Valexandrasta rokaleisiin ja marmoriineihin

Tämän kirjoituksen tarkoitus on Alexandra-ongelman ratkaisu ruohonjuuritasolla. Nyt annetaan osviittoja joiden avulla Valexandrasta voidaan päästä tiltanteeseen jossa kasvattaja/harrastaja tietää onko hänen Valexandransa rokale vai marmoriini.

Aloitamme pienellä kevennyksellä ja yritämme olla vakavia sitten lopussa. Nimittäin on tekeillä hortonoomis-agrikulttuuriseen maailmaan keskittyvä ooppera ja siihen liittyvä libretto on työn alla ja hyvällä mallilla onkin. Sen kohokohta on ilman muuta Vihannes kostajan ja Sandyn duetto. Ehkä se ei sitten aikanaan saavuta samaa mainetta kuin Nadirin ja Zurgan duetto ”Au fond du temple saint” oopperasta Helmenkalastajat mutta katsotaan…

Duetto oopperasta ”Vihannes kostajan paluu.” 

Sandy: Suuria raapeja kasvatin aikoinaan minäkin.
Vihannes kostaja: Vai sellainen tuhlari-poikako ollut oot sinäkin!?
Sandy: Menneet on menneitä haittaa ei, ei. Raihnaiset raapit ne sellaiseen lumon vei.
Vihannes kostaja: Raapi vasten raapia, purp-purp. Siinä sitä jotakin on, eikö vain?
Sandy: Skeptinen tunne jo valtasi minutkin. Onhan se purp-purp, vaan millaisen  hirviön loin. Tuplageenit aikaan sen sai.
Vihannes kostaja: Miksi oot kriittinen, nuiva ja perseilet. Leikkiä etkö tahdo sä ain... Raapi vasten raapia purp- purp. Siinä sitä jotakin on, eikö vain?
Sandy: Mulle sä sinkosit mutantit, hybridit...
Vihannes kostaja: Silmäisi laser ne löysi ja eroitti. Leikkiä tahdomme aina ja iäti näin.
Sandy: Olkoon se niin ja minua pettää et voi.
Vihannes kostaja ja Sandy: Raapi vasten raapia, purp- purp. Siinä sitä jotakin on, eikö vain. Raapi vasten raapia, purp-purp. Tuplageenit aikaan sen sai.

Mutta perseilevätkö raapit? Kyllä ne perseilevät ja tätä mehevää sanaa soisi käytettävän ilman kaikenmaailman egopoliisien ja erinäisten"Rouva otsalohkojen" nuivaa kontrollia. Kauan sitten eräässä ohjelmassa, siitä on jo varmastikin 35 vuotta, Aira Samulin muisteli lapsuusaikojaan Hyrsylässä. Hän se siinä kertoi ikimuistettavassta lypsyreissustaan. Pieni Aira oli tullut itkussa naamoin kotiin ja kaikki lähes vaikertain sanonut äidilleen: ”Voi äet gu rengin perse kirbos!”

Raja-Karjalassa puhuttiin 1930-luvulla puhuttiin 1930 jotain muuta kuin sitä minkä tunnistamme kirjakieleksi juuri tänään. Eihän Aira siinä tietenkään puhunut mistään maatilan miestyöntekijän takamukseen liittyvästä. Kyse ei ollut siis renkimiehestä eikä esim. kuvitteellisesta tilanteesta jossa kyykkiksellä olevan henkilön olisi yllättänyt vihainen ampiaisparvi. Olipa vain sattunut niin että kantamansa maitoämpärin pohja oli tipahtanut ja litratolkulla hyvää maitoa valui maahan. Perse siis viittasi pohjaan ja raapin pohjukseen viittaamme myös tässä kirjoituksessa. Airallekin kävi sitten ihan hyvin tulevassa elämässä ja hänestä tuli peräti kuuluisa henkilö.

Mutta asiaan ja raapien perseilyyn! Oikeastaan tämä kirjoitus liittyy Alexandra-tapauksen ympärillä liittyvään keskusteluun ja ennen kaikkea ensimmäisiin konkreettisiin havaintoihin projektissa, jossa kahdessa paikassa kasvatetaan Alexandra-nimikkeen alla olevia kantoja. Kerrottakoot nyt yksi asia: oikean Alexandran alkuperä ja ensimmäinen kasvattaja on selvillä ja myös oletyyus siitä , mihin kasvuryhmään tuo kynsilaukka kuului. Pakka voidaan siis selvittää, mutta konsekvenssit voivat olla mannerlaattoja liikuttelevia. No, Suomi on pieni tekijä kynsilaukka-maailmassa, vaikkakin sillä voi olla verraton tulevaisuus. Loppujen lopuksi kaikki tehdään vain että totuus voittaisi.

Alexandra-projektin lähes kolmenkymmenen tunnisteen joukossa on kolmen kasvuryhmän lajikkeita. Kasvuryhmä; miten sen määrittelisimme? TI NYN HOIDAMEN; Se on joukko lajikkeita joiden genotyyppi on samankaltainen ja kokonaisuudessaan eroaa muista ja eroavaisuudet voidaan määrittää. Kolme  kasvuryhmää ovat:

Rokaleet joita kutsutaan myös nimellä Rocambole.

Marmoriinit joista on aikaisemmin De Re Allii Sativi-julkaisuissa käytetty nimeä Marmoripurppura.

Lasikkaat joista on aiemmin näissä yhteyksissä käytetty nimeä Lasipurppura.

Revisio siis menee eteenpäin ja tuskin ilmaukset ja termit enää tiivistyvät.

Todennäköisesti ja todennäköisin syin epäiltynä Alexandra-kokeessa on mukana seuraavia lajikkeita:

Iso venäläinen eri kantoineen
Punainen venäläinen eri kantoineen
Saksan punainen
Ljubasha
Ns. Siperialaiset marmoriinit
Yksi Lasikas; todennäköisin syin epäiltynä lajike Red Rezan

Onneksi joukossa ei ole Posliineja. Silloin olisi kyseessä harkittu petos tai välinpitämättömyydestä ja ahneudesta johtuva teko. Toisaalta on todisteita siitä että joka ”isojen ja tunnettujen välittäjien” Alexandra-tuotteen joukkoon olisi lorahtanut jopa artisokkamuuntujia eli lähinnä lajikkeen ”Casablanca” oloissamme helposti  turbaani-moodin ottavia kantoja. Jätämme kuitenkin tämän argumentaatiolinjan tässä vaiheessa syrjään ja keskitymme seuraavassa siihen, miten Rokaleen ja Marmoriinin voi erottaa varsin helposti toisistaan.

