15. joulukuuta 2017

Vuoden kynsilaukka 2017 — Rosso di Sulmona

ante diem XVII Kalendas Ianuarias

Valinta vuoden kynsilaukaksi on tietysti aina hyvin subjektiivinen teko ja siitä voidaan kiistellä. Kyse on kuitenkin enemmän kuin makuasiasta. Tarkoitus ei ole miellyttää ketään ja pääroolissa on aina itse kynsilaukka. Se on kuitenkin sanottava että toimituksessa vallitsee solidi konsensus siitä että Alexandra-kauppanimeä kantavaa kynsilaukkaa ei koskaan tulla valitsemaan vuoden kynsilaukaksi. Kauppanimi on aivan eri asia kuin lajikkeen oikea nimi. Valinta voi joskus osua hyvinkin paljon kasvatettuun lajikkeeseen ja joskus lajikkeeseen joka useimmille on käytännössä tuntematon. Joskus voi jopa käydä niinkin että valintaa seuraavana vuonna lajiketta ei käytännössä saa lisäysmateriaalina kuin hyvin rajoitetussa määrin. Lähtökohta on myös se, että lajikketta on pitänyt kasvattaa vähintään yhden vuoden ajan Suomen olosuhteissa. Valinnan yleisenä perusteena  voi myös poikkeuksellisesti olla merkittäviä mahdollisuuksia omaavan lajikkeen tunnettuuden ja kasvatuksen edistäminen.

De Re Allii Sativin valinta vuoden kynsilaukaksi vuonna 2017 on Kreolien kasvuryhmään kuuluva Rosso di Sulmona josta voidaan käyttää myöskin yksinkertaista kielemme mukaista asua ”Sulmonan punainen.” Jos lajiketta kasvatettaisiin Suomessa myyntiin ei siitä saisi käyttää nimeä ”Rosso di Sulmona” vaan olisi tyytyminen juuri nimeen Sulmonan punainen. Lajike on luonnollisesti ”P.A.T” eli Prodotto agroalimentari tradizionale ja vain tietyllä alueella kasvatettuna sitä voi myydä nimellä Rosso di Sulmona. Sulmona sijaitsee L’Aquilan maakunnassa Abruzzon alueella Italiassa. Sitä voi viljellä alkuperänimikkeellä seuraavissa kunnissa: Anversa degli Abruzzo; Bugnara, Corfinio; Introdacqua; Pacentro; Pettorano sul Gizio; Pratora Peligna; Prezza; Raiano; Sulmona; Roccacasale ja Pescaran maakunnan Vittoritossa ja Popolissa. Noille seutukunnille on matkaa De Re Allii Sativin koeviljelmiltä noin 2600 kilometriä etelään.

Rosso di Sulmona kaksi kasvukiertoa Suomessa kasvatettuna on ollut kulinaristisessa mielessä vuoden kohokohta ja kokemus on ollut täysin ylivertainen mihinkään muuhun verrattuna. Suomeen kotoutettuna lajike voi olla todellinen gourmet-kynsilaukka jolle löytyy oma vannoutunut käyttäjä-kuntansa. Mistään toisesta kynsilaukasta ei löydy sellaisia piirteitä jotka ovat ominaisia tälle kylmään Pohjolaan siirretylle lajikkeelle. Valinta vuoden kynsilaukaksi on eräänlainen optio. On tiedostettava, että sen siirtäminen De Re Allii Sativin koeviljelmältä jollekin toiselle paikkakunnalle Suomessa voi vaatia muutaman kasvukierron paikallis-kotoutuksen. Lajikkeen potentiaali on ilmennyt täysimääräisesti vasta toisen kasvukierron jälkeen. Oloissamme Rosso di Sulmona löytää varmasti paikkansa isoa valikoimaa kasvattavien harrastelijoiden joukosta.

Rosso di Sulmona aikainen sprouttaaja. Sen kasvutapa voi näyttää kouliintumattoman kasvattajan silmissä varsin samalta kuin Turbaanien kasvuryhmään kuuluvan. Lajike tekee myös Italiassa osaan kasveista kukkavarren. Näyttäisi siltä että se on normaalina kesänä nopea tuleentuja ja kukkavarsi jää keskentekoiseksi. Raapi tekee kaksi leijjeriä ja kynsiä on 8-10. Raapissa on kauniin punertavia pystysuoria juovia päällimmäisissä lehdissä ja kun wrappereita kuoritaan alkaa kynsien punainen väri paistamaan läpi. Sulmonan punaisen ”punainen” on jotain kovin ainutlaatuista. Kuoritun kynnen muoto on tyylipuhdas Turbaanin kynsi. Kasvin maanpäällinen osa jää varsin pieneksi kuten Kreoleilla yleensäkin.

Rosso di Sulmonan maussa on ainutlaatuisia piirteitä. Puristettaessa kynttä varovasti tihkuu siitä hyvin korkea-oktaaninen ja notkea öljyisä neste. Nesteestä lähtee hyvin parfyyminen tuoksu joka tuntuu nenässä jopa metrin etäisyydeltä. Maistettaessa puhdasta kynnestä herutettua öljyä on ensireaktio ”merellinen.” Herkullisen ruuan ystävälle tulee heti mieleen äyriäiset ja kala. Puristeessa on voimaa ja myös makeutta. Jos haluaa sekoittaa murskattua Sulmonan punaista öljyyn on saksanpähkinä-öljy ehkä luontevin vaihtoehto. Oliivi-öljy on maultaan liian voimakas. Neutraaliin öljyyn tai rasvaan sekoitettu Sulmonan punaisen puriste on varmastikin juuri se lisuke joka tuo äyriäisalaattiin aivan ruhtinaallisen maun merellisyydessään. On kuitenkin vaikea sanoa mistä Rosso di Sulmonan öljyisen osan vaikutelma suolaisuudesta syntyy. Mikään muu kynsilaukka ei herätä samanlaista ruokatuntemusta. Sitä maistaessa alkaa tapailemaan käsillä lautasta ikäänkuin siinä oli palanen Frutti di Mare-pizzaa jonka päällä se varmasti olisikin aivan ylivertaisen oiva lisuke.

Rosso di Sulmonan suutuntumasta löytyy umamia. Umamihan on yksi ihmisen aistittavissa olevista viidestä perusmausta makean, suolaisen, happaman ja karvaan ohella. Umani tulee japanin kielestä ja se tarkoittaa suomeksi likimain ”herkullista makua” tai "miellyttävää," "ruokahalua herättävää makua." Ensimmäistä kertaa umamin määritteli perusmauksi japanilainen Kikunae Ikeda jo vuonna 1908.

Pitää kuitenkin muistaa että Sulmonan punainen on vain yksi kynsilaukka-lajike muiden joukossa. Kaiken lisäksi sen tuottaminen meillä voi olla hyvin työlästä suurissa mittakaavoissa. Ehkä nyt kotoutumassa oleva kanta ei koskaan tuota kovin suuria raapeja. 50 grammaa voi olla vaikeasti saavutettava kokoluokka. Kaiken lisäksi pitää sanoa, että mikä on onnistunut De Re Allii Sativin koeviljelmällä ei välttämättä onnistu muualla samalla tavalla.

Aikaisemmin vuoden kynsilaukaksi on valittu vuonna 2016 Siperialainen.

Lopuun tietenkin jotain merellistä musiikkia. Valinta on tietenkin duetto Gerorge Bizet´n oopperasta Helmenkalastajat. Olisi suuri kiusaus laittaa tähän linkki joka johtaisi Jussi Björlingin ja Robert Merrillin esityksen taltiointiin vuodelta 1950 mutta uudempi Hvorotovskin ja Kaufmanin versio vie nyt voiton. Bizet oli ranskalainen säveltäjä mutta kyllä Helmenkalastajat on mitä "italialaisin oppera." Joten Hvorotovski ja Kaufman nyt vain irti.

6. joulukuuta 2017

Suomalainen kynsilaukka

ante diem VII Idus Decembres

Aina puhutaan kotimaisesta kynsilaukasta samalla unohtaen se, että sellaista ei ole olemassakaan. Kynsilaukkaa ei esiinny meillä luonnonvaraisena kasvina. Mutta eipä sitä esiinny luonnonvaraisena Pohjois-Amerikassakaan missä sen nykyainen orgaaninen kasvatustapa on luotu ja kasvuryhmä ja lajike-luokituskin tehty. Se ei myöskään ole kotoperäinen lajike missään Euroopan maassa. Kaikki on vain idän lahjaa maailmalle. Tämä periaatteellinen lähtökohta olisi syytä pitää mielessä kun puhumme kynsilaukasta. Kun puhumme siis suomalaisesta kynsilaukasta puhumme aina suomessa viljeltävästä kynsilaukasta. Tietyin varauksin asia on vielä näin.

Otsikkokuvassa on jotain jota kuitenkin voimme nimittää amerikkalaiseksi, ja tarkemmin sanottuna kalifornialaiseksi kynsilaukaksi. Kyseessä Ivan Buddenhagenin kesällä 2017 tuottamista aidoista siemenistä keväästä saakka meillä kasvanut kynsilaukka joka ei oikein suostu tuleentumaan. Projektin nimi on ”Northern Sunmaid.” Jos kaikki menee hyvin niin juureen mullan alle syntyvä mikroraapi herää eloon kevään ehdittyä toukokuulle. Ensi vuonna voimme odottaa ehkä herneen kokoista sinkkua ja sitten syksyllä 2019 pientä monikyntistä. Aikaa tarvitaan siis paljon. Amerikassa tuhannet harastajat ovat jo pystyneet tuottamaan lisääntymiskykyisiä aitoja kynsilaukan siemeniä. De Re Allii Sativin koeviljelmällä vuonna 2016 tuotetut siemenet eivät lopulta tuottaneet kasvia. Kesä 2017 oli toivottoman kylmä, mutta hyvää kesä jaksaa kyllä odotella. Sellaisia on ollut ja sellainen tulee vielä. Kaiksita mieluiten kokisi sellaisen kesän kuin oli vuonna 2002. Siitä on jo 15 vuotta, mutta kesän lämmön voi vieläkin muistaa.

Joka meidän oloissamme pystyy ensimmäisenä tuottamaan lisääntymiskykyisiä siemeniä saa tietenkin rajattoman määrän kunniaa ja hän on todellakin tullut luoneeksi niin paljossa määrin kotimaisen kynsilaukan kuin vain on mahdollista. Mitä enemmän tähän hankkeeseen saadaan asialle omistautuvia henkilöitä niin sen varmemmin asiassa päästään maaliin. Projektiin tarvitaan vain tarpeeksi näppäräsormista monta toimijaa, oikeat lajikkeet ja todella lämmin kesä joka alkaa aikaisin.

Sopivia lajikkeita ovat muutamat raitapurppuroiden ja marmoripurppuroiden kasvuryhmiin kuuluvat lajikkeet. Tällaisia raitapurppuroita ovat ainakin Red Grain, Shatili, Shvelisi ja Verchnjaja Mcara. Marmoripurppuropista vanha kunnon Siperialainen on tuottanut monen taitavan ja kärsivällisen harrastajan käsissä aitoja siemeniä. Muutamaa muutakin marmoripurppuraa voi kokeilla. Posliinenien kasvuryhmästä ainaki Yampolski on tuottanut aitoja siemeniä.

De Re Allii Sativi puhui asiasta jo elokuussa 2016 ja linkki tuohon kirjoitukseen löytyy tästä. Asia ei siis ole meilläkään mitenkään uusi. Ne kasvit joista mahdollisesti saadaan aitoja siemeniä ensi vuonna ovat jo kynsien muodossa maassa. Nyt ei enää siis tarvita kuin lämmin ja pitkä kesä sillä asiaa on jo harjoiteltu. Kukintojen nysvääminen on vain niin hidasta ja työlästä puuhaa että siihen on syytää varata aikaa. Vaikka saisimme lämpimän kevään, lämpimän kesän ja vielä lämpimän syksynkin niin kukintoja olisi päästävä manipuloimaan viimeistään heinäkuun kymmenes päivä jotta projekti ehtii varmasti kunnialla loppuunsa.

Tähän tultiin vaikka oli tarkoitus puhua vähän jostain muusta kuin aidoista siemenistä. Asian ehdimme kyllä palata vielä myöhemmin sillä eräs toinen aihe on nyt juuri tutkimusten alaisena. Aikaansa ja sen viimeisimpiä virtauksia seuraavassa De Re Allii Sativin toimituksessa on noteerattu Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa ruuantuotannon parissa nouseva trendi. Milleniaalit ovat ryhtyneet toimeen ja on nähtävissä se kuinka ruuantuotannon alalla tullaan näkemään aivan uusi trendi. Suomessa asiasta puhuttaneen vasta ensi kesän korvilla. Mutta ehkä jo lähipäivinä julkaisemme avauksen jossa avaamme käsitettä ”hyper-local farming.” Lunta sataa ja se sulaa. Maassa on kuitenkin vielä tilaa kymmenelle kirgiisialaista alkuperää olevalle latvakloonille. Ehkäpä posti tuo ne huomenna. On aika virittäytyä kirgiisialaisiin tunnelmiin.

1. joulukuuta 2017

Joulukalenterista

ante diem IV Nonas Decembres

Ainakin tänään syntyy kirjoitus; huomisesta emme tiedä vielä. Julkaisun jälkeen Facebook-ryhmässä syntyi keskustelua joulukalenterin toteutuksesta. Ideahan olisi siinä että olisi 24-25 erilaista kynsilaukkaa, kynsi per lajike, ja sitten jonkinlainen laatikosto tai pahvinen kotelikko johon ne voisi laittaa. Pahvista ja paperista tehty viritelmä vaatisi aika tavalla näpertelyä, kärsivällisyyttä ja aikaa. Se on ainakin sanottavana, että De Re Allii Sativin koe-viljelmällä olisi ainakin riittävä määrä erilaisia lajikkeita hanketta varten. Loppu onkin sitten pelkkää viitseliäisyyttä. Ehkä helpointa olisi vain toimittaa kynnet halukkaille jotta viritelmän voisi sitten rakentaa itselle mieluisalla tavalla. Itsellehän tuollaista ei kannattaisi rakentaa sillä joulukalenteriin pitää aina sisältyä yllätysmomentti.

Pahvista ja paperista tehtyyn viritelmään on kuitenkin olemassa jo ”piirustukset.” Ehkä niitä tehdään sitten rajoitettu erä ennakkotilauksesta. Ensi vuotta varten olisi lajikkeita kaikista kasvuryhmistä poislukien Kreolit. Mutta onhan sitä jo siinäkin. Kalenteri voisi toimia siten että aina jokaisena päivänä ilmestyisi myös avaus tässä alustassa oka kertoisi tietenkin juuri sen päivän lajikkeesta. Yhden piirustuksissa olevan kalenterin tekemiseen menee kevyesti simuloiden aikaa puolisen tuntia kaikkine työvaiheineen joten hinta muodostuu varsin korkeaksi. Tai miten sen nyt sitten ottaa. Muutamat lajikkeet ovat todella harvinaisia joten perustelut ”sopivalle hinnalle kyllä löytyvät. Esmerkiksi raitapurppura Red Grain on Yhdysvaltojenkin mittakaavassa tavattoman harvinainen.

