31. tammikuuta 2017

Lyhyen kuun alkaessa — allimaisia mietteitä.

Kalendis Februariis

Vielä on kuitenkin syytä muistella suomalaista nimeä ”Alli.” Allin nimipäivähän oli eilen. Vaikka olisikin kova kiusaus laittaa todellisuus uuteen järjestykseen ja kivenkovaan todeta, että tästä lähtien Alli tarkoittaa naista joka on nimetty kynsilaukan jälkeen niin näin emme kuitenkaan voi tehdä. Siinä missä onnistuttiin sanan ”raapi” suhteen niin siinä ei onnistuta nimen Alli Suhteen. Alli ei ole lyhenne sanasta Allium vaikka se niin kaunista olisikin.

Alli on todellakin suomalainen naisen nimi. Se tuli käyttöön 1800-luvun lopulla ja johtuu ilmeisesti lintulajin nimestä alli. Kalevalalaisessa maailmassa alli on kaihomielen tunnus. Allia on kylläkin käytetty myös germaanisperäisen, keijujen kanssa taistelevaa tarkoittavan Alfhild-nimen suomalaisena mukaelmana. Tämän juontuu se että Allin nimipäivä sijoitettu 1890 tammikuun 31. päivälle, joka sitä ennen oli ollut Alfhildin nimipäivä. Ruotsin­kielisessä kalenterissa tammikuun viimeinen päivä on edelleenkin Alfild. Nimi on annettu vuoden 2015 loppuun mennessä 11 850 suomalaiselle naiselle ja noin 20 miehelle.

Suomessa on myös käytössä harvinainen etunimi ”Allikki.” Sen kantajia on tällä hetkellä elossa 41 kappaletta, 26 naista ja 15 miestä. Viimeisen 37 vuoden aikana nimi on annettu kahdellekymmenelle suomalaiselle. Olisko Allikki tai Alliina sitten paremmin miellettävissä kynsilaukkaiseksi. Ei välttämättä sillä kaikkia rasittaa juuri se, että nimi voidaan juontaa nimenomaan Alliin. Viimeistään tämä takaa sellaisten kansallisen historiamme mahtinaisten kuten Alli Paasikiven ja Alli Vaittinen-Kuikan hahmot. Jos joku haluaa antaa tytölle nimeksi Allium niin se varmasti käy ja voihan nimen antaa myös pojalle. Varsin runollinen ja ennen kaikkea hyötykasvi-henkinen nimi tytölle olisi Sipuleena.

Tämän illan myötä siirrymme todellakin helmikuun puolelle. Helmikuu on muita kuukausia lyheympi ja tänä vuonna se tullee mitä suurimmalla todennäköisyydellä olemaan tavattoman leuto. Talven selkä on taittunut muutenkin ja kunhan tullaan kuun loppuun niin eteläisimmässä Suomessa päivä on jo varsin pitkä ja aurinko käy korkealla. Ennusteen mukaan sprouttaukseen on aikaa 44 päivää Vanhan Suomen horisontissa. Tätä kirjoitettaessa ulkona on hieman pakkasta, tarkalleen sanottuna -2.   Omakin taajamassa Kaskadi-vuorilla missä Filaree sijaitsee on nollakeli. Todennäköisesti saamme odotella sieltä sprouttaus-uutisia kahden viikon kuluttua.

Näinä päivinä on vain odoteltava. Juuri mitään ei voi tehdä maassa nukkuvan suuren kansan
hyväksi. Otsikkokuvassa tunniste numero 16 kirjastopenkissä rivissä yksi. Maailmalta on saatu vahvoja todisteita siitä että tuo lajike jota on hankittu nimellä "Pure White" onkin turbaani eikä artisokka. Ja jos ollaan rehellisiä niin kyllä viime kesän evidenssi puhuu asian puolesta. Nyt lajike on saanut aivan uuden nimen, tai sanotaanko että se on "käännetty" eräälle kielelle jota ei enää puhuta. Palaamme asiaan ja lajikkeen "uuteen nimeen" maaliskuulla sillä on melkoisen varmaa että tuo lajike tunnistenumerolla 16 todellakin sprouttaa ensimmäisenä.