Tietenkin voisi lähteä liikkeelle laajemmastakin kysymyksestä mutta juuri nyt on  keskityttävä yhteen kysymykseen. Nimittäin kokeen eri lajikkeista kaksi kolmasosaa on Rokaleita ja Marmoriineja. Luonnollisesti argumentaaatiomme herättää kysymyksiä ja turhatumista välttääksemme De Re Allii Sativin toimitus referenssitahoineen haluaa tehdä tästä projektista mahdollismman interaktiivisen. Niinpä riittää jos paneudumme lähinnä Rokaleiden perseilyyn ja siihen miten ne erotetaan Marmoriineista ja tietenkin päinvastoin. Vaikka lajiketietoisuus kasvaa ja ehkä viiden vuoden päästä Suomessa on jopa 200 kasvattajaa joilla on viidentoista lajikeen kirjastopenkki niin silloinkin 95% Suomessa kasvatettavasta kynsilaukasta on Rokaleita tai Marmoriineja. Nimittäin on jo paljon jos suurin osa kasvattajista osaa erottaa toisistaan Rokaleet ja Marmoriinit. Nyt on pakko tehdä roomalaiset:

I Rokaleet ja Marmoriinit näyttävät samankaltaisilta. Monesti Rokaleiden ja Marmoriinien päällimmäisten wrappereiden perusteella ei voida sanoa vielä mitään. Marmoriläiskiä on myös Rokaleilla.

II Kynsilaukkojen fenotyypeillä on karkeasti ottaen noin 40 morfeemia ja lisäksi jokaisella lajikkeella voi olla 2-5 selkeästi tunistettavaa erikoismorfeenia. Morfeemilla tarkoitetaan jotain tunnistettavaa piirrettä.

III Kaikki Rokaleet ovat ”perseileviä” ja marmoriineissä on perseilyä mutta tanko on suora.

IV Perseilyllä tarkoitetaan sitä että kynsilaukan raapilla on kaksi puolta. Jotkut kasvuryhmät tuottavat kaunismuotoisia raapeja ja pohja ei niinsanotusti kirpoa. Rokaleiden perse sen sijaan kirpoaa.

V Kirpoaminen on yksinkertaisesti sanottuna sitä että toinen puolisko laajenee. Asiaa voisi yksinkertaistaa seuraavasti:

V Ajattele olevasi kynsilaukan raapi. Perseesi on molempine puoliskoineen raapi ja siinä on tietenkin kaksi puolta. Selkärankasi on kukkavarsi.

VI Olet Rokale jos toinen pakarasi on tuplasti suurempi kuin toinen ja sinulla on skolioosi. Ajattele tilannetta nyt ihmishahmosi kautta. Voit hamottaa asian siten että vasemmassa etutaskussasi olisi kaksi kiloa lyijyä ja lisäksi oikeassa takataskussasi viisi kiloa lyijyä.

VII Mitä teet edellisen kohdan asetusten jälkeen? Todennäköisesti kallistat itseäsi vasempaan päin. Oikea persposkesi on tuplasti ellei jopa triplasti suurempi  ja väännät itseäsi epätoivoisesti vasempaan.

VIII Jos olisit Marmoriini-ihminen olisi elämäsi helpompaa ellei peräti auvoista.

IX Edellisen kohdan faktuumeihin pohjautuen sinulla on kaksi melkein symmetristä persposkea ja et kärsi skolioosista. Istut selkä suorassa olet vallan tyyten. Olet kuin kivikankkuinen Molotov tai pienempi neuvosto-byrokraatti joka istui 12 tuntia suomalaisten kanssa neuvotteluissa ilme vakavanjouheana eikä edes pisaraa vettä tarvinnut siemaista.

X Ota Alexandrasi kouraasi ja katso, ihmettele ja tee johtopäätöksiä.

XI Oli kyseessä Rokale tai Marmoriini on se todellakin kynsilaukka-raapi ja jos olet kasvattanut sen pieteetillä et ole tehnyt mitään rikollista.

XII Jos ymmärät mitä perseilyllä tässä tarkoitetaan olet oppinut päämorfeemin lajikeryhmien tunnistuksessa. Voit tunnistaa yhden asian: Onko tämä minun Aleksantrani Rokale vai Marmoriini?

XIII Tätä julkaisua seuraa toinen. Siinä perehdytään perseilyn nyansseihin. Nimittäin Rokaleiden perseilyssä on eroja. Loppujen lopuksi Iso venäläinen ja Punainen venäläinen on myös aivan helppo erottaa perseilyn ollessa kriteerinä. Toinen perseilee enemmän. Mutta missä suhteessa?

Loppumusiikkina tietysti PUMP-PUMP.

Tapaus Alexandra — Avoin kirje hyötykasviyhdistykselle ja vähän muillekin.

Johdanto

Suomessa ollaan tilanteessa jossa vallitsee suuri sekaannus mitä tulee kynsilaukka-lajikkeiden nimiin ja koko yläkäsitteeseen. Alexandra-kysymys on asian ytimessä. Melkein mitä tahansa lajiketta voidaan kutsua Alexandraksi. Matkan varrella kaikki on mennyt sekaisin ja asian selvittäminen on varsin mahdotonta. 

Nimitys Alexandra on kynsilaukkaa viljelleen pappismiehen Pekka Valkeapään, sittemmin Vihdin kirkkoherran, sille antama kauppanimi. Em. henkilö toimitti sitä 1980-luvulla useille kasvattajille ja tuotetta oli myynnissä vähittäiskaupoissakin. Luonnollisestikaan Valkeapään aikoina Suomessa ei tunnettu nykyistä kasvuryhmää/lajikekirjoa ja myöhemmin vakiintuvia nimityksiä. Alexandra oli tuottajalleen menestystarina ja sitä kasvattaneille se on ollut luotettava ja satoisa lajike.

