24. marraskuuta 2022


Kynsilaukkojen kausimusiikki. Talvi — hallittu melankolia.



Talvesta puhutaan juuri näinä päivinä. Ennusteita tulee ja menee ja vaikka ilma on nyt kylmennyt niin on mahdollista että joulun aikoihin ilman lämpötila liikkuisi plus kymmenessä eteläisimmässä Suomessa. Kylmän kauden jatkuminen ei siis ole mitenkään varmaan. Ensilumi saadaan kuitenkin eteläisimpäänkin Suomeen ja siitä voidaan puhua kun maassa on lunta sentti aamukahdeksalta. Pohjoisella napaseudulla jäätä on vähemmän kuin normaalisti keskimäärin pitkällä tarkasteluvälillä on ollut. Mikä mittari se sitten onkaan, siitä voidaan kiistellä. Oli miten oli, niin maaliskuussa sprouttaa ainakin suotuisimman kasvun alueella ja siitä seuraavalle vyöhykkeelle.


Kynsilaukkaviljelmillä, pienillä ja isommilla penkit on varmaankin pääsääntöisesti katettu ja odotuksen aika on siis alkanut. Ihminen on rituaaleja rakentava ja rakastava olento ja viljelykasvit on aikojen alusta asti innostaneet häntä. Tänä päivänä ei ole tavatonta että esimerkiksi orgaanisen viinin viljelijät suorittavat monenlaisia rituaaleja joiden pohjana ovat vanhat perinteet. Ranskassa shamppanjaa tuottavalla tilalla voidaan kevään tullen nähdä merkillisen näköinen rituaalikulkue. Siihen osallistuvat ovat pukeutuneet kaapuihin. Se kulkee köynnösrivien välissä laulellen ja leyhytellen suuria lehmänsarvia jotka on täytetty tuoreella lannalla. Rituaali tehdään tarkkaan ajoitetulla hetkellä. Joku soittaa tuntitolkulla musiikkia kasvaville köynnöksille päivittäin. Rituaalinsa kullakin.


Tapanani on ollut soittaa silloin tällöin musiikkia versoville ja kasvaville kynsilaukoille mutta siihen se on sitten jäänytkin. Kevään ensi sprouttien kunniaksi on avattu pieni pullo kuohuviiniä jota on ruitsutettu viljelmällä. Kun paine on purkautunut pullosta on otettu pieni huikka ja kiitetty kevään tärkeimmästä airuesta ja sitten kaadettu loppu pullon sisällöstä parhaiten sproutanneen lajikkeen kohdalle. Kuukalenteriin ja muihin lähinnä teosofis-viritteisiin rituaaleihin ei ole ollut mitään taipumuksia. Kasvua on ollut ihan hyvin kun muistettu muokata, lannoittaa, istuttaa, annettu kasvaa ja hoidettu parhaan mukaan. Musiikkia on tullut kuunneltua työ lomassa ja sitä on silloin tällöin annettu kasvienkin kuulla. Olen aina uskonut että ihminen voi viestiä kasveille ja mikä on hyväksi ihmiselle on hyväksi myös kasveille. Musiikki rauhoittaa ja tuo hyvän mielen ja voi olla musiikkia joka on hyväksi kasveillekin. Siis herää kysymys millainen musiikki sopii kasveille ja aivan erityisesti kynsilaukalle? 

 


Välillä ihmislapsi unohtaa mitä on joskus sanonut ja jos kirjoittaa paljon niin ei todellakaan muista aivan jokaista stooria ennenkin. Täällä on puhuttu ennenkin kynsilaukasta ja musiikista ja laadittu soittolistojakin.


Vuodet ovat tuoneet ehkä jopa uutta näkemystä ja kokemustakin on karttunut. Lähtökohta on nyt siinä että kyseeseen tulisi neljä erilaista soittolistaa vuodenkierron mukaan. Kyse on hyvin subjektiivisesta asiasta. Joka kurtistaa kulmiaan muistakoot vanhan viisauden joka sanoo ”Ei niin paljon pilaa ettei totta toinen puoli.”



Talvinen soittolista — Hallittu melankolia.


Kielon jäähyväiset — Konvaljens avsked. Henry Theel.

