30. marraskuuta 2017

Sääntö-Suomesta Taalainmaalle.

Kalendis Decembribus

Virallisen ajanlaskun mukaisesti joulukuu on koittanut. Päivä alkoi hupaisesti uutisella Teoston ja Juutuupin kiistasta. Sääntösuomalainen eetos koki lopulta kovan kolauksen ja nyt ovat röörit taas aukitten. Mutta palataan kalenteri-asiaan ja on aika palauttaa mieleen mitä on tullut kirjoitettua nuorempana tämän kirjoituksen muodossa. Niinpä niin. Nyt eletään siis talvi-nimistä jaksoa ja odotetaan sulamakuun ensimmäistä päivää. Näinhän se on. Penkit ovat valmiita ja kate niiden päällä. Osassa Suomea jonka alueella suurin osa De Re Allii Sativin lukijoistakin on on enempi talvinen vaihe menossa lumineen ja pakkasineenkin. Periaatteessa ja ihan oikeastikin osassa maata maahan voisi vielä laittaa menestyksekkäästi kynsiä. Toimituksessa odotetaan vielä yhtä kirjettä Tsekinmaalta joka sisältää erästä Kirgisialaista lajiketta joka on todennäköisesti jokin Raitapurppura. Tosin se tulee maahamme työnimellä ”Allium longicuspis,” mutta kuten jo aiemminkin on todettu niin sellaista asiaa kuin Allium longicuspis ei ole olemassakaan vaan on vaan se kuuluu kynsilaukan kirjoon siinä missä muutkin lajikkeet.

Mielessä on illan mittaan liikkunut se miten puhua kynsilaukasta. Enemmän hämmennyksiin tuli pieni ihmislapsi kun hän selaili sitä mitä ruotsalainen google-haku asiasta esille toi. Kovin sekavaa ajatuksenjuoksua ruotsalaisilla asiasta kieltämättä oli. Kielitaitoinen voi ihmetellä mitä he tarkoittavat mm. ranskalaisella kynsilaukalla, hopeakynsilaukalla, kaukasialaisella kynsiulaukalla, keskiaasialaisella kynsilaukalla tai vitos-tyypin kynsilaukalla. Ruotsalaisesta internetistä ei löydy juuri mitään siitä kasvuryhmä-luokituksesta josta herää jo varsin orastava tietoisuus täällä Suomessa. Toki Engelandin luokitukseen pitää tehdä joitain loogisia tarkennuksia, mutta se on ainoa oikea lähtökohta tässä tilanteessa. Tarkennukset eivät tule muuttamaan perusteita. Kyse on lähinnä niistä epäilyistä jotka itse Engeland toi esille puhuessaan Turbaanien kasvuryhmästä. De Re Allii Sativin havaintotulokset vuonna 2017 ovat hyvin samansuuntaisia. Lisäksi ”Engelandin erehdys” lasipurppuran suhteen täytyy korjata loogisesti ja Aasialaisten kasvuryhmä nimetään asianmukaisesti uudelleen. Esiin tuodaan myös se, että Rocamboleilla on morfologisesti useampi alaryhmä ja Posliinien kasvuryhmässä on selkeästi kaksi alaryhmää. Rocambole-ryhmän suhteen jo Engeland oli oikeilla jäljillä, mutta Posliinien suhteen hänen farminsa oli liian etelässä jotta hän olisi havainnut ns. rocamboloivat lajikkeet.

De Re Allii Sativin tulevat kotisivut sisältävät jo ensi vuoden talvikauden alussa ilmestyessään myös ruotsinkieliset sivut. Eivät aluksi samassa laajuudessaan kuin suomenkieliset, mutta varsin laajat joka tapauksessa. Kieliasu tulee olemaan lähinnä riikinruotsin mukainen ja innokas kääntäjä kyselee jo kovasti suomenkielisen käännettävän tekstin perään. Että tulee ruotsalaisillekin vielä suuri valo idästä — Ex Oriente Lux.

Tänään on jälleen syöty pystyyn kuivattua kynsilaukkaa ja täytyy sanoa että jokainen puristettu kynsi sitä maistuu paremmalta ja vielä paremmalta. Moni on meidänkin oloissamme kuivannut sadon juuri eilen kuvatulla tavalla, hitaasti ja kaikista luonnollisimmalla tavalla.

Viimä viikolla mestarikokki Jyrki Sukula ylisti yhtä suomalaista maataloustuotetta kovasti. Kyse oli Lapin puikulana tunnetusta perunasta. Jos ollaan rehellisiä niin kyllähän asia näin on. Se on kaikisista pohjoisimpana kasvava perunalaji jota kasvoi viime kesänä myös De Re Allii Sativin koeviljelmän liepeillä pieni määrä. Lapin puikulalla olisi valtava vientipotentiaali Euroopassa ja on suuri ihmtyksen aihe miksi se ei ole koskaan realisoitunut.

Suomalainen Gourmet-kynsilaukka tulee myös herättämään valtavasti huomiota Euroopassa. Ehkäpä ruotsalaisetkin saatuaan oikeaa tietoa ja kasvatuskokemusta pääsevät hyviin ja jopa erinomaisiin tuloksiin. Tiedä vielä millaisia määriä korkeatasoista talvikynsilaukkaa kasvatetaan Taalainmaan hiekkaisilla rinnepelloilla tulevina vuosikymmeninä. Hyviä asioita jotka vielä sattumalta ovat ihmiskunnan yhteistä omaisuutta ei kukaan voi monopolisoida. Otsikkokuvassa on otollista maisemaa Taalainmaalta.

Nuorna miesnä tuli kovasti ihmeteltyä mikä olikaan se kappale jota Abban urkuri Benny Andersson viritteli konsertissaan niin intromaisesti. Joskus myöhemmin valkeni se, että kyseessä oli tietenkin Gammal Fäbodpsalm. Meillä se tunnetaan nimellä Vanha virsi Taalainmaan karjamajoilta. Tässä juutuuppi-pätkässä Benny soittaa sen vuonna 1979 vanhalla Wembleyn stadionilla ja sen perään tulee laulu nimeltä Voulez Vouz.

