29. toukokuuta 2016

Tapahtuu näinä päivinä — kuinka kynnet syntyvät.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Tai miten sen nyt ottaa! Talvi Filareen farmilla ja ylipäänsä Okanoganin piirikunnassa oli leuto ja kevät tuli todella aikaisin. Viimä päivinä Filareen kotosivuilla julkimoidussa kuva-esseessä julistetaan, että nyt on ”scape-time.” Elikkä jotkin lajikkeet tekevät jo vartta. Eivätkä vaan tee vaan ovat jo tehneet ja ilmeisesti varsi-satoa on jo myynnissä. Heinäkuun alussa Filareella on jo varmasti täysi tohina sadonkorjuun suhteen käynnissä, ellei peräti jo aikaisemminkin.

Itsellä tuli mieleen myös hyvän kevään jälkiseuraamukset. Kasvu toukokuussa on ollut vallan hirmuista kuten monta kertaa on jot tullut todettuakin. Otetaanpa jälleen puheeksi Iso venäläinen. Joissakin yksittäisissä kasveissa on jo 9 lehteä, ja nyt liikutaan jo maksimirajoissa. Kymmenes lehti voi olla jo kukkavarsi. Jos kesäkuussa riittää lämmintä niin on ihan mahdollista, että tuon muunnoksen sadonkorjuu täytyy meidänkin leveysasteilla tehdä jo heinäkuun 12-13 päivä. Muut tulevat siitä viikon verran jäljessä. Iso venäläinen sai osan hyvästä maasta ja kasvua on riittänyt. Ja jos lasketaan aikaa lokakuun kymmenennestä niin ”laskettu aika” on hyvinkin 12 heinäkuuta, yhdeksän kuukautta on täynnä. Kun kuusi ylintä lehteä ovat vielä pääsääntöisesti vihreitä on katsottava muutaman raapin kehitysaste ja tehtävä johtopäätökset. Tuossa vaiheessa ollaan vielä nelisen viikkoa jäljessä Filareen ajanlaskua. Ei tässä muuta voi sanoa kuin että onhan tuo kevättä pidellyt. Vaan entäs meillä, isoissa venäläisissä on siis jo todellakin yhdeksän lehteä!

Näinä päivänä todellakin tapahtuu maan alla. Kynsien aihiot ovat valmiina hedelmällisten lehtien tyvissä. Joka raaskii ottaa maasta yhden kasvin ja avaa sen asianmukaisesti saa kyllä mielenrauhan. Talvivalkosipuli sai viimä talvena todella kovan käsittelyn ja mikä on sproutannut on todella laadukasta kamaa.

Kynsilaukkaan liitty paljon myytejä ja yksinkertaisesti perusasioiden tuntemattomuudesta johtuvia harhaluuloja. Kynsien muodostuminen on ehkäpä suurin myytti mitä on olemassa, nimittäin myytti siitä, että kynsi jotenkin jakautuisi. Otetaanpa käyttöön roomalaiset jotta pääsemme nopeasti asian ytimeen.

I Kynsi on kynsilaukan varastoyksikkö ja se sisältää informaation uuden kasvin tuottamiseen.

II Valmiissa ja kypsässä kynnessä on sisällä kasvuaihe. Muu kynsi on pääasiassa ensi kasvuun tarvittava energiavarasto.

III Että kynsi tuottaa uuden kasvin pitää kynnen pohjan jäädä vahingoittumaksi.

IV Että kynsi tekee kasvin ja raapin vaatii kunnollisen kylmäkäsittelyn. Että kasviin tulee fertiilejä lehtiä jotka tuottavat uusia kynsiä tarkoittaa juuri tätä.

V Kynnen sisällä on sprouttilehti ja sen sisällä muutaman uuden varsinaisen lehden aihiot kuten otsikkokuvastakin näkee.  Kun kasvi on sproutannut ja tuottanut muutaman kunnon lehden on vanha kynsi ”sulanut” pois. Sen energia on käytetty loppuun ja se se yksinkertaisesti tulee liiskaksi ja hajoaa luovuttaen kaikki ravinteensa.

VI Kasvi tekee viherkoneen eli kasvaa tarpeeksi suureksi, ja sitten se alkaa jo miettimään ikuisuus-kysymyksiä. Jos kylmäkäsittely on onnistunut niin muutaman lehden tyveen muodostuu pieniä silmuja, uusien kynsien alkuja. Viimeisten lehtien kasvettua ja kasvumaan typen tultua käytetyksi alkaa raapin kasvu. Pikkuruiset kynnet lähteävät kasvuun.

Lyhyesti siis sanottuna kynsi ei jakaudu eikä sooloraapikaan, vaan kynnen sisällä oleva ensilehti lähtee kasvamaan ja sen sisällä olevat lehdet sen jälkeen. Kasvi on tehnyt talven korvilla istutetuksi tultuaan juuret ja jos maassa on hyvää typpeä ja se saa runsaasti vettä niin voi olla mahdollista, että jo toukokuun lopulla juuressa on hyvät kynsien aihiot. Käytännössä vanha siemen kuolee luovuttaen kaiken energiansa uudistumiseen.

De Re Allii Sativi-BLOGI siirtyy tänään myös Youtube-aikaan. TÄSTÄ LINKISTÄ pääsee tätä avausta tukevaan elokuvaan. Tätä avausta tukee siis pieni elokuvan-poikanen. Tarkoitus ei ole tehdä sellaista jokaiseen avaukseen vaan silloin tällöin. Tietysti tarkoituksena olisi tehdä kunnolliset lajikekuvaukset ihan oikean elävän kuvan muotoon.  Kynsilaukkaa, kissoja ja ihmisiä, sitä on De, Re Allii Sativi.

