30. kesäkuuta 2019

Skeippipitoinen sekaporina Iuliis-kuun Kalendis-päivänä.

Kalendis Iuniis

On siis seitsemännen kuun Kalendis. Mutta aluksi katse maapallon katolle. Jäätilanne on se mikä se on ja vieläkään ei päästä purjehtimaan Koillisväylää rikkomatta jäätä. Pohjoisen napaseudun jääpeitto on saman suuruinen juuri tähän aikaan kuin se oli vuonna 2012. Mitä tähän sanomme. Inarin-järvi laulun sanoen mukaillen”heinajalla sen sulaa jää.”Siis koillisväylän.

Mutta onpas on aikaan eletty. Eilen kun lämmitin ulkosaunan niin sitten saunomisen lomassa kiinnittyi katse kohti ison tammen varjossa kasvavaan Pihajasmikkeeseen (Philadelphus coronarius). Hämmästyksekseni se oli jo kukassa. Yleensä se ei kuki aikasintaan kuin 9. heinäkuuta eli Jasminin päivänä. Se on todennäköisesti avannut ensimmäiset nuppunsa jo torstaina 27.06. eli kaksi viikkoa normaalia aikaisemmin. Olen asunut residenssissäni kohta 15 vuotta ja voin sanoa, että kovin on aikaista. Noin enhän minä kapinoi. Oksia maljakkoon ja tuoksua tupaan.

Mutta tuonkaan suhteen eivät ole vuodet veljeksiä ja jotain erikoista on nyt ilmassa. Nyt skeipit ovat olleet toden teolla kasvussa vasta Juhannuksen jälkeen kun taas vuonna 2016 skeippiaika oli huipussaan keskikesän juhlaa edeltäneellä viikolla. Ja silloin Jasmike kukki suurin piirtein oikeaan aikaan eli heinäkuun yhdeksännen tiimoilla ja korkeintaan pari päivää tuosta etuajassa.

Mutta skeipit ovat tänä vuonna oikein mehukkaita ja yhden lajikkeen skeipit täytyy nnostaa korkeaan arvoon ja aivan erityiseen maininnan kohteeksi. Kyseessä on outokaisten eli ”unqualified”  ryhmään kuuluva tsekkiläinen lajike Bjetin joka teki tänä kesänä kyllä kaikien aikojen skeipit. Siitä ei pääse yli eikä ympäri eikä muutenkaan. Hämmästyttävintä oli skeipin varren pituus. Ylipäänsä skeipeistä löytyi tänä kesänä kovin herneinen maku. Sellainen niissää on varmaan ennekin ollut ja mitä tästä voidan sanoa niin tuskin kyseessä on sen kummempi asia kuin se että eri aikoina makuvärkkimme ovat  virittyneet eri tavalla. Monelle olen skeippejä taas tänä kesä maistattanut. Jotkut löysivät hernettä ja jotkut pelkkää skeippiä ja kynsilaukkaa. Omakohtaisesti sanoen ja De Re Allii Sativin koekeittön puolesta on ilo esitellä uusi tapa käyttää skeippejä, sii valmistaa niistä halpa, helppo, maukas maailmanluokan herkku jonka äärellä Parman EU-ruokaviraston tirehtöörit kylmenevät.

Höyrystetyt skeipit parsa-kukkakaalilla.

—riittävä määrä skeippejä
—tarpeeksi parsakaalta
—tarpeellinen määrä kukkakaalta

em. emneet höyrystetään puhtaassa vedessä ja nautitaan voin, parmesaanin ja kardemummalla terästetyn mustapippurirouheen kanssa.

Mustapippurin voi terästää siis kardemummalla ja sopiva annostelusuhde on se että puoleen teelusikalliseen rouhittua mustapippuria sekoitetaan veitsenkärjellinen jauhettua kardemummaa. Kardemumma tuo tähän sydänsuven herkkuun aivan orienttilaisen ellei peräti intialaisen maun.


Koeviljelmällä on tehyt paljon havaintoja ja niistä kerromme myöhemmin. Tänään siis tällainen bagatello mutta ehkä jo muutaman päivän päästä enemmän. Kesä on kepeimmillään ja siihen käy hyvin tämä kappale.