Toinen ratkaisu rakentaa joulukalenteri olisi sellainen jossa olisi 25 paperista läpinäkymätöntä yhden kynnen sisältävää pussia narujen päässä. Nyörit kulkevat lieriön lävitse ja vetämällä narusta päivän pussi erottuisi toisista pusseista. Olisihan siinäkin varmasti yllätysmomenttia yhtä lailla kerrakseen. Tällainen joulukalenteri olisi myös huomattavasti helpompi toteuttaa. Kynsilaukka on tuoretavaraa joten viritelmät pistäisi rakentaa vasta marraskuun puolivälissä.

Mutta entäpäs sitten ne lajikkeet? Jos ajatellaan vuotta 2018 niin nyt ensimmäistä kertaa maassa olevia tsekkejä käytettäisiin ilman muuta. Kokoelman arvokkain kynsi olisi varmasti jokin Hienohelma-Rocambole kuten vaikkapa Tristan tai Killarney Red. Joukossa olisi varmasti myös yksi Sulmonan punaisen kynsi. Asia on nyt niin että Rosso di Sulmona on nimike-suojattu maataloustuote ja Vanha-Suomi on nyt vain vähän eri paikka kuin italialaisen Abruzzon maakunnan Sulmona. Siitä ei varmaankaan ole epäilystä kummalla paikkakunnalla on viime kädessä paremmat edellytykset kasvattaa tuota lajiketta. Palaamme asiaan myöhemmin tässä kuussa.

Näinä päivinä on myös saatu ensimmäisiä tietoja tsekinmaalta jotka koskevat kynsilaukkaan liittyviä tutkimuksia. Joukossa on myös muutama De Re Allii Sativin lähettämä lajike. Kaikista tutkituista lajikkeista, ja tässä vaiheessa on on kyse lähinnä niiden terveysvaikutuksista, on kaksi lajiketta erottunut joukosta hyvin selkeällä tavalla. Nämä lajikkeet ovat kotoperäinen tsekkiläinen lajike Bjetin ja Indyn Iso Venäläinen. Bjetin sisältää jonkin verran enemmän polyfenoleja kuin Indyn Iso Venäläinen, mutta kun puhutaan näiden kahden lajikkeen "antioksidanttisesta aktiivisuudesta” ajaa jälkimmäinen selvästi edelle. Bjetin on hyvin arvoituksellinen lajike ja sitä on hyvin vaikea sijoittaa Rocambole-ryhmään ja mikään muukaan se ei taida olla. Geeni-kaaviossakin se on aika tavalla orpo piru. Ensi kesä kertoo sitten taas paljon enemmän. Lajiketta riittää jo jakeluun ja raapin koko ylittää varmastikin jo keskimäärin 50 gramman rajan.

Tätä kirjoitettaessa lumisade on laannut ja maa on ainakin toistaiseksi valkoinen. Ehkä seuraava laulu ei syö suomalaisittain joulun tunnelmaa liiaksi. Nythän on aika toivoa ja odottaa. Ja suuri kansa nukkuu katteen alla…

30. marraskuuta 2017

Sääntö-Suomesta Taalainmaalle.

Kalendis Decembribus

Virallisen ajanlaskun mukaisesti joulukuu on koittanut. Päivä alkoi hupaisesti uutisella Teoston ja Juutuupin kiistasta. Sääntösuomalainen eetos koki lopulta kovan kolauksen ja nyt ovat röörit taas aukitten. Mutta palataan kalenteri-asiaan ja on aika palauttaa mieleen mitä on tullut kirjoitettua nuorempana tämän kirjoituksen muodossa. Niinpä niin. Nyt eletään siis talvi-nimistä jaksoa ja odotetaan sulamakuun ensimmäistä päivää. Näinhän se on. Penkit ovat valmiita ja kate niiden päällä. Osassa Suomea jonka alueella suurin osa De Re Allii Sativin lukijoistakin on on enempi talvinen vaihe menossa lumineen ja pakkasineenkin. Periaatteessa ja ihan oikeastikin osassa maata maahan voisi vielä laittaa menestyksekkäästi kynsiä. Toimituksessa odotetaan vielä yhtä kirjettä Tsekinmaalta joka sisältää erästä Kirgisialaista lajiketta joka on todennäköisesti jokin Raitapurppura. Tosin se tulee maahamme työnimellä ”Allium longicuspis,” mutta kuten jo aiemminkin on todettu niin sellaista asiaa kuin Allium longicuspis ei ole olemassakaan vaan on vaan se kuuluu kynsilaukan kirjoon siinä missä muutkin lajikkeet.

Mielessä on illan mittaan liikkunut se miten puhua kynsilaukasta. Enemmän hämmennyksiin tuli pieni ihmislapsi kun hän selaili sitä mitä ruotsalainen google-haku asiasta esille toi. Kovin sekavaa ajatuksenjuoksua ruotsalaisilla asiasta kieltämättä oli. Kielitaitoinen voi ihmetellä mitä he tarkoittavat mm. ranskalaisella kynsilaukalla, hopeakynsilaukalla, kaukasialaisella kynsiulaukalla, keskiaasialaisella kynsilaukalla tai vitos-tyypin kynsilaukalla. Ruotsalaisesta internetistä ei löydy juuri mitään siitä kasvuryhmä-luokituksesta josta herää jo varsin orastava tietoisuus täällä Suomessa. Toki Engelandin luokitukseen pitää tehdä joitain loogisia tarkennuksia, mutta se on ainoa oikea lähtökohta tässä tilanteessa. Tarkennukset eivät tule muuttamaan perusteita. Kyse on lähinnä niistä epäilyistä jotka itse Engeland toi esille puhuessaan Turbaanien kasvuryhmästä. De Re Allii Sativin havaintotulokset vuonna 2017 ovat hyvin samansuuntaisia. Lisäksi ”Engelandin erehdys” lasipurppuran suhteen täytyy korjata loogisesti ja Aasialaisten kasvuryhmä nimetään asianmukaisesti uudelleen. Esiin tuodaan myös se, että Rocamboleilla on morfologisesti useampi alaryhmä ja Posliinien kasvuryhmässä on selkeästi kaksi alaryhmää. Rocambole-ryhmän suhteen jo Engeland oli oikeilla jäljillä, mutta Posliinien suhteen hänen farminsa oli liian etelässä jotta hän olisi havainnut ns. rocamboloivat lajikkeet.

De Re Allii Sativin tulevat kotisivut sisältävät jo ensi vuoden talvikauden alussa ilmestyessään myös ruotsinkieliset sivut. Eivät aluksi samassa laajuudessaan kuin suomenkieliset, mutta varsin laajat joka tapauksessa. Kieliasu tulee olemaan lähinnä riikinruotsin mukainen ja innokas kääntäjä kyselee jo kovasti suomenkielisen käännettävän tekstin perään. Että tulee ruotsalaisillekin vielä suuri valo idästä — Ex Oriente Lux.

Tänään on jälleen syöty pystyyn kuivattua kynsilaukkaa ja täytyy sanoa että jokainen puristettu kynsi sitä maistuu paremmalta ja vielä paremmalta. Moni on meidänkin oloissamme kuivannut sadon juuri eilen kuvatulla tavalla, hitaasti ja kaikista luonnollisimmalla tavalla.

Viimä viikolla mestarikokki Jyrki Sukula ylisti yhtä suomalaista maataloustuotetta kovasti. Kyse oli Lapin puikulana tunnetusta perunasta. Jos ollaan rehellisiä niin kyllähän asia näin on. Se on kaikisista pohjoisimpana kasvava perunalaji jota kasvoi viime kesänä myös De Re Allii Sativin koeviljelmän liepeillä pieni määrä. Lapin puikulalla olisi valtava vientipotentiaali Euroopassa ja on suuri ihmtyksen aihe miksi se ei ole koskaan realisoitunut.

Suomalainen Gourmet-kynsilaukka tulee myös herättämään valtavasti huomiota Euroopassa. Ehkäpä ruotsalaisetkin saatuaan oikeaa tietoa ja kasvatuskokemusta pääsevät hyviin ja jopa erinomaisiin tuloksiin. Tiedä vielä millaisia määriä korkeatasoista talvikynsilaukkaa kasvatetaan Taalainmaan hiekkaisilla rinnepelloilla tulevina vuosikymmeninä. Hyviä asioita jotka vielä sattumalta ovat ihmiskunnan yhteistä omaisuutta ei kukaan voi monopolisoida. Otsikkokuvassa on otollista maisemaa Taalainmaalta.

Nuorna miesnä tuli kovasti ihmeteltyä mikä olikaan se kappale jota Abban urkuri Benny Andersson viritteli konsertissaan niin intromaisesti. Joskus myöhemmin valkeni se, että kyseessä oli tietenkin Gammal Fäbodpsalm. Meillä se tunnetaan nimellä Vanha virsi Taalainmaan karjamajoilta. Tässä juutuuppi-pätkässä Benny soittaa sen vuonna 1979 vanhalla Wembleyn stadionilla ja sen perään tulee laulu nimeltä Voulez Vouz.

29. marraskuuta 2017

Pystyyn kuivattua kynsilaukkaa.

ante diem II Kalendas Decembres

Siis kyse on tuotteesta jota ei taida juuri olla myynnissä eikä välttämättä muutenkaan olemassa kovinkaan monella kynsilaukan ystävällä. Asia voidaan ehkä joskus maailmassa ilmaista vaikkapa näin:

————————————

Pystyynkuivattu kynsilaukka

Pystyyn kuivattua kynsilaukkaa pidetään maultaan ja säilyvyydeltään kaikista parhaimpana. Sitä voidaan valmistaa vain kovavartisista lajikkeista. Se vaatii kasvattajaltaan kokemusta, oikeaa ajoitusta, hyvin hienovaraista käsittelyä ja ihanteellisia säilytysolosuhteita. Periaatteessa sitä voidaan valmistaa kaikista kovavartisista, mutta Rocambolen suhteen saavutetaan paras hyötysuhde. Huolella pystyynkuivattu Rocambole säilyy moitteettomassa kunnossa pitempään kuin kaksivaiheisessa kuivatuksessa käsitelty tavara. Pystyynkuivatuksi valitut kasvit nostetaan kokonaisina ja mieluiten kasvissa on jäljellä tässä vaiheessa vielä latvakloonien rypäs. Kasvissa tulisi olla kynsien suojana vielä 5-6 täydellistä lehteä ennen kuivatukseen ryhtymistä. Nosto tulisi tehdä siten että juuret tulisivat nostetuksi maasta niin syvältä kuin se vain on mahdollista. Pystyyn kuivatettavaa kynsilaukkaa pitäisi tuottaa erityisesti jos käytössä on syvään muokattu hiekkapitoinen kasvualusta.

Erityistä huomiota on kiinnitettävä kasvin juurten ja raapin pohjan puhdistukseen. Kuivaus kestää ihanteellisissa oloissa 7-8 viikkoa. Kasvi kuivatetaan ja säilytetään nipuissa aina siihen saakka kunnes se käytetään ravintotarkoitukseen. Kasveja tulee tarkkailla kuivatuksen aikana muutaman kerran viikossa ja pehmeneviä kynsiä sisältävät kasvit tulee poistaa ja hävittää. Pystyynkuivattu kynsilaukka on täysin kypsää marraskuun puolivälin jälkeen. Maultaan tällä tavalla käsitelty kynsilaukka on hyvin voimakkaan makuista ja siinä on myös enemmän makeutta kuin kaksivaiheisen kuivatuksen läpikäyneessä tuotteessa. 


————————————

Eli kyse ei ole noituudesta vaan kokeilusta jolle oli olemassa yksi kuuluisa esikuva. ”Pystyyn kuivatusta kynsilaukasta” Ron L. Engeland puhuu kirjansa ”Growing Great Garlic” sivuilla 135-136, ja tuo kuvaus johti pienessä mittakaavassa tehtyyn kokeiluun De Re Allii Sativin koeviljelmällä vuonna 2017 30 vuotta Engelandin ja muutaman muun viljelijän kokemusten jälkeen. Kokeilu toistetaan ensi vuonna laajemassa mittakaavassa ja useammilla lajikkeilla kuin nyt. Tänä vuonna kokemusta saatiin Rocambole Isosta Venäläisestä, Marmoripurppura Siperialaisesta ja yhdestä raitapurppurasta joka on  mitä ilmeisimmin Belarus-niminen lajike. Jotta pysyttäisiin asiassa ja vain asiassa ja lyhyesti niin on parasta tiivistää vuoden 2017 kokeilu seuraaviin roomalaisiin:

I Pystyyn kuivatun kynsilaukan maku on hämmästyttävä. Kun Rocambole Ison venäläisen maku on yleensä kaksivaiheisen kuivatuksen jälkeen kovin yksioikoinen, tulinen ja pitkään polttava, on pystyyn kuivatun Ison venäläisen maussa myös sellaista makeutta jota löytää vain saman kasvuryhmän ”hienohelmoista” kuten Spanish Rojasta, Killarney Redistä, Karpaatialaisesta ja Tantalista. Maku on muutoinkin moni-ulotteinen ja viipyilevä. Kasvin normaalia entsyymi-tasapainoa ei ole käytännössä häiritty millään tavalla. Ainoa suurempi stressinaihe sillä on ollut nostovaiheessa.

II Hämmästyttävintä on se, että pystyyn kuivatun Ison venäläisen kynnen kuori ei kovettunut kolmen ja puolen kuukauden kuluttua sadonkorjuusta. Tavara on kuitenkin täysin kypsää. Kynnet eivät ole myöskään lähteneet tekemään juurenalkuja. Se on käytännössä kiinni varsin tiukasti kynnen päällä olevassa pintakalvossa.

III Wrapperit ovat tiukasti kiinni toisissaan, liimautuneina ja ne antavat nahkamaisen vaikutelman. Raapi antaa teräsmäisen tunnun kun sitä koskettaa ja kuorittu kynsi antaa aivan erilaisen vaikutelman. Yhdessäkään avatussa raapissa ei ole ollut jälkeäkään homeesta.

IV Pystyyn kuivattu kynsilaukka kokee kaikista vähiten stressiä, mutta sen tuottajalla on varmasti kova stressi ennen kuin kokemus kasvaa.

V Tässä vaiheessa on vielä vaikeaa sanoa mitään lopullista. Ensi vuonna kokeiluja jatketaan. Ratkaistavana on vielä monta tekijää.

Elikkä tarvitaan hyviä manööverejä ja varmoja kuten tässä.

