28. lokakuuta 2016

Casablanca, syksyn suuri yllättäjä.

Näinä päivinä useimmilla istutukset on jo tehty. Pohjoisessa ilmat ovat kylmenemään päin ja istutus ei enää luonnistu. Itse nysvään parhaillaan lajikekirjaston kanssa ja huomenna päästään artisokkien, hopeakuorten ja turbaanien jälkeen raitapurppuroiden, rocambole-muunnosten ja posliinien pariin. Yhtä raapi-lähetystä ulkomailta vielä odotellaan. Miten pohjoinen tänä talvena puhuu jää nähtävksi. Jääpeite pohjoisnavan ympärillä on kuitenkin varsin pieni kuten tästä näkyy.

Kynsilaukkavuoden suurin yllättäjä on artisokkien ryhmään kuuluva Casablanca. Casablancaa meni maahan marraskuulla vuosi sitten ja tämän vuoden huhtikuussa. Talven yli maassa olleet kynnet tuottivat erinomaisen hyvän sadon ja kauniita raapeja. Ensi vuonna on lupa odottaa vielä parempaa menestystä kun istutuskynsien koko on oikea eikä niissä ole mitään kuivumiseen viittaavaa. Sen verran on joka paikassa erilaisia kulhoja ja koreja, että jokunen jää väkisinkin piiloon. Juuri yhdestä jemmasta löytyivät nuo syksyllä istutetut ja elokuun 13 päivä korjatut raapit.

Casablancaa on meillä saanut ostetutksi ainakin Plantagenin valikoimista, ja varmasti moni on kasvattanut sitä omana kynsilaukkanaan pitkään tietämättä tuon taivaallista sen nimestä. Virossa Casablanca on ollut suosittu keväällä istutettava kynsilaukka. Kun katselen omaa kynsilaukka-vuottani, niin ennen talvea istutettu Casablanca oli parhaiten kasvava artisokka. Siinä ei ollut juuri mitään kurittomuutta ja raapien koko oli todellakin lupaava. Kaikkein suurin yllätys oli kuitenkin sen maussa. Harvassa artisokassa lienee sellaista hyvää ja suussa pyörivää jälkimakua kuin Casablancassa. Puriste oli öljyinen ja maku muistutti jopa tavallisen siperialaisen makua, ja se on paljon sanottu.

Casablancalla ei ole liene paljoakaan tekemistä marokkolaisen Casablancan kaupungin kanssa. Nimenähän tuo ymmärretty hyvinkin ainakin Espanjassa ja Italiassa. Espanjalainen sanoo ”Casa blanca" ja italialainen ”Casa bianca” kun taas ranskalaiselle asia on Maison Blanche. Varmastikin Casablanca tunnetaan jossain muualla toisella nimellä. Arisokathan ovat levinneet kaikkialle maailmaan ja meilläkin niitä viljellään monessa kotipuutarhassa ja kaupallisilla viljelmillä. Se kun on niin viljelyvarma ja kasvaa hyvin kesäkaudella.

Lajikekirjastoa järjestäessä on tullut pähkäiltyä tietenkin artisokkien syvintä olemusta ja kaiken tarkoitusta. Niitä voi haalia suuren joukon ihan keräilymielessä ja moninaisuuden nimissä tai sitten vain kokeilumielessä. Jos Casablanca tuntui asettuvan kylmempään Pohjolaan lähes laakista niin moni muu varmasti hyvä muunnos vaati useamman vuoden sopeutumisen. Kaikkea on kokeiltava ja jokainen vuosi voi tuoda mukanaan mieluisia yllätyksiä.

Illansuussa suuhun meni intialaista mini-lajiketta jonka kasvutapa oli hyvin erikoinen. Lajikkeet oli korjattu maasta helmikuulla ja ne joutuivat pikalepoon toukokuun alkuun saakka jolloin ne pääsivät pohjoisen auringon alle. Maku oli varsin tulinen ja pitää vain nyt jäädä odottelemaan ensi vuotta. Muunnos ei kuitenkaan ole ”Himalaya Red” josta Ted Jordan Meredith puhuu kirjansa sivulla 291. Maku oli varsin yksioikoinen ja kaukana siitä ylimaallisesta tulisuudesta josta TJM niin kovasti todistaa. Mutta voihan tuo ”India mini II” tehdä vallan hyvin vuoden 2017 suurimman yllätyksen. Syksyllä 2015 kun maistelin kokeeksi muutaman otoksen maahan menevien Casablanca-kynsien joukosta niin kokemus ei todellakaan ollut rohkaiseva.

