta.”

Sitten olisivat vielä Aasian purppurat ja Outokaiset. Harjaantunut silmä erottaa kyllä Aasian purppuran varsin helposti varsinkin jos tietää että kyse on juuri tästä kasvuryhmästä. Aasian purppuroita ei meillä kovin moni kasvata ja niitä et turuilla ja toreilla näe. Siispä ei hätää. Tämä kirjoitus olikin laadittu lähinnä pieneksi avaukseksi kysymykseen siitä miten kasvuryhmän tunnistaa helposti. Mitä onkin wrappereiden alla onkin sitten jo toinen kysymys? Mutta näillä ohjeilla pärjää jo aivan hyvin ulkona liikkuessaan ettei kukaan ny vain ala myymään esimerkiksi artisokka Messidoria Alexandrana.

Lopuksi vielä yksi huomautus ja se onkin suuri huomautus. Lajikeryhmien tunnistamisessa valmiiseen ja kuviaan raapiin katsominen on vain yksi tekijä. Raapi pitää myös lopulta avata. Ja ennen kaikkea kasvatusprosessi on tärkein asia. Tunnistamiseen liittyy kasvin tarkkaileminen sen kaikissa elinvaiheissaa. On harvoja lajikkeita jotka voi kiistatta tunnistaa pelkästään raapiin katsomalla. Otsikkokuvassa tietenkin Ison venäläisen mallikappale ja IGOR-kanta amerikkalaisella trimauksella. Jaa... sopisiko tähän Laran teema elokuvasta Tohtori Zivago? No pistetääns sopimaan.

4. syyskuuta 2019

Mietteitä uuden vuosisadan alussa.

Nonis septembribus

De Re Allii Sativi lähtee nyt seikkailulle aivan uudelle vuosisadalle kahdennensadannenensimmäisen kirjoituksensa muodossa. Joskus täällä on pohdittu unelmia paremmasta maailmasta. Ehkä nyt on jälleen aika pysähtyä pieneksi hetkeksi ja katsoa eteenpäin. On tiedostettava se lähtökohta että joskus on voinut sanoa ja kirjoittaa jotain keskeneräistä. Se on hyväksyttävä ja se ei tarkoita sitä että vanha kirjoitus pitäisi sitten poistaa. Lyhyesti sanottuna asia on niin, että joskus asioita pitää vain tarkastella uudesta näkökulmasta, kerrata, lisätä jotain ja jopa korjata tiedostojaan. Nyt sitten on aika ottaa kolme kysymystä uudelleen tarkasteluun. Mutta vain lyhyesti. Mutta nuo kolme kysymystä ovatkin hyvin perustavaa laatua jokainen ja niihin pitää palata vielä monta kertaa uudelleen.

Miksi kynsilaukkaa pitää viljellä?

Kenellekään ei liene epäselvää se, että ihminen tarvitsee ravintokasveja elääkseen. Kynsilaukka on ravintokasvien joukossa erityisessä asemassa. Sitä on pidettävä suurena erityislahjana jonka ihmiskunta on saanut ja varmasti se olisi mahtava vientituote minne tahansa universumin kolkkaan, toiselle planeetalle, jossa olisi älyllistä elämää ja meidän kaltaisiamme olentoja. Niinpä tämän kasvin monimuotoisuutta pitää varjella ja sen tunnettuutta edistää aina ja alituisesti.

Yhtäältä se on kasvi jonka varastoyksidöiden nauttimisella uskotaan olevan terveysvaikutuksia ja toisaalta sitä nautitaan sen maun vuoksi. Jotkut nauttivat sitä imaginäärisistä syistä. Se ei ole ilmeisesti kenellekään se kasvi jolla päivittäinen energiatarve saadaan tyydytettyä. Jos ajatellaan sitä kuinka paljon kynsilaukkaa voi käyttää päivässä puhutaan vain seitsemästä grammasta. Yksi ihminen tarvitsee siis viikossa vain 35-40 grammaa kynsilaukkaa joka ei välttämättä ole edes yhden kokonaisen kovavartisen sisältämä määrä. Tavoitehan on tietysti kasvattaa ainakin 70-grammaisa raapeja. Periaatteessa siis jos eletään näin tarvitaan vuodessa vain kaksi kiloa kynsilaukkaa ihmistä kohden. Viljelyalaa se ei ole edes kahta penkkimetriä. Joka vain pääsee kerran maistamaan aivan oikeaa ja oikeilla periaatteilla kasvatettua kynsilaukkaa ei palaa Markettien maailman massatuotetttun tavaraan. Orgaaninen viljely on lähtökohta.

Miten kynsilaukkaa pitää viljellä?


De Re Allii Sativi on koko julkaisuhistoriansa ajan tehnyt valistustyöä kynsilaukan monimuotoisuuden tunnettuuden edistämiseksi ja oikeiden viljelymenetelmien eteen. Ikävän totuuden lausumista ei ole myöskään vältelty. Jos kynsulaukkaa viljellään oloissamme raakalaismaisin menetelmin, turhia koneita käyttäen ja väkilannottein ja isoja volyymeja tavoitellen ei tavara ole sen parempaa kuin kiinalaisten tuottama tavara. Mikä siitä tekee valistumattoman kuluttajan suussa ja mielessä paremman on tietysti siinä että kovavartinen aina huonostikin viljeltynä voi antaa hyvän makuvaikutelman ja olla jopa uskottavan näköinenkin. Sellaisen tuotteen maku on kitkerä ja voimakas kun vain yksi kynsilaukan makuprofiilin ominaisuus nousee dominoivaan asemaan.

Miten taataan se, että laadukasta kynsilaukkaa on tarjolla riittävästi?


Suurimittainen koneisiin ja väkilannoitteisiin perustuva viljely ei siis käy päinsä eikä laatuun. Nyt pitää tietenkin muistaa se, että kaikki eivät syö kynsilaukkaa oli heidän lähtökohtansa sitten mikä tahansa. Ne jotka syövät ja kykenevät voivat viljelemään sitä yli oman tarpeensa ovat avainasemassa. Puolen aarin alueella, eli 5x10 metrin pläntillä voi kasvattaa 700 kasvia joista voi kasvutekijöiden ollessa kohtuullisessa määrin kohdillaan saada raapeja joiden keskipaino on 70 grammaa. 700 kasvia tuottaa silloin noin 50 kiloa kynsilaukkaa ja tuosta määrästä ei tarvitse jättää lisäykseen kuin 8 kiloa. Jos tällaisia vielä varsin pienen mittakaavan kasvattajia olisi 10000 kappaletta Suomessa niin päästäisiin jo melkoiseen volyymiin: 420 000 kiloa eli 420 tonnia. Tuollaisella hankkeella olisi jo kansantaloudellista merkitystä. Suomessa on useita kynsilaukan viljelyyn hyvin sopivia alueita.

Korkeatasoiden kynsilaukan tuotantoon saadaan volyymia vain jos pienimuotoisia kasvattajia on suuri määrä. Kun tuotanto kasvaa ja käsityöstä ei haluta luopua kasvaa työvoiman tarve jyrkästi. Tila joka tuottaa 10 tonnia kaikki korkealaatuisuuden standardit täyttävää tavaraa tarkoittaa puolen miljoonan euron liikevaihtoa ja työteliään omistajan/omistajapariskunnan lisäksi 1-2 päätoimista työntekijää ympäri vuoden. touko-syyskuussa tarvitaan 3 päätoimista työntekijää lisää ja muutamaan otteeseen kesäkaudella runsaastikin kausityövoimaa. Tuollaisella tilalla pitää kaiken lisäksi olla ns. kakkoskasvi tai useampi pienen mittakaavan tuotantokasvi. Vaihtoehtoja on ja tästä mallista voidaan tehdä sovellutus pohjoisimpiakin olojamme silmällä pitäen.

Unelma paremmasta maailmasta elää ja vaikka monia uhkakuvia on ilmassa niin hienojen näkyjen eteen kannattaa tehdä työtä. De Re Allii Sativi jatkaa valitsemallaan tiellä. Tähänpä vanha ja tuttu laulu uusilla mausteilla. High noon ukulella.

31. elokuuta 2019

Amerikan Siperialaista maistamassa. vol I. CC-kirjoitus.


Kalendis Septembribus

On kirjaimellisesti seitsemännen kuun Kalnendis-päivä. Pitää muistaa että eurooppalaisissa kielissä todellakin vuoden neljä viimeistä kuukautta on nimikoitu seitsemännestä kymmenenteen. Roomalaisten vuosi alkoi maaliskuussa kevätpäiväntasauksena ja päättyi syksyllä. Talvi ei varsinaisesti kuulunut vuoteen. Vuodessa oli 304 päivää ja kuukausien pituudet vaihtelivat 20 päivästä 35 päivään ja joskus jopa ylikin. Ihminen laskee tunteja, päiviä, kuukausia ja vuosia ja niin laskee De Re Allii Sativikin. DE Re Allii Sativi on ilmestynyt viiden kalenterivuoden aikana vaikka sen ensimmäisestä julkaisusta ei ole vielä neljää vuotta vuottakaan. se on ilmestynyt säännöllisesti ja tänään on tietynlainen merkkipäivä. Tänäinen julkaisu on Blogin historiassa kahdessadas. Julkaisusta ei tee arvokasta sen järjestysnumero eikä sen otsikko eikä myöskään otsikkokuva.

