31. joulukuuta 2015

Ikuista elämää ja kulta-aikaa etsimässä, mutta vähempikin riittää!


Kaikkihan haluaisivat varmasti sellaisen olotilan jossa vallitsisi yltäkylläisyys. Yltäkylläisyydestä voimme kuitenkin nauttia vain rajallisen ajan. Kun toivotamme jollekin terveyttä ja pitkää ikää, niin voimme todellakin lausua varsin irvokkaan toivotuksen. Nimittäin aika harvalla nuo kaksi asiaa kulkevat käsi kädessä. Ikuinen elämä on monen haave, mutta vaikka se olisikin mahdollista niin sitä suodaan tulevaisuudessa vain kaikista rikkaimmille. Meidän elinaikanamme ihmisen elinikää pystyttäneen pidentämään ehkä jopa kahteensataan vuoteen. Ja muutaman vuosikymmen päästä ollee mahdollsita sekin, että ihmisaivojen sisältämä mielimatriisi voidaan skannata ja siirtää ”teko-aivoihin” jatkamaan ikuista elämäänsä. Kyse on pelkästään tietokoneiden laskentatehosta eli kapasiteetista. 

Kun kirjoitan tätä on työalustanani nykyajan jokamiestietokone, supertietokone joka mahdollistaa kaiken tarvittavan. Koneen vieressä on älypuhelin josta saa loihdittua muutamassa sekunnissa soittolistan jossa on kaikki mielimusiikki. Todellisuus ja sen rajat hämärtyvät. Voisiko se sittenkin olla mahdollista? Nimittäin vuonna 2034 jokaisella on mahdollisuus hankkia nykyrahassa 1200 euron hinnalla sellainen tietokone jonka laskentateho on 40 miljoonaa suurempi kuin esim. se kone jota tällä hetkellä käytän. Kaiken jälkeen voidaan kysyä mikä oikein on ihminen?

Näitä miettiessä tulee mieleen myös ihmiskunnan tulevaisuus. Ikuinen elämä on jotain todellisuuden tuolla puolen olevaa, mutta entäs se kulta-aika? Eikö sellainen sentään olisi mahdollista? Kulta-aikaan olisi ihmiskunnalla kaikki edellytykset, mutta jos kaikki mahdollisuudet käytetään turhaan sotimiseen ja rähinöimiseen niin siinähän sitä sitten ollaan varsin toivottomassa tilassa. Toisaalta jos tämän maailmanajan tabu on se, että liikakansoituksesta ei saa puhua niin kovinkaan paljon ei ole tehtävissä...

Nyt joku voi kysyä mikä on tämän ajatuksenjuoksun takana, tai pikimminkin mihin tässä tähdätään? Ilman uskonnollista motivaatiota ja lähtökohtaa ikuinen elämä on vielä puhtaasti täydellinen utopia.  Jos se ei ole kaikkien saavutettavissa niin mitä sen pohtiminen ketään hyödyttää. Terveys ja pitkä ikä ovat sitten suhteellisesti hieman helpompi asia. Mitä teemme ja mitä syömme voivat toki taata vähän siedettävämmän elämän — pienen kulta-ajan. Tässä suhteessa valkosipuli kasvina voi tuoda jokaisen elämään aivan uusia ulottuvuuksia. Valkosipuli on nimittäin maailman älykkäin kasvi, mutta samalla myöskin kaikista aliarvostetuin. Älykkään siitä tekee sen moninainen lisääntymis-strategia, ja sen yllätyksellinen käyttäytyminen uusissa kasvuolosuhteissa. Mutta kaikkeen pätee sama kuin mihin tahansa muuhunkin. Hätäilyllä ei saada aikaan yhtään mitään hyödyllistä. Itse hyötykasvina valkosipulilla on valtava määrä ulottuvuuksia. Se on lääkekasvi tuhannessa ja yhdessä ulottuvudessaan, ja tuhannessa ja yhdessä ulottuvuudessaan se myös tuo iloa ravintokasvina. Mutta kuinka monella siitä on selko…