”Koirat haukkuu mutta karavaani se vain kulkee. Kissat maukuu ja kynsilaukka se vain kasvaa. Molempia ihmettelee ihmislapsi. Hyötynsä kullakin.”

https://www.youtube.com/watch?v=Fm8W2SuKyA8

26. toukokuuta 2016

188 janoista isoa venäläistä ja egyptiläinen raapi.

Janoisia ne ovat kuten aikaisempinakin vuonna ja nyt niitä on vallan kasvanut joukko. Yksi toukokuinen sateinen viikonloppu ei asiaa muuttanut. Kun liikutaan hellerajoilla niin vettä menee ja paljon. Kasvua on ollut tuuman verran päivässä. Siis kaksi ja puoli senttiä. Kahdessa päivässä se tekee viisi senttiä ja neljässä päivässä kymmenen senttiä. Tietysti lopullinen kesäkattaaminen vähentäisi veden kulukkia, mutta lämmin sää edesauttaa vielä rikkaruohojen itämistä ja ne on kyllä helpompi ottaa kiinni ilman kattausta. Lämmin ja hautova kate saa rikkaruohot kukoistamaan. Siis ensin tuhotaan mahdollisimman paljon rikkaruohoja ja sitten lopullinen kesäkattaus tuoreesta ruohosta.

Mutta kuinka paljon isoja venäläisiä ”juoppoja” voi sitten juottaa. Vastaus on yksinkertainen. Jos penkki on hyvin vettä johtava niin varmasti kymmenen litraa viittä juoksupenkkimetriä (80 cm) päivässä helleaikaan ei ole paljon. Jos kasvilla on korkeutta jo 80 senttiä niin juuret ovat syvällä ja kasvi ei aivan heti näänny vedenpuutteeseen. Kynsilaukan juurten ravinteenotto ja vedenotto siinä samassa ei ole kovinkaan tehokas. Kasvi tekee myös vaakasuoraan penkin pinnan alla kulkevia juuria, ja jos penkin pinta on varsin kuiva neljän tuuman paksuudelta niin kyllä sekin näkyy kasvin koossa.  Parasta kastelua on kuitenkin aivan oikea sade.

Jos syksy oli lämmin ja erikoinen niin on myös tämä kevät. Isot venäläiset ovat tästä oiva esimerkki. Vastaavaa kasvua ei vielä ollut viimä vuonna edes Kustaanpänä.  Jos kasvin viherkoneen kasvu kävisi samalla nopeudella vielä kolme viikkoa niin olisihan siinä tuloksena järkyttävä kokoluokka. Raja tulee jossain vastaan. Mitä jää odottamaan on missä vaiheessa kasvi lähtee tekemään kukkavartta. Ei olisi mikään ihme jos niin kävisi jo sydänsuven koittaessa juhannuksena.

Nyt kun kynsilaukan muunnoksia on maassa hieman enemmän kuin edellisinä vuosina näkee hyvin sen miten kasvu vaihtelee kasvuryhmien sisälläkin. Tietysti Isot venäläiset saivat penkkinsä pohjalle kaikista eniten hyvää orgaanista ainesta, ja kyseiseen suurpenkkiin  tehtiin satoja kastematojen pakkosiirtoja. Ja kuten sanottua niin olivathan kaikki maahan menneet kynnetkin melkoisen suuria. Varmasti monet muunnokset ottavat suuren ja mahtavan Ison venäläisen etumatkaa kiinni mitä enemmän kesä edistyy.

Kaupasta saa jo tuoretta egyptiläistä raapia. Otsikkokuvassa egyptiläinen on löytänyt toisen egyptiläisen ja ihmetys on aikamoinen. Raapi avataan pian ja mikäli ulkoiset tuntomerkit pitävät paikkansa niin kyseessä ollee Silverskin-ryhmään kuuluva muunnos. Raapissa on ainakin 22-25 kynttä ulkoisen tarkastelun perusteella. Egyptiin mahtuu muitakin kuin kissoja ja maa on melkoinen maatalousmaa. Vilja-satoja saadaan vuodessa useita. Kynsilaukan viljelyäkin harjoitetaan jättimäisissä mittasuhteissa. Sadot ovat olleet viimä vuosina noin 300 000 tonnia eli 300 000 000 kiloa, siis kolme sataa miljoonaa kiloa. Jos kaikki egyptiläinen kynsilaukka tuotaisiin Suomeen niin sitä riittäisi jokaiselle noin 56 kiloa. Egyptiin mahtuu paljon maataloutta ja koko Niilin suisto on yhtä peltoa ja puutarhaa ja maassa on kuusi suurta keidasta; Al-Faijjum; Bahariya; Farfara; Siwah; Dhakla ja Kharga. Nuo keitaat ovat vallan suuria ja kaikki kokoluokassa 1300-1700 neliökilometriä. Vertailukohdaksi voimme ottaa Viitasaaren kokoluokassa olevat kunnat. Kyllä Mizrajimin maahan mahtuu, kissoja, kynsilaukkaa ja ihmisiäkin.

