Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.
Eilisestä on jatkaminen. Avausta koskeneessa kommentissa todettiin eteläisimmän Suomen olevan otollisinta aluetta kynsilaukan viljelylle. Viljely on kuitenkin mahdollista aina Meri-Lappiin saakka. Olot ovat siellä jopa suotuisammat kuin Alaskassa jossa viljellään ihan menestyksekkäästi. Lajikevalinta on tuolloin tärkeää ja oikeat viljelymentelmät. Ja nyt puhutaan aivan jostain muusta kuin Artisokista. Marmoripurppura ”Siperialainen” ja sen läheiset lajiketoverit nousevat arvoonsa ja jotkin Posliini-lajikkeet. 70-grammaisia raapeja voi tuottaa sielläkin aivan varmasti. Ja se on varsin kova juttu. Ehkä emme näe mitään koskaan siellä päin mitään isoja farmeja, mutta lukuisia pienen mittakaavan sivutoimi-viljelijöitä varmastikin ja vielä lukuisampia omatarve-viljijöitä taatusti.
Mutta jospa tarkastelemme asiaa suotuisimman kasvuvyöhykkeen näkökulmasta. Siis mitä tarvitaan siihen, että jonnekin päin vaikkapa Lounais-Suomea ilmaantuisi kynsilaukka-farmi joka tuottaisi 10 000 kiloa ensiluokkaista kamaa. Asialle tarvitaan luonnollisestikin kynsilaukan hvyin tunteva henkilö. Uskottavuuden vuoksi hän joutuu aloittelemaan aivan pienestä mittakaavasta. Aluksi hän askaroi muutaman sadan kynnen kanssa. Ehkä kolmantena vuonna hän voi laajentaa viljemänsä deka-grossin luokkaa eli määrään 1440 kynttä. Alkaen hän valikoi kantojaan ja kokeilee monia lajikkeita. Viljelykokemus ja omien rajojen tunteminen karttuvat vuosi vuodelta. Luonnollisestikin hän on tässä vaiheessa sivutoiminen viljelijä ellei hän omista maata ja viljele jotain muutakin pelloillansa. Tässä vaiheessa hän aavistelee jo sen, että 1440 kynttä on vasta sadasosa tulevasta kasvimäärästä joka voi tuottaa joskus 10 000 kiloa korkealaatuista talvikynsilaukkaa.
Neljäntenä vuonna on mahdollista tehdä suuri harppaus ja kolminkertaistaa maahan menevien kynsien määrä. Tässä vaiheessa hän tuntee kaikkien kasvuryhmien parhaat mahdolliset oloissamme viihtyvät lajikkeet. Noin 4300 kynttä vaativat jo paljon työtä heinäkuun puolivälistä lokakuun loppuun. Ja tuon ajanjakson loppupuolella pitäisi vielä saada maahan mahdollisesti suurempi määrä kynsiä kuin edellisenä syksynä. Jos hän on ollut ahkera ja kuunnellut vanhojen viisaiden oppeja voi hän onnistua saamaan myyntikuntoon 4300 kynnen istutuksesta 180 kiloa kynsilaukkaa. 80 kiloa hän varaa tulevaan istutukseen ja itselleen, kavereilleen ja kaiken maailman installaatioihin hän voi jättää 40 kiloa.
300 kilon tuottamiseen tarvittiin 4300 kasvia ja raapien keskipaino on maagiset 70 grammaa. Neljännen vuoden kesällä hän on saanut lisätuloja toimittamalla kynsilaukan kukkavarsia parikymmentä kiloa toreille ja keittömestareille. Hänen kasvattamiaan raapeja menee jo lukuisille harrastajille lisäystarpeiksi. 180 kiloa kohtuuhintaan myytynä tuottaa hänelle ensimmäisen kerran kunnon tuloja. 6000 euroa ei vielä tee ketään rikkaaksi, mutta se kattaa jo neljän ensimmäisen vuoden investoinitikustanukset. 300 kilon kuivaamiseen tarvitaan nimittäin jo kunnon kuivuri. 6000 euron ansioita ei myöskään voi hankkia aivan pimeästi joten verottajakin saa osansa. Kun lokakuun loppu koittaa voi hän todeta ettei ns. vapaa-ajan ongelmia ole. Tämän kaiken voi tehdä ahkera ja asialleen omistautnut mies tai nainen yksin, mutta viides viljelyvuosi vaatii vaatii jo enemmän. Seuraavana vuonna tarvitaan lisätyövoimaa ja palkoille ei vieläkään pääse.
