Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

De Re Allii Sativi

Torsten Sandberg

Idibus Novembribus A.D.MMXX

DeReAlliiSativi—Kuudes tuotantokausi

Kieli etsii uomiansa

Maat ovat sulana ainakin Vanhassa Suomessa ja istutukset voivat vielä harkitusti jatkua. Hartaiden päivien kuluessa miettii kaikenlaista ja usein ajatukset pyörivät myös kynsilaukassa. Kun ihmiskaverimme tulevat tutuiksi niin voi ilmetä taipumuksia nimitellä heitä. Joku voi saada asiallisia ja joku vähän asiattomiakin nimityksiä. Ajat ovat muuttuneet ja enää ei ole korrektia nimitellä esimerkiksi isopehvaista lähimmäistämme attribuutilla ”perseniekka.” Mutta miten nimitellä kynsilaukka-frendejämme kun niitä on niin monta kasvuryhmääkin? 

Kuten tiedämme niin kieli etsii uomiansa ja pahinkaan KOTUKSEN home-sellainen ei voi estää kielenkäyttäjien luovuutta. Kieli tosiaankin etsii uomiansa ja se etsii aina taloudellista ilmaisutapaa. Olemme joskus täälläkin ottaneet asian esille ja nyt on jonkinlaisen välimietinnön aika jotta keskustelu lähtisi liikkeelle ja erinäisiä kirvokkeita asian tiimoilta löytyisi. Mennäänpä siis asiaan.

Rocambole ja Rocambole-ryhmä. Nimi Rocambole pitää varmaankin hyväksyä sellaisenaan lajikeryhmän nimeksi. Osuvan suomi-asuisen nimen keksiminen on työlästä ja nyt jäädään varmastikin jollain tapaa koomisen mietinnön tasalle. Mutta jonkin sortin nimike-ehdokkaita voisivat olla ”käyriäinen,” ”käyris,” ”käärylä” ja  ”rokkis.” Vakavamielisen harrastajan suusta ilmi-morfeemi ”perspuoli” ei ole ollenkaan asiaton. Nimityshän kuvaa juuri sitä mistä Rokkiksen raapin tunnistaa ensimmäisenä. 

Marmoripurppurat. Sana marmoripurppura on jo varsin pitkä kuten jokainen voi itse maistaakin. Miten siis olisi ja kävisi vaikkapa seuraavat nimitykset: ”marmis,” ”marmoriini,” ”möpötsi,” ”möpsi,” ”mömpsi” ja ”möppeli.” Tulevaisuudessa kun Suomessakin nähdään KEPU-vapaita maalaismarkkinoita, ja ehkä aidot kynsilaukka-festaritkin, niin satunnainen ja valistunut ostaja saattaa mennä kolmenkymmenen kynsilaukan lajikevalikoiman omaavan kauppiaan luo ja kysyä: Onks teil sit möpetsii joka käy parhaiten soteeraukseen. Oliks se Sinij Tsvetok?

Lasipurppurat. Tähän on sanottava yksi huomio. Kun joku on yrittänyt tuoda tälle kasvuryhmälle täysin suomenkielen vastaista nimitystä ”lasitettu purppuraraita” niin on menty kovasti harhaan. Suomen kieli antaa mahdollisuuden korjata tämä ns. Engelandin erehdys oivaltavalla tavalla. Ron L. Engeland laatiessaan ylivertaista skeemaansa luokitteli Lasipurppurat hyvin läheisesti raitapurppuroiden ja marmoripurppuroiden suurjoukkoon. Geneettisesti ottaen Lasipurppura on Aasian purppuroista juontuva geneettinen linjasto. Engelandin erehdys… no tuskinpa kukaan olisi voinut päätyä muuhun. Lasipurppuroissa on muutama morfeemi joita Engeland ei ehkä huomannut aikoinaan. Lausuttaessa nimeä ”Lasipurppura” aukeaa suu liian monta kertaa, mutta niin ei ole ruotsalaisten laita jos joskus he pääsevät eroon Åke Trudessonin sekavista jorinoista ja alkavat käyttämään Engelandin tarkistettua skeemaa. ”Glaspurppur” olisi riikinruotsia puhuvan suussa kovin  antiikkinen ja kankea sana mutta ”glasslila” onkin sitten hyvin kaunis ilmaisu. Jotakin pitää tähänkin sanoa ja olkoot seuraavat jotain josta voidaan sanoa ”jotain pientä.” Miten siis: ”lasikas,” ”lasis,” ”kepsi,” ”lepsi” tai ”lasiainen.”

Posliinit. Posliini on sinänsä taloudellinen sana. Moni harrastaja, alan mies ja nainen, joutuu vastaisuudessa selittämään mitkä se posliini sitten oikein on. Sitähän se on; kuoret ovat valkoiset ja ja raapin jömpseä olemus tuo mieleen kahvikupin. Miten olisi sitten vaikkapa: ”teema,” ”domino,” ”porsse” tai ”bosse.” Hienommasta ja siroimmasta posliinien kasvuryhmän lajikkeesta voisi käyttää nimeä ”Arctica” sillä ei tässä minkäänlaisten muumi-mukkeloiden kanssa pelleillä.

Silverskin. Varmaankin joku on jo puhunut ”hopeakuoresta.” Silverskin voi olla sellainen sana joka on pakko ottaa lainasanaksi. Silverskin ei todellakaan ole mikään vähäinen veli ja sepäs saakin ajatukset liikkeelle ja niissä mennään jopa viikinkimytologian pariin. Siispä: ”silsi," ”esses,” ”sol-sol,” ”sowi,” ”sowilo,” ”sulu” tai sitten ihan hopea-johdannaiset kuten ”hopiainen,” ”hopli” tai ”hopsi.”

Raitapurppura. Vaikka Raitapurppura onkin paljon taloudellisempi ilmaus kuin purppuraraita kun etsitään vastinetta englanninkieliselle termille ”Purple Stripes” niin siihen ei pidä olla tyytyväinen. Jotain on kuitenkin sanottava: ”raitis,” ”raitiainen,” ”purppis” tai ”raipu.”

Käsittelemättä jää vielä artisokkien kasvuryhmälle sopivat ilmaisut ja tietenkin kreolit ja Aasian purppurat. Mutta pitäähän jotain jättää vastaisuuteenkin. Lopuksi voidaan sanoa ykskantaan että ”rakkaalla lapsella on monta nimeä.” Pitäisi varmaan pohtia millainen olisikaan Joe Bidenin suhde kynsilaukkaan. Ehkä se on jopa hillitty. Biden on varmaan istunut aidossa italialaisessa pizzeriassa ja jokin kosketus kynsilaukkaan hänellä sitä kautta voi olla. Tuleva varapresidentti ja ehkä myös tuleva presidentti Kamala Harris on taatusti sinut asian kanssa jo lapsuudestaan. Jamaikalais-intialaiset perintötekijät takaavat tämän. Mutta onko Kamalalle tuttu nimi kalifornialainen Chester A. Aaron ja tietääkö hän tuon miehen elämänuran merkityksen? Vai lieneekö Kamala koskaan kuullutkaan muista lajikkeista kuin Kalifornian aikainen tai Kalifornian myöhäinen. 

Ottamatta kantaa siihen pitääkö olla mieluummin demokraatti kuin reppari eli tasavaltalainen muuten kuin ilmaisulla ”tasavaltalainen kirjoitustyyli on demokraattista” niin jotain toki. 

De Re Allii Sativin koeviljelmällä toista vuotta kasvava Turbaanien kasvuryhmän maineikas edustaja, Lotus-lajike, on saanut kanta-nimen ”Kamala” tuon ehkä tulevan ”doubled first ladyn” mukaan. 

Ja nyt maahan menevät Kamala-raapithan tuossa otsikkokuvassa sitten ovatkin. Kamalaa saa De Re Allii Sativin koeviljelmältä jo syksyllä 2021 jos nätisti pyytää ja oravannahkoja on riittämiin, mutta syssä 2021 voi olla jaossa 30 raapia ja 200 yksöstä.