Egyptin tuotanto on vielä aika pientä jos sitä verrataan kiinalaisten touhuiluun. Kiinassa tuotetaan kynsilaukkaa vuodessa noin 20 000 000 tonnia joka on 67 kertaa enemmän kuin egyptiläisten tuotanto. Kiina tuottaa neljä viidesosaa maailman kaikesta maailman kynsilaukasta. Yhtä kiinalaista kohden Kiina tuottaa kynsilaukkaa vajaat 15 kiloa. Vietäväksikin tavaraa riittää. Tosin sika-influenssan pahan epidemian vuonna 2009 Kiinan omat varannot uhkasivat loppua. Kova on kulukki Kiinan mailla. Tulee mieleen tietyt suositukset. Jos jokainen suomalainen söisi keskimäärin 7 grammaa raakaa kynsilaukkaa päivässä tekisi se vuotta kohden 2,5 kiloa. Vuosikulukki olisi 13 500 000 kiloa. Ja tuo kolmetoista ja puoli miljoonaa kiloa olisi vain 4,5% Egyptin vuosituotannosta.

Viimä päiviin on erään kauppaketjun suurimmista myymälöistä on myös saanut erinomaista Virossa tuotettua talvivalkosipulia. Kynnen kalvot ovat siinä paljon tiukemmassa kuin tyypillisessä Rocambolessa. Voimakkuus on tietystikin aivan omaa luokkaansa. Kyseisestä muunnosta meni maahan loppusyksystä ja vielä joulun aikaankin. Kyseiset kynnet lähtivät kasvuun käytännössä ilman miehistötappioita. Joulun aikaankin maahan menneistä kynsistä on menetetty vain vajaa kymmenesosa. Voisihan kyseessä olla tietysti jokin Posliini-kasvuryhmään kuuluva muunnos. Viime aikoina ostetut kynnet ovat raudankovia ja äärimmäisen voimakkaan polttavia. Mehukkuus ei ole samaa luokkaa kuin Isossa venäläisessä, Rocambolessa. Kasvutapa ja varren morfologiset piirteet kertovat kyllä heinäkuulla mistä on kyse.

https://www.youtube.com/watch?v=pPlqhO-Di6o

19. toukokuuta 2016

Mikähän kynsilaukka tämä sitten lopulta on?


Työnimellä "Epämääinen Morado" kulkevia kynsiä meni maahan kevään aikana varsin monta. Sprouttaus-prosentti on ollut melkein sata ja otsikkokuvassa on yhden yksittäisen raapin seitsemän suurta kynttä. Yhteensä kolmenkymmennenkuuden lisäysmateriaaliksi haalitun raapin joukosta erottui selkeästi yksi jonka seitsemän suurinta kynttä olivat noin kolmasosan suurempia kuin suurimmatkaan muiden raapien edustajat. Kooltaan raapi ei ollut sen suurempi kuin muutkaan mutta siinä oli vähemmän kynsiä kuin muissa keskimäärin. Toinen poikkeava raapi oli myös varsin isoja kynsiä sisältänyt ja väritykseltään poikkeava yksilö, ja se on erään kevätpenkin päässä työnimellä ”Morado värimuunnos.” Kun muut kynnet, ne seitsemän suurintakin olivat punertavia, niin nämä ns. värimuunnoskynnet olivat lähinnä marmorikuvioisia, valkea pohja jossa punaista pitkulaista laikkua. Lopuissa Moradoissa ei sitten mitään ihmeellistä ollutkaan. Syksy kertoo sitten mistä oli lopulta kyse. Vosi luulla että Kreoleista ei missään tapauksessa ole kyse. Kavsvutapa viittaisi lähinnä Turbaani-kavuryhmään. Vai onko se sittenkään niin yksinkertaista?

Moradoja on monelaisia ja käsiini saamien epämääräsiten Moradojen varmaa alkuperää ei ole tiedossa. Espanjan lämmössä se on kuitenkin kasvatettu ja tärkeintä on kai se miten kyseinen muunnos sitten meillä kasvaa. Jos raapit ovat ensimmäisenä vuonna vähintään 70-grammaisia kuivatettuina kai voidaan puhua, jos ei nyt ihan menestystarinasta, niin ainakin hyvähköstä tuloksesta. Osa kynsistä sai tehdä juuret ja sproutata turveruukuissa viileässä lämpötilassa.

Luultavasti tämä kynsilaukan muunnos soveltuu istutettavaksi myös syksyllä. Kokeilemallajhan kaikki luonnollisesti selviää. Turveruukutus on varsin työlästä ja siihen tarvitaan myös paljon tilaa. Kustannukset eivät ole kovinkaan suuret. Yhten turveruukun hinnaksi tulee 8-10 senttiä. Jos maa on syksyllä valmisteltu ajoissa niin tänä vuonna kynnet olis voinut laittaa maahan jo maaliskuun puolivälissä. Turveruukutus on mielekästä vain jos jostain saisi vaivan oikeaa Kreoli-kasvuryhmään kuuluvaa muunnosta. Kreolit vaativat kuuman kesän, mutta kasvuryhmän voi ihan varmasti kotouttaa lämpimimmän Suomen oloihin. Ja juuri tämän muunnoksen suhteen kasvukauden pidentäminen turveruukutuksella puoltaa paikkansa. Sitten tarvitaan vain hiekkamaata ja aurinkoinen kasvupaikka.

