26. kesäkuuta 2022

Valexandrasta rokaleisiin ja marmoriineihin


Tämän kirjoituksen tarkoitus on Alexandra-ongelman ratkaisu ruohonjuuritasolla. Nyt annetaan osviittoja joiden avulla Valexandrasta voidaan päästä tiltanteeseen jossa kasvattaja/harrastaja tietää onko hänen Valexandransa rokale vai marmoriini.



Aloitamme pienellä kevennyksellä ja yritämme olla vakavia sitten lopussa. Nimittäin on tekeillä hortonoomis-agrikulttuuriseen maailmaan keskittyvä ooppera ja siihen liittyvä libretto on työn alla ja hyvällä mallilla onkin. Sen kohokohta on ilman muuta Vihannes kostajan ja Sandyn duetto. Ehkä se ei sitten aikanaan saavuta samaa mainetta kuin Nadirin ja Zurgan duetto ”Au fond du temple saint” oopperasta Helmenkalastajat mutta katsotaan…


Duetto oopperasta ”Vihannes kostajan paluu.” 


Sandy: Suuria raapeja kasvatin aikoinaan minäkin.
Vihannes kostaja: Vai sellainen tuhlari-poikako ollut oot sinäkin!?
Sandy: Menneet on menneitä haittaa ei, ei. Raihnaiset raapit ne sellaiseen lumon vei.
Vihannes kostaja: Raapi vasten raapia, purp-purp. Siinä sitä jotakin on, eikö vain?
Sandy: Skeptinen tunne jo valtasi minutkin. Onhan se purp-purp, vaan millaisen  hirviön loin. Tuplageenit aikaan sen sai.
Vihannes kostaja: Miksi oot kriittinen, nuiva ja perseilet. Leikkiä etkö tahdo sä ain... Raapi vasten raapia purp- purp. Siinä sitä jotakin on, eikö vain?
Sandy: Mulle sä sinkosit mutantit, hybridit...
Vihannes kostaja: Silmäisi laser ne löysi ja eroitti. Leikkiä tahdomme aina ja iäti näin.
Sandy: Olkoon se niin ja minua pettää et voi.
Vihannes kostaja ja Sandy: Raapi vasten raapia, purp- purp. Siinä sitä jotakin on, eikö vain. Raapi vasten raapia, purp-purp. Tuplageenit aikaan sen sai.


Mutta perseilevätkö raapit? Kyllä ne perseilevät ja tätä mehevää sanaa soisi käytettävän ilman kaikenmaailman egopoliisien ja erinäisten"Rouva otsalohkojen" nuivaa kontrollia. Kauan sitten eräässä ohjelmassa, siitä on jo varmastikin 35 vuotta, Aira Samulin muisteli lapsuusaikojaan Hyrsylässä. Hän se siinä kertoi ikimuistettavassta lypsyreissustaan. Pieni Aira oli tullut itkussa naamoin kotiin ja kaikki lähes vaikertain sanonut äidilleen: ”Voi äet gu rengin perse kirbos!”

Raja-Karjalassa puhuttiin 1930-luvulla puhuttiin 1930 jotain muuta kuin sitä minkä tunnistamme kirjakieleksi juuri tänään. Eihän Aira siinä tietenkään puhunut mistään maatilan miestyöntekijän takamukseen liittyvästä. Kyse ei ollut siis renkimiehestä eikä esim. kuvitteellisesta tilanteesta jossa kyykkiksellä olevan henkilön olisi yllättänyt vihainen ampiaisparvi. Olipa vain sattunut niin että kantamansa maitoämpärin pohja oli tipahtanut ja litratolkulla hyvää maitoa valui maahan. Perse siis viittasi pohjaan ja raapin pohjukseen viittaamme myös tässä kirjoituksessa. Airallekin kävi sitten ihan hyvin tulevassa elämässä ja hänestä tuli peräti kuuluisa henkilö.