Joe Biden on 60-lukulainen joka kuuntelee varmasti edelleenkin kovin mielellään Beatles-kamaa ja Beach Boysin Pet Sounds-levyä. Mutta entäs Kamala… No, olisin  pettynyt jos Kamala ei diggaisi Princeä ja hänen suurenmoisinta luomustaan johon nyt päätämme.

Ja tähän tietty Princen Purple Rain juutuupista.

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

De Re Allii Sativi — Kuudes tuotantokausi

Paras on niin suhteellista

Kalendis Novembribus anno MMXX

Aivan aluksi on kuitenkin päiviteltävä ja ihmeteltävä säätilaa. Pohjoisella napa-alueella on melkoinen määrä jäätä hukassa jos katsotaan pitkää tarkasteluväliä. Mutta jos katsotaan neljänkymmenen vuoden keskiarvoa niin silloin voidaan sanoa että jäätä on hukassa kymmenen kertaa Suomen kokoinen alue. Yleensä kaksi napa-aluetta tasaa toisiansa; jos pohjoisessa on vähemmän jäätä niin sitten sitä on enemmän Etelänapamantereen tietämillä ja tietenkin päinvastoin. Nyt etelässä on kolme kertaa Suomen kokoinen alue enemmän jäätä, mutta silti jääpeitettä puuttuu kahdeksan kertaa Suomen kokoinen alue. Jossakin on siis vettä varsin paljon kierrossa, maalla, merellä ja ilmassa. Vuodet eivät ole veljeksiä ja kuka tietää vaikka täällä Koto-Suomessakin näemme kuivan ja lämpimän marraskuun. Jokainen voi katsoa tästä linkistä tilanteen ja olla lähinnä kauhuissaan.

Mutta nyt asiaan joka nousee yhä useammin ajankohtaiseksi kun tietämys kynsilaukasta kasvaa maassamme. Viimeisen neljän vuoden aikana De Re Allii Sativin koeviljelmä, kaiken ollessa vielä kokeilua ja kovin pienimuotoista, on voinut toimittaa lukuisalle joukolle harrastajia runsaasti eri kasvuryhmiin kuuluvia lajikkeita. Joku on voinut perustaa viidenkymmenen lajikkeen oman viljelmän ja kymmenillä kynsilaukan ystävillä on vähintään 8-12 eri lajiketta. Eteenpäin on menty joten luonnollisestikin kysymyksiä nousee kuin sproutteja huhtikuulla. Herää siis kysymyksiä, ja niin on oikein hyvä.

Aivan toiseksi on tässä kirjoituksessa sanottava yksi asia. Miten sen nyt sitten pukisi sanoiksi. Sanotaanko sitten vaikka näin:

"Rakastavat huoltajat ottavat huomioon perheensä kaikki lapset ja heidän tarpeensa. Jokaista he kannustavat, ja he jakavat resurssejaan oikeuden-mukaisesti. Jos joku vaatii enemmän aikaa ja vaivaa haasteellisuutensa vuoksi, niin silloin resursseja keskitetään kokonaisuus huomioon ottaen. Jokaista lasta autetaan löytämään paikkansa maailmassa, ja kodit ovat jo parhaita paikkoja opettaa sitä mitä on erilaisuus. Kansalaistaito on oppiaine, jonka lapsen kasvattajat voivat kaikista parhaiten iskostaa lasten mieliin omalla esimerkillään. Superkyvykkäitä ei saisi tasapäistää eikä erilaisia ja joskus kovinkin haasteellisia oppijoita ei saa masentaa. Joka sisäistää tämän ei ehkä enää kysele sen perään mikä on maailman paras kynsilaukka. Erilaisuuden ja kaikkinaisen kirjon tunnustaminen on tässä suhteessa kaiken kasvun ja tietämisen lähtökohta."

Lähdemmepäs liikkeelle viinimaailmasta. Meille on opetettu että on kolme erilaista viinityyppiä eli punainen, valkoinen ja rosee. Hmmm.. joku voisi tietysti puhua harmaastakin viinistä… Rosee saadaan aikaan värteeraamalla punaisten rypäleiden kanssa. Toisaalta valkoista viiniä voidaan valmistaa punaisistakin rypäleistä, mutta punaista et saa valkoisista ilman keinotekoista väriä. Kaikki viinit tehdään yhden ja saman Vitis vinifera-kasvin alalajikkeista. No muutama poikkeus on toki olemassa. Pääsääntöisesti kaikki Chilen ulkopuolella kasvatettavat viiniköynnökset ovat kahden eri kasvin yhdistelmiä koska viinimaailma ei ole ollut sama Phylloxera-katastrofin jälkeen.

Jos viiniä, joka on myös väärinkäytettynä hyvin haitallinen alkoholijuoma,  lähestytään arvostavalla tavalla niin silloin puhutaan aina kokonaisuudesta. No arvostukset toki muuttuvat. Kun Suomen purjehdusmaajoukkue juhli Lontoon vuoden 2012 kisojen jälkeen menestystä ja mitaleja, virtasi viini juhlissa ja huvimestarina toimineesta Sari Multalasta sanottiin että hän osaa yhdistää ruuan ja viinin. Ollaan edetty paljon ajasta ja vuoden 1964 Tokion kisoista jotka päättyivät Ranskan kannalta katastrofaalisesti. Voidaan jopa todeta että raitis hevonen pelasti tuon kansakunnan urheilumaineen.

——————————————-

Ekskurssi: Ranskan olympiaurheilun viinikatastrofi

Ranskan piti saada tukku kultamitaleja vuoden 1964 Tokion kisoista, mutta kaikki ennakkosuosikit pettivät toisensa jälkeen. Miesten pikaviestijoukkuekin jonka vaihto pelasi kuin unelma, koki Waterloonsa. Ranskan maineen pelasti vanha jermu Pierre Jonquers D’Oriola raivoisalla ratsullaan LUTTEUR-B. Sama heppu oli voittanut esteratsastuksen Grand Prixin jo Helsingissä 1952 ratsullaan ALI BABA. Kisojen jälkeen vaadittiin selitystä surkealle menestykselle ja totuus oli karmea. Ranskalainen huippu-urheilija vietti varsin kosteaa elämää, viiniä vedettiin kiduksiin pullo, puolitoista päivässä... Ja sehän vastaa noin puolikasta neljäkytvolttista kansantislepulloa (Koskenkorva). Erityisesti leireillä ja isoissa kisoissa fransmannit villiintyivät varsinaisiin bakkanaaleihin, ja naisurheilijat eivät totisesti jääneet kakkosiksi. Toisaalta ei ole varmaa sekään etteikö tuo mainio ratsu LUTTEUR ollut Ranskan joukkueen ainoa raitis ”henkilö” Tokion kisoissa. Ranskalaiset menivät itseensä ja menestys Mexico Cityn kisoissa vuonna 1968 olikin jo vallan erinomainen, kuudes sija mitalitaulukossa ja seitsemän kultaa.

——————————————-

Kynsilaukkaa voi pureskella raakana ja käytää moninaisiin tarkoituksiin ja sitä voi syöttää hepoille ja poneillekin ennaltaehkäisevä rohtona. Mutta kuka ymmärtää käyttötarkoituksen ja eri ruokien vaatimukset? Mikäpä on sopivin kynsilaukka käytettäväksi Dauphinoise-gratiiniin, mikä tuo parhaat puolet esiin lammas-pohjaisen aterian kokonaisuudesta, minkä lajikkeen skeipit ovat sokeriherneisiä, minkä kasvuryhmän kynnet tuottavat parhaat talviversot ja mikä on parasta sauteeraukseen ja mitkä lajikkeet ovat raakapuristetta pääasiassa nautiskelevan intoilijan hifistelylistan kärjessä? Kynsilaukka ruuanlaitossa on aiheena rannaton meri, mutta harva on päässyt kävelemään edes rantahietikolla. Alexandra-Suomessa ei olla päästy vielä luolansuuta pitemmälle jos tämä viittaus ihmiskunnan  alkuhämärään tässä sallitaan. Onpa siis keskityttävä yhteen asiaan ainakin tässä ja se on sitten raakapuristeen hifistelylista TOP5, tai sanotaanko 5 vaikuttavaa.