Mutta on todellakin vielä aika itsekin levätä ja odottaa. Ihminenkin tarvitsee kylmäkäsittelyä ja nyt on sen aika. Yhtä kaikki, Allista emme saaneet kynsilaukatarta. Ehkä kuitenkin selviämme tästä takaiskusta, vai oliko se nyt sitten ongelma ollenkaan?

https://www.youtube.com/watch?v=Gt7SmMmyREM

26. tammikuuta 2017

Se on julkimoitu — Filareen vuoden 2017 katalooki.

ante diem VII Kalendas Februarias

Vuoden merkkitapaus on aina tammikuun lähestyessä loppuaan kun kaynsilaukka-farmien esikoinen maailmassa eli Filaree julkaisee vuotuisen katalookinsa. Nyt sen kansi on ensimmäistä kertaa väripainatteinen. Graafikko toki on sama kuin ennenkin eli Jim Anderson, sama mies jonka piirrokset löydämme Engelandin klassikosta ”Growing Great Garlic.”

Nyt on siis aika selailla, ihmetellä ja haavailla. Filareen kuvasto on aina ilmestyessään inspiroinut kaikkia vakavasti otettavia kynsilaukan harrastajia ympäri maailmaa ja niin se tekee nytkin. Joka ei ole ensimmäistä kertaa asialla ei varmasti takerru alkupaminoihin vuoden esipuhetta pitemmälle vaan jatkaa suoraan lajikuvauksiin. Ja niissähän sitten löytyykin vaikka mitä. Tänä vuonna Filaree tarjoaa myytävksi harrastelijoille 115 eri lajiketta.

Pienen sovelletun frekvenssi-analyysin jälkeen voi ihan hyvin päätellä että Filareen kirjastopenkissä lienee tällä hetkellä lähemmäs 300 lajiketta. Filareen periaatteena on tarjota hyvin suosittuja, tunnettuja ja kliseemäisiäkin lajikkeita ja sitten todellisia harvinaisuuksia joita toimitetaan yksittäisille harrastajille vain neljännespaunan verran elikkä käytännössä kaksi raapia. Kynsilaukka, Kalifornian aikainen, jota kasvaa Kalifornian kynsilaukka-kaupungin Gilroyn pelloilla silminkantamattomiin on aina Filareen hinnastossa. Mutta se onkin sitten Filareen Kalifornian aikainen!

Mutta mikä kasvuryhmä onkaan parhaiten edustettuna 115 lajikkeen joukossa. Luonnollisestikin se on artisokka kahdellakymmenellä lajikkeellaan. Seuraavassa kasvuryhmät lajikemäärineen:

Artisokat  20
Turbaanit 16           
Posliinit  16           
Rocambolet 14           
Marmoripurppurat 12       
Kreolit 10               
Silverskinit 10           
Aasialaiset      6               
Aidot raitapurppurat 6       
Lasipurppurat 5  
         

Tällaiset lajike-nimet ovat meillä vielä tuntemattomia: Aomori, Skuri, Maiskij, Khabor, Godfathers Italian, Chopak Mountain, Youghiogheby Purple ja monta muuta… Jotain uuttakin aina löytyy. Mutta miksipä pilata tässä turhalla selittämisellä ja kommentaa-rilla muiden löytöretkeilijä ilo Filareen maailmaan. Oman peedeähvän voi noutaa tästä linkistä, etusivulta ja oikealta puolelta.

Ja loppuun Seattle-laulu.

19. tammikuuta 2017

Leikattua kamaa ja versoja.

ante diem XIII Kalendas Februarias

Tänään alkaa kuunvaiheitten viimeinen neljännes ja vielä on matkaa 13 päivää helmikuun Kalendae-päivään eli helmikuun ensimmäiseen päivän. Muninaiset roomalaiset viettivät jo näinä päivinä ”Sementivae-juhlaansa” eli kylvöjuhlia. Toiselta nimeltään ne olivat Paganalia-juhlat eli maalaisjuhlat. Ensimmäiset vehnät ja hirssit päästiin kylvämään jo näin aikaisin eteläisimmillä alueilla. Juhlissa rukoiltiin suojelusta viljalle tauteja, lintuja ja tuholaisia vastaan. Kylvöhärät oli tapana koristella kukkaseppelein. Jumalille uhrattiin spelttileipää ja tiine emakko.

Otsikko luonnollisestikin kuvaa leudon tammikuun tunnelmia. Näillä näkymillä voidaan Vanhassa Suomessa hyvinkin päästä alle pitkäaikaisen keskiarvon. Nyt oli kyllä tilauksessa pientä pakkasta, mutta eiköhän tämäkin aja asiansa. Katteen alla penkit ovat kuitenkin roudassa ja asia ajautunee hyvään malliinsa lähiviikkojen aikaan.