Mutta asiaan ja raapien perseilyyn! Oikeastaan tämä kirjoitus liittyy Alexandra-tapauksen ympärillä liittyvään keskusteluun ja ennen kaikkea ensimmäisiin konkreettisiin havaintoihin projektissa, jossa kahdessa paikassa kasvatetaan Alexandra-nimikkeen alla olevia kantoja. Kerrottakoot nyt yksi asia: oikean Alexandran alkuperä ja ensimmäinen kasvattaja on selvillä ja myös oletyyus siitä , mihin kasvuryhmään tuo kynsilaukka kuului. Pakka voidaan siis selvittää, mutta konsekvenssit voivat olla mannerlaattoja liikuttelevia. No, Suomi on pieni tekijä kynsilaukka-maailmassa, vaikkakin sillä voi olla verraton tulevaisuus. Loppujen lopuksi kaikki tehdään vain että totuus voittaisi.

Alexandra-projektin lähes kolmenkymmenen tunnisteen joukossa on kolmen kasvuryhmän lajikkeita. Kasvuryhmä; miten sen määrittelisimme? TI NYN HOIDAMEN; Se on joukko lajikkeita joiden genotyyppi on samankaltainen ja kokonaisuudessaan eroaa muista ja eroavaisuudet voidaan määrittää. Kolme  kasvuryhmää ovat:

Rokaleet joita kutsutaan myös nimellä Rocambole.

Marmoriinit joista on aikaisemmin De Re Allii Sativi-julkaisuissa käytetty nimeä Marmoripurppura.

Lasikkaat joista on aiemmin näissä yhteyksissä käytetty nimeä Lasipurppura.

Revisio siis menee eteenpäin ja tuskin ilmaukset ja termit enää tiivistyvät.

Todennäköisesti ja todennäköisin syin epäiltynä Alexandra-kokeessa on mukana seuraavia lajikkeita:

Iso venäläinen eri kantoineen
Punainen venäläinen eri kantoineen
Saksan punainen
Ljubasha
Ns. Siperialaiset marmoriinit
Yksi Lasikas; todennäköisin syin epäiltynä lajike Red Rezan

Onneksi joukossa ei ole Posliineja. Silloin olisi kyseessä harkittu petos tai välinpitämättömyydestä ja ahneudesta johtuva teko. Toisaalta on todisteita siitä että joka ”isojen ja tunnettujen välittäjien” Alexandra-tuotteen joukkoon olisi lorahtanut jopa artisokkamuuntujia eli lähinnä lajikkeen ”Casablanca” oloissamme helposti  turbaani-moodin ottavia kantoja. Jätämme kuitenkin tämän argumentaatiolinjan tässä vaiheessa syrjään ja keskitymme seuraavassa siihen, miten Rokaleen ja Marmoriinin voi erottaa varsin helposti toisistaan.

Tietenkin voisi lähteä liikkeelle laajemmastakin kysymyksestä mutta juuri nyt on  keskityttävä yhteen kysymykseen. Nimittäin kokeen eri lajikkeista kaksi kolmasosaa on Rokaleita ja Marmoriineja. Luonnollisesti argumentaaatiomme herättää kysymyksiä ja turhatumista välttääksemme De Re Allii Sativin toimitus referenssitahoineen haluaa tehdä tästä projektista mahdollismman interaktiivisen. Niinpä riittää jos paneudumme lähinnä Rokaleiden perseilyyn ja siihen miten ne erotetaan Marmoriineista ja tietenkin päinvastoin. Vaikka lajiketietoisuus kasvaa ja ehkä viiden vuoden päästä Suomessa on jopa 200 kasvattajaa joilla on viidentoista lajikeen kirjastopenkki niin silloinkin 95% Suomessa kasvatettavasta kynsilaukasta on Rokaleita tai Marmoriineja. Nimittäin on jo paljon jos suurin osa kasvattajista osaa erottaa toisistaan Rokaleet ja Marmoriinit. Nyt on pakko tehdä roomalaiset:

I Rokaleet ja Marmoriinit näyttävät samankaltaisilta. Monesti Rokaleiden ja Marmoriinien päällimmäisten wrappereiden perusteella ei voida sanoa vielä mitään. Marmoriläiskiä on myös Rokaleilla.

