Spanish Roja

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

Monesti kuullaan sanottavan että Spanish Roja on maailman kuuluisin  valkosipuli. Se mielletään myös korkealuokkaiseksi gourmet-tuotteeksi. Spanish Rojan Aura ja karma pohjautuu paljolti sen tunnettuuteen Yhdysvalloissa jaa myös siihen että se on ollut Washingtonilaisen Filareen farmin ykköstuote kymmenien vuosien ajan näihin päiviin saakka. Spanish Roja on kotiutunut Suomeen kohtalaisesti. Mikään raapi-kuningas se ei ole jos katsotaan pelkkiä grammoja.

 

Kasvuryhmä: Rokaleet

Alkuperä: Ikimuistoinen. Nykyisessä kasvutavassa Yhdys-valtojen länsirannikko.
 

Kasvurytmi: Syysistutus viimeistään lokakuun puolivälissä. Mahdollisimman suuri istutuskynsi tarpeen. Tulevia
istutuskynsiä sisältäviä raapeja voi jättää mahaan lokakuulle saakka. Ne nostetaan varovasti maasta ja istutetaan uuteen kasvupaikkaan vaaksan syvyiseen onkaloon pehmeään maahan siten että kynnen pää jää 4-5 senttiä pintakerroksen alle. Spanish Roja tekee syksyllä kuivasta kynnestä hyvin pienet juurenalut jos ollenkaan. Sprouttaa verkkaisesti mutta varmasti. Tarvitsee erityisen paljon kastelua huhti-toukokuun aikana. Nopea tuleentuja. Voi olla kovin herkkä eri lajikkeiden viestinnälle ja kannattaa kasvattaa erillään muista.

Erikoispiirre: Kreolimainen, polttava ja sokerinen maku jos kuivaus on tehty hitaasti. Valmiiksi tuleva kasvin viherosa tuo väritykseltään mieleen purjon sinivihreän olemuksen.

Käyttötapa: Sopi monenlaiseen käyttöön. Kulinaristien ja hifistelijöiden MUST.

Säilyvyys: Parasta ennen tammikuun loppua.
 

Spanish Roja kuulu siis Rokaleiden kasvuryhmään. Joka kasvattaa sitä kirjastopenkissä vaikka Ison venäläisen ja Punaisen venäläisen kanssa huomaa kyllä mistä on kyse. Spanish Roja on kovin hieno ja feminiininen señorita noiden paksujen venäläisten maalaispoikien rinnalla. Ankkalinnan henkilögalleriassa Spanish Roja on unohduksiin jäävä meksikolaista syntyperää oleva Donna Duck, kun taas Iso venäläinen on Mummo Ankan hyväntahtoinen ja ruokapöydässsä hyvin viihtyvä ja sopivaa työfiilistä aina vain etsivä Hansu-renki. Spanish roja tekee Suomen oloissa 7-8 lehteä jos lisäyskynsi on tarpeeksi iso.  Lehdet kasvavat aina pystyyn eivätkä taivu kuten isoilla rokaleilla on taipumus.
 

Spanish Roja kuoret ovat ohuita ja hauraita ja alkavat lahoamaan maassa jos sadonkorjuuseen ryhtymistä pitkitetään. Lajike näyttää olevan hyvin herkkä sepäntoukille ja muille maan nakertajille. Jos maassa kasvaa rinnakkain vaikkapa Spanish Roja ja vaikkapa joku tavallinen siperialainen marmoriini niin edellisen kuoret ovat reikäisiä joskus kynnen pintaa saakka kun taas siperialaisten kuoret ovat moitteettomassa kunnossa.

Spanish Roja on ”kotiseuturakas” ja vaativa kasvupaikkansa suhteen. Se voi kasvaa aivan eri rytmissä ”kylän toisella puolella” muuton jälkeen. Muutokset näkyvät raapin värityksessä ja kynsien pohjavärisssä. Kynnet tunnistaa kuitenkin aina ”Spanish Roja-juovistaan. Lajike tekee joskus kreolimaisia, litteänpulleanleveitä kynsiä. Kynsissä on samanlaista kiiltoa kuin Lasikkaiden kasvuryhmän edustajissa.
Vaikka Spanish Roja luokitellaan selkeästi Rokaleiden ryhmään kuuluvaksi herää sen alkuperästä kuitenkin eräs kummallinen epäily. Lajikkeella on Yhdysvalloissa sisarkanta nimeltään Killarney Red. Kyse on ehkä enemmän sisarkannasta kuin kahdesta eri lajikkeesta. Killarney Redin sanotaan olevan kasvuvoimaisempi ja tuottavan suuremman kasvin ja sitä myöten robustimpia raapeja. Killarney Red on tuottanut Suomessa kasvutapaansa muuttaneita kasveja joissa vaihteluvälin toinen pää on lähinnä Kreoli. Spanish Rojan alkuperään liittyykin nyt ns. Kreolihypoteesi.

On mahdollista, ja kaikkihan on mahdollista, että kyse olisikin Rokaleen kasvutavan ottaneesta Kreolista. Pohjoisissa olosuhteissa pehmytniska eli kukkavarreton lajike voi todistetusti tuottaa uuden kovaniskaisen lajikkeen. Miksei sama olisi mahdollista toisinpäin? Tai sitten ilmiö selittyy kasvien viestinällä ja sillä oletuksella että joidenkin lajikkeiden kasvutapa ei ole täysin vakaa ja ne ovat alttiita ”saaman vaikutteita” muilta lajikkeilta jos pienellä muutaman aarin kokoisella viljelmällä kasvaa kymmeniä eri lajikkeita monesta kasvuryhmästä.
 

Itse asiassa Ron L. Engelandin teos ”Growing Great Garlic” antaa joitakin mystisiä johtolankoja Spanish Rojan arvoitukseen. GGG ilmestyi vuonna 1991 ja sitä ennen Engeland oli askarrellut valkosipuli-lajikkeiden parissa kasvavassa määrin noin 20 vuoden ajan. Spanish Roja tuotiin Washingtoniin etelästä jolla tarkoitetaan luonnollisesti Kaliforniaa. Lajikkeella on ilmeisesti ollut jo melkoinen gloria vannoutuneiden harrastajien keskuudessa yhteisössä jonka mystinen pastori Robertson oli luonut. Hän pystyi tarinallistamaan käsityömenetelmällä tuotetun gourmet-kynsilaukan ja myymään sitä kymmenkertaisella hinnalla tuntemilleen henkilöille. Elettiin aikaa jolloin Kultaisen osavaltion marketeista sai vain kahta lajiketta, Artisten kasvuryhmän Kalifornian aikaista ja Kalifornian myöhäistä. Niiden kilohinta oli 50 senttiä mutta Robertson sai tuotteestaan viisi taalaa. Voidaan olettaa että Engeland toi jonkin ns. Spanish Roja-kannan Okanoganin piirikunnan Omakin taajamaan ja sopeutti sen sinne. Omakin taajama sijaitsee Kaskadi-vuorten laaksossa noin 300 metriä merenpinnan yläpuolella ja viljely on perustuu  keinokasteluun.
 

Muualta saadaan vihje siitä että Filareen väki osasi käyttää internetin tarjoamat markkinointi-mahdollisuudet hyväkseen aivan varhaisista ajoista lähtien mikä tarkoittaa 1990-luvun alkua. Tieto Filareen valikoimasta levisi alusta alkaen ja ovat toimittaneet Filareen Spanish Rojan tuhansille ja taas tuhansille kasvattajille ja harrastajille Yhdysvaltain jokaiseen osavaltioon. Sieltä se on sitten levinnyt kaikkialle maailman. Tiedon valtateistä on valkosipuli jos kuka hyötynyt todella paljon.
 

Vuonna 2016 Spanish Roja saapui Suomeen ja tapahtumaa on dokumentoitu tässä De Re Allii Sativi-elokuvassa.