21. kesäkuuta 2019

Kesäpäiväntasaus 2019

Joku on varmasti huomannut että De Re Allii Sativi julkimoi myös elokuvia. Tänään oli aika julkaista ensimmäinen englanniksi täysin lähtökohtaisesti tehty elokuva: De Re Allii Sativi ylpeänä tarjoaa uuden kynsilaukka-elokuvan. Olkaa hyvä: Kesäpäiväntasaus 2019 — Sandbergin salaisuus.

Tänään ei loppumusiikkia kaivatakkaan.

12. kesäkuuta 2019

Suuri sensaatio — Artisokka Messidor muuntuu aidoksi kovavartiseksi!

Idibus Iuniis

On pakko uskoa että on jo Iuniis-kuun Idibus. Sen sanoo kalenterikin. Tänään on ilmennyt yksi asia jota on kuitenkin kovin vaikea uskoa todeksi. Mutta kun asian sitten monta kertaa tarkistaa niin uskottava se sitten vain on. Lyhyesti sanottuna, kuten otsikkokin sanoo, koeviljelmällä on tehty hyvin merkittävä havainto joka voi muuttaa 
petinteissen käsityksen kynsilaukan taksonomiasta aivan uuteen muotoon. Jo edellisenä kolmena kasvukautena suuria muutoksia kokenut lajike Messidor on tuottamassa aitoa kukkavartta ja sen varren kasvutapa on kokenut myös valtaisan muutoksen.

Lajikkeen tarina on yksinkertaisesti seuraava. Vuonna 2015 hankin yhden Messidor-nimikkeellä myytävän raapin. Tuotemerkki oli Nelson Garden ja mitä ilmeisimmin se oli kasvatettu huomattavan etelässä. Raapissa oli kymmenen kynttä ja ne olivat huomattavan erikokoisia. Maahan meni siis kymmenen kynttä ja kaikki tuottivat kasvin seuraavana vuonna. Muutaman kasvin varteen tuli klooninippu, mutta muuten kasvu oli tasaista. Ihmeellisintä oli kuitenkin se, että kymmenkyntisen raapin jälkeläisistä jotkut tuottivat vain kuusikyntisen ja kauniin symmetrisen yksilön. Heräsi ajatus laittaa näiden raapien jälkeläiset kasvamaan erikseen ja niin luoda mahdollisesti uusi kanta. Kirjastopenkiin valittiin huolellisesti yksi raapi josta kasvamaan laitettiin vain neljä kynttä. Muutoin viljelmällä istutettiin 36 kynttä. Seuraavassa kuvassa kaksi uuden kasvutavan raapia vuodelta 2016.


Vuonna 2017 kirjastopenkin yksilöt olivat sitten varsin komeita kavereita ja kasvutapa oli pysynyt ennallaan. Saman vuoden syksyllä kannan parhaat kynnet uuden kasvutapansa säilyttäneistä yksilöistä, yhteensä 40 valioyksilöä, pääsivät sitten kirjastopenkkiin, ja lajiketta ei muutoin laitettu kasvamaan ollenkaan. Lajikketta toimitettiin tässä vaiheessa usealle kasvattajalle ympäri Suomea. Seuraavana syksynä viljelmällä alkoi uusi kasvukierto; kirjasto-penkissä lepäsi kahden tuuman syvyydessä kahdeksan julkean kaunista ja valiomuotoista kynttä ja laajemman kasvatuksen penkissä myös 32 valioluokan kynttä. Lajikkelle annettiin syksyllä 2018 myös nimi Sandbergin Messidor. Mitä tuossa vaiheessa voitiin sanoa? Se varmasti tiedostettiin, että jotain erikoista oli todella tapahtumassa. Kun sitten arkistosta löytyi vielä varta vasten otettuja kuviakin niin hämmästys on sitäkin suurempi kun asiaa tarkastellaan nyt, seuraavana vuonna. Raapin wrapperit ovat kauniin valkoisia ja niitä oli onnistuneen kuivauksen jälkeen jopa 5 kappaletta. Ne olivat tietyllä tavalla paperimaisia ja sitkaampia kuin useimmissa lajikkeissa kun puhutaan riihikuivasta tavarasta. Sisimmissä wrappereissa oli purppuraisia pystyraitoja. Kynsien muoto oli alkanut muistuttaa Rocambole-lajikkeiden kynsiä. Ja edelleen näytti siltä, että ne edelleenkin vain muuttuvat tasamuotosimmiksi. Kynnen rakenteessa oli havaittavissa samanlaista keraamisuutta kuin esimerkiksi riihikuivan Saksan punaisen kynsissä. Eli tältä Sandbergin Messidorin kynnet näyttivät syksyllä 2018.


