Hienohelma Killarney Red — tanssivaa poltetta.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

ante diem III Kalendas Octobres

Yksi asia on toiselle vähän eri asia kuin toiselle. Killarney Red merkitsee piippu-harrastajille Peterson-valmistajan korkeatasoista tupakointivälinettä. Kynsilaukan harrastajalle kyse on idaholaisesta kynsilaukasta joka on mitä suurimmalla todennäköisyydellä sama lajike kuin Spanish Roja. Syksyn istutuksia ja kirjastopenkistöä valmistetaessa tuli aika perata pitkään saattokuivatuksessa ollut rocambole-kasvuryhmän Killarney Red. Aivan aluksi pitäisi tutkia sitä mistä nimitys Killarney Red tulee, mutta jostain on tingittävä. Ehkä talvella kirjoitetaan jollekin asian harrastajalle Yhdysvaltain länsi-rannikolla ja sitten ollaan viisaampia. Nyt voidaan keskittyä vain niihin kokemuksiin joita vuoden aikana on saatu. Ensi vuonna ollaan sitten varmasti monin verroin viisaampia.

Killarney Red kuuluu yhteen Rocambole-kasvuryhmän ala-lajeista ollen ”hienohelma.” Sen kasvi on paljon sirompi kuin sisartensa ”ryhdikkäiden” ja ”paksujen maalaispoikien.” Raapin muoto on tekijä joka paljastaa hienohelman. Sen muoto on pisaramainen ja sisus on pakkaustyylitään kuin Raitapurppura. Suomessa paljon kasvatettu Iso venäläinen kuuluu paksujen maalaispoikien joukoon ja ryhdikkäitäkin löytyy puutarhoistamme. Oikeaa Spanish Rojaa saattaa joku tietämättään jossakin kasvattaa. Ainakin sitä löytyy De Re Allii Sativin kirjastosta. Nähtäväksi jää vielä löytyykö edellisen kauden lajikkeista joku toinenkin Spanish Roja-mukauma.

Killarney Red tuli koeviljelmälle Keski-Euroopan kautta ja raapit eivät totisestikaan olleet suuria. Mikään yksittäinen kynsi ei ollut painoltaan yli kahta grammaa. Tietysti lähetyksestä toimitettiin alan uskollisimmille harrastajille muutama kynsi ja taisipa muutama kynsi lähteä takaisin Keski-Eurooppaan toiseen osoitteeseen uskolliselle asiamiehelle. Korvaamattomista palveluksista on näet aina annettava paras mahdollinen vastalahja. Syksyn viimeisenä istutuspäivänä maahan meni sitten 15 kynttä ja tulevan vuoden odotus alkoi heti.

Ollen aurinkokylläisimmällä lohkolla sprouttasi Killarney Red varhain. Versot olivat helakamman vihreämpiä kuin useimmissa Rocambole-ryhmän lajikkeissa. Luonnollisestikaan kahden gramman kynnet eivät tuota kovin suurta viherkonetta. Kun kasvua verrattiin vasta toukokuulla juuret tehneisiin kahteen Spanish Roja-sinkuun oli yhtäläisyys huomattava. Killarney Red-puolijoukkue ei tosin saanut pitää kukkavarsiaan kuten Spanish Roja-kaksikko. Idaholainen kasvatti mukavanlaiset raapit ja suurimmat kynnet olivat kolmi-grammaisia. Spanish Roja teki hyvin pienet raapit mutta latvaklooni-rypäs oli sitäkin muhkeampi. Kaksi kasvia tuottivat yhteensä noin 70 itusilmua. Ensi vuonna kuudenkymmenen kasvin Killarney Red-osasto saa kasvattaa puolen tusinaa kukkavarsia sillä kanta täytyy uudistaa välittömästi. Jotkut väittävät että Spanish Rojan kanta on taantunut noin yleensä ottaen ja Killarney Red kasvaa nykyään paremmin. Kyse on tietenkin Jenkkilän länsi-rannikon kasvattajien havainnoista. Tänä vuonna korjatut Killarney Red-raapit ovat varmastikin kaikista pohjoisimmalla latidutilla menestyksekkäimmin kasvatetut yksilöt. Mitään syytä ei ole myöskään olettaa etteikö aito ja oikea Spanish Roja tulisi perässä myös yhtä hyvällä menestyksellä. Spanish Roja vain joutui antamaan tasoitusta ja kesällä 2016 pakkokasvatetut kynnet taisivat olla vielä pökerryksissä kun muut lähtivät kasvuun huhtikuulla kuluvaa vuotta.

Viisitoista kasvia tekee viisitoista raapia. Vaikka ne olivat pieniä raapeja niin muutama niistä rikottiin ja oli aika aistinvaraisen arvostelun. Toimituksen toinen jäsen ei tällä kertaa ollut tavoitettavissa mutta toisella kierroksella asia korjautuu; pian saa hänkin konstikkaaseen suuhunsa aitoa idaholaista. Seuraava lausunto on siis hyvin objektiivinen ja vain päätoimittajan henkilökohtainen mielipide.

Killarney Redin "oktaaniluku" oli hieman alle sadan. Kynnet eivät olleet erityisen mehukkaita ja puriste oli todellakin hieman kuivankarheaa. Öljyisyydessä jäätiin kauaksi taakse marmoripurppuroista. Puristeesta irtosi kuitenkin laajalle leviävä tuoksu. Ensimmäisellä kerralla mausta löytyi vihanneksisuutta. Spanish Rojalle ominaista pähkinämäisyyttä ei ainakaan vielä löytynyt. Maku oli hyvin sokerinen ja niinpä kestikin vähän aikaa ennenkuin maku iski todella polttavasti. Polte oli kuitenkin hyvin miellyttävä ja tuntui siltä kuin se olisi tanssinut suussa. Sokerisuus tulee hyvästä maannoksesta jossa se on saanut kasvaa ja pitkästä kasvukaudesta. Liekö tuossa tanssivassa poltteessa syy siihen miksi Killarney Red ja sen kantamuoto Spanish Roja ovat valloittaneet asiaan vihkiytyneet harrastajat vuosikymmenestä toiseen. Paljon löytyy vielä tulevaisuudessa kerrottavaa kynsilaukasta nimeltään Killarney Red. Tutkimukset etenevät…”