 

             Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

Havran. Kynsilaukkojen Milla Magia

 

 

 

Havran on Tsekinmaan eniten viljelty valkosipuli. Havran tarkoittaa korppia vaikka oikeastaan oikea korppi tsekin kielellä on Krkavec velký ja Havran polni on mustavaris. Havran erottuu marmoriinien ryhmästä omaksi erikoisuudekseen. Havran tuli Suomeen syksyllä 2016 ja nykyään sitä löytyy ainakin sadan harrastaja ja kasvattajan kokoelmista. Moni on jo uudistanut kannan klooneista ja saanut kellotettua lajikkeen kasvumoodia enemmän Suomeen sopivaksi. Taipumus tuottaa tupla-, ja triplakyntisiä raapeja jo kolmantena vuonna kannan uudistamisesta. Lajike on ylpeä ilmestys venäläisten heimoveljiensä joukossa.

 

Kasvurhmä: Marmoriinit.

Alkuperä: Tsekinmaa. Todennäköisin syin saman lajike kuin venäläinen Petrovski. Virolainen Hummuli kanta myös hyvin samanlainen.

Kellotus: Istutetaan aikaisin lokakuulla hyvin kuivattuna. Voimakas juurikasvu ennen maan jäätymistä. Verkkainen sprouttaaja. Nopea kasvu toukokuulla. Tuleentuu hitaammin kuin siperialaiset. Lajike on syytä uudistaa  klooneista kolmen vuoden välein.

Erikoispiirre: Maussa runsaasti mausteisuutta. Voimakasta anismaisuutta, neilikkaa ja eukalyptystä kasvupaikasta ja vuodesta riippuen.

Käyttötapa: Sopii hyvin rasvaisten ruokien kanssa puristeena. Ihanteellinen puristeena ohuen voilla sivellyn näkkileivän ja voimakkaasti jumaloidun ja maltaisen tsekkiläisen oluen kanssa.

Säilyvyys: Ohuiden kuorien vuoksi kynnet pakkaava kuivamaan hyvissä olosuhteissa maaliskuulla. Ei yhtä hyvä säilyvyys kuin siperialaisilla marmoriineilla.

Havran on kasvuvoimainen ja pitkälehtinen valkosipuli. Sen raapin pakkaustapa poikkeaa muista marmoroineista ollen enemmän samanlainen kuin Raitisilla. Kynnen kuoriosan muoto on pitkäpiikkinen suikura. Kuoren pohja väritys on vaaleampi kuin muilla marmoriineilla ollen jopa kalpea. Havran on helppo tunnistaa hauraista ja kalpeista kuoristaan.

Joka tuottaa Havrania suuremman määrän suoraan Tsekinmaalta varautukoot yllätykseen. Raapien joukosta voi olla kahden tai jopa kolmen lajikkeen edustajia. Tsekkien ongelma on ollut lajikkeiden sekoittuminen keskenään. Lopulta skeipit kertovat totuuden.

Kellotuksen kanssa voi tuontitavaran kanssa olla myös ongelmia. Isokokoinen raapi josta saa suuria kynsiä ensimmäisen kasvukierroksen lähtöön tuottaa hyvin. Seuraavana vuonna voi ilmetä ongelmia. Kasvi on edelleen Keski-Eurooppalaisessa rytmissä ja kasvaa ”liian nopeasti” ja tuleentumien on toisena vuonna aikaisessaja tuloksena pienehköjä raapeja. Olisi todellakin syytä uudistaa kanta heti ensimmäisen kasvukierron klooneista. Kärsivällisyys palkitaan tämänkin lajikkeen suhteen.

Maku tekee Havranista huomionarvoisan lajikkeen ja juuri se nostaa sen maailman kynsilaukkojen joukossa TOP-10 lajikkeeksi ellei peräti viiden parhaan joukkoon. Mausta löytää vahvojen mausteiden sävyjä ja polttavan ja lämpimän perusmaun kanssa syntyy makuyhdistelmä joka on ominaista vain Havranille. Valkosipulien joukossa jos asiaa ajatellaan Ankkalinnan henkilögallerian näkökulmasta on Havran ilman muuta Milla Magia.

Havran oli De Re Allii Sativin vuoden 2016  kynsilaukka. 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

Il dono di Saturno all'umanità - Aglio Rosso di Sulmona.

 

                    Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Ehkä 50 vuotta sitten Kreolien kasvuryhmä lajikkeiden kotouttaminen Suomen eteläisimpiinkin osiin olisi ollut varsin toivoton yritys. Vuonna 2022 syksyllä Suomessa on kuitenkin Rosso di Sulmona-lajikkeesta juontuva kanta joka on kasvanut Lounais-Suomessa jo kuuden kasvukierron ajan. Kunnioitus perinteistä italialaista ruoka-aineisiin liittyvää lainsäädäntöä kohtaan pakottaa sitä Suomessa kasvattavan harrastajan puhumaan siitä nimellä Sulmonan punainen. Sanoissa Rosso di Sulmona kaikuu myös jotain pysäyttävää saturnaalista magiikkaa ja mieleen tulee sanat ”Älä turhaan lausu suuren valkosipulin nimeä vieraalla maalla.”

Aglio Rosso di Sulmona kuuluu Kreolien kasvuryhmään. Kreoleihin kuuluu pääasiassa kuuman hispaanisen maailmanpiirin lajikkeita. Rosso di Sulmonan on todellakin italiaano spaniardien joukossa. Se on ollut Burgundin ohella eturintamassa kun Kreoleja on yritetty kotouttaa Suomeen. Kunhan muut kreolit kotoutuvat Suomen oloihin paremmin voidaan niiden sukulaisuusuhteista sanoa enemmän.

Suomessa Rosso di Sulmona kasvaa laiskan ja hintelän oloisesti; mahdollisimman isokoinen kynsi lisäysmateriaalina tietenkin on tarpeen. Aurinkoinen ja kuuma kasvupaikka on tarpeen. Kivetty ja porrastettu penger on ihanteellinen kasvupaikka. Tämä lajike tekee parhaimmillaan vain 6-7 lehteä oloissamme. Skeippi tuo mieleen paimensauvan joka ei tahdo pysyä muodossaan. Rosso di Sulmona tiivis pakkaus pitää sen hämmästyttävän tuoreena siihen asti kunnes seuraavan sadonkorjuun raapit valmistuvat.

Italialainen aglioso, valkosipuli-intoilija, saattaa lausua lempilapsestaan tähän tyyliin:

”Rosso di Sulmonan raapi on pieni, halkaisijaltaan 5–7 senttimetriä, ja siinä on 8–14 kynttä, jotka on kääriytyvät kahteen kynsipussiin. Rosso di Sulmonan uloimmat uloimmat kääreet ovat valkoisia ja paperinohuita, ja sisimmän wrapperin alla kermanväriset kynnet ovat tiiviiden, viininpunaisten kuorten sisällä. Rosso di Sulmonalla on lajikkeelle ainutlaatuinen pistävä ja makea maku, ja yksi kynsi voi tarjota tarpeeksi valkosipulin makua yhteen kokkaukseen.”

Joka tuo Rosso di Sulmonaa Suomeen varautukoot neljän kasvukierron kärsivällisyyttä vaativaan urakkaan. Pikavoittoa ei ole luvassa.  40-grammainen raapi on merkittävä saavutus ja kun sellaisen löytää on aika kumartaa, olla vaiti ja sanoa ”Saturnus on puhunut.” Rosso di Sulmona kuuluu ehdottomasti valkosipulien top-5 joukkoon. Joidenkin mielestä, muidenkin kuin italialaisten, se on maailman suurenmoisin valkosipuli.

Vuonna 2017 De Re Allii Sativi nosti Rosso di Sulmonan vuoden kynsilaukaksi. Kirjoitukseen sisältyi seuraava hehkutus:

”Rosso di Sulmonan maussa on ainutlaatuisia piirteitä. Puristettaessa kynttä varovasti tihkuu siitä hyvin korkea-oktaaninen ja notkea öljyisä neste. Nesteestä lähtee hyvin parfyyminen tuoksu joka tuntuu nenässä jopa metrin etäisyydeltä. Maistettaessa puhdasta kynnestä herutettua öljyä on ensireaktio ”merellinen.” Herkullisen ruuan ystävälle tulee heti mieleen äyriäiset ja kala. Puristeessa on voimaa ja myös makeutta.”