Viimeisetkin Rocambolet on nyt syöty ja on aika siirtyä muihin mitä nyt vielä jäljellä on. Jos kaupasta pitää jotakin ostaa niin espanjalainen kama on varsin hyvää, ja tietysti huokeatakin. Jos on jäljellä kunnon kamaa niin voi ryhtyä myös ”leikkaamaan” kynsilaukkaa. Olemme puhuneet tästä toki aikaisemminkin, mutta kerrataan vielä. Koska on olemassa kahdenlaista kynsilaukkaa eli kunnon ”kamaa,” siis oikeaa talvikynsilaukkaa, ja vähempiarvoista etelässä kasvanutta massatavaraa. Kyse on vähän samasta asiasta kuin mitä oikea mallasviski on ja mitä viljaväkiviina eli jyväviski on. Blendattu eli leikattu viski valmistetaan sekoittamalla noin 2-3 mittaa oikeaa mallasviskiä 7-8 mittaan jyväviskiä eli kirkasviinaa. Niin vahvaa ja hyvä  on mallasviski että valmis sekoiteviski on oivaa väriviinaa, herraskaista lientä. Samalla periaatteella on valmistettu meidän suomalaisten suuresti käyttämät jaloviinat. Leikattua konjakkiahan nuo Tuntemattomankin pojat nauttivat Marskin tultua kolmen vartin ikään. Ja aivan samaa periaatetta voidaan soveltaa kynsilaukankin kanssa. Kun kunnon kynsilaukka käy vähiin niin nautintoa voidaan pidentää ryhtymällä leikkaamaan kamaa jos sitä haluaa nauttia raakana ja säilyttää hyvän illuusion. Yksi kunnon kynsi kolmea vähemmän hyvää kohden läpi puristimen ja siinähän sitä leikattua kamaa sitten on.

Näinä päivinä on myös jälleen kerran syytä muistuttaa siitä, että versoja voi kasvattaa ja nauttia kynsilaukan ihanuudesta kynsien vielä uinuessa maassa. Mutta millaisista kynsistä kannattaa sitten kasvattaa versoja? Mikä tahansa kaupasta ostettu kynsilaukka käy tarkoitukseen hyvin. Harvalla on nimittäin varastossa itsekasvatettuja Silverskinejä.

Silverskin nimittäin tuottaa jopa 25-30 kynttä ja niistä vain 3-5 ovat kooltaan suuria ullkokynsiä jotka on helppo hyödyntää. Lähtökohtahan on se että Silverskinejä ei pidä väheksyä missään suhteessa. Jos haluaa vahvaa ja polttavaa makua niin silloin valinta on juuri Silverskin. Muutaman kulinaristisiin tarkoituksiin käytetyn ison kynnen jälkeen muut voi sitten kasvattaa versoiksi. Silverskin ei maussa ja käyttötarkoituksissa juuri voita kovavartisia sukulaisiaan, mutta sen tehtävä on tuottaa paljon kynsiä versoiksi kasvatettavaksi. Kyllähän harrastajalla kuin harrastajalla pitäisi olla penkeisään näitä monikäyttöisiä kynsilaukkoja muutama kymmenen kappaletta. Toisaalta ehkä maailmassa on sellaisia isorikkaita nautiskelijoita jotka tekevät jouluglöginsä vaikkapa Chateau Lafitteen. Miksei  sitten joku kasvattaisi versoja Sinisen kreikkalaisen kynsistä.

Ehkä tuli puhutta samoista asioista kuin muutamaan otteeseen ennenkin, mutta mitäs sanottiin, ennen kuin oli EU. Tietenkin me sanoimme: Mater omnium studiorum repetitio est — Kaiken oppimisen äiti on kertaaminen. Asiaa tehostamaan sopii tietenkin tämä klassikko.

12. tammikuuta 2017

58 päivää sprouttaukseen — mietteitä talvimyrskyn aikaan.

Idibus Ianuariis anno MMXVII

Januarius-kuu etenee kuin kiskoilla ja nyt juuri olemme saaneet ainakin Suomen länsirannikolla nauttia talvesta oikein talvimyrskyn muodossa. Lumi on erikoisen oloista  vuodenaikaan nähden. Jos lumesta, joka on kiteisessä muodossa olevaa vettä voidaan sanoa ”kuivaksi” niin siitä on nyt kyse. Lumi näyttää nuoskaiselta, eli lämpimän sään pehmittämältä, mutta ei sitä kuitenkaan ole juuri nuoskan merkityksessä. Ota tuosta nyt selvää.