Otsikkoleiman päivänä eli tänään voidaan Sandbergin Messidorin suhteen sanoa lähinnä seuraavaa.


—varsi näyttää hvvin jykevältä lasipurppuran varrelta ja se vinksahtava, rottinkimainen kasvutapa on silmiinpistävä.
—lehdet ampuvat sivuille samanmoisessa kulmassa kuin posliinien lehdet, mutta lehtien kourumaisuus on enemmänkin sama mitä on ryhdikkäillä Rocambole-lajikkeilla kuten Saksan punaisella.
—kasvin lehtirunko näyttää ”kiiruhtavalta” tai pikemminkin ”läkähtyvältä.” missään muussa lajikkeessa ei ole havaittu sellaista ilmiötä että ylimpien lehtien väli pienenee. jos tätä on jotenkin havainnollistettava niin sanotaan asia siten, että se pienenee ikäänkuin geometrisessä sarjassa. jos kolmannen ja neljännen lehden väli on kolme tuumaa niin kuudenen ja seitsemännen väli onkin enää tuuman ja seitsemännen ja kahdeksannen lehden väliä ei juuri enää olekaan. Tältähän se näyttää...



—kukkavarsi ampuu kahden viimeisen lehden välistä ylöspäin aivan pystysuoraan, mutta siinä on jännää vaappuvuutta. No aika näyttää...

Nähtäväksi jää nyt sitten millaisen kiehkuran Sandbergin Messidor tekee ja millaisia sen kloonit ovat? Nyt on vasta perinteisen ajanlaskun mukaan, länsimais-tyypillisen ilmaisun mukaisesti suomen kielellä sanottuna kesäkuun kolmastoista päivä ja kasvi on myös jo muodostamassa hyvän kokoista raapia. Sandbergin Messidor on varastanut shouvvin ja se on nyt jokapäiväisen tarkkailun kohde. Uuttako alla auringon? Ehkä ei, mutta perinteinen jako kovavartisiin ja pehmytniskoihin joutuu nyt koetukselle ja todennäköisesti se ei ole mitenkään kestävä. Näyttää siltä että on olemassa vai yksi kasvuryhmä jonka lajikkeista tuskin yksikään koskaan tuottaa kovavartista muunnelmaa. Silverskinit voivat todellakin jäädä ainoksi pehmytniskojen ryhmäksi. Mutta tarina jatkuu — La Storia continua… Tekee mieli vain soitattaa tämä kappale....

5. kesäkuuta 2019

Lisäporinaa Turbaaneista — kolmenlaisia huiveloita.

ante diem VIII Idus Iunias

Eilinen Cielavas-porina saattoi jo enteillä enemmänkin ja nyt pesee, linkoaa ja kuivaa De Re Allii Sativin toimituksesta. Tänään on nimittäin tehty havaintoja ja viety johtopäätöksiä ihan kaapeli-tasolle Turbaani-kysymyksessä. Kun lukijoiden joukossa on varmaan niitä jotka eivät vielä tiedä mistä joukolle kynsilaukka-lajikkeita on annettu moinen nimi niin kerrottakoot se heti. Se tulee siitä että tämän kasvuryhmän kukinto musituttaa kasvuvaiheessaan ja kypsyessään muodoltaan turbaania. Otsikkokuvasta nähdään oikein hyvin mistä on kyse. Kuva on Ron L. Engelandin aikakauden avaavan teoksen ”Growing Great Garlic” supplementti-osasta vuodelta 1995.

Mutta jopa itse suuri Ron L. Engeland jätti Turbaani-kysymyksen auki ja auki se on vielä tämänkin kirjoituksen jälkeen. Monta kysymystä jää auki ja varmasti tämä kirjoitus täydentyy syksyllä kun raapit on kuivattu ja syynätty. Mitä tämän päivän jälestä voidaan sanoa on tässä roomalaisilla. Mitä eilen sanottiin sanotaan tänään vähän eri tavalla ja toivottavasti viisaampana:

I Turbaanit ovat enemmänkin fenotyyppinen kuin genotyyppinen joukkio.

