DRAS neljä vuotta - pieni välitilinpäätös ja sekaporinoita.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

 

 

ante diem IV Kalendas Ianuarias

Todellakin on Se Re Alli Sativi ilmestynyt nyt jo neljän uoden ajan. Ensimmäinen julkaisu ilkmestyi joulukuuusa 2015 Tuomaanpäivänä. Tänäisen julkaisun järjestysnumero on 207. Aika tarkkaan kirjoituksia on siis ilmestynyt keskimäärin kerran viikossa.

Julkaisutoiminta alko siis joulukuussa 2015 jolloin oltiin uuden vuosisadan ja samalla uuden vuostituhannen toisen vuosikymmenen puolivälissä. Toista vuosikymmentö on jäljellä siis vielä vuosi. Kovasti oltiin silloin varovaisin mielin. Kysymykset olivat suuria mutta niiden kimppuun käytiin rohkeasti ja ripeästi. De Re Allii Sativi katsoo ansiokseen että sen kautta ns. Engelandin skeema on tullut maassamme ja Suomen kielen puhujien keskuudessa tunnetuksi. Paljon on vielä tehtävää ja työmaa näyttää laajenevan edelleen. Julkaisutoiminta tapahtuu puhtaasti harrastelijapohjalta ja edelleen kaivattaisiin lisää resursseja joista tärkein on tietenkin aika. Julkaisutoiminta jatkuu mutta ehkä kaikkien aikojen Klondyke-vuodeksi jää ensimmäinen täysi julkaisuvuosi eli vuosi 2016 jolloin kaikkiaan 75 kirjoitusta näki päivänvalon. Tuo Klondyke-vuosi terminä onkin sitten oma lukunsa ja se liittyy erääseen paperi-ajan The Hockey News-julkaisuun. Kyse on Wayne Gretzkyn kunniaksi tehdystä Record Breaking special-liitteestä vuodelta 1994. Klondyke viittaa tietenkin Alaskaan ja suuriin kultalöytöihin. Julkaisu in työhuoneen seinällä raameissa lasin alla eikö sitä hevillä aukaista. Em. Ilmaisu liittyy erääseen otsikko-lauseeseen joka menee suunnilleen näin ”So many goals  during those Klondyke-years in Edmonton. Ilmaisu on vallan osuva. Otteluita mies pelasi Edmontonin paidassa kaikkiaan 696 ja niissä hän teki 573 maalia.

Syksy 2019 oli kiireistä aikaa muualla ja koeviljelmän istutukset jäivät kovin myöhäiseen. Uusia lajikkeita olisi ollut mahdollista hankkia jopa 60-70 kappaletta, mutta nyt tyydyttiin vallan pieneen määrään. Vaikka uutta lajiketta laittaisi maahan vain 8 kynttä vie sekin aina tilaa. Kokoelma elää ja eri lajikkeiden frekvenssit muuttuvat koko ajan. Kategoriassa 8-16 on monta lajiketta jotka voisivat olla hyviä laajemmassakin viljelyssä, mutta tilaa vain ei ole. Ehkä ensi vuonna on mahdollista ottaa uusia lajikkeita 30 kappaletta. Mutta tulihan tänä vuonna toki Uzbek Turban, Lotus, Krasnodar, Pennsylvania Dutch, Amish, Cherokee, Ontario Purple Trillium ja tietenkinn kovasti odotettu Georgian Fire. On sanottu että posliinien kasvuryhmön Georgian Fire on kaikista voimakkaimman makuinen kynsilaukka mitä on olemassa.

Vuosi 2019 tuotti kaikkiaan 7 uutta mutaatiota koeviljelmöllöä. Siinä suhteessa voidaan puhua kyllä aivan perustellusti Klondyke-vuodesta. Merkillisin tapaus on tietenkin ns. Sandbergin siperialainen joka tuotti neljännen kasvuvuoden  jälkeen neljä erilaista kasvutyyppiä joista kolme voidaan jopa vahvoin perustein luokitella uusiksi lajikkeiksi. Vahva epäilys on myös siitä, että eräs noista mutaatioista voi tuottaa vielä jotain uutta tulevan kasvukauden aikana.

De Re Allii Sativi on vakiinnuttanut kasvuryhmille nimikkeet joita käytetään jo varsin laajalti Kynsilaukka-Suomessa. Edellisen kirjoituksen jälkeen nimikysymys tavallaan liikahti eteenpäin. Kysymys olisi siitä, ovatko nimikkeet raitapurppura, marmoripurppura, lasipurppura ja Aasian purppura enää oikeita. Pohdiskelu liittyy, purppuran, lilan ja violetin syvimpään olemukseen. Kyse on myös kielen ekonomiasta. Aikanaan kevään lähestyessä DRAS ottaa kantaa siihen olisivatko nimikkeet raitalila, marmorilila ja lasilila parempia nimikkeitä ja jos olisivat niin miksi en sitten sitä olisivat.

Vuoden 2019m osalta päätämnme nyt tähän. Keisaripingviinien juhannustanssit ovat etelänapamantereella ohitten ja elämme jo myötäauringossa. Sprouttaus on käytännössä tapahtunut kiitos leudon joulukuun mutta versonalut ovat nyt leppeän katteen alla. Kevään tulosta emme juuri tiedä mitään siis jäämme odottelemaan. Pohjoisen napa-alueen jääpeitto on varsin normaalin kokoinen kuten kaikki voivat tästä todeta.

De Re Allii Sativin koeviljelmällä odotellaan kovasti onko uusista ja vanhoistakin mutaatioista ja hybrideistä joku valmis nousemaan uudeksi kuninkaaksi tai kuningattareksi kynsilaukkojen joukossa. Ehkä joku näistä: Humpgrid; Torchido; Tourbillon du Nord; Châtaigne du Nord; Sandys Glazer; The Glory of Sandberg; Cielavas H1; Cielevas H2 ja Therambole. Vuodet kertovat ja jo ensi vuosi on viisahampi. Itse en sano tähän mitään. Kaikkia lapsi pitää kohdella samalla tavalla. Ehkä jo vuonna 2021 noista yhdeksästä lajikkeesta voidaan muodostaa myyntiin tuleva kokoelma.

Uusi vuosi koittaa ja niin myös tulee jo kuluneeksi 75 vuotta Dietrich Bonhoefferin kuolemasta 09.04.2019. Pistetäänpä itse Siegfried asialle.

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

Vuoden kynsilaukka 2019 — Bjetin

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

 

 

ante diem XVIII Kalendas Ianuarias

vox principalis editor

Bjetin 

Bjetinin kotimaa on Tsekinmaa, mutta sillä ei ole varsinaista kasvuryhmää. Se on lajike ilman sisaria tai veljiä, serkkuja ja kaukaisia sukulaisia sillä sitten kyllä on viljalti. Bjetin on nyt viettänyt De Re Allii Sativin koeviljelmällä kolme talvea ja pinenenpienistä alle puolitoistagrammaisista kynsistä on kasvanut jo raapeja jotka ovat rikkoneet 50 gramman rajan. Tänä vuonna maahan saatiin 127 kynttä vuoden 2016 kantaa ja vielä 72 kynttä uutta Tsekinmaalla tänä vuonna harvestoitua kantaa. Määrät kertovat jotain lajikkeen arvostuksesta. Lajiketta on jaettu vuosien 2018 ja 2019 aikana noin kahdellekymmenelle harrastajalle Suomessa. 

Sukupuu

Dna-ajo kertoo Bjetinistä yllättävän asian. Kun katsotaan sen parsimoni-vektoria on se pitempi kuin millään ns. kasvuryhmällä. Tsekit joutuivat itse hankalaan tilanteeseen jossa lajikkeet olivat ns. sekaisin ja tarvittiin selko asiasta. Heidän testissään oli vain noin 70 lajiketta ja siinä esim. Rocambole-ryhmä oli kovin niukalti edustettuna puhumattakaan ns. Aasian purppuroista. Tsekit eivät ole omaksuneet ns. Engelandin skeemaa mitä pitää tietysti vähän ihmetellä. Kun De Re Allii Sativin toimitus oli tämän vuoden keväällä yhteydessä Tsekinmaan kansallisen geenipankin kuraattoriin joka hoitaa nimenomaan kynsilaukka-kokoelmaa oli vastaus lähinnä tyhjentävän tyhjä. Ehkä palaamme asiaan heidän kanssaan lähiaikoina. Toisaalta heidän DNA-ajonsa antaa hieman poikkeavia tuloksia jos sitä verrataan amerikkalaisten tutkimukseen vuodelta 2004 jonka ovat päällekirjoittaneet  Gayle M. Volk, Adam D. Henk, and Christopher M. Richards. 