Olemme aina pyrkineet kiinnittämään huomiota sisältöön. Mutta se on myönnettävä että tänään etsimme tiettyä juhlavuutta puhumalla eräästä kovin tunnetusta kynsilaukasta ja se on Marmoripurppuroiden kasvuryhmän ”Amerikan siperialainen.” Mutta mikä tekee Siperialaisesta Amerikalaisen. De Re Allii Sativi kiittää sitä henkilö joka alunperin keksi tämän hauskan nimityksen tälle lajikkeelle. Kyse on siis todellakin Marmoripurppuroiden kasvuryhmän lajikkeesta. Olemme kirjoittaneet siitä lukuisissa julkaisuissamme joten aivan alusta emme lähde. De Re Allii Sativin mielenkiinto on viimeisen vuoden aikana ollut ns. Turbaani-kysymyksessä ja siihen on saatukin lisävaloa. Edelleen yksi tulevien vuosien tärkeimmistä hankkeista on selvittää Marmoripurppuroiden sukulaissuhteet. Tekemistä on kovasti ja näyttää siltä että aikaa siihen voi mennä vielä hyvinkin Olympiadin verran kun kyse on kasvin morfologisin perustein tehtävästä vertailusta. Turbaanit näyttävät tulevan ja menevän omaa tahtiansa ja niiden käyttäytymisen tulkinnalla tuntuu olevan oma logiikkansa.

Yksi vuosi ei vielä kerro kovinkaan paljoa. Näyttää kuitenkin siltä että kyseessä on kovin aikainen tuleentuja ja se käyttäytyy joksenkin samalla tavalla kuin tsekkiläinen Havran. Raapin pakkaustapa eroaa selvästi esimerkiksi lajikkeista ”Tavallinen Siperialainen/Kodaver; Bogatyr; Petrovsk; Sinij Tsvetok, Jovan ja Karel IV. Kun kirjastoon saadaan vielä Metechi ja pari muuta siperialaista tämän syksyn aikana niin luokitteluun voidaan lähteä hyvin laajan lajikekirjon puitteissa. Antakaamme projektille aikaa.

Mutta miltä tämä kovin kuuluisa Amerikan Siperialainen sitten maistuu? Tänäinen maisteltava oli ollut maassa aivan elokuun lopulle saakka ja joissakin kynsissä oli jo selkeitä ambra-läiskiä joten niissä tuntui selvä ylisokerisuus. Muutama kynsi oli kuitenkin niin hyvässä kunnossa ja pitää vain jäädä odottelemaan vielä muutama viikko kunhan tunnisteen F1 niput tulevat perkausvuoroon. Mutta jotakin voidaan toki sanoa. No… makuhan oli varsin amerikkalainen. Tietysti pitää kysyä mikä se ”amerikkalainen maku sitten oikein on.”

Kokonaisuutena puriste oli rakeinen ja rasvainen. Smanlaista rasvaisuuta johon yhdistyy lämmin sokerisuus löytää ehkä vain kahdesta lajikkeesta, Rocambole-ryhmän Karpaatialaisesta ja Outokainen Bjetinistä. Poltetta löytyy ja pitkää jälkimakua. Juuri tämän enempää emme voi sanoa ensimmäisen maistelukierroksen jälkeen. Tarvitaan toinen tastinki ja varmasti vielä toinen vuosikin. Mutta ei ole epäilystäkään siitä etteikö Amerikan Siperialainen kuuluisi kynsilaukkojen top-kymppiin. Se on ilman muuta Gourmet-tavaraa. Loppuun sopinee tämä kappale: O America.

14. elokuuta 2019

Rakkain lapseni.


ante diem XVIII kalendas septembres

Päätoimittajan omalla äänellä.

Ja nyt puhutaan sitten  aivan jostain muusta kuin ihmislapsista ja kissoista. Rakkain lapsi on tietenkin kynsilaukka-elämässäni Spanish Roja. Nyt kun on aika arvioida satoa ja greidata sitä lajike lajikkeelta ajatukset käyvät moniin muistoihin reilun kolmen vuoden yhteiseltä taipaleeltamme. Huolta on kannettu ja lajiketta on varjeltu kaikilta mahdollisilta vaaroilta, joskus kuvitelluiltakin..

Nyt kun katselen Spanish Rojan vielä kuivumassa olevia kasveja jossa useimmissa on tallella vielä klooninippu ja myös komeita yksösiä joiden lukumäärä on 23 niin on aika huoahtaa helpotuksesta hetkeksi. 21 kasvia sisältävät noin 125 kynttä. 15 kloonikimppua käsittävät yhteensä noin 600 dna-kopiota tästä lajikkeesta joista voisi saada itse 400 uutta yksöstä. Jos kaikki kynnet ja yksöset laittaisi maahan niin ensi kesänä voisi olla jo 144 kasvia. Mutta niin ei ole viisasta tehdä. Maahan menee 72 parasta kynttä ja 16 yksöstä. Osa raapeista, yksösistä ja klooneista lähtee harrastajille eri puolille Suomea. Klooneja menee maahan 240 kappaletta joista 3/4 vasta keväällä. Spanish Rojan kloonit ovat vielä yhden uudistuskierron jälkeen kovin kylmänarkoja.

Kerrassaan tuntee kasvateistaan ylpeyttä kun muutama raapi on diametriltään 54 milliä eli reilut kaksi tuumaa. Painoakin niillä tullee olemaan lähes 50 grammaa kuivana. Tänä vuonna olisi varmasti saavutettu jo 65-gramman raja mutta kun kukkavarret jätettiin kasvamaan suuren kloonimäärän tuottamiseksi. Kun vielä tehdään valikointia ja ollaan kärsivällisiä niin ei ole kuin muutaman vuoden päästä käsillä se syksy jolloin maahan voi laittaa 720 kappaletta kuusigrammaisia kynsiä. Tänä vuonna liikenee itselle ja muutamalle kaverille yksi raapi tastinkiin. Se onkin tapaus sillä yksinkertaisesti sitä ei ole vielä ollut varaa maistella.

Spanish Roja saapui luokseni kaksi päivää ennen juhannusaattoa kesällä 2016. Pikaviritys ja kahdessa vuorokaudessa kynsissä oli jo muutaman millin juurenalut. Multiin se pääsi juuhannusaattona. Kahdeksan kynttä pääsi jatkamaan sukua ja yksi, pienin, päätyi maisteluun. Ei ollut raapilla painoa kuin 28 grammaa. Kaikki ei kuitenkaan mennyt putkeen sillä syksyllä oli tuloksena vain kolme pientä yksöstä. Ensimmäinen kasvukierto oli nopea ja pakotettu 90 päivää. Yksöset olivat levossa kuukauden verran kunnes pääsivät maahan lokakuun toisella puoliskolla.

Sitten koitti kevät ja mitään ei kuulunut. Lukuisia kertoja Spanish Rojan rivi kyöpytettiin varovasti auki mutta nähtävillä oli vian kolme juuretonta yksöstä. Huoli valtasi mielen vaikka jokin ääni sisällä vain kehotti olemaan kärsivällinen. Lopulta yksösten kannoissa näkyi pienen pieniä nystyröitä ja olo alkoi helpottamaan. Lopulta kaksi kasvia sprouttasi ja ne aloittivat kasvunsa. Kasvit ovat varmaankin olleet ihmeissään nopeasta kierrosta. Tulos oli lohdullinen. Kaksi kasvia tuotti yhteensä yhdeksän pientä kynttä ja parikymmentä kloonia. Ensimmäisen neljäntoista kuukauden aikana luonani Spanish Roja oli tehnyt kaksi kasvukiertoa. Mikään muu lajike ei ole saanut niin paljoin huomiota kuin se sai tuolloin.

Jolla on lapsia ja varsinkin tyttölapsia ymmärtää millainen huoli isällä voi olla. Joskus saattoi pelätä sitäkin että joku raakalainen saa vihiä hankkeesta ja käy voihkimassa rakkaat lapseni. Tuli siis kevät ja tuli syksy ja oli siis syksy 2017 ja maahan saattoi laittaa kokonaista yhdeksän kynttä ja puolet klooneista. Tuossa vaiheessa katsoo vasta kaukaisuuteen. Ihmiselämässä tilannetta voisi verrata siihen kun lapset alkavat kävelemään ja puhuminenkin alkaa sujumaan. Keväällä 2018 kaikki sujui jo kovin luontevasti. Kaikki yhdeksän kasvia osoittivat rotevoitumisen merkkejä ja keväällä istutetut kloonit lähtivät kasvuun. Tuli taas syksy ja nyt maahan saatiin likemmäs 30 kynttä ja yksöstä. Alkoi jo neljäs kasvukierto. Muutama kynsi lähti jo maailmalle hyvään kotiin.

