Pelto opettaa I — Kuusi kosketusta.

 

Talvikynsilaukan viljely vaatii paljon vaivaa ja mitä suurempi on kasvien määrä sitä suurempi on työmääräkin. Jokaista kasvia joutuu koskettamaan sen elinkaaren aikana lukuisa kertoja jos lopputuotteesta halutaan saada ensiluokkainen. Ensiluokkaisella tuotteella tarkoitetaan tässä tietenkin isoa raapia jossa on vähintään kolme täydellistä, puhdasta ja virheetöntä wrapperia, siis päällyslehteä. Yhtä kasvia, siis yhtä valmista ensiluokkaista raapia, tuotettaessa tarvitaan kuusi työvaihetta. Kaikki alkaa hyvin valikoidusta kynnestä ja päättyy ensiluokkaiseen raapiin.

Kynsiäiset ovat aivan ensimmäinen vaihe uuden sadon tuottamisessa. Kun maat ovat istutuskunnossa ja suuri päivä lähestyy kosketaan tulevaan kasviin ensimmäisen kerran. Lisäysmateriaaliksi valitut raapit avataan ja tulevat kasvit saavat näin ensikosketuksen. Taitava kynsijä käsittelee tunnissa hyvinkin 90 isoa raapia. Sopivat kynnet menevät maahan muutaman päivän sisään. Jos avaa esimerkiksi 120 Isoa venäläistä menee aikaa noin puolitoista tuntia. 120 raapia antavat lisäysmateriaalia noin 700 kynnen verran. Yksi kynsi vie aikaa noin 8 sekuntia. Voi kuullostaa paljolta, mutta jos mielii kasvattaa vain ensiluokkaista kamaa, niin näin on. Raapi pitää avata taidolla ja jokainen kynsi on tarkastettava ja poikkeavuudet pitää havaita. Kuten on sanottu jo aiemmin monesti, niin valitettavasti suurin osa kynsilaukan tuottamista muunnoksista on yksinkertaisesti syöty.

Istutus vie aikaa muutaman sekunnin per kynsi kun se tehdään käsin. Pitää toki ottaa huomioon, että kasvupaikka on valmisteltava huolella ennen tätä. Jos pidetään kiinni kohtuullisesta viljelykierrosta niin maan valmistelu on aloitettu jo kaksi vuotta aikaisemmin. Kynsien istutuksen jälkeen penkeille pitää luonnollisesti laittaa talvikate. Sekään ei ilmesty tyhjästä. Tässä vaiheessa kynsilaukan kasvattaja voi näennäisesti levähtää jos sato on saatu jakeluun. Talvikuukaudet ovat täynnä odotusta.

Kun kevät on koittanut ja lumi sulannut niin on aika poistaa talvikate. Penkit saavat silloin kaiken auringonvalon maksimaalisesti. Työvaiheista tämä on keveimmästä päästä mitä työekonomiaan tulee. Pienen skaalan viljelijä selviää muutaman tunnin ponnistuksilla. Mutta kun kyseessä on jo 400 juoksupenkkimetriä ja kohtalainen keskisuuri hanke tarvitaan jo  yksi työpäivä. Huhtikuun alussa kasvin maanpäällinen osa on hyvänä vuonna viisituumainen ja on aika antaa tarvittava lisätyppi. Tämän jälkeen on aika laittaa kesäkate. Huolettomat päivät eivät jatku tämän jälkeen sillä kastelu vie paljon aikaa vaikka olisi asentanut pienen järjestelmänkin.

Seuraavan kerran kasviin kosketaan kesäkuun viimeisellä viikolla tai heinäkuun ensimmäisellä viikolla. On aika poistaa kukkavarret. Talvikynsilaukan elinkaari on noin 230-270 päivää muunnoksesta riippuen. Jos kaikki menee hyvin niin sadonkorjuu voi alkaa Isolla venäläisellä 105 päivään sprouttauksen jälkeen. Tänä vuonna Iso venäläinen sprouttasi maaliskuun 29 päivä ja sadonkorjuu alkoi 13 heinäkuuta. Sadonkorjuun alkaessa keskimäärin kuusi lehteä oli vielä vihreitä. Viikko tuosta eteenpäin olisi merkinnyt vain kolmea tai neljää  ehjää wrapperia. Kuusi päivää lisää olisi siis merkinnyt kahden wrapperin menetystä. Em. ajanjakso maalikuun lopulta heinäkuun puolivälin tietämille on 107 vuorokautta. Aikaisempikin  sprouttaus leudon lopputalven ja lämpimän maaliskuun myötä on toki joskus vielä mahdollista. Kaikista tärkeintä on kuitenkin lämmin ja aurinkoinen toukokuu ja se, että kasvin viherkone on valmis viimeistään toukokuun 25 päivä. Kukkavarren poisto vie aikaa muutaman sekunnin, mutta jos on tullut istuttaneeksi syksyllä vaikkapa 3400 kasvia niin aika menee hyvinkin 3-4 tuntia koko savotassa.