II Kynsilaukkojen fenotyypeillä on karkeasti ottaen noin 40 morfeemia ja lisäksi jokaisella lajikkeella voi olla 2-5 selkeästi tunistettavaa erikoismorfeenia. Morfeemilla tarkoitetaan jotain tunnistettavaa piirrettä.

III Kaikki Rokaleet ovat ”perseileviä” ja marmoriineissä on perseilyä mutta tanko on suora.

IV Perseilyllä tarkoitetaan sitä että kynsilaukan raapilla on kaksi puolta. Jotkut kasvuryhmät tuottavat kaunismuotoisia raapeja ja pohja ei niinsanotusti kirpoa. Rokaleiden perse sen sijaan kirpoaa.

V Kirpoaminen on yksinkertaisesti sanottuna sitä että toinen puolisko laajenee. Asiaa voisi yksinkertaistaa seuraavasti:

V Ajattele olevasi kynsilaukan raapi. Perseesi on molempine puoliskoineen raapi ja siinä on tietenkin kaksi puolta. Selkärankasi on kukkavarsi.

VI Olet Rokale jos toinen pakarasi on tuplasti suurempi kuin toinen ja sinulla on skolioosi. Ajattele tilannetta nyt ihmishahmosi kautta. Voit hamottaa asian siten että vasemmassa etutaskussasi olisi kaksi kiloa lyijyä ja lisäksi oikeassa takataskussasi viisi kiloa lyijyä.

VII Mitä teet edellisen kohdan asetusten jälkeen? Todennäköisesti kallistat itseäsi vasempaan päin. Oikea persposkesi on tuplasti ellei jopa triplasti suurempi  ja väännät itseäsi epätoivoisesti vasempaan.

VIII Jos olisit Marmoriini-ihminen olisi elämäsi helpompaa ellei peräti auvoista.

IX Edellisen kohdan faktuumeihin pohjautuen sinulla on kaksi melkein symmetristä persposkea ja et kärsi skolioosista. Istut selkä suorassa olet vallan tyyten. Olet kuin kivikankkuinen Molotov tai pienempi neuvosto-byrokraatti joka istui 12 tuntia suomalaisten kanssa neuvotteluissa ilme vakavanjouheana eikä edes pisaraa vettä tarvinnut siemaista.

X Ota Alexandrasi kouraasi ja katso, ihmettele ja tee johtopäätöksiä.

XI Oli kyseessä Rokale tai Marmoriini on se todellakin kynsilaukka-raapi ja jos olet kasvattanut sen pieteetillä et ole tehnyt mitään rikollista.

XII Jos ymmärät mitä perseilyllä tässä tarkoitetaan olet oppinut päämorfeemin lajikeryhmien tunnistuksessa. Voit tunnistaa yhden asian: Onko tämä minun Aleksantrani Rokale vai Marmoriini?

XIII Tätä julkaisua seuraa toinen. Siinä perehdytään perseilyn nyansseihin. Nimittäin Rokaleiden perseilyssä on eroja. Loppujen lopuksi Iso venäläinen ja Punainen venäläinen on myös aivan helppo erottaa perseilyn ollessa kriteerinä. Toinen perseilee enemmän. Mutta missä suhteessa?

Loppumusiikkina tietysti PUMP-PUMP.

7. kesäkuuta 2022


Tapaus Alexandra — Avoin kirje hyötykasviyhdistykselle ja vähän muillekin.



Johdanto

Suomessa ollaan tilanteessa jossa vallitsee suuri sekaannus mitä tulee kynsilaukka-lajikkeiden nimiin ja koko yläkäsitteeseen. Alexandra-kysymys on asian ytimessä. Melkein mitä tahansa lajiketta voidaan kutsua Alexandraksi. Matkan varrella kaikki on mennyt sekaisin ja asian selvittäminen on varsin mahdotonta. 