Nyt kolmen vuoden jälkeen tulosta katselee huojentuinein mielin. Kyllä se niin vain on. Hallussa on aivan oikea Spanish Roja, aivan oikea hienohelma; kaunismuotoinen ja ylpeästi henkivä kynsilaukka. Spanish Rojan olemuksessa on jotain mitä muista kynsilaukoista. Sen olemus on teräksenkova mutta kovin herkkä. Maistias-päivää odottelee suurella hartaudella. Löytyykö siitä sitä eleganssia mitä on odottanut? Vuosi 2020 tuo tullessaan taas suuremman sadon ja ensimmäistä kertaa lajiketta voi antaa erikoislahjana henkilöille jota ovat olleet kynsialukka-asialle myötämielisiä. Silloin lajiketta matkaa maakuntiin jo suuremmalle joukolle kasvattajia. Lupaus joka annettiin ensimmäisen raapin pienille kynsille juhannuksena 2016 tulee vähä vähältä todeksi. Vuonna 2026 alkuperäisen raapilla ja siitä kasvaneilla kolmella yksösellä on jo miljoona jälkeläistä jotka menevät maahan: ”Katso, minä teen teistä suuren kansan…”

Ja mitäpä soitetaan? No tietenkin Het Wilhelmus.

4. elokuuta 2019

Kolmineuvoinen kovaniska — IGORin yhdestoista lehti.

Nonis Augustis

Aivan aluksi pitää todeta vielä paria asiaa. 

I De Re Allii Sativi-julkaisun kello käy yleensä Keski-Aasian aikaa, kynsilaukan  kotiseudun aikaa. Niinpä yleensä aina julkaisun aikaleima on päivää edellä. Nyt kello on ajastettu Japanin pääkaupungin Tokion aikaa keväällä alkaneen Reiwa-huuman vuoksi. Ja onhan menossa jo kuluvan olympiadin viimeinen yksi-kahdeksasosa. Ensi vuonna pidetään siis XXXII Olympiadin kisat Auringon kehdon maassa. XXXII uuden ajan Olympiadi alkaa 01.01.2020.

II De Re Allii Sativi ilmestyy vähintään kolme kertaa kuukaudessa ja toimituksessa eletään roomalaisen kalenterin mukaisesti. Ensimmäinen julkaisu tulee aina kuukauden Kalendis-päivänä, toinen yleensä Nonis-päivänä ja kolmas Iduksena. Joskus julkaisuja voi olla enemmänkin kuin 3.

III Otsikon mukaisesta aiheesta on kirjoitetu jo vuonna 2016 varsin perusteellinen kirjoitus ja se kannattaa lukea. Nyt aihetta lämmitellään uudelleen.  Kyseinen kirjoitus löytyy tästä linkistä. 

Se tapahtui siis uudelleen ja tällä kertaa voimallisemmin. Vuoden 2016 kasvissa jooka tuotti kaksi kukkavartta oli 10 lehteä ja nyt uuden kannan Iso venäläinen joka oli kolmineuvoinen oli 11 lehteä. Vuoden 2016 kasvi oli leikkaamaton, mutta nyt ilmiö tapahtui leikatussa kasvissa. Jotta ei mentäisi liian jaarittelun mittoihin on tehtävä roomalaiset.

 
I Ilmiö näyttää tapahtuvan 2-3 kertaa tuhatta kasvia kohden.

II Iso venäläinen voi tuottaa 12 lehteä. Lehdeksi, erikoistuneiksi lehdiksi luetaan sisimmät kasvuaiheet eli kukkavarret.

III Todennäköisesti useimmilla Ison venäläisen kasveilla on valmiina yksi ylimäärinen lehtiaihe joka voi poikkeuksellisissa olosuhteissa tuottaa toisen klooninipun. Että näin tapahtuisi tarvitaan ravinteikas maa ja lämmin kesä. Kyse ei ole kasvuhäiriöstä, sillä sellaista ei ole. Kasvi ei kesken kesää keksi tuottaa klooneja kuten joku on väittänyt. Kasvuaihe on valmiina.

IV Ilmiötä on vaikea ennakoida tai luokitttaa tiettyyn kaavaan. 2016 toinen kukkavarsi ilmaantui todellakin leikkaamattomaan kasviin ja nyt se ilmaantui leikattuun kasviin. Toisaalta ei ehkä voida puhua toisesta kukkavarresta sillä Iso venäläinen on steriili lajike joka ei voi tuottaa ns. aitoja siemeniä. Normaalissa Ison venäläisen latvakimpussa on myös kukintoaiheet. Toisen kloonikimpun yhteydessä niitä ei ole.

V Vuoden 2016 ”kolmineuvoisen” kasvin raapi ei ollut kovinkaan suuri ja siinä oli vain kaksi kynttä. Nyt myös raapi oli varsin suuri, nelikyntinen ja diametriltään 76 milliä. Kuivana sen paino voi olla 80 grammaa.

VI Tämän vuoden kolmineuvoinen kasvi tuotti toiseen klooninippuun 5 suurta kynsiä muistuttavaa kloonia. Suurin näistä klooneista voi olla painolta 6 grammaa.

VII Loppujen lopuksi kyse on varsin normaalista ilmiöstä. Vuoden 2016 kasvi oli alkuperäisestä Ison venäläisen kannasta. Vuoden 2019 kasvi on saanut alkunsa vuoden 2015 latvaklooneista. Tämän vuoden kolmineuvoisen klooneista kolme laitetaan maahan syksyllä ja kaksi ensi keväänä turveruukkuihin helmikuulla odottelemaan maan sulamista. Neljä kynttä laitetaan maahan kirjastopenkkiin IGOR-tunnisteen mukaisesti kahdeksan parhainta laatua olevan kynnen kera. Mitään ihmeellistä ei ole lupa odottaa. Kaikki vain kuriositeetin vuoksi. Kyse on ihan normaalista, mutta vähän harvinaisemmasta sattumuksesta. Vuoden 2016 kirjoituksessa on asiasta sanottu myös kaikki olennainen. Nyt oli kyse reunahuomautuksesta.


Venäläisistä kun puhutaan niin on hyvä soittaa vanha kunnon Neuvostoliiton kansallislaulu. Se soitettiin valkovenäläiselle Marina Lobatchille XXV Olympiadin kisoissa vuonna 1988.

15. heinäkuuta 2019

Kynsilaukkatanssiaisten aikaan. Muutamia mietelmiä.

Idibus Iuliis

Ja jos ne sattuvat vielä täydenkuun aikaan niin mikäpäs siinä sitten olisi. Niin ei nyt tainnut tänä vuonna kyllä kuitenkaan käydä. Mutta onhan vuosia vielä tulollaan montakin ja asialle voi myös tehdä jotakin. Ihanteellisin aika olisi tietysti silloin kun täysikuu. Tällä ei ole mitään tekemistä toimituksen näkökulmasta ns. kuukalenterin kanssa ja monien muiden uskomusten, kyse on vain valaistustekniikasta jonka luonto tarjoaa. Yö tuo tapahtumaan oman hohtonsa ja varsinkin jos se sattuisi olemaan lähes trooppinen. Itse asiassa De Re Allii Sativin koeviljelmällä Ison venäläisen kanta eli IGOR on tänään ollut suoristusmitanssissaan ilman sen suurempaa numeroa. Täysikuun tarkka aika on tiistain ja keskiviikon välisenä yönä 17.07.2019 klo 0:38.

Mutta mistä ilmiöstä on sitten lopulta kyse? Kovavartiset lajikkeet tekevät siis kukkavarren kuten tiedämme. Siitä kun kukkavarsi tulee esille ”viimeisenä lehtenä” kuluu lajikekohtaisesti aikaa noin 22-28 päivää, lajikkeista riippuen, siihen kun se alkaa suoristumaan. Hyvin lämpimänä vuonna aika voi olla jonkin verran lyhyempikin. Suurin osa kukkavarsista leikataan, mutta jotkut kasvattajat voivat jättää useampiakin kasveja leikkaamatta jotta saataisiin latvaklooneja. Leikkaamatta jättäminen suuremman mittakaavan viljelyssä pienentää satoa joten suurten tanssiaisten järjestäminen on jonkinlainen hyväntekeväisyys-numero. Käytännössä, parhaimman tuloksen aikaasaamiseksi, pitäisi jättää noin aarin kokoinen ala leikkaamatta sellaista lajiketta kuin esimerkiksi Rocambole Iso venäläinen ja vaikkapa sen Igor-kanta. Kovin leuhkaa olis tietenkin järjestää se Spanish Roja-lajikeella. Aarin kokoisella alallahan voi kasvattaa 1200 kasvia joten on kyse iososta hankkeesta jossa menetetään kasvia kohden jopa 30 grammaa potentiaalista painoa.

