Kynsilaukkojen kausimusiikki. Talvi — hallittu melankolia.

Talvesta puhutaan juuri näinä päivinä. Ennusteita tulee ja menee ja vaikka ilma on nyt kylmennyt niin on mahdollista että joulun aikoihin ilman lämpötila liikkuisi plus kymmenessä eteläisimmässä Suomessa. Kylmän kauden jatkuminen ei siis ole mitenkään varmaan. Ensilumi saadaan kuitenkin eteläisimpäänkin Suomeen ja siitä voidaan puhua kun maassa on lunta sentti aamukahdeksalta. Pohjoisella napaseudulla jäätä on vähemmän kuin normaalisti keskimäärin pitkällä tarkasteluvälillä on ollut. Mikä mittari se sitten onkaan, siitä voidaan kiistellä. Oli miten oli, niin maaliskuussa sprouttaa ainakin suotuisimman kasvun alueella ja siitä seuraavalle vyöhykkeelle.

Kynsilaukkaviljelmillä, pienillä ja isommilla penkit on varmaankin pääsääntöisesti katettu ja odotuksen aika on siis alkanut. Ihminen on rituaaleja rakentava ja rakastava olento ja viljelykasvit on aikojen alusta asti innostaneet häntä. Tänä päivänä ei ole tavatonta että esimerkiksi orgaanisen viinin viljelijät suorittavat monenlaisia rituaaleja joiden pohjana ovat vanhat perinteet. Ranskassa shamppanjaa tuottavalla tilalla voidaan kevään tullen nähdä merkillisen näköinen rituaalikulkue. Siihen osallistuvat ovat pukeutuneet kaapuihin. Se kulkee köynnösrivien välissä laulellen ja leyhytellen suuria lehmänsarvia jotka on täytetty tuoreella lannalla. Rituaali tehdään tarkkaan ajoitetulla hetkellä. Joku soittaa tuntitolkulla musiikkia kasvaville köynnöksille päivittäin. Rituaalinsa kullakin.

Tapanani on ollut soittaa silloin tällöin musiikkia versoville ja kasvaville kynsilaukoille mutta siihen se on sitten jäänytkin. Kevään ensi sprouttien kunniaksi on avattu pieni pullo kuohuviiniä jota on ruitsutettu viljelmällä. Kun paine on purkautunut pullosta on otettu pieni huikka ja kiitetty kevään tärkeimmästä airuesta ja sitten kaadettu loppu pullon sisällöstä parhaiten sproutanneen lajikkeen kohdalle. Kuukalenteriin ja muihin lähinnä teosofis-viritteisiin rituaaleihin ei ole ollut mitään taipumuksia. Kasvua on ollut ihan hyvin kun muistettu muokata, lannoittaa, istuttaa, annettu kasvaa ja hoidettu parhaan mukaan. Musiikkia on tullut kuunneltua työ lomassa ja sitä on silloin tällöin annettu kasvienkin kuulla. Olen aina uskonut että ihminen voi viestiä kasveille ja mikä on hyväksi ihmiselle on hyväksi myös kasveille. Musiikki rauhoittaa ja tuo hyvän mielen ja voi olla musiikkia joka on hyväksi kasveillekin. Siis herää kysymys millainen musiikki sopii kasveille ja aivan erityisesti kynsilaukalle? 

 

Välillä ihmislapsi unohtaa mitä on joskus sanonut ja jos kirjoittaa paljon niin ei todellakaan muista aivan jokaista stooria ennenkin. Täällä on puhuttu ennenkin kynsilaukasta ja musiikista ja laadittu soittolistojakin.

Vuodet ovat tuoneet ehkä jopa uutta näkemystä ja kokemustakin on karttunut. Lähtökohta on nyt siinä että kyseeseen tulisi neljä erilaista soittolistaa vuodenkierron mukaan. Kyse on hyvin subjektiivisesta asiasta. Joka kurtistaa kulmiaan muistakoot vanhan viisauden joka sanoo ”Ei niin paljon pilaa ettei totta toinen puoli.”

Talvinen soittolista — Hallittu melankolia.

Kielon jäähyväiset — Konvaljens avsked. Henry Theel.

Kun kynnet ovat maassa ja viljelmä katettu on aikaa soittaa tämä. Kynsilaukka aloittaa kasvunsa aikaisin ja se on voimakkaimmillaan kielon kukinta-aikana. Kielon kukoistus on lyhyt ja se jää kukinnan jälkeen muiden kasvien varjoon. Joka vuosi se kuitenkin tulee uudelleen kuten laulu kertoo. Ja kun ei sitten kerrassaan ole laulua ”Laukan jäähyväiset” niin sitten Kielon jäähyväiset saa toimittaa syyskauden viimeisen työn päättymistä juhlistavaa laulua. Mikä pätee kieloon se pätee kynsilaukkaankin: ”Mullassa maan uinua saan; Lumihiutaleet leijuu niin hiljaa mua tuuditellen; Keväimehen kerran mi saapuvi taas uudelleen.”

Across The Universe. Fiona Apple. Tämä laulu sanoo paljon sanomatta mitään. ”Sanat valuvat kuin loputon sade paperimukiin; Niin ne vääntyvät matkatessaan halki maailmankaikkeuden; Surun altaat, ilon aallot ajelehtivat läpi avoimen mieleni; ottavat minut valtaansa, hyväillen.” Kynsilaukasta riittää puhuttavaa ja sanottavaa ja kaiken jälkeen se on mysteeri.” Mitäpä muuta voisi sanoa kasvista jonka DNA:ssa on 13,2 miljardia emäsparia.

Mille Colombes. Mireille Mathieu. Laulu joka puhuu tuhansista kyyhkysistä, miljoonista pääskysistä ja kukkien alla nukkuvista kanuunoista. Aina ajaton. Jospa kansat joskus kilpailisivat silläkin asialla että kuka kasvattaa parasta kynsilaukkaa. Hyvin vaikeasti käännettävää ranskalaista käyttölyriikkaa. Ensimmäisen säkeistön voi kääntää kuitenkin tanka-muotoon vaikka näin: 

Talon katoilla
Valkea taivas kuuletko
Urkujen sointi
Lasten ääni väreilee
Vanha kirkko huokailee

Michelle. The Beatles. Niin mikseipä vanha Beatles-fani ei voisi laittaa uudelle lajikkeelle nimeksi Michelle.

Balladi elokuvasta Klaani. Päivi Portaankorva. Kovin melankolinen Juice Leskisen runoon tehty laulu. Anssi Tikanmäki puki Leskisen ajatukset hyvän melodian formaan. Haikea mutta kovin rauhoittava. 

Gabrielle. Hootenanny Singers. Laulu on lupaus keväästä ja muistutus elämän haikeudesta parhaimmillaankin hetkillä.

When It’s Springtime in the Rockies. Tex Ritter. Tämä laulu huokuu kevään odotusta tavalla jota on mahdotonta ylittää.

Wooden Heart. Elvis Presley. Mitäpä sanoa tästä laulusta? Rakkauslaulu jossa on täydellisen joululaulun sointi. Tässä laulu jota Vihannes Kostajakin hyräilee tarkastusmatkoillaan kynsilaukkafarmeilla ”Treat me nice, treat me good; Treat me like you really should; 'Cause I'm not made of wood; And I don't have a wooden heart.”

Wonderful Land. Mike Oldfield. Oldfieldin tulkinta Shadows-yhtyeen rautalanka-klassikosta. Oldfield pystyy luomaan hämmästyttävän kontrapunktin eri kitaroilla tähän kappaleeseen. Talvinen ja toivontäyteinen ja täydellistä hallittua melankoliaa. 

Oi kallis Suomenmaa. Polyteknikkojen kuoro. Jokin mystinen vaatimus nostaa tämän laulun soittolistalle.

Xerxes - Largo. Eri esittäjiä. Largoja riittää jokaiseen soittolistaan ja Vivaldin talvinen hidas saa odottaa.

Antonio Vivaldi. RV 93. Konsertto soololuutulle, kahdelle viululle ja basso continuolle. Osat Allegro giusto — Largo — Allegro. Julian Bream tai joku muu luutun taitaja.  RV 93 on kovin aliarvostettu Vivaldin konsertto. Siinä on sopivasti hilpeyttä, lentoa ja ennen kaikkea jotain minkä vuoksi se kuulostaa parhaimmilta talvisessa mielenmaisemassa.

Lopuksi pitää vielä kysyä mitä on hallittu melankolia. Mitä se on? Sen voi jokainen oppia. Hallittu melankolia on varmastikin sukua sellaiselle asialle kuin avantouinti. Palataan asiaan seuraavassa kirjoituksessa.

Anna artisten mohkujen olla. Pysyvä muistuma muinaisilta ajoilta.