Valkosipulin syöminen ja käyttäminen niin moninaisissa yhteyksissä ei takaa kenellekään ikuista elämää eikä aina terveyttä ja pitkää ikääkään, mutta ehkä terveemmän ja jopa onnellisemman elämän kuitenkin. Kun antibiootit menettävät tehonsa ja ihmiset näyttävät pakahtuvat dieetti-pähkäilyissään voivat yksinkertaiset elämäntavat auttaa. Apu on lähempämä kuin uskommekaan. Ihmisen tulisi kasvattaa mahdollismman paljon ruuastaan itse, ja vieläpä aivan omassa elinymäristössään. Jokaisella on tässä suhteesa mahdollisuus oman elämänsä suureen seikkailuun. Hankkeen voi aloittaa hyvinkin pienestä ja päätyä aina suurempaan.

Tällaisia mietteitä nyt vain tuli mieleen kun uusi vuosi pakkaa päälle. Se on uuden syklin alkua nytten ja aina myös uusien mahdollisuuksien mahdollisuus. Ja kuka tietää vaikka nyt koittaisi aivan todellinen kulta-aika.

”Vuosi 2016 on käänteentekevä. Peltomme tuottavat jättisadon viljaa. Omenapuumme rotkuvat kymmenkertaisen sadon painosta. Ruohossa on taianomaista voimaa ja lehmät lypsävät parillisina päivinä puhdasta kermaa ja parittomina laktoositonta maitoa. Mustaherukat ovat viinirypäleiden kokoisia ja valkosipulit, ne ne vasta jotakin olisivat! Niin, jokainen kynsi tuottaa ägräksen eli kaksoissipulin, ja vieläpä tuplakokoisen. Kukapa tietää vaikka MMXVI-vuosi toisi pienelle maan matkamiehelle monta muutakin ihmettelemisen aihetta.”

Pientä siinä olisi sosialismin ihmeet vanhassa Neuvostoliitossa!!!

Lähiviikoina päästään sitten analyseeraan Ted Jordanin käänteentekevää valkosipulikirjaa. Täytyy vielä syvälukea muutama luku uudelleen jotta jotain tohtii sanoa...

https://www.youtube.com/watch?v=7gmlVyjRh4c

27. joulukuuta 2015

Ikuista tulta istuttamaan ja tietenkin nauttimaan versoista.


Tuoretta valkosipulia voi oikeastaan, eikä todellakaan oikeastaan, vaan ihan oikeasti syödä koko vuoden ajan. Se tuo harrastajan elämään sen oikean maun ja tietenkin värin. Elävä kasvi on aina elävä kasvi. Tietysti jos on kesällä pakastanut  pehmeäkasvuisia kukkavarsia tai itse alullaan olevia kukintoja on vielä paljon onnellisemmassa asemassa.

Kyse on pienemmistä kynsistä helposti kasvatettavista versoista. Valkosipulinharrastaja ja kasvattaja voi todellakin ikään kuin pitää ”ikuista tulta” pöydällään ne kuukaudet, jolloin tulevan vuoden sato on vielä vähän heränneiden, mutta vielä lepotilassa olevien kynsien muodossa mullan alla. Kaiken lisäksi tämä ikuinen tuli on helppo pitää yllä eivätkä kustannuksetkaan ole millään tavalla suuria, ja kyse on todellakin ekologisesta lähiruuasta joka hakkkaa salaatin tuhat-nolla. Ensinnäkin: kasvatukseen ei nimittäin tarvitse käyttää arvokkaita ja parhaita talvivalkosipulin kynsiä. Kaupasta ostettujen espanlaisten artisokkien tai kreolien sisemmät kynnet ovat aivan oivaa tavaraa tähän tarkoitukseen. Niitä ei ole säteilytetty, valkaistu eikä muutenkaan myrkytetty kuten kiinalaisten tuotosten väitetään olevan. Ne siis lähtevät kasvuun. Ja vaikka käyttäisi isompiakin kynsiä niin aika halvalla silti päästään. Toisaalta voihan joku tehdä sitä ”ainoaa ja oikeaa jouluglögiä” vaikkapa Chateau Latourista, niin miksei sitten joku kasvata versoja vaikkapa hienoimmista rocambole-kynsistä…