26. marraskuuta 2017

Kuu takanojassa ja juuret kasvaa.

ante diem V Kalendas Decembres

Sitä joka heitti planeettamme radalleen ja sopivasti kallelleen pitää kiittämän vuodenajoista, ja myös siitä että voimme kasvattaa tuntemamme kaltaista kynsilaukkaa. Nimittäin jos kivipallomme kaikkine lisukkeineen olisi vaaterissa näkisimme että jokainen päivä lähinnä samanlainen ja vaihtelua emme näkisi lainkaan. Päiväntasaajalla kärsittäisiin aina kuumasta ja omilla leveysasteillamme näkisimme aina pelkästään talven. Elämä olisi äärimmäisen tylsä juttu ja talvikynsilaukkaa ei todellakaan voisi viljellä missään olosuhteissa. Vuodenaikojen vaihtelu johtuu napojen kaltevuudesta ja siitä johtuu myös se että varsinaisina talvikuukausina joiksi marraskuukin pitää laskea kuu on takanojassa. Vaaterissa se on tietysti kevätpäiväntasauksen aikana ja parhaimmassa etunojassa juhannuksen koittaessa. Kuun takanojan huomaa parhaiten ennen täyttäkuuta.

Jään muodostus pohjoisella napa-alueella ei nyt ole mitenkään tavanomaista jos asiaa  katsotaan puhtaasti tilastojen ja käppyröiden näkökulmasta käsin. Jos tarkastelemme jääpeitteen laajuutta osoittavaa käyrää niin se kertoo sen että juuri nyt olemme jäljessä vuodesta 2012. Beringin salmesta pääsisi pujahtamaan reilun matkaa napamerelle, ja varmasti ravustusalukset ovat olleet töissä riskirajoilla suuren saaliin toivossa. Voi olla että tulee toinen talvi peräjälkeen kun Huippuvuorten suurimpaan taajamaan Longyearbyeniin päästään purjehtimaan läpi talven. Kaikesta huolimatta pohjoinen puhuu, mutta ehkä tänä talvena hieman leppeämmin.

Tänään oli aika tarkastella kynsien juurtumista vähän isommassa kaavassa. Yhdeksän eri lajiketta oli tarkkailun alaisina. Kahdeksassa näistä varsinainen juurten kasvu oli lähtenyt liikkeelle. Yhdeksännessäkin kannassa oli havaittavissa ilmiselviä muutoksia. Tsekinmaan tulokkaat ovat olleet varsinaisia mallioppilaita mutta mikään ei tietenkään pysty kilpailemaan vikkelien Turbaanien kanssa. Turbaani on kaikessa ensimmäinen. Ensimmäisenä se tekee juuret, ensimmäisenä se sprouttaa ja ensimmäisenä se myös aina tuleentuu. Turbaanien kirjastopenkin ykkösenä, paalupaikalla, on tietenkin sprouttikuningas Sumsikil. Lajikkeelle odotellaan ensi vuodeksi uutta ja parempaa kasvua. Juuri tämän turbaanin versot kärsivät viime keväänä kovasti yöpakkasista ja hieman huolimattomasti tehdystä suojauksesta. Nyt on maassa kuitenkin kahdeksan isoa kynttä ja jos tänäkin kesänä saadaan kukkavarsia niin on aika uudistaa kanta ja katsoa mikä lajikkeen kasvupotentiaali oloissamme lopulta on. Sumsikil ei välttämättä koskaan tee yli 50-grammaisia raapeja mutta paikkansa se on ansainnut kirjastopenkistön ensimmäisen kasvuryhmän ensimmäisenä tunnisteena. Kysehän on myös monimuotoisuuden vaalimisesta. Itse lajikkeen maussa ei ole mitään vikaa.



Sumsikil oli alun perin vain eräs lajike itämailta ja aivan toisella nimellä tunnettu. Sen piti olla myös letitettävä kynsilaukka ja mukamas jonkin sortin artisokka. Se on kutienkin hyvin selkeästi paljastunut hyvin arvoitukselliseksi Turbaaniksi. Näyttää siltä että se voi jäädä vielä moneksi vuodeksi kirjastopenkkiin sillä sellaiset saman kasvuryhmän klassikot kuin Red Janice ja etenkin Dushanbe näyttävät tuottavan heti alkuunsa isompia raapeja. Mutta kevään nopein sprouttaaja on aina kevään nopein sprouttaaja ja ensimmäiset viikot se saa aina nauttia erityistä ihailua. Ehkä tulevina vuosina latvaklooneista tuotettu uusi kanta nostaa sen suurempiin tuotantolukuihin. Ja kun moninaisuutta todellakin halutaan vaalia niin kyse ei lopulta ole kiloista ja grammoista. Suuri kansa on siis tyytyväisenä katteiden alla ja muutenkin talven rauha tuntuu päivä päivältä syväälisemmältä. Tähän sopii hyvin katalonialainen joulusävelmä El noi de la Mare itsensä Andres Segovian soittamana.

19. marraskuuta 2017

Talvimietteitä I — noston jälkeinen puhdistus ja saattokuivaus.

ante diem XIII Kalendas Decembres

Talvi on luonamme. Siitä ei päästä mihinkään. Talvi on kuitenkin suurenmoista aikaa ja ennen kaikea se on odotuksen aikaa. Näinä päivinä avataan joulukadut ja tuon keskitalven juhlan odotus, oli siinä kristillisiä piirteitä tai ei, voimistuu. Läntisessä kristikunnassa katolisen kirkon Milanon arkkihiippakunnassa vietetään pitkää eli kuuden sunnuntain adventtia. Siihen Suomen kirkossa tuskin koskaan siirrytään vaikka se olisikin hyvin luonteva ratkaisu. Mutta mitä kirkko ei tee sen on jo kaupan maailma tehnyt. Joulun odotus on siis jo nyt käsin kosketeltava. Jouluun on aikaa 34 päivää mutta kynsilaukan sprouttaukseen 114. Lukemassa 114 on kyse tietenkin Vanhan Suomen horisontista ja keskimääräisestä ennusteesta.

Nyt saamme nauttia luonnon rauhasta vaikka lunta ei olisikaan maan peittona. Yksi suurenmoisimmista hetkistä on auringonlasku marras-joulukuisena päivänä jolloin on kuulasta. Talveen kuuluvat eri asiat kuin toisiin vuodenaikoihin ja yksi niistä on talvinen musiikki. On puupuhaltimien ja klassisten kitarakonserttojen aika. Vaikka muuten kasvusto näyttää lakastuvan niin kynsilaukka-penkeissä tapahtuu. Eilen havaittiin vihdoin Marmoripurppura Siperialaisen isossa prestiisi-penkissä juurten lähteneen muodostumaan. Alut ovat pieniä, mutta alkuja kuitenkin. Perusteellinen kuivatus ja lepotilassa oleminen aivan ihanteellisessa lämpötilassa kaikki seitsemän viikkoa ennen istutusta varmastikin syynä tähän. Toinen on tilanne siperialaisen sisarpenkissä johon laitettiin kaikista kauneimpien Havran-raapien parhaat kynnet. Juuret ovat jo neljän-viiden tuuman pituisia parhaimmillaan. Havran saapui tsekinmaalta ja varmastikin sen säilytyslämpötila ennen Suomeen saapumista oli aivan jotain muuta kuin +21. Otsikkokuvassa joka tapauksessa Siperialainen ja Havran.

Kuten tiedämme on kaikista korkealaatuisimman kynsilaukan tuottaminen monta työvaihetta käsittävä käsityömenetelmä johon maaperän laatu voi tuoda yhden kokonaisuutta tarkastellen todella paljon aikaa vievän pullonkaulan. Harvemmin pääsemme viljelemään kynsilaukkaa suuressa määrin lähinnä puhtaassa hiekkamaassa jossa orgaanisen aineen osuus on pienempi kuin hiekan. Toinen ääripää on savinen maa ja silloin juuristo on kovin kokkareinen ja touhu on muutenkin aika rapaista. Tietysti muutaman sadan kasvin viljelmällä asia hoituu hyvinkin yhden päivän aikana, mutta jos liikumme keskisuuren ja suuren hankkeen välimaastossa niin noston jälkeinen puhdistus voi muodostua työvaiheena rasittavaksi pullonkauluaksi. Miten siis selvitä tuosta ekologisesti holvaamatta kuutioittain vettä ja miten tehdä se tehokkaasti ja kasvia vahingoittamatta ja suuresti sressaamatta?

Kun puhumme suuresta hankkeesta niin on kyse yli neljäntuhannen kasvin noin kahden viikon sisään ajoittuvasta sadonkorjuusta. Eli puhumme vaiheesta jolloin korjataan eri kasvuryhmät järjestyksessä: Marmoripurppurat, Rocambolet, Raitapurppurat ja Posliinit. Turbaanit, Artisokat, Aasian purppurat ja Lasipurppurat valmistuvat korjuukelpoisiksi noin viikkoa ennen kuin kovaniskojen edellä mainittu paljon viljelty nelikko, ja niitä oloissamme tuskin kukaan viljelee ja tullee viljelemään samassa määrin kuin noita satoisia ja hyvin laadukkaita lajikkeita. Jokainen kasvattaja löytää asiaan ratkaisun ja mikä on hyväksi toiselle ei sitä ole koskaan toiselle. Jonkun saa raivon valtaan toisen tapa käyttää koneita, ja toisen mielestä taas toisen tapa on ärsyttävää nysväämistä. Pitää kuitenkin muistaa että kaikella mitä teemme on vaikutus kasvin hyvinvointiin ja lopulta myös makuun. Kynsilaukka jota käsitellään korjuun jälkeen on nimittäin vielä elossa ja se on tunteva organismi.

Kynsilaukan kuivaus muodostuu oloissamme kaksivaiheiseksi menetelmäksi sillä meillä ei ole kuivia ja lämpimiä kesäöitä heinä-elokuussa kuukauden ajan. Tämän vaiheen mekanisoiminen on tietysti mahdollista vaikkapa asiaa varten rakennetun tai kunnostetun lämpöpuhaltimen sisältävän ulkorakennuksen avulla. Menetelmä ei ole kovin ekologinen ja keinotekoisuus ei tunnu mitenkään järkevältä. Jollakin voi tietysti olla tuollainen rakennus valmiina ha kotikutoinen keino sen energian tuottamiseen joka tarvitaan puhaltimeen. Tärkeintä ei kuitenkaan tässä ole laitteet ja niillä leikkiminen sillä niillä kasville voidaan aiheuttaa vielä suurempi stressi kuin luulemmekaan. Moni henkilö, erityisesti mieshenkilö, joka ei ole saanut lapsena tarpeeksi leikkikaluja voi pilata satonsa päästämällä meissä jokaisessa asuvan Pelle Pelottoman irti. Kynsilaukka vaatii nimittäin vähintään kolmen viikon toipumisen siitä kun se hyvin väkivaltaisesti revitään maasta. Ihanteellisinta olisi tietenkin jos se saisi kuivata puhdistuksen ja parin  päälimmäisen lehden poistamisen jälkeen kokonaisena kasvina kuivassa ja tasalämpöisessä tilassa parin kuukauden ajan. Silloin kaikki olisi syyskuun puoliväliin tultaessa helppoa. Juuret voisi leikata yhdellä liikkeellä ja raapin voisi eroittaa varresta toisella, sitten ehkä vielä yksi wrapperi pois ja siinäpä olisi tuote jonka voisi lähettää minne päin maailmaa tahansa ison Venäjänmaan mahtimiesten ruokapöydistä maailman arvostetuimmille keittiömestareille. Harjantuntut kynsilaukan kasvattaja käsittelisi minuutissa 5-6 tuollaista kasvia ja tunnissa noin 300. Samaan aikaan voi sivistää itseään vaikkapa kuuntelemalla radioita tai äänitallenteeksi luettua maailmankirjallisuutta.

Terminä saattokuivatus tarkoittaa sitä että kasvi saa rauhassa toipua siitä järkyttävästä kokemuksesta mikä maasta nyhtäminen on. Monelle on muodostunut hyvin havahduttavaksi kokemukseksi tulla tietämään se miten massiivinen kynsilaukan juuristo on. Jos kasvi on parhaimmillaan 140 senttiä korkea kukkavarsineen ja painaa noston jälkeen jopa 350 grammaa niin tuossa vaiheessa siitä on jäänyt maahan valtava juuristo joka ulottuu jopa yli 60 sentin syvyyteen. Kasvin massasta jää maahan lajikkeesta riippuen jopa 20-30-prosenttia. Jos kasvista on vielä poistettu kukkavarsi 10 päivää ennen nostoa voimme vain kuvitella millainen stressi sillä on. Stressiä lisää  myös se jos kasvin annetaan virua suorassa auringonpaisteessa noston jälkeen tuntitolkulla. Kasvin kokemaa  stressiä pitää pystyä lieventämään kaikilla mahdollisilla keinoilla. Rauhoittavan musiikin soittaminen saattokuivatuksen aikana on suositeltavaa. Hitaat kappaleet ja puupuhaltimet lienevät parasta mitä saattokuivatuksessa oleva kynsilaukka voi kaivata. Joitain viitteitä on olemassa meiltä ja muualta siitä että saattokuivatuksessa oleva kynsilaukka pitäisi aivan erityisesti Antonín Dvorákin yhdeksännen sinfonian toisesta liikunnosta.

Kynsilaukan kaltainen kasvi ajattelee koko ajan sitä miten se voisi jatkaa elämää seuraavassa kasvukierrossa. Vielä tässäkin vaiheessa se koettaa kasvattaa varastoyksikkönsä sisältämien kynsien kokoa. Kynsilaukan kasvattaja tietysti voi saada tästä kaikista suurimman hyödyn lisägrammojen myötä. Niinpä ei ole aivan yksi ja sama miten saattokuivatus tehdään. Tämän vaiheen aikana kynsilaukat roikkuvat luonnonmukaisella materiaalilla solmituissa nipuissa useita metrejä lattiatason yläpuolella kuivassa ja lämpimähkössä tilassa jossa ilmavirtaus läy leppeänä. Kaiken kaikkiaan saattokuivatuksen aikana kasvi toipuu minkä kykenee ihmisen sille aiheuttamasta stressistä ja valmistautuu tulevaan kasvukiertoon ennen vaipumistaan luonnolliseen lepotilaansa. Hyvä saattokuivatuksen jälkeen lopullisella hieman suuremmassa lämpötilassa tehdyllä loppukuivauksella ei ehkä enää ole kovin paljon kielteistä vaikutusta jo valmiseen varastoyksikköön. Kyse on vain hieman nopeutetusta loppukäsittelystä. Huolellisesti tehtyjen kuivausvaiheiden jälkeen raapissa voi olla jopa 6-7 täysin ehjää wrapperia ja kynnet ovat kolhiintumattomia. Tässä vielä varsin hyvä tulkinta em tsekkiläisen sinfonian toisesta liikunnosta.