30 vuotta Valkeapään toiminnan jälkeen vallitsi Suomessa kuitenkin tilanne jossa nimikkeen alla saatettiin myydä mitä tahansa kovavartista kynsilaukkaa. Eikä siinä kaikki; yhden ns. kannan joukossa saattoi olla useita eri lajikkeita. De Re Allii Sativin oikeaan osunut arvaus/ennustus/päätelmä oli seuraava:

”Alexandra-nimikkeen alla myydään useiden eri kasvuryhmien edustajia. Joukossa on rokaleita, marmoriineja ja lasikkaita.” Sittemmin em. Väite on voitu osoittaa todeksi pelkästään morfologisen näytön perusteella. Kahdenkymmenenkuuden näytteen joukossa edustettuina olivat seuraavat kasvuryhmät ja lajikkeet:

Rokaleet: Iso venäläinen, Punainen venäläinen, Saksan punainen.

Marmoriinit: Ainakin kaksi eri ns. siperialaista lajiketta.

Lasikkaat: Yksi lajike. Todennäköisin syin venäläinen Red Rezan.

Eikä tässä kaikki! Turuilla ja toreilla on jopa nähty jopa sellaista että ilmiselvää artisten edustajaa, ranskalaista Messidoria, on kaupiteltu Alexandrana.

Alkuperäinen Alexandra

Kysymys alkuperäisestä Alexandrasta on olennainen. Sellainen on joskus ollut olemassa ja tämä uoma on varmasti olemassa tänäkin päivänä. Todennäköisin syin voi epäillä että kyseessä on joko Iso venäläinen tai Punainen venäläinen. Suomessa on, kiitos Venäjän läheisyyden, viljelty venäläisperäisiä kantoja jo varmaan satojen vuosien ajan. Meillä on siis kasvanut puutarhojen perillä rokaleita, marmoriineja, lasikkaita, posliineja ja varmaan raitisiakin satojen vuosien ajan. Yhden puutarhan yhdestä lajikkeesta tuli sitten sattuman kautta valtalaji ja suuren hämmennyksen syy.

Alkuperäisen Alexandran löytäminen lienee mahdotonta. Jos jollakin oli varma tieto siitä että hän olisi jo varsin kaukaisessa menneisyydessä, mikä tarkoitaa kolmeakymmentä vuotta, hankkinut lisäysmateriaalia em. Valkeapäältä ei olisi mitenkään varmaa että lajike olisi säilynyt puhtaana. Vaatisi pitkällisen salapoliisityön jotta asiaan saataisiin jonkinlainen selvyys. 

Koe

Koe jossa on kasvatettu kahdessa paikassa varsin mittava valikoima Alexandra-nimikkeen alla kasvatettuja kynsilaukkoja on siis osoittanut pelkästään selvien morfologisten kriteerien avulla sekaannus-väitteen olevan totta. Kokeen perusteella kenenkään ei kuitenkaan pitäisi lähteä nimeämään omaa kantaansa yhden raapin perusteella vaikkapa ”Isoksi venäläiseksi.” On peräti mahdollista että kannan joukossa voi olla jopa neljää eri lajiketta. Kun joku harrastusta ja pienimuotoista kasvatusta aloitteleva henkilö ostaa kilon raapeja isomman mittaluokan kasvattajalta hän voi ihan noin ”vahingossa” saada kolmen kasvuryhmän edustajia ja teoriassa jopa viittä eri lajiketta. Nyt edelleenkin menossa oleva koekasvatus on vain suuntaa antava.

Syyt sekaannukseen

Syitä sekaannuksen on varmaankin monia. Mutta otetaanpa tähän nyt lainaus Hyötykasvi-yhdistyksen kotosivuilta.

”Valkosipulikantojen ja lajikkeiden erot ilmenevät lähinnä kynsien koon, määrän ja kuoren värin perusteella.”

Suosittu lajike on ’Aleksandra’, joka tuotiin Pietarista Suomeen noin sata vuotta sitten. Myös liettualaisen Ziemiai-lajiketta on kasvatettu pitkään Virossa. Niin sanottu virolainen kanta on kolmen venäläisen lajikkeen sekoitus. Näiden kolmen lajikkeen ja kannan viljelystä on saatu hyviä kokemuksia.”

Kynsien koko ja määrä eivät ole suoranaisia morfeemeja joiden perusteella lajikkeita voidaan määritellä ja värityksin vaihtelee kasvupaikan, geneettisen  ja olosuhteiden vuoksi paljonkin. Hyötykasvi-yhdistys on monellakin tavalla pääsyyllinen Alexandra-hämmennykseen mutta varmasti se ja sen toimijat saavat syyntakeettoman paperit. Hyvää on periaatteessa tarkoitettu mutta kun tietämys on ollut mitä se on ollut niin sattuuhan sitä. Virheitä on mahdotonta enää korjata mutta väärän tiedon levittäminen ja epämääräisen kynsilaukka-kirjallisuuden suosiminen ja levittäminen pitäisi välittömästi lopettaa.

Ja minkäs teet; yksittäinen kasvattaja ja harrastaja voi jos joku suurellakin auktoriteetilla esittää asioita varmana. Välinpitämättömyys jos sitä tukee tietämättömyys johtaa aina suuren luokan ryssintään. 

—————————————————————————————————————

Ekskurssi ”ryssintä” ja ”ryssiminen.”

Suomessa tunnetaan termi ryssiä. Se tarkoittaa yksinkertaisesti asioiden tyrimistä ja sotkemista joka johtaa lopulta taloudellisiinkin menetyksiin. Suomessa on ryssimisen seurauksena menetetty kansallinen lannoitetuotanto. NOKIAn puhelin-imperiumi ryssittiin huonon johtamisen, ylimielisyyden ja visiottomuuden vuoksi. Karmein tapaus on nälänhätä 1860-luvun lopussa. Ryssiminen viittaa luonnollisesti venäläisestä mentaliteetista juontuvaan tapaan nähdä todellisuus ja hoitaa sitä usein tunnetuin seurauksin. Kyse on tietenkin suomalaisesta tulkinnasta ja venäläiset ovat asiasta varmasti eri mieltä noin yleisesti ottaen. Voidaan tietysti sanoa että kiitos Suomen autonomian ajan kannamme tiettyä stigmaa ja rasitetta. Joku on sanonut että Suomi ja Venäjä ovat periaatteessa sama asia, mutta Suomessa kaikki toimii ja Venäjällä mikään ei toimi. Suomalaisten ryssimisen historia on pitkä ja masentava mutta meillä on ollut kuitenkin kykyä korjata vahingot ja uudistua ainakin pääsääntöisesti. 

————————————————————————————————————————-

Yksinkertaisesti vallitsevaan Alexandra-hämmenyksen on aiheuttanut tietämättömyys asioista mutta varmasti myös syynä on yleinen välinpitämättömyys ja ahneus.