Mitä tarvitaan on laakea ruukku, vähän multaa, hiekkaa ja lannoitetta ja tietenkin vettä säännöllsin väliajoin. Jos haluaa myös silmäniloa niin silloin voi satsata vähän hienompaan ruukkuun, ja perliittiin. Ostarkoneja eli ruukunsirpaleita luulisi nyt löytyvän joka taloudesta. Kynsiä voi liottaa vedessä muutaman tunnin ennen istutuksen tekemistä. Lannoitteeksi käy aivan hyvin vaikkapa kananlantaa ja merilevää sisältävä tuote. Yhdellä pienellä pussilla tekee ainakin kaksikymmentä  istutusta. Kynnet laitetaan juuri ja juuri mullan alle ja niitä voi olla varsin tiheään, jopa puolen tuuman väein. Normaalin kahvikupin lautasen pohjan kokoiselle alueelle voi huoleti laittaa 10-12 kynttä. Kaksi ruukkua riittää pariskunnalle ja yksineläjälle vielä paremmin marras-helmikuun väliseksi ajaksi. Mutta tiedän joitakin henkilöitä joilla on kasvamassa jopa 7 ruukkua. Niistä sitten otetaan aina vuoropäivinä nyhdös, ja kun viikko on ohi niin ykkösruukussa on taas muutaman tuuman pituinen uusi kasvu…

Talven syksyisemmällä puolella uuden istuksen voi laittaa viikoksi lämpimään paikkaan. Valmista tavaraa tulee tuon vasta-auringon aikaan, eli ennen talvipäivän seisausta kolmessa viikossa ja tammikuusta lähtien sitten vähän nopeammalla sylklillä. Kevätauringon noustessa korkeammalle on eteläinen ikkuna aivan oiva kasvupaikka. Kasvu lähtee käyntiin heti, ja sitä riittää yhdestä istutuksesta pitkäksi aikaa. Kasvi käyttää kaiken ravinnon mitä kynnessä, eli varastokynnessä on, ja ottaa sitten lannoitetusta mullasta lisää ravintoa. ”Sadonkorjuun” voi tehdä jopa 4-5 kertaa ja joka kerralla saa vähintään kolmen tuuman pituisia versoleikkeitä tai mieluummin nyppeitä.

Jotenkin tuntuu että kasvi pitää enemmän siitä kun siitä vain nypitään kasvua eikä käytetä kylmää rautaa. Heinäkin pitää siitä, että lehmä nyhtää sitä. Lehmän syljessä on nimittäin entsyymi joka hoitaa heinää kun se kieltämättä aika väkivaltaisella tavalla katkaistaan. Heinä kasvu voi tuolloin jatkua normaalisti, ellei jopa kiihtyvällä vauhdilla. Lehmähän ei pure heinää poikki vaan se ottaa sitäposkihampaittensä väliin,  ja  todellakin nyhtää tupoksen irti jonka se sitten esikäsittelee palloksi joka niellään jatkokäsittelyä varten. Ihmeellinen on luonto ja ihmeellisemmäksi se tulee kun sitä tutkimme. Ehkä kyseessä on suurempi asia kuin makuasia ja siitä kannattaa jopa kiistellä. Ei siis saksia ja veistä vaan arkipuhtaat tai sopivasti likaiset sormet.

Versojen maku on oikein lempeä mutta aivan oikean valkosipulin maku siitä löytyy. Ja aivan samalla tavalla versojen soluista löytyy myös alliinia ja allinaasia jotka sitten sekoittuessaan muodostavat allisiinia. Versoja voi sitten käyttää mielensä mukaan ja reseptejä löytyy ja aina voi keksiä uusia. Oma mieluisin tapani nauttia valksopipulin versoista on ihan syödä niitä leivän päällä, ja tietysti mieluiten tuoreen ja itsepaistetun ja vielä lämpimän kanssa.

https://www.youtube.com/watch?v=CfSh2MvBDa4

23. joulukuuta 2015

Ei ihminen elä pelkästä teoriasta vaan luonnon antimista. Aatonaaton ilta-aterialla.



