29. toukokuuta 2017

Ei mikään vähäinen veli.

ante diem IV Kalendas Iulias

Yksi yleisen ajanlaskun mukaisen vuoden 2017 kesän suurimpia ja odotetuimpia asioita on nähdä miten joidenkin Silverskin-kasvuryhmän lajikkeiden tahdistus talviseen kasvukiertoon onnistuu. Viime päivien havainnot ovat enemmän kuin lupauksia antavia. Kasvu on vallan rehevää ja pitää aina muistaa että Silverskinit ovat kaikkialla missä kynsilaukkaa hyvässä järjestyksessä viljellään viimeinen sadonkorjuuseen kypsyvä kasvuryhmä. Vaikka se ei tee kukkavartta ja kasvaa tuottaen vain muutaman ison kynnen ja parhaimmillaan 25-30 erisuuruista kynttä, niin se ei todellakaan ole vähäinen veli kasvuryhmien joukossa.

Silverskinejä kasvatetaan Pohjoismaissa, suuren Aasian mantereen kaukaisella niemimaalla, paljolti kevätlajikkeena. Kuitenkin kaikkialla muualla maailmassa Silverskinit ovat kuten muutkin lajikkeet. Jako talvilajikkeisiin ja keväällä istutettaviin on paljolti Pohjoismainen jaottelu eikä tee oikeutta kasvupotenitaalille. Esimerkiksi Filareen kynsilaukkafarmilla, tilalla jossa Ron L. Engeland suorastaan hakkasi kiveen sadoiksi miljooniksi vuosiksi kynsilaukkojen kasvuryhmäluokituksen, ei tunneta tapaa istuttaa kynsilaukka keväällä. Kynsilaukka on siellä ja muuallakin yhdeksän kuukauden kasvuajan kasvi.

De Re Allii Sativin koeviljemän kirjastopenkissä on tänä vuonna hyvässä kasvussa kuusi eri Silverskin-lajiketta. Niistä kolme on suomalaista alkuperää ja kantavat tunnisteen lisäksi hypoteettisia nimiä ”Garcia,” ”Laitila” ja Isokääntä III.  Kaksi on peräisin Intiasta ja yksi on Japo-lajikkeen kroatialainen kanta. Parhaassa kasvussa on otsikkokuvan Garcia. Se on nyt viettänyt koeviljelmän mullissa maan toisen talven. Kaikki näyttää nyt kovin lupaavalta ja antaa uskoa siihen että toivoa ei saisi menettää vaikka mitään todisteita ei olisikaan paremmasta. Syksyllä 2015 Garciaa meni maahan 37 kynttä ja kun sadonkorjuun aika koitti niin kopassa oli vain 5 raapia. Mutta niiden kynsistä valikoitiin vain kahdeksan parasta ja se totisesti kannatti.

Kysymys talvilajikkeista ja keväällä istutettavista jakaa varmasti mielipiteitä eri leireihin. Kun De Re Allii Sativin hypoteesi on siinä että jopa Inarinjärven rantamilla voidaan kasvattaa marmoripurppuroiden kasvuryhmän lajikkeista 50-grammaisia raapeja niin mihin sitten tarvitaan Salpauselän pohjoispuolella kehnosti kasvavia ja kasvuhäiriöistä kärsiviä Artisokkia, Turbaaneja ja Silverskinejä. Pitää katsoa karttapalloa ja havaita että elämme Alaskan korkeudella. Tietysti kyseisten kasvuryhmien lajikeet saa kasvamaan  pohjoisemmassakin kuin mitä Vanha Suomi on, mutta kysyä vain pitää Vanhan testamentin Saarnaajan tavoin ”Mitä hyötyä.” Kyseisen noin 300 vuotta ennen ajanlaskua eläneen kirjoittajan ajattelu on kauttaaltaan sosio-ekonomista. Hän käyttää useasti myöhäisen hepreankielen termiä ”injaan.” Se tarkoittaa yksinkertaiseti lisäarvoa tai hyötyä. Palaamme Silverskinien kohtaloon kunhan tulemme syksyyn.