Se kylmän kevään on syytä

Sanoi Itämaan tietäjä kerran

Ota siihen nyt vain etäisyyttä

Ei edes totta se hitusen verran

Siitä väitettä on kovin monta

Kas totuus on kasvissa itse

Ei se kummaa ja uskomatonta

Älä tajuntaas turhaan kahlitse

Anna Artisten mohkujen olla

Niitä pois et voi jalostaa

Anna rauhassa pollasi olla

Ne kasvia vain kaunistaa

Aaria oopperasta ”Vihannes Kostajan paluu.”

Oopperat sikseen! Nyt faktuumit pöytään eli mennään asiaan joka on Artisten kasvuryhmän edustajissa havaittavat varsikloonit. Asiaahan aina ihmetellään ja säännöllisesti sama kysymys aina esitetään: mitä ne ovat?

Kuten tiedämme on kynsilaukka älykäs kasvi. Toisaalta se on kovin riippuvainen ihmisestä. Jos siitä ei kasvatusolosuhteissa pidetä huolta taantuu se nopeasti ja joutuu kilpailemaan elintilasta. Pian se on vain yksi kedon kasveista.

Kynsilaukan älykkyyden osoitus on siinä että se ryhtyy jalostamaan itse itseänsä päästyään hyvään puutarhamaahan. Niin tapahtui jo muinaisina aikoina. Alun perin kasvi lisääntyi latvakloonien ja aitojen siemenien keinoin. Ei ollut ihminen kaivamassa esiin kuivan aron pinnan alla olleita pienen pieniä raapeja.

Kun kasvin sukupuuta ja sisäistä taksonomiaa tarkastellaan niin Artisten ryhmä polveutuu Raitisten (Purple Stripes) kantamuodosta. Tässä vaiheessa kasvi on ikään kuin luopunut alkuperäisestä olemuksestaan ja tavallaan tullut laiskaksi ja kasvuekonomiseksi. Se ei enää tee varsinaista kukkavartta vaan isoja klooneja jotka puhkaisevat lehtivarren. Näistä varsin isoista klooneista voidaan kasvattaa uusia kasveja siinä missä kovavartisten lähinnä alkuperäisen tapaisista kukintojen kasvuaiheista. Artisten ja myös Silveriinien edustajissa on siis jäljellä muistuma entisistä ajoista jolloin se ei vielä ollut ihmisen domestikoima.

 

Jotkin artiset tuottavat enemmän varsiklooneja kuin toiset ja näyttää siltä että valikoimalla voidaan vähentää varsikloonien esiintymistä ainakin muutaman kasvukierron ajan. Artisten varsikloonit eivät ilmesty  noin vain kesken kasvukauden vaan ne ovat ohjelmoituneet kasvin seuraavan vuoden kasvusuunnitelmaan jo edellisenä vuonna. 

Artisilla on taipumus taantua jos lisäysmateriaali tuodaan ulkomailta, lähinnä eteläisemmästä Euroopasta. Kasvit on korjattu väkivaltaisella menetelmällä ja pikakuivattu tai rääkätty kuoliaaksi auringonpaisteessa. Sellaisten kasvien kynsiltä ei ole odotettavissa onnellista kasvukautta kaukana pohjoisessa.

Useimmat Artiset voidaan kyllä kotouttaa oloihimme mutta se vaatii kärsivällisyyttä ja useamman vuoden työn. Suuren mittakaavan kasvattajalta kärsivällisyyttä ei juuri löydy, tavoite on kiloissa eikä laadussa.

Artiset ovat monen mieleen joka ei pidä kovin tulisesta ja polttavasta mausta. Joistakin lajikkeista löytää hienostunutta vihanneksellisuutta ja leppeyttä. Sellaiselle kasvattajalle kelpaavat pienemmätkin raapit. Mohkut varmasti pienentävät raapin kokoa mutta onko sillä loppujen lopuksi niin paljoa merkitystä? Jollekin on ja jollekin ei. Niistä ei yksinkertaisesti pääse pitkässäkään juoksussa eroon.

Tässä linkki oikein hyvään domestikaatiosta kertovaan artikkeliin joka ilmestyi Suomen kuvalehdessä.

Vuoden 2022 Aleksis Kiven päivän juhla-ateria

Hamalta 1980-luvulta on tapanani ollut viettää Aleksis Kiven päivän juhla-ateriaa. Vuosikymmenten ajan kutsuin sitä A.K. -päivän pylli-atriaksi. Arkaaisimmillaan se käsitti pannussa paistetun makkaran, sinappia ja kansantisleryypyn. Kansantisleellä tarkoitamme luonnollisesti huokeinta väkiviinatislettä. Tarkoitus on ollut kunnioittaa Aleksis Kiven päivän kulinaristista perintöä ja eläytyä Seitsemän veljeksen sielunmaisemaan. Viimeisen vuosikymmenen aikana aterian gourmet-ulottuvuus on peräti syventynyt. Vuonna 2022 nautittiin ensimmäisen kerran kolmen ruokalajin Aleksis Kiven päivän juhla-ateriaa. Tänä vuonna pöydässä oli artesaanimakkaran lisäksi omaan tuotantoon ja keräilyyn pohjautuvia elintarvikkeita ja jalosteita.


Aleksis Kiven syntymän aikaan Suomi oli ollut jo puolen vuosisadan ajan osa Venäjän imperiumia Autonomisena Suomen suuriruhtinaskuntana. Joissain suomalaisissa piireissä tunnettiin jo Borssikeitto. Vuonna 2022 borssikeitto smetanalla sai olla alkuruokana. Pienen kömmähdyksen vuoksi kaalta ei ollut saatavilla mutta se korvattiin ohuen ohuilla suikuraisilla palsternakkasuikaleilla ja mökkimetsän suppilovahveroilla. Keittoon lisättiin myös puolipaahtoisesti soteerattua kynsilaukkaa. Muutoin meneteltiin pääsääntöisesti yleisen borssireseptin mukaan. Keiton kera nautittiin mustaa saaristolaislimppua. Ruokajuomana nautittiin tsekkiläistä pilsnertyyppistä olutta (toki suomalainen vahvasti humaloitu sahti tai kuiva kotikalja olisi ajanut asian, mutta sitä ei nyt ollut saatavilla).

 

Alkuruuan jälkeen päästiin pääasiaan. Paistetun artesaanimakkaran lisäksi lautasella oli seuraavaa (Ks. otsikkokuva.):

-Karjalan Mustaa perunaa voinokareen kera (syödään kuorineen)
-Hunajassa marinoituja kuusenkerkkiä
-Hunajassa kaksi vuotta marinoituneita kynsilaukkaviipaleita
-Tuorepuristettua kynsilaukkaa
-Kotona tehtyä sinappia

Ruokajuomana aterioitsijaa kohden 1/42 osaa veljesten isän tinaisen jahtiryyppypullon volyymista.

Jälkiruokana Fahnjunkarsin maitokiisseli tyrnimarjoilla, kyytipoikana kaakaolikööriä.

Vuodet eivät ole veljeksiä keskenään. Ensi vuonna jotain muuta. Piru tietää vaan ei  sano.

Pöytäseurue päätti loppumusiikiksi tietysti Sydämeni laulun Sibeliuksen sävelmällä.

Marinon pohjoinen ulottuvuus. Lapissa kaikki kasvaa nopeasti.

De Re Allii Sativi magna voluptate annuntiantis — De Re Allii Sativi suurella ilolla esittää.

Hannu-Pekka Leppälän Marino-raportti lokakuulla 2022.
Kasvatuspaikka Maulan kylä Keminmaalla.


Nyt kun Marinon kasvukierto tulee ympyrän lähtöpisteeseen, eli syksyiseen istuttamiseen, on aika muistella kauden kasvutapahtumia. Marino on viljelmilläni kevään viimeinen sprouttaaja, se nousee sikäli myöhään, että täydellisen talvikatastrofin mahdollisuus riipii mieltä joka kevät. Sproutti ajoittuu hetkeen, jolloin turbaanit tekevät jo neljänsiä lehtiään ja etelärinteen rauduksista saa muhkean, kevääntuoksuisen vihtan. Kolme viikkoa sprouttauksesta Marino kuitenkin ottaa kiinni ja painelee ohi jopa Dukatista ja Siberian Redistä, jotka olen oppinut tuntemaan vahvoina ja nopeina vihermassan kasvattajina. Samalla Marino on hehkeimmillään: se loistaa antosyaanin sinistä pehmeästi kärjistään taipuvilta viideltä lehdeltään, leveiltä kuin kurjenmiekat. Julkaisukelpoisia kuvia sinisestä hurmaajasta minulla ei valitettavasti ole, tämän pyrin korjaamaan ensikesänä.

Alkukesän ydinkohdat:

1.Myöhäinen sprouttaus.
2.Valtavan nopea kasvu ensimmäiset kolme viikkoa sprouttauksesta.
3. Uniikki lehtien väri, mustikkamainen, antosyaanin sininen.
4. Pitelemätön yleinen elinvoima, ei minkäänlaisia lehdenkärkien kellastumisia yms.