Kirotusta kellojensiirrosta ja talviajasta viis, mutta ilmassa on kuitenkin talven elementtejä. Ne eivät vielä suorastaan kolise otsaan, mutta ovatpahan vaan. Toiveikasta talvimieltä voi viritellä vaikkapa tällaisella musiikilla. Romerosit siinä soittelevat Vivaldia ja vivaldia on muukin kuin Neljä vuodenaikaa.

23. lokakuuta 2016

Ophioscorodondoosi vai mistä oikein on kyse?

Otso Kirjosiiven lailla voisi veistää vulgäärirunoutta vaikka tähän tyyliin nyt kun varsinaiset istutukset on tehty ja jäljellä on vielä ulkomailta tulevien lähetysten odottelua ja nysväystä kirjastopenkin kanssa:

”Jo nukkuu katteen alla suuri kansa,
se juuria käy puskemaan kukin tavallansa.
Se opin ottaa kielosta eikä kärsi nietoksista,


Tässä vaiheessa runoratsu leikkaa sen verran apulantaa että parempi lopettaa jos vielä mielii olla edes hieman vakavasti otettava kirjaltaja. Otsikko sen sijaan on asetetu ihan vakavalla sävyllä. Syksyn mittaan on näissä kirjoituksissa vilahtanut sellainen termi kuin ”rocambolesaatio.” Ehkä kuitenkin ”ophioscorondondoosi” on oikea termi kuvaamaan niitä havaintoja joita artisokkien kasvuryhmään kuuluvilla muunnoksilla havaittiin kynsilaukkavuonna 2016. Otsikkokuva kertoo mistä on kyse. Siinä on kolme kuivattua Germidour-raapia joista kaksi on kasvanut eri tavalla kuin se yleensä kasvaa. Kuvan ylin raapi onkin normaali Germidour. Samanlaisia ilmiöitä havaittiin myös seuraavilla artisokilla: Pure White, Therador, Casablanca, Flavor ja Messidor. Jossain määrin samaa oli havaittavissa myös munnoksissa Messidrome ja Thermidrome.

Nimittäin noiden artisokkien joukossa lajinsa mukaan oli yksilöitä jotka tekivät kovan kukkavarren ja aivan oikean kukinnon. Flavor meni ophioscorodondoosissaan kaikista pisimmälle tehden usean kukkavarren päähän artisokalle epätavanomaisia itusilmuja. Epätavanomaisia ehkä artisokalle, mutta aika tavalla samanlaisia kuin vaikkapa Rocambole-kasvuryhmään kuuluvissa muunnoksissa. Pure Whiten itusilmut ovat valkoisia ja muistuttavat toisesta päästään terävänmuotoista riisinjyvää.


Ehkä merkillisintä on se, että kaikissa edellä mainituissa muunnoksissa esiintyi raapeja joiden muoto poikkeaa suuresti totutusta. Esimerkiksi kaikki kymmenen Messidor-raapia ovat saaneet alkunsa saman yksilön kynsistä.. Siinä oli siis syksyllä 2015 10 kynttä. Tänä vuonna yhdessäkään yksilössä ei ollut enempää kuin 7 kynttä (Yllä olevassa kuvassa yksi tämän vuoden Messidor.), ja useimmissa vain kuusi. Artisokkamaisen raapin muoto oli vaihtunut lähinnä tuttuun Rocambolen muotoon. Messidorin kynnet olivat muuttuneet kovin pulleiksi ja ne vastaavasti muistuttivat jonkin verran Posliinien kynsiä. Kattavaa maistelua ei tosin ole tehty, mutta kovin kylmä tammikuu on tuonut ainakin Theradoriin vallan vahvan maun joka on kaikkea muuta kuin edellisen vuoden Theradorin maku.