Loppumusiikin suhteen teksi mieli päästää irti Nyrock Cityn hengessä itse Erkki Punkkarinen ja Ruusut hopeamaljassa, mutta kyllä A. Aimo jotenkin säväyttää enemmän näin myöhäisempien aikojen tarkkailijaa.

27. toukokuuta 2017

Asparagus officinalis



ante diem V Kalendas Iulias

Asparagus officinalis ei tietenkään ole mikään kysnialukka-lajike, vaan kyse on parsasta. Parsa on yksi suurenmoisimmista luonnon erikoisantimista joita ihmislapsi voi kasvattaa, ja josta hän voi myös nauttia. Itse tuotettu valkoinen parsa tuo touko-kesäkuun vaihteeseen jotain todella keisarillista täällä Pohjolassa. Parsan viljelyn osasivat jo roomalaiset ja he tekivät tuon kasvin viljelyn tunnetuksi kaikkialla minne menivätkään. Kynsilaukan harrastajalle parsanviljely on mieluista ”sivuhommaa” ja hyvin palkistsevaa odoteltaessa kynsilaukan kukkavarsien satoa. Otsikkokuvan parsan-tangot ovat paksuudeltaan reilusti enemmän kun kotelossaan olevan iphonen syrjän leveys joka on hieman enemmän kuin puoli tuumaa.

Parsan viljely ja kasvattaminen on hyvin pitkäjänteistä touhua. Jos kaiken tekee itse siemenistä lähtien niin ensimmäiseen oikeassa järjestyksessä korjattuun satoon menee aikaa viisi vuotta. Vuosi 2013 oli hyvä vuosi kasvattaa runsaskasvustoinen parsantaimisto. Aluksi siemenet herätettiin henkiin vedellä kostutetuissa talouspaperikääröissä. Tässäkin voitettiin aikaa kymmenisen päivään.  Kesä oli lämmin ja aikaisin turveruukkuihin tehty kylvö tuotti elokuun alkuun mennessä kuusi sukupolvea versoja. Juurakko lähti kasvuun hyvin ja elokuun kuudes päivä nuo parhaimmillaan puolitoistajalkaiset versot pääsivät tulevalle kasvupaikalleen.

Kaksitoista taimea vaativat seitsemän metriä metriä pitkän kaivannon. Syvyyttä sillä oli 70 senttiä ja leveyttä 80 senttiä. Siitä tuli lähemmäs sata 120 litran vetoista kottikärryä siirtotavaraa. Kuoppa täytettiin palaneella hevosenlannalla, kananlannalla, lehtikompostilla, hiekalla, mullalla. Tarkoitus oli rakentaa kasvupohja joka kestää ainakin sata vuotta. Nyt on ensimmäisen sadonkorjuu tullut päätökseensä, ja viisi vuotta tästä eteenpäin kuudennen sadonkorjuun jälkeen syksyllä pitää penkkien ”energiavarastoja" täydentää. Silloin penkkien hiekkakerroksen alta kaivetaan maata pois sen verran että varsinainen juurakko tulee näkyviin. Sitten pois kaivettu maakerros korvataan lehtikompostilla ja palaneella karjanlannalla, ja taas seuraavat kuusi vuotta ovat turvatut sadon suhteen.

Monella henkilöllä keskuudessamme on kovin väärä käsitys siitä mikä parsa oikein on. He luulevat vihreää parsaa ja valkoista parsaa eri kasviksi. Kysehän on samasta kasvista. Valkea parsa on verso joka kasvaa hiekkapeitteen alla ja se korjataan ennen kuin se pääsee kosketuksiin valon kanssa. Kahdentoista juurakon penkistä voi ottaa käyttöönsä yhtenä keväänä 70-80 tankoa. Sitten on vain lopetettava ja annettava juurakoiden lykätä maan pinnalle omaan tahtiinsa vihertyviä versoja jotka ovat loppukesästä silmille kovin kauniita katsella.