Näyttäisi siltä että Marmoripurppurat olisivatkin lähjimpänä koko kynsilaukkaperheen kantamuotoa, mutta ero on vähemmän kuin hiuksenhieno. Tämä kyllä selittäisi joidenkin marmoripurppuroiden kasvutavan. Muun muassa ”Amerikan siperialaisen ” ja Havranin kasvutavassa on paljon Raitapurppuroille ominaista. Samoiten näyttäisi siltä että Lasipurppurat eivät olisikaan Aasian purppuroista syntynyt kasvuryhmä. Väliaikatietona tässä muuten kerrottakoot että  mitä todennäköisimmin, ja ja jopa suurimmalla syyllä näyttää siltä että Havran ja Petrovsky ovat täysin sama lajike. Palaamme asiaan viimeistään elokuulla 2020. Mutta parsimoni-vektorit väittävät todellakin että Bjetin on eriytynyt omaksi itsekseen ennen kuin marmoripurppuroiden ja raitapurppuroiden varsinaiset kasvuryhmät ovat muotoutuneet. 

Kasvutapa

Bjetinin kasvutapa on aivan omansa vaikka noin kolmestakymmenestä silmämääräisestä  perusmorfeemista jotkut osuvat esim. Lasipurppuroiden ja Rocambole-ryhmän tunnis-teisiin. Raapissa on tiettyä yhtäläisyyttä Lasipurpopuroihin. Kynnet muistuttavat tietyllä Posliinien kynsiä muodoltaan. Bjetin saavuttaa valmiina kasvina kukkavarren suoristuttua noin 140 sentin korkeuden. Klooneja latvakimpussa on vähemmän kuin Rocambo-lajikkeilla. Bjetinin kloonit muistuttavat pieniä salotteja ja niissä on kaikista pisin antenni. Bjetinin erityispiirre on kukkavarren poikkeuksellisen nopea kasvu. Se voi kasvaa lämpimän sään vallitessa jopa 20 senttiä kolmen vuorokauden aikana. Tässä vaiheessa Bjetinin kukkavarsi on maukkaimillaan, se on hyvin pehmeä ja siitä löytää hienon sokerisen ja hernemäisen maun. Bjetinillä on siis monia erityispiirteitä joista tässä kuvauksessa pitää vain tyytyä muutamaan.

Kulinaristinen näkökulma

Maultaan Bjetin on ylivertainen ja on maailman mittapuulla, siis koko kynsilaukan lajikekirjo huomioiden TOP5-kamaa. Maku on oikein käsiteltynä Betiniin saadaan hyvin sokerinen ja monivivahteinen, hienostunut maku. Bjetin on hyvin öljyinen. Sen mausta löydetään vihanneksellisuutta ja ainakin vuoden 2019 Bjetinissä, joka on siis vuonna 2016 Suomeen tulluta kantaa on hyvin hieno omenainen maku. Bjetin on kulinaristisilta arvoiltaan samanarvoinen jos sitä verrataan vaikkapa sellaiseen Kreoliin kuin Rosso di Sulmona tai Burgundiin.  

Valinnan perustelut

"Bjetin on ainutlaatuinen kynsilaukka pelkästään sen aseman vuoksi joka sillä on kasvin kokonaisikirjossa. Se on osoittanut sopeutuvansa enemmän  kuin erinomaisesti pohjoisiin kasvuolosuhteisiin. Omassa erikoisuudessaan ja ainutlaatuisilla tavoilla ilmenevissä morfeemeissaan se on kiehtova, suorastaan maaginen lajike. Kulinaristisessa käytössä hienostunut Bjetin on omassa luokassaan muutaman muun lajikkeen kanssa. Bjetin tulee valtaamaan huomattavan sijan kaikkien niiden harrastajien joukossa jotka haluavat vaalia kynsilaukan monimuotoisuutta. Viimeistään nyt kaikkien tulisi toivottaa tämä lajike tervetulleeksi Pohjolaan."

Mutta mitäpä Bjetinille voisi laulaa valinnan kunniaksi. Bjetiniä on varjeltu ja höösätty enemmän kuin Spanish Rojaa.  Siispä King Singers ja And I love her. 

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Paluu tauolta talveen. Joukot talvileirissä

 

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

 

 

Kalendis Decembribus 

 

De Re Allii Sativi palaa blogi-taivaalle jonkinmoisen tauon jälkeen. Monesti on katsottu mitä maailman katolle kuuluu ja niin tehdään nyttenkin. Jäätä on tällä hetkellä vähemmän kuin ennätysvuonna 2012. Että tässäpä tilanne. http://nsidc.org/arcticseaicenews/

Syksy on ollut vaativa monellakin tavalla ja jotain on pitänyt jättää pois. Koskaan aiemmin ei De Re Allii Sativin koeviljelmällä ole kynsiä laitettu maahan näin myöhään. Mutta riski kannatti ja jos ollaan odotuksessa niin lämintä olis ollut luvassa vielä ensi viikolla. Reservipenkkimetrejä jäi vielä kuusitoista. Niistä ehkä käytetään puolet tsekkiläisen Artisokan Stephanin istutukseen. Mutta tänää saattoi koeviljelmän kuraattori kirjoittaa oman Facebook-sivunsa päivitykseen tällä tavoin:

Ai mitäkö mietin? No sitäpä muun muuassa että talvileiriin on vetäydytty. Osa divisioonista on muutettu mekanisoiduiksi ja uutta teknologiaa on otettu käyttöön. Itse asiassa kankeista divisioonista on luovuttu ja siirrytty miniarmeijakunta-muotoon. Taktiseen tykistöön on satsattu paljon resursseja ja jöötit ovat digitaalisesti ohjattuja. Hajautettu rakenne on sana jolla uuttaa taktiikkaa voidaan parhaiten kuvata. Kasassa 9 vahvaa armeijaa ja 175 taistelu-yksikköä. Reservissä on neljäsataa yksikköä taistelukykyisä nuorukaisia ja koulutuksen voidaan ottaa keväällä jopa 2000 alokasta.

Siperian valloitukseen ei vielä kuitenkaan ole resursseja. Mutta joukot ovat vahvemmassa kunnossa kuin koskaan; käytännössä kaikki soturit ovat valioyksilöitä, suorastaan henkivartiokaartia. 

Aseistus on huippuluokkaa. Odotettavissa menestyksekäs offensiivi joka alkaa maaliskuun lopulla ensi vuonna eli vuonna 2020. Joukot ovat rakentaneet kolme vahvaa leiriä. On aika talvilevon, lihashuollon, veljellisen jos kohta sisarillisenkin kisailun. Kukaan ei tosin pääse lomille. Ruokaa on varastot pullollaan. Leirejä ei lämmitetä sillä porukan kylmäkestävyys on huippuluokkaa. Jokaisella on vain hienonohut peitto. Ikkunat ovat huurussa ja huonelämpötila nollassa, mutta silti kovaluontoisimmilla hikikarpalot valuvat pitkin ihoa. Nukutaan kylki kyljessä ja kaikilla on niin mukavaa. 

Imperaattori on vetäytynyt kirjallisiin töihin ja pitämään yhteyksiä ympäri maailmaa. Tosin kuin aikaisempina vuosina on nyt kova kuri komentopaikalla. Ryypiskelyä ja vetelehtimistä ei sallita. Syödään lähinnä vulgusta ja ruokajuomana on vesi tai piimys. Kahvia ja teetä on rajaton myös määrä varastossa.

Mistä on siis kyse? Sandbergin kynsilaukkafarmilla ja De Re Allii Sativin koeviljelmällä kaikki hyvin. On aika julistaa talvi tulleeksi. Penkeissä on vain laatuyksilöitä. 9 kasvuryhmää plus hybridit; 175 lajiketta ja 4954 kynttä. Vielä on mahdollista saada maahan 200 kynttä kun pakkaset hellittävät. Keväällä voidaan istuttaa 400 yksöstä ja latbvaklooneja saadaan maahan helposti 2000 kappaletta.