Skeippi tulee kahdeksantena tai yhdeksäntenä lehtenä vasta heinäkuun toisella viikolla. Se ei kiemurtele, vaan nousee eleettömästi kuin alaspäin aukeava paraabeli. Latvasilmukotelo on valkoinen ja erehdyttävästi jalopenon muotoinen, kuin aasialaisilla. Heinäkuun loppuun mennessä on jalopenon sisään muodostunut kahdesta neljään pyöreää latvasilmua, jotka vasta alkavat kasvaa kokoa. Elokuun lopulla niillä on kokoa keskimäärin 7mm. Suurimmat kasvavat kaksittain ja ne voivat olla olla halkaisijaltaan jopa 15mm. Marinon latvasilmut ovat käytännössä "yksösiä". Niistä myös kasvaa täysi monikyntinen raapi skeippeineen kaikkineen jo ensimmäisenä vuonna. Kyllä kasvaa. Tämä ominaisuus kasvattaa hänelle, ken pyrkii saamaan lajikkeesta isoja yksösiä, harmaita hiuksia. Kun sitten syyskuun puolella skeippi on viimein suora ja suurimmat yksittäiset latvasilmut lasipissin kokoisia, ei viherkone osoita vielä minkäänlaisia tuleentumisen merkkejä. Tällöin tulee peräpohjassa ensimmäiset yöpakkaset, joista Marino ei tietenkään ole milläskään. -5 astetta yöpakkasta on kuitenkin ylösnoston merkki viljelijälle ja tällöin hän saa käsiinsä maailman erikoisinta kynsilaukkaa!

Juhannuksen jälkeisiä ydinkohtia:

1. Runsas lehtimäärä, viherkoneen kasvu jatkuu pitkälle heinäkuun puolelle.
2. Myöhäinen skeippi.
3. Erikoinen latvasilmujen muodostuminen, yksittäinen silmu aivan kuin rocambolen yksönen.
4. Erittäin myöhäinen tuleentuminen ja uskomaton hallan kestävyys.
5. Myös keväällä istutetuista latvasilmuista kasvaa täysi raapi skeippeineen. Yritä siinä sitten saada isoja yksösiä!

Raapi itsessään on violetin laikukas. Laikkujen yli kulkee vaaleat raidat navalta navalle, säntillisin välein kuin maapallon pituuspiirit. Muodoltaan raapi on rokambolemainen, korostetun perspuolinen. Kuoret, elikkä wrapperit, ovat ohuita mutta tiiviitä ja kestäviä. Niitä jää Keskimäärin kuusi täysin ehjää kerrosta kahden alimman lehden poistamisen jälkeen. Pentti perusraapi sisältää kuusi kynttä, jotka ovat keskenään erikokoisia ja kahdella leijerillä. Hän painaa tällä haavaa 40g, mutta hänen painonsa nousee vuosi vuodelta. Suurin yksilö on painanut kuivattuna 60g ja isojen yksilöiden suurin kynsi on poikkeuksetta täysin uniikin muotoinen ennen näkemätön murkula. Raapeja kynsiessä, eli kynsiä sipulista erotellessa tulee tutuksi myös Marinon poikkeavan hienostunut tuoksu: Jalohomeinen ja maan läheinen, hieman kuivattua taatelia muistuttavalla makeudella. Tänä syksynä Marinon maku on ollut edellisiä vuosia yksinkertaisempi. Aiempia mehevämpi ja raikkaampi kylläkin, sisältäen hienoimmista marmoriineista tuttuja merisuolan, sinisimpukan ja katkaravun merellisiä viboja. Aiemmille vuosikerroille tyypillinen rasvainen sinihomejuusto on tästä poissa.

Niinpä niin, savi on kylmää ja tulevaisuus epävarmaa, mutta tänä syksynä upposi pyhään peräpohjolan maahan niin usea laadukas istukas, että ensi kesäksi odotan pintaan kahtasataa todella elinvoimaista sinistä hurmaajaa.

Ja loppuun meitä kaikkia koskettavaa viljelijän psykologiaa:

Oletteko muut hurahtaneet Marinoon? Miksi minä olen? Onko Marinossa mitään erikoista vai liekö niin, että pellossani on jokin kummallinen muunnos lajikkeesta? Näyttää, että toiset Marinoa viljelevät suhtautuvat siihen coolisti kuin Onnen päivien Fonzie ja se jos mikä pistää miettimään…

 

————————————

Commentarium Editoris

Marino in Finniam venit primum in ruinam 2016 et prima 
seges sequentis casus messuit. Marino Rocambole in 
classificatione Europaeae fuit. Nec necesse fuit aliquid 
speciale circa modum crevisse. Marino distributio in 
De Re Allii Sativ YYA programmatis primum anno 2018 
ad paucos eculeos incepit. In 2018, iam 160 varietates 
in fundo iudicii erant, et footage omnium non comprehensiva. 
Aliquot nuntios accepi de peculiari habitu incrementi aestate 
anni 2020, et ipse operam dedi. Notae a duobus eculis similes 
fuerunt. Mutatio facta est in methodo crescenti et pro tempore 
2017-2018 ingravescentium horarium fieri potest. Nihilominus, 
cum Marino venit ad villam iudicii De Re Allii Sativ in casu 2016, 
DC chiliometra septentrionalis ulteriorem movit. Fundus Leppälä 
circiter DCC chiliometrorum Aurae septentrionalis est sicut 
corvus volat. Generaliter, videtur quod iactatio aurae et iactatio 
Maulae magnas plantas similes gignunt, haec vero aliquanto 
robustiores sunt. Fortasse tamen caute loqui possumus de 
dimensione septentrionali Marini. In genere, Marino 
(gs. sandbergiensis) quae nunc in Finnia crescit, signanter 
differt a Marino qui in aliis mundi partibus crescit.

Toimituksen kommentti

Marino tuli Suomeen ensimmäisen kerran syksyllä 2016 ja
ensimmäinen sato korjattiin seuravana syksynä. Marino oli erään eurooppalaisen toimittjaan luokittelussa Rocambole. Kasvutavassa
ei ollut välttämättä mitään erikoiseen viittaavaa. Marino lähti jakeluun
De Re Allii Sativin YYA-ohjelmassa ensi kerran vuonna 2018 muutamille kasvattajille. Vuonna 2018 lajikkeita oli koeviljelmällä jo 160 ja kaikista
ei ole kattavaa kuvamateriaalia. Sain muutamalta kasvattajalta viestejä erikoisesta kasvutavasta kesällä 2020 ja kiinnitin siihen huomiota itsekin. Referenssit kahdelta kasvattajalta olivat samansuuntaisia. Kasvutavassa
oli tapahtunut muutos ja se on ajoitettavissa kasvukauteen 2017-2018. Kun Marino tuli De Re Allii Sativin koeviljelmälle syksyllä 2016 siirtyi se kuitenkin kertaheitolla 600 kilometriä pohjoisempaan. Leppälän viljelmä
on linnuntietä noin 700 kilometriä pohjoiseen. Pääsääntöisesti näyttää
siltä että Auran kanta ja Maulan kanta tuottavat pitkälti samanlaisia kasveja, mutta jälkimmäinen on huomattavan paljon kasvuvoimaisempi. Ehkä voidaan kuitenkin puhua varovaisestikin ottaen Marinon
pohjoisesta ulottuvuudesta. Ylipäänsä se Marino (gs. sandbergiensis)
joka nyt kasvaa Suomessa on huomattavassa määrin erilainen
kuin se Marino joka kasvaa muualla maailmassa. 

 

Tämän raportin äärellä tulevat mieleen Jesajan kirjan 
luvun 55 jakeet 10-11:

Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta
eivätkä sinne palaa
vaan kastelevat maan,
joka hedelmöityy ja versoo
ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän,
niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee:
se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, j
onka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken,
mitä varten sen lähetän.

Otsikkokuva kesältä 2020 Aurasta De Re Allii Sativin koeviljelmältä. 

 

                 Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Mietteitä vuoden 2022 sadonkorjuun jälkeen. Vol II.

Iloitse saavutuksistasi yhtä lailla kuin suunnitelmistasi. Säilytä kiinnostus elämäntyöhösi, olipa se kuinka vaatimaton tahansa; se on todellista kiinteää omaisuutta ajan ja onnen vaihteluissa.
Max Ehrman

I
Maaseudulla on menneisyys mutta sillä on aina myös tulevaisuutensa. Suomeen mahtuu kyllä montakin isoa ja suuren lajikemäärän kynsilaukkaa-farmia joiden tuotanto perustuu orgaaniseen käsityömenetelmään. Uskokaamme että niitä vielä onkin. Kynsilaukan viljely tulee olemaan Suomessa uusi trendi mutta sen täytyy varjeltua monelta vaaralta. Niitä ovat ahneus, liika kiirehtiminen ja asia josta voidaan lyhyesti käyttää nimitystä ”kepulaisuus.”

