Aikaan kukkavarsien

De Re Allii Sativi

Torsten Sandberg

ante diem V Nonas Iulias A.D.MMXX

Aikaan kukkavarsien

Kukkavarret kasvoivat nopeasti kuumassa ilmanalassa tänä vuonna. Nyt on viileämpää ja kasvien tuleentuminen hidastuu. Maa on saanut kosteutta ja luvassa on varsin hyviä ja isohkoja raapeja. Korjasin ja niputin eilen illalla neljä tuntia skeippejä ja huomasin miten vähän niitä oikeastaan kertyy. Senkin huomasin nyt ensi kertaa oikein tiedostavalla tavalla että isoimmat skeipit saadaan kyllä kahdesta kovavartisten ryhmästä eli Rocamboilet ja Marmoripurppurat ovat tässä mielessä ykköskamaa. Maultaanhan aivan ylivoimainen on kuitenkin Bjetin.

Skeippien leikkaaminen, no itse tosin napsin ne poikki pelkin sormin, on hauskaa puuhaa jota ei työnteoksi miellä. Mutta kun syöjiä ja asiasta innostuneita löytyy vuosi vuodelta enemmän niin huomaa senkin miten 24 metrin penkistä ei tavaraa saa kuin noin 5-6 kiloa. Kukkavarret ovat vielä meillä pienen harrastajajoukon ja heidän lähipiirinsä juttu. Kukkavarret ovat sellaisen tuote joita saa vain orgaanisesti viljellyistä kasveista. Kynsilaukkaa josta niitä saadaan ei siis voi käsitellä torjunta-aineilla. En usko että kaupallisessa myynnissä on viiden vuoden päästä enempää kukkavarsia kuin 1500-2000 kiloa (Se vaatisi noin 100 000 kasvia). Orgaanisen kynsilaukan tuottaminen vaatii paljon työtä joten hinta on lähinnä luksustuotteen hinta. Kukkavarsia ei koskaan nähdä markettien valikoimissa.

Skeipit jos mikä on tuoretavaara ja niiden maku on parhaimmillaan juuri korjattuna. Tulee  mieleen esi-isieni jäämerensuomalaisten tapa suhtautua turskaan. Turskahan  menettää makunsa ja parhaat kulinaristiset ominaisuutensa ominaisuutensa puolen tunnin jälkeen pyytämisestä. Skeipit ovat siis parhaimmillaan heti kasvista napsaistuna, mutta kyllä muutaman päivän ajan ne ovat vallan erinomaisessa kunnossa. Ne säilyvät ihan siedettävässä kunnossa viileässä noin jääkaappilämpö-tilassa viikon verran. Pikainen pakastamine parantaa makua heti leppeämpään suuntaan.

Näyttää siltä että monien suosikiksi on nousut skeippipesto. Sana skeippipesto on varsin jännä lainasana, mutta se sopii kielemme oikein hyvin ja suihimme vielä paremmin. Itse on sanottava että mitä pitempään kynsilaukkaa viljelee niin sitä enemmän odottaa juuri skeippejä. Mutta mitä kaikista eniten odottaa on kuun valossa tanssivat kukkavarret. Tapahtuma on harvinainen ja en itse usko näkeväni sitä loppuelämäni aika kuin ehkä kerran tai kaksi tai sitten en ollenkaan. Kaiken pitäisi osua kohdalleen ja tarkoituksen pitäisi varata ainakin aarin verran Rocambole-lajikkeita tai Marmoripurppuroita joista mielii tehdä pystyynkuviatuta kynsilaukkaa. Täällä kirjoitetiin asiasta kovin haaveilevaan sävyyn jo 17 huhtikuuta 2018 tällä lailla:

”Kaikki näyttää kuitenkin otolliselta erästä tärkeää tapahtumaa varten. Asiasta on puhuttu täällä muutamaan otteeseen, mutta kerrotaan se vielä tässä uudelleen. Heinäkuun 27. päivä on odotettu päivä. Täysikuu on silloin klo 23.20 ja jos kaikki menee putkeen niin silloin on aivan oikeiden kynsilaukka-tanssiaisten aika. Jos tosiaankin iso kesä eli juhannuksen jälkeinen aika on lämmin ja kosteuttakin riittää niin kukkavarret voivat suoristua juuri tuonna päivänä ja kuun ollessa komeimmillaan. Ehkä kynsilaukan viljelijä voi kokea tuon muutaman kerran elämässään. Tietysi joku ajattelee nyt että eikö skeipit pidä leikata, syödä ja jalostaa? Jos viljelmällä on volyymia niin toki voi jättää leikkaamatta muutaman sata kasvia joista otetaan sitten latvakloonit ja suurin osa nostetaan kokonaisena ja ”kuivataan pystyyn.” Kukkavarsien suoristumistanssi on vavahduttava näky, ja vielä vaikuttavampi näky on jos se tapahtuu täydenkuun valossa.”

Mutta kaikkea ei elämässä voi saada. On tyydyttävä’ pieniin iloihin jaa yksi niistä on skeippi eli kynsilaukan kukkavarsi ja tuhat ja yksi tapaa käyttää niitä. Loppumusiikkina käykööt tänään tämä koska syksy tulee ja vinhaa vauhtia tuleekin.