Imperaattori nostaa uskollisen kirjurinkissansa Ramseksen olkapääälle pistää soimaan Kielon jäähyväiset ja käy tanssiin. On arviolta 116 päivää sprouttaukseen. On aika kirjoittamisen ja lukemisen. On aika ottaa esille keskeneräiset käsikirjoitukset. Blogi ilmestyy jälleen ainakin muutaman kerran kuukaudessa. Joskus asiat pitää vain laittaa tärkkelysjärjestykseen. Otsikkokuvassa Sandbergin uusi lajike joka oin syntynyt Messidor-mutaatioketjussa. Lajike joka on ilmiselvä 1-1-2-1 isoentsyymiallekirjoituksellinen Posliini sai nimen "The Glory of Sandberg."

Tässäpä vähän talvimusiikkia.

 

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Nyt on raapeja katsominen—Kynsilaukka-lajikkeiden tunnistamisesta.

 

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

 

 

ante diem XVII Kalendas Octobres

Tässä kuussa ei julkimoitu Idus-päivän kirjoitusta. Se olisi ollut varsin lähellä oikeaa täydenkuun päivää joka olikin eilen. Mutta suurin piirtein olemme julkaisu-aikataulussa; näihin aikoihin kuukauden kolmas kirjoitus pitääkin tulla. Nyt aivan aluksi on pitkästä aikaa katsottava maailman katolle eli pohjoisnavan ympäristöön. Käyrä ei vielä ole nousullaan eikä kyllä laskullakaan. Enempi oli siellä sulaa vuonna 2012. Varsinaisen totuuden näemme kuun lopulla. Lähteekö käyrä nousemaan ja jos lähtee niin millä vauhdilla?

Viime aikoina on ollut havaittavissa että moni on kiinnostunut lajikkeiden tunnistamisesta. Ollaan kiinnostuneita siitä mikä oma pitkään kasvatettu lajike sitten oikein todella on? Tunnistustarve näkyy aivan erityisesti Facebookin valkosipuli-ryhmässä. Ehkäpä on aika puhua jotain kynsilaukan tunnistamisesta noin yleensä.

Lähdetäänpä liikkeelle yksinkertaisesti yhdestä väitteestä: hyvin harva lajike voidaan tunnistaa pelkästään raapin tai edes kynsiin katsomalla, mutta lajikeryhmät on loppujen lopuksi varsi helppo tunnistaa. Mutta on jotain järjestystä? Tai sanotaan että ovatko jotkut kasvuryhmät helpompi tunnistaa kuin toiset? Kokenut kasvattaja näkee kasvuryhmän yhdellä silmäyksellä, mutta sellaiselle tasolle pääseminen vaatii pitkän ajan ja varsin intensiivisen paneutumisen asiaan.

Tähän aikaan vuodesta on sadonkorjuu jo tehty ja nyt on raapeja katsominen:

Helpoin tunnistettava on tietenkin Posliini ja nimenomaan aito posliini. Kynsiä on vain neljä tai viisi ja ne näkyvät raapin muodossa. Wrapperit ovat valkoisia ja ei oe ihme että joku on ryhtynyt kutsumaan näitäkynsilaukkoja todellakin Posliineiksi. Mutta kun sitten pitäisi erottaa toisistaa vaikkapa lajikkeet Musis ja Yampolski tarvitaankin jo käytännössä jotain mistä voidaan käyttää nimitystä ”Noituus.” Aitojen posliinien geenipooli on todella pieni ja herääkin kysymys siitä mikä todella on yksittäinen lajike. Ehkä joskus tulevaisuudessa kynsilaukankin genomi kartoitetaan paremmin. Lopputulos voi olla yllättävä ja johtopäätökset…

Helppoja tunnistettavia ovat myös Artisokat ja Silverskinit. Artisokan nimihän tulee sen muodosta kun se muistuttaa tietyllä tavalla latva-artisokan kukintoa; ns. ulkokynnet laajalla kaarella. Silverskin on taas käpymäinen rakenteeltaaan ja muhkurainen.

Lasipurppuran ja Turbaanin suhteen tulee monesti ja monella usein sekaannuksia. Harjaanntunut silmä osaa erottaa nämä kaksi kasvuryhmää toisistaan raapia rikkomatta. Mutta jos se on pakko tehdä eli wrapperit täytyy poistaa niin Lasipurppuran erottaa helposti siitä että siinä on ns. ontto kupoli. Kyse on siis kynsien pakkaustavasta raapin sisällä.

Raitapurppura on helppo tunnistaa sillä sen jalo muoto on vastaansanomattoman yleispätevä kriteeri. Tiukka pakkautuminen näkyy ulospäin kaikessa. Että kynsillä on pitkät antennit näkyy sekin läpi. Raitapurppuran muoto on jotakin jonka uusi harrastakin oppii kun vain joku sen hänelle näyttää kädestä pitäen.

Sitten onkin selvitettävänä ns. marmoripurppura/rocambole-kysymys. Sanotaanko että raapin muoto marmoripurppuralla on yleensä symmetrisempi ja kynnet ovat tasakokoisempia. Mutta mitä tarkoittaa symmetrisyys? Raapin muoto päältä katsottuna on tietenkin pyöreämpi.  Määräävin kriteeri on kuitenkin siinä, että Rocambolen raapi on enemmän toispuoleinen ja se näkyy myös siinä että toinen puolisko siitä on vähän tipahtanut ja suurimmat kynnet ovat aina sillä puolella. Kukkavarsi ei myöskään ole aivan raapin keskellä; tämäki tekijä antaa kuvaa ”toispuoleisuudesta.”

Sitten olisivat vielä Aasian purppurat ja Outokaiset. Harjaantunut silmä erottaa kyllä Aasian purppuran varsin helposti varsinkin jos tietää että kyse on juuri tästä kasvuryhmästä. Aasian purppuroita ei meillä kovin moni kasvata ja niitä et turuilla ja toreilla näe. Siispä ei hätää. Tämä kirjoitus olikin laadittu lähinnä pieneksi avaukseksi kysymykseen siitä miten kasvuryhmän tunnistaa helposti. Mitä onkin wrappereiden alla onkin sitten jo toinen kysymys? Mutta näillä ohjeilla pärjää jo aivan hyvin ulkona liikkuessaan ettei kukaan ny vain ala myymään esimerkiksi artisokka Messidoria Alexandrana.

Lopuksi vielä yksi huomautus ja se onkin suuri huomautus. Lajikeryhmien tunnistamisessa valmiiseen ja kuviaan raapiin katsominen on vain yksi tekijä. Raapi pitää myös lopulta avata. Ja ennen kaikkea kasvatusprosessi on tärkein asia. Tunnistamiseen liittyy kasvin tarkkaileminen sen kaikissa elinvaiheissaa. On harvoja lajikkeita jotka voi kiistatta tunnistaa pelkästään raapiin katsomalla. Otsikkokuvassa tietenkin Ison venäläisen mallikappale ja IGOR-kanta amerikkalaisella trimauksella. Jaa... sopisiko tähän Laran teema elokuvasta Tohtori Zivago? No pistetääns sopimaan.

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Mietteitä uuden vuosisadan alussa.

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

 

 

Nonis septembribus

De Re Allii Sativi lähtee nyt seikkailulle aivan uudelle vuosisadalle kahdennensadannenensimmäisen kirjoituksensa muodossa. Joskus täällä on pohdittu unelmia paremmasta maailmasta. Ehkä nyt on jälleen aika pysähtyä pieneksi hetkeksi ja katsoa eteenpäin. On tiedostettava se lähtökohta että joskus on voinut sanoa ja kirjoittaa jotain keskeneräistä. Se on hyväksyttävä ja se ei tarkoita sitä että vanha kirjoitus pitäisi sitten poistaa. Lyhyesti sanottuna asia on niin, että joskus asioita pitää vain tarkastella uudesta näkökulmasta, kerrata, lisätä jotain ja jopa korjata tiedostojaan. Nyt sitten on aika ottaa kolme kysymystä uudelleen tarkasteluun. Mutta vain lyhyesti. Mutta nuo kolme kysymystä ovatkin hyvin perustavaa laatua jokainen ja niihin pitää palata vielä monta kertaa uudelleen.

Miksi kynsilaukkaa pitää viljellä?

Kenellekään ei liene epäselvää se, että ihminen tarvitsee ravintokasveja elääkseen. Kynsilaukka on ravintokasvien joukossa erityisessä asemassa. Sitä on pidettävä suurena erityislahjana jonka ihmiskunta on saanut ja varmasti se olisi mahtava vientituote minne tahansa universumin kolkkaan, toiselle planeetalle, jossa olisi älyllistä elämää ja meidän kaltaisiamme olentoja. Niinpä tämän kasvin monimuotoisuutta pitää varjella ja sen tunnettuutta edistää aina ja alituisesti.