Sain tänään käsiini 800 grammaa talvivalkosipulia. Tarkempaan lajike-määritykseen päästään ensi vuonna. Alkuperä on Jögevan kaupungin alueella Vironmaalla. 85 isoa kynttä koitui kohtaloksi; ne menevät maahan tapaninpäivänä pikaperustettuun penkkiin. Ylitse jäi puolisen tusinaa vähän viallisia kynsiä jotka tätä kirjoittaessa ovat jo pötsissä hyvin pureskeltuina.

Niin, vaikka olemmekin suomalaisia ja virallisuus ja nuivuus ovatkin ilojamme niin rajoja pitää toki rikkoa. Tämä ei välttämättä ole nyt ehkä kaikkien mieleen, mutta kukko ei käskemällä laula ja sillä on oikeus päästää ilmoille aamuherätys vaikka kello 14:00 jos niikseen tulee. Elämäniloa tähän maahan kaivattaisiin. Asiaa voisi tietysti lähestyä seuraavastakin väitesarjasta:

I Suomi on Venäjä ja Venäjä on Suomi.

II Venäjä on Venäjä jossa mikään ei toimi.

III Suomi on Venäjä jossa tähän asti melkein kaikki on toiminut.

IV Valkosipuliasiassa olemme suuressa kiitollisuudenvelassa Äiti-Venäjälle.

V Suomi on suuren Aasian yhden niemimaan osa.

VI Valkosipuli on Aasian lahja maailmalle.

VII Se on suuri aasi joka ei hyväksy kuutta edellistä väitettä.

Tosiasiat on siis tunnustettava kuten Juho Kusti Paasikivikin totesi. Meillä ei ole muuten mitään todisteita tai viitteitä siitä että JKP olsi ollut muuten valkosipulin ystävä kuin vaimonsa myötä:

Niin, Alli  >>  Allium Sativum… Heh-heh...

Mutta niihin mahassa jo sulaviin lasiraitapurppura-kynsiin.

Koska olin koko päivän jostain oudosta syystä paastonnut niin illalla ostoskierroksen jälkeen olin kotosalla. Kun ruokaostokset oli tungettu jääkaappiin ja muualle sopiviin tiloihin perkasin 800 gramman satsin kynsiä ja vähitellen palaset ja tietenkin kynnet loksahtivat kohdalleen:

Talvinen valkosipuilinen possunpihvi metsästäjänkastikkeella kahdella tai yhdelle näkäiselle avokaado-valkosipuli-crackereilla puikulaperunoiden kera.

6 kappaletta keskikokoisia talvivalkosipulin kynttä
2 150 gramman possun lehtipihi-aihiota


puoli kourallista kuivattuja herkkutatteja tia männynherkkutatteja
10 keskikoista lapin puikulaa


ruokaöljyä
0,5 dl ruokakermaa
1 ylikypsä avokado
4 voileipäkeksiä tai vastaavaa
oikeaa voita tarpeen mukaan
pihvimaustetta
gourmet-suolaa, Kalaharin suola käy hyvin tai mikä muu tahansa.



Valmistus:

I Purista kolme kynttä ja anna puristeen tekeytyä pari minuuttia. Sekoita se avokado-massan kanssa.

II Pistä harjatut puikulat kiehumaan. Suolaa puoli ruokalusikallista. Varaa terävä veitsi kiehumisasteen varmistamiseen.

III Jauha käsissä puoli kourallista hyvälaatuista kuivattua herkkutattia tai männynherkkutattia. Jätä jauhos ei-homogeeniseksi. 3-4 pyöräytystä kämmenpohjissa riittää. Näin saat hienojakoista jauhetta joka sitoo nestettä ja vähän isompia paloja tulevaan kastikkeeseen.