Lisäksi syynä on varmasti ns. Suomalainen fundamentalismi ja erikoinen tapamme uskoa asioihin. Asiaa käsiteltiin tässä DE RE ALLII SATIVI-kirjoituksessa 04.08.2018. 

Miksi ongelma on ratkaistava?

Mutta miksi pitää nostattaa asia jatkuvasti esille ja miksi asiasta pitää kiivailla. 

I Kyse on siitä että totuuden pitää aina voittaa. Jos tästä periaatteesta  luovutaan niin silloin annetaan periksi jostain todella merkittävästä. Silloin ei käytännössä ole millään mitään merkitystä. Joka ei ole uskollinen yhdessä pienessä asiassa niin miten voi olla uskollinen missään asiassa.

II Puhe Alexandrasta ei ole käytännössä sama jos väittäisi maitoa piimäksi mutta periaatteessa näin on. 

III Kynsilaukka on erityislahja ihmiskunnalle oli kyse sitten itseohjautuvasta evoluutiosta tai jostain muusta. Viljellyn kynsilaukan olemukseen kuuluu niin monta asiaa että sitä ei saa latistaa. 

IV Puhe Alexandrasta on suuri este kaikenlaiselle kehitykselle. Lajiketuntemus ei voi kasvaa jos Alexandra-kysymystä ei ratkaista.

V Itseään kunnioittavan kasvattajan pitää tietää mitä pellossa on. Toisaalta eipä taida esimerkiksi moni suomalainen sikafarmarikaan tietää mikä on sian tieteellinen nimi.

VI Kyse on loppujen lopuksi myös säännöistä ja pelikirjasta jos sanotaan asia jääkiekkotermein.

VII Suomi voi olla kynsilaukan kasvatuksen suurvalta mutta sellaiseksi se ei tule ellei Alexandra-kysymystä ratkaista.

Ulospääsy ongelmasta

Tilanteessa voisi päätyä ratkaisuun joka nähtiin Tsekinmaalla takavuosikymmeninä. Lajikkeet olivat sekaisin ja sen vuoksi tehtiin varsin kattava DNA-tutkimus jossa verrattiin eri kasvattajien tuotteita. Tutkimuksen maksoi yksittäinen kasvattaja ja moni viljelijä on hankkinut standardisoidut lajikkeet projektin kustantaneelta toimijalta. Tästä huolimatta sekaannuksia on ilmennyt uudelleen. Hankkeen voisi kustantaa myös joku virallisempi taho. 

Kynsilaukan eri kasvuryhmät voi tunnistaa varsin helposti ja edistystä olisi jo se jos kynsilaukka tunnettaisiin kasvuryhmien mukaan vaikkapa näin; rokaleet, marmoriinit, lasikkaat, raitiset, posliinit, turbaanit, silveriinit ja kreolit ja UQ-ryhmä (Määrittelemättömät eli outokaiset.).

Viimeisten vuosien aikana kynsilaukan lajiketuntemus on kasvanut Suomessa mutta esimerkiksi lähtökohtaista Engelandin järjestelmää tuskin tuntee kovinkaan moni. Liikutaan ehkä muutamassa kymmenessä asian sisäistäneessä harrastajassa. Jos menet kysymään asiasta joltain yliopisto-maailmaan kasvitieteilijältä niin et taatusti löydä henkilöä joka asian tuntisi. Meillä kyse on ollut lähinnä itsenäisistä kasvattajista ja toimijoista.

Jokainen joka kasvattaa ja välittää kynsilaukkaa itsenäisesti vastaa tuotteista ja lajikemäärittelyistä itse. Hän on periaatteessa oikeassa niin kauan kuin joku asian muuksi todistaa. Kyse on siis omasta maineesta ja sitä ei missään tapauksessa vahingoita erehdys jos sen korjaa. Välinpitämättömyys kyseisessä tilanteessa on sitten ryssimistä.

Uusien harrastajien pitäisi osoittaa laatutietoisuutta ja vaatia toimittajalta tietoa lajikkeesta ja sen alkuperästä.  Lajikkeiden tunnistaminen on myös mielenkiintoinen löytöretki kasvikunnan ihmeiden äärellä ja se kannattaa tehdä.

Keskeisten toimijoiden, HYÖTYKASVIYHDISTYS etunenässä, tulisi lopettaa nimen Alexandra käyttö ja puhua pelkästään vain talvivalkosipulista tai kynsilaukasta. 

Lopuksi

Vielä pitää todeta että kukaan joka kasvattaa kynsilaukkaa ”Alexandra-nimikkeellä” ei ole sinänsä tehnyt mitään väärää.

Ja mitäs pannan soimaan. Tietenkin Eila Pienimäki ja Vanhan veräjän luona.

Monimuotoisuus ja kirjastopenkki 2.0.

Olemme kirjoittaneet asian tiimoilta aiemminkin. Ajatuksin hiipivät jo tulevat  sadonkorjuupäivät polttavan auringon alla heinä-elokuulla. Monta lajiketta nousee maasta ja joutuu nipuksi ja orsille. Taas voivat pienet uurastajaa samaistua illalla auringon uuvuttamiksi pieniksi neuvostokansalaisiksi. On tullut todellaakin tehtyä töitä isänmaan ja aatteen hyväksi. Lohtua toi kannullinen kolhoosin kellarista varastettua raikasta valkoviiniä. Eikä se mitään haittaa jos se on jopa maderisoitunutta. Aikaa sadonkorjuuseen on ja aatetta  jälleen edistettävä kommunikea-tyylisellä kirjoituksella vaikka epäilyksen aalto kalvaa mieliä. Alexandra-Suomi on kovaa maaperää ja asiat etenevät kovin hitaasti jos ollenkaan. Pyhää sotaa ei ole vielä voitettu.

Kynsilaukka on hyvin monimuotoinen kasvi, ja se voidaan jakaa ainakin lähes kahteenkymmeneen suurempaan, vähintään 5 lajiketta sisältävään kasvuryhmään, joista voidaan käyttää ihan perustellusti nimitystä ”haploryhmä.” Näiden lisäksi on lukuisia mihinkään kasvuryhmään kuulumattomia lajikkeita.