29. marraskuuta 2017

Pystyyn kuivattua kynsilaukkaa.

ante diem II Kalendas Decembres

Siis kyse on tuotteesta jota ei taida juuri olla myynnissä eikä välttämättä muutenkaan olemassa kovinkaan monella kynsilaukan ystävällä. Asia voidaan ehkä joskus maailmassa ilmaista vaikkapa näin:

————————————

Pystyynkuivattu kynsilaukka

Pystyyn kuivattua kynsilaukkaa pidetään maultaan ja säilyvyydeltään kaikista parhaimpana. Sitä voidaan valmistaa vain kovavartisista lajikkeista. Se vaatii kasvattajaltaan kokemusta, oikeaa ajoitusta, hyvin hienovaraista käsittelyä ja ihanteellisia säilytysolosuhteita. Periaatteessa sitä voidaan valmistaa kaikista kovavartisista, mutta Rocambolen suhteen saavutetaan paras hyötysuhde. Huolella pystyynkuivattu Rocambole säilyy moitteettomassa kunnossa pitempään kuin kaksivaiheisessa kuivatuksessa käsitelty tavara. Pystyynkuivatuksi valitut kasvit nostetaan kokonaisina ja mieluiten kasvissa on jäljellä tässä vaiheessa vielä latvakloonien rypäs. Kasvissa tulisi olla kynsien suojana vielä 5-6 täydellistä lehteä ennen kuivatukseen ryhtymistä. Nosto tulisi tehdä siten että juuret tulisivat nostetuksi maasta niin syvältä kuin se vain on mahdollista. Pystyyn kuivatettavaa kynsilaukkaa pitäisi tuottaa erityisesti jos käytössä on syvään muokattu hiekkapitoinen kasvualusta.

Erityistä huomiota on kiinnitettävä kasvin juurten ja raapin pohjan puhdistukseen. Kuivaus kestää ihanteellisissa oloissa 7-8 viikkoa. Kasvi kuivatetaan ja säilytetään nipuissa aina siihen saakka kunnes se käytetään ravintotarkoitukseen. Kasveja tulee tarkkailla kuivatuksen aikana muutaman kerran viikossa ja pehmeneviä kynsiä sisältävät kasvit tulee poistaa ja hävittää. Pystyynkuivattu kynsilaukka on täysin kypsää marraskuun puolivälin jälkeen. Maultaan tällä tavalla käsitelty kynsilaukka on hyvin voimakkaan makuista ja siinä on myös enemmän makeutta kuin kaksivaiheisen kuivatuksen läpikäyneessä tuotteessa. 


————————————

Eli kyse ei ole noituudesta vaan kokeilusta jolle oli olemassa yksi kuuluisa esikuva. ”Pystyyn kuivatusta kynsilaukasta” Ron L. Engeland puhuu kirjansa ”Growing Great Garlic” sivuilla 135-136, ja tuo kuvaus johti pienessä mittakaavassa tehtyyn kokeiluun De Re Allii Sativin koeviljelmällä vuonna 2017 30 vuotta Engelandin ja muutaman muun viljelijän kokemusten jälkeen. Kokeilu toistetaan ensi vuonna laajemassa mittakaavassa ja useammilla lajikkeilla kuin nyt. Tänä vuonna kokemusta saatiin Rocambole Isosta Venäläisestä, Marmoripurppura Siperialaisesta ja yhdestä raitapurppurasta joka on  mitä ilmeisimmin Belarus-niminen lajike. Jotta pysyttäisiin asiassa ja vain asiassa ja lyhyesti niin on parasta tiivistää vuoden 2017 kokeilu seuraaviin roomalaisiin:

I Pystyyn kuivatun kynsilaukan maku on hämmästyttävä. Kun Rocambole Ison venäläisen maku on yleensä kaksivaiheisen kuivatuksen jälkeen kovin yksioikoinen, tulinen ja pitkään polttava, on pystyyn kuivatun Ison venäläisen maussa myös sellaista makeutta jota löytää vain saman kasvuryhmän ”hienohelmoista” kuten Spanish Rojasta, Killarney Redistä, Karpaatialaisesta ja Tantalista. Maku on muutoinkin moni-ulotteinen ja viipyilevä. Kasvin normaalia entsyymi-tasapainoa ei ole käytännössä häiritty millään tavalla. Ainoa suurempi stressinaihe sillä on ollut nostovaiheessa.

II Hämmästyttävintä on se, että pystyyn kuivatun Ison venäläisen kynnen kuori ei kovettunut kolmen ja puolen kuukauden kuluttua sadonkorjuusta. Tavara on kuitenkin täysin kypsää. Kynnet eivät ole myöskään lähteneet tekemään juurenalkuja. Se on käytännössä kiinni varsin tiukasti kynnen päällä olevassa pintakalvossa.

III Wrapperit ovat tiukasti kiinni toisissaan, liimautuneina ja ne antavat nahkamaisen vaikutelman. Raapi antaa teräsmäisen tunnun kun sitä koskettaa ja kuorittu kynsi antaa aivan erilaisen vaikutelman. Yhdessäkään avatussa raapissa ei ole ollut jälkeäkään homeesta.

IV Pystyyn kuivattu kynsilaukka kokee kaikista vähiten stressiä, mutta sen tuottajalla on varmasti kova stressi ennen kuin kokemus kasvaa.

V Tässä vaiheessa on vielä vaikeaa sanoa mitään lopullista. Ensi vuonna kokeiluja jatketaan. Ratkaistavana on vielä monta tekijää.

Elikkä tarvitaan hyviä manööverejä ja varmoja kuten tässä.