Sokeri... Tulee mieleen tämä.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Kaikki on hyvin suhteellista.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

ante diem IX Kalendas Octobres

Vielä on matkaa kahdeksannen kuun Kalendis-päivään mutta kaikki varmasti hyvin kaikilla. Ilolla on De Re Allii Satin toimituksessa huomattu lukijämäärien kasvu, ja myös se että vanhoja kirjoituksia käydään lukemassa hyvään tahtiin. Työ ei siis ole aivan turhaan. Tänään piti kirjoittaman vol. 2-kirjoitus jatkumona avaukselle ”Lajikkeiden tunnistamisesta vol 1, mutta viime hetkellä asia jätettiin hautumaan ja päätettiin pohtia kaiken suhteellisuutta. No ei ihan kaiken mutta ainakin sen mitä tulee kynsilaukkaan ja sen viljelyyn.

Mutta aivan ensiksi kuitenkin katse säätilaan. Suomen yllä näyttää nyt olevan korkeapaineen alue ja se voi pysyä täällä pitkäänkin. Voi hyvinkin olla että luvassa on lämpimämpi syksy kuin vuonna 2015 jolloin rikottiin lämpöennätyksiä. Tuolloin kuitenkin lokakuun alussa oli pakkasia ja De Re Allii Sativin koeviljelmän liepeillä ollut pähkinäsato Mantshurian jalopähkinäpuusta turmeltui yhden pakkasyön seurauksena. Mittari kävi miinus viidessä ja siitähän puu ei tykännyt. 50 hyvällä mailla ollutta kypsyvää pähkinää kokivat kovia ja ilman sisusta jäätiin. Juglans Cinarea Mantshuriensis on saksanpähkinän sisarlaji joka tekee varsin suuret pähkinät. Ne ovat vähän lituskaisempia kuin saksanpähkinä, mutta kunnon pähkinöit' kuitenkin. Pohjoisen napa-alueen jäätikkö on kasvanut hieman mutta toimituksen ennuste on nyt sellainen että lokakuun ollessa kaksi-kolmasosassaan tämän vuoden käyrä kohtaa vuoden 2012 käyrä ja menee siitä alakasvuun. Enemmän jään muodostusta olisi sitten luvassa vasta tammikuulla. Planeetan yleislämpötila on nyt nimittäin korkeampi kuin koskaan aiemmin ja se näkyy täälläkin. Todennäköisesti lähipäivinä saamme nauttia lämpimämmästä säästä Suomessa noin keskimäärin kuin Filareen väki Omakin taajamassa Okanoganin piirikunnassa Washingtonin osalvaltiossa. Nyt siellä on puolipäivä ja lämmintä plus yksitoista kun täällä toimituksen paikkakunnalla on ilman lämpötila plus 17 ja tuntia auringonlaskuun. Filaree on 1600 kilometriä etelämpänä. Tämä on suhteellista.

Kun omaa pientä koeviljelmää ollaan jälleen virittelemässä niin on aika miettiä suhteellisuutta kynsilaukan viljelyssä. Filareesta on puhuttu moneen otteeseen. Siellä harjoitetaan yhdeksän vuoden viljelykiertoa ja koko sato tuotetaan kolmen eekkerin alueella. Se ei ole meidän järjestelmässä kuin vain puolitoista hehtaaria. Sillä alueella tuotetaan siis kymmenen tonnia ensiluokkaista kynsilaukkaa. Maailman suurin yksittäinen kynsilaukan tuottaja on ns. piilakson alueella Santa Claran piirikunnassa. Tuon piirikunnan alueella on mm. San Josen kaupunki ja Apple Computerin päämaja Cupertinossa, ja tietenkin myös Gilroyn kaupunki ja Christopher Ranch, maailman suurin kynsilaukka-farmi.

Christopher Ranchilla asioita tehdään luonnollisestikin Amerikan malliin ja hehtaareitakin on vaatimattomat 3200. Farmi tuottaa tietysti muutakin kuin kynsilaukkaa. Jalostusaste on korkea ja brändi kantaa niin hyvin että viiden löpsin laatikko ensiluokkaista isokokoista Kalifornian heirloom-kynsilaukkaa maksaa taaloissa 19,99. Kilohinnaksi tulee siis 7,50 euroa. Onhan se ihan hyvin ja farmin nykyiselle omistajalle Bill Christopherille kuuluu paljon kunniaa siitä että Kalifornialaiset sanoivat selkeästi ”Nejtack” kiinalaiselle ”valkosipulille” suuren hinta-dumppauksen käydessä kuumana jokunen vuosi sitten. Ihmiset olivat valmiita maksamaan laadusta ja puhtaammin tuotetusta kamasta.

Christopher Ranchin tuoteperhe on suuri ja työntekijöitä on 500. Farmin kokonaistuotanto on noin 18000 tonnia vuodessa ja se on lähes 10 prosenttia koko Jenkkilän kynsilaukka-tuotannosta. 18 000 tonnia voidaan hahmottaa parhaiten siten että ajatellaan noin 25 000 kuution tilavuuden puulaatikkoa täynnä kynsilaukkaa. Nuo laatikot ovat 100x100 ja korkeutta on 130 senttiä. Niitä mahtuu aarin kokoiselle päntille 100 kappaletta ja koko Christopher Ranchin vuotuista satoa varten tarvitaan siis tätä suhteellisuus-asteikkoa käyttäen peräti kahden ja puolen hehtaarin ala. Pientä siinä on edes yksi tonni pohjoisissa olosuhteissa tuotettua suomalaista kynsilaukkaa. Filareellakaan ei päästä kuin kymmeneen tonniin. Christopher Ranchilla kaikki on pitkälle mekanisoitua ja Filareella traktoria käytetään hyvin harkitusti. Löpsi-hinnassa on kuitenkin huomattava ero joka on 3,75 — 22. Filareen tila saa siis tuotteestaan kuusinkertaisen hinnan. Filareella käytetään vuodessa teoreettisesti laskettuna 8 miestyövuotta pelkästään tuotantoon joka sisältää myös sadonkorjuun, greidaamisen, pakkauksen ja lähettämisen. Tuosta Christopher Ranchin 500 työntekijän määrästä voidaan ajatella olevan perustyössä noin 300 henkeä ja suhteellinen miestyövuosi-luku on varovaisesti arvioiden 250. Filareella tonnin tuottamiseen tarvitaan 1,25 miestyövuotta kun taas Christopher Ranchilla yhden miestyövuoden tuotto on 72 tonnia. Tässä siis näemme mikä on käsityön ja äärimmäisyyteen asti viedyn mekanisoinnin ero. Tämä on erittäin suhteellista.