I Karpaatialainen/Tristan. Kova hitti Amerikan keittiömestarien keskuudessa. Vaikea kasvatettava ja hyvin tautiherkkä lajike, joka jurnuttaa vuodesta toiseen ja valittaa kuin Katarina Jagellonica aikoinaan Turun linnassa kylmää ja kosteaa talvea. Mutta jos sen saa tuottamaan edes keskikokoisia kynsiä niin ah… Rakenne on uskomattoman hieno. Puriste on kuin rakeista voita. Öljyinen se on ja itse puriste on taianomaisen näköistä. Maku on tulinen ja viettelevän makea. Sen alkuperä on Puolan Karpaateilla, mutta tämä hienohelma-rocambole tunnetaan monella nimellä.

II Rosso di Sulmona on kerran valittu vuoden kynsilaukaksikin . Lajike on vaatinut kovasti kärsivällisyyttä, jotta se kasvaisi hyvin niinkin Pohjoisessa kuin Vanha-Suomi.

III Niin ikään kerran vuoden kynsilaukaksi valittu Bjetin. 

IV Marino josta on Suomessakin liikkeellä ilmeisesti ainakin kaksi kantaa. Outokaiseksi luokiteltava Marino gs. Sandbergiensis kasvaa joka tapauksessa kovinkin eri tavalla tultuaan pohjoiseen. Moni amerikkalainen kasvattaja sanoo että jos pitäisi kasvattaa vain yhtä lajiketta olisi se ilman muuta Marino. Se on kakku joka ei ole pelkästään kaunis päältä, vaan sen maku on myös jotain perin harvinaislaatuista.

V Havran/Petrovski ansaitsee aina paikkansa viiden vaikuttavan joukossa. Perusteluja ei tarvita.

Listalta puuttuu monta lajiketta ja mainittakoot nyt vaikkapa Vessalico ja Killarney Red. Spanish Roja ei listalle mahdu. Toisaalta Killarney Red, Montanan lahja kynsilaukka-maailmalle, on mitä suurimmalla todennäköisyydellä Spanish Roja uusi elinvoimainen kanta. 

Tällä kertaa loppumusiikkina palanen Marseljeesia pienellä johdannolla.

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

De Re Allii Sativi — Kuudes tuotantokausi

Raapi on riskinä ruma

Sandberg: Suuria raapeja metsästin aikoinaan minäkin.

Vihannes kostaja: Vai sellainen tuhlari-poikako ollut oot sinäkin!?

Sandberg: Menneet on menneitä haittaa ei, ei. Raihnaiset raapit ne sellaiseen lumon vei.

Vihannes kostaja: Raapi vasten raapia, purp-purp. Siinä sitä jotakin on.

Duetto oopperasta Vihannes kostajan paluu. I näytöksen johdantosanat ja Oopperan motto..

Sandberg ja Vihannes Kostaja jäänevät pohtimaan rumien raapien arvoitusta keskenään, ja ehkä joskus saamme luettavaksemme koko libreton. Mutta asiaan jos kohta Aasiaankin. Satokauden 2020 ilmiö isoja raapeja tuottavilla lajikkeilla oli monikyntisyys. Toki tuplia, triploja ja suurempiakin monstereita on nähty aiemminkin tässä maailmassa, mutta ei siinä määrin kuin nyt. Monet lajikkeet tuottivat isoja raapeja. Suurin Isovenäläinen IGOR painoi 182 grammaa. Sandbergin siperialainen tuotti kymmenen yli 140-grammaista suurimman ollessa 178 grammaa. Jättiläisten joukosta, ja nyt puhutaan yli 120 gramman raapeista, ei pääsääntöisesti löydy virheetöntä yksilöä jos kriteerinä on kaunismuotoinen raapi tasakokoisine repeämättömine kynsineen. Yhtä kaikki voidaan todeta mahtipontisen lakonisesti kuuluvalla äänellä: RAAPI ON RISKINÄ RUMA.

Vaan mikä onkaan homman nimi? Miksi joidenkin lajikkeiden raapit kasvavat niin suuriksi että kynsien kuoret repeävät ja jälki on mitä se on? Olisiko pohjimmiltaan kyse vain ihmisen ahneudesta? Jospa palaamme tuokioksi alkuhämärään ja aikaan jolloin ihminen ei vielä ollut domestikoinut kynsilaukkaa. Tarkalla sijainnilla ei väliä mutta jossain siellä Keski-Idässä karuilla ja soraisilla aronrinteillä kynsilaukka eli elämäänsä lisääntyen ja levittäytyen hitaasti mutta varmasti. Sen ensimmäinen lisääntymisstrategia oli tuottaa latvaklooneja, ja kasvi saattoi olla tyyten jos se pääsi eteenpäin muutaman kymmenen metriä vuodessa. Maan alla karuissa oloissa ponnistelivat raapit viettäen omaa elämäänsä ja häviten kilpailun heinäkasveille ja aron kukille. Kynsilaukka on, vaikka asia on saattanut jäädä ymmärryksen hämärään, ihmisen jalostama ja vaalima kasvi; 180-grammaisia Isoja venäläisiä ei luonnosta löydy. Otetaanpa nyt vielä verrannoksi ihminen ja se tapa jolla hän on jalostanut eläimiä. On lihakarja-rotuja joilla on tupla-lihakset jalostuksen tuloksena. Omalla tavalla kauheinta on erään rodun, Belgiansinisen, kohtalo. 

Niin… keisarinleikkauksella maailmaan ja kaikki ihmisen pohjattoman lihanhimon vuoksi. 

Kaksoislihakkuus… tulee mieleen kaksoiskyntisyys. Isoissa raapeissa on todella erikoisen muotoisia kynsiä. Tänä vuonna isoja tuplia, triploja ja monstereita syntyi lajikkeista jotka olivat vasta toista vuotta ns. uutena kantana maassa. Ne oli tuotettu klooneista jotka kypsyivät syksyllä 2017 ja tuottivat yksösiä syksyllä 2018. Yksöset menivät maahan luonnollisestikin syksyllä 2018 ja tuottivat varsin isoja raapeja syksyllä 2019. Syiksi voisi kuvitella jonkin seuraavista, mutta tässä pohdinnassa on vain kyse De Re Allii Sativin koeviljelmästä Sandbergilla.

I Erikoisen lämmin talvi on vaikuttanut asian. Fertiilien lehtien tyvissä olevat hankasilmut ovat ohjelmoituneet jotenkin oudosti viime talven aikana tai sitten vaikutusta oli jo kuumalla kesällä 2019. Ongelmaa esiintyi runsaimmin usealla Rocambole-lajikkeilla ja yhdellä marmoripurppuralla.

II Maa oli ylilannoitettu.

III Lajikkeilla jotka tuottivat paljon tupla-, tai triplakynsiä ja myös monstereita on tuplakromosimisto.

Mutta onko tarpeen lainkaan kasvattaa suuria raapeja? Jospa tässä vaiheessa ottaisi tosissaan Vihannes Kostajan ystävällisen, jos kohta syyllistävän vihjailevan ooppera-repliikin ”Vai sellainen tuhlari-poikako ollut oot sinäkin” tosissaan. Ja sitten kysymme luterilaisittain kuin katekismuksessa ikään ”mitä se tarkoittaa?” Nimittäin ennen vanhaan kun sotaa käytiin konventionaalisesti oli humaanilla tykistö-kenraalillakin sellainen periaate että ei saanut ampua liian suurta, ylisuurta tuliannosta vihollisen asemiin. Ylisuurten raapien ilmaantumisessa kyse voi olla ylilannoittamisesta. Mutta sekään ei toisaalta ole kattava selitys ongelmaan joka voidaan todellakin kiteyttää sanoihin: RAAPI ON RISKINÄ RUMA.