Oloissamme olisi suurenmoista nähdä isohko ja oikea orgaaninen kynsilaukkafarmi volyymiltaan 40 000 kynttä. Lajikevalikoimaan kuulusi 20 lajiketta ja farmin näyttelypellolla kasvaisi jopa 60 eri lajiketta skaalassa 32-144. Raapien keskipaino olisi 70 grammaa ja vuosituotanto siten noin 3000 kiloa. Tyhjästä aloittaen tuohon hankkeeseen menee 10 vuotta ja mitään kepulikonsteja ei todellakaan ole olemassa.

Toivo lepää kuitenkin pienissä ja keskisuurissa kasvattajissa ja 1000-4000 kynnen skaalassa. Jos 1000 kasvattajaa tuottaisi huippulaatuista tavaraa 2000 kynnen viljelmien puitteissa olisi tuloksena 140 000 kiloa eli 140 tonnia. Mutta se ei riitä kuin 56 000 ihmisen tarpeisiin jos mennään periaatteella kynsi päivässä ja kynnen paino 7 grammaa. Tuo määrä on  hyödynnettävissä oleva annos päivittäiskäytössä puhuttaessa funktionaalisesta, terveydellisessä mielessä hyödyllisestä elintarvikkeesta.

Silloin maaseutukin näyttää jo paikka paikoin aivan erilaiselta. Ehkä näemme silloin myös erilaiset, oikeat kynsikaukkafestivaalit, kaikenmaailman Sherwoodin markkinoiden hölynpölyn sijaan. Paljon on vielä tehtävää. Mutta uskon että tilanne on aivan erilainen kuin vaihdamme ajatuksia 10 vuoden päästä.


II
Kloonituotannon suhteen havaitsin että kärsivällisyys palkitaan ja tämä koskee Raitisia, Lasikkaita ja Posliineja. Todellakin; mitä pitempään kasvit saavat olla pellola sitä isompia tulee klooneista. Ja mitä isompia ovat kloonit sitä suurempi on seuraavan vuoden yksönen. Kyse on siis varsinaisen sadonkorjuun jälkeen maahan jätetyistä kasveista. Jos haluaa paljon isoja klooneja noista kasvuryhmistä pitää uhrata muutama raapi. Kuukauden jälkeen tällaisten kasvien raapin wrapperit on menetetty mutta pienellä vaivalla saa kuitenkin runsaasti puhtaita kynsiä joita voi syksyn mittaan käytää tai tehdä vaikka hunajamarinoituja kynsiä.


III
Kesä oli lämmin mutta ei lähelläkään ihanteellista jos haluaisi tuottaa aitoja siemeniä. Vuonna 2017 kylmän kevään sain itse tuotettua oikeita siemeniä mutta ne eivät itäneet. Unelmaa aidosta Suomessa syntyneestä kynsilaukasta ei pidä unohtaa. Kaikki on mahdollista kun seuraavat tekijät saadaan kohdalleen:

—Tarkoitukseen sopiva lajike. "Amerikan Siperialainen" marmoriini tai vastaava; Raitiset Samarkand, Red Grain tai joku muu.

—Riittävän suurikokoisia kynsiä, käytännössä 7-8 grammaisia, em. lajikkeista.

—Kasvupaikkka suotuisimman kasvun alueelta.

—Aikainen ja lämmin kevät. Sprouttaus tapahtuu jo maaliskuun alussa.

—Tasaisen lämmin ja aurinkoinen kasvujakso huhtikuulta syyskuun loppuun.

Mieleen tule ihanteellinen kesä 2002. Huhtikuussa silloin oli tosin yöpakkasia mutta vapun tietämillä koivunlehtikin oli jo puolessa kasvussa.

Otsikkokuva ja loppumusiikki ovat tänään ehkä jopa yhteismitallisia. Otsikkokuvassa cartoon-suodatettu Jean-François Milletin El Ángelus. Soikoon Gennaro Mannan Gloria Patri.

Penkki kerrallaan - Varoittavia sanoja suurta harppausta suunnitteleville.

 

                  Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Kun vain mainitaankin termi "suuri harppaus” tulee tietenkin mieleen Kiinan kansantasavallassa vuosina 1958-1960 toteutettu taloudellinen ja sosiaalinen suunnitelma. Sen tavoitteena oli käyttää Kiinan valtavaa väkilukua maan muuttamiseksi pääosin maatalousvaltaisesta, talonpoikien hallitsemasta taloudesta nykyaikaiseksi ja teollistuneeksi kommunistiseksi  yhteiskunnaksi. Suuren harppauksen lähtökohta oli kiinalaisten johtajan Mao Zedongin visio. Mao otti vuoden 1958 alussa Kiinan talouspolitiikan omaan johtoonsa ja julisti, ettei talouden suunnitteluun tarvittu asiantuntemusta. Suuri harppaus nähdään nykyään sekä Kiinassa että sen ulkopuolella valtavana taloudellisena epäonnistumisena ja hirvittävänä inhimillisenä katastrofina. Se aiheutti valtavan nälänhädän johtaen kymmenien miljoonien ihmisten kuolemaan. 

Kun puhutaan kynsilaukan viljelystä ja suuresta harppauksesta tarkoitetaan tässä yhden yksittäisen viljelijän tai muutaman henkilön yhteenliittymän hanketta, jossa pyritään lisäämään viljelymäärää moninkertaisesti lyhyessä ajassa. Hanke voi tiettyyn rajaan saakka onnistuakin jos asialla on kokenut ja työn hallitseva asiantuntija. Vaatimus orgaanisesta käsityömenetelmästä asettaa kuitenkin rajoituksensa. Liiallinen tuotantomäärän kasvatus voi pahimmillaan johtaa vaikeaan burnout-ilmiöön, ja jopa vakavaan inhimilliseen katastrofiin. Tästä varoitteli jo Ron L. Engeland kirjassaan Growing Great Garlic.

Nämä varoittavat sanat on syytä lausua koska ihminen ei juuri kykene oppimaan toisten virheistä. Hänen on vaikea ymmärtää mitä tarkoittaa kokemus ja aikatekijä. Kynsilaukkaan ja sen kasvatukseen liittyy paljon ylimaallista ja hienoa. Kyse on todellakin kasvien kuninkaasta ja ihmiselle annetusta eriyislahjasta. Se herättää intohimoja ja saa joskus ihmisessä asuvan kapitalistisen algoritmin heräämään. 

Orgaaninen käsityömenetelmä vaatii paljon ja mitä sen harjoittaja voi ansaita on hyvin pieni korvaus vaivasta ja siihen käytetystä ajasta. Laskukone alkaa käymään päässä kun sattumalta kuulee että joku myy hyvää kynsilaukkaa 45 euron kilohintaan. Loppujen lopuksi harva saa tavarasta tuollaisen hinnan. Mutta laskukone käy päässä ja skaaloja viritetään. ”Kun saan kasvatettua 10 000 kasvia ja raapin keskipaino on 70 grammaaa niin se tekee 700 kiloa ja siitä voin myydä 500 kiloa ja vielä kasvattaa tuotantomäärääkin. 500 kertaa 45 euroa on sitten 22 500 euroa.” Ihan hyvä hanke noin sivutyönä! Heh-heh…”

Viljelmän volyymin saa kasvatettua nopeasti 6000 kynnen mittakaavaan hankkimalla lisäysmateriaalin muualta ja tuottamalla istukkaita latvaklooneista. Mutta viimeistään tuossa vaiheessa kohdataan sen seitsemän monta vaikeutta. Kuudentuhannen kynnen viljelmä vaatii yhdeltä henkilöltä kasvukauden aikana keskimäärin 6 tuntia työtä per päivä toukokuulta syyskuulle päivähuippujen ollessa 16 tuntia. Joka selviää tuosta sivutyönään  yksin on monellakin tavalla poikkeusyksilö jollaisia syntyy ehkä kerran sadassa vuodessa. Urakka vaatii seuraavaa:
 

I Työtä, työtä jaa vielä kerran työtä.
II Valtavan laajaa ja kattavaa kontaktoitumista ja sitä että olet aina tavoitettavissa.
III Poikkeuksellista stressinsietokykyä ja väsymyksen hallintaa
IV Luovaa suurpiirteisyyttä mutta tinkimätöntä pitkäjännitteisyyttä
V Ennen kaikkea pitää ymmärtää mistä on stokastinen prosessi ja stokastinen turbulenssi.
 

