12. syyskuuta 2021

Sembikiya ja takumi. Hinnoista, laadusta ja julkisuudesta.


Suomessa ole ei sellaista kasvisten ja hedelmien tuottamisen kulttuuria kuin perinteikkäässä Japanissa. Kuvaukset Sembikiya-tuotteista ovat havahduttavia. Varmasti Sembikiya-kulttuurille olisi tilauksensa meilläkin ja voin omasta puolestani sanoa, että olen joskus viime vuosina myynyt yksittäisiä kynsilaukan raapeja jopa hintaan 12 euroa kappale. Kyseessä ovat olleet noin 80-110-grammaiset yksilöt useista eri kasvuryhmistä.

Sembikiya-tuotteesta ollaan valmiita maksamaan suuria summia. Puolen kilon meloni voi ketjun kaupassa maksaa jopa 80 dollaria. On ravintoloita, joissa voi omaan tahtiin ja oman seremoniansa mukaan nauttia luksustuotteita. Kyse ei sinänsä ole hienostelusta ja snobismista vaan jostain muusta. Kyseessä on tietysti kulinaristinen kokemus johon yhdistyvät estetiikka ja kauneusarvot. Maksaessaan korkean hinnan tuotteesta he ymmärtävät sen suuren vaivan jonka kasviksen tai hedelmän tuottaminen on vaatinut.


Sembikiyan tapaiselle kulttuurille on meilläkin tilauksensa. Keskustelu kynsilaukan hinnoista ja se ilmoittamisesta tangeeraa yllättävän paljonkin edellä kuvattua. Niin paljon kuin on erilaisia kynsilaukkoja on varmasti myös erilaisia kasvattajia ja tuottajia. Jos joku haluaa pitää tuotteen hinnan hänen ja asiakkaan välisenä asiana voi niin tehdä. Jos rajoituksia tulee niin voin kokemuksesta sanoa ”hyvä tavara ei mainosta kaipaa.” Vääräleukainen pervo toteaisi tähän tietenkin; ”Tottahan tuo, muuten ihmiskunta kuolisi sukupuuttoon.”


Ja jos haluamme perspektiiviä, niin katsokaamme viinimaailmaa. Kuka tahansa voi meilläkin tehdä oikeista rypäleistä oikeaa punaviinia mutta Chateau Lafittea siitä et millään ilveellä saa. Saat olla aikamoinen shamaani jos onnistut nyhtämään suomalaisesta kotiviinipullosta 500 euroa! Suomessa kasvatetusta kynsilaukasta voit pyytää 120 euroa kilolta ja maksajia löytyy ihan varmasti, eikä kyse suinkaan ole Helsingin ja Turun Kokoomus-rouvista.


Kiinnostus kynsilaukkaan varmasti nostaa esiin monenlaisia kasvattajia. Oma missioni on ollut innostaa ja varustaa omatarve/lähipiiri-kasvattajia ja Indie-tyyppisiä pienen mittakaavan viljelijöitä. Tämä yksinkertaisesti siitä syystä että kunnon tavaraa ei voi tuottaa suuressa mittakaavassa. Kriteerit ovat erilaisia ja niin on käsitys myös siitä mikä on orgaanista. Suomalaiset koneita käyttävät luomuviljelijät ovat melkoisia fakiireja kun antavat laskea pelloilleen antibiootteja ja hormonien kyllästämää lietelantaa. Ja sitten yhdessä sormen napsautuksessa tuosta aineesta tuleekin puhdasta ellei peräti pyhää. Tuon lannoiteliemen ovat tuottaneet useimmiten elikot jotka näkevät kauniin sinitaivaan vain astellessaan lyhyen matkan tuotantovankilastaan nykyajan karjavankkureihin.


Usein kuullaan vedottavan siihen, että on tämä ainakin parempaa kuin kiinalaisten tuottama. Mene ja tiedä! Yli 5000 kasvin viljelmä on aina epäilyttävä. Maan muokkauksessa kuluu fossiilisia polttoaineita. Kasvinsuojeluaineita on isoimmilla viljelmillä pakko käyttää. Koneellinen sadonkorjuu ruhjoo raapeja ja pikakuivatus on raakalaismainen menetelmä. Kaikki em. vaikuttaa makuun ja ulkonäköön ja varmasti myös tuottajan maineeseen.