Mutta mikä on totuus? Filareen väki tuskin maistelee Christopher Ranchin kamaa mutta mitä tekee Bill Christopher? Varmaankin hän on kuullut jotain tuosta pohjoisen farmista joka vannoutuneiden kynsilaukan ystävien mielessä on ”esikoinen kaikkien kynsilaukka-farmien joukossa,” todellinen firstborn. "Tiedä häntä? Kun katselee englanninkielistä  Wiki-sivua joka käsittelee Omakin kaupunkia ei sieltä löydy mitään mainintaa Ron L. Engelandista, Filareen vanhasta isännästä ja nykyaikaisen korkeatasoisen kynsilaukan viljelyn isästä osastosta ”Huomattavia Omakilaisia.” Sen ymmärtää että tuskin ranskalaisen viinitila Lafitten isäntä juo mitään Etelä-Ranskalaista bulkki-punkkua. Varmasti kiduksiin menee jonkin sortin nuorempien vuosikertojen roipe-viiniä, ja tuskin hän käy jossain Bordeauxin viinikaupassa ostamassa edes viiden euron chileläistä punkkua. Saattaahan tuo olla että Bill Christopher tilaa joka vuosi parinkymmenen löpsin satsin kunnon kamaa Filareelta jopa omalla nimellään. Tai sitten hän tilaa sitä salanimellä. Sekin on mahdollista että kyseinen heppuli ei juuri välitä kynsilaukasta syödä, mutta kasvattelee sitä muuten vain ilosta, harrastuksesta ja bisneksen vuoksi. Tämä on äärimmäisen suhteellista.

Kalifornian karttaa kun katselee niin siellä vilahtelee kovin useasti San-nimisiä paikkakuntia. Päivän avauksen hengessä pistetään nyt pyhimykset jonoon tämän laulun avulla.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Lajikkeiden tunnistamisesta. vol 1.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

ante diem XII Kalendas Octobres

Käyrä on lähtenyt vienoon nousuun mitä tulee pohjoisen pallonpuoliskon jääpeitteen laajuuteen. Laajuutta voi toki olla, mutta paksuudessa todennäköisesti menetetään. Jos käyrä ei ensi viikolla pahemmin nouse niin voi hyvinkin olla että se on lokakuun lopussa konsanaan matalammalla kuin vuonna 2012 joka oli vähäjäisin talvi koskaan pohjoisella napa-alueella. Tässä linkki käyrään jos sitä ei vielä jollakin ole. 

Kysymys kynsilaukan lajikkeen tunnistamisesta nousee yhä enemmän esille. Kun tietoisuus tämän kasvin todellisesta diversiteetistä kasvaa niin silloin ihmisille kynsilaukka ei ole enää pelkkä kynsilaukka. Suomi tulee tietenkin tässäkin asiassa jälkijunassa, mutta tärkeää on kuitenkin sitten se että liikkeelle on lähdetty. Kynsilaukka-tietoisuuden kasvu lähtee liikkeelle ruohonjuuritasolta jos tätä ilmaisua käytetään. Suuret marketit eivät koskaan tule pitämään tarjolla suurta valikoimaa eri kynsilaukka-lajikkeita. Maitoa on tarjolla vaikka minkä sorttista. Kirjo menee suurin piirtein superaidosta täysmaidosta rasvattomaan ja laktoosittomaan yöluomukurriin. Jos kynsilaukkaa olisi tarjolla samassa suhteessa niin esimerkiksi Myllyn Prismasta jossa teen kauppaa varsin usein kun Liidlin valikoima alkaa tympimään olisi tarjolla kanadalaista posliinien kasvuryhmään kuuluvaa kaunista ja maultaan jömpsäkkää Music-lajiketta ja toisessa ääripäässä vaikkapa italialaista Simonetti-artisokkaa. Kaikki kunnia toki Simonetille. Rasvatonta ja laktoositonta yöluomukurria tuskin ostaisin ellei siinä olisi sitten esimerkiksi vallan hirmuisia melatoniini-pitoisuuksia.

Lajikkeen tunnistaminen ei ole helppoa. Arvauksen voi tehdä kuka tahansa, mutta harvassa taitavat olla ne jotka voivat sanoa raapista kuin raapista mikä on sen sisimmäisin olemus. Kun Ted Jordan Meredith julkaisi aikakauden avaavan teoksensa ”The Complete Book of Garlic: A Guide for Gardeners, Growers, and Serious Cooks” on sen kuvamaailmaan uskottu vähän liiankin vakavasti. Valokuva on varsin pelkistävä ja se ei aina toimi vaikka sen tukena olisi seikkaperäinen kuvaus jostain lajikkeesta. Kolmiulotteinen kuva olisi tässä paljon parempi, mutta sen aikaa saamme vielä varmasti odottaa. Meredithin teoksen kuvien perusteella voi päästä varsin pitkälle ja kasvuryhmistä saa aika hyvän tolkun sen avulla.