Ekskurssi. Stokastisella prosessilla ja stokastisella turbulenssilla tarkoitetaan ajassa tapahtuvia ja usein itsestä riippumattomia ja käytännössä täysin sattumanvaraisesti eteneviä tapahtumasarjoja. Pitää sietää sitä että todellisuudessa törmätään tilanteisiin joissa jonkin ilmiön kehityksen ennustaminen tarkasti ei ole mahdollista. Stokastista turbulenssia voidaan oppia hallitsemaan periaatteessa siedettävällä tavalla mutta se vaatii aikatekijän ja kokemuksen yhteismitallistumista. Jos on myös sisäistänyt lähtökohdan "toimivin ratkaisu on todennäköisesti yksinkertaisin ajateltavissa oleva" on hyvillä jäljillä.
 

Mao Zedong ei ymmärtänyt mitä edellä mainitut viisi seikkaa tarkoittavat lähtiessään viemään maailman runsasväkisintä kansakuntaa suuren harppauksen ja suuren katastrofin tielle. Hänen ovela seuraajansa Deng Xiaoping oli tolkumpi mies joka laittoi alulle jotain mitä ei viime kädessä ole pystytty hallitsemaan. Lähes kaikki on ollut mahdollista kansakunnalle joka voi käyttää käytännössä rajatonta ihmispopulaatioita kertakäyttöisluontoisen luonnonvaran tavoin. Suurta harppausta suunnittelevalla kynsilaukan kasvattajalla on käytössään vain yksi luonnonvara ja ihmiselämä. Pariskunta on paremmassa asemassa mitä tulee 6000 kynnen mittakaavaan. Heillekin raja tulee kuitenkin vastaan  tietyssä kohdassa. Ja heillekin se onnistuu vain jos ymmärretään em. 5 periaatetta.
 

Liian suureen hankkeeseen riittämättömillä resursseilla ryhtynyt kokee väsymystä ja unettomia öitä, ihmissuhteet rapautuvat ja ”siviilityö” kärsii. Väsyneen ja satoa kaupittelevan henkilön ongelma ei ole siinä että puhelin soi koko ajan vaan siinä ettei se todellakaan soi. Kaiken lisäksi huomaat että joku muukin kasvattaa kynsilaukkaa ja onnistuu hankkeessaan ehkä jopa paremmin kuin sinä. Miksiköhän on sitten päässyt käymään näin? Ehkä tuo paremmin menestyvä on oppinut kokemastaan tai ollut jopa nöyrä ja kuunnellut kokeneiden neuvoja ja varoituksia.
 

2000 kynttä on vaativa hanke

4000 kynttä on hyvin vaativaa hanke

6000 kynttä on murhaava taakka
 

Tee mitä teet mutta tee kaikki penkki kerrallaan. Mikäpä biisi tähän sopisikaan paremmin kuin The Beatlesin HELP!

 

                 Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Mietteitä vuoden 2022 sadonkorjuun jälkeen ja 7 Egyptin vitsausta.

  

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Niin koitti elokuu ja viimeiset lajikkeet saatiin nostettua aikataulussa. Riskirajoilla liikuttiin monen lajikkeen suhteen mutta lopulta voitiin sanoa että ei koskaan ole ollut De Re Allii Sativin koeviljelmällä/ Sandbergilla niin vähän vajaakuorisia ja roipetta kuin nyt. Kaiken lisäksi ensimmäiset koemaistot vahvistavat oletusta kaikkien aikojen parhaasta sadosta mitä tulee kynsilaukan makuun. Yhtään yli sadan gramman Ison venäläisen IGORIA ei nähdä mutta ei sen väliä. Raapihan on riskinä ruma ja hyvää lisäysmateriaalia ei jättiläisistä juuri saa. Lopulta saattoi sanoa elokuisessa kuumasta viileään yöhön taipuvassa illassa kuun toisena viikonloppuna:
 

Elokuu on taas nyt omanain

kuumaan iltayöhön päivä kallistuu

klooniryppäin kera yössä liehakoin

niiden yllä naranjainen täysikuu 

ja perseiditkin ne kohta tanssiin käy 

loppua ei tähän uurastukseeen näy

kynsilaukka; kohtaloni ain
 

Pieni vulgääri sonetti piristää aina vahan ilmatorjuntamiehen ruhjottua sielua. Todellakin on jo rapistuvissa penkeissä lukuisia kasveja tuottamassa latvaklooneja. Niitä saadaan nyt noin neljästäkymmenestä lajikkeesta. Kärsivällisyys ja maltti palkittiin kaikin puolin. Sato ei ole suuri koska istutuskynsiä oli vähemmän kuin takavuosina. Monet uudet lajikkeet ovat kasvattamassa kokoaan ja ensimmäistä kertaa kehtaa laitaa jakeluun sellaisiakin Raitisia kuin Shvelisi ja Samarkand. Kamalaa jaa Uzbek Turban ovat kotoutuneet Suomeen ja ensi vuonna odotellaan jo suurempia raapeja lajikkeista Amish, Cherokee, Ontario Pure Trillium  ja Pennsylvania Dutch.
 

Omasta puolesta voi sanoa että varmaankin reilumpi kastelu toukokuulla olisi kannattanut sillä läkähtymisen oireita oli silloin nähtävissä. Mutta mikä koossa menetettiin tänä vuonna se maussa voitettiin ainakin kaksinkertaisesti.

Maakunnista kuuluu vähän ikäviä juttuja ja joku on puhunut jopa Egyptin vitsauksista. Listaus on karmaiseva ja on syytä kommentoida asiaa hieman.
 

Talvituhot. Talvituhot ovat vältettävissä jos kynnet istutetaan oikeaan aikaan ja ymmärretään mitä aromoodi tarkoittaa. Tärkeämpää on myös viljelymenetelmä; Suomen oloissa kohopenkki ja oikein tehty kattaminen nousevat arvoonsa. Tuurilla ne isotkin laivat seilaavat mutta sitten kun rysähtää niin tulee myös suuremmat tuhot. Äkkijäätyminen voi tuhota monen vuoden työn

Kuivuus. Kuivuus ei ole niin pahaa ongelma jos penkit ja viljelmä on katettu. Pienkasvattajalta vaaditaan ahkeruutta ja paljon työtä ja tietenkin saatavilla pitää olla oikeanlaista vettä jos taivaan ikkunat eivät avaudu. Yli 5000 kynnen viljelmällä tarvitaan jos sadetusta. Sekin voidaan järjestää paikassa kuin paikassa mutta investointeja toki vaaditaan. Vuoden 2022 ”lämpöongelma” ei ollut millään tavalla hallitsematon. Pelto varmaankin opettaa jos ollaan vian nöyriä ja otetaan oppia tehdyistä  virheistä.

Märkyys. Kuten joskus on tullut sanottua niin maaperän valmistelu on tärkeää ja kohopenkit. Ongelmissa ollaan tietenkin hyvinkin hoidetulla viljelmällä jos termistä talvea ei tule ja vettä sataa säännöllisesti marrraskuulta maaliskuulle. Talvi 2019-20 opetti paljon.

Fusarium. Moni kasvattaja jaa suurta harppausta yrittänyt on ryhtynyt kasvattamaan kynsilaukkaa suoraan sanoen saastuneilla pelloilla ja hankkinut vielä käsittelemätöntä lietelantaa kuvitellen sen olevan maamiehen ruskeaa kultaa. Fusarium on käytännössä ikuinen vitsaus ja kynsilaukkaa ei juuri voi peitata. Syy tuhoihin on tässä suhteessa itse aiheutettu. Välinpitämättömyys ja se että asioihin ei perehdytä kantavat huonoa hedelmää. Mutta aina voi oppia ja olla nöyrä. Joskus on oltava nöyrä pakon edessä.

Sipulikärpäset. Delia antiqua on aina luonamme ja kaverin metkuihin kannattaa kyllä perehtyä. Mekaaninen torjunta on ainoa kestävä vaihtoehto ja  jos joku ei tiedä vielä mitä tarkoittaa termi ”uhrisipulit” miettikööt asiaa. Sipulikärpänen on saatava kiinni viimeistään silloin kun se munii toukkansa tuoreisiin kukkavarsiin. Uhrisipulina toimii parhaiten punasipuli. Jos investoi 10 euroa 2000 kynnen viljelmään vähentää Delia antiqua-ongelmaa helposti.  Tuossa mittakaavassa kahdensadan punasipulin taajuus rajoittaa ongelman käsin tehdyn torjunnan kanssa kymmenesosaan.

Kuumuus. Liiaallinen lämpö sekoittaa kellottamattoman kannan liian nopeaan kasvuun. Jos istukkaat tuodaan ulkomailta on kasvu ensimmäisenä vuonna kelvollinen kiitos varsin suuren lisäys-materiaalin koon. Ongelmat koittavat toisena vuotena. Ongelma ilmenee varsinkin Artisten ja Silveriinien ollessa kyseessä.

Huono laatu. Sadon huono laatu on monen tekijän summa mutta se johtuu ennen kaikkea huonolaatuisista istukkaista. Pikavoittoa ei saa ellei sitten onnistu hankkimaan oikein tuotettuja istukkaista suuria määriä. Sellaista tuottajaa ei valitettavsti vielä Suomesta löydy ja jos löytyiskin niin hän ei varmaankaan pystyisi varustamaan sadantuhannen kynnen uutta viljelmää. Väkivaltainen tuotantomentelmä on myös yksi syy huonoon laatuun kun on kyse istukkaista.