Ehkäpä otamme kehiin toisenkin japanilaisen käsitteen. Sen sisältö ei välttämättä ole niin vieras kun ajattelemme vaikkapa niinkin lämminhenkistä henkilöä kuin juhlamokkamies/nainen. Heinäkuulla soitin eräälle juhlamokkamiehelle, suurelle suutarimestarille, ja kyselin kunnon saappaiden hintaa. Hän lähti liikkeelle perusteista: ensin mitataan jalka ja sen ulottuvuudet ja tehdään lestit (todellakin molemmat jalat). Valmistusprosessi kestää kahdeksan viikkoa sisältäen noin sata työvaihetta. Hinta 1800 euroa. Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa. Palaan asiaan joulun alla. Hän otti numeron ylös ja sanoi että toimitusjonot ovat vuoden mittaisia. Varmasti Suomesta löytyy takumia, käsityöläistaitoa, jota voidaan verrata japanilaiseen käsityöläiskulttuuriin. Jo haluaisin esitellä jollekin japanilaiselle vieraalleni jonkun suomalaisen käsityöläisen jolle takumi jotain merkitsee niin varmasti valinta olisi joku juhlamokkamies/nainen.


Hinnat voivat olla julkisia, mutta olisi suotavaa kertoa miten tavara on tuotettua. Minä sitoudun tähän: DOGMA 2018.












4. syyskuuta 2021

Lyhyesti mutaatioista…


Uuden aikakauden avaavassa kirjassaan ”Growing Great Garlic” Ron L. Engeland puhui mutaatioista. Hänen mukaansa niitä tapahtuu koko ajan, mutta niille käy yleensä huonosti. Ne yksinkertaisesti syödään pois. Parhaimmillaan Engeland kasvatti yli kahtasataa lajiketta, ja nyt puhutaan siis ns. Vanhan Filareen ajasta. Engeland käyttää sana strain puhuessaan eri kynsilaukoista ja ihan tarkoituksella; sanaa variety hän ei käytä. Selasin aina niin asioita selventävää ”Websteriä” ja eri merkityksiä. Luulen kyllä ymmärtäväni miksi Engeland valitsee mieluummin sanan ”strain.” Etymologia ja hiustenhalonta kiinnostaa kyllä vanhaa Vanhan testamentin pääaine-opiskelijaa, joka aikoinaan tavaili Ben Siran hepreankielisiä versioita ja teki kreikankielestä retroversioita ja pohti kolonien kuormittumista mutta nyt on päästävä eteenpäin. Käytämme toistaiseksi sanaa lajike emmekä sanaa kanta. Muutoin tässä menee ikää ja vähän terveyttäkin ja joudun ottamaan virkavapautta asian tutkimiseksi. Siispä asiaan!

Olen löytänyt kahdeksan kasvukierron aikana kymmenkunta ilmiötä eri lajikkeiden joukosta joista käyttäisin nimeä mutaatio. Lajikevalikoima oli suurimmillaan noin 150. Nyt puhutaan 130 lajikkeen joukosta, joka saa viitisentoista uutta lajiketta lokakuulla ja kannanpalautuksia tulee suomalaisilta kasvattajilta saman verran. Lämmin talvi 2019-2020 kohteli kaltoin koeviljelmääni varsinkin Artisten osalta.


Suuren lajikejoukon keskuudessa on nähty pehmytniskojen muuntumista kovaniskoiksi lähinnä tavalla jota jo Engeland ounasteli. Kyse tuossa Engelandin turbaani-hypoteesissa oli siitä että jotkut Artiset eli Artisokkien kasvuryhmän lajikkeet ottaisivat Turbaanin kasvumoodin pohjoisemmissa kasvuolosuhteissa. Näin on tapahtunutkin. Kyse on lähinnä Turbaanien toisesta kasvutavasta. Lisäksi yksi kreoli on muuttunut hyvin vaikeasti määriteltäväksi kovaniskaksi. Kaikista erikoisin mutaatioketju on ns. Sandbergin Messidorin muuntuminen neljäksi eri kovaniskaksi. Yksi Posliini on tuottanut pehmytniskan. 


Näyttää myös siltä että Spanish Rojan idaholaisen muunnelman Killarney Redin kasvutapa on hyvin epävakaa pohjoisissa olosuhteissa. Mitä Spanish Rojasta sen kulkiessa pohjoista kohden aina Kaliforniasta Kanadan rajamaille tiedetään, antaisi aiheen epäillä sen suhteen ns. kreoli-alkuperää. Sandbergin Messidorin kanta-lajike oli Artisokka Messidor. Kreoli-hypoteesi Spanish Rojan suhteen ei ole siis mitenkään kaukaa haettu. Pehmytniskat voivat muuttua kovaniskoiksi. Osa vuonna 2016 haltuuni tulleesta Killarney Red-kannasta otti ilmiselvän kreolien kasvutavan. 