14. marraskuuta 2017

Vihannes Kostajalla on asiaa…

ante diem XVIII Kalendas Decembres

Monesti puhutaan eläinsuojelusta ja se on varsin asiallinen puheenaihe. Mutta kasvinsuojelukin on hyvin tärkeä asia varsinkin jos sitä tarkastellaan aivan uudesta näkökulmasta. Kyse ei ole siitä että torjunta-aineiden käyttöä rajoitettaisiin vaan pikemminkin siitä että ihmisten asenteet kasveja kohtaan ovat monesti aivan väärät. Miten se mitä olemme luulet kasvinsuojeluksi ei välttämättä ole ollut oikeata kasvinsuojelua. Jotkut ovat kuulleet puhuttavan henkilöstä jonka nimi on Vihannes Kostaja. De Re Allii Sativin toimitus on täysin vakuuttunut siitä että tällainen henkilö on todellakin olemassa ja hän toimii. Kukaan ei häntä ole koskaan nähnyt mutta seuraukset tunnetaan ja ne tullaan tuntemaan yhä enenevämässä määrin.

Mutta millainen henkilo tämä Vihannes Kostaja sitten on? Voidaanko häntä verrata vaikkapa luomutarkastajaan vai pitääkö esikuvaa ja mahdollista vertailukohtaa etsiä jostain muualta. Jos olemme ihan rehellisiä niin ainoa henkilö joka voi tulla mieleen kun pohdimme Vihannes Kostajan syvintä olemusta on roomalainen verokantaja. Roomalaisen veronkantajan saapuminen paikalle oli vuoden kauhein päivä ja kaikki paikat käännettiin ympäri ja nurin ja monet olettavat että sanonta ”viekää sitten tuhkatkin pesästä” juontaa juurensa roomalaisen veronkantajan tehokkuudesta. Kun kristillisesä kuolinmessussa on osa ”Dies ira” uskotaan yleisesti että se olisi tullut tarkoittamaan yleistä ja yhtäläistä aikojen lopulla koittavaa tuomiopäivää. Kyseessä on kuitenkin harhaluulo ja kristityt ovat omaksuneet käsiteen ”Vihan päivä” tietenkin roomalaisesta kulttuurista. Nimittäin alkuperäisessä yhteydessään Dies ira tarkoitti päivää jolloin roomalainen veronkantaja saapui paikalle henkivartijoineen.

Luomuviljelijä ei voi luomutarkastajaa viime kädessä pakoilla, muuten on aika pian entinen luomuviljelijä. Tosin vapaa kasvattaja ja täysin itsenäisen omalla maineellaan, kunniallaan ja uskottavuudellaan toimiva viljelijä voi katsoa häntä halveksivasti ja toivottaa hänet hevonbrysselin-tuuttiin. Mutta kukaan, ei luomuviljelijä eikä kukaan mukaan pääse pakoon Vihannes Kostajaa.

De Re Allii Sativi on saanut tietoja huonolaatuisen kynsilaukan toimittamisesta myyntiin ja on olemassa telemetria-havaintoja siitä, että Vihannes Kostajan liikehdintä on kasvanut erityisesti tämän vuoden toisella puoliskolla. Mistä on siis kyse? Asiakirja-aineistoa on kertynyt monta mapillista mutta ne ovat salaisimmista salaisimpia asiakirjoja, ja ns. ”paratiisin papereihin” verrattuna ne ovat aivan eri tärkeysluokan dokumentteja. Asiaa voidaan kuitenkin lähestyä jälleen kerran roomalaisten avulla. Tästä salaisesta materiaalista voidaan paljastaa seuraavaa:

I Vihannes Kostaja, kasvinsuojelun ylivalvoja tällä planeetalla, on erityisen huolestunut ruokahävikin, luomuväärennösten, perusteettoman GM-kasvivihan ja monen muun yksittäisen ilmiön lisäksi aivan erityisesti ihmisten yleisestä vieraantumisesta ruuantuotannosta, niin yksittäisen ihmisen harjoittamasta kuin intensiivisestä, suurempia ihmispopulaatioita palvelevasta toiminnasta eriytyneiden ammattien sivilisaatioissa.

II Koska kynsilaukka on suurenmoisin asia mitä kasvikunta voi ihmiselle täällä tarjota niin siihen tulisi hänen suhtautua myös kaikista suurimmalla vakavuudella. Että kynsilaukkaa tuotetaan kyseenalaisilla menetelmillä herättää sellaista ärtymystä Vihannes Kostajassa että sitä ei ole nähty sitten Kaksoisvirranmaan salinaation.

III Ei ole väärin päätellä etteikö Vihannes Kostaja olisi pienimuotoisen ja korkealaatuisen tuotannon puolestapuhuja. Yleensäkin tämä liittyy siihen että ihmisen tulisi palata lähemmäs luontoa ja tuottaa ainakin osa ravinnostaan itse. Maalle muuttaminen ei ole kuitenkaan mahdollista kaikille ja menossa on useita projekteja lähes kaikissa kehittyneissä maissa joissa kaupungistuminen on jo hyvin pitkällä. Omaehtoinen ruuantuotanto voi olla mahdollista osalle ihmisistä myös kaupungeissa hyvinkin läheisessä tulevaisuudessa. ”Close proximity” sanoisi amerikkalainen.

IV Oikean kasvinsuojelun edistämisessä kynsilaukka tulee olemaan keskeisessä asemassa. Pääministerisipilämäisesti sanottuna se tulee olemaan kärkihanke. Kaikista irvokkaimmaksi näyksi tällä planeetalla on kuvailtu pitkälle mekanisoidun kynsilaukan viljelyn sadonkorjuu ja käsittely. Kasvin yli ajetaan suurilla maatalouskoneilla ja ne revitään maasta hyvin väkivaltaisella tavalla. Sitten varsi pätkäistään poikki ja multineen päivineen ne ahdetaan isoihin säkkeihin. Kuivaus tehdään nopeasti ja hyvin väkivaltaisella tavalla. Lopulta jakeluun tulee rujolla tavalla käsitelty ja kolhiintunut tuote joka ei säily pitkään. Maku on luonnollisesti käsittelyn jälkeen kaukana siitä mitä se oikein käsitellyssä ja perinteisillä menetelmillä tuotetussa kynsilaukassa on. Tietyllä tavalla esimerkiksi broilerintuotannossa kaikki tehdään paljon yleislaupeammalla tavalla kuin monen kasvin viljelyssä. Kynsilaukan viljelyyn liittyviä stressitestejä on tehty ympäri maailmaa ja tulokset ovat karmaisevia.

Erityisesti kohta IV on tässä yhteydessä hyvin puhutteleva. Ajatellaanpas nyt vaikka meitä ihmisiä. Miltäpä meistä tuntuisi jos jalat vedettäisiin poikki viikatteella nilkan korkeudella. Sitten tuhti lyönti leukaperiin, potra potku palleaan ja talteen isoon säkkiin josta et pääse pois sadan muun lajitoverin kanssa. Ja sitten säkin sisältö kaadetaan ovettomaan kuivaan saunaan jossa et saa vettä muutamaan päivään. Sitten koneeseen jossa tukka revitään päästä ja hyrskytellään viimeisen päälle. Kovinkohan moni meistä olisi tajuissaan kaiken tuon jälkeen? Kasvit ovat tuntevia olentoja ja nekin kokevat stressiä siinä missä ihmisetkin.

Vihannes Kostajallla ei ole kovin suurta eksekutiivista valtaa asioiden suhteen. Mutta samoin kuin hänen veljensä, jonka nimeä ei tässä ole lupa paljastaa, on saanut aikaan valtaisia edistysakeleita eläinsuojelun ja eläinten oikeuksien tiedostamisen alalla niin on Vihannes Kostajakin saava aikaan vallankumouksen joka lähtee ruohonjuuritasolta. Kulutustottumukset muuttuvat pikku hiljaa ja vallankumous etenee. Vihan päivä: https://www.youtube.com/watch?v=0T7eMctuJLQ

12. marraskuuta 2017

Voi se vetää pykriitille paremmissakin piireissä!

ante diem III Idus Novembres

Instagram-palvelu ja tietenkin myös suomalaisten paljon käyttämä Facebook, mutta aivan erityisesti Instagram, voi välittää paljon tietoa yhden kuvan perusteella. Otetaanpa nyt vaikka kynsilaukan viljelyn kannalta täälläkin usein mainittu Filareen farmi Omakin taajamassa Okanoganin piirikunnassa Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen Washingtonin osavaltiossa. Farmin Instagram-tilin päivitys kuluvan kuun kuudentena päivänä nykyaikasta länsimaista ajanlaskua kertoi todella paljon. Maahan oli satanut kuivaa lunta noin kahden tuuman paksuinen kerros yhden yön aikana ja maiseman taustalla häämöttävät Kaskadi-vuoret olivat kauniin talvisen valkoiset. Filareella oli juuri saatu pari viikkoa aikaisemmin vuoden istutukset tehtyä, mutta penkit eivät olleet vielä katettuja. 133 000 kynttä reilun kahden eekkerin alueella eivät ehkä vielä nukkuneet rauhallista untansa.

Farmin historian aikakirjoissa tilanne ei ole ainutlaatuinen sillä vuoriston aluskukkuloilla sisämaassa talvinen sää vallan tulee aikaisin. Omakin taajaman keskikorkeus merenpinnasta on 257 metriä. Taajama on laakosssa Okanogan joen rantamilla ja muutaman kymmenen kilometrin päässä taajamasta pohjoisessa kohoaa vuorijono jonka huiput ovat jopa 2400 metriä korkeita. Kesät ovat kuivia mutta talvella sataa ja se onkin sitten lunta. Marraskuusta helmikuulle saadaan keskimäärin 60 senttiä lunta. Omakin taajama on samalla korkeudella kuin Tsekinmaan Praha ja Pilsen. Eilen päivitetty Farmin Instagram-tili ja tietenkin itse Alley Swissin tili kertovat kuumeisesta touhusta Filareella. Tuota reilun kahden eekkerin alaa jolla kynsilaukkaa nyt kasvatetaan katetaan kahden paali-chopperin ja puhaltimen voimin. Paali paalin perään alfa-alfaa muuttuu silpuksi ja kuivalla lumella kuorrutetut penkit saavat muutaman tuuman paksuisen katteen. Filareella katetaan koko alue penkkeineen ja huoltokäytävineen. Katteena on käytetty alfa-alfasta tehtyä silppua jo 1980-luvulta lähtien. Urakka on melkoinen sillä aaria kohden tarvitaan 8 ”pikkupaalia.” Yhteensä paaleja menee 133 000 kynnen alan kattamiseen noin 700 kappaletta.

Pykriitti on hyvin luonnonmukainen komposiitti-materiaali joka syntyy kun vesi ja orgaaninen aines jäätyvät. Se voidaan valmistaa puukuiduista, kuten sahanpuruista tai selluloosasta. Kynsilaukan viljelijän ei pidä päällystää viljelmäänsä pykriitillä, mutta sitä voi syntyä luonnollisellakin tavalla. Tulee vain mieleen että kun paali-chopperit pärisevät Filareella ja muilla tiloilla niin silppuamisessa syntyy myös kovin hienojakoista ainesta joka aika nopeasti rikastuu aivan katteen alakerrokseksi. Pääasiassa silpussa on 7-8 senttistä korrenpätkää. Kun sitten sataa, sulaa ja pakastaa muutamaan otteeseen niin kyllä siinä voi olla pykriitin paikka Kaskadi-vuorillakin. Viime keväänä ongelman saattoi kohdata täällä kotosilla konnuilla jos oli tehnyt katteen syksyllä silputusta ja kortta hienojakoisemmasta heinästä.

Edellinen toimii tässä nyt pitkänä johdantona kun puhumme katteesta ylipäänsä. Alfa-alfan käyttäminen Suomessa kynsilaukka-penkin katteena on sikäli vaikeaa että sitä ei täällä kovin paljon viljellä. Mikä siitä tekee ylivoimaisen heinään ja olkeen verrattuna on siinä että muodostaa silputtuna ihanteellisimman klastin eli kerrostuksen. Kerroksesta tulee tiivis ja verkkomainen, mutta kuitenkin samalla hyvin ilmava. Olki on heinää parempi koska korret ovat isompia ja niissä on tilaa ilmalle.

Koulukunta-kysymykseksi voi sitten muodostua se, miten olki on käsiteltävä jos sillä penkkejä oloissamme kattaa. Nyt ei pidä tietenkään lähteä liikkeelle siitä miten asia koneellistetaan ja päästään kaikista helpoimmalla. Laadusta tinkiminen yhdessä asiassa johtaa pian samaan tinkimiseen kymmenessä muussa asiassa ja sitten ei yksinkertaisesti tuoteta sen kummempaa tavaraa kuin paljon parjatut kiinalaisetkaan. Aku Ankan maailmasta esimerkkiä ottaen voidaan todeta että parempi ahkera Mummo Ankka kuin pajassaan hoopoja laitteita nikkaroiva Pelle Peloton. Siinä missä Pelle Peloton on saanut vielä lastentauteja täynnä olevan laitteensa valmiiksi pajassaan, niin Mummo Ankka hoiti homman talikallaan ja on jo viidennen tai kuudennnen rojektin kimpussa. Samaan aikaan koomisia piirteitä saava rakentelija yrittää epätoivoisesti vakuuttaa muut laitteensa hyödyllisyydestä.

Korkeasta standardista kiinni pitäen joku kattaa penkit hajottamalla paalit ja peittämällä penkit jopa kahdenkymmenenviiden sentin paksuisella kuohkealla kerroksella. Sitten hän kampaa penkit auki ensimmäisten sprouttien ilmestyttyä ja sen jälkeen choppaa huoltokäytäville tullee kerroksen pienijakoiseksi silpuksi joka peittää penkit parin tuuman paksuisella kerroksilla. Näin talvikate jonka tarkoitus on ollut eristää penkit kylmältä marras-joulukuussa muuttuu nopeasti katteeksi jonka tarkoitus on hillitä rikkaruohojen kasvua ja ennen kaikkea pitää penkeissä riittävästi kosteutta. Oli katetta laitettuna penkkien päälle miten paljon tahansa ei se lopulta estä talven ja roudan valtaa. Kysymys on vain siitä että jäätyminen tapahtuu hitaasti ensimmäisten kuukausien aikana. Asia voi miettiä vaikka tämän laulun aikana.