26. marraskuuta 2017

Kuu takanojassa ja juuret kasvaa.

ante diem V Kalendas Decembres

Sitä joka heitti planeettamme radalleen ja sopivasti kallelleen pitää kiittämän vuodenajoista, ja myös siitä että voimme kasvattaa tuntemamme kaltaista kynsilaukkaa. Nimittäin jos kivipallomme kaikkine lisukkeineen olisi vaaterissa näkisimme että jokainen päivä lähinnä samanlainen ja vaihtelua emme näkisi lainkaan. Päiväntasaajalla kärsittäisiin aina kuumasta ja omilla leveysasteillamme näkisimme aina pelkästään talven. Elämä olisi äärimmäisen tylsä juttu ja talvikynsilaukkaa ei todellakaan voisi viljellä missään olosuhteissa. Vuodenaikojen vaihtelu johtuu napojen kaltevuudesta ja siitä johtuu myös se että varsinaisina talvikuukausina joiksi marraskuukin pitää laskea kuu on takanojassa. Vaaterissa se on tietysti kevätpäiväntasauksen aikana ja parhaimmassa etunojassa juhannuksen koittaessa. Kuun takanojan huomaa parhaiten ennen täyttäkuuta.

Jään muodostus pohjoisella napa-alueella ei nyt ole mitenkään tavanomaista jos asiaa  katsotaan puhtaasti tilastojen ja käppyröiden näkökulmasta käsin. Jos tarkastelemme jääpeitteen laajuutta osoittavaa käyrää niin se kertoo sen että juuri nyt olemme jäljessä vuodesta 2012. Beringin salmesta pääsisi pujahtamaan reilun matkaa napamerelle, ja varmasti ravustusalukset ovat olleet töissä riskirajoilla suuren saaliin toivossa. Voi olla että tulee toinen talvi peräjälkeen kun Huippuvuorten suurimpaan taajamaan Longyearbyeniin päästään purjehtimaan läpi talven. Kaikesta huolimatta pohjoinen puhuu, mutta ehkä tänä talvena hieman leppeämmin.

Tänään oli aika tarkastella kynsien juurtumista vähän isommassa kaavassa. Yhdeksän eri lajiketta oli tarkkailun alaisina. Kahdeksassa näistä varsinainen juurten kasvu oli lähtenyt liikkeelle. Yhdeksännessäkin kannassa oli havaittavissa ilmiselviä muutoksia. Tsekinmaan tulokkaat ovat olleet varsinaisia mallioppilaita mutta mikään ei tietenkään pysty kilpailemaan vikkelien Turbaanien kanssa. Turbaani on kaikessa ensimmäinen. Ensimmäisenä se tekee juuret, ensimmäisenä se sprouttaa ja ensimmäisenä se myös aina tuleentuu. Turbaanien kirjastopenkin ykkösenä, paalupaikalla, on tietenkin sprouttikuningas Sumsikil. Lajikkeelle odotellaan ensi vuodeksi uutta ja parempaa kasvua. Juuri tämän turbaanin versot kärsivät viime keväänä kovasti yöpakkasista ja hieman huolimattomasti tehdystä suojauksesta. Nyt on maassa kuitenkin kahdeksan isoa kynttä ja jos tänäkin kesänä saadaan kukkavarsia niin on aika uudistaa kanta ja katsoa mikä lajikkeen kasvupotentiaali oloissamme lopulta on. Sumsikil ei välttämättä koskaan tee yli 50-grammaisia raapeja mutta paikkansa se on ansainnut kirjastopenkistön ensimmäisen kasvuryhmän ensimmäisenä tunnisteena. Kysehän on myös monimuotoisuuden vaalimisesta. Itse lajikkeen maussa ei ole mitään vikaa.



Sumsikil oli alun perin vain eräs lajike itämailta ja aivan toisella nimellä tunnettu. Sen piti olla myös letitettävä kynsilaukka ja mukamas jonkin sortin artisokka. Se on kutienkin hyvin selkeästi paljastunut hyvin arvoitukselliseksi Turbaaniksi. Näyttää siltä että se voi jäädä vielä moneksi vuodeksi kirjastopenkkiin sillä sellaiset saman kasvuryhmän klassikot kuin Red Janice ja etenkin Dushanbe näyttävät tuottavan heti alkuunsa isompia raapeja. Mutta kevään nopein sprouttaaja on aina kevään nopein sprouttaaja ja ensimmäiset viikot se saa aina nauttia erityistä ihailua. Ehkä tulevina vuosina latvaklooneista tuotettu uusi kanta nostaa sen suurempiin tuotantolukuihin. Ja kun moninaisuutta todellakin halutaan vaalia niin kyse ei lopulta ole kiloista ja grammoista. Suuri kansa on siis tyytyväisenä katteiden alla ja muutenkin talven rauha tuntuu päivä päivältä syväälisemmältä. Tähän sopii hyvin katalonialainen joulusävelmä El noi de la Mare itsensä Andres Segovian soittamana.

19. marraskuuta 2017

Talvimietteitä I — noston jälkeinen puhdistus ja saattokuivaus.

ante diem XIII Kalendas Decembres

Talvi on luonamme. Siitä ei päästä mihinkään. Talvi on kuitenkin suurenmoista aikaa ja ennen kaikea se on odotuksen aikaa. Näinä päivinä avataan joulukadut ja tuon keskitalven juhlan odotus, oli siinä kristillisiä piirteitä tai ei, voimistuu. Läntisessä kristikunnassa katolisen kirkon Milanon arkkihiippakunnassa vietetään pitkää eli kuuden sunnuntain adventtia. Siihen Suomen kirkossa tuskin koskaan siirrytään vaikka se olisikin hyvin luonteva ratkaisu. Mutta mitä kirkko ei tee sen on jo kaupan maailma tehnyt. Joulun odotus on siis jo nyt käsin kosketeltava. Jouluun on aikaa 34 päivää mutta kynsilaukan sprouttaukseen 114. Lukemassa 114 on kyse tietenkin Vanhan Suomen horisontista ja keskimääräisestä ennusteesta.