Vaatisi valan isoa menekkiä klooninipuille kohtuullisella hinnalla jos sellaiseen ryhtyisi. Toisaalta ihannekokoisia Isoja venäläisiä menee kiloon 8 kappaletta jolloin raapien keskipaino on noin 125 grammaa. Kaikista korkealuokkaisimman kynsilaukan teoreettinen hinta on 48 euroa kilolta joka tekee em. kokoisen raapin hinnaksi 6 euroa. Pienempikokoisia, jopa 70-grammaisia yksilöitä  voi myydä samalla hinnalla ja jos niitä menee kiloon 15 kappaletta niin silloin raapin hinnaksi tulee 3:20 euroa. Leikkaamaton Iso venäläinen tuottaa helposti seitsemänkymmentä-grammaisen raapin ja latvaklooninipun kaiken lisäksi. Leikkaamattoman kasvin wrapperit pysyvät maassakin ollessaan vielä ehjinä joten tässä suhteessa mitään ei menetetä. Ja jos hyvästä latvakooni-nipusta voi pyytää jopa 5 euroa niin pitää vain kysyä mikä lopulta kannattaa? Jos menekki on siis kohdallaan niin voi ryhtyä järjestelemään oikeita kynsilaukka-tanssiaisia omaksi, ystävien ja kasvienkin suureksi iloksi. Kynsilaukka-tanssiaiset ovat suuri sosiaalinen tapahtuma myös kasville itselleen, todellista lajille ominaista sosiaalista toimintaa. Se pitää kasveille suoda. Mutta tanssivasta kynsilaukasta voi toki nauttia ilman suuriakin volyymeja.

Tanssivasta kynsilaukasta on yksi verraton kuvaus. Nimittäin kirjassaan Growing Great Garlic Ron L. Engeland on kuvannut maagista kokemustaan vuonna 1988 seuraavin sanoin:

”Within about one week, the remaining flower stalks began to lose their curl and stand up straight, an event I knew should occur —but Ihadn’t been mentally prepared for the sight of an entire field of stalks rising four to five feet in the air like dancing serpents. It was impressive, and nerve wracking.”

Huomenna tämän kuun Iduksen jälkeisenä päivänä voi vielä kokea jotain mistä jo Engelan puhui. Mutta tulee vuosi jolloin intakteja IGOREITA on pellolla aarin kokoisella alalla odottamassa suuren tanssin alkamista. Otsikkokuvassa vähän pienempi IGOR-joukko. Noita kaukaisessa tulevaisuudessa häämöttäviä tanssiaisiua voi ryhtyä odottelemaan vaikkapa tämän laulun tahdissa.

11. heinäkuuta 2019

Sadonkorjuun ajankohdasta.

ante diem V Idus Iulias

Tasavaltalaisella tyylillä.


Kesän lämpö on hiipunut ainakin tooistaiseksi mutta monella kynsilaukan kasvattajalla kuumottaa päässä yksi asia; milloin aloittaa sadonkorjuu? Sadonkorjuun aloittaminen on liukuva asia jos viljelyssä on useampai kasvuryhmiä ja lajikkeita. Nyrkkisäädöstönä voidaan sanoa seuraavaa:

I Sadonkorjuu aloitetaan kukkavarsien leikkauksesta. Se tehdään vielä siinä vaiheessa kun kukkavarret ovat riittävän pehmeitä. Tänä vuonna De Re Allii Sativin koeviljelmällä harjaannuttiin menetelmässä vetää kukkavarren pehmyt osa lehtivarren (Engl. ”pseudostem.”) sisältä siten että satona saadun kukkavarren kokonaispituus oli jopa 60 senttiä joillakin lajikkeilla. Kaikista mehevimmät kukkavarret tuotti mihinkään kasvuryhmään luokittlematon tsekkiläinen lajike Bjetin.

II Kun kukkavarret leikataan kannattaa kunkin lajikkeen joukkoon jättää muutama kasvi intaktina olemaan indikaattori oikealle lajikekohtaiselle sadonkorjuun hetkelle. Kun kukkavarsi on suoristunut voidaan sadonkorjuu pääsääntöisesti aloittaa kahdeksan päivän kuluttua siitä.

III Ensimmäisenä korjataan Aasian purppurat koska niiden lehdet ovat kaikista hauraimpia. Tämä näkyy jo vihreän kasvun vaiheessa. Aasian purppurat on korjattava silloin kun kasvusto on vielä vihreä. Pitää kuitenkin muistaa että parhaassakin tapauksessa kokeneinkin viljelijä tuskin saa kuivattuun raapiin enempää kuin kolme kunnollista wrapperia. Aasian purppuroiden suhteen kukkavarren leikkaamisella ei ole merkitystä raapin kokoon. Tämän lajikeryhmän suhteen lisäysmateriaalin koolla on eniten merkitystä. Kakikista isoimmat kynnet kannattaa laittaa maahan jotta kasvi saa paljon kasvuenergiaa ensikasvussaan. Viherosa on valmis jo yleensä kesäkuun alussa ja sen massa jää aina kovin pieneksi. Mitä enemmän lähtöenergiaa kynnessä on sitä suurempi on viherosa.

IV Vaikka Aasian purppurat ovat aikaisia niin yksi Lasipurppuroiden edustaja voittaa ne vuosi vuodelta mennen tullen. Kyse on lajikkeesta Early Purple. Tänä vuonna se tuli korjuukypsäksi Pohjois-Amerikan Yhdysvaltain kansallispäivän tietämillä ja jopa ennen sitä. Lajike sai olla maassa kuitenkin muutaman ylimääräisen päivän. Korjattujen yksilöiden parhaimman kolmanneksen diametri oli yli 54 millimetriä. Early Purple häviää raapien painossa kasvurymä-tovereilleen, mutta on silti paras gramantuottaja jos katsotaan kasvin maanpäälisen osan massaa.

V Aasian purppuroiden ja Lasipurppuroiden aikaisimman lajikkeen ohella tuleentuvat Turbaanit. Turbaanien sadonkorjuu on jossain määrin henkimaailman asia ja oikea ajoitus löydetään vain viljelijäkokemuksen kautta. Kun Turbaaneja on vielä kolmea sorttia niin tekemistä ajoituksen kanssa on. Turbaanien lehdet ovat kuitenkin kaikista sitkaimpia Silverskinien ohella joten raapi saa rauhassa paisua. Turbaanien sadonkorjuu ei ole välttämättä heikkohermoisten puuhaa.

VI Kun kukkavarsi on suoristunut voi ryhtyä tarkkailemaan raapin kasvua ja kehitystä ellei sitä ole jo aiemmin tehnyt. Vanha hokema kun kaksi tai kolme alinta lehteä johtaa harhaan ja siihen että sato korjataan usein liian aikaisin vaikka kasvupotentiaalia olisi ollut vielä jopa 20% mitä raapin painoon tulee. Huomio tulee kiinnittää vielä vihreiden ja energiaa tuottavien lehtien lukumäärään. Kirjaimellisesti otettuna hokema ”kaksi tai kolme lehteä kuvahtaneena” voi johtaa jopa siihen että puolet kasvupotentiaalista menetetään. Ja vaikka tuottavienkin lehtien yläosat olisivat kellastuneet niin suurin osa lehdestä voi vielä yhteyttää. Kavia on tarkasteltava aina kokonaisuutena.

VII On mahdollista että joidenkin kovavartisten lajikkeiden kasvit eivät menetä raapin koossa vaikka kukkavarsi jätettäisiinkin leikkaamatta. Kyse on maan laadusta ja multavuudesta, yksinkertaisesti kasvuolosuhteista. De Re Allii Sativin annaalit tuntevat tapauksia että leikkaamaton iso venäläinen on tuottanut jopa yli 140-grammaisen raapin kuivaa painoa. Kyse oli kasvupaikasta joka oli muokattu puolen metrin syvyyteen saakka ja kohopenkillä oli korkeutta silloin 20 senttiä. Raapin säilyvyyden kannalta leikkaamattomuus olisi parasta. Em. tapauksissa kun kukkavarsi oli jätetty leikkamatta ja latvakloonit olivat täysin kehittyneitä saatiin Ison venäläisen raapeihin vielä 5-6 täysin virheetöntä wrapperia.

VIII Pehmytniskojen suhteen on katsottava kasvia myös kokonaisuutena. Pehmytniskojen kuoret ovat sitkaampia kuin kovaniskojen.

IX Tänä vuonna on opittu Silverskinien suhteen uutta mitä tulee viljelytekniikkaan ja sitä tullaan soveltamaan jo ensi vuonna. Silverskineillä on taipumus nostaa raapi ylös penkistä ja kun kasvi kokonaisuutena on herkkä kaatumaan siihen on varauduttava. Ensinnäkin Silverskinien istutusalusta tulisi olla multaisa ja hiekkapitoinen. Syksyllä kynnet on istutettava tuuman verran syvempään kuin muiden kasvuryhmien edustajat. Tämän lisäksi ei ole pahitteeksi jos Silverskin-kasvustot mullataan kesäkuun alussa. Siis kohopenkin päälle laitetaan kevyttä multahiekka-seosta jopa kymmenen sentin verran tasaiseen. Näin estetään Silverskinien kaatuminen. Kyse on aika tavalla samasta asiasta kuin perunoiden multaamisessa.

Otsikkokuvassa tietenkin pari nippua Aasian purppuroita ja lajike taitaa olla Big Japanese. Loppumusiikiksi ei löytynyt Silverskin-laulua, mutta kuitenkin jotain hopeaan liittyvää kuitenkin.

5. heinäkuuta 2019

Kynsilaukasta ja siihen liityvistä nimityksistä — Räperi.

