31. toukokuuta 2019

Möröt, ruskit ja irtopäät — Kynsilaukkaisen länkkäritrilogian ensimmäinen osa.

Kalendis Iuniis

Sandbergin viljelmälle oli saapunut erikoislähetyksenä hyvin erikoinen kynsilaukka. Raapeja oli iso kahdenkymmenenviiden kilon säkki. Lähetys oli saapunut jotain hyvin kaukaa. Puhuttiin jopa ennen tuntemattomasta transilvaanialaisesta jättiläiskasvuisesta posliinista. Raapit olivat lähes puolen löpsin eli puolen paunan (200 grammaa) painoisia ja kynsistä kasvatettavan lajikkeen kukinnot keikkuivat lähes kahdeksan jalan korkeudessa. Sandberg luotti rauhalliseen kotimaahansa ja jätti säkin jo pimeän syksyn iltana vanhan viljamakasiinin laariin, veti kiduksiinsa sukkana pari saksalaista Finkbräu-ykköstä ja yömyssyksi neljännen veroluokan Kota-Kolan ja kuunteli rauhoittavaa musiikkia Tidal-palvelusta. Oloon ja tilanteeseen mies oli kovin tyytyväinen. Aamulla kun sitten lähti lajittelemaan lähetystä ei hän kauhukseen enää löytänyt säkkiä.
 

Alkoi kuumeinen jäljitys. Kuka oli varastanut lajikkeen ja minne nuo kaikki 800 jättiläiskokoista kynttä oli istutettu? Huhu kertoi että kateelliset savolaiset hevosmiehet olivat ryöstäneet arvokkaan lähetyksen ja vieneet saaliin omille maillensa. Nyt oli aika kostaa ylimieliseksi koetulle Sandbergille joka oli vuosikaudet mukamas vinoillut heille. Sandberg laittoi kuitenkin asiamiehensä liikkeelle ja farmin sotahuoneessa alkoi tiukka satelliittikuvien seuranta. Lokakuun öiden aikana monien vaiheiden jälkeen päästiin jäljille. Tuo uusi kynsilaukka joka oli saanut jo koodinimen ”Mörkö.” Nyt se oli istuetttu rajamaille erään vanhan metsähautuumaan liepeille. Mutta Sandbergin asiamiehillä oli keskinäistä kaunaa ja tapahtumat alkoivat vyörymään merkilliseen tapaan. Melor Druganovits, tuo uskollinen venäläinen, Torsångin Pehtoori Kumikaula-Engström ja luihu kanadalainen Irtopää-Wilson saivat aikaan paljon hämminkiä ennen kuin jo juurineet kynnet pääsivät takaisin isäntänsä luokse. Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Jäämme odottelemaan trilogian toista osaa! Yhden viljelmän lajikkeen voisi todellakin nimetä uudelleen suuren jääkiekkokevään 2019 kunniaksi. Mutta mikä se olisi. Suurikokoisin ja suuren liikesalaisuuden IGOR ei tietenkään tule kysymykseen eikä millekään Posliinien kasvuryhmän klassikkolle voi antaa uutta nimeä. Armenialainen; Barettas Sunshine; Music; Zemo; Yampolskij ja Georgian Chrystal saavat pitää jalot nimensä. Muitakin lajikkeita on vaikea nimeät uudelleen.

Mutta kun asiaa hieman miettii niin yksi luonteva ratkaisu asiaan kyllä on ja se osoittautuu perusteluineenkin ainoaksi oikeaksi. Marmopripurppura jota on jo parin vuoden ajan kutsuttu nimellä Sandbergin Siperialainen saa nyt uuden nimen ja se on yksinkertaisesti ”Mörkö.” Kyseessähän on morfologisesti aivan sama kynsilaukka mikä tunnetaan myös nimellä ”Kodaver.” Se ei ole missään tapuksessa sama lajike kuin Bogatyr, Petrovski, Duganskij Mestnyj eikä myöskään sama kuin Sinij Tsvetok. Eikä se myöskään ole missään tapauksessa sama lajike kuin ns. ”Oikea Siperialainen.”

Parhaimmillaan nyt Mörkö-nimen saanut Sandbergin Siperialainen on tuottanut useita yli 100-grammaisia raapeja. Se on jäänyt aina Supertähti-statuksesta nauttivan IGOR-rocambolen varjoon vaikka on maultaan monien mielestä paljon parempi, siis hyvin kursailematon ja tyylipuhdas Marmoripurppura.

Aurinkoinen vuodenbaika on loittanut, mutta ei pidä intoilla liikoja. On aika soittaa Sommaren är kort.