Mutta onko sopassa myös muita lusikoita? Vuonna 2013 aloitin yhdellä lajikkeella ja seuraavana vuonna päästiin kolmeen. 2015 lajikkeita oli jo 29 ja seuraava vuonna noin 90. Vuodesta 2016 ollaan liikuttu lukemissa 130-170. Eri tunnisteita on ollut käytännössä parhaimmillaan 200. Kahdeksan vuoden aikana istutettujen kynsien kokonaismäärä on ollut noin 27 000. Selkeitä kasvutavan muutoksia on ollut lukuisia. Kyse on tietysti siitä mihin vedämme rajan. Engelandin toiminnan jäljiltä ei ole varsinaisesti kuin yksi ”pysyvää kaupallista merkitystä” saanut mutaatio. Kyse on lajikkeesta Russian Redstrake. Kaikki tuon lajikkeen edustajat ovat yhden Filareella kasvaneen poikkeavalta näyttäneen Punaisen venäläisen kynnen jälkeläisiä. Russian Redstrake on luokiteltu Aasialaisten kasvuryhmään kuuluvaksi lajikkeeksi ja mitä tulee kaupallisuuteen, niin liikutaan kuitenkin harrastelijoiden ja itsenäisten kasvattajien suosimassa erikoisuudessa. 


Itsenäisten kasvattajien ja harrastelijoiden lajikkeiksi jäänevät myös Sandbergin omat lajikkeet ja se on tarkoituskin. Satoisuudessaan ja koossaan Rokaleen tavoin kasvava Sameroc ja lähinnä marmoriini Chataigne du Nord voivat kilpailla Isojen venäläisten, Punaisten venäläisten ja isoimpien Marmoriinien kanssa. Tourbillon du Nord on ryhdikäs Turbaani ja Humpgrid on aikainen mutta näyttää siltä että se ei pysty kilpailemaan näyttävyydessä sitä filmaattisemman ja aikaisemman Cielavasin kanssa. Sandbergin Messidorin lasikas-linjan Sandys Glazer on lupaava ja ehkä ensi vuonna saadaan jo kokoakin. Neljäs muunnos eli Posliini sai nimen The Glory of Sandberg ja sen mahdollisen kunniakkuuden näemme vasta parin vuoden päästä. Torcido miettii ollako vai eikö olla. Se jäänee erikoisuudeksi ja on ansainnut oman puolimetrisensä aikojen loppuun saakka. Marinon kasvutapa lienee ainutlaatuinen ja se näyttää pitävän sen eri puolilla Suomea. Vragin raapi muistuttaa paljon Marinoa mutta kasvin maanpäällinen osa on hyvin vaikeaa määritellä mihinkään ryhmään kuuluvaksi. Vrag päihittänee raapien koossa Marinon ja makukin on samaa luokkaa. Sumsikil II lienee jopa aikaisempi kuin muut aikaisimmat turbaanit. Vuonna 2017 Sumsikil I oli valmis korjuuseen jo juhannusaatona ja raapit olivat 40-grammaisia.


Mitä kaikella edellisellä tahdon sanoa ja mikä on selitys lukuisiin mutaatioihin? Näyttäisihän siltä että elinkelpoisia uusia lajikkeita on syntynyt kymmenkunta. Se tarkoittaisi yhtä mutaatiota noin kolmeatuhatta kynttä kohden. Lähtisin liikkeelle seuraavasta:


I  Pohjoiset kasvuolosuhteet saavat aikaan vipinää kynsilaukan genomissa jossa on 13,2 miljardia emäsparia kuten kiinalaiset ovat selvittäneet. 13,2 miljardia on neljä kertaa enemmän kuin ihmisellä. Mutaatioita ilmenee vähemmälläkin määrällä emäspareja.


II Kun lajikkeita on niinkin paljon kuin 150 varsin pienellä alueella, niin pidän mahdollisena, että kasvit kommunikoivat keskenään ja ovat jonkinlainen elävä morfinen verkosto.


III Ilmiötä selittävät kohdat II ja III.


IV On jokin muu asia joka selittää kaiken.