Yhtäältä se on kasvi jonka varastoyksidöiden nauttimisella uskotaan olevan terveysvaikutuksia ja toisaalta sitä nautitaan sen maun vuoksi. Jotkut nauttivat sitä imaginäärisistä syistä. Se ei ole ilmeisesti kenellekään se kasvi jolla päivittäinen energiatarve saadaan tyydytettyä. Jos ajatellaan sitä kuinka paljon kynsilaukkaa voi käyttää päivässä puhutaan vain seitsemästä grammasta. Yksi ihminen tarvitsee siis viikossa vain 35-40 grammaa kynsilaukkaa joka ei välttämättä ole edes yhden kokonaisen kovavartisen sisältämä määrä. Tavoitehan on tietysti kasvattaa ainakin 70-grammaisa raapeja. Periaatteessa siis jos eletään näin tarvitaan vuodessa vain kaksi kiloa kynsilaukkaa ihmistä kohden. Viljelyalaa se ei ole edes kahta penkkimetriä. Joka vain pääsee kerran maistamaan aivan oikeaa ja oikeilla periaatteilla kasvatettua kynsilaukkaa ei palaa Markettien maailman massatuotetttun tavaraan. Orgaaninen viljely on lähtökohta.

Miten kynsilaukkaa pitää viljellä?

De Re Allii Sativi on koko julkaisuhistoriansa ajan tehnyt valistustyöä kynsilaukan monimuotoisuuden tunnettuuden edistämiseksi ja oikeiden viljelymenetelmien eteen. Ikävän totuuden lausumista ei ole myöskään vältelty. Jos kynsulaukkaa viljellään oloissamme raakalaismaisin menetelmin, turhia koneita käyttäen ja väkilannottein ja isoja volyymeja tavoitellen ei tavara ole sen parempaa kuin kiinalaisten tuottama tavara. Mikä siitä tekee valistumattoman kuluttajan suussa ja mielessä paremman on tietysti siinä että kovavartinen aina huonostikin viljeltynä voi antaa hyvän makuvaikutelman ja olla jopa uskottavan näköinenkin. Sellaisen tuotteen maku on kitkerä ja voimakas kun vain yksi kynsilaukan makuprofiilin ominaisuus nousee dominoivaan asemaan.

Miten taataan se, että laadukasta kynsilaukkaa on tarjolla riittävästi?

Suurimittainen koneisiin ja väkilannoitteisiin perustuva viljely ei siis käy päinsä eikä laatuun. Nyt pitää tietenkin muistaa se, että kaikki eivät syö kynsilaukkaa oli heidän lähtökohtansa sitten mikä tahansa. Ne jotka syövät ja kykenevät voivat viljelemään sitä yli oman tarpeensa ovat avainasemassa. Puolen aarin alueella, eli 5x10 metrin pläntillä voi kasvattaa 700 kasvia joista voi kasvutekijöiden ollessa kohtuullisessa määrin kohdillaan saada raapeja joiden keskipaino on 70 grammaa. 700 kasvia tuottaa silloin noin 50 kiloa kynsilaukkaa ja tuosta määrästä ei tarvitse jättää lisäykseen kuin 8 kiloa. Jos tällaisia vielä varsin pienen mittakaavan kasvattajia olisi 10000 kappaletta Suomessa niin päästäisiin jo melkoiseen volyymiin: 420 000 kiloa eli 420 tonnia. Tuollaisella hankkeella olisi jo kansantaloudellista merkitystä. Suomessa on useita kynsilaukan viljelyyn hyvin sopivia alueita.

Korkeatasoiden kynsilaukan tuotantoon saadaan volyymia vain jos pienimuotoisia kasvattajia on suuri määrä. Kun tuotanto kasvaa ja käsityöstä ei haluta luopua kasvaa työvoiman tarve jyrkästi. Tila joka tuottaa 10 tonnia kaikki korkealaatuisuuden standardit täyttävää tavaraa tarkoittaa puolen miljoonan euron liikevaihtoa ja työteliään omistajan/omistajapariskunnan lisäksi 1-2 päätoimista työntekijää ympäri vuoden. touko-syyskuussa tarvitaan 3 päätoimista työntekijää lisää ja muutamaan otteeseen kesäkaudella runsaastikin kausityövoimaa. Tuollaisella tilalla pitää kaiken lisäksi olla ns. kakkoskasvi tai useampi pienen mittakaavan tuotantokasvi. Vaihtoehtoja on ja tästä mallista voidaan tehdä sovellutus pohjoisimpiakin olojamme silmällä pitäen.

Unelma paremmasta maailmasta elää ja vaikka monia uhkakuvia on ilmassa niin hienojen näkyjen eteen kannattaa tehdä työtä. De Re Allii Sativi jatkaa valitsemallaan tiellä. Tähänpä vanha ja tuttu laulu uusilla mausteilla. High noon ukulella.

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Amerikan Siperialaista maistamassa. vol I. CC-kirjoitus.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

 

 

Kalendis Septembribus

On kirjaimellisesti seitsemännen kuun Kalnendis-päivä. Pitää muistaa että eurooppalaisissa kielissä todellakin vuoden neljä viimeistä kuukautta on nimikoitu seitsemännestä kymmenenteen. Roomalaisten vuosi alkoi maaliskuussa kevätpäiväntasauksena ja päättyi syksyllä. Talvi ei varsinaisesti kuulunut vuoteen. Vuodessa oli 304 päivää ja kuukausien pituudet vaihtelivat 20 päivästä 35 päivään ja joskus jopa ylikin. Ihminen laskee tunteja, päiviä, kuukausia ja vuosia ja niin laskee De Re Allii Sativikin. DE Re Allii Sativi on ilmestynyt viiden kalenterivuoden aikana vaikka sen ensimmäisestä julkaisusta ei ole vielä neljää vuotta vuottakaan. se on ilmestynyt säännöllisesti ja tänään on tietynlainen merkkipäivä. Tänäinen julkaisu on Blogin historiassa kahdessadas. Julkaisusta ei tee arvokasta sen järjestysnumero eikä sen otsikko eikä myöskään otsikkokuva.

Olemme aina pyrkineet kiinnittämään huomiota sisältöön. Mutta se on myönnettävä että tänään etsimme tiettyä juhlavuutta puhumalla eräästä kovin tunnetusta kynsilaukasta ja se on Marmoripurppuroiden kasvuryhmän ”Amerikan siperialainen.” Mutta mikä tekee Siperialaisesta Amerikalaisen. De Re Allii Sativi kiittää sitä henkilö joka alunperin keksi tämän hauskan nimityksen tälle lajikkeelle. Kyse on siis todellakin Marmoripurppuroiden kasvuryhmän lajikkeesta. Olemme kirjoittaneet siitä lukuisissa julkaisuissamme joten aivan alusta emme lähde. De Re Allii Sativin mielenkiinto on viimeisen vuoden aikana ollut ns. Turbaani-kysymyksessä ja siihen on saatukin lisävaloa. Edelleen yksi tulevien vuosien tärkeimmistä hankkeista on selvittää Marmoripurppuroiden sukulaissuhteet. Tekemistä on kovasti ja näyttää siltä että aikaa siihen voi mennä vielä hyvinkin Olympiadin verran kun kyse on kasvin morfologisin perustein tehtävästä vertailusta. Turbaanit näyttävät tulevan ja menevän omaa tahtiansa ja niiden käyttäytymisen tulkinnalla tuntuu olevan oma logiikkansa.

Yksi vuosi ei vielä kerro kovinkaan paljoa. Näyttää kuitenkin siltä että kyseessä on kovin aikainen tuleentuja ja se käyttäytyy joksenkin samalla tavalla kuin tsekkiläinen Havran. Raapin pakkaustapa eroaa selvästi esimerkiksi lajikkeista ”Tavallinen Siperialainen/Kodaver; Bogatyr; Petrovsk; Sinij Tsvetok, Jovan ja Karel IV. Kun kirjastoon saadaan vielä Metechi ja pari muuta siperialaista tämän syksyn aikana niin luokitteluun voidaan lähteä hyvin laajan lajikekirjon puitteissa. Antakaamme projektille aikaa.