Rosso di Sulmona on elintarvike joka saa italialaisen vanhanajan ”cum poeta laudant-mentaliteettiin.” Kun yritimme kääntää tässä linkissä olevaa tekstiä huomasimme että se on lienee google-kääntäjällä tehty käännös alunperin italiankielisestä tekstistä. Mutta italialainen kulinaristi äityy todella runolliseksi puhuessaan Rosso di Sulmonasta unohtamatta että valkosipulia pidetään funktionaalisena elintarvikkeena. Ruoka on italialaisille pyhä asia. Seuraaavassa dynaamisen vastaavuuden mukainen käännös linkistä avautuvasta tekstistä:

”Sulmonan punainen valkosipuli (Aglio Rosso di Sulmona) tunnetaan tuskin laajalti herkkusuiden, kokkien ja Italiassa Abruzzossa lomailevien lisäksi.

Niinpä kun yrität luoda vähän aitoa Abruzzo-tyylistä ruoanlaittoa, tämä ainesosa unohtuu usein.  Jos olet sitten rehellinen maistellessasi että valkosipulia ja verratessasi sitä muihin huomaat eron. Olet koukussa kasvattamaan sitä itse ja haluat sitä joka päivä. !

Rosso di Sulmona tunnetaan hienosta maustaan ilman kitkeryyttä. Tätä ominaisuutta tervehtivät ilolla ne kaikki, jotka ovat epäonnistuneet Bruschettaa tai yksinkertaisen Spagetti Aglion, Olio e Peperoncinon valmistamisessa ja päätyneet hirveän happamaan sotkuun. Näiden yksinkertaisten italialaisten avainruokien salaisuus piilee sen pääainesosassa - "suuressa valkosipulissa.” Sulmonan makean punaisen valkosipulin oikeanlaiseen käytön ansiosta ne maistuvat juuri sellaiselta kuin niiden pitääkin. Päällisin puolin nämä valkoiset raapit eivät vaikuta mitenkään erityiseltä; vasta kun poistat niiden ohuet ulkokuoret, näet niiden viininpunaiset kuoret.

Tällainen valkosipuli on must” niille, jotka uskovat sen sisältävät luonnollisia  antibiootteja ja vannovat funktionaalisten elintarvikkeiden tehoon. Siinä on korkeimpia allistatiini-pitoisuuksia mitä Allium-sukuisista kasveista löytyy (Tämä on luonnollinen antibiootti, joka löytyy tämän kasviperheen edustajista ja joka ei onneksi ole menettänyt vastustuskykyään.) Suositeltava kokonaisvaltainen flunssa- ja vilustumislääke Campolta di Fanon alueella, jossa tätä sipulia viljellään Abruzzossa tehdään seuraavasti: 5 siivua sitruunaa, 1 laakerinlehti ja 2 kuorimatonta Rosso di Sulmona -valkosipulin kynttä haudutetaan 4 desilitrassa kuumaa vettä. Tämä haudute juodaan tämä ennen nukkumaanmenoa heti kun olo alkaa tuntua tukkoiselta.

Tosin kuin tavallisessa suoraan Supermarketista ostetussa valkosipulissa jota joudut käyttämään kaksinkertaisen määrän missä tahansa ruokaohjeessa jonka löydät keittokirjasta on Rosso di Sulmonan kohdalla kaikki toisin. Tälle valkosipulille on ominaista hieno ja tyrmäävän voimakas maku. Missä sanotaan että käytä yksi kynsi niin se tarkoittaa todella sitä. Siinä on kaikki mitä todella tarvitset kun yrität tuottaa yksinkertaisten italialaisten lounaiden perimmäisen olemuksen kuumana kesäpäivänä.

Abruzzo on nähnyt hyviä ja huonompia aikoja viime vuosisatojen kuluessa. Se on on opettanut sen väestöä olemaan laittamatta mitään hukkaan. Tähän hyötykäyttöön kuuluvat valkosipulin kukkavarret. Ne kuuluvat lähtemättömästi tähän valkosipuliin ja niitä kutsutaan nimellä ”zolle.” Ne korjataan kuukautta ennen varsinaista sadonkorjuuta. Ne säilötään oliiviöljyssä ja ne sopivat täydellisesti munakkaisiin. Pilkottuna pieneksi ne ovat ilmakuivatun kinkun ja rosmariinin kera aivan ihana täyte kanalle ja sopivat myös täytettyyn lampaaanrullaan."

Tässä kirjoitus vuodelta 2017: Vuoden kynsilaukka Rosso di Sulmona.

Tässä hieman paremmalla englannilla tuotettu kuvaus Rosso di Sulmonasta.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

Indie-ideologia ja kynsilaukka

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Joka ryhtyy kasvattamaan eri lajikkeita ja edistämään asiaa tekee sen omalla maineellaan ja vastaa tekemisistään. Hyvä tavara ei todellakaan mainosta kaipaa ja epärehellisyys tulee aina ilmi. Harrastaja voi olla huoleton mutta itsenäinen kasvattaja ja viljelijä vastaa aina tekemisistään vain itse. Itsenäisen kasvattajan ja tuottajan toiminta perustuu aina luottamukseen.

Tätä kirjoitusta tuotettaessa pitää tehdä itselle ja myös tämän blogin lukijoille selväksi jotain asioita.
 

I Vaikka asiasta on puhuttu tausta-oletuksen tavoin niin varsinaisesti käsitettä Indie ei ole käytetty. Hyvin paljon olennaista sanottiin jo 20.01.2018 kirjoitetussa tekstissä ”Milleniaalien vallankumous ja kynsilaukka.”

II Indie on alkuperäisessä yhteydessään tarkoittanut seuraavaa; vähän Wiki-artikkelia stilisoiden:

Indie on lyhenne englannin sanasta independent (Itsenäinen, riippumaton). 

Indie-sanalla tarkoitetaan erilaisten kulttuurituotteiden luomista riippumattomana toimijana kaupallisen valtavirran ja suurten tuotantoyhtiöiden ulkopuolella. Sanaa käytettiin ensin musiikissa tarkoittamassa pienten, kaupallisuutta vieroksuvien levy-yhtiöiden tuottamia levytyksiä. Sittemmin sanan merkitys on laajentunut kuvaamaan kaikenlaisia elämäntyylejä, jotka vieroksuvat mainstream- eli valtavirtakulttuuria. Indie rinnastetaan lehtien julkaisussa ja monilla muillakin aloilla underground-aaatteeseen, mutta indie on laajempi ja epäyhtenäisempi suuntaus. Indie-ideologia liittyy alunperin kulttuurin tuottamiseen.

 

Milleniaalit ovat ns. Y-sukupolvi. He ovat syntyneet karkeasti ottaen vuosina 1980-1995 eli tämän sukupolvet vanhimmat ikäluokat tulivat täysi-ikäisiksi vuosituhannen vaihteessa. Milleniaali on tietenkin käsite jota käytetään pääasiassa länsimaissa. Milleniaali suhtautuu hyvin varauksellisesti edellisten sukupolvien arvoihin ja normeihin ja heillä on selkeä taipumus asettua auktoriteetteja vastaan. On sanottu että he ja tietenkin heitä seuraava digi-natiivien sukupolvi muuttavat maailman jossa elämme aivan perusteellisesti. Milleniaalit ovat tietyllä tavalla kärsimättömiä eivätkä jaksa kuunnella ”vanhojen fossiilien” jaarittelua. He katsovat netistä miten asiat on ja toimivat. Milleniaalit ovat myös hyvin luova sukupolvi joa etsii uusia ratkaisuja kaikkiin mahdollisiin asioihin.

Vuoden 2017 maalikuussa arvovaltainen yhdysvaltalainen Fortune-lehti julkaisi artikkelin jossa pohdittiin sitä kuin milleniaalit tulevat muuttamaan iki-ajoiksi amerikkalaisen maatalouden rakenteet. Huomiota sai myös käsite ”hyperlähi-ruoka.” Tavallaan kansakunta, amerikan yhdysvaltalaiset, ovat palaamassa maan perustajien juurille. Maan valloittanut ihmisjoukko tuotti ruokansa aivan itse. 1900-luku merkitsi Yhdysvalloissa ruuantuotannon teollistumista. Nyt mikro-farmeja nousee kaikkialle, kaupunkien kerrostalojen katoille ja talojen pihoille. Näistä pienistä volyymeista kasvaa lopulta valtavan kokoluokan saava ”uusi maatalous.” Lopulta uusi maatalous tulee työllistämään suuren joukon uusia toimijoita. Kyse on uudesta elämäntavasta jossa pienen farmin pyörittäminen on aivan luontevaa sivutoimena. Maatalous myös koneellistuu. Lennokit, automatisoitu traktorityö ja robotiikka ovat jo monen farmin arkipäivää. Milleniaalien ajattelutapa näkyy kaikessa.