Asia ei ratkea yhdellä mietintäkierroksella. Ajatus juoksee vinhaa vauhtia ja eräs vanha humoriski laulu saa uudet sanat…

Oon köyhä ruikuli mä vaan 

kun viimä kesänä kato on käynyt viljelmän tienoilla

Meni raapimiehen maine sen siliän tien 

kun tuplakynnet riehaaantui 

Ja home alkaa ahdistella miestä hilpeää 

kun wrapperit on hajonneet

Eihän se molous synti oo

mutta kyllä se hatuttaa

Kun Isotryssät rispaantuu

onhan se mahtava, onhan se suuri

vaan sen raapi on riskinä truma 

Iso ryssä on tuplana rujo, röhjömä

sen raapi on riskinä ruma

Missä Rokkiksen kuoret ne halkee

siinä Möpötsi vielä on valkee.

Ei tähän muuta sitten kuin vielä Mikko Alatalo ja muuan laulu.

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

Artisokat arvoonsa

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

Artisokat arvoonsa

Kirjoitettu elokuussa 2020. Terminen talvi ei saapunut syksyn istutusteen jälkeen normaalissaa aikataulusssa ja sen näki sadonkorjuun koittaessa.

Hyvä isä kohtelee kaikkia lapsiaan tasapuolisesti ja antaa heille hyvät mahdollisuudet kasvaa, kehittyä ja löytää itsensä. Mikä pätee ihmiseen pätee myös kynsilaukkaan. Jokaisella ihmisellä on lahjoja jos hän ne löytää, tekee päämääränsä eteen töitä ja häntä myös oikealla tavalla kannustetaan. Suomalaiset ovat kovasti mieltyneet kovaniskoihin ja tiettyihin lajikkeisiin; missä hyvinkäyttäytyviä lapsia suositaan siinä suositaan myös kasvuvarmoja kynsilaukkoja.
Artisokka nimenä herättää varmasti ansaittua huomiota. Sillähän ei ole mitään  tekemistä Latva-artisokan (Cynara scolymus.) kanssa itsessään. Mutta, kun erään kynsilaukan kasvuryhmän raapin ilmisasua halutaan osuvasti kuvata niin juuri tähän tarkoitukseen nimitys ”artisokka” on sitten oivallisista oivallisin.

 

Artisokka ei aina kasva mitenkään nätisti jos tällaista ilmausta haluaa käyttää. Pohjimmiltaan se on etelän oloissa viihtyvä kasvuryhmä ja sen pitäisi päästä hyvään kasvuun jo maaliskuun ensimmäisellä puoliskolla. Ja hyvällä kasvulla tässä tarkoitamme sellaisia olosuhteita jotka ovat vakaat ja hyvät jossain Saturnuksen maan, Italian, ilmanalassa. Muitakin otollisia paikkoja toki on.
 

Mutta eikö kaiken pitänyt olla kunnossa meillä Väinönmailla varsinkin viimä talven aikana. Kaikkea muuta näimme. Jotkin artisokka-lajikkeet ottivat pataansa aivan ikihyvin ja muutama heitti pyyhkeen kehiin aivan kokonaan. Viime talvi oli jotain aivan muuta mitä ns. talvisateiden ilmasto jossain Väimeren syleilyssä. Ja kun viimein päästiin lupaavaan kasvuun niin sitten rankka lämpöjakso läkähdytti kasvun. Mutta jotain sentään hyvääkin.
 

Jyvä erottui akanoista eli kuudennen kasvukauden jälkeen syssä 2019 valitut Theradorin 16 kynttä tuottivat oivan sadon. Yhdessäkään kasvissa ei ollut varsiklooneja. Vuonna 2014 alulle laitetusta kannasta on ankaralla kädellä ainakin toistaiseksi kitketty pois tämä ominaisuus. Tänä vuonna kaikki artisokat näyttävät tänä vuonna vähän samanlaisilta pl. Therador ja Tsekinman Stephan. Mutta uusi vuosi toki voi kaiken taas muuttaa parempaan suuntaan ja sitten näemme taas enemmän monimuotoisuutta.
 

Artisokkia kasvattaa moni suuremman mittakaavan viljeelijä tavoitellessaan pikavoittoa. Lisäystavara tuodaan ulkomailta ja ne istutetaan väkivaltaiasella menetelmällä koneellisesti. Moni kauppapuutarhakin myy ulkomailla kasvatettuja lajikkeita  lisäystarkoitukseen ja jälki on sitten mitä se on.

Artisokka-lajikkeilla on kynsilaukan valistuneen ystävän sydämessä suuri tila. Sille on aivan oma käyttötarkoitus mitä muilla kasvuryhmillä ei ole tarjottavanaan. Ehkä menemme roomalaisiin:
 

I Artisokka on maultaan mieto ja lempeä ja se sopii niille jotka eivät ole kovin polttavan maun perään. Kaikkinensa on kyse pienemmästä allisiinipitoisuudesta mitä rankkojen kovavartisten kynsistä löytyy.
 

II Eri artisokka-lajikkeiden mauista löytyy sellaista vihanneksellisuutta mitä kovavartisista ei löydy; polttava maku niin helposti peittää kaiken muun. Kreoleille ominasta yrttisyyttä ja vastaansanomatonta hienostuneisuutta ei artisokista löydy, mutta onpa niiden rustiikkisuus aivan vastaansanomatonta aivan ulkonäöstä lähtien.
 

III Artisokat ovat kypsää tavaraa jo elokuun lopulla eikä tähän tarvita väkivaltaista pikakuivausta. Artisokan mehukkukkuus ja pirskahteleva öljyisyys on parhaimmillaan aivan tuoreissa ja täysikavuisissa kynsissä. Ehkä kysymys ns. "Nouveau-lajikkeesta" pitää ottaa uudelleen tarkasteluun.
 

IV Artisokkien kynsistä saa erinomaisia talviversoja. Eivät ne ole ehkä yhtä vienon elegantteja kuten Silverskinein kynsistä saadut, mutta mittaa ja rotevuutta niissä kyllä on.
 

V Silverskinien ohella artisokkien kynnet sopivat hyvin talvella valmistettaviin pataruokiin.
 

VI Ainoa oikea kynsilaukka jota voi valmistaa kuranttia Dauphinoise-gratiinia on tietenkin artisokka ja esim. Therador on tähän aivan ehdoton lajike.

Ja mitäpä loppuun? Jos artisokka olisi soitin niin se olisi ilman muuta luuttu. Harvahan nykyään luuttua soittaa. Oikein hyvin tähän sopii Vivaldin luuttukonsertto D-duuri RV 93. Ja tietenkin Julien Breamin tulkitsemana. Breamin tulkinta on riittävän nopea ja tänään tuli todistettua että se lisää mustikanpoimintaan tehoa noin 25% kun puhutaan käsinpoiminnasta. Tässäpä  sitten Julien Bream ja Vivaldin univesrumien rajoille yltävät sävelet.