Sitten Kreolien kasvuolosuhteita voisi parantaa monellakin tavalla. Mustasta kankaasta tai muovista saa lämpöä keräävän seinäkkeen ja sitten penkin pintalämpötilaan voi vaikuttaa monella tavalla. Rivien väliin voi laittaa riviin nytkin kokoisia kiviä jotka on maalattu mustaksi.  Kreolin kasvattaminen ei saa olla pakkomielle, mutta kunnia-asia se voi olla. Syksyllä hyvään maahan päässet talvikynsilaukat kasvavat varsin pienellä vaivalla. Kaikkihan on tietysti kiinni määrästä. 600 kynttä kreolia reilun kahdena jalan levyisessä penkissä vaatii 25 juoksumetri-penkkiä ja alana tuo ei ole vielä kuin 6x6 metriä. Päivittäistä hoivaa tuollainen Kreoli-divisioona vaatii vain vartin kesäkuukausina. Ja 600 kynttä Kreolia hyvänä kesänä tuottaa meidänkin oloissamme vähintään 40 kilon sadon. Mutta mikä tämä Kreoli sitten on. Filareen, tuon kaikkien kynsilaukka-farmien esikoisen, kotosivuilla Kreolia kuvataan näin:

Kreoli (Kovaniska - ei letitettävä) 
Kreoli-ryhmä - Hopeakuorien kasvuryhmä

Geneettisesti ne ovat pehmytniskaisia Hopeakuoria jotka ovat heikosti vartta muodostavia ja ne käyttäytyvät kuten kovaniskainen kynsilaukka.

Kreoleilla on selkeästi purppuraiset kynnet, heikot kukkavarret ja pienet itusilmu-kapsulat. Kreoileilla on kauniit raapit ja helakat kynnet. Ne maistuvat usein makeahkoilta ja ne säilyvät pitkään. Ne menestyvät parhaiten leudon talven ilmastoissa ja eteläisissä kasvuoloissa. Niitä kutsutaan yleisesti ”Meksokon purppuraksi” Yhdysvaltain lounaisosissa. Pohjoisemmissa ilmasto-olosuhteissa harvat raapit saavuttava kahden tai reilun kahden tuuman koon (5-6 senttiä), vaikkakin olemme havaineet raapien koossa kasvua viime vuosina. Kreolit säilyvät noin 10-12 kuukautta.

Yhden pauna kynsi-annos tuottaa noin 80 kasvia vaikkakin vaihtelua voi olla suurestikin.
 

Kreoleitakin voi olla monenlaisia ja jos ollaan rehellisiä niin nyt toukokuun ensimmäisellä puoliskolla maahan menneet muistuttavat jossain määrin kynsiä jotka ovat seuraavassa kuvassa:


Espanjassa viljeltävät kynsilaukat ovat varmasti oma kiehtova ja vielä jäsentämätön maailmansa, mutta varmasti selvitettävissä oleva kokonaisuus. Mitä itse jään odottamaan on se miltä kasvi näyttää aikuisena. Nyt tämän avauksen alussa mainitut isokyntiset Moradot näyttävät nyt tältä:




Aikuisen kasvin tulisi näyttää tältä Filareen kotosivujen piirroksen mukaan:



Nyt ei auta muuta kuin odottaa. Odottaa kärsivällisesti kuin Leijona-maajoukkueemme tänäisessä Tanska-pelissä. Maalipaikkoja kyllä tulee kun vain pelaa tilanteet loppuun. Nyt pitää vain katsoa mitä näistä lapsuutensa vaihetta elävistä kasveista sitten oikein tulee. Toukokuu ei vielä kerro kaikkea mutta kummasti se antaa osviittaa. Jään itse ainakin odottamaan elokuun alkua ja sitä miten näiden ”epämääräisten Moradojen” varsi tekee mutkaa.” Elikkä käyräsauvaltahan sen pitäisi näyttää.

https://www.youtube.com/watch?v=ZchpQ5ft61A

14. toukokuuta 2016

Sadepäivän mietteitä - kattaaminen, kynsilaukka ja Lasse Mårtenson in memoriam.

Muutamat viestit ympäri maata kertoat siitä, että talvi on ollut kynsilaukan kannalta varsin kova, ehkä jopa armottoman kova. Monet ovat menettäneet käytännössä koko satonsa ja isojenkin hankkeiden tiloilla vahingot liikkuvat jopa kolmessakymmenessä prosentissa. Jos itse pääsee suurella vaivalla varjelluissa penkeissä kolmen prosentin tappioilla, niin tyyten pitää olla. Ja kun tuosta kolmesta prosentista vielä yhden lajikkeen tappiot muodostavat kaksi kolmasosaa niin eipä hätää. Kysehän on Silverskin-ryhmään kuuluvasta Garcia-muunnoksesta joka ilmeisesti meni maahan liian aikaisin. Mutta ne mitkä maasta ovat tulleet ovat sitten todella mallikasta kasvia kerrakseen. Pienen hankkeen suhteen kattaamiseen voi kiinnittää suurempaa huomiota ja kaiken voi tehdä ihan käsipelillä. Kuluva kynsilaukkavuosi on opettanut ainakin seuraavat asiat:

I On olemassa kahdenlaista kattaamista, talvikattaaminen ja kesäkattaaminen.

II Talvikattaamisen tarkoituksena on luoda eristävä kerros joka lumen kanssa auttaa kasvia selviämään talvesta. Penkkien päällä oleva kate kerää myös lämpöä jo lopputalven aikana ja lumi sulaa helpommin. Talvikatteeksi käy oloissamme parhaiten tuore apilaheinä.