Mutta miltä tämä kovin kuuluisa Amerikan Siperialainen sitten maistuu? Tänäinen maisteltava oli ollut maassa aivan elokuun lopulle saakka ja joissakin kynsissä oli jo selkeitä ambra-läiskiä joten niissä tuntui selvä ylisokerisuus. Muutama kynsi oli kuitenkin niin hyvässä kunnossa ja pitää vain jäädä odottelemaan vielä muutama viikko kunhan tunnisteen F1 niput tulevat perkausvuoroon. Mutta jotakin voidaan toki sanoa. No… makuhan oli varsin amerikkalainen. Tietysti pitää kysyä mikä se ”amerikkalainen maku sitten oikein on.”

Kokonaisuutena puriste oli rakeinen ja rasvainen. Smanlaista rasvaisuuta johon yhdistyy lämmin sokerisuus löytää ehkä vain kahdesta lajikkeesta, Rocambole-ryhmän Karpaatialaisesta ja Outokainen Bjetinistä. Poltetta löytyy ja pitkää jälkimakua. Juuri tämän enempää emme voi sanoa ensimmäisen maistelukierroksen jälkeen. Tarvitaan toinen tastinki ja varmasti vielä toinen vuosikin. Mutta ei ole epäilystäkään siitä etteikö Amerikan Siperialainen kuuluisi kynsilaukkojen top-kymppiin. Se on ilman muuta Gourmet-tavaraa. Loppuun sopinee tämä kappale: O America. 

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Rakkain lapseni.

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

Ja nyt puhutaan sitten  aivan jostain muusta kuin ihmislapsista ja kissoista. Rakkain lapsi on tietenkin kynsilaukka-elämässäni Spanish Roja. Nyt kun on aika arvioida satoa ja greidata sitä lajike lajikkeelta ajatukset käyvät moniin muistoihin reilun kolmen vuoden yhteiseltä taipaleeltamme. Huolta on kannettu ja lajiketta on varjeltu kaikilta mahdollisilta vaaroilta, joskus kuvitelluiltakin..

Nyt kun katselen Spanish Rojan vielä kuivumassa olevia kasveja jossa useimmissa on tallella vielä klooninippu ja myös komeita yksösiä joiden lukumäärä on 23 niin on aika huoahtaa helpotuksesta hetkeksi. 21 kasvia sisältävät noin 125 kynttä. 15 kloonikimppua käsittävät yhteensä noin 600 dna-kopiota tästä lajikkeesta joista voisi saada itse 400 uutta yksöstä. Jos kaikki kynnet ja yksöset laittaisi maahan niin ensi kesänä voisi olla jo 144 kasvia. Mutta niin ei ole viisasta tehdä. Maahan menee 72 parasta kynttä ja 16 yksöstä. Osa raapeista, yksösistä ja klooneista lähtee harrastajille eri puolille Suomea. Klooneja menee maahan 240 kappaletta joista 3/4 vasta keväällä. Spanish Rojan kloonit ovat vielä yhden uudistuskierron jälkeen kovin kylmänarkoja.

Kerrassaan tuntee kasvateistaan ylpeyttä kun muutama raapi on diametriltään 54 milliä eli reilut kaksi tuumaa. Painoakin niillä tullee olemaan lähes 50 grammaa kuivana. Tänä vuonna olisi varmasti saavutettu jo 65-gramman raja mutta kun kukkavarret jätettiin kasvamaan suuren kloonimäärän tuottamiseksi. Kun vielä tehdään valikointia ja ollaan kärsivällisiä niin ei ole kuin muutaman vuoden päästä käsillä se syksy jolloin maahan voi laittaa 720 kappaletta kuusigrammaisia kynsiä. Tänä vuonna liikenee itselle ja muutamalle kaverille yksi raapi tastinkiin. Se onkin tapaus sillä yksinkertaisesti sitä ei ole vielä ollut varaa maistella.

Spanish Roja saapui luokseni kaksi päivää ennen juhannusaattoa kesällä 2016. Pikaviritys ja kahdessa vuorokaudessa kynsissä oli jo muutaman millin juurenalut. Multiin se pääsi juuhannusaattona. Kahdeksan kynttä pääsi jatkamaan sukua ja yksi, pienin, päätyi maisteluun. Ei ollut raapilla painoa kuin 28 grammaa. Kaikki ei kuitenkaan mennyt putkeen sillä syksyllä oli tuloksena vain kolme pientä yksöstä. Ensimmäinen kasvukierto oli nopea ja pakotettu 90 päivää. Yksöset olivat levossa kuukauden verran kunnes pääsivät maahan lokakuun toisella puoliskolla.

Sitten koitti kevät ja mitään ei kuulunut. Lukuisia kertoja Spanish Rojan rivi kyöpytettiin varovasti auki mutta nähtävillä oli vian kolme juuretonta yksöstä. Huoli valtasi mielen vaikka jokin ääni sisällä vain kehotti olemaan kärsivällinen. Lopulta yksösten kannoissa näkyi pienen pieniä nystyröitä ja olo alkoi helpottamaan. Lopulta kaksi kasvia sprouttasi ja ne aloittivat kasvunsa. Kasvit ovat varmaankin olleet ihmeissään nopeasta kierrosta. Tulos oli lohdullinen. Kaksi kasvia tuotti yhteensä yhdeksän pientä kynttä ja parikymmentä kloonia. Ensimmäisen neljäntoista kuukauden aikana luonani Spanish Roja oli tehnyt kaksi kasvukiertoa. Mikään muu lajike ei ole saanut niin paljoin huomiota kuin se sai tuolloin.

Jolla on lapsia ja varsinkin tyttölapsia ymmärtää millainen huoli isällä voi olla. Joskus saattoi pelätä sitäkin että joku raakalainen saa vihiä hankkeesta ja käy voihkimassa rakkaat lapseni. Tuli siis kevät ja tuli syksy ja oli siis syksy 2017 ja maahan saattoi laittaa kokonaista yhdeksän kynttä ja puolet klooneista. Tuossa vaiheessa katsoo vasta kaukaisuuteen. Ihmiselämässä tilannetta voisi verrata siihen kun lapset alkavat kävelemään ja puhuminenkin alkaa sujumaan. Keväällä 2018 kaikki sujui jo kovin luontevasti. Kaikki yhdeksän kasvia osoittivat rotevoitumisen merkkejä ja keväällä istutetut kloonit lähtivät kasvuun. Tuli taas syksy ja nyt maahan saatiin likemmäs 30 kynttä ja yksöstä. Alkoi jo neljäs kasvukierto. Muutama kynsi lähti jo maailmalle hyvään kotiin.

Nyt kolmen vuoden jälkeen tulosta katselee huojentuinein mielin. Kyllä se niin vain on. Hallussa on aivan oikea Spanish Roja, aivan oikea hienohelma; kaunismuotoinen ja ylpeästi henkivä kynsilaukka. Spanish Rojan olemuksessa on jotain mitä muista kynsilaukoista. Sen olemus on teräksenkova mutta kovin herkkä. Maistias-päivää odottelee suurella hartaudella. Löytyykö siitä sitä eleganssia mitä on odottanut? Vuosi 2020 tuo tullessaan taas suuremman sadon ja ensimmäistä kertaa lajiketta voi antaa erikoislahjana henkilöille jota ovat olleet kynsialukka-asialle myötämielisiä. Silloin lajiketta matkaa maakuntiin jo suuremmalle joukolle kasvattajia. Lupaus joka annettiin ensimmäisen raapin pienille kynsille juhannuksena 2016 tulee vähä vähältä todeksi. Vuonna 2026 alkuperäisen raapilla ja siitä kasvaneilla kolmella yksösellä on jo miljoona jälkeläistä jotka menevät maahan: ”Katso, minä teen teistä suuren kansan…”

Ja mitäpä soitetaan? No tietenkin Het Wilhelmus.

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Kolmineuvoinen kovaniska — IGORin yhdestoista lehti.

 

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

 

 

Nonis Augustis

Aivan aluksi pitää todeta vielä paria asiaa. 

I De Re Allii Sativi-julkaisun kello käy yleensä Keski-Aasian aikaa, kynsilaukan  kotiseudun aikaa. Niinpä yleensä aina julkaisun aikaleima on päivää edellä. Nyt kello on ajastettu Japanin pääkaupungin Tokion aikaa keväällä alkaneen Reiwa-huuman vuoksi. Ja onhan menossa jo kuluvan olympiadin viimeinen yksi-kahdeksasosa. Ensi vuonna pidetään siis XXXII Olympiadin kisat Auringon kehdon maassa. XXXII uuden ajan Olympiadi alkaa 01.01.2020.