Periaatteessa kaikki vitsaukset ovat voitettavissa varsin helpostikin ainakin viljelmillä joiden koko ei ylitä 5000 kynnen rajaa. Japanilaisperäistä Ikigai-periaatetta soveltaen kaikki on mahdollista jos muistetaan tämä:

I Aloitetaan pienestä
II Vapaudutaan turhista asenteista ja päähänpinttymistä
III Etsitään harmoniaa; kauneutta ja kestävyyttä
IV Iloitaan pienistä asioista
V Ollaan paikalla tässä ja nyt.

Valitettaavasti suomalasiessa Wikipediasta ei vielä löydy kunnollista IKIGAI-periaatetta käsittelevää artikkelia. Samoin on laitaa sipulikärpäsen suhteen. Jäämme odottelemaan parempia aikojaa.
  

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Lopuksi kuuntelemme rauhoittavaa Japanilaista huilumusiikkia niin eiköhän saada perspektiiviä näihin Epyptin vitsauksiin.

Metsästäjä-keräilijän kurkkupastillit

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Ihmisellä  on taipumus maistella kaikkea mahdollista. Tämä taipumus on yhtä vanha kuin ihminen on lajina ollut olemassa. Kyse on siis kahden miljoonan vuoden ajanjaksosta. Ihmisen alkukoti on aina ollut hyvin kiistanalainen asia, mutta kynsilaukan alkukodin suhteen vallitsee varsin selkeä käsitys. Jos puhumme alueesta jonka keskuksena on nykyinen Kirgisian alue, niin emme paljoa erehdy.

 
Kynsilaukan syntysijoille saapui joskus ihminenkin oli hän sitten Afrikasta muuttanut nykyihminen tai ns. Denisovan ihmisiin tai muihin ryhmiin kuuluva. Joka tapauksessa tuo ihminen hankki ravintonsa suoraan luonnosta ja hänestä voidaan käyttää nimitystä ”metsästäjä-keräilijä” ja hänellä oli todellakin taipumus maistella kaikkea mahdollista.

Nykyisen Kirgisian alue on myös nenskujen asuma-alueen itäisellä äärilaidalla. Kuka tietää vaikka jos tämä ns. Neanderthalin ihminen olisi nauttinut kynsilaukasta. Nenskut joka tapauksessa hävisivät itsenäisenä lajina, mutta kynsilaukan tunnemme kaikessa moninaisuudessaan vielä tänäänkin. Metsästäjä-keräilijä oppi tuntemaan luonnon antimet perin pohjin ja hän söi pieniä aterioita jopa 6-8 kertaa vuorokauden aikana. Yksittäisiä ja erillisiä  ravintolähteitä saattoi hänellä olla päivittäin jopa 40 tai enemmänkin. Ravinnon etsimiseen hänellä kului aikaa vain parisen tuntia. Luonto oli hänelle yksi suuri Supermarket ainakin eteläisimmillä leveysasteilla. 

Ja kerran eräänä päivänä Keskisen Aasian seuduilla joku muinaisten aikojen ravintoa etsiskellyt tai muuten vain hortoillut ihmislajin edustaja löysi ruohon seassa törröttävän ja kuivahtaneen kasvinvarren jonka latvassa oli pieniä ruskean kuoren peittämiä pallukoita. Hän tietenkin poimi ryppään ja haisteli sitä kunnes viimein epäröityään laittoi niistä muutaman suuhunsa ja pureskeli niitä. Kuoret murskaantuivat hänen vahvojen hampaittensa käsittelyssä. Aluksi hän tunsi suussaan makeahkon maun mutta pian se tuntui polttavalta. Mahdollisesti hän sylkäisi maistamansa ulos suusta ja mitä todennäköisimmin näin varmasti tapahtuikin. Hänen edustamansa ihmislaji osasi jo varoa haitallisia ravinnonlähteitä. Suuhun jäi kuitenkin miellyttävä ja ehkä virkistäväkin maku.

 
Saattoipa käydä niin, että hän vei löytämänsä latvaryppään yhteisönsä viisaan henkilön luo. Jossain vaiheessa kävi sitten selväksi ettei kyse todellakaan ollut mistään haitallisesta saatikka vaarallisesta kasvista. Päinvastoin kasvia alettiin pitää suuressa arvossa. Ehkä tuo yhteisö tuli hyvin tunnetuksi uuden ihmekasvinsa ansioista ja kynsilaukan kloonit kohosivat jopa vaihtovälineen arvoon.

Edellä kuvattu tapahtuma saattoi hyvinkin olla ihmisen ja kynsilaukan ensikohtaaminen. Milloin se sitten tapahtuikin onkin eri juttu. Aikaa siitä voi olla jopa 50 000 vuotta ja 600 000 kuunkiertoa. Mutta jostain tuollaisesta kaikki kerran alkoi. Ihminen ja kynsilaukka olivat aloittaneet yhteisen historiansa. Kynsilaukka saattaa olla jopa ensimmäisiä ihmisen omaan käyttöönsä mukauttamia kasveja. Kun kynsilaukkaa tutkitaan vielä enemmän saamme ehkä hämmentävääkin uutta tietoa. 

Kaikki alkoi aivan varmasti latvaryppäistä ja myöhemmin varhainen ihminen tajusi myös sen mitä maan alla kasvaa. Ensimmäiset hänen löytämänsä raapit olivat pieniä mutta asuinpaikkojen läheisyydessä ja kuohkeammassa maaperässä sinne tippuneet kloonit saattoivat tuottaa ensimmäisiä yksösiä. Kaikki on mahdollista ja voimme luoda romanttisia kuvauksia ensimmäisistä kynsilaukan kasvattajista joiden viljelymenetelmä oli taatusti orgaaninen. Varhaisten aikojen kynsilaukan käyttötarkoitus saattoi olla siinä että latvasilmut olivat aluksi metsästäjä-keräilijän eräänlaisia ”kurkkupastilleja” tai ”voima-pillereitä.”

Tiedä vaikka nuo kurkkupstillit auttoivat varhaisten aikojen ihmisiä vaikkapa tällaiseen musisointiin. 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

Karpaatialainen — Hifistelijöiden unelma.

 

                       Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 
Alkuperä: Pidetään puolalaisperäisenä valkosipulina mutta sama lajike tunnetaan ilmeisesti Tsekinmaalla, Slovakiassa ja Romaniassa useilla eri nimillä. Todennäköisin morfologisin syin ainakin Tristan on sama lajike.

Kasvutapa: Siro, pysty ja hienostunut. Ei saavuta juuri yli 80 sentin korkeutta. Raapit maksimissaan 80-grammaisia. Ohuehkot kuoret. Lehdissä ennen kukkavarsien kasvua samaa sinisenvihreää sävyhakuisuutta kuin Spanish Rojalla. Enintään 8-9 lehteä. Latvakloonit pyöreähköjä ja niitä on ryppäässä yleensä vain 40-50. Hienohelma joka ei juuri perseile toispuoleisesti. Kynnet vaaleanruskeita ja pyöreähköjä muistuttaen enemmän marmoriineja.

Kasvualue Suomessa: Varmasti vain Ahvenanmaa ja Turun saaristo ja suotuisan kasvun alue Varsinais-Suomessa. Kotoutettavissa luultavasti hyvin myös muualle Suomeen Salpausselän eteläpuolelle.

Maku: Oikein käsiteltynä leveän polttava ja makea. Maussa palsternakan, porkkanan ja juurisellerin sävyjä. Ainutlaatuinen rasvaisuudessaan ja rakenteessaan.

Käyttötapa: Lyhyesti sanottuna hifistelijän unelma. Todellisen valkosipuli-intoilijan, joka ei katso raapin kokoa vaan etsii makua, ykkösvaihtoehto. Ehdottomasti gourmet-valkosipuli. Pitää käyttää raakapuristeena antamaan makua eri ruokiin. Erinomainen ”näkkäri-puriste”. Sopii puristettuna ohuen voilla tai margariinilla voidellun näkkileivän päällä nautittavaksi tsekinmaalaisen Pilsener-tyyppisen oluen kanssa.

Karpaatialainen on vaikea kasvatettava ja viinien maailmassa sitä voidaan verrata Pinot Noiriin mitä konstailuun tulee. Mitään ei ole tutkimusten kautta todistettu mutta jos jotain voidaan epäillä, niin kasvutapa on altis vieraalle informaatiolle. Kasvit viestivät feromonien avulla ja jotkut ovat ilmeisesti alttiimpia vieraille vaikutteille kuin toiset. Karpaatialaisen/Tristanin ohella näitä herkkimyksiä Rokaleiden kasvuryhmässä ovat ainakin Tantal ja muut "eteläiset lajikkeet”.