III Talvikate on syytä ottaa pois maaliskuun puolivälin jälkeen jotta penkit saavat kaiken mahdollisen lämmön ja että routa sulaa. Ei pidä sitten ihmetellä vappuna kun ei sprouttaa sitten millään. Että on erikseen talvikate ja kesäkate, siitä voidaan keskustella. Samalla katteella selvitään varmasti vaikkapa Filareen oloissa Washingtonissa, mutta Suomi on aina Suomi. Siellä ei ole tuntemaamme routaa ja kevät saapuu paljon aikaisemmin.

IV Kesäkattaamisen voi tehdä varsin myöhäänkin jos vain jaksaa kastella penkkejä toukokuun sateisiin saakka. Kesäkatteen tarkoitus on se, että penkeissä kosteus säilyy paremmin. Kesäkatteeksi käy talven yli kuivannut tai vieläkin vanhempi silputtu heinä. Silpun tulisi olla kaksi-kolmetuumaista. Sitä ei tarvitse olla enempää kuin puolen tuuman kerros siten että penkin pinta ei paista läpi. Jos penkin päällä mätkäistään vaaksanpaksuinen kerros sippuamtonta olkea niin huonostihan siinä käy. Penkit eivät lämpene ja kasvin viherkone kärsii, yksinkertaisesti kasvi ei kasva. Ilman lämpöä ammonium-typpi ei myöskään muutu nitraattitypeksi ja kasvua ei todellakaan synny. Sopivaan kokoon silputtu kesäkate lomittuu itsestään penkkiin ja kasvit eivät kärsi. Rikkaruohot on helppo nujertaa käsiharalla kun ne puskevat ohuen katteen läpi. Jo ohutkin kerros katetta sitoo maahan kosteutta. Pienemmän mittakaavan kasvattajat voivat haalia katteeksi tuoreen ruohon silppua. Jos isomman hankkeen kasvattajilla on aikaa ja varaa kasvattaa heinää ja työntekoa ei pelätä, niin parempi heinäsilppu raapipellossa kuin satunnaisen märehtijän suussa.

Otsikkokuva kertoo kasvusta. Elikkä Isolla venäläisellä on korkeutta jo 45 senttiä ja paksuutta tyvessä on jo aikakasvin verran. Se sai kyllä syksyllä osan hyvästä maasta jossa oli paljon kypsää orgaanista ainesta. Ja kaiken lisäksi istutettvat kynnet olivat edellisvuosina paikalliisiin oloihin sopeutunutta sorttia ja useimmat painoltaan yli 18 grammaa. Kieltämättä kasvustoa on mukava tarkkailla ja välillä ihan polvenkorkeudeltakin. Silloin siinä voi saada vähän suuremmankin maailman käsityksen, ikään kuin olisi isommallakin pellolla.

Viimä talven jälkeen odottaisi hieman erillaista seuraavaa. Mutta millainen olisi se kaikista ihanteellisin talvi? Itsekäs ei saisi olla. Lastenkin pitää saada lasketella ja lauleskella. Kaiken lisäksi asioita katselee peri-inhimillisesti aina oman maakunnan horisontista. Mutta jos saisi joskus sellaisen ihannetalven niin seuraavien asioiden pitäisi täyttyä:


I Ihannetalvea edeltää leuto ja pitkä syksy aina joulukuun alkuun saakka.

II Pakastua saa joulukuun puolivälin jälkeen, mutta mittarissa ei saa koskaan olla enempää kuin miinus viisitoista.

III Lumi saa tulla jouluksi ja olkoot niin, että ilman suojasäätä selvitään helmikuun alkuun saakka. Elikkä kerran lumi maahan ja sitten sulamati helmikuulle.

IV Ilma saa lämmetä helmikuun puolivälistä lähtien.

V Olkoot maaliskuun puolivälissä poikkeuksellisen lämmintä.

VI Pieni takatalvi tulkoot huhtikuun alussa.

VII Olkoot niin lämmintä, että vappuna koivunlehti on puolikoossaan.

VIII Toukokuussa vaihdelkoot poutasää ja sade. Kuitenkin sadepäiviä yksi neljää poutapäivää kohden.

IX Sitten vielä lämmin kesäkuu ja vielä lämpimämpi heinäkuu. Kesäkuussa saa sataakin jokin verran.

X  Kuiva elokuu ja vielä kuivempi syyskuu.

Tuollaisen ihannevuoden ei luulisi haittaavaan maantalouselinkeinon kannalta viljanviljelijöitäkään.  Tuossa alussa taisi tulla käytettyä sanaa ”kynsilaukkavuosi.” Kynsilaukkavuosi alkaa yksinkertaisesti sadonkorjuun aloittamisesta ja päättyy seuraavana vuonna aikaan ennen sadonkorjuuta. Niin yksinkertaista se vain on. Nyansseista voidaan keskustella myöhemmin ja siitäkin, miten kynsilaukkavuoden kuukausia pitäisi nimittää. Jotain on kyllä jo tullut mietittyä: sprouttikuu, varsikuu, kielokuu… Mitään Ranskan vallankumouskalenteriin  verrattavaa ei varmastikaan saada aikaan, mutta ehkä jotain.