Milleniaalien kapinahenki on luonut myös uudelleen ohjautuneita markkinoita ja paljon itsenäisiä, suurista maatalousjäteistä riippumattomia itsenäisiä toimijoita. Korkealaatuisista tuotteista ollaan myös valmiita maksamaan parempi hinta. Hyvällä tavalla ääriesimerkkinä tästä voi olla sadan eekkerin (40 hehtaaria) tila joka tuottaa korkealaatuisen sadon jostain erikoiskasvista josta saa paljon korkeamman tuoton kuin viljelemällä vaikkapa 10000 (4000 hehtaaria) eekkeriä maissia joka lopulta päätyy etanolin raaka-aineeksi.

Kynsilaukka on yksi hyvä esimerkki erikoiskasvista ja nyt puhutaan kaikkein korkeimpien standardien mukaisesta tuotteesta josta voi saada Yhdysvalloissa jopa 48 euroa kilolta. Suomen oloissa edellä kuvatun kaltainen esimerkki voi toimia varsin huimassa suhteessa. Katsotaanpa asiaa roomalaisten kanssa.

I Eekkerin alalla voi tuottaa viiden vuoden nousujohtoisen suunnitelman viimeisenä vuonna 500 kiloa korkeatasoista käsityömenetelmällä tuotettua kynsilaukkaa. Viljelyalaa tarvitaan tuohon 1/4 eekkeriä eli 0,1 hehtaaria. Aarilta saadaan sata kiloa ja sen alalla on 70 metriä 60-senttiä leveää penkkiä jossa juoksupenkkimetriä kohden on 20 kynttä. Tulevan sadon raapien keskipaino on vähintään 70 grammaa.

II Edellä kuvatun viljelyalan tuotto on noin 18000-19000 euroa kun otetaan huomioon myös kukkavarsista saatu sato. Kuivatun ja korkeatasoisen kynsilaukan kilohinnaksi on tässä laskettu 36 euroa ja skeippien kilohinnaksi 15 euroa. 500 kiloa kynsilaukkaa menee helposti kaupaksi jos jakelukanavia on kehitetty monipuolisesti viiden vuoden projektin aikana.

III Viljelemällä hehtaarin jotain viljaa saat keskimäärin 3500 kilon hehtaarisadon. Viljan myyntihinta tämän päivän mukaan on noin 300 euroa tonnilta. Näillä muuttujilla saadaan hehtaarin tuotoksi 1150 euroa. Ja kymmenesosa siitä on tietenkin 115 euroa

IV Jotta viljelijä saisi kasaan 18000 euroa viljelemällä viljaa tarvitsee hän 11,7 hehtaaria peltoalaa. 11,7 hehtaaria on 146 kertaa 0,1 hehtaarin ala! Tuottaakseen em. määrän viljaa tarvitsee hän maatalous-tukiaisisia, valtion maksamaa rahaa, noin 12500 euroa. Polttoainetta kuluu viljan tuottamiseen valtaisia määriä.

V 500 kilon kynsilaukkasadon tuottaminen onnistuu sivutyönä jos työvaiheet on järkeistetty ja kausityövoimaa on saatavilla. Kausityövoimaa on aina saatavilla.

VI Näitä 500 kilon projekteja mahtuu Suomeen paljon ja yksikään ei ole toiselta pois. Jos tällaisia itsenäisiä viljelmiä joita eivät käy kyyläämässä mitkään luomutarkastajat olisi vaikkapa 2000 kappaletta niin korkeimman laatuluokan tavaraa tuotettaisiin miljoona kiloa eli tuhat tonnia.

VII Kyse ei ole ainoastaan kynsilaukasta vaan myös perunasta, porkkanasta, eri sipuleista ja monesta muusta kasvista. Joku tietysti sanoo että onhan meillä jo ”Hyötykasvi-yhdistys.” Milleniaalit katsovat kuitenkin kaikkea virallista ja instituution aseman saanutta patsastelua erittäin karsaasti.

Pöytä on siis katettu nuoren milleniaalin mielenlaadun omaaville ihmisille. Viime kädessä noihin sukupolvi-luokitteluihin ei pidä takertua kirjaimellisesti. Vanheneva ihminen ellei peräti todellinen seniorikansalainenkin voi löytää itsestään milleniaalin ja jopa digi-natiivin.

De Re Allii Sativi on aina pyrkinyt edistämään ns. Indie-ideologiaa vaikka ei ole siitä ääneen puhunutkaan. Pitää muistaa kuitenkin muutama asia jotka voidaaan kiteyttää seuravaan, ja nyt luovumme sanastaa indie ja puhummee itsenäisestä kasvattajasta:

Pitää myös muistaa että viime kädessä asiaa valvoo tämä henkilö.

Otsikkokuvassa Sandbergin Farmin/De Re Allii Sativin koeviljelmän vuoden 2022 Rosso di Sulmona-kasvusto. On 13.07 ja Ranskan kansallispäivän aatto.  Vähän vallankumoukseellistaa musiikkia.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

 

 

Raapien sota. Ei niin paljon pilaa ettei totta toinen puoli.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Useimmille, ellei sitten ole ihan tynnyrissä kasvatettu, on tuttu amerikkalainen George Lucasin luoma eepos Tähtien sota. Lucasin luomuksen henkinen sisältö ymmärretään vasta pitemmän ajan kuluessa. Ehkäpä joskus se arvostetaan jopa samalle tasolle kuin Homeroksen Ilias ja Odysseia. No ehkei sentään… Varsinkin Odysseia on monellakin tavalla rikkaudessaan aivan ylittämätön kertomus.

Suomen kynsilaukka-harrastuksen maailmassa on tapahtunut vuoden 2015 jälkeen jotain jota voidaan verrata Tähtien sodan episodien 4-6 tapahtumiin. Tässä ei nyt lähdetä juurta jaksaen ja kommentaarimaisesti selvittämään mistä tuossa saagassa on kyse. Tässä kuten monessa muussakin yhteydessä voidaan todeta: KATO NETISTÄ JOS ET TIIÄ!

 

Raapien sota. Episodit 4-6. Lyhyt analogia ja kuvaus.

 

Uusi toivo
 

Kynsilaukkaharrastajien maailmaan Suomessa tuli vuoden 2015 lopulla uusi blogi nimeltään DE RE ALLII SATIVI johon tuotettiin suuri joukko kirjoituksia jotka esittelivät käytännössä pimeydessä eläneelle suomalaiselle harrastelijakunnalle alan maailmanvirtauksia, uusia lajikkeita ja kirjallisuutta. Vuoteen 2019 mennessä maahan oli tuotu yli 120 uutta lajiketta ja ne olivat käytännössä kaikkien saatavilla. Tähän mennessä blogi-kirjoituksia oli ilmestynyt noin 180.
 

Uusien virtausten ja ajatusten vastaanotto ei aina ollut kovin innostunutta vanhojen harrastajien keskuudessa ja asiaan suhtauduttiin kaksijakoisesti. Jo varhaisessa vaiheessa kirjoituksissa puhuttiin ns. ALEXANDRA-ongelmasta ja sen syistä. Suomi oli käytännössä maa jossa erään lajikkeen nimestä oli tullut valkosipulin/kynsilaukan synonyymi.
 