II Aitojen Turbaanien eli Keski-Aasialaisten Turbaanien lisäksi on olemassa kaksi kynsilaukka-tyyppiä jotka on pakko sijoittaa Turbaanien joukkoon koska niitä ei voi sijoittaa muuallekaan. Aitoja Turbaaneja De Re Allii Sativin koeviljelmällä ovat Dushanbene, Red Janice ja tietyin varauksin Tsekinmaalta vuonna 2016 saatu kanta jonka nimi on Mirejovice. Kyse on yhdestä ns. Smetanan kroatialaisen kokoelman lajikkeesta.

III Aitojen Turbaanien kasvutapa on helppo kuvata ja tunnistaa. Lehtiä on maksimissaan kuusi, joskus jopa seitsemän ja kukkavarren vielä kuoressa oleva rypäs muistuttaa Turbaani-huiveloa. Lehtien kärjet ampuvat aina ylöspäin kun kasvi on vielä nuori. Nuori Turbaani on varsin helppo tunnistaa jo varhaisessa kasvuvaiheessaan. Seuraava kuva on tästä hyvä esimerkki.

IV Toisen joukon Turbaaneja muodostavat pystympään kasvavat ja vaappuvan varrenmuodostuksen omaavat lajikkeet. Vaappuvuudessa on jotain samaa kuin Lasipurppuroissa noin yleensä ottaen. Näisen lajikeiden lehtien väritys on varsin helakan vihreä ja jo aikaisessa kasvuvaiheessaan ja lehtien kärjet lörpsäävät. Lasipurppuroista ei kutienkaan ole kyse sillä latvakloonit muistuttavat enemmän Rocambole-ryhmän vastaavia ja Marmoripurppuroita. Silmiinpistävää näiden lajikkeiden klooninipulle on niiden kaunis symmetrisyys ja se että kloonit ovat tasakokoisia ja muodoltaan hyvin samanlaisia. Eilisessä avauksessa ruodittu Cielavas kuuluu tähän joukkoon ja samoin Smetanan kokoelman kroatialaiset Virovitica, Novi Vindolski, Senkovec ja Velica Gorica. On mahdollista että kaikki neljä em. lajikketta ovat yksi ja sama lajike. Epigeneettisesti artisokka-muuntuja Humpgrid josta on ollut täällä paljon puhetta pitäisi tähänastisen todistusmateriaalin perusteella luokitella tähän ryhmään, mutta latvakloonien osalta se poikkeaa kyllä Cielavas-lajikkeesta ja em. kroatialaisista. Humpgridin latvakloonien itävyys on myös vain murto-osa jos sitä verrataan em. latvialaiseen. Seuraavassa kuvassa vaappuvan varren Cielavas ja lörpsäävät lehdet.


V Kolmas lajikejoukko joka on sijoitettava Turbaanien joukkoon on muuntujien ryhmä johon kuuluvat ainakin kreoli-muuntuja Torchido (Kanta-lajike Morado de los Pedroneras) ja artisokka-muuntuja Tourbillon du Nord (Kantalajike Thermidrome.). Näiden kahden De Re Allii Sativin koeviljelmällä syntyneen lajikkeen epigenetiikka on hämmästyttävän samanlainen. Koossa Tourbillon du Nord ei vielä pärjää Torchidolle, mutta perässä tullaan. Latvakloonien elinkelpoisuuden suhteen TdN päihittää Torcidon murskaavalla tavalla. Muuntujien kasvutapa on hyvin lähellä rotevien kovavartisten pl. posliinien tapaa ollen kuitenkin enemmän verrattavissa Rocambole-ryhmän viherosaan. Raapin muoto muistuttaa myös Rocambolea. Kukkavarsi on ilmetty aito Turbaani. Lehtiä Torchidolla on parhaimmillaan jopa 9-10. Tourbillon du Nordin suhteen emme vielä voi sanoa mitään varmaa mitä lehtiin tulee.

Tiedä häntä. Tutkimukset jatkuvat. Paljon on vielä selvitettävää ennenkuin Turbaanien arvoitus ratkeaa. Ehkä tänään otimme yhden pienen askeleen eteenpäin. Loppumusiiksi kehiin Vanessa Paradis. Hän se laulaa toissa vuonna edesmenneelle Jeanne Moreaulle laulun elokuvasta Jules ja Jim. Laulu on tietenkin Le Tourbillon de la vie (Elämän pyörremyrsky.). Katselin pari vuotta sitten elokuvan hyvin kriittisellä mielellä luettuani Henri-Pierre Rochén kirjan johon käsikirjoitus perustuu. Jos olisin nuorempi niin tekisi siitä vielä kunnon elokuvan tuosta kirjsta. Tietysti vai jos saisin nuoreen itseeni kaiken sen elämänkokemuksen joka minulla nyt on. Onhan elämää nähty ja monta peltoa kynnetty. Truffaut´n tekele on todella kömpelö ja eihän hän näytä ymmärtävän kaikkia eroottisia kiekuroita. Mutta se tietenki vain minun mielipiteeni. Mutta eniwei päästetään Vanessa irti. Turbaanien kanssa on oltu ja ollaan pyörremyrskyssä: Le Tourbillon de la vie. https://www.youtube.com/watch?v=tKuw-F5COtQ