Kynsilaukan kanssa puuhastelu on maakravun puuhaa ja merelle ei voi lähteä sillä vaativa kasvi vaatii sen vaalijan lähes jatkuvaa läsnäoloa. Kuluva päivä toi suruviestin suuren suomalaisen musiikkimiehen siirtymisestä ajasta iäisyyteen. Lasse Mårtenson on kuollut. Kynsilaukka-ihmiset osaavat arvostaa monipuolista musiikkimiestä. Lasse oli muutankin kuin Myrskyluodon Maijan säveltäjä. Kynsilaukan kasvattaja on kiinni maassa ja merelle lähdöstä voi vain haaveilla. Mutta hengessä on mukava olla mukana. Jäämme päätöslaulun tunnelmiin:

https://www.youtube.com/watch?v=W11QLJ_Ienc

8. toukokuuta 2016

Vähän kynsilaukasta ja musiikista.

Mutta aivan aluksi otsikkokuvaan ja varsin kukoistavaan Dukat-joukkueeseen. Dukat on ns. tsekkiläiseen kokoelmaan kuuluva kynsilaukan muunnos. Varsinainen kasvuryhmä on mitä todennäköisimmin lasinen raitapurppura. ”Lopullinen” varmuus asiasta saadaan viimeistään elo-syykuulla. Joukkue majailee nyt sen penkin eteläpäädyssä, jossa ilman miehistötappiota talvesta selvinnyt Rocambole-ryhmän Iso venäläinen on lähtenyt todella huimaan kasvuun.

188 isoa venäläistä on upea näky, mutta jos tässä jotain kauneuskilpailuja pitäisi järjestää niin kyllä Dukat on tässä vaiheessa kaikista kaunein ja vihreän sävyt sillä on vallan viekottelevat. Elinvoimaisuus on tuossa otsikkokuvassa aivan ylivertaista. Yläpuutarhan koepenkissä on vielä kylläkin neljä vieläkin viehkompaa yksilöä. Nyt eletään toki vasta länsiliittoutuneiden Voitonpäivän iltaa, ja kun kevät etenee ja juhannusta lähestytään niin ei pidä epäilemän etteikö Ornak ota paikkaansa suurimpana ja kauneimpana. Toisaalta jokainen muunnos on itsessään kaunis.

Mutta asiaan ja otsikkokuvasta varsinaiseen otsikon aiheeseen. Niin, sanovat musiikin kuuntelun olevan hyödyllistä ja jopa luovuutta kehittävää. Onpa jopa väitetty että kukat pitävät musiikista. Musiikista pitävät kissat ja tietysti myös koiratkin  ja varmasti kaikki muutkin. Linkolan Pena ei todellakaan voi olla väärässä. Hänhän sanoi että kyllä on sääli jos tämä maailma ottaa ja tuhoutuu typerän ihmislajin toilailun seurauksena, ja sellainenkin hieno asia kuin parhaimmat sävellyksemme jäävät vain tämän yhden huonosti voivan kiviplaneetan katoavaksi perinnöksi (Pena ei ole sanonut noin sanatarkaan, mutta kirjoittaja on yrittänyt tavoitella suuren mestarin henkeä.).

Tänään äitienpänä, Länsi-liitoutuneiden Voitonpänä, ja muutenkin aurinkosena päivänä vnahta viisaudet musiikin elivoimaa luovasta voimasta tulivat mieleen. Niinpä ei sitten voinut muuta kuin käydä sisältä vanha ja uskollisesti ulkopalvelusta niin taajaan suorittanut paristo-käyttöinen radio ja etsiä sieltä sopivaa musiikkia. Nykyään on vaikea löytää puhdaspiirteistä ja hyvää musiikkikanavaa joten vähän hasardiksi hanke saattoi mennä. Eniwei, pää on nyt avattu ja on aika pohtia kynsilaukan kasvun ja viihtyvyyden edistämisen kannalta sopivaa musiikkia.

Suppea tarkastelu — muutamat musiikkilajit ja kynsilaukka.

Klassinen musiikki. Varmasti kaikki klassinen musiikki aina vuosisadan alkuun asti on sopivaa. Wagneria ei ehkä pidä soittaa kynsilaukalle sillä se voi häiritä kasvua ja varsinkin toukokuussa haitata erityisesti typenottoa. Toisaalta Wagner voi ihan hyvin edesauttaa asiaa jos on pakko saada aikaan pikatuleentuminen. Bach on mitä parasta tavaraa, mutta todennäköisesti Dvorakin yhdeksäs on mitä ihanteellisinta musiikkia ja erityisesti toinen liikunto pitäisi soittaa joka ilta kehtolauluna kynsilaukka-farmilla toukokuun aikana. Mutta kokeilemallahan asia selviää kaikista parhaiten.

Jazz. No mikäpä ettei. Tietysti Jatsi ja kynsilaukka sopivat elokuun alkuun jos on lämpimiä iltoja, samettisia iltoja joista voi leikellä tilkkuja vanhoilla takorautaisilla saksilla. Jos meillä voi todellakin voisi viljellä Kreoli-kasvuryhmän lajikkeita niin silloin vanhat kunnon Armostrong ja Ellington nousevat arvoon arvaamattomaan. Kreolit pitävät auronkoisen kuumasta päivästä ja silloin syvän etelän meininki voi pelastaa hieman koleankin päivän.