Pridie Nonas Iulias


Räperi. Raapille ja kuorille on oltava hyvät ja ainutlaatuiset nimet. Wrapperia on täälläkin käytetty ja sana on sinänsä hyvä mutta ehkä korvattavissa. Ehkä asiaa pitäisi lähestyä onomatopoieettisesti suomen kielen lähtökohdista ja kulkea sinne minne ajatus johtaa. Samalla pitäisi löytää sana joka olisi suurin piirtein samassa linjassa kuin sanat kynsi ja raapi. Mutta mikä olisi siis ääni joka liittyisi kynsilaukam raapin kuoriin ja kuorimiseen? Kuori olisi kyllä sinänsä hyvä mutta kun on kyse ainutlaatuisesta kasvista niin sen pitäisi olla sellainen joka voidaan liittää siihen ja vain siihen. Tavallisella sipulilla on kuori ja sipulin kuoriminen aiheutta kyllä ääntä, ähinää ja pientä kyynelten aiheuttamaa tuhinaa. Kynsilaukan kuoriminen ei itketä eikä saa ketään ähisemään.

Kun kynsilaukkoja kuoritaan urakalla käy se työstä. Orgaanisella tavalla kasvatetun kynsilaukan varmastikin hauskin työvaihe on wrappereiden poistaminen ja raapin hajoittaminen. Isoilla amerikkalaisilla farmeilla tästä toiminnasta käytetään nimeä ”popping party.” Kun hajotetaan 28 000 raapia käsin joiden kynnet vaaditaan megagrossin eli 144 000 kynnen viljelmään niin työhön tarvitaan melkoinen joukko. Minä, Torsten Sandberg, De Re Allii Sativin päätoimittaja, koeviljelmän kuraattori ja julkaisija olen kalibroinut työn. Voin sanoa että harjaantunut raapihajottaja käsittelee tunnissa 240 raapia eli raapi viidessätoissa sekunnissa. Tähän kuuluu wrappereiden nysväys, kynsien erottelu ja lajittelu tarvittaviin kokoluokkiin. Samalla tarkastetaan poikkeavuudet. Kymmenessä tunnissa päästään vasta lukemaan 2400. Kolme kokenutta työläistä hajottaa kymmenessä tunnissa vasta 7200 raapia. Jokainen voi laskeskella sen kuinka paljon megagrossi vaatii aikaa. Kyllä siinä tarvitaan viihdykettä, musiikkia ja elävää musiikkiakin. Banjo saa soida ja ilmanalan täyttää sointuisa ja uuraiden käsien tuottama räpinä. Silloin tehdään sankaritekoja ja yksi oikea stahanovilainen voi noistaa muiden työtehoa huikeuksiin saakka…

Mutta hetkinen… tulikohan edellisesä kappaleessa sanotuksi jotain joka voisi olla tarvittava sana, jopa onomatopoieettinen oivallus. Räpinä… olisiko tuossa ainesta? Räpinä, räpistellä, räpistää.. ja mitä räpistellään… Wrapperia tietty joka suomen kielessä värjäytyy muotoon wräpperi. Kaksoisvee on meillä kovin keinotekoinen ja sille on käynyt kuten kreikan kielen tuplagammalle. Väitteeni on se, että jos ryhdymme käyttämään, tai kun tarpeeksi moni lähtee käyttämään sanaa wrapperi eli wräpperi niin ä-takavokaali hyvin nopeasti vaimentaa kitalaen keskiosassa syntyvän wee-äänteen eli ns kaksoisveen. Silloin jää jäljelle pelkästään muoto ”räpperi.” Mutta tarina ei pääty tähän, ei todellakaan. Sanoilla on taipumus lyhentyä ja tässä tapauksessa mahdollisia lyhentymiä olisivat muodot räpper tai räperi. Muoto räppi on jo kielessämme varattu tarkoittamaan erästä musiikin lajia eli räp-musiikkia.

Muoto räpperi voi kuitenkin oivalla tavalla lyhentyä pelkkää ”räperiin.” Olemme siis lähteneet liikkeelle onomatopoieettisesta oivalluksesta ja vaatimuksesta. Räpistä oli lähtökohta ja pelkästään omomatopoieettisena vaatimuksena räperi on hyvin pätevä sana. Se viittaa hauskalla tavalla moniin asioihin olematta kuitenkaan mitään niistä. Se tuo mieleen rap-musiikin ja ehkä kaukaisesti paperin ja eikä mitä suurimmassa määrin kreppipapperin ratina tuo mieleen sen äänen joka syntyy kun kynsilaukan kuoria avataan. Räperissä on myös mukana samat kantakonsonantit  hyvin samankaltaisesti kuin sanassa raapi: r-p ; r-p-r. Molemmat sanat päättyvät samaan vokaaliin eli ii-kirjaimeen. Kun vielä muoto räperi on p-kirjaimen osalta vain yhden konsonantin paksuinen tulee sitä seuraavaan e-vokaaliin sewa-luonnetta joka voi himmentää loppuvokaalia. Sanat ovat vahaa ja vokaalien kvantiteetit kovin selittämättömän oloisia. Aika näyttää sen kumpi muoto on kestävä, räperi vai räper. Kirjakieli vaatii muotoa räperi, mutta aika näyttää.

Mikä on lopputulema; siis mikä on lopputulema? De Re Allii Sativin toimituksessa on keskusteltu asiasta ja siitä ollaan kahta mieltä. Toisaalta räperi/räper nähdään perusteltuna mutta ehkä vähän haettuna ja keinotekoisena. Päätoimittajan ääni ratkaisee kuitenkin asian ja perusteluna on onomatopoieettinen vaatimus ja samankalaisuus sanan raapi kanssa. Ratkaisu tehdään muodon räperi eduksi vaikka tiedostetaan sen että tulevaisuudesa, ehkä jo sadan vuoden päästä, varasto-yksikköä tarkoittava sana raapi voi lyhentyä muotoon rapi. Mikä on totuus, sitä kysyi mies joka edustaa kristillisessä uskontunnustuksessa periaatteessa meitä jokaista, siis Pontius Pilatus. Minä, mies joka en ole ratsuväen upseeri, enkä mitenkään raaka mies kysyn että miten käy? Ehkä lappilaisperäinen sananparsi on juuri nyt se mihin on nyt parasta päättää: ”Piru tietää vaan ei sano."

Otsikkokuvaan ikuistettu pieni hetki toimituksen elisestä palaverista. Tuoreet Silverskinien kasvuryhmän lajikkeen Tutor kynnet ovat tavattoman hienostuneen makuisia ja erittäin sokerisia.

Ai se piru vieköön... Irwin asialle.

30. kesäkuuta 2019

Skeippipitoinen sekaporina Iuliis-kuun Kalendis-päivänä.

Kalendis Iuniis

On siis seitsemännen kuun Kalendis. Mutta aluksi katse maapallon katolle. Jäätilanne on se mikä se on ja vieläkään ei päästä purjehtimaan Koillisväylää rikkomatta jäätä. Pohjoisen napaseudun jääpeitto on saman suuruinen juuri tähän aikaan kuin se oli vuonna 2012. Mitä tähän sanomme. Inarin-järvi laulun sanoen mukaillen”heinajalla sen sulaa jää.”Siis koillisväylän.

Mutta onpas on aikaan eletty. Eilen kun lämmitin ulkosaunan niin sitten saunomisen lomassa kiinnittyi katse kohti ison tammen varjossa kasvavaan Pihajasmikkeeseen (Philadelphus coronarius). Hämmästyksekseni se oli jo kukassa. Yleensä se ei kuki aikasintaan kuin 9. heinäkuuta eli Jasminin päivänä. Se on todennäköisesti avannut ensimmäiset nuppunsa jo torstaina 27.06. eli kaksi viikkoa normaalia aikaisemmin. Olen asunut residenssissäni kohta 15 vuotta ja voin sanoa, että kovin on aikaista. Noin enhän minä kapinoi. Oksia maljakkoon ja tuoksua tupaan.

Mutta tuonkaan suhteen eivät ole vuodet veljeksiä ja jotain erikoista on nyt ilmassa. Nyt skeipit ovat olleet toden teolla kasvussa vasta Juhannuksen jälkeen kun taas vuonna 2016 skeippiaika oli huipussaan keskikesän juhlaa edeltäneellä viikolla. Ja silloin Jasmike kukki suurin piirtein oikeaan aikaan eli heinäkuun yhdeksännen tiimoilla ja korkeintaan pari päivää tuosta etuajassa.

Mutta skeipit ovat tänä vuonna oikein mehukkaita ja yhden lajikkeen skeipit täytyy nnostaa korkeaan arvoon ja aivan erityiseen maininnan kohteeksi. Kyseessä on outokaisten eli ”unqualified”  ryhmään kuuluva tsekkiläinen lajike Bjetin joka teki tänä kesänä kyllä kaikien aikojen skeipit. Siitä ei pääse yli eikä ympäri eikä muutenkaan. Hämmästyttävintä oli skeipin varren pituus. Ylipäänsä skeipeistä löytyi tänä kesänä kovin herneinen maku. Sellainen niissää on varmaan ennekin ollut ja mitä tästä voidan sanoa niin tuskin kyseessä on sen kummempi asia kuin se että eri aikoina makuvärkkimme ovat  virittyneet eri tavalla. Monelle olen skeippejä taas tänä kesä maistattanut. Jotkut löysivät hernettä ja jotkut pelkkää skeippiä ja kynsilaukkaa. Omakohtaisesti sanoen ja De Re Allii Sativin koekeittön puolesta on ilo esitellä uusi tapa käyttää skeippejä, sii valmistaa niistä halpa, helppo, maukas maailmanluokan herkku jonka äärellä Parman EU-ruokaviraston tirehtöörit kylmenevät.