Uudet lajikkeet levisivät ja tietämys mm. Ron L. Engelandin luomasta luokittelujärjestelmästä kasvoi. DE RE ALLII SATIVI kannusti kirjoituksissaan lukijoita ja harrastajia ns. ”Independent Grower-ideologian” pariin. Suurella volyymilla  ja kyseenalaisilla menetelmillä toimiva viljely sai osakseen kritiikkiä. Itsenäisissä ja pienissä viljelmissä olisi takuu sille että harrastus ja uudet lajikkeet leviäisivät kaikkialle maahan. Näin yhä useampi harrastaja ja sitä kautta kanssaihminen saisi yksinkertaisesti kunnon kamaa. Voidaan sanoa sanoa että ideologian julistuksessa saattoi olla välillä kovinkin ”agressiivisen evankelioinnin” piirteitä, mutta kaikki oli varmasti tarpeen jotta sanoma saatiin perille.
 

Alexandra-kokeilu joka toteutettiin kahden asian harrastajan toisistaan riippumatto-milla koeviljelmillä osoitti blogissa jo vuosina 2016-2017 esitetyt väittämät todeksi. Alexandra-tuotenimen alla kasvatettiin ainakin kolmen kasvuryhmän edustajia, mahdolliseti jopa kymmentä eri lajiketta. Pinnan alla kyti ja kun ihmisen ei ole juuri koskaan järkipuheilla perustellen helppoa myöntää että häntä on petetty niin siinähän sitten ollaan.

Imperiumin vastaisku
 

Nyt tämä tarina saa draamallisia ja vertauskuvallisia piirteitä. Raapien sota eskaloitui kevään 2022 jälkeen ja keskeisenä alustana oli suomenkielinen lähes 4000 jäsentä käsittävä Facebook-ryhmä nimeltään Valkosipuli. Ryhmässä oli vielä edelliseen vuoteen mennessä voinut viestiä siitä että lisäysmateriaalia olisi tarjolla hintaa mainitsematta. Joku keskeinen toimija oli Independent Grower-ideologiaa varjellakseen oli halunnut pitää hinnan hänen ja tavaran hankkijan välisenä. Näin voitaisiin estää hintojen kartellisoituminen ja se että kukaan ulkomaalaineen viljelijä esimerkiksi tule harjoittamaan tavaran myyntiä polkuhinnalla. Ryhmä päätyi uusiin sääntöihin jostain käsittämättömästä syystä. Lopulta tilanne oli se että kaikki kaupittelivat toisilleen pääasiassa pelkkää Alexandraa.
 

Jos lähdemme nyt Hollywoodilaiseen tapaan dramatisoimaan ja värittämään asioita muistaen Lucasin saagan juonen niin kuvaannollisesti kaiken takana oli vanhojen A-voimien salaliitto ja pyrkimys turvata omat aineelliset intressinsä ja haluttomuus uudistua. Imperiumi siis iski takaisin ja jossain nimeltä mainitsemattomalla maatilalla Tanniainen-niminen kasvattaja tuotti valtavia määriä Alexandra-klooneja ja syksyllä 2022 niistä tuotettuja yksösiä oli tarkoitus jakaa kaikille ryhmän jäsenille ilmaiseksi 500 kappaletta, yhden ison ärräpaketin sisältö. Samalla luotiin uusi kaupparyhmä joka tukahduttaisi normaalin kysyntään, tarjontaan ja laatuun perustuvan kaupankäynnin.
 

Kaikki eivät hyväksyneet Imperiumin käskynhaltijoiden vaatimuksia ja jatkoivat tietenkin itsenäisinä toimijoina. Syyskuussa 2022 Tanniaisen maatilalta lähti iso rekka jonka tarkoitus oli jaella Alexandra-yksöspaketit ympäri maata. Jollain selvittämättömällä tavalla perävaunullinen rekka kuitenkin tuhoutui kuljettajan ollessa tauolla ennen ensimmäistä massajakelupistettä, ja kaikki reilut 2 000 000 Alexandra-yksöstä turmeltuivat.
 

Taistelua ei vielä kuitenkaan ollut voitettu. Mutta keskeiset itsenäiset toimijat jatkoivat omilla tahoillaan. Hyvää kamaa oli liikkeellä ja kasvatuksessa riittäviä määriä jotta uuden aallon uusien lajikkeiden vyöry olisi tulevaisuudessa mahdollinen. Viisaiden kasvattajien neuvonpito päättyi sanoin ”Viemme nyt nämä uudet lajikkeet turvaan ja pidämme kasassa replikat suuresta kokoelmasta emmekä laske kaikkia lajikkeita liikkeelle ennen kuin se on turvallista.”  

”OLKOON ALLISIINI KANSSASI” olivat heidän sanansa kun he lähtivät omille teillensä.
 

Jedin paluu

Jokainen voi itse kuvitella mitä Jedin paluu mahtaa tarkoittaa! Lopulta Imperiumi kärsii tappion ja Uusi Tasavallan Aika koittaa ja paha A-voima kukistuu.
 

Hyvä kynsilaukan ystävä! Seuraa maailmaa ja tee havaintoja ja edistä totuutta. Kuka onkaan kynsilaukkamaailman viisas YODA, ja entäpä kuka  Obi Wan-Kenobi. Kuka on kauhealle pimeällä A-puolelle siirtynyt Darth Vader ja kuka kavala vanha Palpatine ja ketkä hänen käskynhaltijoitaan? Ja ennen kaikkea kuka on puhdassydäminen kynsilaukka-maailman Luke Skywalker? Asiat eivät aina mene yksi yhteen vaikka aivan varmasti vanha suomalainen sanonta ”ei niin paljon pilaa ettei totta toinen puoli” pitää paikkansa. Tämä musiikki sopii tähän ainoana vaihtoehtona.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

ZIEMA — Sinä aikainen.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

Posliinien kasvuryhmään kuuluva Ziema on saanut penkkitilaa monen harrastajan puutarhassa. Lajikkeesta on liikkeellä ainakin kaksi eri kasvutapaa. Rocambolisaation kokenut Ziema on muodoltaan erityinen. Sen raapi hakee viisikulmaista muotoa ja siinä on jotain vastustamatonta kauneutta.

Tai Ziemai tai Ziemiai. Lajike tunnetaan näillä nimillä. Ziema on latvian ja liettuan kieltä ja tarkoittaa ”talvea.” Onko loppujen lopuksi lajike kotosin alunperin Liettuasta vai Latviasta on yhdentekevää. Ns. totuutta tuskin löytyy. Balttian alueella löytyy lajikkeesta varmasti lukuisia  kantoja. Viron Peipsijärven Kolkjan kylästä vuonna 2016 löydetty lajike joka sai nimen ”Avvakum” muistuttaa hyvin paljon Ziema. Kun puhume Ziemasta on Posliinien kasvuryhmän lajikkeesta joka kuuluu siihen alaryhmään josta voidaan käyttää nimeä ”rocamboloiva.”

Ziema on saanut viime vuosina enemmän jalansijaa Suomessa. Vaikka sitä on ollut kaupan joillakin puutarhureilla ei sen kasvuryhmää ole koskaan mainittu. Ziemaa sanotaan talvenkestäväksi, mutta se ei kuitenkaan erotu tässä suhteessa muista pohjoisiin oloihin kotiutuneista lajikkeista. Itse asiassa Ziemaan, käytän yksiseliteisesti tästä lajikkeesta liettuan kielen substantiivin nominatiivi-muotoa, liittyy yksi erikoinen piirre. Se on rocamboloiva posliini eli se muuttaa kasvutapaansa pohjoisissa olosuhteissa. Pohjoisemmat olosuhteet tarkoittavat tässä vaikkapa Viroa pohjoisempaa aluetta.