14. toukokuuta 2019

Siperian lakeus on suuri


Idibus Maiis

Niin se on ja paljon sinne mahtuu myöskin kynsilaukkaa. Mutta mikä on sitten se Siperia? Siperia on valtaisa alue jos ajatellaan pelkästään etäisyyksiä. Ural-vuorten länsirinteellä sijaitsevasta Permistä on matkaa Baikal-järven eteläpään Irkutskiin noin 4000 kilometriä. Kyseessä on sama etäisyys kuin on Espanjan Madridilla ja Venäjän Moskovalla. Kun lähdetään liikkeelle Permistä junalla niin ennen Irkutskia pitää ylittää monta isoa jokea. Makalla kuljetaan monen ison kaupungin läpi. Siperian rata kulkee itse asiassa varsin ”etelässä.” Isot kaupungit, Jekaterinburg, Tjumen, Omsk, Novosibirsk, Tomsk Krasnojarsk ja Irkutsk sijaitsevat karkeasti ottaen kaikki samalla korkeudella kuin Hampuri ja Gdansk joihin meidän on varsin helppo ottaa vertailukohta. Elikkä lääniä ja lakeutta löytyy.

Edellinen toimii tavallaan johdantona kysymykseen ”mikä on sitten ns. siperialainen” kynsilaukka. Aivan aluksi on sanottava että on aivan mielivaltaista nimittää kahta siperiasrta peräisin olevaa kantaa nimillä Novosibirsk ja Irkutsk. Voidaan vain kuvitella kuinka monta eri paikallista kantaa löytyy sen radan varresta joka todellakin lähtee Permistä kulkee Irkutskiin. Sitten pitää muistaa että rata jatkuu pohjoisen tekevän mutkan myötä Tyynenmeren rannalle. Kun suurta Siperiaa asutettiin niin venäläiset tulivt aina uusille alueille kunen heidän valtansa ulottui Tyynellemerelle asti ja myöhemmin Alaskaan saakka. Kaliforniassakin heidän vaikutuksensa näkyy nimistössä. Russian River ei pituudellaan ja vuolaudellaan voi kilpailla Ob-Irtysin, Jenisein ja Lenan kanssa, mutta joki se on sekin. Venäjän Kalifornian kauppakomppania vaikutti alueella ja kynsilaukka on tullut Kaliforniaan myös pohjoista reittä venäläisten myötä. Niin sanottu ”Oikea Siperialainen” lienee ja onkin tätä perua.

De Re Allii Sativin koeviljelmällä kasvaa tällä hetkellä useampikin lajike joihin voidaan liittää jokin siperialainen määre. Ensimmäistä talvea viljelmällä viihtyy myös edellä mainittu ns. oikea siperialainen joka on hyvin hienopiirteinen marmoripurppura. Kaksi muuta on nimetty ison kaupungin tai sen lähialueen mukaan. Kyseessä ovat marmoripurppura Novosibirsk ja Rocambole-ryhmään lopullisesti luokiteltu Irkutsk. Kolmatta vuotta kasvatuksessa on myös kynsien väritykseltään kovin erikoinen siperialainen lasipurppura. Mutta maailma on pieni. Kyseisen lajikkeen kynnet ovat aivan samanlaiset kuin Tsekinmaalta saatu Trubac. Tämä kesä näyttää onko se morfologisilta piirteiltään sama lajike?

Tässä voisi jaaritella vaikka kuinka pitkään joten onkin pistettävä kehiin roomalaiset ja tehtävä väiteketju:

I Olisi aivan järjetöntä väittää että Siperian lakeudella kasvaisi vain kolme eri lajiketta. 



II Tietysti käytännöllinen venäläinen on etsinyt varmoja ja ankarissa olosuhteissa viihtyviä lajikkeita.

III Ottaen huomioon iso alueen joka alkaa Uralin itärinteitä ja jatkuu aina Tyynenmeren rannikolle voidaan olettaa että viidestä tai kuudesta eri lajikkeesta on syntynyt tuhansia erilaisia paikallisia muunnelmia. Voidaan olettaa että noiden paikallisten muunnelmisen joukosta löytyy muutama uusi lajike.

IV Venäläiset osaavat nauttia kynsilaukasta ja he eivät mitä ilmeisimmin lajikkeiden nimityksillä stressaa.

V Venäläisistä kannattaa ottaa oppia mitä tulee kohtaa IV.

Kesä 2019 on käsillä ja havaintoja tehdään päivittäin. Yksi kauden projekteista on saada vähän sekoa marmoripurppuroiden ”sukulaisuussuhteista.” Sitten onkin juhlavaa ottaa niistä kuivatuksen jälkeen luokkakuva. Otsikkokuvassa sitten se ”Oikea Siperialainen.” Loppuun Keisarin hymni.