Siis artisokka-kasvuryhmän muunnoksissa on ilmennyt jotain kovin erikoista. Että kynsilaukka mukautuu paikallisiiin olosuhteisiin ei ole mitenkään erikoista, mutta muutoksen vauhti on erikoisen nopea. Therador oli maassa jo toista vuotta kun taas muut olivat vasta syksyn 2015 tulokkaita. Kaikki on nyt dokumentoitu niin hyvin kuin mahdollista ja luonnollisestikin ensi vuosi on viisaampi jos on ollakseen. Kirjastopenkkiin on valikoitu kyseisten lajien edustajista niiden yksilöiden kynsiä joissa tuo ophioscorodondoosi ilmeni voimakkaimmin.

Kyse ei ole varmastikaan siitä, että nyt yhdessä paikassa olisi tapahtunut jotain erikoisen vallankumouksellista. Se ei voi olla mahdollista eikä tässä tapauksessa ole kysymys ”noituudesta” tai jostain muusta ylimaallisesta. Väitänpä että kyse on siitä että tarkkailuun on ollut otollista aikaa ja on kuunneltu viisaiden opastuksia. Pelto on paras opettaja ja jokainen kasvi, yksilö, voi kertoa jotain aivan uutta. Ei uutta auringon alla koko ihmiskuntaa ajatellen, mutta uutta aina yhdelle pienelle kulkijalle.

Vuoden 2017 yksi suuri kysymys on siis siinä, miten ophioscorodondoosi etenee vai palatuvatko nuo ”kurittomat artisokat” heille normaaliin kasvutapaan. Epäillä sietää, että kehitys ei mene taaksepäin vaan mukautuminen etenee vielä tulevissa sukupolvissa. Muistutetaanpa lopuksi vielä mistä tuo sana ophioscorodon tulee. Sana on ikivanha ja jo kreikkalaiset kutsuivat kovaniskaista kynsilaukkaa juuri nimellä ophioscorodon. Käärme on kreikaksi ”ophis” ja kynsilaukka on skorodon. Allium sativum on kynsilaukan tieteellinen, latinankielinen nimi ja seuraava yhdistelmä ”Allium sativum var. ophioscorodon” tarkoittaa siis ”Allium sativum; muunnos käärmekynsilaukka.” Tai jotain sinne päin. Tärkeintä tässä on huomioida sana ”sativum.” Se tarkoittaa viljeltyä. Luonnossa kynsilaukka taantuu nopeasti ja häviää kilpailun muille kasveille. Se on riippuvianen ihmisestä.

Ophioscorodondoosi jää varmasti monelta huomaamatta ja oudosti kasvavista artisokista on moni luopunut. Mutta juuri ophioscorodondoosi osoittaa sen, että kynsialukka on yksi ja sama kasvi. Pohjoiset kasvuolosuhteet pistävät sen ajattelemaan ja silloin se hakee samanlaista kasvutapaa kuin kovaniskaiset lähisukulaisensa. Vai onko se kuitenkaan näin yksinkertaista.

Miltähän vaikkapa otsikkokuvan rocambole-raapia muistuttava Germidourin jälkeläiset näyttävät vaikkapa vuonna 2025? Jossain päin Suomea sanotaan ”Piru tietää vaan ei sano.” Piruun ei auta luottaa vaan omiin havaintoihin. Pistetäänpäs lopuksi kehiin Maria Kalaniemi. Hän se taitaa pirunkeuhkon soitannan, ja tähän avaukseen löytyi vielä sopiva kappalekin. ”Koskaan et muuttua saa.”

21. lokakuuta 2016

Mietteitä armenialaisen ”Latan” jälestä...

Maailmalla on todennäköisesti noin 400 eri muunnosta kynsilaukkaa. Niistä voitaneen kasvattaa menestyksekkäästi parhaimmissa suomalaisissa oloissa käytännössä noin kolmeasataa eri muunnosta. Niistäkin saman kasvuryhmän kynsilaukat ovat aika lähellä toisiaan. Posliinien kasvuryhmän sisällä geneettinen vaihtelu on hyvin pientä mutta jo vähäinen tutustuminen eri muunnoksiin kertoo suuresta vaihtelusta jonka kyllä huomaa. Se on sanottava alkuviikon kokemuksen ja edellisen avauksen jälkeen että tuota armenialaista tulta on vaikea ohittaa. Mutta kysehän on vain posliineista.