V Asiassa ei ole sinänsä mitään ihmeellistä. Engeland löysi varmaankin lukuisia mutaatioita ja vähintään yhtä paljon ja samassa suhteessa kuin Sandberg. Jälkimmäinen pystyi todistamaan edellisen Turbaani-hypoteesin toimivaksi, ja pohjoiset kasvuolot ovat luoneet enemmän uusia lajikkeita ja kasvutapoja joista tulee itsenäisten kasvattajien ja harrastajien suosimia lajikkeita.


VI Jokainen voi löytää aivan samalla tavalla uusia kasvutapoja ja lajikkeita kuin minäkin. Ne vain pitää löytää. Jokainen istutettava kynsi on ”skannattava” kuten myös jokainen kasvi. Jokainen joka kasvattaa kynsilaukkaa voi löytää siitä jotain josta voidaan käyttää nimeä IKIGAI. 


VII Sinä et luo mutaatioita, voit vain löytää ne. 


Seuraavassa kirjoituksessa pohdimme mitä IKIGAI mahtaa tarkoittaa ja mitä se voisi olla kynsilaukan kasvatuksessa.


Vuoden 2019 juhannuksen julkaistiin tämä De Re Allii Sativi-elokuva jossa liikutaan aika tavalla tämän kirjoituksen aihepiirissä. Hmmm… olisiko se mahdollista? No ei vainen. Mutta tässähän se; juhannusviikon ja aaton tunnelmia vuonna 2019: Summer Solstice at Sandbergs 2019.

14. elokuuta 2021

Kumpi ompi parempi, marmori vai rokale…


Mitallisista syistä otsikosta jäi jotain pois; sen olisi kuulunut tietenkin lukea ”Kumpi ompi parempi, marmoriini vai rokale! 

Käytämme tässä kirjoituksessa, ja muutenkin, kielen kannalta dynaamisia ja suuekonomisia ilmauksia. Marmoriineilla tarkoitamme lajikeryhmää jota kutsutaan myös marmoripurppuroiksi (Alkujaan englanniksi Marbled Purple Stripes). Rokale on sama asia kuin Rocambole.


Yleensä DRAS-kirjoituksessa on lopussa jotain musiikkia mutta jotta saisimme tämän kirjoituksen asian vakavuuden oikeaan mittasuhteeseensa ihan alusta alkaen niin on parasta kuunnella tämä Reino Helismaan nerokas kappale ”Kumpi ompi parempi.” 


Alexandra-kysymyksessä olemme siirtyneet niin sanotusti totuuskomission aikaan. Pitkäänkin vain Alexandraa kasvattanut, ellei peräti viljellytkin, voi nyt kysyä mitäs tämä nyt sitten onkaan? Mutta ei hätää… Periaatteessa kaikki Alexandra-nimen alla kasvatetut kynsilaukat ovat kelvollista tavaraa. 


Alexandra-totuuskomission työlista on vallan pitkä ja sitä voidaan lähestyä myös toimituksellisesta näkökulmasta pienin siivuin. Tehtävä on laaja ja tässä kirjoituksessa keskitymme yhteen sivujuonteeseen. Suurin osa A-nimikkeen alla kasvatetuista lajikkeista on marmoriineja ja rokaleita. Irrottaudumme varsinaisesta Alexandra-kysymyksen puinnista ja kysymme otsikon mukaisesti ”kumpi ompi parempi, marmoriini vai rokale?” Kysymys on lopulta vain kahden kasvuryhmän ominaisuuksista. Lähdemme seuraavista kysymyksistä.


Viljelyvarmuus ja kannan säilyvyys

Satoisuus ja raapin koko

Säilyvyys

Maku

Käytettävyys

Eleganssi


Lähdemme siis kuuden erän otteluun ja lopuksi vielä mitalitaistelu; yhdestä täysosumasta voitto.


1 erä. Viljelyvarmuus ja kannan säilyvyys. Monet rokaleet ovat sopeutuneet oloihimme hyvin vai onko kyse ollenkaan sopeutumisesta? Suomi ja siinä sivussa Ruotsin ja Norjan käsittävä niemimaa on vain yksi Aasian jättiläismantereen niemimaa. Jos Suomessa syntyisi aitoja siemeniä tuottavien lajikkeiden kautta uusi lajike niin sen voisi nimetä aivan hyvin Länsi-Siperialaiseksi. Venäläiset rokaleet pärjäävät meillä hyvin, mutta on kuitenkin luultavaa että siperialaiset marmoriinit menestyvät paremmin Lapin korkeudella. 