Nimitys Alexandra on kynsilaukkaa viljelleen pappismiehen Pekka Valkeapään, sittemmin Vihdin kirkkoherran, sille antama kauppanimi. Em. henkilö toimitti sitä 1980-luvulla useille kasvattajille ja tuotetta oli myynnissä vähittäiskaupoissakin. Luonnollisestikaan Valkeapään aikoina Suomessa ei tunnettu nykyistä kasvuryhmää/lajikekirjoa ja myöhemmin vakiintuvia nimityksiä. Alexandra oli tuottajalleen menestystarina ja sitä kasvattaneille se on ollut luotettava ja satoisa lajike.


30 vuotta Valkeapään toiminnan jälkeen vallitsi Suomessa kuitenkin tilanne jossa nimikkeen alla saatettiin myydä mitä tahansa kovavartista kynsilaukkaa. Eikä siinä kaikki; yhden ns. kannan joukossa saattoi olla useita eri lajikkeita. De Re Allii Sativin oikeaan osunut arvaus/ennustus/päätelmä oli seuraava:


”Alexandra-nimikkeen alla myydään useiden eri kasvuryhmien edustajia. Joukossa on rokaleita, marmoriineja ja lasikkaita.” Sittemmin em. Väite on voitu osoittaa todeksi pelkästään morfologisen näytön perusteella. Kahdenkymmenenkuuden näytteen joukossa edustettuina olivat seuraavat kasvuryhmät ja lajikkeet:


Rokaleet: Iso venäläinen, Punainen venäläinen, Saksan punainen.

Marmoriinit: Ainakin kaksi eri ns. siperialaista lajiketta.

Lasikkaat: Yksi lajike. Todennäköisin syin venäläinen Red Rezan.


Eikä tässä kaikki! Turuilla ja toreilla on jopa nähty jopa sellaista että ilmiselvää artisten edustajaa, ranskalaista Messidoria, on kaupiteltu Alexandrana.



Alkuperäinen Alexandra


Kysymys alkuperäisestä Alexandrasta on olennainen. Sellainen on joskus ollut olemassa ja tämä uoma on varmasti olemassa tänäkin päivänä. Todennäköisin syin voi epäillä että kyseessä on joko Iso venäläinen tai Punainen venäläinen. Suomessa on, kiitos Venäjän läheisyyden, viljelty venäläisperäisiä kantoja jo varmaan satojen vuosien ajan. Meillä on siis kasvanut puutarhojen perillä rokaleita, marmoriineja, lasikkaita, posliineja ja varmaan raitisiakin satojen vuosien ajan. Yhden puutarhan yhdestä lajikkeesta tuli sitten sattuman kautta valtalaji ja suuren hämmennyksen syy.


Alkuperäisen Alexandran löytäminen lienee mahdotonta. Jos jollakin oli varma tieto siitä että hän olisi jo varsin kaukaisessa menneisyydessä, mikä tarkoitaa kolmeakymmentä vuotta, hankkinut lisäysmateriaalia em. Valkeapäältä ei olisi mitenkään varmaa että lajike olisi säilynyt puhtaana. Vaatisi pitkällisen salapoliisityön jotta asiaan saataisiin jonkinlainen selvyys. 



Koe

Koe jossa on kasvatettu kahdessa paikassa varsin mittava valikoima Alexandra-nimikkeen alla kasvatettuja kynsilaukkoja on siis osoittanut pelkästään selvien morfologisten kriteerien avulla sekaannus-väitteen olevan totta. Kokeen perusteella kenenkään ei kuitenkaan pitäisi lähteä nimeämään omaa kantaansa yhden raapin perusteella vaikkapa ”Isoksi venäläiseksi.” On peräti mahdollista että kannan joukossa voi olla jopa neljää eri lajiketta. Kun joku harrastusta ja pienimuotoista kasvatusta aloitteleva henkilö ostaa kilon raapeja isomman mittaluokan kasvattajalta hän voi ihan noin ”vahingossa” saada kolmen kasvuryhmän edustajia ja teoriassa jopa viittä eri lajiketta. Nyt edelleenkin menossa oleva koekasvatus on vain suuntaa antava.