6. toukokuuta 2019

Prologi ”Kynsilaukka elämäni.”

Nonis Maiis

Vahvasti päätoimittajan äänellä todistaen:

Voi olla että tein tuttavuutta kynsilaukan kanssa jo 1970-luvun alussa. Tosin ensikontaktit ovat olleet, kuten varmasti monella muullakin ikäiselläni, täysin huomaamattomia. Kysymys oli siis siitä että kynsilaukka saattoi olla vaikkapa jonkin kestomakkaran reseptissä. Pohjoisten rajaseutujen ruokakaupoista ei kynsilaukkaa löytynyt eikä tietääkseni sitä kovin moni napapiirin pohjoispuolella juuri kasvattanutkaan.

Ensimmäinen vuosikymmeneni meni varmasti tuntematta mikä tämä kasvi oikein oli. Seuraavan kymmenen vuoden aikana tuttavuutta tehtiin, ja kolmannen vuosikymmenen aikana sitä nautittiin jo huomattavassa määrin. Jos katsotaan tulevaa suuren herätyksen vuotta 2013 niin olympia-vuodesta 1972 jolloin täytin 10 vuotta olisi siihen matkaa vielä todellinen korpivaellus eli noin 40 vuotta.  Toivottavasti tulevien sukupolvien edustajien ei tarvitse enää koskaan elää moisessa pimeässä keskiajassa.

Muutaman vuoden kuluttua, ehkä vuonna 1974, merkittäväksi tietoisuuden kasvattajaksi nousi eräs tietyn tyyppinen sarjakuvan genre. Kyse oli sarjakuvan keinoin toteutetun kauhu-romantiikan kannalta iki-ihanasta kulta-ajasta jolloin pohjoisen raukoilla rajoillakin  löytyi kaupoista sellaisia julkaisuja kuin Dracula, Shokki ja tietenkin Frankenstein&Ihmissusi. Näiden lehtien sivuilta opin varmastikin ensimmäistä kertaa sen mikä kynsilaukka oikein on. Tosin noissa lehdissä tästä kasvista ja sen varsinaisesta päätuotteesta käytettiin sitä toista nimeä. Nyt vanhemmilla päivillä kun omalla viljelmällä kasvaa aitoja romanialaisia lajikkeita useasta kasvuryhmästä alun toistakymmentä niin nuo viattoman nuoruuden päivät tulevat usein mieleen.

Olin oppinut lukemaan nelivuotiaana ja maailma todellakin opetti nuorta miestä. Vuodesta 1967 oli aikaa vielä 28 vuotta ennenkuin jokamiestietokone oli lyönyt läpi lopullisesti ja Bill Gates esittteli visionsa Tiedon valtateistä. Jos joillakin ikäisilläni varhain lukemaan oppineilla on ollut taipumus tehdä asioista valtavirrasta poikkeavia tulkintoja niin syy on yhdeltä kantilta katsottuna siinä, että ei ollut nettiä mistä katsoa miten asiat oikein olivat. Jos olit kiinnostunut liian monista asioista niin koulussa saatoit saada varsin helposti oudon höpöttäjän leiman. Ja jos vanhemmatkin olivat työn ja raskaan arjen pyörittämisessä liiaksi kiinni, niin silloin saattoi nuori ihminen joutua keksimään eri asioille selityksiä ja tulkintoja jotka kieltämättä ovat todellisuudentajun puitteissa mutta taatusti valtavirrasta poikkeavia.

Tulin luovuttaneeksi nuo huolella säilytetyt kauhuromantiikkaa sisältäneet sarjakuvat sukulaispojalleni joten en ole enää voinut selailla niitä lähes neljännesvuosisataan. Yksi kuva tuosta piirettyjen kuvien virrasta tulee kuitenkin mieleen. Siinä Kreivi Dracula makaa linnansa kellarissa arkussaan kasvoillaan tuskainen ilme. Puhekuplakin Draculalla on ja jotain hän siinä varmasti sanookin. Kaulan ympäri ja rinnuksilla levittäytyen on iso, valtaisa kääty kynsilaukkaa. En muista kysyneeni tavaran perään kaupoista ja ehkä hyvä niin. Jos tuota tavaraa olisi ollut kaupan niin varmasti olisi tehty ehkä laajemmallakin porukalla joitain ainakin omasta mielestäni mielenkiintoisia kokeiluja noiden sarjakuvien innoittamana.

Tähän ei sovi sitten kuin yksi kappale: Love of my Life.