Nyt saamme nauttia luonnon rauhasta vaikka lunta ei olisikaan maan peittona. Yksi suurenmoisimmista hetkistä on auringonlasku marras-joulukuisena päivänä jolloin on kuulasta. Talveen kuuluvat eri asiat kuin toisiin vuodenaikoihin ja yksi niistä on talvinen musiikki. On puupuhaltimien ja klassisten kitarakonserttojen aika. Vaikka muuten kasvusto näyttää lakastuvan niin kynsilaukka-penkeissä tapahtuu. Eilen havaittiin vihdoin Marmoripurppura Siperialaisen isossa prestiisi-penkissä juurten lähteneen muodostumaan. Alut ovat pieniä, mutta alkuja kuitenkin. Perusteellinen kuivatus ja lepotilassa oleminen aivan ihanteellisessa lämpötilassa kaikki seitsemän viikkoa ennen istutusta varmastikin syynä tähän. Toinen on tilanne siperialaisen sisarpenkissä johon laitettiin kaikista kauneimpien Havran-raapien parhaat kynnet. Juuret ovat jo neljän-viiden tuuman pituisia parhaimmillaan. Havran saapui tsekinmaalta ja varmastikin sen säilytyslämpötila ennen Suomeen saapumista oli aivan jotain muuta kuin +21. Otsikkokuvassa joka tapauksessa Siperialainen ja Havran.

Kuten tiedämme on kaikista korkealaatuisimman kynsilaukan tuottaminen monta työvaihetta käsittävä käsityömenetelmä johon maaperän laatu voi tuoda yhden kokonaisuutta tarkastellen todella paljon aikaa vievän pullonkaulan. Harvemmin pääsemme viljelemään kynsilaukkaa suuressa määrin lähinnä puhtaassa hiekkamaassa jossa orgaanisen aineen osuus on pienempi kuin hiekan. Toinen ääripää on savinen maa ja silloin juuristo on kovin kokkareinen ja touhu on muutenkin aika rapaista. Tietysti muutaman sadan kasvin viljelmällä asia hoituu hyvinkin yhden päivän aikana, mutta jos liikumme keskisuuren ja suuren hankkeen välimaastossa niin noston jälkeinen puhdistus voi muodostua työvaiheena rasittavaksi pullonkauluaksi. Miten siis selvitä tuosta ekologisesti holvaamatta kuutioittain vettä ja miten tehdä se tehokkaasti ja kasvia vahingoittamatta ja suuresti sressaamatta?

Kun puhumme suuresta hankkeesta niin on kyse yli neljäntuhannen kasvin noin kahden viikon sisään ajoittuvasta sadonkorjuusta. Eli puhumme vaiheesta jolloin korjataan eri kasvuryhmät järjestyksessä: Marmoripurppurat, Rocambolet, Raitapurppurat ja Posliinit. Turbaanit, Artisokat, Aasian purppurat ja Lasipurppurat valmistuvat korjuukelpoisiksi noin viikkoa ennen kuin kovaniskojen edellä mainittu paljon viljelty nelikko, ja niitä oloissamme tuskin kukaan viljelee ja tullee viljelemään samassa määrin kuin noita satoisia ja hyvin laadukkaita lajikkeita. Jokainen kasvattaja löytää asiaan ratkaisun ja mikä on hyväksi toiselle ei sitä ole koskaan toiselle. Jonkun saa raivon valtaan toisen tapa käyttää koneita, ja toisen mielestä taas toisen tapa on ärsyttävää nysväämistä. Pitää kuitenkin muistaa että kaikella mitä teemme on vaikutus kasvin hyvinvointiin ja lopulta myös makuun. Kynsilaukka jota käsitellään korjuun jälkeen on nimittäin vielä elossa ja se on tunteva organismi.

Kynsilaukan kuivaus muodostuu oloissamme kaksivaiheiseksi menetelmäksi sillä meillä ei ole kuivia ja lämpimiä kesäöitä heinä-elokuussa kuukauden ajan. Tämän vaiheen mekanisoiminen on tietysti mahdollista vaikkapa asiaa varten rakennetun tai kunnostetun lämpöpuhaltimen sisältävän ulkorakennuksen avulla. Menetelmä ei ole kovin ekologinen ja keinotekoisuus ei tunnu mitenkään järkevältä. Jollakin voi tietysti olla tuollainen rakennus valmiina ha kotikutoinen keino sen energian tuottamiseen joka tarvitaan puhaltimeen. Tärkeintä ei kuitenkaan tässä ole laitteet ja niillä leikkiminen sillä niillä kasville voidaan aiheuttaa vielä suurempi stressi kuin luulemmekaan. Moni henkilö, erityisesti mieshenkilö, joka ei ole saanut lapsena tarpeeksi leikkikaluja voi pilata satonsa päästämällä meissä jokaisessa asuvan Pelle Pelottoman irti. Kynsilaukka vaatii nimittäin vähintään kolmen viikon toipumisen siitä kun se hyvin väkivaltaisesti revitään maasta. Ihanteellisinta olisi tietenkin jos se saisi kuivata puhdistuksen ja parin  päälimmäisen lehden poistamisen jälkeen kokonaisena kasvina kuivassa ja tasalämpöisessä tilassa parin kuukauden ajan. Silloin kaikki olisi syyskuun puoliväliin tultaessa helppoa. Juuret voisi leikata yhdellä liikkeellä ja raapin voisi eroittaa varresta toisella, sitten ehkä vielä yksi wrapperi pois ja siinäpä olisi tuote jonka voisi lähettää minne päin maailmaa tahansa ison Venäjänmaan mahtimiesten ruokapöydistä maailman arvostetuimmille keittiömestareille. Harjantuntut kynsilaukan kasvattaja käsittelisi minuutissa 5-6 tuollaista kasvia ja tunnissa noin 300. Samaan aikaan voi sivistää itseään vaikkapa kuuntelemalla radioita tai äänitallenteeksi luettua maailmankirjallisuutta.