Kun kynnet ovat maassa ja viljelmä katettu on aikaa soittaa tämä. Kynsilaukka aloittaa kasvunsa aikaisin ja se on voimakkaimmillaan kielon kukinta-aikana. Kielon kukoistus on lyhyt ja se jää kukinnan jälkeen muiden kasvien varjoon. Joka vuosi se kuitenkin tulee uudelleen kuten laulu kertoo. Ja kun ei sitten kerrassaan ole laulua ”Laukan jäähyväiset” niin sitten Kielon jäähyväiset saa toimittaa syyskauden viimeisen työn päättymistä juhlistavaa laulua. Mikä pätee kieloon se pätee kynsilaukkaankin: ”Mullassa maan uinua saan; Lumihiutaleet leijuu niin hiljaa mua tuuditellen; Keväimehen kerran mi saapuvi taas uudelleen.”


Across The Universe. Fiona Apple. Tämä laulu sanoo paljon sanomatta mitään. ”Sanat valuvat kuin loputon sade paperimukiin; Niin ne vääntyvät matkatessaan halki maailmankaikkeuden; Surun altaat, ilon aallot ajelehtivat läpi avoimen mieleni; ottavat minut valtaansa, hyväillen.” Kynsilaukasta riittää puhuttavaa ja sanottavaa ja kaiken jälkeen se on mysteeri.” Mitäpä muuta voisi sanoa kasvista jonka DNA:ssa on 13,2 miljardia emäsparia.


Mille Colombes. Mireille Mathieu. Laulu joka puhuu tuhansista kyyhkysistä, miljoonista pääskysistä ja kukkien alla nukkuvista kanuunoista. Aina ajaton. Jospa kansat joskus kilpailisivat silläkin asialla että kuka kasvattaa parasta kynsilaukkaa. Hyvin vaikeasti käännettävää ranskalaista käyttölyriikkaa. Ensimmäisen säkeistön voi kääntää kuitenkin tanka-muotoon vaikka näin: 


Talon katoilla
Valkea taivas kuuletko
Urkujen sointi
Lasten ääni väreilee
Vanha kirkko huokailee


Michelle. The Beatles. Niin mikseipä vanha Beatles-fani ei voisi laittaa uudelle lajikkeelle nimeksi Michelle.


Balladi elokuvasta Klaani. Päivi Portaankorva. Kovin melankolinen Juice Leskisen runoon tehty laulu. Anssi Tikanmäki puki Leskisen ajatukset hyvän melodian formaan. Haikea mutta kovin rauhoittava. 


Gabrielle. Hootenanny Singers. Laulu on lupaus keväästä ja muistutus elämän haikeudesta parhaimmillaankin hetkillä.


When It’s Springtime in the Rockies. Tex Ritter. Tämä laulu huokuu kevään odotusta tavalla jota on mahdotonta ylittää.


Wooden Heart. Elvis Presley. Mitäpä sanoa tästä laulusta? Rakkauslaulu jossa on täydellisen joululaulun sointi. Tässä laulu jota Vihannes Kostajakin hyräilee tarkastusmatkoillaan kynsilaukkafarmeilla ”Treat me nice, treat me good; Treat me like you really should; 'Cause I'm not made of wood; And I don't have a wooden heart.”


Wonderful Land. Mike Oldfield. Oldfieldin tulkinta Shadows-yhtyeen rautalanka-klassikosta. Oldfield pystyy luomaan hämmästyttävän kontrapunktin eri kitaroilla tähän kappaleeseen. Talvinen ja toivontäyteinen ja täydellistä hallittua melankoliaa. 


Oi kallis Suomenmaa. Polyteknikkojen kuoro. Jokin mystinen vaatimus nostaa tämän laulun soittolistalle.


Xerxes - Largo. Eri esittäjiä. Largoja riittää jokaiseen soittolistaan ja Vivaldin talvinen hidas saa odottaa.


Antonio Vivaldi. RV 93. Konsertto soololuutulle, kahdelle viululle ja basso continuolle. Osat Allegro giusto — Largo — Allegro. Julian Bream tai joku muu luutun taitaja.  RV 93 on kovin aliarvostettu Vivaldin konsertto. Siinä on sopivasti hilpeyttä, lentoa ja ennen kaikkea jotain minkä vuoksi se kuulostaa parhaimmilta talvisessa mielenmaisemassa.


Lopuksi pitää vielä kysyä mitä on hallittu melankolia. Mitä se on? Sen voi jokainen oppia. Hallittu melankolia on varmastikin sukua sellaiselle asialle kuin avantouinti. Palataan asiaan seuraavassa kirjoituksessa.