Syyt sekaannukseen


Syitä sekaannuksen on varmaankin monia. Mutta otetaanpa tähän nyt lainaus Hyötykasvi-yhdistyksen kotosivuilta.


”Valkosipulikantojen ja lajikkeiden erot ilmenevät lähinnä kynsien koon, määrän ja kuoren värin perusteella.”


Suosittu lajike on ’Aleksandra’, joka tuotiin Pietarista Suomeen noin sata vuotta sitten. Myös liettualaisen Ziemiai-lajiketta on kasvatettu pitkään Virossa. Niin sanottu virolainen kanta on kolmen venäläisen lajikkeen sekoitus. Näiden kolmen lajikkeen ja kannan viljelystä on saatu hyviä kokemuksia.”


Kynsien koko ja määrä eivät ole suoranaisia morfeemeja joiden perusteella lajikkeita voidaan määritellä ja värityksin vaihtelee kasvupaikan, geneettisen  ja olosuhteiden vuoksi paljonkin. Hyötykasvi-yhdistys on monellakin tavalla pääsyyllinen Alexandra-hämmennykseen mutta varmasti se ja sen toimijat saavat syyntakeettoman paperit. Hyvää on periaatteessa tarkoitettu mutta kun tietämys on ollut mitä se on ollut niin sattuuhan sitä. Virheitä on mahdotonta enää korjata mutta väärän tiedon levittäminen ja epämääräisen kynsilaukka-kirjallisuuden suosiminen ja levittäminen pitäisi välittömästi lopettaa.


Ja minkäs teet; yksittäinen kasvattaja ja harrastaja voi jos joku suurellakin auktoriteetilla esittää asioita varmana. Välinpitämättömyys jos sitä tukee tietämättömyys johtaa aina suuren luokan ryssintään. 


—————————————————————————————————————

Ekskurssi ”ryssintä” ja ”ryssiminen.”

Suomessa tunnetaan termi ryssiä. Se tarkoittaa yksinkertaisesti asioiden tyrimistä ja sotkemista joka johtaa lopulta taloudellisiinkin menetyksiin. Suomessa on ryssimisen seurauksena menetetty kansallinen lannoitetuotanto. NOKIAn puhelin-imperiumi ryssittiin huonon johtamisen, ylimielisyyden ja visiottomuuden vuoksi. Karmein tapaus on nälänhätä 1860-luvun lopussa. Ryssiminen viittaa luonnollisesti venäläisestä mentaliteetista juontuvaan tapaan nähdä todellisuus ja hoitaa sitä usein tunnetuin seurauksin. Kyse on tietenkin suomalaisesta tulkinnasta ja venäläiset ovat asiasta varmasti eri mieltä noin yleisesti ottaen. Voidaan tietysti sanoa että kiitos Suomen autonomian ajan kannamme tiettyä stigmaa ja rasitetta. Joku on sanonut että Suomi ja Venäjä ovat periaatteessa sama asia, mutta Suomessa kaikki toimii ja Venäjällä mikään ei toimi. Suomalaisten ryssimisen historia on pitkä ja masentava mutta meillä on ollut kuitenkin kykyä korjata vahingot ja uudistua ainakin pääsääntöisesti. 

————————————————————————————————————————-


Yksinkertaisesti vallitsevaan Alexandra-hämmenyksen on aiheuttanut tietämättömyys asioista mutta varmasti myös syynä on yleinen välinpitämättömyys ja ahneus.


Lisäksi syynä on varmasti ns. Suomalainen fundamentalismi ja erikoinen tapamme uskoa asioihin. Asiaa käsiteltiin tässä DE RE ALLII SATIVI-kirjoituksessa 04.08.2018. 



Miksi ongelma on ratkaistava?

Mutta miksi pitää nostattaa asia jatkuvasti esille ja miksi asiasta pitää kiivailla. 


I Kyse on siitä että totuuden pitää aina voittaa. Jos tästä periaatteesta  luovutaan niin silloin annetaan periksi jostain todella merkittävästä. Silloin ei käytännössä ole millään mitään merkitystä. Joka ei ole uskollinen yhdessä pienessä asiassa niin miten voi olla uskollinen missään asiassa.