Säistä on kuitenkin aina aluksi puhuminen ja siihen menee toinenkin kappale. Pohjoisen napaseudun jäätilanne näyttää mitä näyttää ja sen mukaan kanootilla pääsisi vieläkin Huippuvuorille ja mursunpyyntiin Karanmerelle voisi lähteä siinä hengessä jota Kurt Martti Wallenius kuvaa vuonna 1952 ilmestyneessä teoksessaan ”Miesten meri.” Jäämeren suomalaisilla kun oli tapana soutaa 1000 kilometriä Novaja Zemljan taakse juuri mursunpyyntiin. Se on sellainen urotyö jossa työhypoteesiksi on otettava periaate ”Ei saa pelätä mitään vaikka piru vastaan tulisi!” Ilmat ovat mitä ovat ja käppyrät menevät miten menevät.

Mutta otsikkoon! Luvassa on mitä kaikista suurimmalla todennäköisyydellä kaikkien aikojen, jos ei nyt aikaisin, niin ainakin paras kevät. Vuonna 2006 Vanhassa Suomessa koettiin melkoisen lämmin ensimmäinen kevääntulo maaliskuun puoliväliin tultaessa. Lämpöaalto kesti silloin muutaman päivän ollen seurausta Kölivuorten yli puhaltaneesta föhn-tuulesta. Niinä päivinä sipulikasvien versot olivat monituumaisia ja jos  De Re Allii Sativin toimittajilla olisi jo silloin ollut kynsilaukkaa niin sprouttipäivä olisi voinut hyvinkin olla jo maaliskuun viides sillä talvi oli vähäluminen. Jos näillä mennään niin kovia pakkasia ei ole enää luvassa ja voimme luottavaisesti odottaa jopa hyvin leutoa helmikuuta. Varovaisen arvion mukaan vuoden 2017 sprouttauspäivä on maaliskuun 13 eli ante diem III Idus Martias roomalaisittain sanottuna. Ja mikäänhä ei tietuysti kiellä sitä etteikö sprouttaus voi ja saa tapahtua aiemminkin. Mutta olkoot tuo 13.03.2017 sitten se lähtökohta.

Eri asia onkin sitten mikä kynsilaukka sprouttaa kaiksita aikaisimmin. Viimä vuoden puolella kaikki kynsilaukat saivat käytännössä samat lähtökohdat mitä istutukseen tulee. Jopa Pyhäinpäivän jälkeen maahan menneet ulkomaan-tulokkaat saivat olla katteen alla plus-asteisissa oloissa kuukauden verran ja kehittää riittävät juurenalut. Mutta jos vanhat merkit pitävät paikkansa niin artisokat ovat aivan varmasti ensimmäisenä liikkeellä. Tämä siitä huolimatta että maassa on kahta sorttia raitapurppuraa joka meni maahan viides lokakuuta. Mutta kaikki jää nähtäväksi. Turbaanit ovat kasvuryhmä joka sprouttaa kaikista nopeiten ja voi olla että voittaja on ”Määrittelmätön italialainen turbaani,” ”Spanish purple;” ”Dushanbe,” tai ”Red Janice.”

Mutta jos ollaan rehellisiä niin veikkaus on kuitenkin on Artisokkien kasvuryhmän ”Pure White.” Hitaimpia ovat Posliinit. Kaikki tapahtuu kuitenkin hyvässä järjestyksessä ja lopulta kaikki ovat sproutanneet.  Ihan kuten tässä, jokaisella päivällä omat tehtävänsä.

6. tammikuuta 2017

Parempaa ruokaa seniorikansalaisille, korjaan meille kaikille. vol 1. Loppiaisen riisipuuro.

ante diem VIII Idus Ianuarias anno MMXVII

Joillakin miekkosilla on tapana julkimoida alvariinsa facebook-päivityksissään kattauksia arkipäivän atrioista. Joskus on tehnyt mieli perustaa kokkikerho siviilitöissä joka olisi suunnattu ikääntyville ja myös jo seniorikansalaisuuden ikärjan ylittäneille miehille. Kerhon nimenä olisi yksinkertaisesti ”Parempaa ruokaa seniorikansalaisille.” Hyvän ruuan valmistamiseen ei tarvita kalliita raaka-aineita eikä suuria keittiömestarin taitoja. Kunhan vain kaikki pidetään yksinkertaisena niin hyvää tulee. De Re Allii Sativi ryhtyy nyt julkaisemaan kirjoitussarjaa jossa edellä kuvattu kerho-idea toteutuu. Nyt vain ollaan netissä ja annetaan selkeät ohjeet mitä pitää tekemän. Tämän ja tulevien kirjoitusten ruoka-ohjeiden keskeisessä roolissa on luonnollisestikin kynsilaukka. Ai että ”Seniorikansalaisille…” No se mikä sopii varttuneimmille niin se sopii myös nuoremmille. Notta eiköhän aloiteta…