8. marraskuuta 2017

128 päivää sprouttaukseen.

ante diem V Idus Novembres

Ja 93 päivää seuraaviin olympialaisiin talvikisoihin Korean niemimaan Pyeongchangin kaupungissa ja sen laitamilla. Kisat järjestetään 9-25 helmikuuta ensi vuonna. Asiaa voi myös ajatella niin että kisojen päättymisen päivästä on vielä kaksikymmentä päivää sprouttaukseen. Tietysti asiaa tarkastellaan tässä Vanhan Suomen näkökulmasta. Kaikki riippuu tietenkin siitä millainen talvi on ja sitä voi ounastella vaikka katselemalla mitä pohjoisella napaseudulla tapahtuu. Arktiksen jääkäyrä lähti kasvamaan lupaavasti syyskuulla, mutta nyt ollaan samalla tasolla kuin vuonna 2012 joka on vähäjäisin talvi noin ylipäänsä pohjoisella napa-alueella. Entisaikoina tähän aikaan ei juuri ollut asiaa Karan merelle elikkä Novaja Zemljasta itään. Juuri nyt näyttää siltä että varsin leudoissa ilmanaloissa mennään marraskuun loppuun.

Todennäköisesti lähes kaikki suomalaiset kynsilaukka-hrarrastajat ovat saanet kaikki kynnet ja latvakloonit maahan. De Re Allii Sativin koeviljelmällä odotellaan vielä yhtä lähetystä Tsekinmaalta, ja voi olla että marraskuun toisen puoliskon alkupäivinä maahan saadaan vielä puolisen tusinaa lajikkeita. Luvassa on muun muassa yksi hyvin mielenkiintoisen näköinen Romaniassa kasvava raitapurppura ja muutama tsekkiläinen landrace eli paikallinen lajike. Eri lajikkeiden lukumäärä asettunee noin sadanneljänkymmenen tietämille. Eilen oli kuitenkin aika tehdä perinteinen loppukatselmus ja soittaa muutaman kerran perinteinen kappale illan jo pimennyttyä.

Vuona 2017 tehtiin monta mielenkiintoista havaintoa erityisesti Turbaanien kasvuryhmän ja Posliinien suhteen. Tsekinmaalle lähetetyt Ison venäläisen näytteet ja lisäysmateriaali täysin uudistetusta Isosta venäläisestä ovat herättäneet paljon huomiota. Erään paikallisen asiantuntijan mukaan kyse voisi olla ns. polyploidi-lajikkeesta jolla olisi kaksinkertainen määrä kromosomeja. Että tsekinmaalla kasvatetaan niin vähän Rocambole-kasvuryhmän lajikkeita, sitä on hieman ihmeteltävä. Ensi syksy tuo sitten tullessaan vielä pari mielenkiintoista lajiketta. Nähtäväksi jää sitten tulevina vuosina mitä ovat kynsilaukkoja ovat Rocambolet Blanin ja Jednostrouzek / Tjakka.

Uudet tsekkiläiset lajkkeet ovat olleet syksyn kohokohta jos asiaa katsotaan maun kannalta. Mitä useammin Marmoripurppura Havrania syödään niin sitä enemmän sen erikoinen maku kiehtoo. Siinä on todellakin sellaista öljyisyyttä jota ei helposti muista lajikkeista löydy. Kaiken lisäksi siinä on yksi hyvin kiehtova tekijä jota voisi sanoa vaikka anismaiseksi vivahteeksi. Vuoden 2018 ehkäpä suurin odotus kohdistuu ilman muuta siihen miten Havran kotoutuu oloihimme. Erikoiskasvatukseen varattu Havran on tehnyt jo neljän tuuman pituiset juuret ensimmäisen kuukauden aikana mullissa katteen alla. Samaan aikaan toinen marmoripurppura siperialainen vielä mököttää ja kynsien kannoissa on vasta pienen pienet aihiot. Lisäykseen jätettyjä Siperialaisen raapeja pidettiin saattokuivauksen ja varsinaisen kuivauksen jälkeen kuusi viikkoa reilun kahdenkymmenen asteen lämpötilassa ja ilma oli hyvin kuivaa. Havranilla on nyt reilu etumatka toiseen ryhmätoveriinsa. Joka tapauksessa se näyttää hyvin tyypilliseltä ja erilaisiin olosuhteisiin sopeutuvalta kaverilta. Mutta löytyykö siitä samaa öljyisyyttä ja anismaista makua kun se on viettänyt yhden talven Vanhan Suomen maaperässä. Yhtä suuria odotuksia sisältyy myös tsekkliäiseen Rocamboleen. Kyseessä on aito hienohelma joka tottelee nimeä Tantal.

De Re Allii Sativin toimitus on myös päässyt yksimielisyyteen siitä mikä on vuoden 2017 kynsilaukka. Maistelukokemus jokseenkin poikkeuksellinen ja odotukset myös tämän kyseisen lajikkeen suhteet vuodelle 2018 ovat korkealla. Jos tätä kyseistä lajiketta pitäisi verrata vaikkapa kirjallisuuden Nobel-voittajaan erikoisominaisuuksien suhteen niin mieleen tulee vain yksi henkilö; puolalainen Wislawa Szymborska. Se toki tässä vaiheessa paljastetaan että kyseessä ei ole puolalainen kynsilaukka-lajike.

Eniwei eilen oli aika käyskennellä penkkien tietämillä ja soittaa Youtube-palvelusta perinteinen kappale. Havranin ja muiden tsekkien lohkoilla soitettiin tietenkin myös muutamaan otteeseen Tsekinmaan kansallislaulu. Mutta kaikille soi yhtäläisesti Kielon jäähyväiset ja tietenkin Henry Theelin laulamana. Sori vaan Harmony Sisters mutta Henkka on paree ainakin tässä suhteessa!

Niin ja vielä yksi asia; 128 päivää sprouttaukseen? No siitähän on lähettävä että sprouttaus alkaa Vanhassa Suomessa suotuisimmilla alueilla maaliskuun puolivälissä.

31. lokakuuta 2017

Plinius vanhemman oppeja kynsilaukasta.

Kalendis Novembribus

Tämä kirjoitus piti julkaiseman vasta joulukuulla. Se valmistui tänään pienen vaivan jälkeen ja kun parempaakaan ei ole vielä tarjolla niin tulkoot se julkimoiduksi tänään ja nyt talven saadessa yhä enemmän valtaa myös täällä Vanhassa Suomessa De Re Allii Sativin koevliljemän seutuvilla.

Kyse on vuonna 79 kuolleen roomalaisen kirjailijan Gaius Plinius Secunduksen massiivisen teoksen Naturalis historian yhdeksännentoista kirjan kolmannestakymmenennestäneljännestä luvusta jossa hän käsittelee kynsilaukkaa. Käännös on tehty uusimmasta erittäin laadukkaasta englanninkielisestä käännöksestä. Tosin joissain kohden on tarkasteltu myös alkuperäistä latinankielistä sana-asua. Käännöksessä on pyritty tasavaltalaisen ihanteen mukaiseen niukkaan ja asialliseen tyyliin välttäen oloissamme lainasanoja aina kun se on mahdollista. Muutamassa kohden on vapaa käännös ollut tarpeellinen asioiden ymmärtämisen vuoksi. Kohdassa jossa puhutaan alum-nimisestä kasvista oli näin pakko menetellä. Pitää ottaa huomioon että antiikin luonnontieteilijä kirjoitti paljolti myös toisten puheiden perusteella; kaiken kattavaan empirismiin eli havainnointiin ei yksinkertaisesti ollut aikaa. Niinpä kuvaus alumin siemeniä syövistä ja pökertyvistä linnuista tulee ehkä ymmärretyksi tältä pohjalta.

Plinius vanhemman kuvaus kynsilaukasta on ilmeikäs enkä ryhdy kommentoimaan tekstiä puhki-poikki vaan jätän suomenkielisille lukijoille aikaa ja mahdollisuuksia miettiä asiayhteyksiä. Luonteva ja turvallinen paikka esittää kommenttejan ja huomioita on vaikkapa Facebook-ryhmä ”Valkosipuli.” Seuraavat sanat ja termit kaipaavat kuitenkin pienen selvennyksen:

Ulpicum. Vaikka asiasta hiemen vielä kiistellään niin ulpicum tarkoittanee asiayhteyksistä johtaen Plinius vanhemman kuvauksessa mitä todennäköisimmin elefantti-valkosipulia.

Taivaanrata on käännös sanalle conjunction ja vastine meillä käytetylle sanalle konjunktio. Taivaanradalla tarkoitetaan tässä sitä tasoa jolla aurinko nähdään vuodenajasta riippuen taivaalla auringonnousun ja auringonlaskun välisenä aikana.

Compitalia ja Saturnalia.
Tässä kohden on epämääräistä. Onko kyseessä Plinius vanhemman tekemä virhe? Sitä on epäiltävä. Compitalia siinä merkityksessä joka tunnetaan sijoittui aivan tammikuun alkuun. Saturnalia taas on Saturnuksen juhla joka alkoi December-kuun seitsemäntenätoista päivänä. On mahdollista että myöhemmässä käsikirjoituksia kopioitaessa on saatunut virhe. Luontevaa olisi ajatella että Plinius olisi tarkoittanut tässä kohden pikemminkin Caristia-juhlaa jota vietettiin helmikuun kahdeskymmenes toinen päivä. Molempiin juhliin liittyy lar-jumaluuksien palvonta. Kynsilaukkaa voitiin siis tämän tulkinnan perusteella istuttaa helmikuun loppupuolelta joulukuun puoliväliin saakka (Tätä kohtaa on muutettu 01.11.2017).


Naturalis historia 19:34

”Kynsilaukan uskotaan olevan käyttökelpoista moniin lääkkeisiin, varsikin niihin joita käytetään maalla. Se rakentuu hyvin ohuista kuorista jotka ovat erillisiä kerroksia sisältäen useita ytimiä joilla on omat päällyksensä. Siinä on tulinen maku ja mitä enemmän ytimiä onkaan sitä tulisempi se on. Kynsilaukka kuten sipulit yleensä tuottavat päällekäyvän tuoksun hengityksessä, tosin kun se kypsennetään ei se tuota tuoksua. Eri lajien erot johtuvat ajasta jonka ne tarvitsevat tuleentuakseen — aikaisimmat valmistuvat kuudessakymmenessä päivässä, ja myös koko on luokittaja.

Ulpicum kuuluu myös tähän joukkoon, kasvi jota sanotaan kreikkalaisten keskuudessa kyproslaiseksi kynsilaukaksi, tai joidenkin mukaan antiscrodoniksi. Maaseutuväestön ruokavaliossa sitä arvostetaan suuresti, erityisesti Afrikassa. Se on massiivisempi kuin kynsilaukka. Kun se silputaan öljyn ja etikan sekaan turpoaa se vaahtomaiseksi hämmästyttävän suuresti.

Jotkut sanovat että ulpicumia ja kynsilaukkaa ei pidä istuttaa tasaiselle maalle, ja he neuvovat asettelemaan ne pienille kumpareille kolmen jalan välein pieninä linnakkeina. Kasvien välien tulee olla neljä tuumaa ja heti kun kolme lehteä on ilmaantunut kasvusto pitää kuokkia. Mitä useammin kuokitaan sitä suuremmaksi ne kasvavat. Kun ne alkavat tuleentua niiden varret painuvat maahan ja peittävät sen; tämä estää niitä tekemästä liian reheviä lehtiä. Kylmemmässä paikassa ne kannattaa istuttaa mieluummin keväällä kuin syksyllä. Lisäksi kaikkien näiden kasvien kanssa, jotta estettäisiin niiden epämiellyttävä tuoksu, neuvotaan istuttamaan ne kun kuu on horisontin alapuolella ja korjaamaan ne kun se on taivaanradalla. Kreikkalainen kirjailija Menander manitsee että ne jotka syövät kynsilaukkaa ottamatta huomioon näitä varotoimenpiteitä voivat estää tuoksun syömällä sen jälkeen kuumilla hiilillä paahdettua punajuurta. Jotkut ovat sitä mieltä että paras aika niin kynsilaukan kuin ulpicuminkin istuttamiselle on Compitalian ja Saturnalian välillä.

Kynsilaukkaa voidaan kasvattaa myös siemenestä, mutta se on hidas menetelmä; raapi kasvaa vain sipulin kokoiseksi ensimmäisenä vuonna ja jakautuu kynsiin toisena vuonna ja saavuttaa täyden kasvun kolmantena vuonna. Jotkut ovat sitä mieltä että tämä kynsilaukan laji on laatuaan hienompi. Sitä ei saa päästää tekemään siemeniä ja varsi pitää kääntää nurin jotta sen kasvu edistyisi, ja se tuottaisi suuremman kokoisen raapin.

Jos kynsilaukan ja sipulin haluaa säilyvän pitempään niitä tulisi liottaa lämpimässä suolavedessä. Tämä saa ne kestämään pitempään ja säilymään käyttökelpoisena, vaikkakin 
niiden itävyys huonenee. Jotkut tyytyvät roikottamaan niitä palavien hiilien päällä ajatellen näin että tämä olisi tarkoituksenmukaisen hyvä keino estää niiden itäminen; onhan tunnettua että kynsilaukka ja sipulit itävät kun ne on otettu maasta ja kasvatettuaan pienet varret ne kuihtuvat pois. Jotkut henkilöt sanovat myös kynsilaukan säilyvän parhaiten jos se pidetään akanoiden seassa.

On myös toisentyyppinen kynsilaukka joka kasvaa itsestään pelloilla ja tunnetaan nimellä ”alum”. Kun sen siemeniä on ensin saatu kerättyä lintujen tekemien tuhojen jälkeen ja kun tämä kasvi on hajonnut maahan ne ensi keitetään jotta ne eivät itäisi.  Heti kun linnut ovat syöneet sitä tulevat ne niin huumaantuneiksi että ne saadaan kiinni käsin, ja jos ne jäävät aloilleen hetkeksikään niin ne nukahtavat nopeasti. On myös luonnonvarainen kynsilaukka jota ​​kutsutaan karhunlaukaksi; sillä on samanlainen haju ja hyvin pieni raapi ja suuret lehdet.”

https://www.youtube.com/watch?v=qxqJF_7RCkE

13. lokakuuta 2017

Calixtus MMXVII

ante diem III Idus Octobres

Tasavaltalaisella tyylillä.

Näinä päivinä istutetaan kynsilaukan kynnet tulevan sadon saamiseksi. Calixtus sattuu tänä vuonna October-kuun toiseen lauantaihin. Nykyajan suomalaiset eivät enää juuri ajantiedosta perusta ja Calixtus ei paljoa sano. Calixtus ei ole ollut Suomessa ollut mitenkään merkittävä päivä. Vanha kansa mainitsi oikeastaan vain, että: ”Klutus on talvipäivä, Tiburtus on suvipäivä.” Sanottiin: ”Minä verran on Klutuksena lehtiä puussa, sen verran on Tiburtuksena (14.4) lunta maassa.”