Terminä saattokuivatus tarkoittaa sitä että kasvi saa rauhassa toipua siitä järkyttävästä kokemuksesta mikä maasta nyhtäminen on. Monelle on muodostunut hyvin havahduttavaksi kokemukseksi tulla tietämään se miten massiivinen kynsilaukan juuristo on. Jos kasvi on parhaimmillaan 140 senttiä korkea kukkavarsineen ja painaa noston jälkeen jopa 350 grammaa niin tuossa vaiheessa siitä on jäänyt maahan valtava juuristo joka ulottuu jopa yli 60 sentin syvyyteen. Kasvin massasta jää maahan lajikkeesta riippuen jopa 20-30-prosenttia. Jos kasvista on vielä poistettu kukkavarsi 10 päivää ennen nostoa voimme vain kuvitella millainen stressi sillä on. Stressiä lisää  myös se jos kasvin annetaan virua suorassa auringonpaisteessa noston jälkeen tuntitolkulla. Kasvin kokemaa  stressiä pitää pystyä lieventämään kaikilla mahdollisilla keinoilla. Rauhoittavan musiikin soittaminen saattokuivatuksen aikana on suositeltavaa. Hitaat kappaleet ja puupuhaltimet lienevät parasta mitä saattokuivatuksessa oleva kynsilaukka voi kaivata. Joitain viitteitä on olemassa meiltä ja muualta siitä että saattokuivatuksessa oleva kynsilaukka pitäisi aivan erityisesti Antonín Dvorákin yhdeksännen sinfonian toisesta liikunnosta.

Kynsilaukan kaltainen kasvi ajattelee koko ajan sitä miten se voisi jatkaa elämää seuraavassa kasvukierrossa. Vielä tässäkin vaiheessa se koettaa kasvattaa varastoyksikkönsä sisältämien kynsien kokoa. Kynsilaukan kasvattaja tietysti voi saada tästä kaikista suurimman hyödyn lisägrammojen myötä. Niinpä ei ole aivan yksi ja sama miten saattokuivatus tehdään. Tämän vaiheen aikana kynsilaukat roikkuvat luonnonmukaisella materiaalilla solmituissa nipuissa useita metrejä lattiatason yläpuolella kuivassa ja lämpimähkössä tilassa jossa ilmavirtaus läy leppeänä. Kaiken kaikkiaan saattokuivatuksen aikana kasvi toipuu minkä kykenee ihmisen sille aiheuttamasta stressistä ja valmistautuu tulevaan kasvukiertoon ennen vaipumistaan luonnolliseen lepotilaansa. Hyvä saattokuivatuksen jälkeen lopullisella hieman suuremmassa lämpötilassa tehdyllä loppukuivauksella ei ehkä enää ole kovin paljon kielteistä vaikutusta jo valmiseen varastoyksikköön. Kyse on vain hieman nopeutetusta loppukäsittelystä. Huolellisesti tehtyjen kuivausvaiheiden jälkeen raapissa voi olla jopa 6-7 täysin ehjää wrapperia ja kynnet ovat kolhiintumattomia. Tässä vielä varsin hyvä tulkinta em tsekkiläisen sinfonian toisesta liikunnosta.

14. marraskuuta 2017

Vihannes Kostajalla on asiaa…

ante diem XVIII Kalendas Decembres

Monesti puhutaan eläinsuojelusta ja se on varsin asiallinen puheenaihe. Mutta kasvinsuojelukin on hyvin tärkeä asia varsinkin jos sitä tarkastellaan aivan uudesta näkökulmasta. Kyse ei ole siitä että torjunta-aineiden käyttöä rajoitettaisiin vaan pikemminkin siitä että ihmisten asenteet kasveja kohtaan ovat monesti aivan väärät. Miten se mitä olemme luulet kasvinsuojeluksi ei välttämättä ole ollut oikeata kasvinsuojelua. Jotkut ovat kuulleet puhuttavan henkilöstä jonka nimi on Vihannes Kostaja. De Re Allii Sativin toimitus on täysin vakuuttunut siitä että tällainen henkilö on todellakin olemassa ja hän toimii. Kukaan ei häntä ole koskaan nähnyt mutta seuraukset tunnetaan ja ne tullaan tuntemaan yhä enenevämässä määrin.

Mutta millainen henkilo tämä Vihannes Kostaja sitten on? Voidaanko häntä verrata vaikkapa luomutarkastajaan vai pitääkö esikuvaa ja mahdollista vertailukohtaa etsiä jostain muualta. Jos olemme ihan rehellisiä niin ainoa henkilö joka voi tulla mieleen kun pohdimme Vihannes Kostajan syvintä olemusta on roomalainen verokantaja. Roomalaisen veronkantajan saapuminen paikalle oli vuoden kauhein päivä ja kaikki paikat käännettiin ympäri ja nurin ja monet olettavat että sanonta ”viekää sitten tuhkatkin pesästä” juontaa juurensa roomalaisen veronkantajan tehokkuudesta. Kun kristillisesä kuolinmessussa on osa ”Dies ira” uskotaan yleisesti että se olisi tullut tarkoittamaan yleistä ja yhtäläistä aikojen lopulla koittavaa tuomiopäivää. Kyseessä on kuitenkin harhaluulo ja kristityt ovat omaksuneet käsiteen ”Vihan päivä” tietenkin roomalaisesta kulttuurista. Nimittäin alkuperäisessä yhteydessään Dies ira tarkoitti päivää jolloin roomalainen veronkantaja saapui paikalle henkivartijoineen.

Luomuviljelijä ei voi luomutarkastajaa viime kädessä pakoilla, muuten on aika pian entinen luomuviljelijä. Tosin vapaa kasvattaja ja täysin itsenäisen omalla maineellaan, kunniallaan ja uskottavuudellaan toimiva viljelijä voi katsoa häntä halveksivasti ja toivottaa hänet hevonbrysselin-tuuttiin. Mutta kukaan, ei luomuviljelijä eikä kukaan mukaan pääse pakoon Vihannes Kostajaa.