29. lokakuuta 2022

Anna artisten mohkujen olla. Pysyvä muistuma muinaisilta ajoilta.




Se kylmän kevään on syytä
Sanoi Itämaan tietäjä kerran

Ota siihen nyt vain etäisyyttä

Ei edes totta se hitusen verran


Siitä väitettä on kovin monta

Kas totuus on kasvissa itse

Ei se kummaa ja uskomatonta

Älä tajuntaas turhaan kahlitse


Anna Artisten mohkujen olla

Niitä pois et voi jalostaa

Anna rauhassa pollasi olla

Ne kasvia vain kaunistaa


Aaria oopperasta ”Vihannes Kostajan paluu.”



Oopperat sikseen! Nyt faktuumit pöytään eli mennään asiaan joka on Artisten kasvuryhmän edustajissa havaittavat varsikloonit. Asiaahan aina ihmetellään ja säännöllisesti sama kysymys aina esitetään: mitä ne ovat?


Kuten tiedämme on kynsilaukka älykäs kasvi. Toisaalta se on kovin riippuvainen ihmisestä. Jos siitä ei kasvatusolosuhteissa pidetä huolta taantuu se nopeasti ja joutuu kilpailemaan elintilasta. Pian se on vain yksi kedon kasveista.


Kynsilaukan älykkyyden osoitus on siinä että se ryhtyy jalostamaan itse itseänsä päästyään hyvään puutarhamaahan. Niin tapahtui jo muinaisina aikoina. Alun perin kasvi lisääntyi latvakloonien ja aitojen siemenien keinoin. Ei ollut ihminen kaivamassa esiin kuivan aron pinnan alla olleita pienen pieniä raapeja.


Kun kasvin sukupuuta ja sisäistä taksonomiaa tarkastellaan niin Artisten ryhmä polveutuu Raitisten (Purple Stripes) kantamuodosta. Tässä vaiheessa kasvi on ikään kuin luopunut alkuperäisestä olemuksestaan ja tavallaan tullut laiskaksi ja kasvuekonomiseksi. Se ei enää tee varsinaista kukkavartta vaan isoja klooneja jotka puhkaisevat lehtivarren. Näistä varsin isoista klooneista voidaan kasvattaa uusia kasveja siinä missä kovavartisten lähinnä alkuperäisen tapaisista kukintojen kasvuaiheista. Artisten ja myös Silveriinien edustajissa on siis jäljellä muistuma entisistä ajoista jolloin se ei vielä ollut ihmisen domestikoima.

 

Jotkin artiset tuottavat enemmän varsiklooneja kuin toiset ja näyttää siltä että valikoimalla voidaan vähentää varsikloonien esiintymistä ainakin muutaman kasvukierron ajan. Artisten varsikloonit eivät ilmesty  noin vain kesken kasvukauden vaan ne ovat ohjelmoituneet kasvin seuraavan vuoden kasvusuunnitelmaan jo edellisenä vuonna. 


Artisilla on taipumus taantua jos lisäysmateriaali tuodaan ulkomailta, lähinnä eteläisemmästä Euroopasta. Kasvit on korjattu väkivaltaisella menetelmällä ja pikakuivattu tai rääkätty kuoliaaksi auringonpaisteessa. Sellaisten kasvien kynsiltä ei ole odotettavissa onnellista kasvukautta kaukana pohjoisessa.


Useimmat Artiset voidaan kyllä kotouttaa oloihimme mutta se vaatii kärsivällisyyttä ja useamman vuoden työn. Suuren mittakaavan kasvattajalta kärsivällisyyttä ei juuri löydy, tavoite on kiloissa eikä laadussa.


Artiset ovat monen mieleen joka ei pidä kovin tulisesta ja polttavasta mausta. Joistakin lajikkeista löytää hienostunutta vihanneksellisuutta ja leppeyttä. Sellaiselle kasvattajalle kelpaavat pienemmätkin raapit. Mohkut varmasti pienentävät raapin kokoa mutta onko sillä loppujen lopuksi niin paljoa merkitystä? Jollekin on ja jollekin ei. Niistä ei yksinkertaisesti pääse pitkässäkään juoksussa eroon.


Tässä linkki oikein hyvään domestikaatiosta kertovaan artikkeliin joka ilmestyi Suomen kuvalehdessä.