IV Laita rautapannulle ruokalusikalleinen öljyä ja pieni nokare voita. Laita kuumentuneelle pannulle kaksi huoneenlämmössä vähnintään 6 tuntia tekeytynyttä possun lehti-pihviaihiota. Ennen  paistamista ripottele molemmille puolille suolaa. Nuijiminen ei ole välttämätöntä.

V Paista pihvit ja tarkkaile puikuloiden kiehumista. Puikuloiden keittämisessä on hyvänä apuna ohutteräinen veitsi. Kun veitsi uppoaa pukulaan jouhevasti ota kattila liedeltä ja kaada vesi pois. Jätä puikulat tekeytymään kannen alle. Mausta pihvit haluamallasi tavalla, pihvimausteseoksella tai pippurilla. Kun pihvit ovat paistuneet kypsäksi niin laita ne lautaselle ja laita kansi päälle.

V Kaavi rautapannulta kaikki mitä saat siitä irti ja laita töhnä pieneen kasariin. Laita sekaan teelusikallinen voita ja puoli desiä ruokakermaa. Pilko kolme jäljelle jäänyttä kynttä siivuihin. Laita kasari kuumalle levylle puoleksi minuutiksi ja liikuta sitä nopeasti levyllä. Lisää loppuvaiheessa muserretut herkkutattikuivakkeet ja ota kasari levyltä ja laita kastikkeeseen kolmen kynnen pilkokset.

VII Voitele crackerit tai vastaava ohuesti voilla ja laita päälle avokaadon ja kyntisen raakapuristeen seos. Ripottele jokaisen cracker-annoksen päälle hieman gourmet-suolaa.

VII Tee haluamasi kattaus ja lautas-asetelma.

VII Ja eikun syömään.

Juomasuositus järjestyksessä: Vesi tai mustaherukkamehu sekoitusuhteella 1:5 — Pilsener-tyyppinen olut — Kuiva siideri — Valkoviini, mieluiten Elssasilainen Gewurztraminer — Vähän ryhdikkäämpi Merlot-punaviini.

Huomioita:

Ylikypsä avokado ja tuorepuristettu talvivalkosipuli on vahva taistelupari. Avokadolla on käsittämättömän suuri neutralisoimiskyky. Seos on valkosipulin kanssa ihan fifty-fifty. Hyvä suola kuitenkin vahvistaa valkosipulin makua hieman ja maku on hyvin viettelevä. Jos haluat loihtia seokseen paratiisin maut niin laita sekaan teelusikallinen tuoretta, hyvin pieneksi silputtua varsiselleriä. Avokado ei kuitenkaan neutralisoi tuorepuristeessa olevan allisiinin terveysvaikutuksia.

Kastikkeen ei saa antaa kiehua vaan kovalla lämmöllä kiehahtaa. Kun silputut kynnet lisätään kastikkeeseen niin silloin niiden rakenne säilyy ja niistä vapautuu allisiinia jos ruoka pureskellaan hyvin. Tuore valkosipuli vitalisoi myös herkkutatin maun.

Pilsener-tyyppinen olut on parasta tämän kokonaisuuden kanssa jos vettä tai mustaherukkamehua ei ole saatavilla.

Aterian hinta kahdelle tai yhdelle isoruokaiselle on noin 6 euroa jos tyydytään veteen. Juomat voivat tilapäisesti nostaa kustannuksia välillä 4-20 euroa.

Tässäpä vielä ihan Rocambole-tyyliin pukeutunut nainen Siperian Krasnojarskista. Helene Fisher on syntyjään Volgan saksalaisia. Ja methän kyllä tiiämmä mistä net siperialaiset tykkäävät... Ja laulukin on mitä jouluisin!

https://www.youtube.com/watch?v=i5K-elXP9Mg

Hyvää joulua ja kiitos!

20. joulukuuta 2015

Invocatio ja ensimmäiset mietteet.