Että voimakkaan makuisessa kynsilaukassa olisi vielä eroja ja jopa sävyeroja! Kyllä niitä on ja kuvailu ei ole mitenkään helppoa. Suomalaiset kynsilaukan harrastajat ovat vian tottuneita yhdentyyppiseen kamaan. Rocambole ei ole ainoa kynsilaukka vaikka se onkin esim. Yhdysvalloissa, kiitos Ron L. Engelandin ja muiden nykyajan ihanteiden mukaisten kynsilaukan viljelijöiden, kaikkein tunnetuin gourmet-kama. Suomalaisillahan on pääasiassa yhden Rocambolen, Ison venäläisen, useita paikallisia sopeumia. Joku tuntee sen Alexandrana ja joku viljelee sitä suuressakin määrin aivan toisella nimellä. Joku ei viljele sitä ollenkaan koska se on niin tavanomainen ja kaikki viljelevät sitä.

Amerikkalainen kynsilaukan harrastaja pitäisi tätä kotoista herkkuamme varsin robustina ja kovin maalaisena, ehkä jopa junttimaisena kamana. Nimittäin tuossa maassa kaikki kyselevät aina hyvän ja orgaanisesti viljellyn Spanish Rojan perään. Kirjoittajan ensikokemus joka perustui kahden gramman annokseen tämän vuoden juhannuksen alla vahvisti kyllä amerikkalaisten väitteen. Isolla venäläisellä ei ole mitään jakoa sen kanssa jos hienostelemaan aletaan. Voisiko asian ilmaista vaikka vertailu-parilla Dr Pepper tavallinen Cola-juoma. Tavalliseen Cokikseen tottuu, mutta jos kerran erehtyy juomaan Dr Pepperiä niin sen jälkeen tavallinen Cokis on vain hyvin tavallista Cola-juomaa. Tässä vertailussa Sininen kreikkalainen / Spanish Roja on Doctor Pepper ja Iso venäläinen on tavallinen Cokis/Pepsi. Doctor Pepper on vain sen verran hintavaa että se pitää lukea ylellisyystavaraksi. Halvan hintatason etelänaapurissamme Eestinmaalla Super-Alkossa Dr Pepperin hinta asettuu tavallisen peruslaagerin ja tuplapukin välimaastoon.

Spanish Roja tunnetaan myös nimillä egyptinvalkosipuli, vuorivalkosipuli, kreikan sininen tai sininen kreikkalainen. Se on hyvin vaikeasti kotoutuva ja väitetään, että parhaiten se kasvaisi juuri Okanoganin piirikunnassa Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen Washingtonin osavaltiossa. Tulevat vuodet näyttävät sen miten se kotoutuu Suomen oloihin. Vaivaa sen kotouttaminen varmasti vaatii eikä pikavoittoja noin vain saada. Voi vain kuvitella miten joskus sitä kasvaa penkeittäin. Penkeittäin tuota siroa Rocambolea joka näyttää todellakin kauempaa katsottuna ja oikeassa valaistuksessa siniseltä kasvilta.

Mutta miten kynsilaukkaa on sitten maisteltava? Tapoja voi olla monia. Joku pureskelee ne kuorineen, joku syö ne raakana pienellä kahvi-lusikalla ja joku on voikkarin kannalla. Mielestäni neutraali vehnästä valmistettu voileipäkeksi on paras vaihtoehto. Sen päälle voi laittaa niukalti vähäsuolaista margariinia ja sitten halunsa mukaan sopivan annoksen puristettua ja muutaman minuutin tekeytynyttä kynsilaukka-puristetta. Neutraalin makuinen voileipäkeksi on sopiva alusta maisteluun ja pehmeä rasva vain korostaa kynsilaukalle ominaisia makuja. Polttavuutta ne eivät vie mennessään. Tietysti tästäkin asiasta saadaan aikaan koulukunta-eroja ja varmasti suuria kiistojakin.