De Re Allii Sativi on saanut tietoja huonolaatuisen kynsilaukan toimittamisesta myyntiin ja on olemassa telemetria-havaintoja siitä, että Vihannes Kostajan liikehdintä on kasvanut erityisesti tämän vuoden toisella puoliskolla. Mistä on siis kyse? Asiakirja-aineistoa on kertynyt monta mapillista mutta ne ovat salaisimmista salaisimpia asiakirjoja, ja ns. ”paratiisin papereihin” verrattuna ne ovat aivan eri tärkeysluokan dokumentteja. Asiaa voidaan kuitenkin lähestyä jälleen kerran roomalaisten avulla. Tästä salaisesta materiaalista voidaan paljastaa seuraavaa:

I Vihannes Kostaja, kasvinsuojelun ylivalvoja tällä planeetalla, on erityisen huolestunut ruokahävikin, luomuväärennösten, perusteettoman GM-kasvivihan ja monen muun yksittäisen ilmiön lisäksi aivan erityisesti ihmisten yleisestä vieraantumisesta ruuantuotannosta, niin yksittäisen ihmisen harjoittamasta kuin intensiivisestä, suurempia ihmispopulaatioita palvelevasta toiminnasta eriytyneiden ammattien sivilisaatioissa.

II Koska kynsilaukka on suurenmoisin asia mitä kasvikunta voi ihmiselle täällä tarjota niin siihen tulisi hänen suhtautua myös kaikista suurimmalla vakavuudella. Että kynsilaukkaa tuotetaan kyseenalaisilla menetelmillä herättää sellaista ärtymystä Vihannes Kostajassa että sitä ei ole nähty sitten Kaksoisvirranmaan salinaation.

III Ei ole väärin päätellä etteikö Vihannes Kostaja olisi pienimuotoisen ja korkealaatuisen tuotannon puolestapuhuja. Yleensäkin tämä liittyy siihen että ihmisen tulisi palata lähemmäs luontoa ja tuottaa ainakin osa ravinnostaan itse. Maalle muuttaminen ei ole kuitenkaan mahdollista kaikille ja menossa on useita projekteja lähes kaikissa kehittyneissä maissa joissa kaupungistuminen on jo hyvin pitkällä. Omaehtoinen ruuantuotanto voi olla mahdollista osalle ihmisistä myös kaupungeissa hyvinkin läheisessä tulevaisuudessa. ”Close proximity” sanoisi amerikkalainen.

IV Oikean kasvinsuojelun edistämisessä kynsilaukka tulee olemaan keskeisessä asemassa. Pääministerisipilämäisesti sanottuna se tulee olemaan kärkihanke. Kaikista irvokkaimmaksi näyksi tällä planeetalla on kuvailtu pitkälle mekanisoidun kynsilaukan viljelyn sadonkorjuu ja käsittely. Kasvin yli ajetaan suurilla maatalouskoneilla ja ne revitään maasta hyvin väkivaltaisella tavalla. Sitten varsi pätkäistään poikki ja multineen päivineen ne ahdetaan isoihin säkkeihin. Kuivaus tehdään nopeasti ja hyvin väkivaltaisella tavalla. Lopulta jakeluun tulee rujolla tavalla käsitelty ja kolhiintunut tuote joka ei säily pitkään. Maku on luonnollisesti käsittelyn jälkeen kaukana siitä mitä se oikein käsitellyssä ja perinteisillä menetelmillä tuotetussa kynsilaukassa on. Tietyllä tavalla esimerkiksi broilerintuotannossa kaikki tehdään paljon yleislaupeammalla tavalla kuin monen kasvin viljelyssä. Kynsilaukan viljelyyn liittyviä stressitestejä on tehty ympäri maailmaa ja tulokset ovat karmaisevia.

Erityisesti kohta IV on tässä yhteydessä hyvin puhutteleva. Ajatellaanpas nyt vaikka meitä ihmisiä. Miltäpä meistä tuntuisi jos jalat vedettäisiin poikki viikatteella nilkan korkeudella. Sitten tuhti lyönti leukaperiin, potra potku palleaan ja talteen isoon säkkiin josta et pääse pois sadan muun lajitoverin kanssa. Ja sitten säkin sisältö kaadetaan ovettomaan kuivaan saunaan jossa et saa vettä muutamaan päivään. Sitten koneeseen jossa tukka revitään päästä ja hyrskytellään viimeisen päälle. Kovinkohan moni meistä olisi tajuissaan kaiken tuon jälkeen? Kasvit ovat tuntevia olentoja ja nekin kokevat stressiä siinä missä ihmisetkin.

Vihannes Kostajallla ei ole kovin suurta eksekutiivista valtaa asioiden suhteen. Mutta samoin kuin hänen veljensä, jonka nimeä ei tässä ole lupa paljastaa, on saanut aikaan valtaisia edistysakeleita eläinsuojelun ja eläinten oikeuksien tiedostamisen alalla niin on Vihannes Kostajakin saava aikaan vallankumouksen joka lähtee ruohonjuuritasolta. Kulutustottumukset muuttuvat pikku hiljaa ja vallankumous etenee. Vihan päivä: https://www.youtube.com/watch?v=0T7eMctuJLQ

12. marraskuuta 2017

Voi se vetää pykriitille paremmissakin piireissä!

ante diem III Idus Novembres

Instagram-palvelu ja tietenkin myös suomalaisten paljon käyttämä Facebook, mutta aivan erityisesti Instagram, voi välittää paljon tietoa yhden kuvan perusteella. Otetaanpa nyt vaikka kynsilaukan viljelyn kannalta täälläkin usein mainittu Filareen farmi Omakin taajamassa Okanoganin piirikunnassa Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen Washingtonin osavaltiossa. Farmin Instagram-tilin päivitys kuluvan kuun kuudentena päivänä nykyaikasta länsimaista ajanlaskua kertoi todella paljon. Maahan oli satanut kuivaa lunta noin kahden tuuman paksuinen kerros yhden yön aikana ja maiseman taustalla häämöttävät Kaskadi-vuoret olivat kauniin talvisen valkoiset. Filareella oli juuri saatu pari viikkoa aikaisemmin vuoden istutukset tehtyä, mutta penkit eivät olleet vielä katettuja. 133 000 kynttä reilun kahden eekkerin alueella eivät ehkä vielä nukkuneet rauhallista untansa.