II De Re Allii Sativi ilmestyy vähintään kolme kertaa kuukaudessa ja toimituksessa eletään roomalaisen kalenterin mukaisesti. Ensimmäinen julkaisu tulee aina kuukauden Kalendis-päivänä, toinen yleensä Nonis-päivänä ja kolmas Iduksena. Joskus julkaisuja voi olla enemmänkin kuin 3.

III Otsikon mukaisesta aiheesta on kirjoitetu jo vuonna 2016 varsin perusteellinen kirjoitus ja se kannattaa lukea. Nyt aihetta lämmitellään uudelleen.  Kyseinen kirjoitus löytyy tästä linkistä. 

Se tapahtui siis uudelleen ja tällä kertaa voimallisemmin. Vuoden 2016 kasvissa jooka tuotti kaksi kukkavartta oli 10 lehteä ja nyt uuden kannan Iso venäläinen joka oli kolmineuvoinen oli 11 lehteä. Vuoden 2016 kasvi oli leikkaamaton, mutta nyt ilmiö tapahtui leikatussa kasvissa. Jotta ei mentäisi liian jaarittelun mittoihin on tehtävä roomalaiset.

 
I Ilmiö näyttää tapahtuvan 2-3 kertaa tuhatta kasvia kohden.

II Iso venäläinen voi tuottaa 12 lehteä. Lehdeksi, erikoistuneiksi lehdiksi luetaan sisimmät kasvuaiheet eli kukkavarret.

III Todennäköisesti useimmilla Ison venäläisen kasveilla on valmiina yksi ylimäärinen lehtiaihe joka voi poikkeuksellisissa olosuhteissa tuottaa toisen klooninipun. Että näin tapahtuisi tarvitaan ravinteikas maa ja lämmin kesä. Kyse ei ole kasvuhäiriöstä, sillä sellaista ei ole. Kasvi ei kesken kesää keksi tuottaa klooneja kuten joku on väittänyt. Kasvuaihe on valmiina.

IV Ilmiötä on vaikea ennakoida tai luokitttaa tiettyyn kaavaan. 2016 toinen kukkavarsi ilmaantui todellakin leikkaamattomaan kasviin ja nyt se ilmaantui leikattuun kasviin. Toisaalta ei ehkä voida puhua toisesta kukkavarresta sillä Iso venäläinen on steriili lajike joka ei voi tuottaa ns. aitoja siemeniä. Normaalissa Ison venäläisen latvakimpussa on myös kukintoaiheet. Toisen kloonikimpun yhteydessä niitä ei ole.

V Vuoden 2016 ”kolmineuvoisen” kasvin raapi ei ollut kovinkaan suuri ja siinä oli vain kaksi kynttä. Nyt myös raapi oli varsin suuri, nelikyntinen ja diametriltään 76 milliä. Kuivana sen paino voi olla 80 grammaa.

VI Tämän vuoden kolmineuvoinen kasvi tuotti toiseen klooninippuun 5 suurta kynsiä muistuttavaa kloonia. Suurin näistä klooneista voi olla painolta 6 grammaa.

VII Loppujen lopuksi kyse on varsin normaalista ilmiöstä. Vuoden 2016 kasvi oli alkuperäisestä Ison venäläisen kannasta. Vuoden 2019 kasvi on saanut alkunsa vuoden 2015 latvaklooneista. Tämän vuoden kolmineuvoisen klooneista kolme laitetaan maahan syksyllä ja kaksi ensi keväänä turveruukkuihin helmikuulla odottelemaan maan sulamista. Neljä kynttä laitetaan maahan kirjastopenkkiin IGOR-tunnisteen mukaisesti kahdeksan parhainta laatua olevan kynnen kera. Mitään ihmeellistä ei ole lupa odottaa. Kaikki vain kuriositeetin vuoksi. Kyse on ihan normaalista, mutta vähän harvinaisemmasta sattumuksesta. Vuoden 2016 kirjoituksessa on asiasta sanottu myös kaikki olennainen. Nyt oli kyse reunahuomautuksesta.

Venäläisistä kun puhutaan niin on hyvä soittaa vanha kunnon Neuvostoliiton kansallislaulu. Se soitettiin valkovenäläiselle Marina Lobatchille XXV Olympiadin kisoissa vuonna 1988. 

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Kynsilaukan mausta

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

 

 

Kalendis Augustis

Ilmavasti ja enteillen.

Monet muistavat vielä ajan viime vuosituhannella jolloin suomalainen olutkulttuuri oli vielä lapsenkengissään. Silloin juotiin pääasiassa vaaleaa lager-tyyppistä olutta. Jos jotain varianttia oli niin se oli sitten maakunnallisuus. Sellaiset oluet kuten Olvin Vaakuna, Pyynikin täysmallasolut Amiraali ja tietenkin Koffin portteri erottuivat valtavirrasta. Näistä vaaleista oluista tieteenkin Tornion panimon Kota-Kola oli luonut kulttimaineen ja sitä myytiin neljännen veroluokan vahvuisena Alkossa Sinebrychoffin valtakunnassa eli Helsingissä enemmän kuin kuusykköstä eli Koffin nelosta.

Nyt ovat asiat toisin. Enää ei vaahtoava olut ole petoksen symboli ja oluen paneminen mikrotasolla on käytännössä jokamiehen oikeus. Marketeista saa valtaisan määrän erilaisia kotimaisia ja tuonti-oluita. Suomalaisten viinituntemus on kasvanut tietysti myös huimasti 1980-luvun lopusta jolloin De Re Re Allii Sativin päätoimittaja työskenteli ALKO:n myyjänä. Viinin valmistus on niistä ajoista kokenut Euroopassakin valtaisan muutoksen. Vanhaa rutikuivaa Soavea ei enää saa koska sellasista ei valmisteta. Lämpökontrolloitu tankkikäyminen on ollut päivän sana jo neljännesvuosisadan. Nuoremmat polvet puhuvat viinistä eri tavalla kuin juuri sotien jälkeen syntyneet. Monenlaisilla lähestymistavoilla on kannattajansa ja viimeisin trendi ovat alkohollittomat juomat. Niidenkin tyyli ja laatu ennen kaikkea makuominaisuuksien suhteen on parantunut huimasti. Mutta miten on kynsilaukka-tuntemuksen ja sen maun laita.

Kynsilaukan viljely itsessään voisi olla, eikä vain konditionaalisesti, vaan varman on oleva suuri voimavara tulevaisuuden maaseudulle kaupunkejakaan unohtamatta. De Re Allii Sativi o  tietysti orgaanisen vöähällä konevoimalla hoidetun viljelyn ja pienen ja keskisuuren kannalla. Tuotantotapa asettaa tämän rajoituksen ja hajautettu toiminta on aina varmemmalla pohjalla. Asiasta on puhuttu tässä blogissa aiemmin joten se tuosta. Mutta jos vielä todetaan, että huolellisesti tehty viljely takaa hyvän perustuotteen jota voi lähteä käyttämään siten että kynsilaukan moninaisuus tulee ilmi.

Kynsilaukasta voidaan puhua kuin viinistä. Rypälelajikkeita josta viiniä valmistetaan on lukuisia ja ne antavat viinille sen perusluonteen. Viinin kirjo on valtaisa, mutta niin on kynsilaukankin jos siihen ottaa ja vain perehtyy. Monet viinit ovat eri lajikeiden sekoituksia. Bordeauxin parhaimpien punaviinien valmistukseen käytetään edelleenkin neljää eri rypälelajiaketta; Cabernet Sauvignon; Merlot; Cabernet Franc ja Petit Verdot. Samppanjat valmistetaan päässäntöisesti kahdesta eri rypäleestä joista toinen on punainen. De Re Allii Sativin toimituksessa valmistellaan maistajaisten sarjaa jossa uusien puristimien hankinnan jälkeen tullaan maistelemaan vaikkapa Posliinin ja Artisokan sekoitusta. Kiehtovaa olisi myös sekoittaa myös Rocambolea, Silverskiniä ja Lasipurppuraa. Ehkäpä De Re Allii Sativin yhteistyökumppanilla eli Sandbergilla päästään syksyllä kokeilemaan raapimestarin sekoitusta jossa on mukana Rocambole IGOR; Posliini Ornak; Artisokka Stephan ja Marmoripurppura Havran. Sekoitussuhde voisi olla prosenttijakaumana raakapainoa 40—30—15—15. IGOR tuo siihen perusvoimaa, Ornak taas rikkisyyttä, Stephan vihanneksellisuutta ja Havran velhomaista mausteisuutta. Ehkä siinä olisi peräti kynsilaukka-mailman Chateuau Latour? Mieleen tulee tietenkin myös Kynsilaukkamaailman Chateau Lafitte jossa voisi olla seuraava sekoitus: IGOR; Karpaatialainen; Vessalico ja Havran. Siinä sitten kiisteltäisiin kumpi on parempaa. Latuuri on jämäkän polttava ja mausteinen johon vihanneksellisuus tuo leveyttä ja Lafitteen toisi Karpaatialainen rienaavaa rasvaisuutta ja Vessalico eleganssia joka täydentäisi Havranin velhomaista vivahdetta.