Olosuhteissa on huomattava ero jos niitä verrataan Latvian pohjois-osaan jonne on matkaa 400 kilometriä suoraan etelään päin tai vaikka Viron eteläosiin. Itse huomasin rocambolisaation Zieman kohdalla ensimmäisenä kasvuvuonna. Lyhyesti ottaen rocambolisaatio se tarkoittaa sitä että jotkin Posliinit muuttavat ilmiasuaan. Parhaat esimerkit tästä ovat Ziema, Bzenecky Palicac ja tietyin varauksin myös Armeniainen. Kutsuisin tätä Rocambolisaatioksi. Ne tekevät kaksi leijjeriä (Kynsipussi.) ja kasvista tulee paljon robustimpi muistuttaen Rocambole-ryhmän lajikekkeita Giant Russian ja German Red. Mutta kukkakiehkurat ovat edelleen samanlaisia jotka olemme tottuneet tuntemaan Posliineilla ja latvakloonit ovat myös kasvuryhmän mukaisia. Esimerkiksi juuri Ziema jolla on normaalisti vain yksi leijjeri sen alkuperäisellä kasvualueellaan Liettuassa ja Balttiassa tekee muutoksen koettuaan kaksi leijjeria pohjoisessa ja jopa 9-10 kynttä. Suomessa on varmastikin tällä hetkellä liikkeellä kahdenlaista Ziemaa. Lajike ei nimittäin aina muuta kasvutapaansa. Voi olla harvinaista että yhdellä kasvattajalla 500 kynttä muuttaa kasvutapaansa, mutta sellaisestakin on näyttöä.

On myös havaintoja että rocambolisaatio voi tapahtua myös niinkin etelässä kuin Yhdysvaltain Utahissa. Siellä erään viljelijän Music-lajike on tuottanut myös enemmän kynsiä ja kaksi leijjeriä kuin em. lajikkeelle tavanomaiset 4. Kyseinen farmi sijaitsee 1800 metrin korkeudella maanpinnasta. Ehkäpä noillakin erityisolosuhteilla on osuutta asiaan.
 

Ziema ei siis ole ns. aito posliini joka tekee isoja puolikkaan päärynän muotoisia kynsiä joiden paino voi olla jopa 22-25 grammaa. Aidot posliinit eivät tee yleensä kuin 4 isoa kynttä. Posliinien ”haploryhmä” on dna-ajoissakin jaettu kahteen joukkoon.

Ziema on ainakin De Re Allii Sativin koeviljemällä osoittautunut hyvin aikaiseksi tuleentujaksi. Se on tuleentunut Turbaanien jälkeen ja ollut korjuukypsää jopa ennen Lasipurppuroiden aikaisimpia lajikkeita poislukien Early Purple.

Zieman maku ei ole erityisen hyvä kylminä kesinä. Vuodet 2018 ja 2019 ja 2021 muodostavat kuitenkin poikkeuksen maullaan ja myös sokerisuudellaan. Tulisuudessaan se ei pärjää ykköstyypin Poslliineille. Lajike on kuitenkin kasvuvarma, mutta jää satoisuudessaan jälkeen selvästi esimerkiksi Rocambole-ryhmän Isosta venäläisestä, Punaisesta venäläisestä ja Saksan punaisesta. Jos pitkäjänteisyyttä löytyy ja halua kasvattaa ns. aitoja posliineja kannattaa hankkia jokin seuraavista lajikkeista: Barettas Sunshine, Zemo, Georgian Chrystal, Yampolskij ja Music.Baarettas Sunshine ja Zemo ovat parhaita sopeutujia, Music on yliarvostettu.

Aidon posliinin kasvatus vaatii kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Aitojen posliinien kohdalla on lisäysmateriaalin kynsien koolla paljon suurempi merkitys kuin esimerkiksi Rocambole-ryhmän kynsilaukoilla. Aitojen Posliinien viherkone ei näytä olevan yhtä tehokas kuin muilla kovaniskoilla ja lähteäkseen kunnolla kasvuun se myös näyttää tarvitsevan isomman kynnen ja siis enemmän starttiravintoa. On myös syytä epäillä että suomen korkeudella satagrammaisten aitojen posliinien kasvattaminen voi vaatia 5-6 vuoden sopeutuksen. Avain tähän on nimenomaan siinä että lisäyskynsien kokoa voidaan vuosi vuodelta kasvattaa aina kohti 20-gramman kokoa. Latvaklooneista aloitetu projekti voi viedä aikaa jopa 5-6 vuotta.

Kun lähinnä englanninkielisessä kynsilaukka-kirjallisuudessa, kirjoissa ja internetin maailmassa, puhutaan siitä että posliinit vaativat kylmät ja pohjoiset olosuhteet puhutaan alueesta joka on Yhdysvaltain ja Kanadan rajojen tuntumassa. Se alue on noin 1700 kilometriä etelämmässä kuin Vanha Suomi. Posliinin viherkoneen pitäisi olla hyvässä kasvussa jo aprillipäivän tietämillä ja tuossa tuo tuhat mailia etelään Suomesta onkin ratkaisevan tärkeä tekijä.

Zieman kuivatuksessa oikea ajoitus on tarpeellinen. Hitaassa kuivatuksessa wrapperit liimautuvat toisiinsa ja tekevät kuoresta hyvin ilmatiiviin. Kun kosteus ei pääse haihtumaan tarpeeksi voi joutua  tekemään ”kynsilaukan hätäsektion” eli poistamaan kuoret onton kupolin päältä. Toinen keino olisi tehdä pieni painallus terävän veitsen kärjellä tiivistyneiden ja vielä kosteiden wrappereiden läpi kynsiä vaurioittamatta jotta kosteus pääsee haihtumaan eikä raapi lähde näin mätänemään. Rasa Creekin Farmilla Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa lajikkeen Creme de la Rasa kaikki raapit käsitellään tällä tavalla. Creme de la Rasa on tosin marmoriini.

Ja vielä lopuksi kerrataan pari asiaa.

I Pohjoisissa oloissa, siis Balttiasta noin 400 kilometriä pohjoiseen, Zieman otettua uuden kasvutavan johon liittyy aikainen tuleentuminen on tärkeää että lisäykseen tarkoitettujen kynsien koko liikkuu vähintään 6-7 gramman rajoissa. Posliinien viherkone ei ole tehokas joten aloituskynnen koko ja laatu on tärkeä. Kuivatus on myös syytä tehdä hitaasti.

II ZIEMA ei ole missään tapauksessa vähäinen veli kynsilaukkojen joukossa. Se sopii hyvin eei niin ärjyistä lajikkeistaa pit'ävälle ja seen vihanneksellinen maku sopii moneen tarkoitukseen.

Tämä julkaisu on päivitys aiemmasta ja tulee nyt luettavaksi täydennettynä 10.07.2022. Juuri tänään on aioka teehdä ZIEMAN sadonkorjuu ainakin Vanhan Suome mailla Sanbgergin farmilla/DE RE ALLII SATIVIN koeviljelmällä. Sato ei olee järin suuri mutta sadonkorjuu etenee kuitenkin. Sopivaa musiikkia tähän päivään on Enrico Morriconen Gabrielin Oboe.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

Raapien heinäkuu 2022. Sandbergin Messidor ja hänen jälkeläisensä.

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

 

Sandbergin Messidorin ja sen jälkeläisten tarina on monellakin tavoin erikoisin episodi elämässäni kaikki asiat huomioon ottaen. Kasvi menee nyt todellakin edelle ihmiskohtaloista. Se opetti jotain ihmiselämästäkin ja siitä mitä IKIGAI voi olla ja miten suuri viisaus voi kätkeytyä zenin harjoittamiseen.

 

Kun mä syssä yksitoista uutta tuhatta


kaapu musta päällä kirkkotietä astelin


lensi koilliskaakkoon taaja naakkaparvi


se siivin monituhantisin leuhtoi, lensi


auringon ne aivan kokonansa pimensi.


Ma tuolloin eloni keskitiessä syvään arimoin


mi onkaan ihmislapsen elon määrä, mitta

myös mikä on sen perimmäisin tarkoitus


hiljaa olin yksiksein ja monituisin miettein

en tiennyt mihin ryhtyisin; mut yksi aate kasvoi.

Muistikuvat menevät ihmisellä sekaisin kun ikää tulee. Mistä hän se johtuu? Olisiko selitys siinä että pääsi on todellakin kuin iso arkisto jossa on lukematon määrä tiedostoja, faileja. Muistiliikennettä hoitavat pienet lähettipojat jotka välillä takkuavat ja muisti pätkii. Eikä se pelkästään pätki vaan kun he kirjoittavat ja raportoivat työstään niin tulee tahattomia virheitä ja failit tahtovat konglomeroitua eli sekoittua, tai jotkut niistä rikastuvat. 