Kun puhutaan kannan säilyvyydestä tullaan monikyntisyyden ongelmaan. Rokaleet lähtevät tuottamaan tupla-, ja triplakyntissä yksilöitä uudistetussakin kannassa jo viimeistään neljännen kasvukierron aikana. Makuun tämä ominaisuus ei sen kummemmin vaikuta mutta joskus neljää istutuskelpoista kynttä varten joutuu avaamaan kolmekin raapia. Marmoriineilla tätä tekijää ei esiinny kovinkaaan paljon. Rokaleita on uudistettava koko ajan latvaklooneista mutta mikrolisäyskin on toki mahdollista.


Pisteet:

Marmoriini 2 — Rokale 1. Tilanne ekan erän jälkeen 2-1.


2 erä. Satoisuus ja raapin koko. Tietenkin rokale voittaa marmoriinin kun puhutaan sadon absoluuttisesta koosta. Iso venäläinen tuottaa todennäköisesti suurimmat raapit tässä kasvuryhmässä. Tosin sellainen lajike kuin Montana Giant on vielä kokeilematon suure oloissamme. Viime vuoden suurin yksilö DRAS-koeviljelmällä, siis Ison venäläisen IGOR-kanta  tuotti 182-grammaisen yksilön. Tänä vuonna odotetaan 200-gramman haamurajan rikkoutumista. Lopullinen punnitus tehdään ennen elokuun loppua. Kyse on riihikuivastaa yksilöstä jossa on 6 täysin ehjää wrapperia. Raapi on parturoitu neljän millin sängelle ja varsi on trimmattu tuuman pituiseksi. Sadan gramman riihikuivassa tuotteessa on keskimäärin 93 grammaa täyttä tavaraa ja 7 grammaa kuorta, kantaa ja parransänkeä. Isoja raapeja ne tuottavat, mutta rokale on riskinä ruma.


Pisteet:

Marmoriini 0 — Rokale 2. Tilanne toisen erän jälkeen 2-3.


3 erä. Säilyvyys. Elintarvikkeiden säilyvyys on ollut yksi ihmiskunnan iäisyysongelmista. Roomalaiset säilyttivät kynsilaukkaa kuivien akanoiden joukossa ja jopa savustuskäsittelivät sitä. Sadon kuivaaminen ja säilyttäminen ei ole kenellekään ongelma. Tavara säilyy kelvollisena seuraavaan kevääseen mutta jokaisella kasvuryhmällä on omat ominaisuutensa. Kynsilaukkaa voidaan verrata perustellusti viineihin. Aasian purppurat ja lasipurppurat tulevat elinkaarensa huippuun nopeasti. Hyvinkin säilytetty lasipurppura on nähnyt parhaat hetkensä jo pyhänpäivään mennessä. Vaikka joku sanoisin että hänen rokaleensa ovat kunnossa vielä pääsiäisenä, niin joku toinen voisi olla ihan eri mieltä maistelun jälkeen. 


Missä marmoriinit ovat tasaista joukkokuntaa löytyy rokaleiden joukosta sen sijaan vaihtelua. Saksan punainen ohuinen wrappewreineen ja keraamisine kuorineen ei säily kovin hyvin vuodenvaihdetta pitemmälle. Punainen venäläinen on ehkä parempi säilyvyyden kannalta kuin Iso venäläinen. Näennäisesti hyvin säilynyt rokale voi olla pääsiäisenkin aikaan vielä kova ja kynsien kasvuaihe ei viherrä mutta kuivamista on jo tapahtunut. Säilyvyyden kannalta marmoriinit ovat paljon parempia mutta toki lajikekohtaisiakin eroja on. Vaikka Havrania (Hyvin varmasti sama lajike kuin Petrovski) on kehuttu paljon niin se ei ole mikään hyvä säilyjä. 


Säilyvyyden kannalta tärkeintä on tietenkin oikea ajoitus sadonkorjuussa ja kuivatus . 


Pystykuivatus onkin sitten oma lukunsa.


Pisteet: 

Marmoriinit 2 — Rokaleet 0. Tilanne kolmannen erän jälkeen 4-3.


4 erä. Maku. Makua päästään arvioimaan vasta jos saatavailla on riittävästi eri kasvuryhmien lajikkeita hyvin kuivattuna. Maistelunäkökulman suhteen marmoriinit ja rokaleet ovat samalla viivalla vain talvikuukausina. Kun puhutaan kypsyydestä niin rokaleet ovat tietysti valmiimpia aikaisemmin kuin marmoriinit. Missä lasikkaat ovat elo-syyskuun kynsilaukkoja niin rokale-aika koittaa lokakuulla. Marmoriinit tulevat kehiin marraskuussaa ja raitiset ovat täyttä tavaraa vasta joulukuulla. Pääsääntöisesti rokaleita on pidetty vahvemman makuisina kuin marmoriineja, mutta kyse on monesti vääränlaisesta kuivatuksen ja auringonvalon turmiollisesta vaikutuksesta. 