Kynsilaukan kasvattajalle ja pienimuotoiselle viljelijälle ajantieto ja vanhojen tapojen muistelu on antoisaa. Hämmästyttävällä tavalla näet käsitteet talvipäivä ja kesäpäivä voidaan nivouttaa suurenmoisen kynsilaukka-kasvin viljelyyn. Jos vielä käytämme kesäpäivän sijasta sanaa kevätpäivä ja luomme siihen tärkeän määrittäjän niin olemme hyvillä jäljillä. Tiburtuksen voimme unohtaa sillä kynsilaukan kasvukierron osalta sprouttaus on tapahtunut suotuisimmilla kasvuvyöhykkeillä jo aiemmin jos viljellään turbaaneja. Mars-kuun eli maaliskuun eli sulamakuun vastine Calixtukselle olisi tietenkin tuon kuun neljästoista päivä ja se on Matildan päivä. Yllättävää kyllä nimi Matilda on varsin sotainen ja sopisi muutoin Mars-kuun ilmeeseen jos asiaa roomalaiselta kannalta tarkastellaan. Sanotaanhan näet: ”Matilda on naisen etunimi. Vanhempi muoto nimestä on Mathilda. Nimen kantana on saksan kielen Mathilde, joka tarkoittaa "mahtavaa taistelijatarta".

Että lokakuun puolivälin tietämä ja neljästoista päivä kytketään kynsilaukan viljelykiertoon ja siinä samassa ajatellaan vastinpäivää viiden kuukauden kuluttua siitä sopii hyvin asiaan. Jos kynsilaukan viljelyä katsotaan suurena operaationa oli kyse sitten muutamasta kynnestä tai kymmenen tonnin tuotantoon tähtäävästä hankkeesta johon tarvitaan noin 144 000 kynttä lokakuun puoliväli on aika jolloin kynsien tulisi olla maassa tai hanke vakavasti tekeillä. Viisi kuukautta tästä eteenpäin on aika jolloin talvi on voitettu suotuisilla alueilla Suomenkin olosuhteissa ja voidaan katsoa kohden tulevaa satoa.

Jollain tavalla ja enemmän kuin viitteellisellä tavalla kynsilaukan viljely ja roomalainen talven vietto kytkeytyvät toisiinsa. Roomalaiset eivät harjoittaneet sotatointa talvipäivän jälkeen ja silloin vetäydyttiin talvileiriin. Tällöin sotilaat ryhtyivät talvi-urakkaansa joka usein oli tienrakennusta tai muuta rakentamiseen liittyvää urakointia. Miekat otettiin esiin vasta maaliskuulla ja lähdettiin hoitamaan monesti kesken jäänyt sotatoimi levänneenä ja virkistäytyneeä loppuun saakka. Sotahommat lopetettiin lokakuun puolivälin koittaessa vaikka voitto olisi ollut jo käden ulottuvilla. Sodan Jumala Mars vietti talvea ja niin piti hänen palvojiensakin viettää.

Kun kynnet ovat maassa ja penkit katettuina ei asialle voi enää paljoa tehdä. Turha murehtiminen pitää lopettaa. On aika keskittää oma harrastaminen muille aloille. Pienen mittakaavan harrastaja voi todellakin jäädä odottelemaan tulevan kevään luomisvoimaa, mutta suuremman mittaluokan harrastaja ja viljelijä joutuu tekemään töitä lepokaudellakin. Asioiden hahmottaminen on tärkeää ja siitä kertominen on velvollisuus niille jotka aloittelevat asian parissa.

Pitää muistaa että kynsilaukka on hyvin viisas kasvi jonka ihminen voi saada kumppanikseen ja tehdä sen kanssa molempia hyödyttävän liiton. Että kasvi tuottaa korkealaatuisen ja suuren sadon vaatii se kasvattajaltaan paljon aikaa ja asiantuntemusta. Jos ihminen häviäisi maapallolta niin kaikista eniten kärsisi kynsilaukka. Enää se ei olisi kasvien kuningas sillä tavalla ja siihen määrään saakka johon ihminen on sen nostanut. Se olisi jälleen marginaalinen kasvi aron rinteillä.

Nyt on aika istuttaa varmoin miettein ja odotuksin. Viiden kuukauden päästä talven valta voi murentua ja näemme spouttauksen ensimmäisen aallon. Yhdekäsn kuukauden kuluttua saamme käydä korjaamaan uutta satoa. Elämä on kiertokulkua ja olemme siinä mukana halusimme tai emme.

Tähän loppuun vielä pieni kappale mainosta Rooma-sarjasta ja aivan sen alusta: https://www.youtube.com/watch?v=yrQpjToEgxk

6. lokakuuta 2017

Raapeja kynsiessä


Nonis Octobribus

Todellakin on jo kahdeksannen kuun puolenkuun päivä jos katsotaan vanhaa roomalaista kalenteria. Mutta jos katsotaan taivaalle niin on täysikuu. Hyvin harvoin sattuu enää siten nonis ja idus sattuvat yhteen kuun liikkeiden kanssa. Ja kun katsomme mitä taivaan satelliitit meille kertovat niin näemme että käyrä on aavistuksen verran nuukahtamassa. Siis se käyrä joka kertoon miten pohjoiset jäät olla ja elelevät. Joka tapauksessa lokakuukin on jo ensimmäisessä neljänneksessään. On kynsilaukan istutuksen aika jo Salpausselän eteläpuolellakin, on siis aika kynsiä raapeja.

Siis kyse on kynsien iroittamisesta raapeista. Ja kyse ei ole pelkästään irroittamisesta vaan myös sopivan kokoisten kynsien valitsemisesta lisäystä varten. Mitä syksyllä tehdään sillä on nimittäin vaikutusta siihen mitä seuraavan sadonkorjuun aikana maasta saadaan. Nyt on pitkästä aikaa käytettävä roomalasia:

I Kaikista ihanteellisen koko kovavartisten lajikkeiden lisäyskynsille on noin 10 grammaa. Suomessa harvempi kasvattaa aidon kasvutavan posliineja, siis sellaisia posliinien kasvuryhmän lajikkeita jotka tekevät vain neljä ja joskus viisi kynttä. Satagrammainen Music tarkoittaisi neljää kahdenkymmenen viiden gramman kynttä. Sellaisen maahan laittaminen ei välttämättä ole kansantaloudellista haaskausta, mutta  jos sen voi jotenkin välttää niin suotavaa se on. Aitojen posliinien kasvattaminen on kynsilaukan tuotannossa kaikista haastavinta. Pitäisi koko ajan tuottaa latvaklooneista uutta sinkku-kantaa joista saadaan lopulta noin 50-55 gramman painoisia raapeja seuraavan vuoden satagrammaisia varten. Aina joutuu aitoja posliineja viljellessään laittamaan neljäsosan sadosta lisäykseen.

II On hyvä jos lisäysmateriaali punnitaan ennen istutusta. Kun kynnet on erotettu raapeista niin koko määrä punnitaan ja grammamäärä jaetaan kynsien lukumäärällä. Seuraavan vuoden sadonkorjuun ja kaman käsittelyn jälkeen punnitaan sitten kaikki kuivat raapit ja tehdään laskutoimitus. Sadon määrä grammoissa jaetaan lisäysmateriaalin määrän grammoilla ja näin saadaan tuotantosuhde. Jos korjattiin vaikka marmoripurppura Siperialaista 18 256 grammaa ja lisäymateriaalia siihen tarvittiin 2644 grammaa niin tuotantosuhde on 1:6,90. Tuotantosuhde 1: 6,90 on erinomainen mutta jopa 1:8 on mahdollinen. Kaikki lähtee oikeankokoisista ja terveistä kynsistä.

III Myytti joka puhuu isoista kynsistä johtaa harhaan. De Re Allii Sativin koeviljelmällä on istutuskauden alettua käsitelty ensimmäisen vuorokauden aikana super-prestiisiä varten tuleva aines. Super-prestiisinä kasvatetaan kahta marmoripurppura-lajiketta. Toinen on tietenkin Siperialainen ja toinen uusi tulokas Tsekinmaalta eli Havran. Tietyllä harjaantumaton kasvattaja voi riemuita isosta kynnestä mutta tuleekin laittaneeksi maahan tupla-, tai triplakynsiä. Niiden ilmaantuminen on aina merkki kannan vanhentumisesta ja alkavasta ehtymisestä. Että saatiin 2545 grammaa ensiluokkaisia Siperialaisen kynsiä istutuksen tarvittiin raakamateriaalina kolme kiloa. Alle seitsemän gramman kynsiä saatiin 270 grammaa. Reilut 150 grammaa jäi sitten laariin wrappereita, kanta-paloja ja kukkavarren ala-osia. Kolmen kilon satsi tuotti 288 kynttä joista 244 pääsee superprestiisi-penkkin. 40 kynttä keskipainoltaan 6.13 grammaa pääsee johonkin otolliseen maahan vasta aloittelevan harrastajan penkkiin. Vain 4 kynttä luokiteltiin tupla-, ja triplakynsiksi. Multikynsien prosentuaalinen osuus on 1,38. Havranin suhteen todetaan että lisäysmateriaaliksi otettiin korin päältä kolme kiloa ja kynsiä oli tuossa määrässä kaikkiaan 332. Tupla ja triplakuynsiä oli 14 kappaletta. Multikynsien prosentuaalinen osuus oli 4,21. Havran kaipaa välitöntä kannan uudistamista latvakloonien kautta uusissa olosuhteissa Vanhassa Suomessa.

IV Tarkka tilastointi ja havaintojen raportointi ei ole tarpeen pienimuotoiselle omatarvekasvattajalle. Havaintoja on kuitenkin jossakin tehtävä.

On aika kätkeä maahan kynsiä ja jäädä odottelemaan. Vielä ei soiteta Kielon jähyväisiä mutta enviwei tämä.

2. lokakuuta 2017

Ei mikään ruma ankanpoikanen — mutaatioiden jäljillä.

ante diem VI Nonas Octobres

Kirjassaan "Growing Great Garlic" Ron L. Engeland puhui siitä kuinka jokainen kynsi tulisi "tarkastaa huolella" mahdollisten mutaatioiden varalta. Hän sanoo asian hyvin ytimekkäästi: "suurin osa mutaatioista ja uusista lajikkeista on syöty." Hän itse on aivan uuden kynsilaukka-lajikkeen "Russian redstreakin" isä. Hän löysi kerran poikkeuksellisen kynnen yhdestä Punaisen venäläisen raapista. Aikana jolloin Engeland löysi tämän uuden lajikkeen oli Filareella istutettavien kynsien lukumäärä paljon pienempi kuin nykypäivänä uusien omistajien aikana. Mutta olihan 40000 kynttä jo melkoinen määrä. Käytännössä raapeja piti hajoittaa 6000-7000 kappaletta. Tunnissa harjaantunut henkilö rikko ja lajittelee niitä tunnissa 150 kappaletta. Tuossa yhteydessä pitäisi pystyä löytämään poikkeukselliset yksilöt. Kahdeksan tunnin urakka on siis 1200 raapia. Kun farmilla piti vielä pystyä tekemään kaikki muutkin työt niin varmasti siellä tehtiin pyöreitä päiviä. Tuossa uuden lajikkeen löytymisessä on ollut enemmänkin kyse varmasti sattumasta.

Nykyhetkestä asiaa tarkasteltaessa siitä tekee vielä erikoisemman se, että Punainen venäläinen on Rocambole ja nykyään tunnettu "Russian redstreak" luokitellaan Aasian purppuroiden kasvuryhmään. Joka tuntee vähääkään kynsilaukan taksonomiaa ja genetiikkaa huomaa kyllä että parsimoni-vektorit ovat ihan solmussa ja ne ovat lähteneet suorastaan villiin tanssiin tämän nimenomaisen tapauksen suhteen.

Tämän kirjoituksen taustalla on se että De Re Allii Sativin koeviljelmällä huomattiin viikonlopun aikana että lasipurppuroiden kasvuryhmän Early Purple-lajikkeen lisäysmateriaalin joukossa on varsin erikoisen näköinen raapi. Se ei ole mikään ruma ankanpoikanen sinänsä, päinvastoin se on oikkeuksellisen kaunis yksilö kaikissa suhteissa, mutta se herättää kummastusta. Se ei missään tapauksessa ole lasipurppura vaan voi olla ihan hyvin Aasian purppura-takauma. Lasipurppurathan ovat saaneet alkunsa Aasian purppura-ryhmästä. Kyseisessä paikassa  ei ole koskaan kasvanut kynsilaukkaa joten kyse ei ole mistään ”viljelyjäännöksestä.” Luontevin selitys olisi vain huolimattomuus. Mutta niin paljon lasipurppurat eroavat tästä yksilöstä että huomion olisi pitänyt herätä jo vuosi sitten.

——————————————————————————————————-
Ekskurssi. Aasian purppura.

 Luodessaan vanhalla Filareen tilalla 1990-luvun alussa kynsilaukkojen luokitusta Ron L. Engeland teki sen pelkästään morfologisten tunnisteiden perusteella. Hän päätteli Purple Stripe-ryhmän (Raitapurppura), Marbled Purple Stripe-ryhmän (Marmoripurppura) ja Glazed Purple Stripe-ryhmän olevan lähisukulaisia. Ensimmäiset geneettiset kynsilaukkaa koskevat tutkimukset osoittivat kuitenkin sen että Lasipurppurat ovat Aasialaisten kasvuryhmästä eriytynyt muutaman lajikkeen sisältävä ryhmä. Aasialainen on geneettisesti varsin lähellä aitoja Raitapurppuroita ja marmoripurppuroita vaikka sillä on eräs hyvin erikoinen morfologinen piirre. Sen kukintokotelo on pitkulainen ja aasialaiset tuottavat yleensä vain 4-5 isoa latvakloonia.

——————————————————————————————

Tämän jälkeen De Re Allii Sativi sitten käyttää systemaattisesti termiä Aasian purppura. Mutta keskitytäänpäs nyt tähän "outoon eläjään" jonka löydämme otsikkokuvasta.  Lisäysmateriaali ei taatusti ole sekoittunut viime vuonna eikä myöskään tänä vuonna. Tietysti asiassa on aina yksi suuri mutta...  Joka tapauksessa tuon oudon eläjän kynnet laitetaan Aasian purppuroiden osastoon kirjastopenkissä. Se mihin huomio kiinnitetään vuoden 2018 kasvustossa tämän projektin suhteen on kasvutapa ja aivan erityisesti kukinto. Ja ettei tulisi pettymystä niin on hyvä lähteä liikkeelle kahden prosentin oletuksesta.

Kuinkahan paljon tällaisia mahdollisia "mutaatioita" jää todellakin huomaamatta? Olisikohan kyse jopa siitä että mutaatioita on jopa keskimäärin yksi kappale kymmentätuhatta kynttä kohden ellei enemmänkin. Silti mahdollisista mutaatioista vain äärimmäisen harva on johtanut uuden lajikkeen syntyyn. Herää vielä sekin kysymys että montakohan kynttä Engeland aikoinaan otti erityistarkkailun alaiseksi. Russian redstreak on kuitenkin ainoa ja ainutlaatuinen lajike jonka eräs henkilö on todellakin löytänyt.