Höyrystetyt skeipit parsa-kukkakaalilla.

—riittävä määrä skeippejä
—tarpeeksi parsakaalta
—tarpeellinen määrä kukkakaalta

em. emneet höyrystetään puhtaassa vedessä ja nautitaan voin, parmesaanin ja kardemummalla terästetyn mustapippurirouheen kanssa.

Mustapippurin voi terästää siis kardemummalla ja sopiva annostelusuhde on se että puoleen teelusikalliseen rouhittua mustapippuria sekoitetaan veitsenkärjellinen jauhettua kardemummaa. Kardemumma tuo tähän sydänsuven herkkuun aivan orienttilaisen ellei peräti intialaisen maun.


Koeviljelmällä on tehyt paljon havaintoja ja niistä kerromme myöhemmin. Tänään siis tällainen bagatello mutta ehkä jo muutaman päivän päästä enemmän. Kesä on kepeimmillään ja siihen käy hyvin tämä kappale.

21. kesäkuuta 2019

Kesäpäiväntasaus 2019

Joku on varmasti huomannut että De Re Allii Sativi julkimoi myös elokuvia. Tänään oli aika julkaista ensimmäinen englanniksi täysin lähtökohtaisesti tehty elokuva: De Re Allii Sativi ylpeänä tarjoaa uuden kynsilaukka-elokuvan. Olkaa hyvä: Kesäpäiväntasaus 2019 — Sandbergin salaisuus.

Tänään ei loppumusiikkia kaivatakkaan.

12. kesäkuuta 2019

Suuri sensaatio — Artisokka Messidor muuntuu aidoksi kovavartiseksi!

Idibus Iuniis

On pakko uskoa että on jo Iuniis-kuun Idibus. Sen sanoo kalenterikin. Tänään on ilmennyt yksi asia jota on kuitenkin kovin vaikea uskoa todeksi. Mutta kun asian sitten monta kertaa tarkistaa niin uskottava se sitten vain on. Lyhyesti sanottuna, kuten otsikkokin sanoo, koeviljelmällä on tehty hyvin merkittävä havainto joka voi muuttaa 
petinteissen käsityksen kynsilaukan taksonomiasta aivan uuteen muotoon. Jo edellisenä kolmena kasvukautena suuria muutoksia kokenut lajike Messidor on tuottamassa aitoa kukkavartta ja sen varren kasvutapa on kokenut myös valtaisan muutoksen.

Lajikkeen tarina on yksinkertaisesti seuraava. Vuonna 2015 hankin yhden Messidor-nimikkeellä myytävän raapin. Tuotemerkki oli Nelson Garden ja mitä ilmeisimmin se oli kasvatettu huomattavan etelässä. Raapissa oli kymmenen kynttä ja ne olivat huomattavan erikokoisia. Maahan meni siis kymmenen kynttä ja kaikki tuottivat kasvin seuraavana vuonna. Muutaman kasvin varteen tuli klooninippu, mutta muuten kasvu oli tasaista. Ihmeellisintä oli kuitenkin se, että kymmenkyntisen raapin jälkeläisistä jotkut tuottivat vain kuusikyntisen ja kauniin symmetrisen yksilön. Heräsi ajatus laittaa näiden raapien jälkeläiset kasvamaan erikseen ja niin luoda mahdollisesti uusi kanta. Kirjastopenkiin valittiin huolellisesti yksi raapi josta kasvamaan laitettiin vain neljä kynttä. Muutoin viljelmällä istutettiin 36 kynttä. Seuraavassa kuvassa kaksi uuden kasvutavan raapia vuodelta 2016.


Vuonna 2017 kirjastopenkin yksilöt olivat sitten varsin komeita kavereita ja kasvutapa oli pysynyt ennallaan. Saman vuoden syksyllä kannan parhaat kynnet uuden kasvutapansa säilyttäneistä yksilöistä, yhteensä 40 valioyksilöä, pääsivät sitten kirjastopenkkiin, ja lajiketta ei muutoin laitettu kasvamaan ollenkaan. Lajikketta toimitettiin tässä vaiheessa usealle kasvattajalle ympäri Suomea. Seuraavana syksynä viljelmällä alkoi uusi kasvukierto; kirjasto-penkissä lepäsi kahden tuuman syvyydessä kahdeksan julkean kaunista ja valiomuotoista kynttä ja laajemman kasvatuksen penkissä myös 32 valioluokan kynttä. Lajikkelle annettiin syksyllä 2018 myös nimi Sandbergin Messidor. Mitä tuossa vaiheessa voitiin sanoa? Se varmasti tiedostettiin, että jotain erikoista oli todella tapahtumassa. Kun sitten arkistosta löytyi vielä varta vasten otettuja kuviakin niin hämmästys on sitäkin suurempi kun asiaa tarkastellaan nyt, seuraavana vuonna. Raapin wrapperit ovat kauniin valkoisia ja niitä oli onnistuneen kuivauksen jälkeen jopa 5 kappaletta. Ne olivat tietyllä tavalla paperimaisia ja sitkaampia kuin useimmissa lajikkeissa kun puhutaan riihikuivasta tavarasta. Sisimmissä wrappereissa oli purppuraisia pystyraitoja. Kynsien muoto oli alkanut muistuttaa Rocambole-lajikkeiden kynsiä. Ja edelleen näytti siltä, että ne edelleenkin vain muuttuvat tasamuotosimmiksi. Kynnen rakenteessa oli havaittavissa samanlaista keraamisuutta kuin esimerkiksi riihikuivan Saksan punaisen kynsissä. Eli tältä Sandbergin Messidorin kynnet näyttivät syksyllä 2018.


Otsikkoleiman päivänä eli tänään voidaan Sandbergin Messidorin suhteen sanoa lähinnä seuraavaa.


—varsi näyttää hvvin jykevältä lasipurppuran varrelta ja se vinksahtava, rottinkimainen kasvutapa on silmiinpistävä.
—lehdet ampuvat sivuille samanmoisessa kulmassa kuin posliinien lehdet, mutta lehtien kourumaisuus on enemmänkin sama mitä on ryhdikkäillä Rocambole-lajikkeilla kuten Saksan punaisella.
—kasvin lehtirunko näyttää ”kiiruhtavalta” tai pikemminkin ”läkähtyvältä.” missään muussa lajikkeessa ei ole havaittu sellaista ilmiötä että ylimpien lehtien väli pienenee. jos tätä on jotenkin havainnollistettava niin sanotaan asia siten, että se pienenee ikäänkuin geometrisessä sarjassa. jos kolmannen ja neljännen lehden väli on kolme tuumaa niin kuudenen ja seitsemännen väli onkin enää tuuman ja seitsemännen ja kahdeksannen lehden väliä ei juuri enää olekaan. Tältähän se näyttää...



—kukkavarsi ampuu kahden viimeisen lehden välistä ylöspäin aivan pystysuoraan, mutta siinä on jännää vaappuvuutta. No aika näyttää...

Nähtäväksi jää nyt sitten millaisen kiehkuran Sandbergin Messidor tekee ja millaisia sen kloonit ovat? Nyt on vasta perinteisen ajanlaskun mukaan, länsimais-tyypillisen ilmaisun mukaisesti suomen kielellä sanottuna kesäkuun kolmastoista päivä ja kasvi on myös jo muodostamassa hyvän kokoista raapia. Sandbergin Messidor on varastanut shouvvin ja se on nyt jokapäiväisen tarkkailun kohde. Uuttako alla auringon? Ehkä ei, mutta perinteinen jako kovavartisiin ja pehmytniskoihin joutuu nyt koetukselle ja todennäköisesti se ei ole mitenkään kestävä. Näyttää siltä että on olemassa vai yksi kasvuryhmä jonka lajikkeista tuskin yksikään koskaan tuottaa kovavartista muunnelmaa. Silverskinit voivat todellakin jäädä ainoksi pehmytniskojen ryhmäksi. Mutta tarina jatkuu — La Storia continua… Tekee mieli vain soitattaa tämä kappale....

5. kesäkuuta 2019

Lisäporinaa Turbaaneista — kolmenlaisia huiveloita.

ante diem VIII Idus Iunias

Eilinen Cielavas-porina saattoi jo enteillä enemmänkin ja nyt pesee, linkoaa ja kuivaa De Re Allii Sativin toimituksesta. Tänään on nimittäin tehty havaintoja ja viety johtopäätöksiä ihan kaapeli-tasolle Turbaani-kysymyksessä. Kun lukijoiden joukossa on varmaan niitä jotka eivät vielä tiedä mistä joukolle kynsilaukka-lajikkeita on annettu moinen nimi niin kerrottakoot se heti. Se tulee siitä että tämän kasvuryhmän kukinto musituttaa kasvuvaiheessaan ja kypsyessään muodoltaan turbaania. Otsikkokuvasta nähdään oikein hyvin mistä on kyse. Kuva on Ron L. Engelandin aikakauden avaavan teoksen ”Growing Great Garlic” supplementti-osasta vuodelta 1995.