Viidentenä vuonna hän korjaa reilut 7000 raapia. Kuudentena vuonna siirrytään suureen mittakaavaan mutta silloinkin tavoitellaan vasta tuhannen kilon satoa. Maassa on vasta 14400 kynttä, mutta kaikki mitä hän on luonut on hänen omaansa. Kannat ovat mukautuneita paikallisiin olosuhteisiin. Monellakin tavalla viljelijä on jo kuuluisa alalla. Hänen luokseen tullaan kaukaakin katsomaan kynsilaukka-maailman ihmeitä. Joka syksy hän miettii rajojaan ja tulevan vuoden vaatimaa panostusta. Tässä vaiheessa hänen pitäisi vielä kaksinkertaistaa tuotantomäärä joka vuosi jotta päästäisiin sataan deka-grossiin. Seitsemäntenä vuonna maahan pitäisi saada 28800 kynttä. Kahdeksantena 57600 ja yhdeksäntenä 115200 kynttä. Kymmenentenä vuonna voisi vielä pistää paremmaksi ja päästä lukuun 144 000 kynttä.
Jos hän hän on hoitanut leiviskäänsä antaumuksella ja hyvin voi hänen työllään olla siunaustakin. Viljelyalaa tarvitaan tuossa vaiheessa ”Filaree-standardilla” hehtaarin verran. Jos hän pitää kiinni edes kohtuullisesta viljelykierrosta tarvitsee hän nelisen hehtaaria maa-alaa. Kilosta hän saa tuloja 40 euroa tavallisilta kynsilaukan ystäviltä. Harrastajille ja viljelyä aloittaville hän myy tavaraa 50 euron kilohintaan. Hänen farminsa liikevaihto on melkoinen, mutta työntekijäitäkin, ja nimenomaan kausityöntekijöitä tarvitaan. Kaikkien työntekijöiden palkkakustanusten, jatkuvien investointien ja yhtiön poistojen jälkeen hän voi nostaa itselleen palkkaa kuukaudessa 4000 euroa ja päästä vuodessa 48 000 euron vuosiansioihin. Sellaista ihmistä ei välttämättä voi kutsua rikkaaksi, mutta palkkansa hän on varmasti ansainnut. Ja verokarhu on varsin tyytyväinen.
10 000 kiloa kynsilaukkaa ei vielä riitä mihinkään, mutta ehkä hän on saanut sadat ellei peräti tuhannet ihmiset kasvattamaan kynsilaukkaa itselleen ja ystävilleen. Tuhat pienen mittakaavan harrastelija-viljelijää tuottavat omilla tahoillaan keskimäärin 50 kiloa kunnon kamaa. Se tekee vasta 50 000 kiloa. Sekään ei kyllä riitä vielä mihinkään. Edelleenkin kunnon kamasta on huutava pula ja valitus on suuri eikä heillä lohduttajaa. Tuli jotenkin tämä biisi mieleen.
Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.
Nämä ovat niitä sinisiä ajatuksia kuten kirjailija Veikko Huovinen sen sanoi Havukka-ahon Konstan mietteiksi.
VastaaPoistasinisiä ovat, mutta on niissä purppuraakin!
VastaaPoistaMielenkiintoista pohdintaa ja olisi hyödyllistä luettavaa niille, jotka haaveilevat helposta tulonlähteestä valkosipulia kasvattamalla. Tavalliselle kotitarveviljelijälle ammattimaiseen toimintaan siirtyminen ei varmaankaan ole mahdollista, vaikka kasvatuksen salat saattaa olla jo hallinnassa, mutta vaadittavaa peltopintalaa ja rakennuksia ja työkoneita ei ole käytössä. Valkosipulin viljelyn niksien oppiminen ja oman istukaskannan kasvatus vie vuosia, jolloin se olisi aloitettava viimeistään kolmekymppisenä, niin että saisi toiminnan kasvatettua sellaisiin mittoihin, että se voisi olla jo pääelinkeino ennen eläkeikää. Ehkä tämä onnistuisi pientilojen sukupolvenvaihdon yhteydessä ainakin alussa sivutoimisesti.