Suomessa on lukuisia harrastajia joiden valikoimiin kuuluu 15 lajikettta tai enemmänkin. De Re Allii Sativin kokoelmaan kuuluu tällä hetkellä 120 eri lajiketta ja yli 140 tunnistetta. Mutta asiaan! Kirjastopenkki voidaan määritellä seuraavalla tavalla:

Kirjasto, kirjastopenkki. Kirjastolla tarkoitetaan kokoelmaa tai valikoimaa kynsilaukan eri lajikkeita ja kasvuryhmiä jotka kasvattajat ja harrastajat voivat järjestää havainnointia, tarkkailua tai installaatioita varten. Ilmaisua on englannin kielellä käyttänyt Ted Jordan Meredith kokonaisvaltaisessa kynsilaukkaa käsittelevässä kirjassaan ”The Complete Book of Garlic.”

Sitten voimmekin kysyä, mitkä ovat niitä lajikkeita, joita monimuotoisuudesta kiinnostunut harrastaja voisi kokoelmiinsa hankkia ja miksi? Keräillähän ei aina kannata pelkän keräilyn vuoksi. Suomi on pitkä maa ja pohjoisessa, ja Salpausselkä muodostaa tietyn rajan. Kreolit ja eteläiset turbaanit eivät välttämättä menesty kuin suotuisimman kasvun alueilla, vaikka ilmasto onkin lämpenemään päin. Kuuma kesä 2021 ei tuottanut kovin suuria kreoleja edes yhdellä Vanhan Suomen parhaista kasvupaikoista. Seuraavassa valikoima joka on kokeilemisen arvoinen. Pitää kuitenkin muistuttaa että kyseessä on vain yksi suositus, mutta se perustuu ympäri maata tehtyihin kasvatuskokeiluihin.

Rocambolet eli Rokaleet: Iso venäläinen, Punainen venäläinen, Kolkjan punainen, Red Estik, Saksan punainen ja Spanish Roja.

Marmoripurppurat eli Marmoriinit: Ns. Siperialaiset marmoripurppura,  Havran/Petrovski/Hummuli ja Sinij Tsvetok.

Lasipurppurat eli Lasikkaat: Early Purple, Siberian Glazer ja Red Rezan.

Posliinit: Barettas Sunshine, Georgian Chrystal, Armenialainen ja Ornak.

Raitapurppurat eli raitiset: Kolkjan purppura, Lata ja Shvelisi.

Turbaanit: Cielavas, Dushanbe ja Tourbillon du Nord.

Artisokat eli Artiset: Vessalico, Therador/Anton ja Stephan.

Outokaiset eli mihinkään päätyyppiin kuulumattomat: Bjetin, Vrag ja Marino.

Alexandraa ei listalta löydy, koska se ei ole mikään lajike. Kyseisen nimikkeen alla myydään ainakin kolmen eri kasvuryhmän kahdeksaa eri lajiketta ja nyt näyttää siltä, että joukkoon on lorahtanut yhdeksäskin eli Rokaleiden ryhmän Ljubasha. 

Iso venäläinen on lajike, joka tuottaa paljon grammoja ja kiloja ja on aina hyvin kasvuvarma. Punainen venäläinen on monessa suhteessa hyvin kilpailukykyinen vaihtoehto. Spanish Roja on vaativa kasvatettava, mutta se palkitsee kärsivällisen kasvattajan.

Siperialaiset marmoripurppurat ovat kaikista kasvuvarmin lajikejoukko. Havran on kynsilaukkamaailman velho ja ansaitsee paikkansa jokaisen harrastajan kirjastopenkissä.

Early Purple on hyvin aikainen tuleentuja ja maultaan lauhkeampi kuin suuret kovavartiset. Red Rezanin kantoja löytyy Suomesta useita. Lasipurppurat tuleentuvat aikaisin ja ovat kypsää tavaraa heti kuivatuksen jälkeen. 

Barettas Sunshine näyttää olevan parhaiten meillä kasvava Posliini ja Georgian Chrystal viihtyy ainakin Vanhassa Suomessa.

Turbaanit ovat arvoituksellisia, mutta lajike jota kannattaa kokeilla on Cielavas.

Artisokkia on saatavilla monia kantoja, mutta ulkomailla tuotettu lisäysmateriaali ei ole se kaikkein suotavin istutettava. Suomeen kotoutettu Vessalico on monellakin tavalla ylivoimainen lajike, eikä se juuri tuota varsi-klooneja jos kyseessä on puhdistettu kanta.

Kreoleista paras kotoutuja on ollut ilman muuta Rosso di Sulmona, tosin sen kotouttaminen onkin vienyt viisi vuotta.

Bjetin on kynsilaukkamaailman Top5-kamaa. Marinoa liikkuu Suomessa ainakin kahta kantaa ja se mistä De Re Allii Sativi puhuu on ns. Sandbergin kanta. Lajike on muuttanut kasvutapaansa varsin radikaalisti.

Lopuksi vielä eräs mielipide siitä, mikä on kynsilaukkamaailman TOP5 kun otetaan puheeksi varmasti ainakin jossain päin Suomea hyvin kasvavat lajikkeet:

1 Karpaatialainen. Rasvainen mutta korkeat oktaanit. Makea ja tulinen. Ainutlaatuinen rakenne. Todellinen hienohelma ja pitää kasvattaa muista erillään. Rocambole-ryhmän prinsessa. Mitähän Archie Bunker sanoisi tästä polakista?

2 Bjetin. Tsekit eivät edes tajua mikä aarre heillä on!

3 Havran. Tsekit ovat onnekkaita tämänkin suhteen.

4 Marino. Tästä kaverista puhutaan vielä. Marinon lähisukulaiset, Vrag ja ”Kroatia 10” tulevat aikanaan herättämään myös paljon huomiota.

5 Vessalico. Artinenkin voi yltää huipulle.

Runner-up: Rosso di Sulmona. Vaatii kyllä huolellisen ja hitaan kuivatuksen. Italiassa kasvatettu on aivan eri asia.

Tähän sopii vielä teemamusa Perhe on Pahin sarjasta.