Mutta ei ole pelkkään kuvaan ja raapiin katsominen. Jos et tunne sitä mikä on pohjimmiltaan esimerkiksi Marmoripurppuran ja Rocambolen ero niin ensimmäinen voi hyvinkin näyttää jälkimmäiseltä. Sitten jos jonkin viljelijän kasvuston joukkoon pääsee vahingossa yksi erimerkkinen raapi niin siinähän sitten ollaan. Silloin esimerkiksi tuo marmoripurppura/rocambole-hämmennys on tosiasia.

Raapin väritys on asia joka tulee aivan ensimmäisenä mieleen. Seuraavana nousee esiin kysymys raapin muodosta ja siitä miten se on rakentunut. Seuraavaksi pitää tarkastella leijjereiden lukumäärää ja kynsien muotoa. Tärkeää on tietenkin se tekeekö kasvi kukkavarren ja jos tekee niin millaisen? Asia ei ole yksiselitteinen sillä turbaaneilla on kaksi kasvutapaa. Jos turbaaneja kasvattaa itse niin sproutti-kotelo on varsin varma tapa tunnistaa turbaani kasvuryhmä-tasolla. Artisokan ja silverskinin tunnistaa raapin muodosta, ja jälkimmäisen erityisesti sen useista leijjereistä. Aidon kasvutavan omaava posliini on helppo tunnistaa pulleista ja kauniista kynsistä. Rocamboloiva posliini sekoittuu todella helposti, niin tietenkin Rocamboleen.

Tunnistus on helpointa tehdä pellolla ja jokainen kasvattaja voi perehtyä asiaan jos vain myöntää oman tietämättömyytensä ja halun kehittyä asian suhteen. Turbaanin tunnistaa jo ennen sprouttausta jos kyöpyttää ja artisokille on ominaista verson kauniin vihreän helakka väri. Mitä pitemmälle kasvu etenee niin sitä enemmän tulee tunnisteita. Jokaisen kasvuryhmän voi tunnistaa kasvin maanpäällisen osan muodosta. Lehtien kasvussa on eroja ja niitä on tietenkin vähän eri määrä eri kasvuryhmillä. Kukkavarsi on yksi pääasiallisista tunnistuksen indikaattoreista. Rocambole on pääsääntöisesti tuplakiehkuran ja posliinit tekevät viipurinrinkelin. Marmoripurppuran, lasipurppuran ja raitapurppuran erot ovat marginaalisia jos katsoo pelkästään kiehkuraan. Lasipurppuran voi erottaa noista kahdesta kasvin maanpäällisen osan korkeudesta ja vinks-vonks-kasvustaan.

Marmoripurppuran kasvi on yleensä paljon massiivisempi kuin raitapurppuran, mutta jos tämäkään ei auta niin silloin kukinto antaa lopullisen varmistuksen ennen kuin katsotaan kuivattua raapia joka kyllä kertoo kumpi on kumpi. Latvakloonejakin on lopulta aivan eri määrä jokaisella kasvuryhmällä. Ja kun lopuksi sanotaan että kokoraapinmukaisen seepia-värityksen löytää vain lasipurppurasta, ja Aasian purppuran tunnistuksessa ei kukaan voi tyriä koska sen kukintokotelo kasvaa täysin ainutlaatuisella tavalla niin jotain olennaista on jo sanottu.      

Pelkästään yhden morfologisen määrittäjän perusteella ei kaikkien kasvuryhmien suhteen päästä varmuuteen. Sitten paikalliset olosuhteet ja toisistaan poikkeavat kasvukaudet voivat sekoittaa pakan. Kynsilaukan tunnistaminen ei ole siis mitenkään helppo asia. Asiaan harjantuu pitkän ajan kuluessa. Mutta tärkeintä on kuitenkin kai se että ylipäänsä viljelee kasvia. Well… Kyllä on vissi ero Hasse Wallin ja Cisse Häkkisen tulkinnalla laulusta My only One. Toinen on posliinia ja toinen artisokkaa, mutta kumpi on kumpi.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Haaveita paremmasta tulevaisuudesta

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

ante diem XV Kalendas Octobres

Tänään on ollut maassamme ”Osta tilalta-päivä.” Tällainen päivä herättää kysymyksiä myös kynsilaukan suhteen. Herää myös kysymys mikä on oikeaa korkealuokkaista kynsilaukkaa ja mikä on vähemmän korkealuokkaista kynsilaukkaa. Kun asiaa tarkastellaan niin pitää tietenkin muistaa se, että ei ole kälyisimmänkään Kiinassa tuotetun kynsilaukan vika siinä itsessään vaan jossain aivan muussa.

Tässä huomaa että otsikko on liian valtava tyhjennettäväksi yhden aa-nelosen puitteissa suorasanaisen ilmaisun puitteissa. Nyt on aika käyttää roomalaisia.

I Pienviljely on aina parempi kuin latifundiumi. Korkeatasoista kynsilaukkaa ei voi viljellä suurissa mittakaavoissa yhdellä tilalla. Maamme pohjoinen sijainti ja kulttuuriset syyt asettavat rajoituksia.

Mitä se tarkoittaa: Pohjoinen sijainti on siunaus mutta vaikeat olosuhteet ajavat liian helppoihin ratkaisuihin. Suomalainen luonne on liian Macho. Käsityö ja nysväys on varsinkin miessukupuolelle myrkkyä. Täällä on vaikea kuvitella olevaksi Filareen kaltaista kynsilaukkatilaa jossa on pilvin pimein ”hipähtävää” kausityövoimaa.

II Pitkäjännitteisyys on armolahja jota harvalla on. Pikavoittoja on turha tavoitella. Jos lähtee nopean kasvun tielle ei tuota sen parempaa tavaraa kuin kiinalaisetkaan.