Mitä edellisellä tahdoin sanoa on siinä että joku väittää minun joskus sanoneen että tarkoitukseni on perustaa kynsilaukkafarmi residenssini partaille. Jos edellä mainittu on totta niin olen mahdollisesti sanonut tuon vuoden 2004 jälkeen jolloin muutin Auran pitäjään ja kävin asustelemaan Auran pappilaa. Puutarhan työslistalla oli kasvimaiden perustaminen ja omena-, ja päärynätarhan luominen. Enemmänkin oli mielessä perunoiden kasvatus. Olinhan Karhulassa Sunilan pappilassa kasvattanut neljääkymmentä eri peruna-lajiketta.
 

Syksyllä 2011 elämä etsi suuntaansa ja iso haave oli karilla. 1294 ääntä Varsinais-Suomen vaalipiirissä eivät riittäneet kansanedustajan paikkaan. Oli aika käydä kirjallisten töiden pariin ja etsiä lohtua elämään sieltä mistä lukematon määrä ihmisiä on aina sitä etsinyt. Niin koitti kevät 2013 ja laitoin parsantaimet tuloilleen. Mielessä alkoi siintää yksi haave. Kynsilaukkaa pitäisi jotain saada istukkaaksi ja niinpä elokuussa kun parsantaimet olivat jo maassa matkasin tyttäreni kanssa Helsinkiin. Siellä ostin eräiltä markkinoilta jossa joka pöydässä kaupiteltiin Alexandra-nimistä kynsilaukkaa kaksi keskikokoista raapia jotka sitten muodostivat IGOR-nimisen Ison venäläisen kannan pohjan. Matkan budjetti oli varsin pieni ja reissusta ostettiin muutakin. Maahan meni lokakuulla kymmenen kynttä joista yhdeksän tuotti kasvin seuraavana vuonna. Sanotaan että suomalaisilla ja japanilaisilla on paljon yhteistä. Näen itseni tuossa toteuttaneen ensimmäistä IKIGAI-periaatetta joka yksinkertaisesti kuuluu: ALOITA PIENESTÄ.


Seuraavana vuonna hankin keskeiseltä toimijalta kilon ja vartin Alexandra-nimikettä. Myöhemmin selkisi että tuossa satsissa olikin kahta eri lajiketta eli Isoa venäläistä ja jotain siperialaista marmoriinia. Mukaan tuli myös KODAVER-niminen kanta ja Hollannista  tuotettu lajike joka kantoi nimeä Therador. Maahan meni kaikkiaan 113 kynttä eikä asiasta tullut sen kummempaa numeroa. Satoa saatiin ja syksyllä 2015 pystyin jo toimittamaan tavaraa pienessä mittakaavassa lähipiirille. Pieni menestys toi intoa ja huomasin laajentavani lajikevalikoimaa. Tavaraa haalittiin joka paikasta ja kun lumet tulivat oli maassa 1314 kynttä. Lajikemäärä oli yhdessä hyppäyksessä kasvanut kymmenkertaiseksi. BAUHAUS-tavaratalossa myytiin Lord Nelson-kokoelmaa ja siitä sain lajikkeet Messidor, Pure White, Thermidrome ja Unikat. Penkit tehtiin luovalla tavalla ja tuossa vaiheessa, en sitä tosin tiennyt, oli kuvioissa jo seitsemän kasvuryhmän edustajia; marmoriineja, lasikkaita, rokaleita, raitisia, posliineja, artisia ja silveriinejä. Tuon syksyn istukkaista kolme lajiketta tuotti myöhemmin uuden  kasvutavan. Turbaaniksi luokiteltava Tourbillon du Nord on pehmytniskaisen artisen, Thermidromen yhden raapin ja yhden kynnen jälkeläinen. Nykyään tuota lajiketta kasvaa ainakin neljänkymmenen harrastajan viljelmällä.

 
Tourbillon du Nord on oma viehättävä tarinansa ja se on dokumentoitu kymmenin valokuvin. Merkillisin ja opettavaisin tarina on kuitenkin ns. Sandbergin Messidor. Kun tultiin sadonkorjuuseen vuonna 2016 oli De Re Alliin Sativi-blogi julkimoinut jo nelisenkymmentä kirjoitusta ja tottakai tiedettiin millainen on lajikeryhmä on ns. artisokka. Mutta niinkin heikolla kokemuksella jonka kirjoittaja omasi syksyllä 2016 saattoi jo tehdä johtopäätöksiä. Nimittäin Messidor oli tuottanut varsin kaksi varsin outoa raapia. Kirjoitinkin stoorin jossa pohdin sitä mistä oli kyse. 23.10.2016 päivätyn tekstin voi lukea tästä linkistä.

Kynsiä meni maahan syksyllä 2016 luonnollisesti enemmän kuin edellisellä kerralla. Sandbergin Messidorin osuus oli nelisenkymmentä. Valitsin jatkoon suurimmat ja tasamuotoisimmat kynnet. Kaverini varoituksesta huolimatta söimme teen ja näkkileivän kera puristeena yhden noista syksyn 2016.
 

Syksyllä 2017 saattoi iloita siitä että kasvutapa oli pysynyt samalla. Havaintoja varmasti tehtiin mutta kun lajikemäärä oli tuolloin jo reilut sata niin kovin suurta huomiota kaikki lajikkeet eivät saaneet. Mielessä oli haave vakaan kasvutavan artisokasta ja iloitsin kovasti siitä että Messidor-kanta ei tuottanut enää varsinaisia varsiklooneja. Kukkavarsia ei syksyllä 2017 ollut kuten ei vielä seuraavana vuonnakaan. Jos ajattelen omaa kasvattajan kokemusta IKIGAI-periaatteiden mukaisesti olin varmasti vapauttanut itseni kaikista ennakkokäsityksistä ja ihmisperäisistä auktoriteeteista. Nuorempana olin harrastanut jousiammuntaa ja koin harjoittavani zenin periaatteita:

Yksinkertaisesti sanottuna sinä et ammu jousella vaan jousi on ampuja ja sinä olet jousi. Jousi ei koskaan ammu ohi vaan nuoli osuu aina oikeaan paikkaan, sinne minne se osoitetaan. Kun pääset oivalluksen partaalle olet yhteisymmärryksessä ampujan kanssa ja osut perimmäiseen. Kun jousi saa opettaa sinua vapaudut kaikesta.

Kynsilaukan viljelyssä opettajasi on pelto ja sinä olet jotain mitä voitaisiin ehkä verrata toimijaan. Kun vapautat itsesi ja antaudut kokonaan edessäsi avautuvaan maailmaan niin voit kenties oppiakin jotain. IKIGAIN toinen periaate toimii: VAPAUTA ITSESI.

Syksyllä 2018 saatoin istuttaa maahan 6400 kynttä ja eri tunnisteita oli noin 170. Sandbergin Messidorin kynnet olivat kauniita ja niin tasamuotoisia, seitsengrammaisia kaikki tyynni. Kun ajattelen jälkeenpäin rojektin ja hankkeen kokoa en varmasti noudattanut harmonian ja kestävyyden periaatetta. Kun laitoin kynnet maahan hehkutin yhtä asiaa mielessäni. Olin varma siitä että nyt on löytynyt vakaan ja kestävän kasvutavan artisokka. Maahan meni 36 kynttä mutta mielessä siinsi yli kaksikymmenmetrinen penkki johon voisi laittaa triplagrossin määrän eli 432.

Ja niin koitti kevät 2019 ja kasvu eteni kohti juhannusta. Monet uudet lajikkeet veivät paljon huomiota mutta aikaa riitti toki Messidorillekin. Mutta mitä lähemmäs keskikesää tultiin vahvistui epäilys siitä että jotain merkillistä oli tekeillä. Näytti nimittäin siltä että Messidorit todellakin tekevät aidon kukkavarren ja skeipit eivät todellakaan ole samanlaisia. Oli aika jäädä odottelemaan. Kesäkuussa saatoin kirjoittaa havainnoistani perusteellisen raportin tämän kirjoituksen muodossa.