4. kesäkuuta 2019

Cielavas


Nonis Iuniis

On jo Iuniis-kuun Nonis ja niinpä kirjoitetaan De Re Allii Sativi-avaus. Julkaisimme länsimaisen ajanlaskun mukaan 05.02.2017 kirjoituksen jossa pohdittiin kukausien nimiä kynsilaukan mukaisesti. Nyt meidän pitäisi elää varsikuuta eli kukkavarsien kuuta. Tänä vuonna on ihan normaali vuodenkierto ja skeippejä päästään korjaamaan juhannuksen jälkeen ainakin Vanhassa Suomessa. Mutta jos vielä tunnelmoimme vanhojen suomalaisten ajassa niin on hyvä muistuttaa ja kerrata mistä nimi kesäkuu oikein tulee. Niin monta kertaa Kustaa Vilkuna Vuotuisen ajantiedon lukemisen jälkeen asia osaa tietysti kertoa ihan ulkomuististakin mutta kun on kyseessä niinkin pyhä kirja niin on aika siteerata tuon teoksen normaalipainoksen sivua 145 näin sanoen:

””Nykyisen ajan suomalaisissta kesäkuu tuntuu itsestään selvältä eli samalta kuin suvi kuu siis vuodenaikaan kuuluva nimitys jollaisia ovat huhti touko heinä ja elokuu. Jos kesäkuu tarkoittaisi suvea niin odottaisi Kirjakielessä suvi kuuta koska turun seudulla jossa kuukauden nimet on esimmäisen kerran pantu kirjaan suvi tarkoittaa kesää. Siellä kyllä tunnetaan kesää sanoakin mutta toisessa merkityksessä nimittäin tarkoittamassa kesantoa eli kylvämättömänä lepäävää pellon vainion osaa jollaista entisaikaan oli lähes puolet talon pelloista. Vanhassa länsi suomalaisessa työ kalenterissa kesäkuu oli juuri se kuukausi jolloin suoritettiin kesän ajo. ”Jos ei oo mettumaarhin sänkiänsä kääntäny, sillen tuloo syyshalla,” on sanottu Härmässä saakka. Lounais-Suomessa ei pelätty hallaa, vaan sanottiin, että tulee pieni tähkä, ellei kesää ole aikoinaan ensimmäisen kerran kynnetty. Kesänajon tärkeys kesäkuun aikaisena vuotuistyönä näkyy siinäkin, että saman kuukauden nimenä keskiaikana  oli saksassa brachamanet (bracha ”kesanto, kesanajo, aratio prima”), samoin keskiajan ranskassa jascherec ”kesäkuu”, ugar ”kesanto”. Suomen ja viron kesäkuu olisi siis oikeastaan kesantokuu, peltomiehen työhön liittyvä nimi, kyntökuu, kuten sen nimeksi on myös merkitty.””

Miten kesa on sitten muuttunut kesäksi onkin helppo selittää. Sanan kesa viimeinen vokaali tummuu eli etuvokaali muuttuu takavokaaliksi eli ä-vokaaliksi kuten aina kielessämme käy. Tästä on tietenkin se poikkeus että sanan päättävä vokaali ei tummu jos se on sama kuin sanan ensimmäinen vokaali. Tietysti ne Pertti-nimiset miehet joita on kutsuttu Peraksi ovat pitäneet huolen kyllä että tuota tummumista ei tapahdu. Mutta asiaan ja otsikkoon…

Vuodet eivät ole veljeksiä mutta niin eivät ole kynsilaukkohen kasvuryhmätkään. Jotkut ovat aiakaisia ja maailmalla tunnetaan Turbaanien aikaisuus. Suomalaisille harrastajille Turbaanit ovat vielä kovin tuntematon asia. Turbaanit pärjäävät meidänkin oloissamme hyvin jos ne kotoutetaan perusteellisesti. Tietenkin Turbaanienkin joukossa on aitoja ns. aitoja kasvuryhmänsä edustajia mutta sitten myös artisokasta muuntuneita lajikkeita.