Farmin historian aikakirjoissa tilanne ei ole ainutlaatuinen sillä vuoriston aluskukkuloilla sisämaassa talvinen sää vallan tulee aikaisin. Omakin taajaman keskikorkeus merenpinnasta on 257 metriä. Taajama on laakosssa Okanogan joen rantamilla ja muutaman kymmenen kilometrin päässä taajamasta pohjoisessa kohoaa vuorijono jonka huiput ovat jopa 2400 metriä korkeita. Kesät ovat kuivia mutta talvella sataa ja se onkin sitten lunta. Marraskuusta helmikuulle saadaan keskimäärin 60 senttiä lunta. Omakin taajama on samalla korkeudella kuin Tsekinmaan Praha ja Pilsen. Eilen päivitetty Farmin Instagram-tili ja tietenkin itse Alley Swissin tili kertovat kuumeisesta touhusta Filareella. Tuota reilun kahden eekkerin alaa jolla kynsilaukkaa nyt kasvatetaan katetaan kahden paali-chopperin ja puhaltimen voimin. Paali paalin perään alfa-alfaa muuttuu silpuksi ja kuivalla lumella kuorrutetut penkit saavat muutaman tuuman paksuisen katteen. Filareella katetaan koko alue penkkeineen ja huoltokäytävineen. Katteena on käytetty alfa-alfasta tehtyä silppua jo 1980-luvulta lähtien. Urakka on melkoinen sillä aaria kohden tarvitaan 8 ”pikkupaalia.” Yhteensä paaleja menee 133 000 kynnen alan kattamiseen noin 700 kappaletta.

Pykriitti on hyvin luonnonmukainen komposiitti-materiaali joka syntyy kun vesi ja orgaaninen aines jäätyvät. Se voidaan valmistaa puukuiduista, kuten sahanpuruista tai selluloosasta. Kynsilaukan viljelijän ei pidä päällystää viljelmäänsä pykriitillä, mutta sitä voi syntyä luonnollisellakin tavalla. Tulee vain mieleen että kun paali-chopperit pärisevät Filareella ja muilla tiloilla niin silppuamisessa syntyy myös kovin hienojakoista ainesta joka aika nopeasti rikastuu aivan katteen alakerrokseksi. Pääasiassa silpussa on 7-8 senttistä korrenpätkää. Kun sitten sataa, sulaa ja pakastaa muutamaan otteeseen niin kyllä siinä voi olla pykriitin paikka Kaskadi-vuorillakin. Viime keväänä ongelman saattoi kohdata täällä kotosilla konnuilla jos oli tehnyt katteen syksyllä silputusta ja kortta hienojakoisemmasta heinästä.

Edellinen toimii tässä nyt pitkänä johdantona kun puhumme katteesta ylipäänsä. Alfa-alfan käyttäminen Suomessa kynsilaukka-penkin katteena on sikäli vaikeaa että sitä ei täällä kovin paljon viljellä. Mikä siitä tekee ylivoimaisen heinään ja olkeen verrattuna on siinä että muodostaa silputtuna ihanteellisimman klastin eli kerrostuksen. Kerroksesta tulee tiivis ja verkkomainen, mutta kuitenkin samalla hyvin ilmava. Olki on heinää parempi koska korret ovat isompia ja niissä on tilaa ilmalle.

Koulukunta-kysymykseksi voi sitten muodostua se, miten olki on käsiteltävä jos sillä penkkejä oloissamme kattaa. Nyt ei pidä tietenkään lähteä liikkeelle siitä miten asia koneellistetaan ja päästään kaikista helpoimmalla. Laadusta tinkiminen yhdessä asiassa johtaa pian samaan tinkimiseen kymmenessä muussa asiassa ja sitten ei yksinkertaisesti tuoteta sen kummempaa tavaraa kuin paljon parjatut kiinalaisetkaan. Aku Ankan maailmasta esimerkkiä ottaen voidaan todeta että parempi ahkera Mummo Ankka kuin pajassaan hoopoja laitteita nikkaroiva Pelle Peloton. Siinä missä Pelle Peloton on saanut vielä lastentauteja täynnä olevan laitteensa valmiiksi pajassaan, niin Mummo Ankka hoiti homman talikallaan ja on jo viidennen tai kuudennnen rojektin kimpussa. Samaan aikaan koomisia piirteitä saava rakentelija yrittää epätoivoisesti vakuuttaa muut laitteensa hyödyllisyydestä.

Korkeasta standardista kiinni pitäen joku kattaa penkit hajottamalla paalit ja peittämällä penkit jopa kahdenkymmenenviiden sentin paksuisella kuohkealla kerroksella. Sitten hän kampaa penkit auki ensimmäisten sprouttien ilmestyttyä ja sen jälkeen choppaa huoltokäytäville tullee kerroksen pienijakoiseksi silpuksi joka peittää penkit parin tuuman paksuisella kerroksilla. Näin talvikate jonka tarkoitus on ollut eristää penkit kylmältä marras-joulukuussa muuttuu nopeasti katteeksi jonka tarkoitus on hillitä rikkaruohojen kasvua ja ennen kaikkea pitää penkeissä riittävästi kosteutta. Oli katetta laitettuna penkkien päälle miten paljon tahansa ei se lopulta estä talven ja roudan valtaa. Kysymys on vain siitä että jäätyminen tapahtuu hitaasti ensimmäisten kuukausien aikana. Asia voi miettiä vaikka tämän laulun aikana.