Mutta jopa itse suuri Ron L. Engeland jätti Turbaani-kysymyksen auki ja auki se on vielä tämänkin kirjoituksen jälkeen. Monta kysymystä jää auki ja varmasti tämä kirjoitus täydentyy syksyllä kun raapit on kuivattu ja syynätty. Mitä tämän päivän jälestä voidaan sanoa on tässä roomalaisilla. Mitä eilen sanottiin sanotaan tänään vähän eri tavalla ja toivottavasti viisaampana:

I Turbaanit ovat enemmänkin fenotyyppinen kuin genotyyppinen joukkio.

II Aitojen Turbaanien eli Keski-Aasialaisten Turbaanien lisäksi on olemassa kaksi kynsilaukka-tyyppiä jotka on pakko sijoittaa Turbaanien joukkoon koska niitä ei voi sijoittaa muuallekaan. Aitoja Turbaaneja De Re Allii Sativin koeviljelmällä ovat Dushanbene, Red Janice ja tietyin varauksin Tsekinmaalta vuonna 2016 saatu kanta jonka nimi on Mirejovice. Kyse on yhdestä ns. Smetanan kroatialaisen kokoelman lajikkeesta.

III Aitojen Turbaanien kasvutapa on helppo kuvata ja tunnistaa. Lehtiä on maksimissaan kuusi, joskus jopa seitsemän ja kukkavarren vielä kuoressa oleva rypäs muistuttaa Turbaani-huiveloa. Lehtien kärjet ampuvat aina ylöspäin kun kasvi on vielä nuori. Nuori Turbaani on varsin helppo tunnistaa jo varhaisessa kasvuvaiheessaan. Seuraava kuva on tästä hyvä esimerkki.

IV Toisen joukon Turbaaneja muodostavat pystympään kasvavat ja vaappuvan varrenmuodostuksen omaavat lajikkeet. Vaappuvuudessa on jotain samaa kuin Lasipurppuroissa noin yleensä ottaen. Näisen lajikeiden lehtien väritys on varsin helakan vihreä ja jo aikaisessa kasvuvaiheessaan ja lehtien kärjet lörpsäävät. Lasipurppuroista ei kutienkaan ole kyse sillä latvakloonit muistuttavat enemmän Rocambole-ryhmän vastaavia ja Marmoripurppuroita. Silmiinpistävää näiden lajikkeiden klooninipulle on niiden kaunis symmetrisyys ja se että kloonit ovat tasakokoisia ja muodoltaan hyvin samanlaisia. Eilisessä avauksessa ruodittu Cielavas kuuluu tähän joukkoon ja samoin Smetanan kokoelman kroatialaiset Virovitica, Novi Vindolski, Senkovec ja Velica Gorica. On mahdollista että kaikki neljä em. lajikketta ovat yksi ja sama lajike. Epigeneettisesti artisokka-muuntuja Humpgrid josta on ollut täällä paljon puhetta pitäisi tähänastisen todistusmateriaalin perusteella luokitella tähän ryhmään, mutta latvakloonien osalta se poikkeaa kyllä Cielavas-lajikkeesta ja em. kroatialaisista. Humpgridin latvakloonien itävyys on myös vain murto-osa jos sitä verrataan em. latvialaiseen. Seuraavassa kuvassa vaappuvan varren Cielavas ja lörpsäävät lehdet.


V Kolmas lajikejoukko joka on sijoitettava Turbaanien joukkoon on muuntujien ryhmä johon kuuluvat ainakin kreoli-muuntuja Torchido (Kanta-lajike Morado de los Pedroneras) ja artisokka-muuntuja Tourbillon du Nord (Kantalajike Thermidrome.). Näiden kahden De Re Allii Sativin koeviljelmällä syntyneen lajikkeen epigenetiikka on hämmästyttävän samanlainen. Koossa Tourbillon du Nord ei vielä pärjää Torchidolle, mutta perässä tullaan. Latvakloonien elinkelpoisuuden suhteen TdN päihittää Torcidon murskaavalla tavalla. Muuntujien kasvutapa on hyvin lähellä rotevien kovavartisten pl. posliinien tapaa ollen kuitenkin enemmän verrattavissa Rocambole-ryhmän viherosaan. Raapin muoto muistuttaa myös Rocambolea. Kukkavarsi on ilmetty aito Turbaani. Lehtiä Torchidolla on parhaimmillaan jopa 9-10. Tourbillon du Nordin suhteen emme vielä voi sanoa mitään varmaa mitä lehtiin tulee.

Tiedä häntä. Tutkimukset jatkuvat. Paljon on vielä selvitettävää ennenkuin Turbaanien arvoitus ratkeaa. Ehkä tänään otimme yhden pienen askeleen eteenpäin. Loppumusiiksi kehiin Vanessa Paradis. Hän se laulaa toissa vuonna edesmenneelle Jeanne Moreaulle laulun elokuvasta Jules ja Jim. Laulu on tietenkin Le Tourbillon de la vie (Elämän pyörremyrsky.). Katselin pari vuotta sitten elokuvan hyvin kriittisellä mielellä luettuani Henri-Pierre Rochén kirjan johon käsikirjoitus perustuu. Jos olisin nuorempi niin tekisi siitä vielä kunnon elokuvan tuosta kirjsta. Tietysti vai jos saisin nuoreen itseeni kaiken sen elämänkokemuksen joka minulla nyt on. Onhan elämää nähty ja monta peltoa kynnetty. Truffaut´n tekele on todella kömpelö ja eihän hän näytä ymmärtävän kaikkia eroottisia kiekuroita. Mutta se tietenki vain minun mielipiteeni. Mutta eniwei päästetään Vanessa irti. Turbaanien kanssa on oltu ja ollaan pyörremyrskyssä: Le Tourbillon de la vie. https://www.youtube.com/watch?v=tKuw-F5COtQ

4. kesäkuuta 2019

Cielavas


Nonis Iuniis

On jo Iuniis-kuun Nonis ja niinpä kirjoitetaan De Re Allii Sativi-avaus. Julkaisimme länsimaisen ajanlaskun mukaan 05.02.2017 kirjoituksen jossa pohdittiin kukausien nimiä kynsilaukan mukaisesti. Nyt meidän pitäisi elää varsikuuta eli kukkavarsien kuuta. Tänä vuonna on ihan normaali vuodenkierto ja skeippejä päästään korjaamaan juhannuksen jälkeen ainakin Vanhassa Suomessa. Mutta jos vielä tunnelmoimme vanhojen suomalaisten ajassa niin on hyvä muistuttaa ja kerrata mistä nimi kesäkuu oikein tulee. Niin monta kertaa Kustaa Vilkuna Vuotuisen ajantiedon lukemisen jälkeen asia osaa tietysti kertoa ihan ulkomuististakin mutta kun on kyseessä niinkin pyhä kirja niin on aika siteerata tuon teoksen normaalipainoksen sivua 145 näin sanoen:

””Nykyisen ajan suomalaisissta kesäkuu tuntuu itsestään selvältä eli samalta kuin suvi kuu siis vuodenaikaan kuuluva nimitys jollaisia ovat huhti touko heinä ja elokuu. Jos kesäkuu tarkoittaisi suvea niin odottaisi Kirjakielessä suvi kuuta koska turun seudulla jossa kuukauden nimet on esimmäisen kerran pantu kirjaan suvi tarkoittaa kesää. Siellä kyllä tunnetaan kesää sanoakin mutta toisessa merkityksessä nimittäin tarkoittamassa kesantoa eli kylvämättömänä lepäävää pellon vainion osaa jollaista entisaikaan oli lähes puolet talon pelloista. Vanhassa länsi suomalaisessa työ kalenterissa kesäkuu oli juuri se kuukausi jolloin suoritettiin kesän ajo. ”Jos ei oo mettumaarhin sänkiänsä kääntäny, sillen tuloo syyshalla,” on sanottu Härmässä saakka. Lounais-Suomessa ei pelätty hallaa, vaan sanottiin, että tulee pieni tähkä, ellei kesää ole aikoinaan ensimmäisen kerran kynnetty. Kesänajon tärkeys kesäkuun aikaisena vuotuistyönä näkyy siinäkin, että saman kuukauden nimenä keskiaikana  oli saksassa brachamanet (bracha ”kesanto, kesanajo, aratio prima”), samoin keskiajan ranskassa jascherec ”kesäkuu”, ugar ”kesanto”. Suomen ja viron kesäkuu olisi siis oikeastaan kesantokuu, peltomiehen työhön liittyvä nimi, kyntökuu, kuten sen nimeksi on myös merkitty.””

Miten kesa on sitten muuttunut kesäksi onkin helppo selittää. Sanan kesa viimeinen vokaali tummuu eli etuvokaali muuttuu takavokaaliksi eli ä-vokaaliksi kuten aina kielessämme käy. Tästä on tietenkin se poikkeus että sanan päättävä vokaali ei tummu jos se on sama kuin sanan ensimmäinen vokaali. Tietysti ne Pertti-nimiset miehet joita on kutsuttu Peraksi ovat pitäneet huolen kyllä että tuota tummumista ei tapahdu. Mutta asiaan ja otsikkoon…

Vuodet eivät ole veljeksiä mutta niin eivät ole kynsilaukkohen kasvuryhmätkään. Jotkut ovat aiakaisia ja maailmalla tunnetaan Turbaanien aikaisuus. Suomalaisille harrastajille Turbaanit ovat vielä kovin tuntematon asia. Turbaanit pärjäävät meidänkin oloissamme hyvin jos ne kotoutetaan perusteellisesti. Tietenkin Turbaanienkin joukossa on aitoja ns. aitoja kasvuryhmänsä edustajia mutta sitten myös artisokasta muuntuneita lajikkeita.