Valkosipuliin, Allium Sativum-nimiseen kasviin liitetään paljon kysymyksiä. Siihen liittyy myös paljon tietämättömyytta ja vääriä luuloja. Esimerkiksi suomalainen valkosipulia koskeva wiki-hakusana on varsin alkukantainen jos sitä verrataan vaikkapa englanninikieliseen. Vironmaalaisetkin ovat päässeet näin näyttävään hakusanaan.

Englanninkielisestä wikipediasta on jo korjattu virheellinen väittämä siitä että valkosipuli ei voisi tuottaa itävää siementä. Googlatessa sanan "valkosipuli" saa luettavakseen varsin pienen aineiston (441 000 tulosta.) jos sitä vertaa engalanninkieliseen hakuun ”Garlic!” Englannikielisiä hakuja on  118 000 000 eli käytännössä voidaan puhua rannattomasta merestä. Siitäpä vaan lukemaan...

Sitten on tietenkin hämmennystä peruskäsitteiden suhteen. Kuinkahan moni ymmärtää mitä tarkoittaa alliini, allinaasi ja allisiini. Jos ostat valkosipulia joltain sen kasvattajalta ja kysyt mikähän laji on kyseessä, niin voi olla että et saa kunnollista vastausta. Tuottaja kun ei tiedä asiasta mitään ja hyvässä tapauksessa vastaus voi olla vaikkapa: ”Tämä on ikivanha suomalainen laji jota on viljelty meillä viikinki-ajoista saakka.” Harjaantuneempi harrastaja kyllä osaa tunnistaa tällaiset lajikkeet. Valkosipuli ei ole todellakaan ole ikivanha suomalainen laji. Suomalaisenkin wikipedian ilmineeraamat ns. Melinin ja Kiskon kannat ovat ulkomaista alkuperää, monesti monen mutkan kautta meille saapuneita. Tosin ne ovat varmasti oloihimme kotiutuneita ja sikäli varmasti paikallisia, ja aivan varmasti kovalla työllä ja vaivalla jalostettuja ja kasvatettuja. Kotoutetusta kannasta saa ihan hyvällä omallatunnolla ja maulla käyttää mieleistään nimeä. 

Lajikkeiden tuntemus, ylipäänsä tieto valkosipulin monimuotoisuudesta on meillä Suomessa suorastaan valovuoden jäljessä verrattuna vaikkapa Pohjois-Amerikan Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Siellä on julkaistu asiaan liittyviä toinen toistaan hienompia ja tietotäyteisempiä kotisivuja. Paljolti he saavat siellä kiittää valkosipuli-renesanssistaan Ted Jordanin normatiiviseen asemaan noussutta teosta nimeltään ”The complete Book of Garlic.” Tässä blogissa, tulevissa avauksissa, palaamme em. teokseen ja sen sisältöön.

Katsoin että aika on nyt kypsä tällaiselle hankkeelle, Allium Sativum-aiheiselle blogille. Parhaimmillaan bloggaus voi olla yhteinen hanke jossa jokainen oppii aina uutta. Kommentit ovat aina antoisin osa blogin sisältöä. Tämä blogi julkaistaan blogger-alustalla ja kommentoimaan pääsee varsin helposti. Jokainen kommentti kuitenkin tarkastetaan ennen julkaisua. Jos asiassa pysytään niin silloin kommentti julkaistaan. Kommenteissa ei saa olla mitään henkilöön käyvää eikä muita epäasiallisuuksia. Hyvän mauan mukaisena kommentin pituutena pidän itse noin 2500 merkkiä. Olen itse hyvin kokenut bloggaaja ja tiedän millaista törkyä, ja millaisin motiivein ihmiset julkaisevat.  Olen itsekin takavuosina liikkunut "melko hämärillä alueilla" joten tiedän mistä puhun. Kaupallista tiedottamista voi toki harjoittaa, mutta jokainen tehkööt sen omilla alustoillaan.