Loppiaisen kynsilaukkainen riisipuuro.

Tarvitaan:

—Hyvää puuroriisiä, mieluummin vähän kovempaa sorttia. Perinteinen Risella ei ole tähän tarkoitukseen soveltuvin. Oikea riisi löytyy kokeilemalla.
—Kiehu-maitoa. Kiehu on valion menestystuote jossa kaseiinin ja maitoheran suhdetta on manipuloitu. Kiehu sopii vähän kokemattomammallekin ruuanlaittajalle sillä sitä käyttämällä puuroa on lähes mahdotonta polttaa pohjaan.
— Hiukkasen suolaa.
— Rouhittua kardemummaa.
— Vaahterasiirappia.
— Puoli ruokalusikallista voita.
— 40 grammaa hyvää talvikynsilaukkaa. Mieluiten marmoripurppuroiden kasvuryhmään kuuluvaa siperialaista. 40 grammaa on mitoitettu yhtä lautas-annosta kohden.

Palanpainikkeeksi hyvää tummapaahdettua ja kotona pavuista jauhettua prässikahvia.


Aluksi tietenkin keitetään riisipuuro. Suolaa ei pidä unohtaa sillä sitä tarvitan hyvän lopputuloksen saamiseen. Riisi on hyvä liottaa yön yli sillä näin voitetaan keittoajasta puolet. Maito voi imeytyä riisiin yön aikana. Hyvin lionneen seoksen voi kiehauttaa nopeasti ja jättää sitten hautumaan pienellä lämmöllä varttitunniksi.

Tarvittava määrä kynsilaukkaa leikataan ohuiksi siivuiksi. Sauteerauspannuksi sopii hyvin nopeasti lämpöä välittävä ja espanjalainen rautapannu. Kun voi alkaa muttua ruskeaksi on lämpötila oikea. Kynsilaukka-siivut laitetaan pannulle ja sauteerataan. Niitä on tarpeen sekoittaa koko ajan. Maillard-reaktio tapahtuu 45 sekunnin kohdalla jos lämpötila on oikea. Jos haluaa paahtuneemman makuista kynsilaukka niin sauteerausta voi jatkaa vähän pitempään. 70 sekuntia on kuitenkin yläraja.

Sitten vain puuroa lautaselle ja päälle kardemummaa ja sauteerattu kynsilaukka. Sokerin asemasta voi käyttää vaikkapa kanadalaista vaahterasiirappia. Puoli ruokalusikallista riittää oikein hyvin.

Luonnollisestikin kardemumma voi herättää kysymyksiä. Tyypillinen sääntösuomalainenhan käyttää yleensä kanelia. Kardemumma on kuitenkin paljon terveellisempää ja sitä ei tarvitse kovinkaan paljon jotta saavutetaan maun täyteläisyys. Suurin osa käyttämästämme kanelista on kaiken lisäksi suorastaan myrkyllistä. Loppiaisen pakkasissa voi kaivata kaukomaille, mutta nyt tarvitaan kärsivällisyyttä, sillä mikään ei voita omaa kevättämme. Lämmitellä voi vaikkapa tämän Diana Krallin kieltämättä vähän talvisen tulkinnan parissa kappaleesta California Dreamin.

4. tammikuuta 2017

Janusmaisia mietteitä; nonis ianuaaris.


On roomalaisen kalenterin nonis ianuaaris ja kuu lähestyy tänään puoliväliään.