Kynsiulaukkaa voi myös leikata ja tästä De Re Allii Sativi on toki kirjoittanut niinkin kaukaisessa historiassa kuin kesäkuun kolmas päivä vuonna 2016.   NIHIL NOVE SUB SOLE. Varmastikin kun joskus pääsemme puhumaan kynsilaukkaviina valmistuksesta niin käydään keskustelua siitä mikä lajike tuohon tarkoitukseen on parasta. Aikansa sillekin on tuleva.

Mutta miten aloittaa kynsilaukan maistelu ja kehittyvämpi kulinaristinen käyttö. Sarvesta härkää sanotaan ja nyt voisi sanoa raapista kynteen. Aluksi pitää saada hankittua korkealaatuista kamaa ja mieluummin useamman kasvuryhmä lajikkeita hyvää tuottajaa unohtamatta. Sitten pitää olla hyvä puristin joka kestää. En ryhdy sinänsä mainostamaan mitään, mutta jos nyt jotain sanon niin kynsilaukan ystävän kannattaa investoida hieman hankkia otsikkokuvan mukainen HEIROL-puristin. Ehkä siinä vähän närästää muoviset ja kieltämättä guttaperkkamaiset muoviosat, mutta jos välinettä käsittelee varovasti voi sillä olla jopa 30 vuoden käyttöikä. Astianpesukonetta pitää vältää.

Mutta miten tästä eteenpäin. On vain yksi teie eteenpäin ja se on hankkia puristimen jälkeen korkeatasoista kynsilaukkaa luotettavalta orgaanisen viljelytavan tuottajalta. Pitäisi varmistua siitä että kynsissä on makeutta ja vihanneksellisuutta. Seuraavat kysymykset on tuossa vaiheessa esitettävä tuottajalle:

I Eihän kynsilaukkaa ole tuotettu muovikatteen alla?
II Mihin kellonaikaan tavara on korjattu?
III Eihän korjattu tuote ole ollut tekemisissä auringonvalon kanssa?
IV Kuinka pitkään tavaraa on pidetty saattokuivatuksessa ja onko se kuivattu kokonaisena?

Tähän lyhyt kommentaari.

Muovi ei nyt vain käy.

Jos tavara korjataan aamun kolmen ensimmäisen tunninaikana varmistetaan se että tulevan tuotteen allisiinipitoisuus tulee olemaan korkein ja paras mahdollinen.

Jopa varttitunti auringonvaloa pilaa kynsilaukan maun. Siihen ei kehity kypsymisvaiheessa entsyymien vaikutuksesta riittävästi sokereita ja makuaineita kun auringonvalo tappaa entsyymit. Väkivaltaisesti kuivatussa ja stressatussa kynsilaukassa ei ole enää estereitä. Viinien kohdalla esterisyys tarkoittaa karkkimaista makua joka voi olla banaania, mansikkaa, vadelmia tai muita hedelmiä. Kynsilaukan kohdalla esterisyys tarkoittaa eri vihannesten makuvivahteita ja mausteisuutta. Kynsilaukan mausta voi löytää palsternakkaa, porkkanaa, naurista ja monta maustetta mm. korianteria, anista ja jopa eukalyptuksen vivahdetta.

Pystykuivattu kynsilaukka on gastronominen huipputuote joka on kynsilaukka-maistelijana unelma.

Huomaamme vasta pääsevämme alkuun. Tästä oli kuitenkin aloitettava. Emme päässeet edes siihen mitä voisi olla kynsilaukan bouquet ja jälkimaku. Sadonkorjuu on aina suuri tapahtuma ja se huipentuu huomenna ja lauantaina kun maasta nousevat isomman skaalan venäläiset Rocambolet Igor ja Ivan sekä posliinien tunnisteet I12-I19 ja tietenkin Silverkinit ja maahan kuukaudeksi jätetyt Aasian purppurat jotka tuottavat isoja klooneja. Pystykuivattua kynsilaukkaa saadaan tänä vuonna Ukrainalaisesta kaunokaisesta ja sitten on tietysti vielä yritettävä jälleen kerran aitojen siementen tuottamista.

Kun puhutaan Beatles-nimisestä soitokunnasta niin aina puhutaan vain Tsonista ja Poolista. Asia on kuitenkin varsin suuressa määrin siitä että bändin tärkein henkilö oli kitaristi George Harrison joka loin tuon bändin bukeen. Loppumusiikiksi vähän vartuuneempaa Tzoossia.

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Kynsilaukkatanssiaisten aikaan. Muutamia mietelmiä.

 

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

 

Idibus Iuliis

Ja jos ne sattuvat vielä täydenkuun aikaan niin mikäpäs siinä sitten olisi. Niin ei nyt tainnut tänä vuonna kyllä kuitenkaan käydä. Mutta onhan vuosia vielä tulollaan montakin ja asialle voi myös tehdä jotakin. Ihanteellisin aika olisi tietysti silloin kun täysikuu. Tällä ei ole mitään tekemistä toimituksen näkökulmasta ns. kuukalenterin kanssa ja monien muiden uskomusten, kyse on vain valaistustekniikasta jonka luonto tarjoaa. Yö tuo tapahtumaan oman hohtonsa ja varsinkin jos se sattuisi olemaan lähes trooppinen. Itse asiassa De Re Allii Sativin koeviljelmällä Ison venäläisen kanta eli IGOR on tänään ollut suoristusmitanssissaan ilman sen suurempaa numeroa. Täysikuun tarkka aika on tiistain ja keskiviikon välisenä yönä 17.07.2019 klo 0:38.

Mutta mistä ilmiöstä on sitten lopulta kyse? Kovavartiset lajikkeet tekevät siis kukkavarren kuten tiedämme. Siitä kun kukkavarsi tulee esille ”viimeisenä lehtenä” kuluu lajikekohtaisesti aikaa noin 22-28 päivää, lajikkeista riippuen, siihen kun se alkaa suoristumaan. Hyvin lämpimänä vuonna aika voi olla jonkin verran lyhyempikin. Suurin osa kukkavarsista leikataan, mutta jotkut kasvattajat voivat jättää useampiakin kasveja leikkaamatta jotta saataisiin latvaklooneja. Leikkaamatta jättäminen suuremman mittakaavan viljelyssä pienentää satoa joten suurten tanssiaisten järjestäminen on jonkinlainen hyväntekeväisyys-numero. Käytännössä, parhaimman tuloksen aikaasaamiseksi, pitäisi jättää noin aarin kokoinen ala leikkaamatta sellaista lajiketta kuin esimerkiksi Rocambole Iso venäläinen ja vaikkapa sen Igor-kanta. Kovin leuhkaa olis tietenkin järjestää se Spanish Roja-lajikeella. Aarin kokoisella alallahan voi kasvattaa 1200 kasvia joten on kyse iososta hankkeesta jossa menetetään kasvia kohden jopa 30 grammaa potentiaalista painoa.

Vaatisi valan isoa menekkiä klooninipuille kohtuullisella hinnalla jos sellaiseen ryhtyisi. Toisaalta ihannekokoisia Isoja venäläisiä menee kiloon 8 kappaletta jolloin raapien keskipaino on noin 125 grammaa. Kaikista korkealuokkaisimman kynsilaukan teoreettinen hinta on 48 euroa kilolta joka tekee em. kokoisen raapin hinnaksi 6 euroa. Pienempikokoisia, jopa 70-grammaisia yksilöitä  voi myydä samalla hinnalla ja jos niitä menee kiloon 15 kappaletta niin silloin raapin hinnaksi tulee 3:20 euroa. Leikkaamaton Iso venäläinen tuottaa helposti seitsemänkymmentä-grammaisen raapin ja latvaklooninipun kaiken lisäksi. Leikkaamattoman kasvin wrapperit pysyvät maassakin ollessaan vielä ehjinä joten tässä suhteessa mitään ei menetetä. Ja jos hyvästä latvakooni-nipusta voi pyytää jopa 5 euroa niin pitää vain kysyä mikä lopulta kannattaa? Jos menekki on siis kohdallaan niin voi ryhtyä järjestelemään oikeita kynsilaukka-tanssiaisia omaksi, ystävien ja kasvienkin suureksi iloksi. Kynsilaukka-tanssiaiset ovat suuri sosiaalinen tapahtuma myös kasville itselleen, todellista lajille ominaista sosiaalista toimintaa. Se pitää kasveille suoda. Mutta tanssivasta kynsilaukasta voi toki nauttia ilman suuriakin volyymeja.