II Puhe Alexandrasta ei ole käytännössä sama jos väittäisi maitoa piimäksi mutta periaatteessa näin on. 


III Kynsilaukka on erityislahja ihmiskunnalle oli kyse sitten itseohjautuvasta evoluutiosta tai jostain muusta. Viljellyn kynsilaukan olemukseen kuuluu niin monta asiaa että sitä ei saa latistaa. 


IV Puhe Alexandrasta on suuri este kaikenlaiselle kehitykselle. Lajiketuntemus ei voi kasvaa jos Alexandra-kysymystä ei ratkaista.


V Itseään kunnioittavan kasvattajan pitää tietää mitä pellossa on. Toisaalta eipä taida esimerkiksi moni suomalainen sikafarmarikaan tietää mikä on sian tieteellinen nimi.


VI Kyse on loppujen lopuksi myös säännöistä ja pelikirjasta jos sanotaan asia jääkiekkotermein.


VII Suomi voi olla kynsilaukan kasvatuksen suurvalta mutta sellaiseksi se ei tule ellei Alexandra-kysymystä ratkaista.



Ulospääsy ongelmasta

Tilanteessa voisi päätyä ratkaisuun joka nähtiin Tsekinmaalla takavuosikymmeninä. Lajikkeet olivat sekaisin ja sen vuoksi tehtiin varsin kattava DNA-tutkimus jossa verrattiin eri kasvattajien tuotteita. Tutkimuksen maksoi yksittäinen kasvattaja ja moni viljelijä on hankkinut standardisoidut lajikkeet projektin kustantaneelta toimijalta. Tästä huolimatta sekaannuksia on ilmennyt uudelleen. Hankkeen voisi kustantaa myös joku virallisempi taho. 


Kynsilaukan eri kasvuryhmät voi tunnistaa varsin helposti ja edistystä olisi jo se jos kynsilaukka tunnettaisiin kasvuryhmien mukaan vaikkapa näin; rokaleet, marmoriinit, lasikkaat, raitiset, posliinit, turbaanit, silveriinit ja kreolit ja UQ-ryhmä (Määrittelemättömät eli outokaiset.).


Viimeisten vuosien aikana kynsilaukan lajiketuntemus on kasvanut Suomessa mutta esimerkiksi lähtökohtaista Engelandin järjestelmää tuskin tuntee kovinkaan moni. Liikutaan ehkä muutamassa kymmenessä asian sisäistäneessä harrastajassa. Jos menet kysymään asiasta joltain yliopisto-maailmaan kasvitieteilijältä niin et taatusti löydä henkilöä joka asian tuntisi. Meillä kyse on ollut lähinnä itsenäisistä kasvattajista ja toimijoista.


Jokainen joka kasvattaa ja välittää kynsilaukkaa itsenäisesti vastaa tuotteista ja lajikemäärittelyistä itse. Hän on periaatteessa oikeassa niin kauan kuin joku asian muuksi todistaa. Kyse on siis omasta maineesta ja sitä ei missään tapauksessa vahingoita erehdys jos sen korjaa. Välinpitämättömyys kyseisessä tilanteessa on sitten ryssimistä.


Uusien harrastajien pitäisi osoittaa laatutietoisuutta ja vaatia toimittajalta tietoa lajikkeesta ja sen alkuperästä.  Lajikkeiden tunnistaminen on myös mielenkiintoinen löytöretki kasvikunnan ihmeiden äärellä ja se kannattaa tehdä.


Keskeisten toimijoiden, HYÖTYKASVIYHDISTYS etunenässä, tulisi lopettaa nimen Alexandra käyttö ja puhua pelkästään vain talvivalkosipulista tai kynsilaukasta. 



Lopuksi

Vielä pitää todeta että kukaan joka kasvattaa kynsilaukkaa ”Alexandra-nimikkeellä” ei ole sinänsä tehnyt mitään väärää.