Mitä se tarkoittaa: On kaksi tapaa kasvattaa kynsilaukkaa. Toinen on käsityö ja toinen on se mikä ei ole käsityötä. Yksi ihminen voi hoitaa käsityönä 7000 kasvin viljelmää vapaa-ajan harrastuksena. 7000 kasvin viljelmä voi taata tuloja 12 000 euroa bruttona jos kaikki osatekijät ovat kunnossa ja markkinointi toimii. 7000 kasvin viljelmä vaatii kuitenkin lisäysmateriaalille oman linjan ja kirjastoviljemän. Tässä vaiheessa tarvitaan jo avuliaita ja asiasta kiinnostuneita kavereita. Että viljelee päätoimisesti kynsilaukkaa käsityöhön nojautuen vaatisi 40000 kasvin viljelmän. Kausityövoimaa tarvittaisiin silloin jo aika paljon ja nippa nappa päästäisiin kohtuupalkkaan. Tämä edellyttää velatonta pientilaa. Tukiaisilla ei kynsilaukka viljellä. Ihanteellisinta olisi jos voisi aloittaa ”pienviljelijän” elämän vähän yli kuusikymppisensä jolloin saa jonkinmoista eläkettä.

III Suomessa ei nähtäne Filareen kaltaista ilmiötä. Toivo on hajautetussa tuotannossa ja asialle omistautuneissa harrastajissa.

Mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa tuhansien ja taas tuhansien harrastajien ja pienimuotoisten sivutoimiviljelijöiden armeijaa. Omatarveviljelyyn tarvitaan 150 kasvia. Sadanviidenkymmenen kasvin tuotto on vähintään 10 kiloa. Tuohon tarvitaan 7-8 metriä Filaree-standardin penkkiä(65 senttiä leveä ja juoksupenkkimetriä kohden 20 kasvia.). Tuhannen kasvin viljelmä eli 50 juoksupenkkimetriä voi tuottaa kamaa jo kahdellekymmenelle ihmiselle/perhekunnalle. Tarvitaan muutama emotila joissa pidetään yllä suurta lajikevalikoimaa ja sopeutetaan lajikkeita eri olosuhteisiin. Tarvitaan myös harrasteviljeijöiden tiivis yhteisö. Internet antaa tähän hyvän mahdollisuuden julkaisupohjineen.

IV Suomessa ei järjestetä kunnon kynsilaukka-festareita ja hyötykasviyhdistys on kynsilaukka-asian suhteen impotentti.

Mitä se tarkoittaa? No eihän hyvänen aika kama ole vielä valmista elokuun kolmantena lauantaina! Keravan festarit on hupaisa ja jopa irvokas juttu! Jos tässä maassa olisi muutama sata pienen mittakaavan viljelijää niin joka maakunnassa voisi olla kunnon kynsilaukka-festarit syyskuussa aikana jolloin illat jo pimenevät. DDR ei ole kuollut; sen löytää Suomesta vähän kaikkialta mihin päänsä kääntää. Ehkäpä syy on luterilaisuuden vaikutuksessa, tuon uskonnon jota ei keksitty torilla eikä navetassa vaan yliopistossa. Kaikki mitä sanotaan muuttuu painotuotteeksi ja lopulta tehdään säännöt ja viimeisimpänä on vain yksi totuus. Tästä on hyvänä osoituksena ns. Alexandra-syndrooma joka on Hyötykasviyhdistyksen suoranainen uskontunnustus. Voi pyhä yksinkertaisuus!

Tässä loppumusiikki. Ajatelkaapas tuota näkyä ja jokaiselle raapi käteen cokis-pullon sijaan.

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

Lyhyitä erikoisia. vol 1.

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

ante diem XVII Kalendas Octobres

Näinä päivinä pitäisi käyrän lähteä nousuun. Ei perinteisen keljutus-käyrän vaan sen käyrän joka kuvaa jääpeitteen laajuutta pohjoisella napa-alueella. Nyt ei käyrä laske eikä nouse. Käyrällä ei ole vaikutusta öljyn hinnan nousuun vaikka niin voisi luulla, mutta vaikutusta on kylläkin siihen miten syssy etenee täällä meillä päin. Jos on lämmintä niin öljyä ei pala paljon ja se vaikuttaa kustannuksiin mutta ei varsinaisesti hintoihin. Tästä pääsee katselemaan miten jäätä on tai sitä on enemmän tai vähemmän.

Tänään oli mahdollisuus keskustella ukrainalaisen inehmon kanssa ja kun pakolliset kuviot ja muut sopimiset oli tehty aivan muissa asioissa niin piti kysymän mitä sana Ljubasha oikein tarkoittaa? Vastaus oli miellyttävä ja sanan kantamuoto ”Ljuban” merkitys on ”Lempi.” Ljubasha on diminutiivimuoto eli hellittelynimi. Diminutiivi ei muuta sanan merkitystä juuri millään lailla. Kyse on vähän siitä jos vaikka Liisasta tulee Lissu. Slaaveille on ominaista että nimistä käytetään juuri noita hellittelymuotoja. Alexander on Sasha, Nikolaista tulee Kolja ja Sergeistä Serjoska. Mutta onko kynsilaukka Ljubasha sitten maultaan lempeä, siinäpä kysymys ja mielipiteet käyvät varmasti ristiin. Saattapaa siinä siinä värekarvat valssata kerrassaan kun polte ja värinä valtaa ylävartalon sisäosat.

Kuivan kynsilaukan amerikkalais-tyylinen trimmaus vie aikaa. Useamman hammasharjan jouhet ovat menneet tuusan nuuskaksi. Pitänee hankkia bambusta tehtyjä hammasharjoja ja katsoa josko ne pysyvät kuosissa paremmin. Varsinkin Purppareiden päällimmäiset lehdet voivat olla hyvin tiukassa. Muoviset hammasharjan jouhet antavat liikaa periksi ja ne yksinkertaisesti väsyvät. Ja kun asiaa tarkastelee kasvinsuojelun kannalta niin on varsin todennäköistä että kynsilaukat saavat melkoisen stressin kun joku idiootti hankaa niitä muovisella hammasharjalla. Parasta tehdä parannus ennenkuin kasvinsuojelun äkäinen asiamies, tuo harvoin nähty mutta aivan oikeasti olemassa oleva hahmo elikkä Vihannes Kostaja, tulee kolkutelemaan ovea. Samalla voi miettiä oman elämänsä suuntaa ja itsekin pitää ryhtyä käyttämään bambusta tehtyä hammasharjaa.