Tammikuun alussa ymmärtää vallan hyvin vanhojen roomalaisten ajattelua ja sitä miksi heillä oli kaksikasvoinen Janus-jumala. Julius Caesarin aikana uudenvuoden juhla siirrettiin december-kuun ja ianuarius-kuun väliin. Janus-jumala katsoi eteen ja taakse. En tiedä ketään joka palvoisi Ianus-jumalaa, mutta toki edellistä vuotta on muistettava kun matkataan kohti uutta. Vanha vuosi voi nimittäin opettaa paljon jota voimme hyödyntää matkalla kohti tämän vuoden Sylvesterin-iltaa. Tietysti jonkin kotoutetun tai oikeista siemenistä kasvaneen kynsilaukan voisi nimetä yksinkertaiseksi Janukseksi. Se olisi sitten se kynsilaukka jota syötäisiin tammikuuussa. Venäläisilläkin on janvar tämän kuun nimenä ja meillä se on tuo tammikuu.

——————————————————————————————————————
Ekskurssi ”Janus”

Janus, roomalaisittain Ianus, oli roomalaisen uskomusjärjestelmän mukaan alkujen, loppujen ja muutoksen sekä ovien ja porttien jumala. Janusta palvottiin aina kylvöajan alussa, satoa korjatessa, häissä, syntymäpäivinä ja muissa tärkeissä aluissa ihmisen elämässä.

Janus kuvattiin yleensä kaksikasvoisena. Januksen kasvot katsoivat eri suuntiin, toinen menneisyyteen ja toinen tulevaisuuteen. Alun perin toinen kasvo oli parraton ja toinen parrakas, mahdollisesti symboloimassa Kuuta ja Aurinkoa. Myöhemmällä ajalla kuvissa molemmilla kasvoilla oli parta. Januksen oikeassa kädessä oli aina avain.  Janus hallitsi roomalaisten ajattelussa kaikkia alkuja: jokaisen päivän ensimmäistä tuntia, jokaisen kuun ensimmästä päivää ja jokaisen vuoden ensimmäistä kuukautta.

Alkujen, loppujen ja ovien lisäksi Janus symboloi muutosta alkukantaisesta elämästä sivilisaatioon ja maatalousyhteiskunnasta kaupunkivaltioon. Janus piti yllä tasapainoa sodan ja rauhan sekä nuoruuden ja vanhuuden välillä.

————————————————————————————————————-

Jollekin raitapurppuralle kävisi varsin oivasti nimeksi Janus. Raitapurppurathan ovat taksonomisesti ”ensimmäisiä.” Huomattava osa maailman kynsilaukoista on nimetty jonkin paikkakunnan mukaan. Mutta kuka tietää vaikka joskus meilläkin kasvavassa määrin ihmiset antavat toisilleen lahjaksi Janus-raapeja juuri näinä päivinä. Janus-raapi voisikin olla hyvä loppias-lahja. Kukapa tietää miten asian laita voi ollakin vaikkapa 30 vuoden päästä. Raitapurppuroiden aikahan on juuri näinä päivinä kun Rocambolet on syöty ja posliinejakaan ei voi syödä joka päivä.

Eilen tuli päätökseen radioluennasssa Johan Huizinghan Keskiajan syksy. Kun tuo luenta alkoi taisi olla heinäkuun viides päivä ja itse laitoin maahan naurista aikaisilta kynsilaukoilta vapautuneeseen alaan. 130 jakso tuo luenta kesti ja kuuntelu kannatti. Kynsilaukasta ei Huizengha mitään puhunut. Suomenkielinen wiki tietää Huizinghasta näin vähän. Tuhdimpaa tietoa löytyy täältä ja tietenkin englanniksi. Tänään alkoi uusi luenta ja se onkin sitten haastavampi juttu kuin puolen vuoden matka Huizinghan kanssa. Kyseessä on peräti Marcel Proustin ”Kadonnutta aikaa etsimässä.” Kadonneen kynsilaukan metsästäjä voi ihan hyvin uhrata muutaman vuoden tähän rojektiin Erja Mannon sujuvan naisäänen seurassa. Radioluennan etu nykyään on siinä että jos ämyrin ääreen ei ajoissa ehdi niin jakson voi kuunnella jälkikäteen. Jos illan tullen on ollut kiirettä viikon mittaan niin ne rästissä olleet 5 jaksoa voi kuunnella yhtä soittoa viikonloppuna. À la recherche du temps perdu  on jäänyt lukematta. Nyt sen voi kuunnella 10 minuutin jaksoissa arkipäivisin. Vaikka ranskalaiset eivät niin kauheasti oikeasta talvikynsilaukasta tiedä niin kyllähän tähän rojektiin kannattaa lähteä ”yhden vaivaisen artisokankin vuoksi.” Jospa se siellä vilahtaisi. Ja nyt kadonneen Pariisin tunnelmiin.