Otsikkokuvassa kahdeksas päivä kuluvaa kuuta maahan laitettu lasipurppura Unikat on jo tehnyt ihan luontevat juuret. ”Tsekkiläinen" osoittaa kotoutumisen merkkejä 1400 kilometriä pohjoiseen kotoseudultaan. Tsekkiläiset ja slovakialaiset tosiharrastajat eivät kuulemma ole kovin innoissaan näistä maailmalla jo tunnetuksi tulleista lähettiläistään. Tsekeissä kun kaikki viljelevät sellaisia muunnoksia kuten Dukat, Unikat, Lukan ja Vekan.

https://www.youtube.com/watch?v=g9CbMomXlOk

17. lokakuuta 2016

Kädet Jaakopin, mutta sisus Eesaun.

Edellisestä avauksesta on jo kulunut 11 päivää. Ilmat ovat viilenemään päin. Aurinko on yhtä korkealla kuin se on helmikuun kahdentenakymmenentenäkuudentena päivänä. Suomen ylämailla 1000 kilometriä Vanhan Suomen perspektiivistä on jo paikka paikoin satanut lunta. Euroopan sääkarttaa on vähän vaikea lukea mutta eipä juuri kannattaisi hekumoida talven tulolla. Lämmintä ilmaa virtaa ruotsin itärannikkon kaistalla korkeapaineen selänteen ohi kohti pohjoista. Ehkä marraskuu on vielä lämminkin. Tai mistä sen tietää. Yhtä kaikki nyt on ihanteellinen aika laittaa maahan kynsi jos kohta useampikin.

Tänäpänä luomme katsauksen ennen varsinaista kynsilaukka-osuutta ja otsikkokuvaan liittyyvää porinaa vanhan kansan vuodenkiertoon. Sehän noudatti  vanhaa pohjoismaista vuoden jakoa, jossa vuosi jaettiin talvipuoleen ja kesäpuoleen. Puoliskojen keskikohdat ovat talvennapa tammikuun puolivälissä ja keskikesä heinäkuun puolivälissä. Vuosi jakautuu tässä katsannosa siis neljään osaan. Lokakuun 14. päivä eli »talvipäivä» aloitti vanhhojen suomalaisten vuoden talvipuoliskon. Vanhoissa kalenterisauvoissa sitä kuvastaa lehdetön puu, ensimmäisen talvipäivän merkki. Talvipuoliskon päättää huhtikuun 14. eli »suvipäivä».

Talvipäivän tienoilla olevia 13., 14. ja 15. päivän lokakuisia öitä on kutsuttu »talviöiksi». Niiden vastaparina ovat huhtikuun puolivälin kolme »suviyötä». Talviöitä kuvataan suomalaisissa kalenterisauvoissa kolmella viirulla. Talvipäivän aikoihin, maan alkaessa jäätyä, ihmisten työt keskittyivät asuinpihalle ja tupaan. Toisaalta tähyiltiin riistamaille ja metsähakkioille. Talvipäivän aika oli myös ennustusten aikaa. Talvipäivänä Hämeessä myös ennustettiin sian sisälmyksistä tulevan talven säätä.

Kama on ollut kuivaa jos varsin pitkään ja näinä päivinä kynsilaukkaveljet-, ja sisaret lähettelevät toisilleen raapi-ylläreitä, näytteitä ja kannanalkuja jos kohta vähän maisteltavaakin. Niin Indyn vaatimattomalle farmillekin saapui tänään paketti joka sisälsi vallan erikoisen hyvää ja erinomaista tavaraa.