Kamaa olisi omaksi tarpeeksi talven varalle ihan hyvin, mutta voi olla että jossain vaiheessa sitä tullee ostaneeksi erinomaista espanjalaista turbaania S-ryhmän Prismasta ja leikanneeksi kunnon talvikynsilaukkaa. Näin käy varsinkin jos osa kunnon tavarasta tulee jaetuksi kavereille. Harvalla on mahdollisuus juoda hyviä väriviinoja joka päivä ja suomalaiset ovat perinteisesti Jallu-kansaa. Täällä on joskus aiemminkin puhuttu talvikynsilaukan leikkaamisesta. Varmasti ensi talvenakin on aika lämmittää asia uudelleen. Yksinkertaisesti leikkaaminen tarkoittaa sitä että otetaan yksi pienehkö kynsi erinomaista talvikynsilaukkaa ja yksi iso espanjalaisnen turbaani-kynsi ja sekoitetaan massa puristuksen jälkeen. Pieni kynsi purpparia jalostaa vaatimattomamman ja vulgäärimmän turbaanin aivan toisiin mittasuhteisiin. Yksi kunnon purppari kuten Ferganski tai Kolkjan purppura sisältää 9-11 kynttä joten hyvällä kamalla pidentää kynsilaukka-nautintoa kun kunnon kama käy vähiin. Neljällä raapilla purpparia pärjää kriittisen kuukauden helmi-maaliskuussa oikein hyvin. Siinä voi sitten haaveilla joskus koittavasta suuremmasta runsauden ajasta ja miettiä elämän katoavaisuutta.

Eniwei sadonkorjuu on faktuumi juttu ja aina on korjaamisen varaa muutenkin. Antaapas fanfaarien soida ja siihen on löytyy parasta lääkettä Verdin Aidasta. Gas näinj. 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Pieni aloittava välikatsaus seitsemännen kuun Iduksena.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Idibus Septembribus

On siis jo seitsemännen kuun Idus-päivä. Kalenteri on viehättävä asia ja niin oli faktuumit aikoinaan Roomassa ennen Julius Caesarin toimintaa ja hänen siskontyttärenpoikaa Gaius Octavianus Thurenius Augustusta että roomalaisilla oli kymmenen kuukautta ja joutoaikaa ennen uuttavuotta. Septembrius nimenä tarkoittaa siis seitsemättä. Aivan alkuaikoina roomalaiset elivät tiukasti kuukalenterin mukaan ja heillä oli kuukaudessa vain muutama tärkeä päivä: Kalendis eli kuun ensimmäinen päivä; Nonis eli puolenkuun päivä ja täydenkuun päivä eli Idus. Nykyään Idus ja täysikuu eivät enää satu yksiin kuin vain harvoin. Mutta kunnon roomalainen muistaa vielä nykyäänkin vanhat merkkipäivät ja dereaalliisativin toimitus ei poikkeusta tee. Aina pyritään tekemään julkaisu kuun ensimmäisenä päivänä, nooniksena ja tietty Iduksen koitettua. Loppukuusta ei sitten niin väliä.

Kaupoista saa oluen ystävänä näinä päivä germaanien suosimaa höpölientä eli Octoberfest-olutta. Octoberfest-oluthan on perinteisesti valmistettu uuden sadon mallasohrasta ja sen nuo Keski-Euroopan valtiaan osaavat. Tosin tsekit ovat asiasta aivan taatusti aivan eri mieltä ja puolta. Dereaallisativin toimituksen liepeillä odotellaan näinä päivinä sitä että merkittävä ja uusia lajikeita sisältävä raapi-lähetys olisi tuloillaan tsekinmaalta ihan ja aivan varmasti. Asiaan on tänään saatu vahvistus. Näinä päivinä myös kynsilaukan kasvattaja pääsee nautiskelemaan uuden sadon antimista. Joillakin voi olla paljon uusia lajikkeita maisteltavana ja joku tyytyy muutamaan kynteen. Pitäisi kuitenkin muistaa että kynsilaukka on tarkoitettu syötäväksi ja tuottamaan iloa. Jos haluaa olla hieman mystikko asian suhteen niin kyllä kynsilaukka myös haluaa tulla syödyksi. Silloinhan se  suosio vain kasvaa ja vahvistuu. Se todellakin tietää riippuvuutensa ihmisistä. Mikäli ihminen ei sitä hoivaa ja kasvata niin voiton vievät rikkaruohot ja sen on taantuminen lähes olemattomiin.

Syksy on aikaa jolloin on aika aloittaa uusia asioita omassa elämässään. Samoin on syksy aikaa jolloin arvioidaan menneen kauden tekemisiä vaikka ns. ylimenokausi ei olekaan vielä käsillä. Kynsilaukan harrastajan ylimenokausi alkaa silloin kun kynnet ovat maassa ja kate penkkien päällä. Siis kun pääoma on maassa ja katetta riittävästi. Viljelykokemusta ei saa kuin ajan kanssa ja viljekykokemukseen kuuluu kaikki mahdollinen. Joka mielii nostaa kasvien määrää entisestään joutuu arvioimaan omia rajojaan sillä jossain tulee raja vastaan. Työmenetelmien tulee olla hioutuneita ja paras aika miettiä niitä on talvikausi joka kieltämäti lähestyy. Ehkä luvassa on varsin leuto syksy joka voi muistuttaa joka todella lämmintä loppuvuotta 2015 jolloin kaikki ennätykset laitettiin uusiksi. Lohdullista on tietenkin se että jos enää ei jaksa lisätä määrää niin aina voi yrittää parantaa laatua.