Parsasta ovat myöhempinä aikoina oppineet pitämään erityisesti germaanisten heimojen jälkeläiset eli saksalaiset. Parsa on heidän alkukesän suuri herkkunsa ja sitä syövät kaikki. ”Uusien perunoiden” kasvattaminen ei mahdu saksalaisten kaikkialle ennättävään ajattelumaailmaan. Perunoiden aika tulee juhannuksen jälkeen jolloin parsan korjuu ja myynti ei ole enää luvallista. Roomalaiset siis laittoivat alulle tuntemamme parsanviljelyn ja levitivät sen kaikkialle. Myöhemmin kun oikeiata roomalaisia ei enää ollut, ei Julius-sukuja eikä Flavius-sukuja eikä muitakaan, vaativat jo illyrialaiset, gallialaiset ja puunilaiset yhtälaista asemaa roomalaisten kanssa yhteisiin arvoihin vedoten. Ja kaikista heistä oli tullut parsan ystäviä. Germaaneja roomalaiset eivät alistaneet ikeensä alle. Mutta myöhemmin he omaksuivat roomalaisilta kaiken mahdollisen, ja juuri tuossa heidän tavassaan pitää parsa varjeltuna sesonkiherkkuna on jotain periroomalaista. Parsa parsana ja potut pottuina. Näinä päivinä on aika istuttaa uhrisipulit. Palaamme näihin uhrisipuleihin tuonnempana…

Lopuksi vähän kunniaa poisnukkuneelle suurelle lauluntekijällemme Pekka Myllykoskelle.

17. toukokuuta 2017

Aikalisä ja pientä yleispohdintaa

ante diem XV Kalendas Iunias

Aikalisä sen suhteen että oli tarkoitus julkaista jo muutama päivä sitten arvio Kalevi Tikan julkaisusta ”Kiehtova kynsilaukka.” Menee siis vielä muutama päivä ennen kuin Der Re Allii Sativin toimitus pystyy kirjoittamaan asianmukaisen arvostelun Kalevin julkaisusta. On tarkoitus käydä asiaan tiiviin tasavaltalaisen tyylin mukaisesti. Ja kun puhumme tasavaltalaisesta tyylistä niin tarkoitamme luonnollisesti roomalaisia; emme liitä sitä missään tapauksessa mihinkään joka liittyy johonkin pohjoiseen demokratiaan. Paljosta on vaikea sanoa paljon lyhyesti; siksipä aikalisä.

Mutta miten voinevat viljelmämme. Paljon on havaintoja tehty ja uudet lajikkeet ovat antaneet paljon aihetta fundeeraukseen.

I Robusteimmin kasvaa virolainen posliini ”Tallin.” Luvassa jättimäinen viherkone ja suuria raapeja.

II Artisokka on pakkasherkkä, mutta herkempi vielä on turbaani. Ensi syksyn istutukset ja kattaaminen pitää suunnitella huolella ettei tule ”pykriitti-ilmiötä” Siis liian hienoksi silputtu kate sellaisena talvena kuin nyt oli tekee penkin pintaan kovan kerroksen jään ja silpun seosta. Joka ei vielä tiedä mitä pykriitti on niin katsokoot tätä linkkiä. Ei ihme että meni aikaa kun penkit oli vuorattu komposiitilla.

III Huolellinen kynsien valikointi kannattaa. Yhdessä penkissä johon laitettiin 220 kynttä siperialaista on eriomaisen hyvää kasvuun lähtenyt 218 kynttä. Prosenteissa se on 99.09. Useimpien lajikkeiden suhteen on päästy vähempään kuin kahden prosentin hävikkiin. Hävikki on pienempi mitä useamman vuoden lajike on viettänyt omilla viljemillä.

IV Posliinit näyttävät olevan kaikista vaativimpia mitä tulee lisäysmateriaalin laatuun. Maahan laitettavan kynnen pitää olla käytännössä virheetön.

V Niin se vain on että isoista itusilmuista tuotetut isot sinkut ovat kaikista parasta lisäysmaterialiaa. Kasvusto on hyvää, robustia ja tasalaatuista.