30 vuotta Engelandin skeemaa. Raapit jonoon ja järjesty.

ante diem IV Nonas Maias MMXXII

 

 

Aika rientää ja maailma muuttuu

 

Niin siitä on aikaa todellakin jo 30 vuotta ja oikeastaan vähän päällekin. Kun muistelee aikaa 1990-luvun alussa niin mieleen tulee internetin alkukausi ja Neuvostoliiton hajoaminen. Ron L. Engeland julkaisi kirjansa "Growing Great Garlic" mutta siitä ei tämän kirjoittaja muista. Muistissa on hyvin ensimmäiset internetin käyttökokemukset vuonna 1992 jolloin se vielä keräsi kriittistä massaa, ja tietenkin ensimmäisen oman jokamiestietokoneen hankinta Agricolan päivänä 1994. Bill Gates julkaisi vuonna 1995 kirjan "The Road Ahead" ja pian puhuttiinkin tiedon valtateistä. Kekkos-Suomen lapsena päällimmäisenä jäi kuitenkin mieleen vuoden 1991 osalta Neuvostoliiton hajoaminen, ja 10 päivää elokuun vallankaappausyrityksen jälkeen jotka sain viettää silloisessa Leningradissa ja Moskovassa. Internetin merkityksen kaikki tiedämme ja Engelandin skeema on nyt tunnettu Suomessakin jopa enenevämmässä määrin ja Neuvostoliiton hajoaminen johti Venäjän syntyyn.

 

Yliopistosta pellolle

 

De Re Allii Sativi on kirjoittanut ennenkin Engelandista ja hänen kynsilaukkaan liittyvästä luokituksesta. Varhaisimmat kirjoituksen ovat jo vuoden 2016 alussa. Blogin kirjoittaminen on aina prosessi ja koska kynsilaukkatietous kasvaa niin asiaa pitää avata aina uudelleen ja uudelleen uusille lukijoille. Tämäkin kirjoitus jää kuitenkin välimietinnöksi sillä aina tehdään uusia havaintoja ja vanhoja käsityksiä pitää tarkistaa ja ne myös perustella. Onneksi edellä mainittu ei ole mahdoton tehtävä vaikka ymmärtämättömyys ja epäplastilliset ilmiöt ovatkin arkipäivää. Peltoa on vielä kynnettäväksi ja Engelandin alulle laittama järjestelmä pienin tarkennuksin on sellainen ilosanoma jota mielellään julistaa. 

 

Ajattelun ja aivotoiminnan epäplastillisuudesta löydämme tieteen historiastakin paljon esimerkkejä. Otetaanpa esimerkiksi vaikka kukkien kuningas Carl von Linné. Hänhän oli ruotsalainen oli luonnontutkija, joka kehitti nykyaikaisen länsimaissa tuntemamme taksonomian perusteet. Häntä pidetään jopa myös nykyaikaisen ekologian isänä. Hänen merkityksestään kertoo esimerkiksi sanonta "Luoja loi, mutta Linné järjesti". Elettiin Ruotsin suurvalta-aikaa ja miehen aikalaiset antoivat hänelle lempinimiä kuten "kasvitieteilijöiden ruhtinas", "Uppsalan uusi Adam" ja ”kukkaiskuningas”. Mutta kasvitieteilijöidenkin kuningas erehtyi pahasti kun hän lähti arvioimaan lintujen maailmaa. Linné eli käsityksessä jonka mukaan linnut talvehtivat pohjoisissa maissa jokien ja järvien pohjalla. Hänen auktoriteettiaan ei juuri asetettu kyseenalaiseksi. 

 

Ruotsalainen Linné oli lopulta kasvitieteen professori ja hänen perintönsä elää edelleenkin. Ron L. Engelandin sukujuuret olivat Norjassa ja hän oli aivan tavallinen mies omien sanojensakin mukaan. Linnén järjestelmä syntyi yliopistossa mutta Engelandin luokitus sitä vastoin pellolla. Kasvitieteilijät tulivat kuitenkin todistamaan luokituksen oikeaksi pienin varauksin mutta ns. Engelandin erehdys on hyvin ymmärrettävä ja on mittasuhteiltaan häviävän pieni jos sitä vertaa Linnén lintusekoiluun.

 

Kukaan ei voi kahlita kieltä ja käyttäjät ratkaisevat

 

De Re Allii Sativi on käyttänyt kirjoituksissaan Engelandin termistöstä suomennoksia jotka ovat vuosien mittaan jossain määrin muuttuneet. Tässä vaiheessa on syytä perustella muutoksia ja niiden dynamiikkaa ja varmaankin on taas syytä ottaa käyttöön roomalaiset ja sen mukainen perusteluketju.

 

I Ihmisen kieli ja sisäinen uudistusvoima on suure jota kukaan ei voi vastustaa. Kieli ja sen sanasto kehittyvät mitä enemmän kieltä käytetään.

 

II Kenenkään ei pidä ryhtyä kahlitsemaan luovia voimia. Ahlqvist ei kyennyt tuhoamaan Aleksis Kiveä. Kukaan nykyajan kielipoliisikaan ei pysty tukkimaan luovan kielenkäytön virtaa. Suomen kieli on täynnä lainasanoja ja luovia ratkaisuja ja niin oleva vastaisuudessakin.

 

III Puhekieli ja kirjakieli ovat aina erilaisia mutta on mahdollista luoda puhekieli joka toimii kirjoitusasussaankin olematta liian virallista ja kankeaa. 

 

IV Dynaamiselle kielenkäytölle on ominaista että se etsii taloudellista tapaa puhua ja tämä voi lopulta vaikuttaa kirjoitettuunkin kieleen. Itse en puhutussa kielessä käytä enää muotoa kynsilaukka vaan käytän mieluummin muotoa kynslauk. 

 

V Minkä suurempi joukko kokee luontevaksi ja ryhtyy sitä käyttämään niin siitä tulee vakio.

 

Kun nyt ryhdytään esittelemään ja tarkentamaan Engelandin järjestelmää todetaan seuraavaa.

 

Artinen korvaa aikaisemmin käytetyn termin Artisokka kun puhutaan eräästä kasvuryhmästä jonka edustajia ovat muun muassa lajikkeet Vessalico, Stephan ja Therador.

 

Raitinen nimeä käytetään siinä missä ennen käytettiin muotoa raitapurppura.

 

Marmoriini korvaa muodon marmoripurppura.

 

Lasikkaalla tarkoitetaan saamaa kuin lasipurppura.

 

Rokale on uusi ja dynaamisempi muoto korvaamaan Rocambolen.

 

Silveriini korvaa silverskinin.

 

Edelleen käytetään sanoja Posliini, Kreoli, Turbaani ja Aasialainen.

 

Termi Outokainen tarkoittaa mihinkään perinteiseen lajikeryhmään pysyvästi tai tilapäisesti luokiteltavaa lajiketta.