VastaaPoistaItselläni olisi riittävästi viljelyalaa sopivaa viljelykiertoakin varten, mutta tilojen puute ja ikäkin rajoittaa kaiken viljelyn vain harrastusmuotoiseen toimintaan. Sato menee omaan käyttöön ja lähipiirille lahjoina. Ehkä harrastuksen muuttaminen elinkeinoksi veisi siitä kaiken hauskuuden?
kiitos sari kommentistasi. kommentin saaminen on suurin lahja mitä bloggaaja voi saada. kunppa teitä kommentoijia olisi joskus vielä enemmänkin. yhteiseksi projektiksi tämän halusin luoda.
VastaaPoistavaroituksen sanoja pikavoittoa tavoitteleville; tämä oli yksi tarkoitukseni, siis kirjoittaa varottavassa mielessä. tätä visiota aloin pohtimaan lukiessani viimä talvena omaa engelandiani.
itse olen sitä mieltä, että kolmikymppinen on vielä vähän liian nuori aloittelemaan kynsilaukan viljelyä. viisas kasvi ei avaudu kovin nuorille niin helpolla.
myöhemmälläkin iällä ehtii ja kaikkien ei tarvitse tavoitella "filareen-mittoja." jos on ahkera ja käytää lisätyövoimaa harkiten niin 2000 kilon tuottaminen takaa jo mukavat lisäansiot ja periaatteessa suomalaisen keski-palkan verran tuloja. tässä pitää ottaa huomioon myös se mitä 34 000 kynnen istutus tuottaa. siitähän saa myös noin 30000 kukkavartta. jos ne onnistuu markkinoimaan hyvin niin 600 kiloa tuottaa tuloja jo ennen varsinaista sadonkorjuuta 12 000 euroa. 20 euroa kilosta kukkavarsia ei ole mikää sikaryöstö-hinta. tosin siinä saa tehdä töidä parin viikona ajan kesäkuussa auringonnoususta kello aamupäivä yhteentoista ja sitten tavaraa pitää kuskata ympäri piirikuntaa ja maakuntaa. tuon kokoinen tila voi tuottaa myös touko-keäskuun vaihteeseen sijoittuvaan sesonkiaikaan vihreää kynsilaukkaa eli kevät-kasvatettuja versoja. tähän tarkoitukseen sopivat parhaiten artisokan ja silverskinien pienemmät kynnet.
tuon kokoisella farmilla lisätyövoiman tarve heinä-elokuussa ja syksyn aikana lähinnä istutusaikana tarvittava työvoima vievät nykytasolla 14 000 euroa palkkakustannusten muodossa.
farmilla tarvitaan tuon määrän saattamiseksi myyntikuntoon kaksi täyspäivästä työntekijää heinäkuusssa (keskimäärin 10.07 - 15.08) ja yksi elokuussa (16.08-20.09) istutuksen aikaan lokakuun puolivälissä lisätyövoiman tarve on 180 ihmistyötuntia.
suomalaisen keskipalkka on noin 3250 euroa kuussa. omaan palkkaan pitäisi saada 39 000 euron vuositulot ja eläkepäiviäkin pitäisi ajatella. muiden palkkakus-tannuksiin menee vuodessa noin 14 000 euroa ja sitten on verottaja joka on hvyin kiinnostunut tekemistäsi.
2000 kilon tasolle pääseminen aivan tyhjästä vaatii 6, mieluummin 7 vuotta. kysynkin lukijoiltani; luuletteko että näemme joskus vielä farmin joka tuottaa "antiikkisella menetelmällä" 10 000 kiloa ensiluokkaista kynsilaukkaa, raapeja joiden keskipaino on 70 grammaa.