Jokaisen kynnen tutkiminen perinpohjaisesti on mahdotonta jos kysymyksessä on iso viljelmä. Sellainen työskentely onnistuu vain pienen mittakaavan viljelyssä ja jopa mittakaavassa 4000-7000 kynttä liikutaan jo äärirajoilla. Vaikka kynsien tarkkailun osaisi yksi henkilöä niin toiselta se ei onnistu. Toisaalta voi miettiä koko homman mielekkyyttä sillä lajikkeita riittää jo nyt vaikka kuinka paljon ja niiden yksityiskohtainen tunteminen vaatii pitkäjänteistä työtä. Nykyistenkin lajikkeiden tunteminen vie ”yhden ihmisiän.” De Re Allii Sativi keskittyy nyt muukalaisten etsintään. Tähän sopinee kaikille vaikkapa tämä laulu.

1. lokakuuta 2017

Kynsilaukka-tasting.

Kalendis octobribus

Aluksi on tietenkin ihan paikallaan katsoa miten pohjoinen puhuu ja puhuuhan se. Koillisväylä on vielä auki mutta ei varmaankaan enää monta viikkoa. Kynsilaukan istutus on alkanut pohjoisimmissa maakunnissa mutta vanhimmassa läänissä voi vielä odotella parikin viikkoa. Mikään ei anna olettaa että vuoden 2012 kaltainen aikainen talventulo olisi nyt edessä. Toisaalta se ei ole ihmisen päätettävissä vaikka antroposeenin aikaa elämmekin. Näin ainakin monet väittävät.

—————————————————————————————————————-
Ekskurssi ”Antroposeeni.”

Antroposeeni on vielä epävirallinen, mutta jo joidenkin tieteilijöiden käyttämä nimitys meneillään olevasta geologisesta aikakaudesta. Hyvin yleisluontosesti sanottuna antroposeeni on holoseenin, nykyisin vielä jatkuvan jääkausien välisen lämpimän kauden jatkumona oleva aikakausi. Sen katsotaan alkaneen teollistumisen myötä 1800- tai 1900-luvulla. Perusteluiksi antroposeenisen epookin käyttöönotolle on esitetty sitä, että ihmisen toiminnasta johtuvia muutoksia luonnossa on niin paljon ja osa niistä on geologian keinoin havaittavissa, että uudelle geologiselle aikakaudelle on tarvetta.

——————————————————-

Holoseenin aikana ihminen on domestikoinut kynsilaukan ja tämä liittojen liitto saa varmasti seuraavien sukupolvien aikana uusia ulottuvuuksia. Tulemme näkemään kuinka penisiliinit ja muut lääkkeet menettävät tehonsa. Silloin nousee arvoon arvaamattomaan myös kynsilaukka. Tulemme näkemään myös monenlaista hifistelyä joka littyy asiaan ja se ei suinkaan ole mitenkään huono asia. Kaiken kaikkiaan voitaneen ennustaen sanoa että antroposeenin aikana kynsilaukka nousee ihmiskunnan tärkeimmäksi kasviksi ja oma Suomemmekin voi nousta vielä jopa todella laadukkaan kynsilaukan suurvallaksi.

Hifistelyyn kuuluu myös kynsilaukan maistelu ja siihen tavitaankin jo sitten vähän erilaisia lajikkeita eri kasvuryhmistä. Siihen ei riitä se että jokainen tuo nyyttärimäisesi tastinkeihin omaa, itsekasvatettua Alexandraa vaan kunnon maistiaisiin tarvitaan kamaa ainakin kuudesta eri kasvuryhmästä. Tulee mieleen tässä vanha vitsi jonka voi kertoa nykyään jo varsin huolettomasti: ”Oli kaksi naapuria ja toinen sanoi toiselle että ”Pidänpäs huomenna kunnon seksi-orgiat!” Toinen oli tietysti kovasti kiinnostunut ja halusi tietää ketä oli kutsuttu. Toinen vastasi hänelle: ”No näillä näkymillä ei ole tulossa ketään muita kuin sinun vaimosi.” Tarina ei kerro miten tuossa sitten loppujen lopuksi kävi. Saattoi olla kovin yksipuolista eniwei jos asiaa katsoo pelkästään asiana ottamatta sen enempää kantaa moraali-kysymyksiin.

Alexandrakin on tietysti tervetullut teistinkeihin jos siitä vain käytetään sen oikeaa nimitystä ”Iso venäläinen.” Kun lajiketietous kasvaa ja on jo olemassa harrastajia jotka kasvattavat kahtakymmentä lajiketta niin viimeistään silloin on aika pitää teistinki. Ehdoton minimivaatimus on kahdeksan kasvuryhmää; raitapurppura; marmoripurppura; rocambole; posliini; artisokka; turbaani, posliini ja silverskin. Jokaisesta noista pitää olla vähintään yksi edustaja.

De Re Allii SatIviin toimituksessa on maisteltu kymmeniä kynsilaukkoja ja viimeisin niistä oli Hienohelmojen alaryhmään kuuluva Killarney Red. Juuri Killarney Redin maistiaiset täydellä kokoonpanolla ovat kirvoittaneet tämäN avauksen. Asiasta päätettiin kertoa ja miettiä myös sitä millaiset kynsilaukka-teistingit voisivat sitten olla?

Tarvitaan siis noin 15-20 eri lajiketta vähintään seitsemästä kasvuryhmästä. Isännän velvollisuus on hankkia riittävän hyvä varustus mikä voi tarkoittaa jopa kymmentä puristinta. Lisäksi tarvitaan paljon pieniä lautasia, veitsiä ja lusikoita.

Mutta miten teistinki suoritetaan? De re allii sativin toimitus on tullut siihen tulokseen että parhaiten maistamienn sujuu ohuen, rapean ja maultaan neutraalin näkkileivän päältä jossa on ohut kerros vähäsuolaista kevytlevitettä. Voileipäkeksikin käy, mutta huomaavainen isäntä varaa teistinkiin runsaasti gluteenitonta näkkäriä. Annoksen kynsilaukkaa voi imaista suitsait-helposti suuhunsa näkkärinpalalta joka on päällystetty kevytlevitteellä. Palanen näkkäriä rasvoineen neutralisoi suun ja kynsilaukka ei mene päähän kuten viini joten sylkyämpäriä ei tarvita kuten kymmenien eri viinien viiniteistinkeissä. Vaikka olisit maistanut viittäkymmentä kynsilaukkaa voit mennä auton rattiin aivan huoleti.

Tietysti juomatkin kuuluvat olennaisena osana kynsilaukka-teistinkeihin. Luonnollisesti hyvä perus-lager on hyvä valinta suun neutralisoimiseen eri lajikeiden välillä. Gepardi-vahvuinen vaalea olut on siis paras valinta jos ei sitten tyydy veteen. Viini on pieninäkin annoksina vähän huono vaihtoehto sillä jo pienikin nousuhumala vie makuaistilta parhaan terän. Sanotaanko että jo onnistuu killistelemään yhden pienen tölkin gepardia kanssa viidentoista eri kynsilaukka-sortin maistias-kierroksella on hyvinkin kohtuullinen ihminen. Hyvä ykkösolutkin riittää tarkoitukseen, ja käänteisosmoosi-mentelmällä valmistettu alkoholiton olut.

Jos De Re Allii Sativin toimitus pystyisi nyt kutsumaan kynsilaukka-teistinkeihin uskollisia lukijoitaan niin maisteltavien lista olisi seuraava:

Rocambolet:  Killarney Red, Bjetin ja Ljubasha
Raitapurppurat: Belarus, Kolkjan purppura, Verchaja Mcara ja Shvelisi.
Marmoripurppurat: Siperialainen, Havran ja Alexander Tjetanov.
Lasipurppurat: Early Purple, Unikat ja ”Siberian Glazer”
Artisokat: Messidor, Anton ja Therador.
Turbaanit: Casablanca, Red Janice ja Dushanbe.
Posliinit: Dukat, ”Avvakum,” Georgian Chrystal, Havel ja Orzava Landrache II.
Silverskin: Ihan mikä vaan.
Määrittelemättömät: Lata.



Ehkä lähivuosina, ehkä lähivuosina. Ehkä jo syksyllä 2019…

Tähän sopii hyvin Beatlesin ”A Day in The Life…”

28. syyskuuta 2017

Hienohelma Killarney Red — tanssivaa poltetta.

ante diem III Kalendas Octobres

Yksi asia on toiselle vähän eri asia kuin toiselle. Killarney Red merkitsee piippu-harrastajille Peterson-valmistajan korkeatasoista tupakointivälinettä. Kynsilaukan harrastajalle kyse on idaholaisesta kynsilaukasta joka on mitä suurimmalla todennäköisyydellä sama lajike kuin Spanish Roja. Syksyn istutuksia ja kirjastopenkistöä valmistetaessa tuli aika perata pitkään saattokuivatuksessa ollut rocambole-kasvuryhmän Killarney Red. Aivan aluksi pitäisi tutkia sitä mistä nimitys Killarney Red tulee, mutta jostain on tingittävä. Ehkä talvella kirjoitetaan jollekin asian harrastajalle Yhdysvaltain länsi-rannikolla ja sitten ollaan viisaampia. Nyt voidaan keskittyä vain niihin kokemuksiin joita vuoden aikana on saatu. Ensi vuonna ollaan sitten varmasti monin verroin viisaampia.

Killarney Red kuuluu yhteen Rocambole-kasvuryhmän ala-lajeista ollen ”hienohelma.” Sen kasvi on paljon sirompi kuin sisartensa ”ryhdikkäiden” ja ”paksujen maalaispoikien.” Raapin muoto on tekijä joka paljastaa hienohelman. Sen muoto on pisaramainen ja sisus on pakkaustyylitään kuin Raitapurppura. Suomessa paljon kasvatettu Iso venäläinen kuuluu paksujen maalaispoikien joukoon ja ryhdikkäitäkin löytyy puutarhoistamme. Oikeaa Spanish Rojaa saattaa joku tietämättään jossakin kasvattaa. Ainakin sitä löytyy De Re Allii Sativin kirjastosta. Nähtäväksi jää vielä löytyykö edellisen kauden lajikkeista joku toinenkin Spanish Roja-mukauma.

Killarney Red tuli koeviljelmälle Keski-Euroopan kautta ja raapit eivät totisestikaan olleet suuria. Mikään yksittäinen kynsi ei ollut painoltaan yli kahta grammaa. Tietysti lähetyksestä toimitettiin alan uskollisimmille harrastajille muutama kynsi ja taisipa muutama kynsi lähteä takaisin Keski-Eurooppaan toiseen osoitteeseen uskolliselle asiamiehelle. Korvaamattomista palveluksista on näet aina annettava paras mahdollinen vastalahja. Syksyn viimeisenä istutuspäivänä maahan meni sitten 15 kynttä ja tulevan vuoden odotus alkoi heti.

Ollen aurinkokylläisimmällä lohkolla sprouttasi Killarney Red varhain. Versot olivat helakamman vihreämpiä kuin useimmissa Rocambole-ryhmän lajikkeissa. Luonnollisestikaan kahden gramman kynnet eivät tuota kovin suurta viherkonetta. Kun kasvua verrattiin vasta toukokuulla juuret tehneisiin kahteen Spanish Roja-sinkuun oli yhtäläisyys huomattava. Killarney Red-puolijoukkue ei tosin saanut pitää kukkavarsiaan kuten Spanish Roja-kaksikko. Idaholainen kasvatti mukavanlaiset raapit ja suurimmat kynnet olivat kolmi-grammaisia. Spanish Roja teki hyvin pienet raapit mutta latvaklooni-rypäs oli sitäkin muhkeampi. Kaksi kasvia tuottivat yhteensä noin 70 itusilmua. Ensi vuonna kuudenkymmenen kasvin Killarney Red-osasto saa kasvattaa puolen tusinaa kukkavarsia sillä kanta täytyy uudistaa välittömästi. Jotkut väittävät että Spanish Rojan kanta on taantunut noin yleensä ottaen ja Killarney Red kasvaa nykyään paremmin. Kyse on tietenkin Jenkkilän länsi-rannikon kasvattajien havainnoista. Tänä vuonna korjatut Killarney Red-raapit ovat varmastikin kaikista pohjoisimmalla latidutilla menestyksekkäimmin kasvatetut yksilöt. Mitään syytä ei ole myöskään olettaa etteikö aito ja oikea Spanish Roja tulisi perässä myös yhtä hyvällä menestyksellä. Spanish Roja vain joutui antamaan tasoitusta ja kesällä 2016 pakkokasvatetut kynnet taisivat olla vielä pökerryksissä kun muut lähtivät kasvuun huhtikuulla kuluvaa vuotta.

Viisitoista kasvia tekee viisitoista raapia. Vaikka ne olivat pieniä raapeja niin muutama niistä rikottiin ja oli aika aistinvaraisen arvostelun. Toimituksen toinen jäsen ei tällä kertaa ollut tavoitettavissa mutta toisella kierroksella asia korjautuu; pian saa hänkin konstikkaaseen suuhunsa aitoa idaholaista. Seuraava lausunto on siis hyvin objektiivinen ja vain päätoimittajan henkilökohtainen mielipide.

Killarney Redin "oktaaniluku" oli hieman alle sadan. Kynnet eivät olleet erityisen mehukkaita ja puriste oli todellakin hieman kuivankarheaa. Öljyisyydessä jäätiin kauaksi taakse marmoripurppuroista. Puristeesta irtosi kuitenkin laajalle leviävä tuoksu. Ensimmäisellä kerralla mausta löytyi vihanneksisuutta. Spanish Rojalle ominaista pähkinämäisyyttä ei ainakaan vielä löytynyt. Maku oli hyvin sokerinen ja niinpä kestikin vähän aikaa ennenkuin maku iski todella polttavasti. Polte oli kuitenkin hyvin miellyttävä ja tuntui siltä kuin se olisi tanssinut suussa. Sokerisuus tulee hyvästä maannoksesta jossa se on saanut kasvaa ja pitkästä kasvukaudesta. Liekö tuossa tanssivassa poltteessa syy siihen miksi Killarney Red ja sen kantamuoto Spanish Roja ovat valloittaneet asiaan vihkiytyneet harrastajat vuosikymmenestä toiseen. Paljon löytyy vielä tulevaisuudessa kerrottavaa kynsilaukasta nimeltään Killarney Red. Tutkimukset etenevät…”

Sokeri... Tulee mieleen tämä.

23. syyskuuta 2017

Kaikki on hyvin suhteellista.

ante diem IX Kalendas Octobres

Vielä on matkaa kahdeksannen kuun Kalendis-päivään mutta kaikki varmasti hyvin kaikilla. Ilolla on De Re Allii Satin toimituksessa huomattu lukijämäärien kasvu, ja myös se että vanhoja kirjoituksia käydään lukemassa hyvään tahtiin. Työ ei siis ole aivan turhaan. Tänään piti kirjoittaman vol. 2-kirjoitus jatkumona avaukselle ”Lajikkeiden tunnistamisesta vol 1, mutta viime hetkellä asia jätettiin hautumaan ja päätettiin pohtia kaiken suhteellisuutta. No ei ihan kaiken mutta ainakin sen mitä tulee kynsilaukkaan ja sen viljelyyn.