10. lokakuuta 2022

Vuoden 2022 Aleksis Kiven päivän juhla-ateria


Hamalta 1980-luvulta on tapanani ollut viettää Aleksis Kiven päivän juhla-ateriaa. Vuosikymmenten ajan kutsuin sitä A.K. -päivän pylli-atriaksi. Arkaaisimmillaan se käsitti pannussa paistetun makkaran, sinappia ja kansantisleryypyn. Kansantisleellä tarkoitamme luonnollisesti huokeinta väkiviinatislettä. Tarkoitus on ollut kunnioittaa Aleksis Kiven päivän kulinaristista perintöä ja eläytyä Seitsemän veljeksen sielunmaisemaan. Viimeisen vuosikymmenen aikana aterian gourmet-ulottuvuus on peräti syventynyt. Vuonna 2022 nautittiin ensimmäisen kerran kolmen ruokalajin Aleksis Kiven päivän juhla-ateriaa. Tänä vuonna pöydässä oli artesaanimakkaran lisäksi omaan tuotantoon ja keräilyyn pohjautuvia elintarvikkeita ja jalosteita.


Aleksis Kiven syntymän aikaan Suomi oli ollut jo puolen vuosisadan ajan osa Venäjän imperiumia Autonomisena Suomen suuriruhtinaskuntana. Joissain suomalaisissa piireissä tunnettiin jo Borssikeitto. Vuonna 2022 borssikeitto smetanalla sai olla alkuruokana. Pienen kömmähdyksen vuoksi kaalta ei ollut saatavilla mutta se korvattiin ohuen ohuilla suikuraisilla palsternakkasuikaleilla ja mökkimetsän suppilovahveroilla. Keittoon lisättiin myös puolipaahtoisesti soteerattua kynsilaukkaa. Muutoin meneteltiin pääsääntöisesti yleisen borssireseptin mukaan. Keiton kera nautittiin mustaa saaristolaislimppua. Ruokajuomana nautittiin tsekkiläistä pilsnertyyppistä olutta (toki suomalainen vahvasti humaloitu sahti tai kuiva kotikalja olisi ajanut asian, mutta sitä ei nyt ollut saatavilla).

 

Alkuruuan jälkeen päästiin pääasiaan. Paistetun artesaanimakkaran lisäksi lautasella oli seuraavaa (Ks. otsikkokuva.):

-Karjalan Mustaa perunaa voinokareen kera (syödään kuorineen)
-Hunajassa marinoituja kuusenkerkkiä
-Hunajassa kaksi vuotta marinoituneita kynsilaukkaviipaleita
-Tuorepuristettua kynsilaukkaa
-Kotona tehtyä sinappia

Ruokajuomana aterioitsijaa kohden 1/42 osaa veljesten isän tinaisen jahtiryyppypullon volyymista.

Jälkiruokana Fahnjunkarsin maitokiisseli tyrnimarjoilla, kyytipoikana kaakaolikööriä.

Vuodet eivät ole veljeksiä keskenään. Ensi vuonna jotain muuta. Piru tietää vaan ei  sano.

Pöytäseurue päätti loppumusiikiksi tietysti Sydämeni laulun Sibeliuksen sävelmällä.

4. lokakuuta 2022

Marinon pohjoinen ulottuvuus. Lapissa kaikki kasvaa nopeasti.




De Re Allii Sativi magna voluptate annuntiantis — De Re Allii Sativi suurella ilolla esittää.

Hannu-Pekka Leppälän Marino-raportti lokakuulla 2022.
Kasvatuspaikka Maulan kylä Keminmaalla.



Nyt kun Marinon kasvukierto tulee ympyrän lähtöpisteeseen, eli syksyiseen istuttamiseen, on aika muistella kauden kasvutapahtumia. Marino on viljelmilläni kevään viimeinen sprouttaaja, se nousee sikäli myöhään, että täydellisen talvikatastrofin mahdollisuus riipii mieltä joka kevät. Sproutti ajoittuu hetkeen, jolloin turbaanit tekevät jo neljänsiä lehtiään ja etelärinteen rauduksista saa muhkean, kevääntuoksuisen vihtan. Kolme viikkoa sprouttauksesta Marino kuitenkin ottaa kiinni ja painelee ohi jopa Dukatista ja Siberian Redistä, jotka olen oppinut tuntemaan vahvoina ja nopeina vihermassan kasvattajina. Samalla Marino on hehkeimmillään: se loistaa antosyaanin sinistä pehmeästi kärjistään taipuvilta viideltä lehdeltään, leveiltä kuin kurjenmiekat. Julkaisukelpoisia kuvia sinisestä hurmaajasta minulla ei valitettavasti ole, tämän pyrin korjaamaan ensikesänä.