Siperialaiset marmoriinit voittavat rokaleet selvästi mitä tulee allisiini-pitoisuuksiin. Marmoriinit eivät juuri häviä tässä suhteessa paljoa edes posliineille. Makuvivahteita, yrttisyyttä ja vihanneksellisuutta löytää marmoriineista enemmän kuin Rokaleista. Missä uuret rokaleet, Iso venäläinen, Punainen venäläinen, Saksan punainen ja muut ovat lähinnä maustamatonta viljaväkiviinaa on Marmoriini Havran sitten Subrovkaa, maarianheinällä maustettua viinaa. Moni on saanut Rokaleista väärän kuvan syötyään pelkästää suurikokoisia lajikkeita suurina. Iso venäläinenkin on parhaimillaan 80-grammaisena. 


Pisteet:

Marmoriinit 2 — Rokaleet 0. Tilanne toisen erän jälkeen 6-3.


5. erä. Käytettävyys. Rokaleet ovat kiitollisia kynsialukkoja useimpien mielestä. Jos etsii voimakasta makua eikä halua hifistellä niin rokale on hyvä perjantai-pullo kansantislettä eli kosyymiä. Marmoriinit ovat sitten väriviinoja eli ylämaan vesiä, ranskanviinoja ja Karibian henkäyksiä. Lopulta kysytään mitä pitää arvostaa? Jos halutaan sauteerata kynsilaukkaa niin tässä tapauksessa marmoriinit ovat paras vaihtoehto ja nimenomaan siperialaiset. Otetaanpa tähän lainaus vuoden 2016 kirjoituksesta: 


”Ruuanlaitossa Siperialainen on yksi parhaista, ellei peräti paras ja monikäyttöisin kaikista kynsilaukoista. Se on yksi parhaiten karamellisoituvista lajikkeista ja tuo makuvivahde saavutetaan nopeasti. Siihen riittää vain 20 sekunnin sauteeraus kuumalla pannulla voissa. Ns. Maillard-reaktio tapahtuu pannulla todella nopeasti; sokeri sitoutuu proteiinien aminohappoihin tuottaen glykosyyliamiinia. Uudelleenjärjestäytyminen tapahtuu myös nopeasti ja glykosyyliamiini muuttuu vakaammaksi ketoamiinimolekyyliksi. Ketoamiini tekee maun ja värin toffeeseen ja paistettuun sipuliin ja se on myös "paahtoleivän maku." Maillard-reaktio tapahtuu 140-asteen lämpötilassa. Hienostuneempi tapa kynsilaukkavoille on yksinkertaisesti sekoittaa pilkottu tai puristettu ja sauteerattu siperialainen voihin ja nauttia se lämpimänä. Uuniperunoiden kanssa yhdistelmä on hyvin viettelevän tuoksuinen ja maku on sellainen, että jälkiruokaa ei jää todellakaan jää kaipaamaan. Sanomattakin on selvää että Siperialainen on oiva joulu-kynsilaukka.”


Pisteet:

Marmoriini 2 — Rokale 1. Tilanne toisen erän jälkeen 8-4.



6. erä. Eleganssi. Liikutaan jos varsin vaikeasti tulkittavassa todellisuudessa ja kyse on joidenkin lajikkeiden tuomasta lisäarvosta. 


Pisteet:

Marmoriiniit 1 — Rokaleet 1. Tilanne kuuden erän jälkeen 9-5.


Mitalitaistelu. 


Vaikka marmoriinit näyttävät olevan ylivoimaisia kun katsotaan kokonaisuutta ja niillä on joukoissaan kynsilaukkojen velho eli Havran, niin mitalitaisteluun Rokaleilla on varaa tuoda kehään vielä Karpaatialainen. Se on hyvin vähän perseilevä puolalainen kaunotar jonka kynnet ovat parhaiten hoidetut. Maultaan se on eleganssein ja saa ryhmätoverinsa Spanish Rojan ja Killarney Redin tuntumaan vulgääreiltä. Kypsän Karpaatialaisen rakenne on rakeisen rapea ja suorastaan rasvainen. Tuli ja sokeri tanssivat suussa ainutlaatuisella tavalla. Karpaatialainen on kuitenkin hyvin hankala kasvatettava kokeneellekin harrastajalle.