De Re Allii Sativi lähestyy kahden vuoden ikää. Näyttää siltä että kommentoijia ei ole kovin paljon luvassa. Trafiikkia on enemmänkin suomenkielisessä Facebookin valkosipuli-ryhmässä. Kyse ei ole varmastikaan siitä että suljettu piiri on turvallisempi itsessään vaikka mielipiteitä on siellä helpompi julkaista ja esittää. Suomalaiset ovat Facebook-kansaa vaikka siinä on joskus hyvinkin koomisia piirteitä. Henkilön tarkoitusperät voi nähdä hyvinkin helposti. Itselleni on varsin huvittavaa seurata miten joku estottomasti kertoo omasta elämästää erinäisä asioita. Sekin on mielenkiintoista seurata miten eräskin henkilö, oma säätytoveri siviilitöiden puolella, rakentelee ehkä jopa tiedostamattaan vähän koomisella ”pikku prinssi / krokotiili gena-tyylillään omaa kuningastietään kirkon huipulle, tai ainakin hän kuvittelee niin. Asioitahan voi seurata vaikkei kyseinen henkilö kaveri olisikaan.  Maailma on liian huvittava paikka kuolla pois, ja näitä huvituksen aiheita on internet todellakin tuonut keskuuteemme.

Loppuvuonna on tarkoitus julkimoida lajikekuvausksia ja suuri hifistelyn aihe on varmasti Mr. Kozakin sertifioitu kynsilaukka-valikoima tsekinmaalta. Tsekit ovat läheteneet tutkimaan kynsilaukan genetiikkaa ja varmasti saamme kuulla jotain asiasta lähimmän kahden vuoden aikana. Joulukuun kahdenkymmenenneljän ensimmäisen päivän aikana julkimoidaan sama määrä kirjoituksia ja joulukuun kuudestoista päivä toimitus valitsee vuoden kynsilaukan. Joitain keskusteluja toimituksessa on toki jo käyty asiasta. Se voidaan toki sanoa että kyseessä on joku lajike joka kasvoi nyt korjatun sadon lajike-valikoimassa. Tarkoitus oli myös kääntää ja julkaista kaksi kynsilaukkaa koskevaa tekstiä lähes kahdentuhannen vuoden takaa. Kyseessä on tietenkin Plinius vanhemman kuvaukset teoksesta De naturalis historiae.

Ihminen kaipaa nuoruutta ja aikoja jolloin sävellettiin, tehtiin ja esitettin suurenmoisia laulelmia ja vaikka vieläkään ei ole oikein selvinnyt miksi jumalainen Vicky Leandros todellakin ääntää ”Capres toi” Eurovision laulukilpailut vuonna 1972 voittaneessa kappaleessa kun laulun nimi on Apres toi. Siis Vickyhän todellakin laulaa sanat ”Capres toi” kohdassa jossa pitäisi sanoa Apres toi ensimmäisen kerran. Kun laulu etenee niin silloin tietenkin lauletaan aina Apres toi. Niin pyhä on Vickyn äänijälki että Hind Laroussekin pysyy siinä. Tässä ongelmassa luo lohtua tietenkin Pertti Jotunin sanat ”Maailmassa on paljon asioita joita tiede ei voi selittää.”

Kynsilaukkavuosi 2017 oli suurenmoinen ja siitä riittää vielä tarinoitavaa pitkälle vuoden 2018 sprouttaukseen saakka. Apres toi on dramaattinen laulu jossa kuvataan aikaa ihmissuhteen päättymisen jälkeen, aikaa jolloin on olemassa vain varjojen varjoja. Aina pitää kuitenkin pyrkiä parempaan. Jos määrää ei enää voi kasvattaa niin laatua voi toki yrittää parantaa. Eniwei pistetääns Vickyä kehiin. 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Rocamboloivia posliineja

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

ante diem IV Idus Septembres

Tätä kirjoitettaessa odotamme tietysti sitä miten se paljon puhuttu ”Ööma” tulee runtelemaan Floridan niemimaata. Mitä onkaan tuhon suuruus, sen näemme huomenissa. Florida on Sunny State eli ”Aurinkoinen valtio.” Suurin osa Jenkkilän appelsiini-viljemistä sijaitsee Floridassa ja saattaapihan olla että heitillä on juissista pulaa lähivuosina kun merkittävä osa tarhoista on tuusan nuuskana. Kalifornia on Kultainen valtio jossa viljellään enemmänkin viinirypäleitä. Toisaalta tuon osavaltion Santa Claran piirikunnassa sijaitsee Gilroyn kaupunki joka on koko maan valkosipuli-pääkaupunki. Gilroyssa on myös Yhdysvaltain ja koko maailman suurin yksittäinen kynsilaukka-farmi nimeltään Christopher Ranch. Vuosittainen tuotanto on noin 30 000 tonnia; 18 prosenttia koko Yhdysvaltain tuotannosta. Christopher Ranch sijaitsee noin 1550 kilometriä etelään täälläkin useasti mainitusta Filareen farmista joka tuottaa vain 10 tonnia kynsilaukkaa vuodessa. Tuotantotavat ja eetos ovat tietysti noilla farmeilla erilaiset. Ööma ei yllä tekemään tuhojaan Piilaaksossa sijaitsevalle Cristopher Ranchille joten Jenkkilässä riittää perus-kynsilaukkaa kyllä tulevaisuudessakin. Tuo farmi on selvinnyt voittajana kiinalaisten kauppasodasta. He kitanit kun dumppasivat halpaa ja huonolaatuista tavaraa hirmuisia määräiä amerkkalaisten kiusaksi. Christopher Ranch oli eturintamassa puhumassa laadun puolesta ja tarina sai onnellisen lopun.  Mittasuhteet ovat aivan valtavat. Kiinalaiset tuottavat vuodessa 20 miljoonaa tonnia kynsilaukkaa kun amerikkalaiset eivät yllä edes miljoonan tonnin viidesosaan. Mutta asiaan eli rocamboloivaan posliiniin…