8. marraskuuta 2017

128 päivää sprouttaukseen.

ante diem V Idus Novembres

Ja 93 päivää seuraaviin olympialaisiin talvikisoihin Korean niemimaan Pyeongchangin kaupungissa ja sen laitamilla. Kisat järjestetään 9-25 helmikuuta ensi vuonna. Asiaa voi myös ajatella niin että kisojen päättymisen päivästä on vielä kaksikymmentä päivää sprouttaukseen. Tietysti asiaa tarkastellaan tässä Vanhan Suomen näkökulmasta. Kaikki riippuu tietenkin siitä millainen talvi on ja sitä voi ounastella vaikka katselemalla mitä pohjoisella napaseudulla tapahtuu. Arktiksen jääkäyrä lähti kasvamaan lupaavasti syyskuulla, mutta nyt ollaan samalla tasolla kuin vuonna 2012 joka on vähäjäisin talvi noin ylipäänsä pohjoisella napa-alueella. Entisaikoina tähän aikaan ei juuri ollut asiaa Karan merelle elikkä Novaja Zemljasta itään. Juuri nyt näyttää siltä että varsin leudoissa ilmanaloissa mennään marraskuun loppuun.

Todennäköisesti lähes kaikki suomalaiset kynsilaukka-hrarrastajat ovat saanet kaikki kynnet ja latvakloonit maahan. De Re Allii Sativin koeviljelmällä odotellaan vielä yhtä lähetystä Tsekinmaalta, ja voi olla että marraskuun toisen puoliskon alkupäivinä maahan saadaan vielä puolisen tusinaa lajikkeita. Luvassa on muun muassa yksi hyvin mielenkiintoisen näköinen Romaniassa kasvava raitapurppura ja muutama tsekkiläinen landrace eli paikallinen lajike. Eri lajikkeiden lukumäärä asettunee noin sadanneljänkymmenen tietämille. Eilen oli kuitenkin aika tehdä perinteinen loppukatselmus ja soittaa muutaman kerran perinteinen kappale illan jo pimennyttyä.

Vuona 2017 tehtiin monta mielenkiintoista havaintoa erityisesti Turbaanien kasvuryhmän ja Posliinien suhteen. Tsekinmaalle lähetetyt Ison venäläisen näytteet ja lisäysmateriaali täysin uudistetusta Isosta venäläisestä ovat herättäneet paljon huomiota. Erään paikallisen asiantuntijan mukaan kyse voisi olla ns. polyploidi-lajikkeesta jolla olisi kaksinkertainen määrä kromosomeja. Että tsekinmaalla kasvatetaan niin vähän Rocambole-kasvuryhmän lajikkeita, sitä on hieman ihmeteltävä. Ensi syksy tuo sitten tullessaan vielä pari mielenkiintoista lajiketta. Nähtäväksi jää sitten tulevina vuosina mitä ovat kynsilaukkoja ovat Rocambolet Blanin ja Jednostrouzek / Tjakka.

Uudet tsekkiläiset lajkkeet ovat olleet syksyn kohokohta jos asiaa katsotaan maun kannalta. Mitä useammin Marmoripurppura Havrania syödään niin sitä enemmän sen erikoinen maku kiehtoo. Siinä on todellakin sellaista öljyisyyttä jota ei helposti muista lajikkeista löydy. Kaiken lisäksi siinä on yksi hyvin kiehtova tekijä jota voisi sanoa vaikka anismaiseksi vivahteeksi. Vuoden 2018 ehkäpä suurin odotus kohdistuu ilman muuta siihen miten Havran kotoutuu oloihimme. Erikoiskasvatukseen varattu Havran on tehnyt jo neljän tuuman pituiset juuret ensimmäisen kuukauden aikana mullissa katteen alla. Samaan aikaan toinen marmoripurppura siperialainen vielä mököttää ja kynsien kannoissa on vasta pienen pienet aihiot. Lisäykseen jätettyjä Siperialaisen raapeja pidettiin saattokuivauksen ja varsinaisen kuivauksen jälkeen kuusi viikkoa reilun kahdenkymmenen asteen lämpötilassa ja ilma oli hyvin kuivaa. Havranilla on nyt reilu etumatka toiseen ryhmätoveriinsa. Joka tapauksessa se näyttää hyvin tyypilliseltä ja erilaisiin olosuhteisiin sopeutuvalta kaverilta. Mutta löytyykö siitä samaa öljyisyyttä ja anismaista makua kun se on viettänyt yhden talven Vanhan Suomen maaperässä. Yhtä suuria odotuksia sisältyy myös tsekkliäiseen Rocamboleen. Kyseessä on aito hienohelma joka tottelee nimeä Tantal.

De Re Allii Sativin toimitus on myös päässyt yksimielisyyteen siitä mikä on vuoden 2017 kynsilaukka. Maistelukokemus jokseenkin poikkeuksellinen ja odotukset myös tämän kyseisen lajikkeen suhteet vuodelle 2018 ovat korkealla. Jos tätä kyseistä lajiketta pitäisi verrata vaikkapa kirjallisuuden Nobel-voittajaan erikoisominaisuuksien suhteen niin mieleen tulee vain yksi henkilö; puolalainen Wislawa Szymborska. Se toki tässä vaiheessa paljastetaan että kyseessä ei ole puolalainen kynsilaukka-lajike.

Eniwei eilen oli aika käyskennellä penkkien tietämillä ja soittaa Youtube-palvelusta perinteinen kappale. Havranin ja muiden tsekkien lohkoilla soitettiin tietenkin myös muutamaan otteeseen Tsekinmaan kansallislaulu. Mutta kaikille soi yhtäläisesti Kielon jäähyväiset ja tietenkin Henry Theelin laulamana. Sori vaan Harmony Sisters mutta Henkka on paree ainakin tässä suhteessa!

Niin ja vielä yksi asia; 128 päivää sprouttaukseen? No siitähän on lähettävä että sprouttaus alkaa Vanhassa Suomessa suotuisimmilla alueilla maaliskuun puolivälissä.