Marmoriinit voittavat rokaleet vaikka rokaleiden jokeri, Karpaatialainen, tuo taisteluun merkittävän panoksensa.


Mutta kilpakentiltä kuuluu kummia! Outokaisten joukkueen keskuudessa kohotetaan profiilia ja heillä on muutama lähes Karpaatialaisen kaltainen lajike ja valmennusleiriltä ja Komsomol-osastolta kuuluu vallan kumia. Marino on ottanut johtajan roolin ja kannustaa muita lajikkeita kohentamaan kuntoa, ulkonäköä ja etsimään hinkakua. Ehkä näemme marmoriinien ja outokaisten ottelun vuonna 2024 Pariisin XXXIII Olympiadin kisojen jälkeen. 


Lopuksi vielä jotain Alexandra-kysymyksen tiimoilta. Niin… Alexandra-nimikkeen alla on kaupattu kolmen kasvuryhmän lajikkeita. Kenenkään ei ole pakko tunnistuttaa kasvuryhmiä eikä edes kovasti murehtia asiaa. Joka toimittaa tavaraa muille voisi kyllä tehdä asia eteen jotain. Oman kantansa voi nimetä perseily-nyanssit ja Marmoriini/Rokale-erottelun unohtaen miten parhaaksi näkee. Koska kyse on Aasian ja suuren Venäjän lahjasta meille suomalaisille niin tässä valikoima kovin ilmeikkäitä venäläisiä naisten ja miesten nimiä mitä ensimmäiseksi mieleen tulee:


Miehet: Arman; Artyom; Boris; Burian; Cheslav; Daniil; Dmitry; Fedor; Gavril; Hedeon; Jasha; Kirill; Maxim; Nikita; Orel; Petrov; Rurik; Sergei; Vasili ja Yakov.


Naiset: Alina; Anya; Czarina; Darya; Devora; Evgenia; Inessa; Katyuska; Lara; Lyudmila; Marisha; Mila; Nesha; Oksana; Sinovia; Theodosia ja Viveka.


Kunnia heille joille se kuuluu: Uralin pihlaja. 




7. elokuuta 2021

Kynsilaukka-olympialaiset


XXXII Olympiadin kisat ovat kohta viimeisessä päivässään ja on aika myös päivittää eräs vanha kirjoitus tai sanokaaamme se voimakkaasti editoida.

Kaikkein aistivien, tuntevien ja ylipäänsä elävien ihmisten tulee ottaa kantaa asiaan nimeltä kynsilaukka. Kun asian tuntemus paranee ja ollaan selvillä kasvuryhmistä ja niiden sisältämistä muunnoksista niin väkisinkin nousee mieleen asioiden lajittelu ja arviointi. Mutta miten arvioida ja asettaa järjestykseen. Asia on varsin monimutkainen. Miten hienot olympialaiset periaatteet ”nopeammin, voimakkaamin ja korkeammalle” sopivat kynsilaukan maailmaan. Entäpä suomalaisten urheilijoiden taannoin viljelemä puheenparsi ”tein vain parhaani!”


Kynsilaukkaa voidaan kyllä arvottaa monellakin tavalla ja ”Vuoden raapi-kilpailu” olis vain yksi tapa tehdä se. Kun puhutaan raapin läpimitasta niin silloin yhden kasvuryhmän raapi voittaa käytännössä aina kaikki muut. Suurempien Rocambole-kasvuryhmään kuuluvien raapien kanssa painavammat ja kauniimmat Posliinit häviät muotonsa vuoksi aina. Jos kilpaillaan formaatilla ”Vuoden-raapi” niin silloin sarjoja tulisi olla useampi:


I Rokaleiden sarja


II Posliinien sarja


III Artisten sarja


IV Raitisten sarja (Vain ns. standardit raitapurppurat)


V Marmoriinien sarja


Raapin tulee olla ehjä ja siinä tulee olla vähintään kolme ehjää wrapperia. Pisteitä saa raapin painosta, läpimitasta (Raapin läpimitta kapeimmasta kohdasta), sopusuhtaisesta muodosta ja päällimmäisen wrapperin väristä. Painavin raapi ei välttämättä aina voittaisi eikä myöskään se joka olisi läpimitaltaan suurin. Säännöistä voi tehdä vaikka kuinka monimutkaiset tahansa, mutta ainakin edelliset kriteerit tulisi sisällyttää niihin.