Kirjoitusta muokattu 20.07.2022.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

Vielä kerran kirjastosta

 

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

De Re Allii Sativi
Torsten Sandberg
ante diem XV Kalendas Augustas A.D. MMXX

Vielä kerran kirjastosta

Asiasta on toki kirjoitettu aikaisemminkin jo niinkin kauan kuin lähes kolme vuotta sitten. Mutta ennen kuin jatkamme tästä niin on syytä katsoa mitä katolla tapahtuu ja siellähän tapahtuu. Pohjoinen napajään alue on pienimmillään mitä koskaan. Koillisväylä on purjehdusvapaa hyvin marginaalein. Uintimatka Kiinaankiin on nyt lyhyempi. Uimareita  emme siellä ehkä koskaan näe, mutta varmasti lähivuosina varmasti kaiken maailman melojia ja soutajia ja tietenkin purjehtijoita. Maailma muuttuu kovallla tahdilla. Ilmastovaikutukset ovat hämmentäviä kun metsä Siperian ikiroudan päällä palaa. Tilannekatsauksen voi tehdä tästä ja miettiä hukummeko vai paistummeko ensin. Siinäpä kysymys. No ennen sitä voimme kyllä viljellä ja kasvattaa kynsilaukkaa.
Mitä kirjastopenkin teoriasta ja sen perusteluista voi sanoa on pääpiirteissään tehty jo vuoden 2017 syyskuisessa päivityksessä. Mutta jos siitä jotain nostaisi esille niin tässä se varmastikin olisi:

II Kasvit kommunikoivat keskenään monella tavalla. Aivan samalla tavalla kuin ihmisten kesken tehdään kulttuurivaihtoa tapahtuu sitä kasvienkin maailmassa. Vaikka aito Kreoli tuskin tuottaa koskaan leveysasteillamme niitä kaikkein suurimpia raapeja, niin sillä on kuitenkin varmasti paljon kerrottavaa kylmiin olosuhteiisiin tottuneillle kovaniskoille.
Mitä edellisestä sitten voidaan sanoa? Kommunikaatio voi olla ainoa selitys joillekin ilmiöille jotka on havaittu vuoden 2017 jälkeen. Mitä Kreoleista ja niiden koosta arveltiin pitää paikkansa, mutta kyllä 50 gramman raja menee rikki tänä vuonna kahden lajikkeen osalta ja penkissä odottelee ehkä jopa suurempikin yllätys.

Mutta jos nyt jotakin tekisi niin varmasti olisi aika päivittää asiasta kiinnostuneille pieni lajikevalikoima ryhmittäin. Kasvuryhmien listaus on tehty De Re Allii Sativin koeviljelmän järjestyksen mukaan. Jokaisesta ryhmästä annetaan kolme suositusta ja muutama useimmista muutama tulevaisuuden stara. Outokaisista listataan vain kaksi ”maailmanluokan tapausta.”

Turbaanit: Cielavas (Hyvin aikainen); Truden; Dushanbe. Runners up: Lotus; Uzbek 

Turban; Sumsikil II.

Lasipurppurat: Early Purple (Aikainen); Kolkja Glazer; Vekan; Runners up: Red Rezan, Krakovianka (Isokokoinen); Trubac

Kreolit: Rosso di Sulmona; Burgundi; Ajo Rojo

Aasian purppurat; Puk Han; Ooki Nihon; Wonha

Artisokat: Therador/Anton; Vessalico; Stephan

Raitapurppurat: Kolkja purppura; Slavin; Shvelisi (True seeder.). Runners up: Samarkand.

Marmoripurppurat: Sinij Tsvetok; Sandbergin Siperialainen; Amerikan Siperialainen. Runners up: Havran/Petrovsky; Creme de la Rasa; Tallin

Rocambolet: Igor; Karpaatialainen/Tristan; Spanish Roja. Runners up: Jovan; Dutch Rocambole,

Posliinit: Georgian Chrystal; Zemo; Ornak. Runners up: Barettaas sunshine; Georgian Fire; Yampolskij

Silverskinit: Tutor; Gayant; Käyrä river; 

Outokaiset: Bjetin; Marino.

Jaa ja mitäpäs loppumusiikiksi. Hmmm… Ehkäpä suurten uutisten päivä.

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

Mausta ja koosta

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

De Re Allii Sativi

Torsten Sandberg

ante diem VIII Idus Iulias A.D. MMXX

Koosta ja mausta

Aivan ensimmäiseksi on tehtävä selväksi yksi asia. Tapa jolla sadonkorjuu tehdään ja kynsilaukan käsittely ylipäänsä on tärkein tekijä joka vaikuttaa makuun. Kynsilaukkaa voidaan verrata viineihin ja niiden valmistuksen alalla on tapahtunut paljon sitten 1960-luvun. Lämpökontrolloitu tankkikäyminen mullisti viinintuotannon täysin ja aivan erityisesti valkoviinin osalta. Suomalaisten eniten juomaa valkkaria eli rutikuivaa ja kirskuvahanhappoista Soave/4951-tuotetta ei enää Alkosta saa, tilalla on hedelmäinen Veneton alueen Soave vaikkapa tuotemerkillä Villa Anna. Uuden Maailman viinituottatajat Austaraliassa, Etelä-Afrikassa, Chilessä ja Yhdysvalloissa laittoivat perinteiset viinimaat ja niiden tuottajat katsomaan peiliin ja tekemään parannuksen. 

Niinpä viinejä ei enää käytetä avonaisissa sammioissa vaan isoissa pyörivissä teräsylintereissä joissa on on ulkoinen vaippa ja joissa kiertää viileä 16-18 asteinen vesi. Käymisen aikana aromiaineita tuottavat hedelmäesterit ja entsyymit eivät tuhoudu vaan tuloksena on hedelmäisiä ja lukemattomia makuvivahteita sisältäviä viinejä. SUURIN VIRHE mitä kynsilaukan kasvattaja/tuottaja voi tehdä on pitää maasta nostettua kasvi auringossa. Itse Ron L. Engeland varoitti tästä asiasta vuonna 1992 julkimoidussa kirjassaan ”Growing Great Garlic. Engeland sanoi myös että kuka tahansa osaa kasvattaa kynsilaukkaa, mutta vain muutama osaa tuotttaa oikea Gourmet-tason kynsilaukaa. Nyt on vuosi 2020 ja Engelandin kirjan julkaisusta on 28 vuotta. Uskallan nyt itse sanoa, että hyvin harva suomalainen tietää miltä oikein käsitelty kynsilaukka maistuu. Sen ei kuulu olla tulinen ja polttava vaan siinä tulee maistua sokeri ja ne moninaiset maut joita erilaiset lajikkeet tarjoavat. Voimakas ja polttava maku on arvo sinänsä, muttaa sitä voidaan verrata em. SOAVE-teoreemaan. De Re Allii Sativi on kirjoittanut jo vuonna 2018 kynsilaukan oikeasta käsittelystä tässä kirjoituksessa  ja sitä tarkentavassa kirjoituksessa.

Aika ajoin kysellään sitä onko kollaa väkiä eli onko pienissä raapeissa enemmän makua kuin isoissa. Asiaan voisi ehkä vastata seuraavasti:

Kaikkein suurimpia raapeja tuottavat jotkin Rocambole-lajikkeet kuten Iso venäläinen, Montana Giant, Punainen venäläinen ja Saksan punainen. Näiden lajikkeiden maku aika tavalla yksitotinen. Niissä ei ole juuri sellaisia makusävyjä kuin kasvuryhmän pienempiä raapeja tuottavissa lajikkeissa kuten Spanish Roja/Killarney Red/Dutch Rocambole;  Karpaatialainen/Tristan; Tantal; Taupe Brown joitakin mainitakemme. Isot Rocambolet ovat luonnollisesti kiitollinen kasvatettava sillä niistäö saa helposti kasaan kiloja ja sitä kautta myös tuottoa kasvattajalle. Mutta kysymykseen voisi vastata: ehkä ja ehkäpä…

Mutta millaisia makuja ja ominaisuuksia voidaan sitten löytää oikein käsitellystä kynsilaukasta jossa entsyymit pääsevät muodostmaan oikein yhdistelmän sokereita ja makuaineita? Ehkä lähdemme liikkeelle muutamasta lajikkeesta jotka eivät todellakaan kasva suuriksi ja jotka kasvavat kyllä meilläkin kunhan vain kärsivällisyyttä löytyy.