On suositeltavaa että Karpaatialainen ja muut herkkimykset kasvatetaan erillään muista valkosipuleista. Varmuusetäisyys on minimissään 20 metriä, mutta 50 metriä on suotavaa jos vain mahdollista.

Täydennämme tätä kirjoitusta syksyllä kunhan lisää kuvia on käytettävissä.

Takaisin sivulle "Valkosipuli — Kaikki mitä olet aina halunut tietää...

 

Kukapa olikaan Ron L. Engeland?

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Ron L. Engelandin sukujuuret ovat englantilaista alkuperää. Nimenä Engeland viittaa niittymaahan. Harva tietää että Englannin valtion nimi tulee vanhan englannin kielen sanasta Engelond, joka viittaa niittyyn joka on virtaavan veden varrella. Engeland syntyi 1940-luvun loppuvuosina tai vähän sen jälkeen, ja hän teki elämäntyönsä Yhdysvaltojen Washingtonin osavaltion Okanoganin piirikunnan Omakin taajaman alueella maatilalla, josta voidaan nykyään käyttää nimeä Vanha Filaree. Engeland tuli tavallaan vävyksi vaimonsa Watershine Woodsin vanhempien omistamalle tilalle ja he saivat kaksi lasta. Kun kirja Growing Great Garlic tuli markkinoille, voitiin sanoa että hän on viljellyt kynsilaukkaa lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. Tästä voidaan päätellä että hän aloitti toimintansa Filareen tilalla 1970-luvun puolivälin tienoilla.

De Re Allii Sativi on vuosien mittaan kirjoittanut paljon Ron L. Engelandin luomasta valkosipulien luokitusjärjestelmästä. Itse miehestä ei paljoa tietoa löydä. Toisaalta se ei voi ollakaan mikään itseisarvo. Edelleenkin on mahdollista jättää hyvin vähän jälkiä itsestään internettiin. Engelandista löydämme tasan tarkkaan vain yhden kuvan joka julkaistiin teoksen ”Growing Great Garlic” takakannessa.

Mutta jos tarpeeksi hienovaraisesti asiaa osaa udella niin tietoa toki löytää. Engelandille kuuluu nykyään oikein hyvää ja hän on vetäytynyt farmarin töistä noin 10 vuotta sitten tehtyään vuosikymmenten työn ja jätettyään pysyvän jäljen työllään valkosipulin viljelyn historiaan. Eläkepäivillään hän voi keskittyä monen washingtonilaisen lempiharrastukseen eli vaelteluun vuorilla. Engeland on vanhoilla päivillään kovasti mieltynyt myös lintujen tarkkailuun.

Itseään Engeland luonnehtii aivan tavalliseksi mieheksi jonka opinahjo hänen omien sanojensa mukaan oli pelto. Tämä nostaa entisestäänkin miehen elämäntyön arvoa ja rohkaisee monia. Kaikki viisaus ei todellakaan tule ylhäältä oppituoleista annettuna.
Ron L. Engeland puolisonsa Watershinen kanssa tulivat tunnetuksi orgaanisen viljelyn toimeliaina mestareina. Filareella ei viljelty pelkkää kynsilaukkaa vaan heillä oli viljelyssä myös yli sata erilaista omenalajiketta, persikoita, aprikooseja, luumuja, vadelmia, perunoita ja he tuottivat myös kuivakukkia. Engelandilla oli myös kastelujärjestelmiä myyvä firma ja hän kirjoitti lukuisia artikkeleita ja toimi viljelijäjärjestöjen luottamustehtävissä. Yhdysvalloissa ja Kanadassa ihmisenä kovin tuntematon Engeland on tänään alan mystinen auktoriteetti, jonka kirja on inspiroinut tuhansia ja taas tuhansia viljelijöitä ja harrastajia.

Pelto oli hyvä yliopisto ja siellä Engeland loi järjestelmänsä joka toki on vaatinut yhden suuremman tarkistuksen erään kasvuryhmän taksonomian suhteen. Kyse on Lasikkaiden kasvuryhmästä (Glazed Purple Stripes). Engeland teki luokituksessa puhtaasti morfologisten huomioiden perusteella ja myöhemmin dna-tutkimus osoitti Lasikkaiden suhteen sen, että kyse on Aasialaisten alaryhmästä. Yksi Engelandin esittämä oletus on voitu osoittaa De Re Allii Sativin koeviljelmällä oikeaksi. Nimittäin jotkut Artisten kasvuryhmän lajikkeet voivat ottaa ns. turbaanimoodin pohjoisissa olosuhteissa. Kyse on kovavartistumisesta.

 

Takaisin sivulle "Valkosipuli — Kaikki mitä olet aina halunut tietää...

Kynsilaukka-tanssiaiset

 

                     Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Yksi kirjan Growing Great Garlic inspiroivimmista kuvauksista on se kun Engeland kertoo tutkimuksistaan sen parissa milloin ja miten kovavartisesta kynsilaukasta pitää leikata kukintovarsi. Filareella oli viljelty omenia ja muutakin jo ennen Engelandin aikaa. Kynsilaukka kasvoi marginaalista tilan päätuotteeksi kun tultiin 1980-luvun loppuun. Seutukunnalla oli vaikuttanut jo 1970-luvulta lähtien pastori Donaldson, suuri kynsilaukkamies, jolle Engelandikin antaa suuren tunnustuksen. Mutta vielä 1980-luvun puolivälissä kasvi piti itsepintaisesti salaisuutensa. Kymmenen ensimmäisen vuoden aikana ei edistytty asian suhteen juuri millään tavalla. Vierailu salaperäisen kiinalaisen kasvattajan luoksekaan ei tuonut mitään tolkkua asiaan.

Sato korjattiin miten sattui, jotkut leikkasivat kukintovarret pois, jotkut eivät leikanneet. Eräänä syksynä sato alkoi pilaantua kaikilla tiloilla varsin nopeasti, siis Filareessa ja piirikunnassa muutenkin. Kyse oli Rocambole-kasvuryhmään kuuluneesta Spanish Rojasta. Engelankin joutui kompostoimaan valtaisan määrän tuota talvivalkosipulin aateliin kuuluvaa muunnosta. Seuraavana vuonna Filareella tehtiin koe ja sen penkin kasvien raapit joista ei oltu poistettu kukintovartta säilyivät kovina jopa helmikuulle saakka. Raapin koossa tosin hävittiin. Lopulta muutaman vuoden kokeilujen jälkeen löytyi sitten sopiva kompromissi; kun kukintovarsi poistetaan 8-10 päivää ennen sadonkorjuuta saadaan varsin pitkä säilyvyys ja raapin kokokin on varsin hyvä. Pitkällä säilyvyydellä tarkoitetaan tässä joulukuuta ja raapin koolla jotain 80-grammaista. Pitää muistaa että Filaree on aika tavalla etelämpänä kuin eteläisimmätkin osat Suomesta joten satokin valmistuu kolmisen viikkoa aikaisemmin. Heinäkuusta on aikaa jouluun noin viisi kuukautta.

Ilmeisesti ennen tuon yhden vuoden koettelemusta sadon lähes täydellisen tuhoutumisen myötä Filareellakin leikattiin kukintovarret pois miten sattui. Nimittäin Engeland kuvaa seuraavaa vuotta jolloin isolla peltoalalla jossa kasvoi Spanish Rojaa tapahtui jotain järisyttävää. Spanish Roja kuuluu siis Rocamboleihin ja niille on ominaista se että kukintovarsi tekee jopa kolminkertaisen kiehkuran. Siellä Engeland oli yksi pellolla kun kukintovarret lähtivät mykistävään suoristautumis-tanssiinsa. Koko pelto oli elänyt ja miehen selkäpiitä oli tuo näky oli karminut. Yhtäkkiä huomasin seisovani Engelandin kanssa pellolla, ja tunsin kuinka kummalliset väreet kulkivat itsenikin lävitse. Kyseessä oli mitä ilmeisimmin tuhansien  kasvien ala.

Engelandin kokemus on varmasti kokemisen arvoinen. Täysikuu sattuu suomalaisen valkosipuli-viljelyn kannalta otolliseen aikaan seuraavaan vuonna 2024 jos mielii mennä ”oikeisiin kynsilaukka-tanssiaisiin.” Vuonna 2018 heinäkuussa täysikuu on 21.07. Se voi olla hyvä aika saada tuo kokemus. Nimittäin lämpimässä ja jo hämäräisessä heinäkuisessa suomalaisessa illassa vaikutelma voi olla paras, ainakin näin on varmasti suomalaisille. Jos on keskivertoa parempi kesä eli toukokuu ja alkukesä ovat olleet varsin lämpimiä, niin tuosta päivästä on kymmenkunta päivää sadonkorjuuseen. Tanssiaisiaa varten voi jättää haaluaamansa määrän kasveja leikkaamattaa. Kaikki riippuu mielihalusta jos halauaa kasvattaa muutaman nipun pystyynkuivattavaaa tavaraa tai tuottaa klooneja.