Alkukesän ydinkohdat:

1.Myöhäinen sprouttaus.
2.Valtavan nopea kasvu ensimmäiset kolme viikkoa sprouttauksesta.
3. Uniikki lehtien väri, mustikkamainen, antosyaanin sininen.
4. Pitelemätön yleinen elinvoima, ei minkäänlaisia lehdenkärkien kellastumisia yms.


Skeippi tulee kahdeksantena tai yhdeksäntenä lehtenä vasta heinäkuun toisella viikolla. Se ei kiemurtele, vaan nousee eleettömästi kuin alaspäin aukeava paraabeli. Latvasilmukotelo on valkoinen ja erehdyttävästi jalopenon muotoinen, kuin aasialaisilla. Heinäkuun loppuun mennessä on jalopenon sisään muodostunut kahdesta neljään pyöreää latvasilmua, jotka vasta alkavat kasvaa kokoa. Elokuun lopulla niillä on kokoa keskimäärin 7mm. Suurimmat kasvavat kaksittain ja ne voivat olla olla halkaisijaltaan jopa 15mm. Marinon latvasilmut ovat käytännössä "yksösiä". Niistä myös kasvaa täysi monikyntinen raapi skeippeineen kaikkineen jo ensimmäisenä vuonna. Kyllä kasvaa. Tämä ominaisuus kasvattaa hänelle, ken pyrkii saamaan lajikkeesta isoja yksösiä, harmaita hiuksia. Kun sitten syyskuun puolella skeippi on viimein suora ja suurimmat yksittäiset latvasilmut lasipissin kokoisia, ei viherkone osoita vielä minkäänlaisia tuleentumisen merkkejä. Tällöin tulee peräpohjassa ensimmäiset yöpakkaset, joista Marino ei tietenkään ole milläskään. -5 astetta yöpakkasta on kuitenkin ylösnoston merkki viljelijälle ja tällöin hän saa käsiinsä maailman erikoisinta kynsilaukkaa!

Juhannuksen jälkeisiä ydinkohtia:

1. Runsas lehtimäärä, viherkoneen kasvu jatkuu pitkälle heinäkuun puolelle.
2. Myöhäinen skeippi.
3. Erikoinen latvasilmujen muodostuminen, yksittäinen silmu aivan kuin rocambolen yksönen.
4. Erittäin myöhäinen tuleentuminen ja uskomaton hallan kestävyys.
5. Myös keväällä istutetuista latvasilmuista kasvaa täysi raapi skeippeineen. Yritä siinä sitten saada isoja yksösiä!


Raapi itsessään on violetin laikukas. Laikkujen yli kulkee vaaleat raidat navalta navalle, säntillisin välein kuin maapallon pituuspiirit. Muodoltaan raapi on rokambolemainen, korostetun perspuolinen. Kuoret, elikkä wrapperit, ovat ohuita mutta tiiviitä ja kestäviä. Niitä jää Keskimäärin kuusi täysin ehjää kerrosta kahden alimman lehden poistamisen jälkeen. Pentti perusraapi sisältää kuusi kynttä, jotka ovat keskenään erikokoisia ja kahdella leijerillä. Hän painaa tällä haavaa 40g, mutta hänen painonsa nousee vuosi vuodelta. Suurin yksilö on painanut kuivattuna 60g ja isojen yksilöiden suurin kynsi on poikkeuksetta täysin uniikin muotoinen ennen näkemätön murkula. Raapeja kynsiessä, eli kynsiä sipulista erotellessa tulee tutuksi myös Marinon poikkeavan hienostunut tuoksu: Jalohomeinen ja maan läheinen, hieman kuivattua taatelia muistuttavalla makeudella. Tänä syksynä Marinon maku on ollut edellisiä vuosia yksinkertaisempi. Aiempia mehevämpi ja raikkaampi kylläkin, sisältäen hienoimmista marmoriineista tuttuja merisuolan, sinisimpukan ja katkaravun merellisiä viboja. Aiemmille vuosikerroille tyypillinen rasvainen sinihomejuusto on tästä poissa.