Marmoripurppura Havran/Petrovsky. Havran on kynsilaukkojen Milla Magia jokaa on aina temppuilemassa. Ser on kirkkaan öljyinen ja makea josta löytyy pitkä polttava jälimaku mutta myös anista, minttua, inkivääriä ja eukalypusta vuodesta riippuen. Niin, mitä suurimmalla todennäköisyydellä Petrovsky ja Havran ovat sama lajike. Ilman muuta kynsilaukklojen Gewürtztraminer.

Kreoli Burgundi. Burgundit ovat kynsilaukkamaailman karamelli. Yhtä kynttä kannattaa pureskella kymmeniä kertoja sillä se palkitsee. Maku on aluksi vihanneksinen mutta sitten siitä löytyy jotain selittämätöntä yrttisyyttä joka tuo mieleen Carmolis-öljyn ja yrttipastillit. Maku säilyy pitkään suussa. Jos joku yksittäinen maku pitäisi nostaa esille niin ehkä ja varmasti se sitten on mesiangervo. Burgundia on vaikea verrataa mihinkään viiniin, mutta ehkä Chileläien Sauvignon Blanc.

Kreoli Rosso di Sulmona. Ja aivan erityisesti tuore Rosso di Sulmona. Jos joku kynsilaukka puristettuna on parfyyminen niin se on juuri tämä Sulmonan punainen. Pohjoiseen sopeutuneena se voi olla aivan erilainen tuote kuin Italiassa kasvatettu. Tuoksu ja boque on merellinen ja taitavan jos kohta vaatimattomankin kulinaristin käsissä sillä tekee ihmeitä. Tätä lajiketta oikein käsiteltynä voisi verrata huolella tehtyyn vuosikerta-shamppanjaan. 

Rocambole Karpaatialainen/Tristan. Karpaatialainen/Tristan on asiantuntevien keittömestarien suosikki. Se ei kasva juuri suuremmaksi kuin 85 grammaa. Karpaatialaisen purieste on voimaista ja makean öljyistä. Rakenne on vain jäljittelemätön ja sitä on suorastaaan mahdotonta kuvata. Maussa on pähkinäisyyttä ja suuri sokeripitopisuus tasaa polttavuutta. Niin, mitä suurimmalla todennäköisyydellä Karpaatialainen ja Tristan ovat sama lajike. Kapaatialainen on puolalainen lajike ja Tristan sen tsekinmaalainen kanta. Jos tämäkin pitää rinnastaa viiniin niin sitten Vanhan maailman tammitettu Chardonnay joita ei enää kyllä saa juotavaksi.

Saattokuivatuksessa oleville kynsilaukoille voi soittaa tätäkin musiikkia. Beethovenin juhlavuosi on aina.

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

Aikaan kukkavarsien

De Re Allii Sativi

Torsten Sandberg

ante diem V Nonas Iulias A.D.MMXX

Aikaan kukkavarsien

Kukkavarret kasvoivat nopeasti kuumassa ilmanalassa tänä vuonna. Nyt on viileämpää ja kasvien tuleentuminen hidastuu. Maa on saanut kosteutta ja luvassa on varsin hyviä ja isohkoja raapeja. Korjasin ja niputin eilen illalla neljä tuntia skeippejä ja huomasin miten vähän niitä oikeastaan kertyy. Senkin huomasin nyt ensi kertaa oikein tiedostavalla tavalla että isoimmat skeipit saadaan kyllä kahdesta kovavartisten ryhmästä eli Rocamboilet ja Marmoripurppurat ovat tässä mielessä ykköskamaa. Maultaanhan aivan ylivoimainen on kuitenkin Bjetin.

Skeippien leikkaaminen, no itse tosin napsin ne poikki pelkin sormin, on hauskaa puuhaa jota ei työnteoksi miellä. Mutta kun syöjiä ja asiasta innostuneita löytyy vuosi vuodelta enemmän niin huomaa senkin miten 24 metrin penkistä ei tavaraa saa kuin noin 5-6 kiloa. Kukkavarret ovat vielä meillä pienen harrastajajoukon ja heidän lähipiirinsä juttu. Kukkavarret ovat sellaisen tuote joita saa vain orgaanisesti viljellyistä kasveista. Kynsilaukkaa josta niitä saadaan ei siis voi käsitellä torjunta-aineilla. En usko että kaupallisessa myynnissä on viiden vuoden päästä enempää kukkavarsia kuin 1500-2000 kiloa (Se vaatisi noin 100 000 kasvia). Orgaanisen kynsilaukan tuottaminen vaatii paljon työtä joten hinta on lähinnä luksustuotteen hinta. Kukkavarsia ei koskaan nähdä markettien valikoimissa.

Skeipit jos mikä on tuoretavaara ja niiden maku on parhaimmillaan juuri korjattuna. Tulee  mieleen esi-isieni jäämerensuomalaisten tapa suhtautua turskaan. Turskahan  menettää makunsa ja parhaat kulinaristiset ominaisuutensa ominaisuutensa puolen tunnin jälkeen pyytämisestä. Skeipit ovat siis parhaimmillaan heti kasvista napsaistuna, mutta kyllä muutaman päivän ajan ne ovat vallan erinomaisessa kunnossa. Ne säilyvät ihan siedettävässä kunnossa viileässä noin jääkaappilämpö-tilassa viikon verran. Pikainen pakastamine parantaa makua heti leppeämpään suuntaan.

Näyttää siltä että monien suosikiksi on nousut skeippipesto. Sana skeippipesto on varsin jännä lainasana, mutta se sopii kielemme oikein hyvin ja suihimme vielä paremmin. Itse on sanottava että mitä pitempään kynsilaukkaa viljelee niin sitä enemmän odottaa juuri skeippejä. Mutta mitä kaikista eniten odottaa on kuun valossa tanssivat kukkavarret. Tapahtuma on harvinainen ja en itse usko näkeväni sitä loppuelämäni aika kuin ehkä kerran tai kaksi tai sitten en ollenkaan. Kaiken pitäisi osua kohdalleen ja tarkoituksen pitäisi varata ainakin aarin verran Rocambole-lajikkeita tai Marmoripurppuroita joista mielii tehdä pystyynkuviatuta kynsilaukkaa. Täällä kirjoitetiin asiasta kovin haaveilevaan sävyyn jo 17 huhtikuuta 2018 tällä lailla:

”Kaikki näyttää kuitenkin otolliselta erästä tärkeää tapahtumaa varten. Asiasta on puhuttu täällä muutamaan otteeseen, mutta kerrotaan se vielä tässä uudelleen. Heinäkuun 27. päivä on odotettu päivä. Täysikuu on silloin klo 23.20 ja jos kaikki menee putkeen niin silloin on aivan oikeiden kynsilaukka-tanssiaisten aika. Jos tosiaankin iso kesä eli juhannuksen jälkeinen aika on lämmin ja kosteuttakin riittää niin kukkavarret voivat suoristua juuri tuonna päivänä ja kuun ollessa komeimmillaan. Ehkä kynsilaukan viljelijä voi kokea tuon muutaman kerran elämässään. Tietysi joku ajattelee nyt että eikö skeipit pidä leikata, syödä ja jalostaa? Jos viljelmällä on volyymia niin toki voi jättää leikkaamatta muutaman sata kasvia joista otetaan sitten latvakloonit ja suurin osa nostetaan kokonaisena ja ”kuivataan pystyyn.” Kukkavarsien suoristumistanssi on vavahduttava näky, ja vielä vaikuttavampi näky on jos se tapahtuu täydenkuun valossa.”

Mutta kaikkea ei elämässä voi saada. On tyydyttävä’ pieniin iloihin jaa yksi niistä on skeippi eli kynsilaukan kukkavarsi ja tuhat ja yksi tapaa käyttää niitä. Loppumusiikkina käykööt tänään tämä koska syksy tulee ja vinhaa vauhtia tuleekin.