Mutta aivan ensiksi kuitenkin katse säätilaan. Suomen yllä näyttää nyt olevan korkeapaineen alue ja se voi pysyä täällä pitkäänkin. Voi hyvinkin olla että luvassa on lämpimämpi syksy kuin vuonna 2015 jolloin rikottiin lämpöennätyksiä. Tuolloin kuitenkin lokakuun alussa oli pakkasia ja De Re Allii Sativin koeviljelmän liepeillä ollut pähkinäsato Mantshurian jalopähkinäpuusta turmeltui yhden pakkasyön seurauksena. Mittari kävi miinus viidessä ja siitähän puu ei tykännyt. 50 hyvällä mailla ollutta kypsyvää pähkinää kokivat kovia ja ilman sisusta jäätiin. Juglans Cinarea Mantshuriensis on saksanpähkinän sisarlaji joka tekee varsin suuret pähkinät. Ne ovat vähän lituskaisempia kuin saksanpähkinä, mutta kunnon pähkinöit' kuitenkin. Pohjoisen napa-alueen jäätikkö on kasvanut hieman mutta toimituksen ennuste on nyt sellainen että lokakuun ollessa kaksi-kolmasosassaan tämän vuoden käyrä kohtaa vuoden 2012 käyrä ja menee siitä alakasvuun. Enemmän jään muodostusta olisi sitten luvassa vasta tammikuulla. Planeetan yleislämpötila on nyt nimittäin korkeampi kuin koskaan aiemmin ja se näkyy täälläkin. Todennäköisesti lähipäivinä saamme nauttia lämpimämmästä säästä Suomessa noin keskimäärin kuin Filareen väki Omakin taajamassa Okanoganin piirikunnassa Washingtonin osalvaltiossa. Nyt siellä on puolipäivä ja lämmintä plus yksitoista kun täällä toimituksen paikkakunnalla on ilman lämpötila plus 17 ja tuntia auringonlaskuun. Filaree on 1600 kilometriä etelämpänä. Tämä on suhteellista.

Kun omaa pientä koeviljelmää ollaan jälleen virittelemässä niin on aika miettiä suhteellisuutta kynsilaukan viljelyssä. Filareesta on puhuttu moneen otteeseen. Siellä harjoitetaan yhdeksän vuoden viljelykiertoa ja koko sato tuotetaan kolmen eekkerin alueella. Se ei ole meidän järjestelmässä kuin vain puolitoista hehtaaria. Sillä alueella tuotetaan siis kymmenen tonnia ensiluokkaista kynsilaukkaa. Maailman suurin yksittäinen kynsilaukan tuottaja on ns. piilakson alueella Santa Claran piirikunnassa. Tuon piirikunnan alueella on mm. San Josen kaupunki ja Apple Computerin päämaja Cupertinossa, ja tietenkin myös Gilroyn kaupunki ja Christopher Ranch, maailman suurin kynsilaukka-farmi.

Christopher Ranchilla asioita tehdään luonnollisestikin Amerikan malliin ja hehtaareitakin on vaatimattomat 3200. Farmi tuottaa tietysti muutakin kuin kynsilaukkaa. Jalostusaste on korkea ja brändi kantaa niin hyvin että viiden löpsin laatikko ensiluokkaista isokokoista Kalifornian heirloom-kynsilaukkaa maksaa taaloissa 19,99. Kilohinnaksi tulee siis 7,50 euroa. Onhan se ihan hyvin ja farmin nykyiselle omistajalle Bill Christopherille kuuluu paljon kunniaa siitä että Kalifornialaiset sanoivat selkeästi ”Nejtack” kiinalaiselle ”valkosipulille” suuren hinta-dumppauksen käydessä kuumana jokunen vuosi sitten. Ihmiset olivat valmiita maksamaan laadusta ja puhtaammin tuotetusta kamasta.

Christopher Ranchin tuoteperhe on suuri ja työntekijöitä on 500. Farmin kokonaistuotanto on noin 18000 tonnia vuodessa ja se on lähes 10 prosenttia koko Jenkkilän kynsilaukka-tuotannosta. 18 000 tonnia voidaan hahmottaa parhaiten siten että ajatellaan noin 25 000 kuution tilavuuden puulaatikkoa täynnä kynsilaukkaa. Nuo laatikot ovat 100x100 ja korkeutta on 130 senttiä. Niitä mahtuu aarin kokoiselle päntille 100 kappaletta ja koko Christopher Ranchin vuotuista satoa varten tarvitaan siis tätä suhteellisuus-asteikkoa käyttäen peräti kahden ja puolen hehtaarin ala. Pientä siinä on edes yksi tonni pohjoisissa olosuhteissa tuotettua suomalaista kynsilaukkaa. Filareellakaan ei päästä kuin kymmeneen tonniin. Christopher Ranchilla kaikki on pitkälle mekanisoitua ja Filareella traktoria käytetään hyvin harkitusti. Löpsi-hinnassa on kuitenkin huomttava ero joka on 3,75 — 22. Filareen tila saa siis tuotteestaan kuusinkertaisen hinnan. Filareella käytetään vuodessa teoreettisesti laskettuna 8 miestyövuotta pelkästään tuotantoon joka sisältää myös sadonkorjuun, greidaamisen, pakkauksen ja lähettämisen. Tuosta Christopher Ranchin 500 työntekijän määrästä voidaan ajatella olevan perustyössä noin 300 henkeä ja suhteellinen miestyövuosi-luku on varovaisesti arvioiden 250. Filareella tonnin tuottamiseen tarvitaan 1,25 miestyövuotta kun taas Christopher Ranchilla yhden miestyövuoden tuotto on 72 tonnia. Tässä siis näemme mikä on käsityön ja äärimmäisyyteen asti viedyn mekanisoinnin ero. Tämä on erittäin suhteellista.

Mutta mikä on totuus? Filareen väki tuskin maistelee Christopher Ranchin kamaa mutta mitä tekee Bill Christopher? Varmaankin hän on kuullut jotain tuosta pohjoisen farmista joka vannoutuneiden kynsilaukan ystävien mielessä on ”esikoinen kaikkien kynsilaukka-farmien joukossa,” todellinen firstborn. "Tiedä häntä? Kun katselee englanninkielistä  Wiki-sivua joka käsittelee Omakin kaupunkia ei sieltä löydy mitään mainintaa Ron L. Engelandista, Filareen vanhasta isännästä ja nykyaikaisen korkeatasoisen kynsilaukan viljelyn isästä osastosta ”Huomattavia Omakilaisia.” Sen ymmärtää että tuskin ranskalaisen viinitila Lafitten isäntä juo mitään Etelä-Ranskalaista bulkki-punkkua. Varmasti kiduksiin menee jonkin sortin nuorempien vuosikertojen roipe-viiniä, ja tuskin hän käy jossain Bordeauxin viinikaupassa ostamassa edes viiden euron chileläistä punkkua. Saattaahan tuo olla että Bill Christopher tilaa joka vuosi parinkymmenen löpsin satsin kunnon kamaa Filareelta jopa omalla nimellään. Tai sitten hän tilaa sitä salanimellä. Sekin on mahdollista että kyseinen heppuli ei juuri välitä kynsilaukasta syödä, mutta kasvattelee sitä muuten vain ilosta, harrastuksesta ja bisneksen vuoksi. Tämä on äärimmäisen suhteellista.

Kalifornian karttaa kun katselee niin siellä vilahtelee kovin useasti San-nimisiä paikkakuntia. Päivän avauksen hengessä pistetään nyt pyhimykset jonoon tämän laulun avulla.

20. syyskuuta 2017

Lajikkeiden tunnistamisesta. vol 1.

ante diem XII Kalendas Octobres

Käyrä on lähtenyt vienoon nousuun mitä tulee pohjoisen pallonpuoliskon jääpeitteen laajuuteen. Laajuutta voi toki olla, mutta paksuudessa todennäköisesti menetetään. Jos käyrä ei ensi viikolla pahemmin nouse niin voi hyvinkin olla että se on lokakuun lopussa konsanaan matalammalla kuin vuonna 2012 joka oli vähäjäisin talvi koskaan pohjoisella napa-alueella. Tässä linkki käyrään jos sitä ei vielä jollakin ole. 

Kysymys kynsilaukan lajikkeen tunnistamisesta nousee yhä enemmän esille. Kun tietoisuus tämän kasvin todellisesta diversiteetistä kasvaa niin silloin ihmisille kynsilaukka ei ole enää pelkkä kynsilaukka. Suomi tulee tietenkin tässäkin asiassa jälkijunassa, mutta tärkeää on kuitenkin sitten se että liikkeelle on lähdetty. Kynsilaukka-tietoisuuden kasvu lähtee liikkeelle ruohonjuuritasolta jos tätä ilmaisua käytetään. Suuret marketit eivät koskaan tule pitämään tarjolla suurta valikoimaa eri kynsilaukka-lajikkeita. Maitoa on tarjolla vaikka minkä sorttista. Kirjo menee suurin piirtein superaidosta täysmaidosta rasvattomaan ja laktoosittomaan yöluomukurriin. Jos kynsilaukkaa olisi tarjolla samassa suhteessa niin esimerkiksi Myllyn Prismasta jossa teen kauppaa varsin usein kun Liidlin valikoima alkaa tympimään olisi tarjolla kanadalaista posliinien kasvuryhmään kuuluvaa kaunista ja maultaan jömpsäkkää Music-lajiketta ja toisessa ääripäässä vaikkapa italialaista Simonetti-artisokkaa. Kaikki kunnia toki Simonetille. Rasvatonta ja laktoositonta yöluomukurria tuskin ostaisin ellei siinä olisi sitten esimerkiksi vallan hirmuisia melatoniini-pitoisuuksia.

Lajikkeen tunnistaminen ei ole helppoa. Arvauksen voi tehdä kuka tahansa, mutta harvassa taitavat olla ne jotka voivat sanoa raapista kuin raapista mikä on sen sisimmäisin olemus. Kun Ted Jordan Meredith julkaisi aikakauden avaavan teoksensa ”The Complete Book of Garlic: A Guide for Gardeners, Growers, and Serious Cooks” on sen kuvamaailmaan uskottu vähän liiankin vakavasti. Valokuva on varsin pelkistävä ja se ei aina toimi vaikka sen tukena olisi seikkaperäinen kuvaus jostain lajikkeesta. Kolmiulotteinen kuva olisi tässä paljon parempi, mutta sen aikaa saamme vielä varmasti odottaa. Meredithin teoksen kuvien perusteella voi päästä varsin pitkälle ja kasvuryhmistä saa aika hyvän tolkun sen avulla.

Mutta ei ole pelkkään kuvaan ja raapiin katsominen. Jos et tunne sitä mikä on pohjimmiltaan esimerkiksi Marmoripurppuran ja Rocambolen ero niin ensimmäinen voi hyvinkin näyttää jälkimmäiseltä. Sitten jos jonkin viljelijän kasvuston joukkoon pääsee vahingossa yksi erimerkkinen raapi niin siinähän sitten ollaan. Silloin esimerkiksi tuo marmoripurppura/rocambole-hämmennys on tosiasia.

Raapin väritys on asia joka tulee aivan ensimmäisenä mieleen. Seuraavana nousee esiin kysymys raapin muodosta ja siitä miten se on rakentunut. Seuraavaksi pitää tarkastella leijjereiden lukumäärää ja kynsien muotoa. Tärkeää on tietenkin se tekeekö kasvi kukkavarren ja jos tekee niin millaisen? Asia ei ole yksiselitteinen sillä turbaaneilla on kaksi kasvutapaa. Jos turbaaneja kasvattaa itse niin sproutti-kotelo on varsin varma tapa tunnistaa turbaani kasvuryhmä-tasolla. Artisokan ja silverskinin tunnistaa raapin muodosta, ja jälkimmäisen erityisesti sen useista leijjereistä. Aidon kasvutavan omaava posliini on helppo tunnistaa pulleista ja kauniista kynsistä. Rocamboloiva posliini sekoittuu todella helposti, niin tietenkin Rocamboleen.

Tunnistus on helpointa tehdä pellolla ja jokainen kasvattaja voi perehtyä asiaan jos vain myöntää oman tietämättömyytensä ja halun kehittyä asian suhteen. Turbaanin tunnistaa jo ennen sprouttausta jos kyöpyttää ja artisokille on ominaista verson kauniin vihreän helakka väri. Mitä pitemmälle kasvu etenee niin sitä enemmän tulee tunnisteita. Jokaisen kasvuryhmän voi tunnistaa kasvin maanpäällisen osan muodosta. Lehtien kasvussa on eroja ja niitä on tietenkin vähän eri määrä eri kasvuryhmillä. Kukkavarsi on yksi pääasiallisista tunnistuksen indikaattoreista. Rocambole on pääsääntöisesti tuplakiehkuran ja posliinit tekevät viipurinrinkelin. Marmoripurppuran, lasipurppuran ja raitapurppuran erot ovat marginaalisia jos katsoo pelkästään kiehkuraan. Lasipurppuran voi erottaa noista kahdesta kasvin maanpäällisen osan korkeudesta ja vinks-vonks-kasvustaan.

Marmoripurppuran kasvi on yleensä paljon massiivisempi kuin raitapurppuran, mutta jos tämäkään ei auta niin silloin kukinto antaa lopullisen varmistuksen ennen kuin katsotaan kuivattua raapia joka kyllä kertoo kumpi on kumpi. Latvakloonejakin on lopulta aivan eri määrä jokaisella kasvuryhmällä. Ja kun lopuksi sanotaan että kokoraapinmukaisen seepia-värityksen löytää vain lasipurppurasta, ja Aasian purppuran tunnistuksessa ei kukaan voi tyriä koska sen kukintokotelo kasvaa täysin ainutlaatuisella tavalla niin jotain olennaista on jo sanottu.      

Pelkästään yhden morfologisen määrittäjän perusteella ei kaikkien kasvuryhmien suhteen päästä varmuuteen. Sitten paikalliset olosuhteet ja toisistaan poikkeavat kasvukaudet voivat sekoittaa pakan. Kynsilaukan tunnistaminen ei ole siis mitenkään helppo asia. Asiaan harjantuu pitkän ajan kuluessa. Mutta tärkeintä on kuitenkin kai se että ylipäänsä viljelee kasvia. Well… Kyllä on vissi ero Hasse Wallin ja Cisse Häkkisen tulkinnalla laulusta My only One. Toinen on posliinia ja toinen artisokkaa, mutta kumpi on kumpi.