Otsikko ”kädet jaakobin, mutta sisus Eesaun” viittaa toiseen lähetyksen sisältämään muunnokseen nimeltä GL-764 "Lata" joka todistettavasti on armenialaista alkuperää oleva posliinien kasvuryhmään kuuluva lajike. Raapi on kyllä tyypillisen posliinin näköinen vaikkei aivan niin pitkänpullea kuin esimerkiksi Dukatin tai Ornakin raapi Musicista nyt puhumattakaan. Jaakob-vaikutelmaa (Raamatullista alkuperää oleva nimi Jaakob muistuttaa sekä heprean sanaa aqep ”kantapää” että sanaa aqab ”hän pettää.). Sillä tuon armenialaisen posliinin kynsi on aika erikoinen ja ulkonäkö voi helposti antaa kuvan aivan jostain muusta kuin mitä se on. Kynnen ”tuntosarvi” on melkein yhtä pitkä kuin kynsi. Komea ja kovin persoonallisen näköinen se on. Vastaavaa en minä ainakaan ole ennen nähnyt. Kaksi kynttä puristeeksi ja tässä huomioita:

I Eipä ole koskaan koettu sellaista tuoksua joka tulee kun kynsi puristetaan. Se tuli kolmenkymmenen sentin päästä voimakkaasti ja monen sekunnin ajan vahvistuen.

II Puristeen mehukkuus on silmiinpistävä. Mikään kynsi ei ole koskaan pirskahdellut noin helakkaa ja ”korkeaoktaanista" nestettä.

III Aistimus-profiili on selkeä posliini. Voimakkuus tuntuu vielä 20 minuuttia kaman nauttimisen jälkeen. Posliinin maku tuntuu kiertävän vielä vatsassakin ja se aiheuttaa ihan tunnistettavia värinöitä kaikkialla kropassa ja päässä tuntuu kihelmöintiä. Eli voimakkuutta on.

IV Kaiken lisäksi tämän armenialaisen maku on hyvin hienostunut. Harvoin tulee vastaan näin herkullista kamaa.

Eli ulkonäkö oli mitä oli eli se Jaakoppi, mutta sisältä tämä on aito ja raisu Eesau. Tämä oli viideskymmenes avaus tässä De Re Allii Sativi-blogissa. Ulkotyöt tulevat monessa paikassa lähipäinä päätöksen. Kohta päästään rakentamaan kasvuryhmittäin järjestettyä kirjastopenkkiä. Kaikki on valmista Pyhäinpäivän jälkeen kun viimeiset raapi-lähetykset ulkomailta saapuvat. Sitten on aika talven ja lumen tulla ja kuunnella Kielon jäähyväiset itsensä Henry Theelin tulkintana. Tänään kuitenkin vähän armenialaista: https://www.youtube.com/watch?v=YBWAHfSrX8I

5. lokakuuta 2016

On aika istuttaa

Vuodet eivät ole veljeksiä keskenään. Viimä vuonna saimme nauttia kovin lämpimistä loppuvuoden kuukausista. Lokakuun alussa oli muutama varsin kylmä päivä, mutta sitten koitti lämmin jakso joka kesti aina joulukuulle saakka. Tällä hetkellä lokakuun kuudentena koko Pohjois-Euroopan yllä on korkeapaineen selänne joka tekee nyt vain sen, että tänne ei pääse virtaamaan lämpimämpää ilmamassaa. Kynsilaukan istutuksen kannalta ilmoilla on jonkin verran väliä. Onneksi näinä päivinä aurinko pystyy vielä lämmittämään maan pinnan päiväsaikaan.

Mutta milloin istuttaa kynsilaukka? Joku jakelee nyrkkisääntöjä ja sellaiset ovat oikein hvyiä likiarvoja. Jospa kuitenkin lähestyisimme asiaa roomalaisilla numeroidulla asialistalla joka ottaa huomioon kynsilaukkavuoden. Nimittäin jos kynsilaukkaa haluaa viljellä omista lisäysmateriaaleista voi hyvillä ja oikeaksi todetuilla menetelmillä taata sen, että kaikki sujuu ja lopulta luonto hoitaa kaiken kuten pitääkin.