Merkillinen Marino

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Merkillinen Marino

Re Re Allii Sativi

Torsten Sandberg

Kalendis Iuliis A.D. MMXX

Lajike nimeltään Marino kasvaa Suomessa muutamassa muussakin paikassa kuin De Re Allii Sativin koeviljelmällä. Tehdyt havainnot ovat yhteneväisiä; lajiketta on vaikea lukea mihinkään tunnettuun kasvuryhmään. Mitäpä asiasta sitten sanoisi? Jos Tsekinmaalta tullut lajike nimeltään Bjetin on outokainen niin monikertaisesti Marino on vielä outokaisempi kuin Bjetin. Oudot piirteet ovat todennäköisesti tulleet esille pohjoisissa kasvuolosuhteissa sillä takavuosina eli kesinä 2018ja 2019 mitään erikoisempaa ei ollut nähtävissä. Marinon kaikki kukkavarret poistettetiin viime kesänä ja esimerkiksi havaintoa vain neljästä latvakloonista ei siten tehty. Ja kun rakkaita lapsia on sitten niin monta 180 lajikkeen joukossa niin viime vuonna suurimman huomion saivat tietenkin Amerikan siperialainen, Spanish Roja ja tietenkin Bjetin. Mutta tänä kesänä huomion vie Marino. Vuoden kynsilaukka se ei kuitenkaan tule olemaan vaan se on joku toinen jo valittu lajike. Joulukuun kuudestoista on sen kertova. 

Marino on määritelty maailmalla Rocamboleksi ja joissain yhteyksissä Posliiniksi. Monia epäilyksiä herää ja yhdestä asiasta voidaan olla varmoja. Jos Marino tuottaa vain neljä isoa latvakloonia niin tämä seikka olisi huomattu muualla maaailmassa ja silloin sitä ei olisi todellakaaan pidettäisi Rocambole-ryhmään kuuluvana lajikkeena. Marinoa on jaettu kahdelle harrastajalle vuonna 2018 ja mukauma joka tuottaa vain muutaman latvakloonin ja muut morfologiset kummallisuudet ovat syntyneet ensimmäisen pohjoisen kasvuvuoden aikana.

Marino kasvaa hyvin ryhdikkäästi ja lehdet nousevat pystysuoraan. Lehtiä on kaikissa  noin kuudesskymmenessä kasvissa enemmän kuin kymmenen. Lehtiä isommissaa kasveissa on 11 plus kukkavarsi. Varren kasvutapa on niin erikoinen että sitä on jopa mahdotonta määritellä. Joku puhuisi kurjenmiekasta ja joku toinen sitten anaksen lehdistä. Lehtien muoto on hyvin kourumainen. Väritys on syvän vihreä ja iltavuoksen laskeutuessa Sandbergin hoitaman koeviljelmän ylle sen väri poikkeaa kaikista muista tunnetuista ja siinä alkaa pikaiseen loistamaan jopa mustikan vahamainen rauhoittava sinervä, Kokemus on aistillisesti maaginen suorastaan liikuttava. Tulee mieleen jopa englantilaiseen perinteeseen kuuluva hengellinen laulu joka tunnetaan meilllä virtenä 555. Se alkaa englannin kielellä sanoin ”Abide with me, fast falls the eventide; The darkness deepens Lord, with me abide.” Pelkästään tämä nostaa Marinon ehdokasjäseneksi kun valitaan vuoden 2021 kynsilaukkaa.

Tässä vaiheessa kukkavarresta voidaan sanoa että siitä tulee jokseenkin pitkulainen ja siinä on samaa lituskaisuutta kuin Aasian purppuroiden vastaavissa. Havaintoja erikoisista morfeemeista on siis olemassa jo vuodelta 2019 ja tämä vuosi nostaa lajikkeen erityistarkkailun kohteeksi. Lajiketta voidaan antaa muutamalle kokeneelle kavattajalle ja mutta tarkoitus olisi saadaa sitä itse maahan täysi grossi eli 144 kynttä noin seitsemän metrin penkkiin. De Re Allii Sativi on ollut kaukaa viisas ottaessaan jotkut kasvattajat yhteistyöohjelmaan jo joitakin vuosia sitten. Yhteistyössä on aina voimaa ja parhaimmillaan se luo vain lisää voimavaroja.

Miltä Marino sitten maistuu? No sen kertoo sitten syyskuu? Se on lajike johon kiinnitetään huomiota kuten myös seuraaviin: Tristan/Karpaatialainen; Havran/Petrovski; Amerikan Siperialainen; Georgian Fire ja Chataigne du Nord.

Outokaisista puheen ollen käy loppumusiikina vallan tämä kappale.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

Viherkynsilaukka viehkeimmillään

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

 

 

De Re Allii Sativi  

Torsten Sandberg   

ante diem VIII Idus Iunias

Viherkynsilaukka viehkeimmillään

Jospa mennään suoraan asiaan ilman yleiskatsauksia ja todetaan mitä otsikkokuvassa on. Kuva näyttää sen miten vikkelä Turbaani on kasvussaan. Monen niukan vuoden jälkeen itselläkin on nyt varaa syödä jopa niinkin kallisarvoisesta tavaraa mitä Turbaanin Cielavas viherkynsilaukka on. Sen parhaimpien yksilöiden ylälehdet keikkuvat kolmessa jalassa eli luvassa on myös isoja raapeja. Viherosa on kohta kukkavarsia vaille valmis. Tätä kirjoitettaessa sataa vettä ja niinpä tulevan viikon aikana on luvassa kasvupyrähdys. Otsikkokuvassa siis Turbaanienkasvuryhmän Cielavas ja Artisokka Stepan Tsekinmaalta. Cielavas on varreltaan pitempi.

Cielavas on kasvussa nyt toista vuotta ja täytyy sanoa että se on tullut, nähnyt ja voittanut. Kasvussa se ei juuri jää jälkeen toisesta lähes samalla tavalla kasvavasta lajikkeesta, Sandbergilla syntyneestä Humpgrid-lajikkeesta. Humpgrid on pitkässä juokussa joltisentaankin parempi kuin Cielavas, tai miten sen nyt sitten ottaakaan. Ja tässä tarkoitetaan nimenomaan sitä että sen on tarkoitettu olemaan varsinaisen pääsadon tuote. Cielavas näyttäisi olevan kaikkinensa aivan ylivoimainen lajike mitä tulee vihertavaran tuottamiseen. Stephan on tarkoitukseen myös hyvin sopiva, mutta kilpailijaksi siitä ei yksinkertaisesti ole. Cielavasin etu näyttäisi olevan myös siinä, että se pystyy tuottamaan  pienestäkin kynnestä varsin kookkaan viherosan. Viherosa on pehmyt ja maultaan myös täysin ylivertainen kun sitä verrataan muihin Turbaaneihin. Lajikkeesta on kirjoitettu täällä viime vuonna ja melko tarkalleen vuosi sitten varsin kattava juttu ja kun sitä tarkastelee niin korjattavaa ei ainakaan tässä vaiheessa ole. Kirjoituksen pääsee lukemaan tästä.

Kynsilaukka on meillä tuontitavaraa. Se ei ole koskaan kasvanut oloissamme luonnonvaraisena, se on kasvi joka vaatii ihmisen huolenpitoa. Olisi jopa tietyssä  mielessä turhaa lähteä kirjoittamaan siitä mitään historiallista katsausta. Tärkeintä on että sen tunnettuus kasvaa ja että sen pienimuotoinen kasvatus saa sijaa. Puutarhoiden ja hyötymaiden perimmäisestä kasvista tulee lopulta niiden ykköstuote ja ylpeys kaikkialla. Mutta ainahan voi lähteä pienelle, jos kohta isommallekin ajatusmatkalle ja miettiä entäpäs jos…

...nyttemmin kuunneltuani Aleksis Kiven Seitsemän veljestä lukuisia kertoja äänikirjana näkee asian uudella tavalla monestakin näkökulmasta. Ruoka-aineista Kivi puhuu välillä viljaltikin mutta eipä kirjassa ja tuotannossa puhuta Allium-suvun kasveista yhtään mitään, ja sitä kautta ei luonnollisestikaaan myöskään juuri kynsilaukasta yhtikäs mitään. Emme voi siis lukea kansalliskirjailijamme kuvauksia tuon ihmerohdon suuria tekevästä voimasta. Eivät veljekset pistä suuhun voimaa ja urheutta antavia kynsiä käydessään voimallisiin tappeluksiin Toukolan miesten kanssa. Kynsilaukka-asiassa olemme sivistyksellisessä mielessä nuori kansakunta.

