Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.
Ensimmäinen talvisempi jakso näyttää olevan ohitse ainakin Vanhan Suomen horisontista katsoen. Lunta on maassa ja ilman lämpötila on ainakin vielä nollan alapuolella. Mutta kerrospuetuissa ja hyvin katetuissa penkeissä on lämmintä ja niihin voi aivan hyvin lisätä kynsiä jos sattui jättämään merkittyjä ja tyhjiä rivejä odottelemaan vaikkapa raapilähetystä ulkomailta. Sellainen tuli ja huomenna on tarkoitus pistää maahan uusia lajikkeita. Nimittäin nyt on luvassa parisen viikkoa lämpöasteita ja vaikka joulukuun alussa taas kylmäisikin niin penkeissä riittää lämpöä vielä joulukuun puoliväliin saakka, ehkä pitempäänkin. Tänään tukevimmin katettujen penkkien pinnalla oli kovin lämpimän tuntuista ja kun sormen työnsi parin tuuman syvyyteen niin tuntuma oli vielä varsin keväinen. Uudet maahan menevät kynnet tekevät vielä pienet juuret ja asettuvat sitten lepotilaan odottelemaan maaliskuun alkua. Viimeisen lähetyksen myötä lajikkeiden määrä nousi yli sadan ja pelkästään kynsien myötä voi tehdä jo paljon huomioita.
Rocambole-kasvuryhmään kuuluu ilmiselvästi, ainakin kynsien muodon perusteella kaksi ryhmää. Tuleva vuosi näyttää sitten paljon muutakin ja puhuihan jo itse Ron L. Engelandkin vuonna 1995 kahdesta, mahdollisesti kolmesta Rocambole-alaryhmästä. Huomio noissa havainnoissa oli lähinnä lehtien kasvutavassa. Mutta jos tarkastelee pelkästään kynsien muotoa niin Rocambolet voidaan jakaa hienohelmoihin ja paksuihin maalaispoikiin. Paksuihin maalaispoikiin kuuluvat meidän kaikkien hyvin tuntema Iso venäläinen, (Alexandra on yksi kanta tästä isoksi kasvavasta lajikkeesta.) ja muutamat muut. Hienohelmoja ovat sitten sitten loput Spanish Rojan eli Sinisen kreikkalaisen johdolla. Paksut maalaispojat ovat maultaan myös kovin robusteja ja polttavia, Sinisen kreikkalaisen ja kumppaneiden maku on taas hienostunut, monisyisempi ja jonkin verran leppeämpi. Aika näyttää miten Sininen kreikkalainen, Killarney Red, Karpaatialainen, Bjetin, Taupen ruskea, Virotica, Zabok, Velika Gorica ja moni muu hienohelma kotoutuu Suomen oloihin. Ja mikseipä kotoutuisi.
Otsikkokuvassa vasemmalla on Karpaatialainen, keskellä Killarney Red ja oikealla tietysti kovin robusti Iso Venäläinen. Karpaatialaisen maku on tyypillisen hienohelman maku ja Killarney Red muistuttaa kovasti Sinistä kreikkalaista monella tavalla. Sen arvellaankin olevan paikallinen mukauma Sinisestä kreikkalaisesta. Tulee aika meilläkin jolloin kasvatetaan muutakin kuin iänaikaista Isoa venäläistä. Paikkansa se kyllä tulee pitämään sillä onhan se satoisa ja kynnet ovat isoja. Mutta vielä hienostuneen maunkin eteen ollaan valmiita näkemään vaivaa.
Tässä vaiheessa pitää todeta, että kun tätä kynsilaukka-aiheista kirjoitussarjaa on pidetty viikko vaille yksitoista kuukautta niin lukijoitakin on ilmaantunut ihan mukavasti. Määrähän ei ole mikään ensisijainen tavoite vaan kiinnostunut ja sitoutunut lukijakunta. Kommentteja tulee joskus varmasti vielä enemmänkin ja se olisi kovin toivottavaa. Nimittäin kommentit ovat bloggauksen suola ja mausteet.
https://www.youtube.com/watch?v=5rI2jbTxcKM
Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.
Kyllähän se näin on. Filaree on aika tavalla etelämpänä kuin Pohjois-Karjala ja Vanha Suomi. Filareen latitudi on
VastaaPoista48.4248° N ja se on samalla korkeudella kuin Slovakian pääkaupunki Bratislava. Juuri Bratislavan lähettyviltä olevilta koeviljelmiltä olen saanut lokakuussa 30 uutta lajiketta. Joukossa on paljon noita Rocambole-kasvuryhmään kuuluvia hienohelmoja. Artisokat kasvavat Filareen korkeudella oikein hyvin eikä näitä meidän oloissamme ilmaantuvia kasvuhäiriöitä siellä juuri ole. Paikka jossa melkein kaikki kasvuryhmät menestyvät hyvin. Heikoimmilla ovat tiedysti "aidot" kreolit jotka tarvitsevst niin tolkuttoman määrän lämpöä ja paahdetta. Engeland korostaa sitä useasti, että mikä on totta Filareella on totta vain Filareella. Viljelyvarmuudessa meillä nuo Rocambole-ryhmän paksut maalaispojat pärjäävät hyvin, ja sitten on tietysti aina aliarvioidut siperialaiset josita se tavallinen siperialainen ollee paras. Posliini pärjää meillä oikein hyvin. Siitä voimme olla varmoja, että mikä tahansa talvilajike meillä kasvaakaan hyvin, niin siinä on aivan varmasti maku-, ja säilyvyystekijät kohdallaan. Säilyvyyden takaaminen vaati kyllä vähän enemmän vaivaa kuten tiedät.