Viime avauksessa puhuimme kirjastopenkistä ja siitä kuinka tarpeellinen se on jos haluaa päästä perille kynsilaukan moninaisuudesta. Yksi vuoden 2017 havaintoja on ollut De Re Allii Sativin koeviljemällä siinä että jotkut Posliinien kasvuryhmän lajikkeet, jos eivät nyt aivan oudosti ja sopimattomasti käyttäydy, niin ainakin jotenkin erikoisesti kuitenkin käyttäytyvät. Lyhyesti sanoen on kyse siitä että esimerkiksi paljon puhuttu Ziemiai kasvaa samalla tavalla kuin vaikkapa Rocambole Ljubasha. Zieimain skeippi tekee ennen suoristumistanssiaan toki puolivajaan viipurinrinkelimäisen kiehkuran, mutta raapi näyttää Rocambolen raapilta. Zieimai oli laajemmassa kasvatuksessa ja sitä laitettiin maahan noin 580 kynttä. Lisäysmateriaali hankittiin elokuussa vuosi sitten Pölvan maakunnassa Virossa sijainneelta farmilta. Noissa raapeissa oli keskimäärin neljä kynttä ja ne näyttivät siltä miltä Posliinin raapin tulisikin näyttää lähinnä eli päärynältä josta on leikattu toinen puoli melkein kokonaan pois, siis ylhäältä alas halki mutta vain noin 35 prosenttia toisesta puolesta pois. Otsikkokuvassa isompi kaveri on rocamboloiva Ziemai ja pienempi aidon posliinin tavalla kasvava Ornak.

Zieimai kasvoi hyvin ja kasvin viherkoneeseen nähden raapit olivat kelpo kokoa. Mutta niiden muoto oli jotain muuta mitä odotettiin. Lisäysmateriaaliss oli vain yksi leijeri raapia kohden kun taas tänä vuonna tuon lisäysmateriaalin jälkeläisillä oli kauttaaltaan kaksi leijeriä. Niissä raapeissa jota ylittävät 50 gramman painon on siis kaksi hedelmällistä lehteä, ja ne ovat tuottaneet keskimäärin 9 kynttä. Raapin muoto on paljon säännöllisempi kuin esimerkiksi Rocambole Isolla venäläisellä. Se ei ole niin muhkurainen kuin tuolla ”paksulla maalaispojalla.” Ja kaikki tämä tapahtui ensimmäisenä kasvuvuonna.

Rocambolet ja Posliinit ovat kynsilaukkojen geeni-puussa varsin läheisiä ja niiden isoentsyymi-rakenne herättää mielenkiintoisia ajatuksia. Posliineilta löytyy kaksi erilaista ”allekirjoitusta:” 1, 1, 2, 1 ja 3, 1, 2, 1 kun niitä on Rocambole-ryhmällä kolme: 2, 2, 2, 1; 1, 2, 2, 3 ja 2, 2, 2, 3. Posliinien ja Rocambole-ryhmän lähisukulaisuudesta kertoo varmasti paljon se että vain näillä kahdella kasvuryhmällä kolmas määrittäjä on numero 2. Posliineja on siis kahta tyyppiä ja toisesta niistä voidaan käyttää ainakin teoreettisessa mielessä nimitystä ”Rocamboloiva posliini,” ja toisesta määrittäjää ”aito posliinin kasvutapa.” Rocamboloivia posliineja ovat ainakin Zieimai, Tallin ja Avvakum. Aidon posliinin kasvutavan pitäviä ovat Dukat, Ornak ja Music ja muutama muu.

Ja mikähän tähän Rocamboloivuuteen sitten mahtaa olla syynä? Ratkaisua tähän arvoitukseen voisimme varmastikin lähteä etsimään pohjoisesta kasvupaikasta ja kylmästä talvesta. Mitä pohjoisempi kasvupaikka on niin sitä varmemmin saadaan enemmän hedelmällisiä lehtiä, ja siinä sivussa myös enemmän kynsiä. Samalla tässä huomaa oman rajoittuneisuutensa. Vaikka kesän aikana erilaisia havaintoja tehtiin paljon niin enemmänkin niitä olisi voinut olla. Nyt kun asiaa ajattelee tarkemmin niin kyllä ainakin lajikkeiden Tallin ja Avvakum viherkoneen kasvutapa oli selkeästi samanlainen kuin Isolla venäläisellä ja Ljubashalla. Tallinin kaikki neljä kasvia tekivät peräti 12 lehteä ja Avvakum pääsi kymmeneen. Zieimai tuotti keskimäärin 8-9 lehteä. Skeipin muoto kaikilla näillä rocamboloivilla posliineilla oli kuitenkin se mikä pitikin olla. Kynsien muodossa on tapahtunut kuitenkin selkeä muutos; enempi Rocambole kuin aito posliini.

Seuraava vuosi voi kuitenkin kaiken muuttaa. Onpahan yksi uusi asia tarkasteltavana ensi vuonna ja kirjastopenkkien Posliini-osaston kasvujärjestystä sietää pohtia vähän enemmän. Muutama rivi pitää varata tiettyjen Posliinien ja ”Käyriäisten” vertailuun. Käyriäisellä ei ole tässä tarkoitus korvata nimeä ”Rocambole.” Se on pieni tekninen termi kun tulee jotenkin derkkumainen olo kun kirjoittaa niin usein ”Rocambole-kasvuryhmä.” Suomen kielen vastaista kun on sanoa ”Rocambolein” tai ”Rocamboleiden.” Derkkumaisuudella tarkoitetaan tässä sitä että tuossa menneen maailman maassa valtapuolueen nimi oli  Sozialistische Einheitspartei Deutschlands eli SED. Lyhennettä ei saanut käyttää ja keskimäärin illan pääuutislähetyksessä tuo nimi puhua paukutettiin keskimäärin noin 30 kertaa. Ajatellaanpas että meillä vaikka Kepuumus ja Kokoomus menisivät kimppaan ja syntyisi uusi puolue nimeltään "Suomen oikeistodemokraattien ja maakansan kansallinen yhtenäisyysliitto." Sitten syntyisi vielä median keskuuteen virallisuusvaatimus ja tuon kieltämättä varsin suuren puolueen nimi luettaisiin puoli yhdeksän uutimissa lyhentämäti 30 kertaa. Auts potenssiin neljä! Eniwei Derkkulalla oli varsin hieno kansallishymni päivän ja tämän kirjoituksen kunniaksi se on sitten tässä: Aufverstanden Aus Ruinen.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.