Niinpä niin, savi on kylmää ja tulevaisuus epävarmaa, mutta tänä syksynä upposi pyhään peräpohjolan maahan niin usea laadukas istukas, että ensi kesäksi odotan pintaan kahtasataa todella elinvoimaista sinistä hurmaajaa.

Ja loppuun meitä kaikkia koskettavaa viljelijän psykologiaa:

Oletteko muut hurahtaneet Marinoon? Miksi minä olen? Onko Marinossa mitään erikoista vai liekö niin, että pellossani on jokin kummallinen muunnos lajikkeesta? Näyttää, että toiset Marinoa viljelevät suhtautuvat siihen coolisti kuin Onnen päivien Fonzie ja se jos mikä pistää miettimään…

 

————————————

 
Commentarium Editoris
 
Marino in Finniam venit primum in ruinam 2016 et prima 
seges sequentis casus messuit. Marino Rocambole in
classificatione Europaeae fuit. Nec necesse fuit aliquid
speciale circa modum crevisse. Marino distributio in
De Re Allii Sativ YYA programmatis primum anno 2018
ad paucos eculeos incepit. In 2018, iam 160 varietates
in fundo iudicii erant, et footage omnium non comprehensiva. 
Aliquot nuntios accepi de peculiari habitu incrementi aestate
anni 2020, et ipse operam dedi. Notae a duobus eculis similes
fuerunt. Mutatio facta est in methodo crescenti et pro tempore 
2017-2018 ingravescentium horarium fieri potest. Nihilominus,
cum Marino venit ad villam iudicii De Re Allii Sativ in casu 2016,
DC chiliometra septentrionalis ulteriorem movit.
Fundus Leppälä
circiter DCC chiliometrorum Aurae septentrionalis est sicut
corvus volat.
Generaliter, videtur quod iactatio aurae et iactatio
Maulae magnas plantas similes gignunt, haec vero aliquanto 
robustiores sunt. Fortasse tamen caute loqui possumus de
dimensione septentrionali Marini. In genere, Marino
(gs. sandbergiensis) quae nunc in Finnia crescit, signanter
differt a Marino qui in aliis mundi partibus crescit.


Toimituksen kommentti

Marino tuli Suomeen ensimmäisen kerran syksyllä 2016 ja
ensimmäinen sato korjattiin seuravana syksynä. Marino oli erään eurooppalaisen toimittjaan luokittelussa Rocambole. Kasvutavassa
ei ollut välttämättä mitään erikoiseen viittaavaa. Marino lähti jakeluun
De Re Allii Sativin YYA-ohjelmassa ensi kerran vuonna 2018 muutamille kasvattajille. Vuonna 2018 lajikkeita oli koeviljelmällä jo 160 ja kaikista
ei ole kattavaa kuvamateriaalia. Sain muutamalta kasvattajalta viestejä erikoisesta kasvutavasta kesällä 2020 ja kiinnitin siihen huomiota itsekin. Referenssit kahdelta kasvattajalta olivat samansuuntaisia. Kasvutavassa
oli tapahtunut muutos ja se on ajoitettavissa kasvukauteen 2017-2018. Kun Marino tuli De Re Allii Sativin koeviljelmälle syksyllä 2016 siirtyi se kuitenkin kertaheitolla 600 kilometriä pohjoisempaan. Leppälän viljelmä
on linnuntietä noin 700 kilometriä pohjoiseen. Pääsääntöisesti näyttää
siltä että Auran kanta ja Maulan kanta tuottavat pitkälti samanlaisia kasveja, mutta jälkimmäinen on huomattavan paljon kasvuvoimaisempi. Ehkä voidaan kuitenkin puhua varovaisestikin ottaen Marinon
pohjoisesta ulottuvuudesta. Ylipäänsä se Marino (gs. sandbergiensis)
joka nyt kasvaa Suomessa on huomattavassa määrin erilainen
kuin se Marino joka kasvaa muualla maailmass
a. 

 

Tämän raportin äärellä tulevat mieleen Jesajan kirjan 
luvun 55 jakeet 10-11:

Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta
eivätkä sinne palaa
vaan kastelevat maan,
joka hedelmöityy ja versoo
ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän,
niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee:
se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, j
onka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken,
mitä varten sen lähetän.

Otsikkokuva kesältä 2020 Aurasta De Re Allii Sativin koeviljelmältä. 

 

                 Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.