Nyt on kuitenkin aika esitellä aivan uusi lajike joka on todella lupaava. Sen aikaisuus suorastaan hämmentää. Asiasta olisi paljon kerrottavaa, mutta on pyrittävä tiiviiseen ilmaisuun ja niinpä on pakko tehdä roomalaiset:

I Lajikkeen alkuperä on Latviassa. Nyt se on viettänyt yhden vuoden koeviljelmällä vietettyään sitä ennen ainakin yhden talven oloissamme reilustikin Vanhaa Suomea pohjoisemmassa.

II Morfologiset tarkastelun jälkeen viime syksynä se osoittautui Turbaaniksi ja sen latvakoonit muistuttivat kovasti niitä kroatialaisia kasvuryhmän edustajia joita oli takavuosina saatu Tsekinmaalta. Latvialainen kasvaa kuitenkin laakista paremmin kuin yksikään seuraavista: Virovitica; Novi Vindolski; Senkovec; Mirejovice ja Velika Gorica.

III Latvialaisen Turbaanin kasvin vihermassa on myös paljon suurempi kuin em. kroatialaisten.

IV Tapaus ”latvialainen” avaa uudella tavalla Turbaani-kysymyksen. Nyt on aihetta epäillä että morfologisten kriteerien perusteella Turbaanit, ainakin oloissamme ilmenevänä fenotyyppisenä suurryhmänä, voidaan jakaa kolmeen alaryhmään. Ne olisivat seuraavat: Keski-Aasialaiset Turbaanit; Suoravartiset Turbaanit ja ns. Artisokka-muuntujat.

IV Latvialainen kuuluu näihin suoravartisiin Turbaaneihin. Suoravartinen on tässä vaiheessa tekninen termi jolla yritetään vetää morfologisten määrittäjien antamien viitteiden pohjalta jonkinlaista kuvaa siitä mistä on kyse.

V Latvialainen muodostaa raapia jo kesäkuun alussa ja ennakoitu sadonkorjuupäivä on heinäkuun neljäs. Vuonna 2016 yksi Artisokka-muuntuja voitiin korjata jo juhannusaattona. Kyse oli lajikkeesta jolle annettiin nimi Sumsikil. Kanta oli syntynyt lajikkeesta jonka nimi oli Flavor. Suotuisana vuonna joka muistuttaisi kevään ja kesän 2016 oloja Latvialainen voisi ehtiä valmiiksi jopa kesäpäivän tasaukseen. Tietysti nyt puhumme Vanhasta Suomesta ja äärimmilleen optimoiduista De Re Allii Sativin koeviljelmän olosuhteista.

Latvialainen saa nyt nimen ja tietenkin sen pitää olla Latvia kielen mukainen. Otamme esikuvaa linnuista ja tässä tapauksessa västäräkki sopii nimen lähteeksi. Latvialaisen kasvua on on ollut ilo seurata ja se on ollut kesän airut. Kuu kiurusta kesähän, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen…” Lajikkeesta käytetään tästä lähtien nimeä Cielavas. Seuraava kuva antaa oivan käsityksen siitä millaista kasvu on Iuliis-kuun Nonis-päivänä.

Lajike voi olla aivan ihanteellinen kesäkuussa tarjolla olevan viherkynsilaukan tuotantolähde. Iuliis-kuun noniksen koittaessa hyvänä vuonna siitä voi olla tarjolla 60-grammaista tuoretavaraa kun puhutaan trimmatusta kasvista jossa on mukana viherosa. Silverskinit ovat hitaampia kasvussaan ja niistä saadaan vihertavaraa vasta juhannuksen jälkeen. Mutta eniwei; on ilo antaa uudelle lajikkeelle oikea nimi. Enää se ei ole ihan mikä tahansa latvialainen. Eikö meistäkin olisi vallan mukavaa jos meitä kutsuttaisiin ulkomailla ihan meidän oikealla nimellä eikä vain epämääräisesti ”suomalaiseksi.” Päästetäänpä vielä lopuksi irti latvialainen tenavatähti Kristīne Cielava. Meillä ei Suomessa taida olla henkilöitä joiden sukunimi on Västäräkki. Kiuruja ja Peippoja toki löytyy. Ai niin, se laulu…

31. toukokuuta 2019

Möröt, ruskit ja irtopäät — Kynsilaukkaisen länkkäritrilogian ensimmäinen osa.

Kalendis Iuniis

Sandbergin viljelmälle oli saapunut erikoislähetyksenä hyvin erikoinen kynsilaukka. Raapeja oli iso kahdenkymmenenviiden kilon säkki. Lähetys oli saapunut jotain hyvin kaukaa. Puhuttiin jopa ennen tuntemattomasta transilvaanialaisesta jättiläiskasvuisesta posliinista. Raapit olivat lähes puolen löpsin eli puolen paunan (200 grammaa) painoisia ja kynsistä kasvatettavan lajikkeen kukinnot keikkuivat lähes kahdeksan jalan korkeudessa. Sandberg luotti rauhalliseen kotimaahansa ja jätti säkin jo pimeän syksyn iltana vanhan viljamakasiinin laariin, veti kiduksiinsa sukkana pari saksalaista Finkbräu-ykköstä ja yömyssyksi neljännen veroluokan Kota-Kolan ja kuunteli rauhoittavaa musiikkia Tidal-palvelusta. Oloon ja tilanteeseen mies oli kovin tyytyväinen. Aamulla kun sitten lähti lajittelemaan lähetystä ei hän kauhukseen enää löytänyt säkkiä.
 

Alkoi kuumeinen jäljitys. Kuka oli varastanut lajikkeen ja minne nuo kaikki 800 jättiläiskokoista kynttä oli istutettu? Huhu kertoi että kateelliset savolaiset hevosmiehet olivat ryöstäneet arvokkaan lähetyksen ja vieneet saaliin omille maillensa. Nyt oli aika kostaa ylimieliseksi koetulle Sandbergille joka oli vuosikaudet mukamas vinoillut heille. Sandberg laittoi kuitenkin asiamiehensä liikkeelle ja farmin sotahuoneessa alkoi tiukka satelliittikuvien seuranta. Lokakuun öiden aikana monien vaiheiden jälkeen päästiin jäljille. Tuo uusi kynsilaukka joka oli saanut jo koodinimen ”Mörkö.” Nyt se oli istuetttu rajamaille erään vanhan metsähautuumaan liepeille. Mutta Sandbergin asiamiehillä oli keskinäistä kaunaa ja tapahtumat alkoivat vyörymään merkilliseen tapaan. Melor Druganovits, tuo uskollinen venäläinen, Torsångin Pehtoori Kumikaula-Engström ja luihu kanadalainen Irtopää-Wilson saivat aikaan paljon hämminkiä ennen kuin jo juurineet kynnet pääsivät takaisin isäntänsä luokse. Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Jäämme odottelemaan trilogian toista osaa! Yhden viljelmän lajikkeen voisi todellakin nimetä uudelleen suuren jääkiekkokevään 2019 kunniaksi. Mutta mikä se olisi. Suurikokoisin ja suuren liikesalaisuuden IGOR ei tietenkään tule kysymykseen eikä millekään Posliinien kasvuryhmän klassikkolle voi antaa uutta nimeä. Armenialainen; Barettas Sunshine; Music; Zemo; Yampolskij ja Georgian Chrystal saavat pitää jalot nimensä. Muitakin lajikkeita on vaikea nimeät uudelleen.

Mutta kun asiaa hieman miettii niin yksi luonteva ratkaisu asiaan kyllä on ja se osoittautuu perusteluineenkin ainoaksi oikeaksi. Marmopripurppura jota on jo parin vuoden ajan kutsuttu nimellä Sandbergin Siperialainen saa nyt uuden nimen ja se on yksinkertaisesti ”Mörkö.” Kyseessähän on morfologisesti aivan sama kynsilaukka mikä tunnetaan myös nimellä ”Kodaver.” Se ei ole missään tapuksessa sama lajike kuin Bogatyr, Petrovski, Duganskij Mestnyj eikä myöskään sama kuin Sinij Tsvetok. Eikä se myöskään ole missään tapauksessa sama lajike kuin ns. ”Oikea Siperialainen.”

Parhaimmillaan nyt Mörkö-nimen saanut Sandbergin Siperialainen on tuottanut useita yli 100-grammaisia raapeja. Se on jäänyt aina Supertähti-statuksesta nauttivan IGOR-rocambolen varjoon vaikka on maultaan monien mielestä paljon parempi, siis hyvin kursailematon ja tyylipuhdas Marmoripurppura.

Aurinkoinen vuodenbaika on loittanut, mutta ei pidä intoilla liikoja. On aika soittaa Sommaren är kort.