Kansanmusiikki. No ilman muuta ja tällöin nousee kunniaan Ylen ykkösen tiistai-ilta jossa saamme kuulla kaiken maailman musiikkia. Varmaankin raitapurppurat, nuo kynsilaukan lähinnä alkuperäiset muunnokset, rakastavat yli kaiken Tuvalaista kurkkulaulua, ja niille pitäisi antaa henkisenä erityislannoitteena kerran viikossa puolen tunnin satsi parasta Kongar Ol-Ondarin kurkkulaulua. Tietysti Kongar Ol-Ondarin ja Paul Penan mahtava tulkinta ”Hyvät hevoset” saa ne resonoimaan ja tuottamaan lisäarvoa koko kasvustolle, kaikille kasvuryhmille ja kaikille muunnoksille. 

Slaavilaissävytteinen musiikki. Paljolti olemme kiitollisuudenvelassa Suurelle ja mahtavalle Venäjänmaalle myös mitä kynsilaukkaan tulee. Rocambole Alexandra, tuo suomalaisten suuri suosikki, on todellakin sama asia kuin Iso venäläinen. Venäläisiä kasvinjalostajia ja maatiaslaikkeiden vaalijoita kuten Ivan Vladimirovitch Michurinia saamme kiittää omenoista ja muista puutarhan puista, mutta myös kynsilaukan monimuotoisuudesta. Kynsilaukka ja aivan erityisesti talvi-kynsilaukka elää vahvasti vuodenkierron rytmeissä ja se on valmis kestämään kaikkea mahdollista. Se ymmärtää myös elämää suurempia asioita ja yhden aivan varmasti. Sen tulee antaa uhrinsa jotta se voi ilahduttaa sen suurta ja ainoata ystävää, ihmistä. Elämä on kuolemista, mutta aina elää unelma kaupungin valoista ja paremmasta tulevaisuudesta.

Uudempi musiikki ja aivan erityisesti klassinen pop-musiikki. Aivan ehdotonta kamaa on Beatles ja heidän tuotantonsa kokonaisuudessaan. Mitään ei saisi lukea pois hyödyllisen listalta. Tiedä vaikka suuret raskassarjalaiset, korkeimmat tulisuuden tuottajat Posliinit, pitävät todellakin kovimman luokan Hevistä. Kokeilemallahan tästäkin saa selon.


Mutta yksi kappale on varmasti ylitse muiden ja jos olisi olemassa "Kynsilaukkojen Lauantain toivotut," niin kyllä Henry Theelin laulaman ”Kielon jäähyväiset” olisi aivan ykköskamaa. No, ehkä vuoroviikkoina Harmony Sistersien versio pitäisi puolensa. Tasapuolisuuden vuoksi tässä molemmat. Ja vielä suuremman tasapuolisuuden vuoksi ihan ruattiksi tuo Valtosten sisarusten mestaritulkinta:

Theelin henkan ilmava tulkinta:  https://www.youtube.com/watch?v=eLV5ZA8OZ-4

Ja Harmony Sisters: https://www.youtube.com/watch?v=Oi3Pew-6hAE

3. toukokuuta 2016

Älä yritä heinä ja muita kuvia.


Lämpimät päivät tuovat kasvua ja liikkeellä on monenlaisia yrittäjiä. Niinkuin tuo heinä jonka kohtalona oli tulla nypätyksi pois. Yksinäinen ja toivoton yrittäjä, näin kai voisi sanoa. Mutta kaikkensa se teki, ja sen saavutus herättää kyllä kunnioitusta tai oikeastaan enemmänkin ihmetystä. Yritys on kaikesta kunnioitettavuudestaa huolimatta toivoton ellei suorastaan epätoivoinen. Tuntuu siltä kun se olisi venyttänyt kaikki kapasiteettinsa näyttääkseen hennolta kuynsilaukan versolta. Mutta kun ei niin ei! Voisi peräti kysyä: mikä on totuus? Onko peräti mahdollista että heinät ovat lähteneet todellakin kovin epätoivoiseen yritykseen resonoida kynsilaukan muotoa. Tarkkana pitää olla ja varmaa on että tämä ei todellakaan jää viimeiseksi yritykseksi.


Suomessa kasvatettua Rocambolea oli jäljellä neljä kynttä helmikuulla. Ne menivät orkidea-ruukkuihin ja saivat ulkovarastossa pitkän kylmäkäsittelyn. Kyse oli samalla kokeesta jotta nähtäsiin miten paljon sproutannut kynsi on jo tuottanut juurta. Tämä jouluuun viimeisenä päivänä saapunut kanta ristittiin yksituumaisesti Sylvesteriksi. Sylvesterin kuori on syvän violetti. Ilmeisistä väkilannotteista ja torjunta-aineista juontuvaa metallista makua löytyi koemielessä maistetuista kynsistä. Mutta uusi syksy kaiken muuttaa voi. Palaamme tähän metalliseen sivumakuun joskus myöhemmin.


Mutta  juurista löytyy. Kynsilaukan juuristo on kerrassaan valtava ja paljon juuria kasvi tarvitseekin. Juurten ravinteidenotto-kyky ei ole mitenkään eriomainen. Kun Sylvesterin juuripaakusta otti ylimmät mullat pois niin näkee selvästi sen miten suuri kasvuvoima yhteen kynteen sisältyy. Puhdas valkea ja jo versonut kynsi on kaunis näky, mutta se on äkkiä laitettava maahan piiloon.