 

Joku toinen saa käyttää kynsilaukasta ja sen kasvuryhmistä ja lajikkeistakin mitä nimiä haluaa. Joka elää se näkee mihin kehitys vie.

 

 

Engelandin järjestelmä

 

 

Yhdysvaltalainen orgaaninen viljelijä Ron L. England tutki yli kahdenkymmenen vuoden ajan kynsilaukan eri lajikkeita, ja hän kokosi myös yhteen kaiken tietämyksen mitä kasvin eri lajikkeista tiedetään. Parhaimmillaan hänellä oli kasvatuksessa jopa 200 eri lajiketta. Ehkä olisi parempi kuitenkin puhua kuitenkin tunnisteista sillä matkan varrella eri nimikkeet osoittautuivat samaksi lajikkeeksi. Samanlaisiin johtopäätöksiin voi suuren lajikemäärän omistava harrastaja tänäkin päivänä päätyä. Esimerkiksi De Re Allii Sativin koeviljelmällä on voitu päätyä siihen että marmoriinien kasvuryhmään luokitellut lajikkeet/kannat Havran, Petrovski ja Hummuli ovat aivan sama lajike.

 

Tutkiessaan ja havainnoidessaan eri kynsilaukkoja päätyi Engeland luokitukseen jossa oli kymmenkunta eri kasvuryhmää. Kasvuryhmistä voidaan aivan hyvin käyttää nimeä geneettinen suurtyyppi ja aivan oikeutetusti voidaan todeta että kyseessä on eräänlainen haploryhmä. Engeland päätyi seuraavaan luokitukseen.

 

Purple Stripes (Raitiset) muodosti joukon kynsilaukkoja joilla oli selkeästi muista erottuvat tunnisteet. Raitisilla on kuorissaan purppuraraidat ja sen kukkavarren kiehkura ei tee täyttä ympyrää. Kynsissä on pitkät antennit ja latvakloonit ovat pieniä ja suippoja. Engeland ei suoranaisesti missään yhteydessä puhu raitisten raapin ainutlaatuisen tiiviistä pakkauksesta ja toisiinsa liimautuneista kynsikalvoista. Tiukka pakkaus ja toisiinsa liimautuneet kynnet ovat kuitenkin yksi tunniste joka auttaa erottamaan kasvuryhmän muista paremmin. Kun ensimmäiset kynsilaukkoja koskevat dna-tutkimukset tehtiin osoittivat dendrogrammit ja parsimonivektorit sen että kyseessä on kynsilaukkojen kantamuoto josta kaikki muut kynsilaukat periytyvät. Ensimmäisissä tutkimuksissa ei kuitenkaan ollut mukana erästä tsekkiläistä outokaista jonka tunnemme nimellä Bjetin. Bjetininkin arvoitus ratkeaa vielä joskus. Tutkimukset osoittivat myös sen että ns. villikynsilaukka eli Allium Longicuspis kuuluu kiistattomasti Raitisten ryhmään. 

 

Marmoriinit ovat läheistä sukua raitisille. Monta tekijää erottaa ne kuitenkin toisistaan. Latvakloonit ovat paljon suurempia mutta kiehkura on suurin piirtein samanlainen. Raapin pakkaustapa on erilainen ja kynnet suurempia ja pulleampia. Päällimmäisten lehtien kuviointi on marmoriläiskäinen ja purppurainen. Jotkut marmoriinit voidaan pakkaustavan, kynsien muodon ja raapin ulkonäön perusteella luokitella omaksi alaluokakseen. Havran/Petrovski on tästä ryhmästä oma esimerkkinsä.

 

Rokaleet on oma ryhmänsä ja se selkeä tunniste on täyden ympyrän tekevä kukkavarren kiehkura. Rokaleet tuottavat kaikista suurimmat latvakloonit ja lajikkeet tarvitsevat kaikista suurimman vihermassan raapien tuottamiseen. Rokaleiden ja marmoriinien raapit on loppujen lopuksi helppo erottaa toisistaan toispuolisuuden ja kukkavarren kasvusuunnan perusteella. Rokale on ns. persepuoli. Joka halua etsiä grammoja ja kiloja valitsee jonkin rokaleen päälajikkeekseen.

 

Posliinit tunnistaa valkeista kuorista ja sydänkiehkurasta. Latvaklooneja on runsaasti Posliinit tuottavat  yleensä vain 4-5 suurta kynttä. Posliinit voivat tuottaa varsin isoja raapeja mutta näyttää siltä että posliinit ovat lauhkeimpien vyöhykkeiden kynsilaukkoja. Posliineja kasvatettaessa lisäykseen käytettävien kynsien koolla näyttäisi olevan merkitystä enemmän kuin muilla kasvuryhmillä. Pohjoisissa olosuhteissa eli tässä tapauksessa Suomen eteläisimmillä alueilla näyttäisivät jotkut posliinit muuttavan kasvutapaansa. Kynsien lukumäärä kasvaa ja raapi muistuttaa enemmän marmoriineja ja rokaleita. Joskus DRAS on puhunut rocamboloivista posliineista mutta termi ei ole välttämättä osuvin. 

 

Artisten kasvuryhmän lajikkeiden viljelyvolyymi on maailman suurin. Artiset menestyvät pääsääntöisesti hyvin Suomen oloissa ja jotkut lajikkeet sopivat hyvin kevätistutukseenkin. Artichoke oli Engelandin vakiinnuttama nimi tälle kasvuryhmälle ja se juontaa siitä että kuoritun raapin ulkonäkö ulkokynsineen viitaa latva-artisokkaan. Artisokka ei tee varsinaista kukkavartta mutta jotkut artisokat voivat muuttua kovavartisiksi. Jotkut lajikkeet tekevät usein varsiklooneja. Artisten kotouttaminen Suomen oloihin voi viedä useammankin vuoden.

 

Engeland epäili, että jotkut lajikkeet voivat pohjoisissa olosuhteissa ottaa Turbaanien kasvumoodin. Tämä pitää paikkansa. De Re Allii Sativin koeviljelmällä on todettu kaksikin turbaani-moodiin johtanutta muutosketjua artistten Messidor ja Thermidrome suhteen.

 

Silveriinit ovat pääsääntöisesti kukkavarrettomia, mutta oikeissa oloissa kasvuvarmoja. Silveriini on ehkä helpoiten tunnistettava kasvuryhmä ainakin jos avaa raapin. Kynsiä voi olla joissain lajikkeissa jopa 20 kappaletta. Silveriini tunnetaan Engelandin järjestelmässä siis nimellä Silverskin ja kuoret ovat todellakin enemmän hopeaan vivahtavia väritykseltään. 