VI Lata eli GL-764 jota emme vielä suostu luokittelemaan Posliinien kasvuryhmään kuuluvaksi on ollut kaikista viehättävin mitä tulee kasvun seurattavuuteen. Yhdessä ne olivat pinnan alla muiden sproutattua jo viikkoja aiemmin. Yhdessä ja samaan tahtiin kaikki 12 tekivät pienet lohikäärmeenhampaat, ja kaikki on käynyt sen jälkeen hämmentävällä tavalla tasatahtia. On vaikea sanoa kuka niistä on kukin. Tuon tusinan joukossa on päättäväisyyttä ja mahtava yhteistoiminnan henki, voidaanpa jopa puhua suunnattomasta osuustoiminnallisesta pyrkimyksestä ja vireestä. Ikään kuin ne haluaisivat viestiä jotain mitä he ovat päättäneet yhdessä jo mullassa maan nukkuessaan viimä talvena. Veikeitä armenialaisia kerrassaan.

9. toukokuuta 2017

Luonnollinen kasvu.

ante diem VI Idus Maias

Eipä ole ihannevuosi kovin hyvin edennyt. Mutta jonain vuonna kaikki sitten kyllä menee kuten toivotaan ja sitä kannattaa odotella. Nyt voidaan jo sanoa, että viimä vuodesta ollaan jäljessä kaksi viikkoa ainakin Vanhan Suomen horisontista katsoen. Toivo on asetettava hyviin kesäkuukausiin; eipä muutakaan voi tehdä. Jotenkin näyttää siltä katsoessa mitä pohjois-amerikkalaisilla farmeilla että muuallakaan ei ole ollut kaikkein suotuisin kevät. Filareellakin ollaan parisen viikkoa jäljessä viime vuodesta. Tällaiseen havaintoon päädytään jos tutkitaan viimeisimpiä päivityksiä.

Niin… Luonnollinen kasvu että hyväksytään luonnonolosuhteet sellaisinaan kuin ne ovat ja vain toivotaan sitä että mikä menetetään kylmässä keväässä se voitetaan kesällä ja periaatteessa huononakin kesänä. Tietysti voihan se vähän siepata jos on itse tehnyt kaiken miten piti ja sitten luonto on enemmän kuin vastahakoinen. Ei siinä auta perusteellinen kynsien valinta, hartaasti toimitettu maannoksen valmistaminen, oikeaan aikaan tehty kynsien maahan kätkeminen ja syyskattaaminen. Jospa muutamalla viikolla myöhästyvä sadonkorjuu sitten toisi muassaan kaikkien aikojen korkeatasoisimmat raapit. Tästä on lähdettävä. Näky tulevasta sadosta luo uskoa ja toivoa tulevaisuuteen päivinä jolloin on aika outo olo. Nimittäin aurinko on yhtä korkealla kuin elokuun neljäs mutta sitä ei usko ulkona ollessaan. Aurinko lämmittää naamaa, mutta muuten on kuin kävelisi Jäämeren rannalla toukokuussa. Näinä päivinä autossa on miellyttävää istua ja katsella viettelevää auringonpaistetta.

Kohta on jo kaksi kuukautta siitä kun ensimmäinen turbaani-lajike ”Sumsikil” nosti pintaa lehtikotelonsa. Sen jälkeen on ollut aikaa tehdä havaintoja havaintojen perään kirjasto-penkkien äärellä ja muutenkin. Aikaisesta sprouttauksesta ei voi tehdä niin suuria johtopäätöksiä ennen kuin lajike on ollut omassa kasvatuksessa vähintään kaksi talvea. Jos oli Sumsikil nopein niin hitain on ollut tänä vuonna artisokkien kasvuryhmän Messidor. Jo toisen talven yli kasvatuksessa olleet posliinien kasvuryhmän lajikkeet Dukat ja Ornak eivät ole nopeimpien sprouttaajien joukossa nekään. Sekin on huomattavaa että mikä on totta tässä ei ole totta kahdenkymmenen metrin päässä. Lopullinen totuus, jos sitä on edes olemassa, voidaan muodostaa ehkä neljän tai viiden vuoden päästä. Ja sekin on vain yhden kasvatuspaikan totuus.