Vaikka Rocambolet ja Posliinit kasvavat aina suurimpiin mittoihin, niin moni on sitä mieltä että kauneudessa, muodossa ja värissä mikään ei voi kilpailla Raitisten eli Raitapurppuroiden kanssa. Persian Star on monien maailmalla monien mielestä kaunein kaikista kynsilaukoista mitä tältä kiviplaneetalta voidaan löytää. Mutta jos asiaa kysytään tältä kirjoittajalta niin mikään ei voi kilpailla lasipurppuran kauneuden kanssa. Hitaasti kuivattuna ja muutamalla ”niksillä” käsiteltynä sen wrapperista löytää todella lasisen kiillon ja väristä löytyy kultaa, hopeaa, pronssia ja herkkää purppuraa. Valitettavasti otsikkokuvankin lasipurppura täytyi kerran avata vaikka se pahaa voi tekikin. Tuollaisilla lasipurppuroilla voi koristella vaikkapa joulukuusen sitten syödä nuo koristeet joulupäivien jo jäätyä taakse ja loppiaisen lähestyessä.


Mutta kynsilaukkojen maailmasta löytyy ennätyksiä kerrassaan ja ne löytyvät kasvien ominaisuuksista mm seuraaavasti: 


Suurin allisiinipitoisuus on Posliinien-kasvuryhmään kuuluvissa muunnoksissa.


Korkeimmaksi kasvavat kynsilaukat, siis miten korkealla kukkavarren pää keikkuu, ovat Posliineja. Posliinit tekevät myös kaikista eniten itusilmuja. Posliinit kestävät myös parhaiten talven rasitukset.


Nopein kasvussaan on turbaani. Se sprouttaa ensimmäisenä ja se myös tuleentuu ennen muita.


Varmaa ja kattaavaa tilastoa tässä ja nyt ei ole käytettävissä, mutta jollain Rocambolella voi olla paras hyötysyhde mitä tulee maahan laitettavaan kynteen ja valmiiseen kuivaan raapiin. Vuonna 2013 laitoin maahan 10 Ison venäläisen kynttä joiden paino liikkui rajoissa 11-13 grammaa. Suurin raapi oli 122 grammainen. Jos se sai alkunsa 11-grammaisesta kynnestä niin hyötysuhde oli 1:11,1. Kolmetoista-grammaisen suhteen hyötysuhde olisi taas ollut 1:9,4. Vastaavasti heikoin hyötysuhde ollee Posliineilla tai hienoimmilla Kreoleilla. Posliinin sadosta lisäysmateriaaliksi menee ”hallinnassa olevan väestönkasvun rajoissa” 25 prosenttia kun vastaavasti vaikkapa Rocambole-sarjaan kuuluvan Ison venäläisen kanssa tuo suhde on noin 16 prosenttia. Hallinnassa olevalla väestönkasvulla tarkoitetaan tässä sitä, että viljelmän muunnoskohtaista satomäärää lukumääräisesti ei pyritä lisäämään.


Tämä kirjoitus palvelkoot avauksena ja vielä joskus koittanee päivä jolloin voidaan järjestää aivan oikeat kynsilaukka-festivaalit. Alexandraa-Suomen ahdistavasta ilmapiiristä on silloin päästy, suuri kynsilaukka-herätys laajituntemuksen kasvun myötä on levinnyt ympäriinsä. Maa on täynnä kynsilaukan maallikkosaarnaajia toinen toistaan kauneimpine  kirjatopenkkeineen. Uudet kynsilaukan ystävät ihmettelevät miten ovat voineet elää pimeässä keskiajassa tämän suurimman ihmiskunnalle annetun lahjan suhteen. 


Silloinyyskuinen festivaalipäivä kääntyy iltaansa ja on aika kynsilaukka-olympialaisille. Suurimmat ja kauneimmat raapit sarjoineen julkistetaan ja parhaimmat kasvattajat palkitaan. Kunniamainintojaa laakeriseppeleineen jaetaan myös ja kutsuvieras esittää vuoden kynsilaukka-laulun. Jossakin mielensäpahoittajat ja ego-poliisit kiristelevät hampaitaan. Ilmassa on rentoa meininkiä ja lopulta ilmanalan täyttää leppeänhaikea country-musiikki. Tykkimies Jalkasen YouTubesta löytyvä suomenkielien versio on kyllä hyvä mutta äänenlaadultaan nuhruinen joten pistetään asialle kappaleen isä John Denver. Country Roads take me home.