 

Kreolit ovat osoittaneet menestyvänsä Suomenkin oloissa ja tällä hetkellä parhaiten kasvavia kreoleja ovat Rosso di Sulmona ja Burgundi. Kreolin tunnistaa vaatimattomasta ja vain 90 astetta kiehkuroivasta kukkavarresta. Mikään grammantuottaja kreoli ei oloissamme ole. Kreoli nimenä Engelandin järjestelmässä viittaa tietenkin etelään ja espanjalaiseen kynsilaukkamaailmaan. Kreolin kotouttaminen voi viedä jopa 4-5 vuotta mutta kärsivällisyys palkitaan. Rosso di Sulmona on oloissamme tuottanut latvaklooneja joista on saatu kasvatettua yksösiä seuraavana vuonna.

 

Turbaanien nimitys on osuvva. Turbaaneilla on lukuisia morfologisia piirteitä mutta helpoiten ne tunnistaa kukinnon muodosta joka viittaa itämaiseen ja etelä-aasialaiseen päähineeseen. Turbaanien kasvutapa alkuvaiheessaan on liljamainen. Turbaani on selvästi aikaisempi sprouttaaja kuin muut kasvuryhmät ja jopa Suomen oloissa jotkut lajikkeet tuleentuvat heti juhannuksen jälkeen kohtaisen lämpiminä kesinä. Turbaaneihin kuuluu kolme kasvutyyppiä. Eri asia onkin sitten voidaanko ns. artisokka-muuntujat luokitella vale-turbaaneiksi vai pitääkö puhua vain kahdesta eri kasvutavasta.

 

Aasialaisten kasvuryhmään kuuluvat lajikkeet tunnistaa kukkavarresta ja kloonien lukumäärästä. Kukinto on papumainen ja klooneja on yleensä vain 4-5. Lehtiä ei ole enempää kuin 5-6 ja sadonkorjuu pitäisi tehdä vähän ennen kuin tuleentuminen alkaa jotta valmiiseen tuotteeseen saataisiin edes muutama ehjä wrapperi eli kuori. Aasialainen nimenä viittaa aasialaiseen alkuerään, lähinnä Kiinaan, Japaniin ja Koreaan. Suomessa menestyviä aasialaisia ovat ainakin Wonha, Ooki Niihon (Iso japanilainen) ja Puk Han (Pyongyang). Kynsilaukan kasvattajan taito mitataan varsinaisesti aasialaisten kanssa.

 

Viimeisenä suurena kasvuryhmänä pitää mainita lajikemäärältään pienin eli lasikkaat.  Aikaisemmin siitä on käytetty nimitystä lasipurppura ja itse Engeland luokitteli sen läheiseksi ryhmäksi raitisten ja marmoriinien kanssa. Engeland käytti siitä nimitystä Glazed Purple Stripes. Nimitys viittaa kynsien pinnan kiiltoon mutta se on vain yksi ryhmän tunnuspiirteistä. Kloonit ovat samanlaisia kuin raitisilla ja kiehkura tekee usein jopa kaksi kierrosta. Ontto ja toispuolisen kupoli raapin kukkavarren ympärillä on morfeemi josta lasikkaat tunnistaa yhtään kuorta poistamatta. Dna-tutkimus on osoittanut, että lasikkaat ovat Aasialaisten alaryhmä. Engeland luokitteli lasikkaat kuitenkin hyvin samankaltaisiksi kuin raitiset ja marmoriinit. Hyväntahtoisesti voidaan puhua Engelandin erehdyksestä. Engelandilta jäi huomaamatta muutama asia jotka on syytä kirjata tähän:

 

I Kuoren rakenteen suhteen lasikkaat muistuttavat aasialaisia. Molemmille on ominaista ohuus ja hauraus.

II Varren kasvutapa on erilainen kuin raitisilla ja marmoriineilla.

III Varsi muistuttaa aasialaisen vartta ja vihermassaltaan yhtä lailla vähäinen. 

IV Kuivatun lasikkaan kuoren väri on aivan erilainen kuin raitisilla ja marmoriineilla.

V Lasikkaiden elinkaari on käytännössä vain elokuusta marraskuuhun kun taas raitiset ja marmoriinit säilyvät pitkälle kohti pääsiäistä.

 

Näiden suurten kasvuryhmien lisäksi on yhden tai muutaman lajikkeiden joukkoja ja ns. itämainen ryhmä. Merkittäviä outokaisia ovat Bjetin, Marino ja kroatialaista alkuperää olevat Vrag (Velica Gorizan alueelta löytynyt lajike) ja ”Virovitica.” Marinon kasvutavassa on paljon erikoisia piirteitä mutta kyse voi olla Suomessa syntyneen kannan ominaispiirteistä.

 

Lopuksi voi sanoa että tämän varsin varsin pitkän kirjoituksen puitteissa voidaan sanoa vielä varsin vähän, monta näistä huomioista juontuvaa asiaa jäi vielä käsittelemättä kuten esimerkiksi Spanish Rojaan liittyvä kreoli-hypoteesi ja ns. Sandbergin Messidoriin liityvät ihmeelliset huomiot ja uudet lajikkeet.

 

Engelandin luoma järjestelmä on kuitenkin selkein tapa luokitella kynsilaukat ja tehdyt dna-tutkimukset tukevat sitä pois lukien lasikkaat. Tulevissa kirjoituksissa tämän kirjoituksen terminologia väitteet muodostavat tarkastelun pohjan. 

Tässä aihetta sivuavia kirjoituksia vuosien varrelta:

Uskomaton Ron L. Engeland:

http://derealliisativi.blogspot.com/2016/01/uskomaton-ron-l-engeland-mietteita-ted.html

Kolme kuukautta Ron L. Engelandin seurassa:

http://derealliisativi.blogspot.com/2016/04/kolme-kuukautta-ron-l-engelandin.html

Lisäporinaa turbaaneista:

http://derealliisativi.blogspot.com/2019/06/lisaporinaa-turbaaneista-kolmenlaisia.html

Perseilevät raapit:

http://derealliisativi.blogspot.com/2021/07/perseilevat-raapit-kuinka-erottaa.html

Bjetin:

http://derealliisativi.blogspot.com/2019/12/vuoden-kynsilaukka-2019-bjetin.html