Jokaisen lajikkeen sprouttaus on aina suuri ilonaihe ja kun lajikkeita on maassa tarpeeksi monta niin ainakaan sen suhteen ei pitäisi masennus saada sijaa ja valtaa. samalla tulee miettineeksi sitä montako kynsilaukkaa maailmassa oikein on. Jos itse on onnistunut haalimaan kasaan 108 lajiketta niin ei olla vielä edes puolivälissä. Jotenkin päässä liikkuu lukema 280. Voikin olla niin että noista sadastakahdeksasta lajikkeesta esimerkiksi idaholainen Killarney Red, transylvaanialainen Karpaatialainen, kroatialainen Mirejovice ja tsekkiläinen Bjetin ovatkin hienohelma-rocambole Spanish Rojan muunnelmia. Killarney Redin suhteen asiasta vallitsee maailmalla selkeä kanta ja se on ”joo.” Ehkä jonakin päivänä otsikkokuvan Spanish Roja on mukautunut siinä määrin pohjoisiin olosuhteisiin että sitä voidaan pitää omana muunnelmanaan. Spanish Roja tai Kreikan sininen. Sinisestä puheen ollen...

1. toukokuuta 2017

Allium tuncelianum.

Kalendis Maiis

On siis toukokuun Kalendis-päivä. Yksi kuluvan kevään ja tulevan kesän kiinnostavimmista tarkkailukohteista on Allium tuncelianum. Kyseessä on allium-sukuinen kasvi joka kasvaa luonnonvaraisena Turkin Anatoliassa Manzurin laaksossa. Kasvin ulkonäkö muistuttaa suuresti kynsilaukkaa. Siinä on mieto kynsilaukan tuoksu ja maku. Johtuen juuri näistä yhtäläisyyksistä näiden kahden lajin välillä kutsutaan sitä paikallisesti kynsilaukaksi. Turkin kielellä kynsilaukka on ”sarimsak” ja kurdin kielellä ”sir.” Manzurin laakso sijaitsee kurdi-alueella. ’’ Kotiseudullaan se on luonnonvaraisena jopa uhanalainen laji kiitos hyvin laajamittiasen keräilyn.

Turkinlaukkaa, jos tätä nimeä voimme nyt käyttää, on pidetty viime aikoihin saakka kynsilaukan villinä esi-isänä. Geneettiset tutkimukset osoittavat kuitenkin sen, että Turkinlaukka ja kynsilaukka ovat hyvinkin etäisiä lajeja toisistaan. Mielenkiintoista on se, että Käärmelaukka (Allium scorodoprasum) ja Kesäpurjo (Allium ampeloprasum) olisivatkin geneettisesti läheisempiä kynsilaukalle kuin mitä Turkinlaukka. Niinpä se ei voisi olla kynsilaukan villi esivanhempi. Tutkimukset ovat kuitenkin vielä olleet varsin ”alkukantaisia” joten jäämme odottelemaan tuhdimpaa tietoa asiasta. Toisaalta voidaan kysyä sitäkin miksi kaikki pitää tutkia niin viimeisen päälle tarkasti? Kasvit ovat pärjänneet hyvin omissa oloissa viime vuosikymmeniin ilman ihmisiä.

Joka tapauksessa Tsekinmaalta saatu kynsi on nyt sproutannut ja joitain huomioita voidaan jo tehdä. Se voi jäädä sproutuksi sprouttien joukossa tai sitten siitä voidaan löytää jotain erityisiä piirteitä. Ensimmäisen lehden värityksessä on violettia mutta muuten se ei kyllä eroa mitenkään kynsilaukasta. Se saa kasvaa rauhassa kirjastopenkissä eikä pidä luulla että kynsilaukat suhtautuisivat siihen mitenkään vihamielisesti. Päinvastoin on oletettavaa sen saavan osakseen paljon sympatiaa ja huomiota muiltakin kuin päivittäiseltä tarkkailijalta.

Turkinlaukka, jos näin voidaan todellakin siis sanoa, ansaitsee varmasti paikkansa meidänkin puutarhoissa ja viljemillä. Miten mieto maku sitten onkaan jää nähtäväksi. Yksi kynsi tuottaa raapin jossa voi olla 5-8 kynttä joten voi olla että kaikki menevät maahan ja maistelu lykkäytyy ainakin vuodella eteenpäin.  Yhdestä talvesta se on kuitenkin jo selvinnyt joten kotoutuminen on alkanut. Vappupäivään sopii hyvin tämä loppulaulu.