Nosto vie paljon aikaa ja vaatii selkää. Työtoverin kanssa kaikki sujuu paljon nopeammin. Jos on irtonainen maa-aines ja kuiva sää selviää yhden kasvin kanssa keskimäärin kahdeksassa sekunnissa kunhan vauhtiin päästää. Aluksi maaperää pitää löyhentää talikolla. Sitten tartutaan maanpäällisen osan tyveen aivan maanpinnasta ja nostetaan kasvi ylös. Oikeakätinen vetää kasvin maasta vasemmalla kädellä ja pyyhkii mullat oikealla kädellä. Kahdeksan sekuntia kasvia kohden voi kuullostaa paljolta, mutta kauniin raapin vuoksi pitää tehdä viljalti töitä.

Nostoa seuraa esikuorinta joka pitää tehdä varsin pian noston jälkeen. Jos jättää kottikärryllisen isokokoista talvikynsilaukkaa vartomaan seuraavaan päivään joutuu näkemään kaksinkertaisen vaivan. Seuraavana päivänä päällimmäiset lehdet ovat todella tiukassa. Esikuorinnassa poistetaan kaksi päällimmäistä lehteä. Toimenpide nopeuttaa kuivumista. Esikuorinnan jälkeen vielä varrelliset kasvit laitetaan sopiviin nippuihin ja laitetaan kuivumaan. Esikuorinta nopeuttaa kuivumista huomattavasti ja jos noston jälkeen ilmat ovat suotuisat ei varsinaista loppukuivausta edes tarvita. Loppukuivauksen voi tehdä erikseen tätä tarkoitusta varten tehdyssä kuivurissa tai ”riihi-olosuhteissa.” Esikuorinta vie aikaa kasvista riippuen kymmenestä sekunnista minuuttiin. Sipulikärpäsen vioittaman raapin, niitä löytyy aina farmilta kuin farmilta vaikka viljelykierrosta olisi pidetty kiinni ja ”torjunta” olisi onnistunut,  voi vielä pelastaa poistamalla tarpeeksi monta lehteä. Mutta jos sipulikärpäsen toukat ovat päässeet raapin sisään ei siitä enää saa kelvollista. Tällaiset raapit voi vielä ”shokki-kuivattaa” ja kasvattajan kunnia-asia on syödä ne itse. Monesti sadonkorjuuvaiheessa sipulikäräsen viottamasta raapista on pilalla vasta yksi kynsi. Tällaiset raapit eivät suinkaan ole mitään hylkytavaraa vaan niistä voi myös valmistaa kynsilaukka-jauhetta.

Lopulta voitto häämöttää kasvattajan horisontissa ja on aika trimmata raapit luovutuskuntoon. Ensiluokkaisessa raapissa on jäljellä 3, mieluumminen 4 tai 5 ehjää wrapperia. Jokainen raapi on tarkastettava ja kokoluokitus on myös tarpeen; aikaa menee tähänkin.

Että paljonko aikaa menee yhteen raapiin ennen kuin se on luovutuskunnossa. Tietysti jotkut ovat ripeämpiä mitä näihin kuuteen kosketukseen tulee. Kirjassaan ”Growing Great Garlic” Ron L. Engeland varoitteli kokemukseensa pohjautuen siitä miten kasvattajan tulee tuntea omat rajansa. Jos lasketaan yhteen kaikki aika jot tarvitaan maan valmistamiseen, katteen tekemiseen ja kaikkiin muihin toimenpiteisiin voidaan sanoa että urakka on vallan suuri. Jos halutaan viljellä kynsilaukkaa antiikkimenetelmällä niin tuhannenviidensadan raapin viljelmän kohdalla aikaa yhtä raapia kohden menee noin 140 sekuntia. Tuhannenviidensadan raapin kohdalla liikutaan ns. pienen kokoluokan hankkeen ylärajoilla. Kun raapimäärä kaksinkertaistuu tuosta niin olosuhteista riippuen aikamäärä yhtä raapia kohden voi laskea parhaassa tapauksessa noin reiluun minuuttiin.

Pienen hankkeen ylärajalla aikaa menee siis yhteensä 210000 sekuntia eli 3500 minuuttia.  2125 minuuttia on lähemmäs reilut 58 tuntia. Jos puhutaan kahdeksan tunnin työpäivistä niin  hanke vaatii kynsilaukkavuoden aikana noin viikon työpanoksen. Kun ajanjakso marraskuun puolivälistä maaliskuun puoliväliin on neljä kuukautta niin työt ajoittuvat kahdeksan kuukauden ajalle niin työmäärä ei kuullosta vielä kauhealta. Pienen kokoluokan hanke menee hyvin sivuhommana joka tuottaa tekijälleen suurta iloa, ja hyvää mieltä kaikille jotka pääsevät osallisiksi sadosta. Mutta kun suunnitellaan siirtymistä keskisuuren kokoluokan hankkeeseen kannattaa miettiä mihin on ryhtymässä. Yhtä kaikki; laadukkaan raapin tuottamiseen tarvitaan kuusi kosketusta oli pellossa 1500, 3400, 7200 raapia tai enemmän. Koulu opettaa paljon, mutta Ron L. Engelandin sanoihin on helppo yhytä. Pelto on paras opettajasi.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.