Ja mitäpä muuta. Paljon olisi kerrottavaa. Sandbergin siperialaiset tavoittelevat metrin korkeutta ja on toiveita siitäkin että juhannusviikolla saadaan uusia kukkavarsia syöntiin. Uudet, viime vuosina syntyneet lajikkeet näyttävät suorastaan julkean ja nuorekkaan kasvuvoimansa. Etulinjassa kulkevat ryhdikäs Turbaani Tourbillon du Nord ja Sandbergin Messidorin B-mutaatio Chataigne du Nord. On Kustaan päivä ja aamuyöstä maa on saanut kastetta. On aika tarkkailla ja katsella kaikkea mitä luonto meille tarjoaa. Tähän kirjoitukseen on vain yksi mahdollinen loppumusiikki.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

Kynsilaukka ja Koronan jälkeinen maailma

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

 

 

De Re Allii Sativi  
Torsten Sandberg   
Kalendis Maiis A.D. MMXX

Kynsilaukka ja Koronan jälkeinen maailma…

vox principalis editor

   Kovin olen miettinyt sitä ryhtyäkkö kirjoittamaan lyhykäistä jossa asioita ruoditaaan Korona-kontekstissa. Sivillitöissäni, saarnoja ja puheita pitäessäni olen yrittänyt pitäytyä olennaisessa ja perusteissa. Poikkeustila on poikkeustila mutta pitäisi ymmärtää että poikkeustila on olotilamme ja suureen poikkeustilaan, jota suurin osa ihmiskunnasta ei ymmärrä, on muitakin syitä kuin uusi pandemia-katastrofi. Ehkä pääsemme tänään hieman eteenpäin. Rajoitin on merkkiluvussa 4300 ilman välilyöntejä ja pyrkimys tasavaltalaiseen tyyliin, jossa ilmaisu tiivistä ja sanasto harkittu mutta uudistuva.   

  Aivan aluksi kuitenkin mittarilentoa kuten otsikkokuvakin kertoo. Jääpeitettä pohjoisilla seuduilla emme kuvaa mutta katsomme kuitenkin tilastoa kuin mittaria ikään. Luvassa olisi ennätysvuosi. Se ei kuitenkaan takaa lämmintä ja suotuisinta kesää ja kasvukautta. Kuitenkin kasvustot ovat hyvissä lähtöasemissa mitä tulee versojen vihermassaan ja kokoon ainakin Vanhan Suomen horisontissa ja De Re Allii Sativin koeviljelmällä. Muutama lajike on saavuttanut jo kymmenen tuuman korkeuden. Kaikista nopeinta kasvu on ollut latvialaisella Turbaanin kasvumoodissa olevalla Cielavas-lajikkeella. Tästä lajikkeesta puhumme varmasti lisää tulevien kuukausien aikana jos kirjoituksia ylipäänsä syntyy.


   Korona-virus on vienyt huomion pois kahdesta asiasta joiden suhteen pitäisin olla todella huolissaan. Nämä kaksi asiaa ovat ilmastonmuutos ja pölyttäjäkato. Toisaalta uusi koronanjälkeinen maailma voi olla päästöttömämpi todellisuus ihmisten elämätavan ainakin jollain tapaa muututtua. Ylettömän runsas lentomatkailu ja sitä myötä turha turismi ja täysin turhat kokousmatkat ovat menneen maailman asia. Suuret kansantaloudet natisevat vielä liitoksissaaan ja paluuta entiseen tuskin on. Sen näemme ja koska emme voineet varmasti ennustaa uuden korona-todellisuuden koittoa niin lienee parasta olla sanomatta mitään. Jotain varmasti tapahtuu ja siitä voimme olla varmoja että se on aina yllätysten täyttämä asiantila. Varmasti nyt saadaan nauttia puhtaammasta ilmasta ja auringonpaisteesta, mutta mitkä  olivat teollistumisen aikakauden seurakset, niistä toipuminen voi viedä kymmeniä tuhansia vuosia. Niilinlaakson pyramidit oli rakettu 4000 vuotta sittten, nasaretilainen eli 2000 vuotta sitten, Einstein syntyi 141 vuotta sitten ja ihmisen aiheuttamien haittojen korjaamien voi olla ohi 10 000 vuoden kuluttua. Eli revitääns lajitoverit tuosta…


   Nykyisten sivilisaatioiden perusta oli suurten kasvissyöjiin kuuluvien hyötynisäkkäiden kesyttämisessä ja intensiivisen ruuantuotannon synnyssä. Että intensiivinen ruuantuotanto on vaarassa pölyttäjäkadon vuoksi on seikka joka ei herätä tarpeeksi huomiota. Jokainen ajatelkoot sitä jos ruuantuotanto romahtaa puoleen nykyisestä. Siinä tilanteessa varmasti vielä selvittäisiin mutta samalla tavalla kuin Koronan runtelema maailma on urheiluton maailma niin maailma ruuantuotannon romahtamisen jälkeen on jos ei nyt lihaton maailma, niin kovin vähälihainen kuitenkin. Siinä maailmassa ei syötetä kallisarvoista viljaa elikoille rehuksi ja meren antimetkin käytetään aivan eri tavalla. Jokainen juoksuttakoot aajatuksiaan nyt miten haluaa ja mihin suuntaan muistaen kuitenkin sen, että todellisuus ei toista itseään mutta matkii kyllä itseään yllätyksellisellä tavalla.

   Kynsilaukka on kasvi joka pärjää ilmastonmuutoksen todellisuudessa varmasti ihan yhtä hyvin kuin ennenkin. Koska se on ihmiskunnalle annettu aivan erityinen erityislahja, niin se on myös varusteltu poikkeuksellisilla ominaisuuksilla. Se kestää kyllä vaikeatkin olosuhteet kunhan sitä vain riittävän hyvin vaalitaan. Kynsilaukka on myös kasvi joka ei tarvitse pölyttäjiä tuottaakseen suurenkin sadon. Toisaalta pölyttäjiä tarvitaan jos halutaan tuottaa uusia lajikkeita. 

  De Re Allii Sativin koeviljelmällä odotellaan suotuisaa ja pitkään kestävää lämmintä jaksoa. Nyt kokoelmassa on niin monta aitoja siemeniä hyvissä olosuhteissa tuottavaa lajiketta että kaikki on jälleen kerran mahdollista. Katse kiinnittyy marmoripurppura ”Amerikan siperialaisen” lisäksi näihin raitapurppuroihin:  Shvelisi; Shatili; Chesnok red; Samarkand; Red Grain; Kitab ja Pskem.

  Hyvää kannattaa odottaa ja aivan varmasti se joskus tapahtuu. Siis se että näkisimme Vanhassa Suomessa aidoista siemenistä syntyneen lajikkeen jonka nimi olisi ”Länsi- Siperialainen.” Jos kukkavarret tulevat esiin raitapurppuroilla ennen kesäkuun kymmenettä on kaikki toki mahdollista.

  Mitä muuta… Sandbergilla ja De Re Allii Sativin toimituksessa odotellaan hartaasti matkustusrajoitusten höllentymistä ja tietenkin professori Gräddesbergin kevätvierailua Ruotsista. Sen tiimoilta sitten seuraava elokuva. 

  Kevään mieliala on ollut hieman melankolinen mutta kuitenkin toiveikas. Toivottavasti nuoremmilta sukupolvilta ei jää unholaan Arto Sotavalta ja laulu nimeltä ”Päivät kuin unta vaan.

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.