Blogin aiheena on siis Allium Sativum, valkosipuli tai kynsilaukka, miten tätä rakasta lasta haluamme kutsuakaan. Lähtökohta on se, että kaikesta mahdollisesta asiaan liityvästä voidaan kirjoittaa ja keskustella. Suomalaiselle minkä tahansa asian harrastajalle on yleensä ominaista syvä perehtyneisyys kiinnostukseensa. Uskon että moni haluaa jakaa tietojaan ja kokemuksiaan jotta yhteinen asia edistyisi. Tietysti kenenkään ei tarvitse paljastaa ns. ”liikesalaisuuksiaan.”

Tarkoituksena on julkaista uusi avaus kerran viikossa.

Jotta päästään varsinaiseen bloggaamiseen niin sitten tämän avauksen loppuun jotain ajankohtaista ja varsinaista asiaakin. Täältä Vanhan Suomen horisontista katsoen pieni huolenaihe, niin mukava kun se tietyssä mielessä onkin, on hyvin leuto talvisää. Ei täällä ihan sypressit tuoksu Sylvian joululaulun malliin mutta ennennäkemättön hienot ovat kelit olleet monena päivänä. Ja taas suomalainen ankeutus on päässyt oikeuksiinsa. Muutama sateinen päivä kun saa heti unonhtamaan sen että niitä edelsi aika monta kaunista, aurinkoista ja leutoa päivää.

Kun maahan on kohtalaisella vaivalla saatu reilusti yli tuhat kynttä ja kun lajikkeissakin löytyy niin pieni huoli on sydänalassa. Mitenhän tässä lämpimässä talvessa käy talvivalkosipulien? Muutamat koemielessä esiin kaivetut kynnet ovat kyllä tehneet hyvät juuret ja muutenkin ne näyttävät talvehtivan oikein hyvin, mutta aina on sijaa sanalle ”mutta.” Tätä kirjoitettaessa talvipäivän seisaukseen on aikaa  vajaat kaksi vuorokautta. Tänään on rikottu kaikkien aikojen joulukuun lämpöennätys Suomessa. Illansuussa tänään 20 joulukuuta YLEN:n teksti-tv:n sivu 105 lukee näin:

Kokemäellä taas uusi lämpöennätys

Koko lounaisessa Suomessa aina Porista Tampereen korkeudelle ja Lahteen saakka on ollut ennätyksellisen lämmin päivä.

Satakunnassa Kokemäellä rikottiin monesti entinen joulukuun lämpöennätys. Kolmen jälkeen iltapäivällä mittari osoitti uutta ennätystä, +11,3 astetta.

Edellinen ennätys oli Maarianhaminassa itsenäisyyspäivänä mitattu 11.1. Samaan yllettiin tänään Vihdissä.

Kaksinumeroisia lämpötiloja on mitattu päivän mittaan myös Turussa, Kaarinassa, Lohjalla, Espoossa, Helsinki-Vantaan lentokentällä ja Lahdessa. Lapissa on ollut pakkasta.

Tammikuun viimeisen kolmanneksen alkuun on aikaa kuukausi. Silloin kevät on jo varsin lähellä. Talvi kokonaisuudessaan voi olla hyvin leuto. Pohjoisnavan ympärillä polaari-virtaus käy kovaa kyytiä, kylmä ilmamassa on ja pysyy siellä. Mitä tässä toivoisi on sellainen kuuden viikon maltillinen kylmä kausi joka alkaisi tammikuun puolivälissä ja jatkuisi aina Kalevalanpäivän tietämille. Mutta pianhan sen näemme.

Lopuksi pitää vielä todeta jotain tämän blogin nimestä. Kun lähdet bloggaamaan niin haluat tietenkin että mahdollisimman moni mahdollinen lukija löytää kirjoituksesi. Ja ilman lukijoita ei sitten tule niitä kaivattuja kommentteja. Olisi ollut hienoa laittaa blogin nimeksi vaikkapa Cato vanhemman hengessä ”DE RE ALLII SATIVI” elikkä ”valkosipuli-asiasta.” Hakukoneet tarrautuvat kyllä paremmin suomalaiseen sanaan ”valkosipuli” joten se siitä. Mutta olkoot kuitenkin DE RE ALLII SATIVI.

Tässähän net tärkeimmät tällä kertaa.