Mutta tanssivatko kynsilaukan varret heinäkuun täysikuussa 2022 onkin sitten eri asia. Ihmeellinen näky on ihmeellinen näky ilma täysikuutakin ja varmasti vuoden 2022 tanssi tapahtuu ajanjaksolla 20.07.-04.08.2024 jolloin on vähintään puolikuu koko ajan. Leikattava, niin jos haluaa ne leikata. Vaikutelma on tietenkin parempi mitä suurempi määrä tanssivia kynsilaukan varsia on. Tuotantomäärän ollessa suurempi voi tuohon tarkoitukseen varata kaksi grossia eli vajaat 300 kasvia. Tuohon erikoisuuteen tarvitaan jo 5x5 metrin kokoinen pläntti. 

Tähän sopii kyllä tämä biisi!!!

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Spanish Roja

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

Monesti kuullaan sanottavan että Spanish Roja on maailman kuuluisin  valkosipuli. Se mielletään myös korkealuokkaiseksi gourmet-tuotteeksi. Spanish Rojan Aura ja karma pohjautuu paljolti sen tunnettuuteen Yhdysvalloissa jaa myös siihen että se on ollut Washingtonilaisen Filareen farmin ykköstuote kymmenien vuosien ajan näihin päiviin saakka. Spanish Roja on kotiutunut Suomeen kohtalaisesti. Mikään raapi-kuningas se ei ole jos katsotaan pelkkiä grammoja.

 

Kasvuryhmä: Rokaleet

Alkuperä: Ikimuistoinen. Nykyisessä kasvutavassa Yhdys-valtojen länsirannikko.
 

Kasvurytmi: Syysistutus viimeistään lokakuun puolivälissä. Mahdollisimman suuri istutuskynsi tarpeen. Tulevia
istutuskynsiä sisältäviä raapeja voi jättää mahaan lokakuulle saakka. Ne nostetaan varovasti maasta ja istutetaan uuteen kasvupaikkaan vaaksan syvyiseen onkaloon pehmeään maahan siten että kynnen pää jää 4-5 senttiä pintakerroksen alle. Spanish Roja tekee syksyllä kuivasta kynnestä hyvin pienet juurenalut jos ollenkaan. Sprouttaa verkkaisesti mutta varmasti. Tarvitsee erityisen paljon kastelua huhti-toukokuun aikana. Nopea tuleentuja. Voi olla kovin herkkä eri lajikkeiden viestinnälle ja kannattaa kasvattaa erillään muista.

Erikoispiirre: Kreolimainen, polttava ja sokerinen maku jos kuivaus on tehty hitaasti. Valmiiksi tuleva kasvin viherosa tuo väritykseltään mieleen purjon sinivihreän olemuksen.

Käyttötapa: Sopi monenlaiseen käyttöön. Kulinaristien ja hifistelijöiden MUST.

Säilyvyys: Parasta ennen tammikuun loppua.
 

Spanish Roja kuulu siis Rokaleiden kasvuryhmään. Joka kasvattaa sitä kirjastopenkissä vaikka Ison venäläisen ja Punaisen venäläisen kanssa huomaa kyllä mistä on kyse. Spanish Roja on kovin hieno ja feminiininen señorita noiden paksujen venäläisten maalaispoikien rinnalla. Ankkalinnan henkilögalleriassa Spanish Roja on unohduksiin jäävä meksikolaista syntyperää oleva Donna Duck, kun taas Iso venäläinen on Mummo Ankan hyväntahtoinen ja ruokapöydässsä hyvin viihtyvä ja sopivaa työfiilistä aina vain etsivä Hansu-renki. Spanish roja tekee Suomen oloissa 7-8 lehteä jos lisäyskynsi on tarpeeksi iso.  Lehdet kasvavat aina pystyyn eivätkä taivu kuten isoilla rokaleilla on taipumus.
 

Spanish Roja kuoret ovat ohuita ja hauraita ja alkavat lahoamaan maassa jos sadonkorjuuseen ryhtymistä pitkitetään. Lajike näyttää olevan hyvin herkkä sepäntoukille ja muille maan nakertajille. Jos maassa kasvaa rinnakkain vaikkapa Spanish Roja ja vaikkapa joku tavallinen siperialainen marmoriini niin edellisen kuoret ovat reikäisiä joskus kynnen pintaa saakka kun taas siperialaisten kuoret ovat moitteettomassa kunnossa.

Spanish Roja on ”kotiseuturakas” ja vaativa kasvupaikkansa suhteen. Se voi kasvaa aivan eri rytmissä ”kylän toisella puolella” muuton jälkeen. Muutokset näkyvät raapin värityksessä ja kynsien pohjavärisssä. Kynnet tunnistaa kuitenkin aina ”Spanish Roja-juovistaan. Lajike tekee joskus kreolimaisia, litteänpulleanleveitä kynsiä. Kynsissä on samanlaista kiiltoa kuin Lasikkaiden kasvuryhmän edustajissa.
Vaikka Spanish Roja luokitellaan selkeästi Rokaleiden ryhmään kuuluvaksi herää sen alkuperästä kuitenkin eräs kummallinen epäily. Lajikkeella on Yhdysvalloissa sisarkanta nimeltään Killarney Red. Kyse on ehkä enemmän sisarkannasta kuin kahdesta eri lajikkeesta. Killarney Redin sanotaan olevan kasvuvoimaisempi ja tuottavan suuremman kasvin ja sitä myöten robustimpia raapeja. Killarney Red on tuottanut Suomessa kasvutapaansa muuttaneita kasveja joissa vaihteluvälin toinen pää on lähinnä Kreoli. Spanish Rojan alkuperään liittyykin nyt ns. Kreolihypoteesi.

On mahdollista, ja kaikkihan on mahdollista, että kyse olisikin Rokaleen kasvutavan ottaneesta Kreolista. Pohjoisissa olosuhteissa pehmytniska eli kukkavarreton lajike voi todistetusti tuottaa uuden kovaniskaisen lajikkeen. Miksei sama olisi mahdollista toisinpäin? Tai sitten ilmiö selittyy kasvien viestinällä ja sillä oletuksella että joidenkin lajikkeiden kasvutapa ei ole täysin vakaa ja ne ovat alttiita ”saaman vaikutteita” muilta lajikkeilta jos pienellä muutaman aarin kokoisella viljelmällä kasvaa kymmeniä eri lajikkeita monesta kasvuryhmästä.
 

Itse asiassa Ron L. Engelandin teos ”Growing Great Garlic” antaa joitakin mystisiä johtolankoja Spanish Rojan arvoitukseen. GGG ilmestyi vuonna 1991 ja sitä ennen Engeland oli askarrellut valkosipuli-lajikkeiden parissa kasvavassa määrin noin 20 vuoden ajan. Spanish Roja tuotiin Washingtoniin etelästä jolla tarkoitetaan luonnollisesti Kaliforniaa. Lajikkeella on ilmeisesti ollut jo melkoinen gloria vannoutuneiden harrastajien keskuudessa yhteisössä jonka mystinen pastori Robertson oli luonut. Hän pystyi tarinallistamaan käsityömenetelmällä tuotetun gourmet-kynsilaukan ja myymään sitä kymmenkertaisella hinnalla tuntemilleen henkilöille. Elettiin aikaa jolloin Kultaisen osavaltion marketeista sai vain kahta lajiketta, Artisten kasvuryhmän Kalifornian aikaista ja Kalifornian myöhäistä. Niiden kilohinta oli 50 senttiä mutta Robertson sai tuotteestaan viisi taalaa. Voidaan olettaa että Engeland toi jonkin ns. Spanish Roja-kannan Okanoganin piirikunnan Omakin taajamaan ja sopeutti sen sinne. Omakin taajama sijaitsee Kaskadi-vuorten laaksossa noin 300 metriä merenpinnan yläpuolella ja viljely on perustuu  keinokasteluun.
 

Muualta saadaan vihje siitä että Filareen väki osasi käyttää internetin tarjoamat markkinointi-mahdollisuudet hyväkseen aivan varhaisista ajoista lähtien mikä tarkoittaa 1990-luvun alkua. Tieto Filareen valikoimasta levisi alusta alkaen ja ovat toimittaneet Filareen Spanish Rojan tuhansille ja taas tuhansille kasvattajille ja harrastajille Yhdysvaltain jokaiseen osavaltioon. Sieltä se on sitten levinnyt kaikkialle maailman. Tiedon valtateistä on valkosipuli jos kuka hyötynyt todella paljon.
 

Vuonna 2016 Spanish Roja saapui Suomeen ja tapahtumaa on dokumentoitu tässä De Re Allii Sativi-elokuvassa.

 

             Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.