Lajikkeiden tunnistamisesta. vol 1.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

ante diem XII Kalendas Octobres

Käyrä on lähtenyt vienoon nousuun mitä tulee pohjoisen pallonpuoliskon jääpeitteen laajuuteen. Laajuutta voi toki olla, mutta paksuudessa todennäköisesti menetetään. Jos käyrä ei ensi viikolla pahemmin nouse niin voi hyvinkin olla että se on lokakuun lopussa konsanaan matalammalla kuin vuonna 2012 joka oli vähäjäisin talvi koskaan pohjoisella napa-alueella. Tässä linkki käyrään jos sitä ei vielä jollakin ole. 

Kysymys kynsilaukan lajikkeen tunnistamisesta nousee yhä enemmän esille. Kun tietoisuus tämän kasvin todellisesta diversiteetistä kasvaa niin silloin ihmisille kynsilaukka ei ole enää pelkkä kynsilaukka. Suomi tulee tietenkin tässäkin asiassa jälkijunassa, mutta tärkeää on kuitenkin sitten se että liikkeelle on lähdetty. Kynsilaukka-tietoisuuden kasvu lähtee liikkeelle ruohonjuuritasolta jos tätä ilmaisua käytetään. Suuret marketit eivät koskaan tule pitämään tarjolla suurta valikoimaa eri kynsilaukka-lajikkeita. Maitoa on tarjolla vaikka minkä sorttista. Kirjo menee suurin piirtein superaidosta täysmaidosta rasvattomaan ja laktoosittomaan yöluomukurriin. Jos kynsilaukkaa olisi tarjolla samassa suhteessa niin esimerkiksi Myllyn Prismasta jossa teen kauppaa varsin usein kun Liidlin valikoima alkaa tympimään olisi tarjolla kanadalaista posliinien kasvuryhmään kuuluvaa kaunista ja maultaan jömpsäkkää Music-lajiketta ja toisessa ääripäässä vaikkapa italialaista Simonetti-artisokkaa. Kaikki kunnia toki Simonetille. Rasvatonta ja laktoositonta yöluomukurria tuskin ostaisin ellei siinä olisi sitten esimerkiksi vallan hirmuisia melatoniini-pitoisuuksia.

Lajikkeen tunnistaminen ei ole helppoa. Arvauksen voi tehdä kuka tahansa, mutta harvassa taitavat olla ne jotka voivat sanoa raapista kuin raapista mikä on sen sisimmäisin olemus. Kun Ted Jordan Meredith julkaisi aikakauden avaavan teoksensa ”The Complete Book of Garlic: A Guide for Gardeners, Growers, and Serious Cooks” on sen kuvamaailmaan uskottu vähän liiankin vakavasti. Valokuva on varsin pelkistävä ja se ei aina toimi vaikka sen tukena olisi seikkaperäinen kuvaus jostain lajikkeesta. Kolmiulotteinen kuva olisi tässä paljon parempi, mutta sen aikaa saamme vielä varmasti odottaa. Meredithin teoksen kuvien perusteella voi päästä varsin pitkälle ja kasvuryhmistä saa aika hyvän tolkun sen avulla.

Mutta ei ole pelkkään kuvaan ja raapiin katsominen. Jos et tunne sitä mikä on pohjimmiltaan esimerkiksi Marmoripurppuran ja Rocambolen ero niin ensimmäinen voi hyvinkin näyttää jälkimmäiseltä. Sitten jos jonkin viljelijän kasvuston joukkoon pääsee vahingossa yksi erimerkkinen raapi niin siinähän sitten ollaan. Silloin esimerkiksi tuo marmoripurppura/rocambole-hämmennys on tosiasia.

Raapin väritys on asia joka tulee aivan ensimmäisenä mieleen. Seuraavana nousee esiin kysymys raapin muodosta ja siitä miten se on rakentunut. Seuraavaksi pitää tarkastella leijjereiden lukumäärää ja kynsien muotoa. Tärkeää on tietenkin se tekeekö kasvi kukkavarren ja jos tekee niin millaisen? Asia ei ole yksiselitteinen sillä turbaaneilla on kaksi kasvutapaa. Jos turbaaneja kasvattaa itse niin sproutti-kotelo on varsin varma tapa tunnistaa turbaani kasvuryhmä-tasolla. Artisokan ja silverskinin tunnistaa raapin muodosta, ja jälkimmäisen erityisesti sen useista leijjereistä. Aidon kasvutavan omaava posliini on helppo tunnistaa pulleista ja kauniista kynsistä. Rocamboloiva posliini sekoittuu todella helposti, niin tietenkin Rocamboleen.

Tunnistus on helpointa tehdä pellolla ja jokainen kasvattaja voi perehtyä asiaan jos vain myöntää oman tietämättömyytensä ja halun kehittyä asian suhteen. Turbaanin tunnistaa jo ennen sprouttausta jos kyöpyttää ja artisokille on ominaista verson kauniin vihreän helakka väri. Mitä pitemmälle kasvu etenee niin sitä enemmän tulee tunnisteita. Jokaisen kasvuryhmän voi tunnistaa kasvin maanpäällisen osan muodosta. Lehtien kasvussa on eroja ja niitä on tietenkin vähän eri määrä eri kasvuryhmillä. Kukkavarsi on yksi pääasiallisista tunnistuksen indikaattoreista. Rocambole on pääsääntöisesti tuplakiehkuran ja posliinit tekevät viipurinrinkelin. Marmoripurppuran, lasipurppuran ja raitapurppuran erot ovat marginaalisia jos katsoo pelkästään kiehkuraan. Lasipurppuran voi erottaa noista kahdesta kasvin maanpäällisen osan korkeudesta ja vinks-vonks-kasvustaan.

Marmoripurppuran kasvi on yleensä paljon massiivisempi kuin raitapurppuran, mutta jos tämäkään ei auta niin silloin kukinto antaa lopullisen varmistuksen ennen kuin katsotaan kuivattua raapia joka kyllä kertoo kumpi on kumpi. Latvakloonejakin on lopulta aivan eri määrä jokaisella kasvuryhmällä. Ja kun lopuksi sanotaan että kokoraapinmukaisen seepia-värityksen löytää vain lasipurppurasta, ja Aasian purppuran tunnistuksessa ei kukaan voi tyriä koska sen kukintokotelo kasvaa täysin ainutlaatuisella tavalla niin jotain olennaista on jo sanottu.      

Pelkästään yhden morfologisen määrittäjän perusteella ei kaikkien kasvuryhmien suhteen päästä varmuuteen. Sitten paikalliset olosuhteet ja toisistaan poikkeavat kasvukaudet voivat sekoittaa pakan. Kynsilaukan tunnistaminen ei ole siis mitenkään helppo asia. Asiaan harjantuu pitkän ajan kuluessa. Mutta tärkeintä on kuitenkin kai se että ylipäänsä viljelee kasvia. Well… Kyllä on vissi ero Hasse Wallin ja Cisse Häkkisen tulkinnalla laulusta My only One. Toinen on posliinia ja toinen artisokkaa, mutta kumpi on kumpi.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.