Mistä kunnon kamaa? Kynsilaukkaa viljelemään — olisiko siitä vientituotteeksi? vol 4

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Jos sanotaan suoraan niin ei ole siinä mielessä jossa asiaa pohdimme kolmessa ensimmäisessä tämän sarjan avauksessa. 10 000 kilon tuottaminen vaatii paljon vaivaa ja sitä ei tehdä ilman lisätyövoimaa. Kymmeneen tonniin pääseminen vaatii kahdeksan vuoden nousujohtoisen työn ja senkään jälkeen viljelijä ei pääse palkkakustannusten, investointien, poistojen ja verojen jälkeen kuin 4000 euron kuukausipalkkaan / brutto. Filareen tila jonka asioihin palaamme vielä monta kertaa etsi takavuosina ”pehtooria" jolle saatetiin tarjota palkkaa 26500-32000 taalaa kokemuksesta riippuen. Ja kyseessä oli peräti Bachelor-tasoinen maatalouden ammattilainen. Tuollainen tila Suomessakin tarvitsisi yhden lähes kokoaikaisen työntekijän ja palkkakustannukset olisivat helposti hänen osaltaan sivukuluineen 42 000 euroa vuodessa.

2000-luvun alkuvuosina eräs suomalainen kynsilaukan viljelijä voivotteli tilannetta tähän tyyliin:  ”Suomessa valkosipulipellot ovat yleensä pieniä ja niiden hoito käsityötä. Jotta viljely olisi oikein bisnestä, olisi lisättävä pinta-alaa, investoitava koneisiin ja kylmävarastointiin, ja pitäisi luoda toimivat markkinointikanavat. Valtaosa sadosta olisi saatava menemään suurille kauppaketjuille.” Kyseinen viljelijä nosti hehtaarilta 1000 kiloa. Tämän julkaisusarjan kolmannessa avauksessa osoitimme laskelman avulla että ”antiikkisella menetelmällä” on mahdollista tuottaa hehtaarilla 10000 kiloa korkealaatuista kynsilaukkaa. Tulimme myös siihen johtopäätelmään että tuo kymmenen tonnia ei riitä yhtikäs mihinkään eikä sekään että noita Suomen Filaree-tiloja olisi 5 kappaletta.

Korkeatasoisen kynsilaukan viljelyn tulevaisuus on pienissä hankkeissa jotka tuottavat sitä 1000-1500 kasvin viljelmillä pienen asiakaskunnan tarpeisiin. Mikä rikkaus olisikaan jos maassamme koittaisi suuri kynsilaukka-herätys ja sitä myötä joka kylässä elinvoimaisella maaseudulla olisi ainakin yksi tällainen mikroviljelijä. 1500 kasvin viljelmä on vielä varsin pieni hanke ja se tuottaa noin 100 kiloa tuota himoittua kunnon kamaa ja siitä jää myyntiin omatarpeen ja lisäysmateriaalin jälkeen vielä 80 kiloa. Se ei kuulosta paljolta, mutta jos noita pienviljelijöitä olisi 1000 kappaletta niin liikuttaisiin jo vaikuttavassa 80000 kilon hiljaisessa volyymissa. 5000 tuollaista viljelijää ja volyymi olisi jo 400000 kiloa. Kauanko tuohon menisi sitten aikaa? 10 vuotta on aivan liian vähän, kyse on yhden sukupolven mittakaavasta.

Kymmenen tonnia on monessakin mielessä raja jota on enää vaikea ylittää. Kustannukset kasvavat ja tuotantoa ei voida enää mekanisoida sen enempää. Ja kun sietää epäillä löytyykö tuollaisten tilojen pitäjiä enempää kuin kourallinen niin suuren luokan vientituotteeksi korkeatasoisesta suomalaisesta talvikynsilaukasta ei yksinkertaisesti ole. Mutta onko se tarpeenkaan? Jokaisen pitäisi saada viljellä kynsilaukkaa, sen pitäisi olla suorastaan perusoikeus. Vientituotteena suomalainen kynsilaukka voi toimia ainoastaan ensiluokkaisen ja superensiluokkaisen lisäysmateriaalin muodossa. Mutta olisihan sekin jo jotain. Kynsilaukka on hyvin paikallinen tuote ja niin sen varmaan pitää ollakin.

Tänään palattiin maan pinnalle eikä pohdittu supernovia eikä tapoja haudata ihmisiä. Asioita voi tarkastella aina monista näkökulmista ja se on mielekkään ihmiselämän perustavaa laatua oleva edellytys. Asioita voi toki tarkastella asiasta itsestään läpi. Kynsilaukkaa voi tarkastella katsomalla sitä maailman läpi ja myös maailmaa voi tarkastella katsomalla sitä kynsilaukan lävitse. Molemmat tuottavat arvokkaita näkökulmia ja molemmat ovat hyödyllisiä näkökulmia. Tärkeinä on että tarkastellaan. Ja joulu se vain tulee tällaisella laululla ja tällaisellakin tulkinnalla.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.