I Kaikki lähtee kynsilaukkavuoden ”Uudesta vuodesta.” Tällä tietenkin tarkoitamme sadonkorjuuta ja sen jälkitoimia. Kynsilaukka nostetaan maasta ja käsitellään oikealla tavalla. Muutama lehti poistetaan kasvista heti ja sitten seuraa muutaman viikon varastokuivatus auringonvalolta suojassa. Nyt pitää kuitenkin muistaa että tätä kuvausta kirjoitetaan Vanhan Suomen ihanneolosuhteiden mukaisesti jolloin talvilajikkeet tulevat korjuukuntoon heinäkuun ensimmäisellä puoliskolla. Tämän jälkeen raapit leikataan; eli parta pois ja varrentynkää jätetään muutaman sentin verran.  Sitten raapit kuivataan joko ”riihimenetelmällä” tai tarkoitusta varten tehdyssä kuivurissa. Näin taataan se, että raapit kuivuvat ja asettuvat lepotilaansa odottamaan syksyä. Viimä vuonna kun itse aloitin Artisokkien kasvuryhmään kuuluvan Pure White-muunnoksen kotouttamisen paikallisiin olosuhteisiin sain käsiini jo kasvuun virittyneitä kynsiä sisältäviä raapeja. Nyt perusteellisesti kuivatut sinkut ja raapit ovat todellakin lepotilassa. Kaikella tällä halutaan nyt vain sanoa se, että kun hyvin kuivattu kynsi laitetaan maahan niin se tekee aivan ensimmäiseksi vain juuret, eikä lähde tekemään versoa. Muutama viikko riittää tähän kyllä.

II Jos oikein kuivattua lisäsymateriaalia on saatavavilla on aikainen istutusajankohta hyvä. Tuntuu siltä, että Raitapurppurat (Purple Stripe) vaativat varsin aikaisen istutusajankodan, Vanhan Suomenkin oloissa tämä tarkoittaa aivan lokakuun ensimmäistä viikkoa hyvänäkin vuonna. Viime vuonna se Raitapurppura-muunnos jota maahan laitoin ei tehnyt juuria syyskaudella vaikka olosuhteet olivat lämpimät vielä joulukuulla. Juuret ilmestyivät kynsiin vasta huhtikuun puolivälissä ja kasvit tulivat koko kesän jälkijunassa. Hyvä toukokuu jolloin Rocambolet pitivät yllä tuuman kasvuvauhtia päivässä varren pituuden suhteen tuottaen kukkavarren kuun lopussa menetettiin tyystin. Ja Raitapurppuran pitäisi olla jopa nopeampi kuin Rocambolen noin keskimääräisesti. Ensi vuosi kertoo sitten lisää asian tiimoilta.

III Jos lisäysmateriaali saadaan maahan lokakuun ensimmäisellä puoliskolla eteläisimmässä Suomessa niin useimpina kesinä ns. yhdeksän kuukauden sääntö pitää paikkaansa. Kasvuolosuhteet ja kasvin kasvu-aikataulu pitää yksinkertaisesti suunnitella siten että tapahtuu aikainen sprouttaus. Sprouttauksesta kuluu keskimäärin 105 päivää keskivertokesänä sadonkorjuuseen. Se tarkoittaa siis  sadonkorjuuta heinäkuun ensimmäisen puoliskon lähestyessä loppuansa. Pitää ottaa huomioon monta asiaa. Vähäisin niistä ei ole sijaintimme. Vanha Suomi ja muu eteläisin Suomi on samalla korkeudella kuin Alaskan Anchorage ja kun esimerkiksi Oulusta puhutaan niin puhutaan samoista leveysasteita kuin Keskinen Alaska. Mutta kiitos Golf-virran ja hyvän meillä karttuneen viljelykokemuksen voimme saada täällä aivan varmasti hyvin korkealuokkaista kynsilaukkaa.

 IV Lopuksi voi vielä tiivistää tämän lyhyen avauksen muutamaan lauseeseen:

    — Viljelijän pitää tuntea kasvin käyttäytyminen
    — Lisäysmateriaalin tulee olla omasta pellosta
    — Lisäysmateriaali tulee käsitellä oikealla tavalla
    — Oikeat muunnokset oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan
    — Neuvot ovat hyödyllisiä, mutta pelto on ainoa ja paras opettaja
    — Mikä on totta Vanhassa Suomessa on eri asia Oulussa ja Itä-Suomessa

Otsikko-kuvassa osa eilen maahan männeistä vielä määrittelemättömän Raitapurppuran kynsistä. Lopuksi vielä vähän Filareen meininkiä:

https://www.facebook.com/FilareeGarlicFarm/videos