Koitti sitten sadonkorjuun aika ja syksy jonka muistamme viimeisenä normaalina syksynä. Skeipit leikattiin käytännössä kaikki ja sadonkorjuussa kasvit olivat nipuissa. Hämmästys alkoi kun raapit erotettiin varrestaan. Raapien joukossa näytti olevan kolmenlaisia yksilöitä. Osa raapeista oli ilmiselviä rokaleita, osa marmoriineja ja osa lasikkaita. Viimeisestä kimpusta löytyi sitten yksi pienikasvuisempi vain neljä kynttä tuottanut raapi. Kolme aikaisempaa joukkoa olivat olleet suuri hämmästyksen aihe mutta viimeisen raapin kynnet olivat sellaisen tuntemuksen aihe että siinä tilanteessa olisi pitänyt vain kumartaa: jokin oli puhunut ja se saattoi olla tulos HARMONIASTA JA KESTÄVYYDESDTÄ. Ehkä olin jopa elänyt IKIGAIN kolmannen periaatteen mukaisesti ja etsinyt harmoniaa ja kestävyyttä. Tuli mieleen japanilainen REIWA-aikakausi ja se jos olin saanut osakseni siitä pienen pisaran.

tulee nuori kevät, kaunis kuukausi
tuuli käy lempeästi ja ilma kirkas
pellot ja suot täynnänsä vihreyttä
ruohoa paljon, tiiviinä ja sakeana

Jos jotakuta kiinnostaa mitä REIWA tarkoittaa niin tämä kirjoitus selkeyttää asiaa.

Olin käytännössä saanut neloset ja lapsille piti tietysti lähteä etsimään sopivia nimiä. Kun katseli neljää kulhoa ja niissä olevia kynsiä kiinnittyi ensimmäisenä huomio kastanjanruskeisiin kynsiin, ilmiselviin marmoriineihin. Niiden kantamuoto oli ollut Messidor, tuo artisten kasvuryhmän edustaja. Eikö olisi syytä antaa uudelle lajikkeelle peräti ranskankielinen nimi. Mieleen tuli heti Pohjolan kastanja, olihan Thermidromenkin jälkeläinen saanut ranskankielisen nimen ”Tourbillon du Nord.” Niinpä sai tämä Messidorin jälkeläinen nimen ”Chataigne du Nord”mieleen eli Pohjolan kastanja. Mutta mikä nimi annettaisiin täysin ilmiselvälle Rocambolelle joita myöhemmin kutsuisin rokaleeksi. Pian välähti mieleen sana SAMEROC. Se oli luonnollisesti lyhenne sanoista ”Sandbergin Messidorin Rocambole.” Lasikkaaan kohdalla heittäydyin sitten rennoksi ja annoin nimen ”Sandys Glazer.” Nämä lasikkaat olivat pieniä ja heiveröisiä kuin joukko keskosia mahtavan kokoisten ja kauniiden kastanjanväristen marmoriinien rinnalla. Vastaa vuonna 20220 niiden viherkasvusto antaa ymmärtää että nyt on luvassa kauniita ja tasakokoisia raapeja. Jos olivat kauniita Pohjolan kastanjan kynnet niin olivat kauniita posliineiksi luokitellutkin. Hiljaa osasin ILOITA PIENISTÄ ASIOISTA ja ilo purkautui varmaan kun neljäs lajike sai nimen ”The Glory of Sandberg.” Tämän posliinin kehitys on ollut hidasta mutta varmaa. Siitä on jo tuotettu latvakloonien kautta uusia yksösiä. Ikigain neljäs periaate on: ILOITSE PIENISTÄ ASIOISTA.

Syksyllä 2019 en enää kirjoittanut asiasta muutoin kuin suomenkieliseen valkosipuli-ryhmään Facebookissa. Joku epäili että olisin sekoittanut lajikkeet. Kehitys on kuitenkin dokumentoitu tarkasti lukuisin valokuvin. Jotain merkillistä oli tapahtunut ja en tehnyt siitä mitään suurta numeroa. Tämän planeetan, sen kasvi-, eliökunnan kehityshistoriassa, Sandbergin Messidor on yksi lukemattomista nyansseista. Pieni asia kokonaisuudessa mutta ehkä vähän suurempi itsensä kynsilaukan suhteen.

Myöhemmin tapahtunutta on analyseerattu ja pohdittu ja proosatekstiä tulisi paljon, liian paljon yhteen bloggaukseen. Mutta onneksi roomalaiset tulevat avuksi:

I Jo Ron L. Engeland puhui teoksessaan Growing Great Garlic, sen lisäosassa, siitä että jotkut artisokkien kasvuryhmän edustajat, siis artiset, voivat ottaa turbaanien kasvumoodin pohjoisissa olosuhteissa. Näin tapahtui Thermidromen suhteen ja tuloksena oli uusi Turbaanien kasvuryhmään luokiteltava lajike. Engelandin Vanha Filaree oli Oregonissa ja suhteellisen lähellä Kanadan rajaa joka on samalla korkeudella kuin Tsekinmaan Praha. Engelandille Kalifornian pohjoisosat olivat jotakuinkin varmasti sama asia kuin ”etelä.” Auran pappila on noin 1500 kilometriä pohjoisemmassa kuin Filaree, käytännössä samalla korkeudella kuin Alaskan Anchorage.

II Samainen Engeland puhui siitä että mutaatioita tapahtuu koko ajan mutta suurin osa, käytännössä melkein kaikki, syödään pois. Kuten on jo aiemminkin tässä blogissa todettu niin Engelandin työn jäljiltä on käytännössä vain yksi kaupallisesti tunnettu uusi lajike joka tunnetaan nimellä Russian redstrake. Engeland ei varmastikaan olisi väittänyt mutaatioiden olemuksesta edellä mainitulla tavalla ellei hänellä olisi ollut lukuisa määrä löydöksiä.

III Mutaatioita on mahdollista löytää mutta se vaatii paljon työtä. Kesinä 2016-2019 käytännössä asuin viljelmälläni ja voin sanoa tunteneeni joka ainoan kasvin henkilökohtaisesti. En tiedä olinko silloin tilassa OLE LÄSNÄ TÄSSÄ JA NYT kuten IKIGAIN viides periaate kuuluu mutta pellolla puuhastelu oli se jokin joka antoi elämänvoimaa ja oli se paljon puhuttu oma juttu.

IV Kynsilaukan kantamuoto on varmastikin kovaniskainen aron liljakasvi joka leviää latvakloonien avulla. Ei ole olemassa kahta alamuotoa kuten joissakin yhteyksissä mainitaan, että olisi Allium Sativum ja Ophioscorodon. Pehmytniska voi palautua kovaniskaiseksi todistetusti ja kovaniska voi muuttua pehmytniskaksi. Vuosina 2016 posliinien kasvuryhmän Ornak tuotti lähinnä Silveriiniksi luokitellun kannan. Kaikki sai alkunsa yhden kasvin yhdestä kynnestä.

V Kasvit viestivät tavalla jota emme vielä täysin tunne. Se tapahtuu tuoksujen ja hormonien avulla ja varmastikin jollain muulla tavalla jota emme vielä alkuunkaan ymmärrä. Eräs tsekinmaalainen kasvattaja painotti minulle että pidä nuo kaksi lajiketta Tristan ja Tantal erossa kaikista muista. Tristan on sama kuin Karpaatialainen ja molemmat ovat kovin hankalia ja oikukkaita kasvatettavia. Kyse ei ole herkkyydestä kasvitaudeille ja tuholaisille vaan aivan jostain muusta. Ehkäpä samanlainen ongelma oli aikoinaan Pinot Noirin kanssa viinien maailmassa. Se ei tahtonut kotiutua minnekään ja alkoi tuottamaan outoja hybridejä. Jotkut lajikkeet ovat ilmeisesti kasvutavassaan herkempiä altistuksille kuin toiset.

VI Mutaatiota voi tapahtuu yksi tuhatta kynttä kohden.

VII Sandbergin Messidorin kaltainen tapahtumaketju voi ilmetä uudelleen missä ja milloin tahansa.

Otsikkokuvassa "Chataigne du Nord" eli Pohjolan kastanja. Se on Sandbergin Messidorin yksi neljästä jälkeläisestä. Soitetaanpa tähän Enrico Morriconen ihanan hallitun melankolinen Gabriels oboe Henrik Chaimin tulkitsemana.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.