Neljästä kynnestä saa varsin  nopeasti ison kannan jolle voi varata tulevaisuudessa suorastaan erituyisthtäviä. Nyt tämän vuoden helmikuussa ruukkuihin meni neljä kynttä, ja ne ovat siis oikeassa maassa jo toista vuorokautta. Syksyllä noista saadaan ainakin 16 istutuskelpoista kynttä muutaman maistias-kappaleen jälkeen. Syksy 2017 kuusinkertaistaa määrä ja sitten ollaan jo lukemassa 96! 2018 liikutaan lähes kuudensadan kynnen määrässä ja 2019 lukema 3600 on tosiasia. Kesän mittaan selviää sitten se onko kyseessä iso venäläinen vai peräti muu.

Sylvesterit saavat nyt kasvaa neljän ryppäässä ja nauttia varsin kansainvälisestä seurasta. Samassa penkissä on nimittäin kiinalaista yksikyntistä, ”Moradon väri-muunnosta,” kahta Pohjois-Intiasta tuotua kääpiö-kynsilaukkaa ja normaalikokoista intialaista artisokkaa, ja niin ikään intialaista pinkkikuorista silverskiniä. Intialaiset kääpiöt ovat lähteneet tekemään juurinystyröitä varsin verkkaiseen vauhtiin, mutta eiköhän lämmin toukokuu saa nekin vallan villiin kasvuun…



Talvilajikkeiden puolella ”tuntematton venäläisen” suurpenkissä yksi kasvi-yksilö (Yllä oleva kuva.) herättää kovasti mielnkiintoa. Ei ollut toukokuu vasta kuin toisessa illassaan ja tuo yksittäinen kasvi on jo tuottanut kahdeksan lehteä. Morfologisesti tarkastellen lehtien kasvutapa poikkeaa kaikista muista penkissä olevista saman erän kasveista. Juurituppikin on rakenteeltaan aivan erilainen mitä kaikissa muissa penkin kasveissa, eikä kyse ole missään tapauksessa tuplakynnestä. Tietysti kyse voi olla siitä, että alkuperämaan pellossa on kasvanut kahta erilaista kovavartista muunnosta, ja viime syksyllä maahan laitettu kynsi olisi juuri tuosta valtavirrasta poikkeavasta kasvista. Kyseessä voi kutienkin olla sellainen mutaatio josta Engelandkin puhui muutamaan otteeseen kirjassaan ”Growing Great Garlic.” Kesä ja syksy näyttävät sitten sen mistä on.


Kunnon lajikekirjaston omaksi iloksi ja muiden ihmeteltäväksi saa jokainen helposti laittamalla maahan riviin niin monta muunnosta kynsilaukkaa kun vain löytyy. Yllä olevassa kuvassa on kyseessä ns. ADUKST-penkki. Penkin läntisestä päästä lukien muunnokset ovat Rocambole Alexandra (Iso venäläinen) — Lasinen raitapurppura Dukat — Marmorinen raitapurppura Unikat — Marmorinen raitapurppura Kodaver — Marmorinen raitapurppura Siperialainen ja Artisokka Therador. Tässä eriomaisen aurinkoisella paikalla olevassa penkinpätkässä tehdään sitten koe josta kerrotaan kesän edetessä. Sen näemme ja elämme.

Toiseksi viimeinen kuva osoittaa todeksi sen vanhan koetellun tiedon siitä miten pyöreä itusilmusta kasvatettu sinkku tuottaa heti paremman kasvun kuin pienehkö kynsi. Noiden versojen alku on niissä kahdessa isossa venäläisessä joiden kynnet menivät maahan syksyllä 2013. Jokaista yksittäistä kasvia pitää seurata tarkasti. Pienen skaalan viljelijän (1000-4000 kynttä) etu on siinä, että hän tuntee käytännössä henkilökohtaisesti jokaisen kasvinsa. Ei pidä epäilemän että tämä ei olisi mahdollista jopa seitsemääntuhanteen yksilöön saakka. Vaatimatontahan tuollainen on vielä siihen, että suuri roomalainen Julius Caesar tunsi nimeltä kaikki sotilaansa joita oli 50 000.


Lopuksi pitää vielä todeta että Amazon-kirjakaupan kanssa on suuri ilo asioida. Posti toi pienellä kustannuksella Chester Aaronin englanninkielisen kynsilaukka-klassikon ”Garlic is Life — A memoir wirth recipes." Edelleen elävien kirjoissa oleva Mauno Koiviston ikäinen Chester Aaron on elänyt vaiherikkaan elämän. Seniori-vuosinaan kirjailijana meritoituneen Chesterin uraan on mahtunut mahtunut vuodet terästyöläisenä, röntgen-teknikkona, yliopisto-professorina ja kynsilaukka-farmarina. Jenkkien Euroopan sotaretkellekin mies osallistui toisessa maailmansodassa ollen mukana niissä joukoissa jotka vapauttivat Dachaun kuolemanleirin. Aaronin vanhempien sukujuuret ovat Gruusiassa ja vanhemmilla päivillä hänelle lankesi hyvä osa maatilan muodossa ihanassa Sonoman piirikunnassa Kaliforniassa. Olkoot Chester Aaronilla vielä monia täyden tolkun vuosia. Chesterin klassikon avausjuttu on nimeltään ”Garlic, Gophers and Sadie” eli ”Kynsilaukka, Myyrät ja Sadie.” Sadie on tyttökissa. Lopuksi vielä selkeästi Filaree-tyyppinen kuva. Jalka on pian tosiasia isojen venäläisten suhteen elikkä viikon sisään kasvuston keskikorkeudeksi tulee jo reilut 30 senttiä.


Tässähän net tärkeimmät...

https://www.youtube.com/watch?v=mAgWtfc90ok