Nyt on kuitenkin aika esitellä aivan uusi lajike joka on todella lupaava. Sen aikaisuus suorastaan hämmentää. Asiasta olisi paljon kerrottavaa, mutta on pyrittävä tiiviiseen ilmaisuun ja niinpä on pakko tehdä roomalaiset:

I Lajikkeen alkuperä on Latviassa. Nyt se on viettänyt yhden vuoden koeviljelmällä vietettyään sitä ennen ainakin yhden talven oloissamme reilustikin Vanhaa Suomea pohjoisemmassa.

II Morfologiset tarkastelun jälkeen viime syksynä se osoittautui Turbaaniksi ja sen latvakoonit muistuttivat kovasti niitä kroatialaisia kasvuryhmän edustajia joita oli takavuosina saatu Tsekinmaalta. Latvialainen kasvaa kuitenkin laakista paremmin kuin yksikään seuraavista: Virovitica; Novi Vindolski; Senkovec; Mirejovice ja Velika Gorica.

III Latvialaisen Turbaanin kasvin vihermassa on myös paljon suurempi kuin em. kroatialaisten.

IV Tapaus ”latvialainen” avaa uudella tavalla Turbaani-kysymyksen. Nyt on aihetta epäillä että morfologisten kriteerien perusteella Turbaanit, ainakin oloissamme ilmenevänä fenotyyppisenä suurryhmänä, voidaan jakaa kolmeen alaryhmään. Ne olisivat seuraavat: Keski-Aasialaiset Turbaanit; Suoravartiset Turbaanit ja ns. Artisokka-muuntujat.

IV Latvialainen kuuluu näihin suoravartisiin Turbaaneihin. Suoravartinen on tässä vaiheessa tekninen termi jolla yritetään vetää morfologisten määrittäjien antamien viitteiden pohjalta jonkinlaista kuvaa siitä mistä on kyse.

V Latvialainen muodostaa raapia jo kesäkuun alussa ja ennakoitu sadonkorjuupäivä on heinäkuun neljäs. Vuonna 2016 yksi Artisokka-muuntuja voitiin korjata jo juhannusaattona. Kyse oli lajikkeesta jolle annettiin nimi Sumsikil. Kanta oli syntynyt lajikkeesta jonka nimi oli Flavor. Suotuisana vuonna joka muistuttaisi kevään ja kesän 2016 oloja Latvialainen voisi ehtiä valmiiksi jopa kesäpäivän tasaukseen. Tietysti nyt puhumme Vanhasta Suomesta ja äärimmilleen optimoiduista De Re Allii Sativin koeviljelmän olosuhteista.

Latvialainen saa nyt nimen ja tietenkin sen pitää olla Latvia kielen mukainen. Otamme esikuvaa linnuista ja tässä tapauksessa västäräkki sopii nimen lähteeksi. Latvialaisen kasvua on on ollut ilo seurata ja se on ollut kesän airut. Kuu kiurusta kesähän, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen…” Lajikkeesta käytetään tästä lähtien nimeä Cielavas. Seuraava kuva antaa oivan käsityksen siitä millaista kasvu on Iuliis-kuun Nonis-päivänä.

Lajike voi olla aivan ihanteellinen kesäkuussa tarjolla olevan viherkynsilaukan tuotantolähde. Iuliis-kuun noniksen koittaessa hyvänä vuonna siitä voi olla tarjolla 60-grammaista tuoretavaraa kun puhutaan trimmatusta kasvista jossa on mukana viherosa. Silverskinit ovat hitaampia kasvussaan ja niistä saadaan vihertavaraa vasta juhannuksen jälkeen. Mutta eniwei; on ilo antaa uudelle lajikkeelle oikea nimi. Enää se ei ole ihan mikä tahansa latvialainen. Eikö meistäkin olisi vallan mukavaa jos meitä kutsuttaisiin ulkomailla ihan meidän oikealla nimellä eikä vain epämääräisesti ”suomalaiseksi.” Päästetäänpä vielä lopuksi irti latvialainen tenavatähti Kristīne Cielava. Meillä ei Suomessa taida olla henkilöitä joiden sukunimi on Västäräkki. Kiuruja ja Peippoja toki löytyy. Ai niin, se laulu…