Tanssivasta kynsilaukasta on yksi verraton kuvaus. Nimittäin kirjassaan Growing Great Garlic Ron L. Engeland on kuvannut maagista kokemustaan vuonna 1988 seuraavin sanoin:

”Within about one week, the remaining flower stalks began to lose their curl and stand up straight, an event I knew should occur —but Ihadn’t been mentally prepared for the sight of an entire field of stalks rising four to five feet in the air like dancing serpents. It was impressive, and nerve wracking.”

Huomenna tämän kuun Iduksen jälkeisenä päivänä voi vielä kokea jotain mistä jo Engelan puhui. Mutta tulee vuosi jolloin intakteja IGOREITA on pellolla aarin kokoisella alalla odottamassa suuren tanssin alkamista. Otsikkokuvassa vähän pienempi IGOR-joukko. Noita kaukaisessa tulevaisuudessa häämöttäviä tanssiaisiua voi ryhtyä odottelemaan vaikkapa tämän laulun tahdissa.

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Sadonkorjuun ajankohdasta.

 

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

 

 

ante diem V Idus Iulias

Tasavaltalaisella tyylillä.

Kesän lämpö on hiipunut ainakin tooistaiseksi mutta monella kynsilaukan kasvattajalla kuumottaa päässä yksi asia; milloin aloittaa sadonkorjuu? Sadonkorjuun aloittaminen on liukuva asia jos viljelyssä on useampai kasvuryhmiä ja lajikkeita. Nyrkkisäädöstönä voidaan sanoa seuraavaa:

I Sadonkorjuu aloitetaan kukkavarsien leikkauksesta. Se tehdään vielä siinä vaiheessa kun kukkavarret ovat riittävän pehmeitä. Tänä vuonna De Re Allii Sativin koeviljelmällä harjaannuttiin menetelmässä vetää kukkavarren pehmyt osa lehtivarren (Engl. ”pseudostem.”) sisältä siten että satona saadun kukkavarren kokonaispituus oli jopa 60 senttiä joillakin lajikkeilla. Kaikista mehevimmät kukkavarret tuotti mihinkään kasvuryhmään luokittlematon tsekkiläinen lajike Bjetin.

II Kun kukkavarret leikataan kannattaa kunkin lajikkeen joukkoon jättää muutama kasvi intaktina olemaan indikaattori oikealle lajikekohtaiselle sadonkorjuun hetkelle. Kun kukkavarsi on suoristunut voidaan sadonkorjuu pääsääntöisesti aloittaa kahdeksan päivän kuluttua siitä.

III Ensimmäisenä korjataan Aasian purppurat koska niiden lehdet ovat kaikista hauraimpia. Tämä näkyy jo vihreän kasvun vaiheessa. Aasian purppurat on korjattava silloin kun kasvusto on vielä vihreä. Pitää kuitenkin muistaa että parhaassakin tapauksessa kokeneinkin viljelijä tuskin saa kuivattuun raapiin enempää kuin kolme kunnollista wrapperia. Aasian purppuroiden suhteen kukkavarren leikkaamisella ei ole merkitystä raapin kokoon. Tämän lajikeryhmän suhteen lisäysmateriaalin koolla on eniten merkitystä. Kakikista isoimmat kynnet kannattaa laittaa maahan jotta kasvi saa paljon kasvuenergiaa ensikasvussaan. Viherosa on valmis jo yleensä kesäkuun alussa ja sen massa jää aina kovin pieneksi. Mitä enemmän lähtöenergiaa kynnessä on sitä suurempi on viherosa.

IV Vaikka Aasian purppurat ovat aikaisia niin yksi Lasipurppuroiden edustaja voittaa ne vuosi vuodelta mennen tullen. Kyse on lajikkeesta Early Purple. Tänä vuonna se tuli korjuukypsäksi Pohjois-Amerikan Yhdysvaltain kansallispäivän tietämillä ja jopa ennen sitä. Lajike sai olla maassa kuitenkin muutaman ylimääräisen päivän. Korjattujen yksilöiden parhaimman kolmanneksen diametri oli yli 54 millimetriä. Early Purple häviää raapien painossa kasvurymä-tovereilleen, mutta on silti paras gramantuottaja jos katsotaan kasvin maanpäälisen osan massaa.

V Aasian purppuroiden ja Lasipurppuroiden aikaisimman lajikkeen ohella tuleentuvat Turbaanit. Turbaanien sadonkorjuu on jossain määrin henkimaailman asia ja oikea ajoitus löydetään vain viljelijäkokemuksen kautta. Kun Turbaaneja on vielä kolmea sorttia niin tekemistä ajoituksen kanssa on. Turbaanien lehdet ovat kuitenkin kaikista sitkaimpia Silverskinien ohella joten raapi saa rauhassa paisua. Turbaanien sadonkorjuu ei ole välttämättä heikkohermoisten puuhaa.

VI Kun kukkavarsi on suoristunut voi ryhtyä tarkkailemaan raapin kasvua ja kehitystä ellei sitä ole jo aiemmin tehnyt. Vanha hokema kun kaksi tai kolme alinta lehteä johtaa harhaan ja siihen että sato korjataan usein liian aikaisin vaikka kasvupotentiaalia olisi ollut vielä jopa 20% mitä raapin painoon tulee. Huomio tulee kiinnittää vielä vihreiden ja energiaa tuottavien lehtien lukumäärään. Kirjaimellisesti otettuna hokema ”kaksi tai kolme lehteä kuvahtaneena” voi johtaa jopa siihen että puolet kasvupotentiaalista menetetään. Ja vaikka tuottavienkin lehtien yläosat olisivat kellastuneet niin suurin osa lehdestä voi vielä yhteyttää. Kavia on tarkasteltava aina kokonaisuutena.

VII On mahdollista että joidenkin kovavartisten lajikkeiden kasvit eivät menetä raapin koossa vaikka kukkavarsi jätettäisiinkin leikkaamatta. Kyse on maan laadusta ja multavuudesta, yksinkertaisesti kasvuolosuhteista. De Re Allii Sativin annaalit tuntevat tapauksia että leikkaamaton iso venäläinen on tuottanut jopa yli 140-grammaisen raapin kuivaa painoa. Kyse oli kasvupaikasta joka oli muokattu puolen metrin syvyyteen saakka ja kohopenkillä oli korkeutta silloin 20 senttiä. Raapin säilyvyyden kannalta leikkaamattomuus olisi parasta. Em. tapauksissa kun kukkavarsi oli jätetty leikkamatta ja latvakloonit olivat täysin kehittyneitä saatiin Ison venäläisen raapeihin vielä 5-6 täysin virheetöntä wrapperia.

VIII Pehmytniskojen suhteen on katsottava kasvia myös kokonaisuutena. Pehmytniskojen kuoret ovat sitkaampia kuin kovaniskojen.

IX Tänä vuonna on opittu Silverskinien suhteen uutta mitä tulee viljelytekniikkaan ja sitä tullaan soveltamaan jo ensi vuonna. Silverskineillä on taipumus nostaa raapi ylös penkistä ja kun kasvi kokonaisuutena on herkkä kaatumaan siihen on varauduttava. Ensinnäkin Silverskinien istutusalusta tulisi olla multaisa ja hiekkapitoinen. Syksyllä kynnet on istutettava tuuman verran syvempään kuin muiden kasvuryhmien edustajat. Tämän lisäksi ei ole pahitteeksi jos Silverskin-kasvustot mullataan kesäkuun alussa. Siis kohopenkin päälle laitetaan kevyttä multahiekka-seosta jopa kymmenen sentin verran tasaiseen. Näin estetään Silverskinien kaatuminen. Kyse on aika tavalla samasta asiasta kuin perunoiden multaamisessa.

Otsikkokuvassa tietenkin pari nippua Aasian purppuroita ja lajike taitaa olla Big Japanese. Loppumusiikiksi ei löytynyt Silverskin-laulua, mutta kuitenkin jotain hopeaan liittyvää kuitenkin. 

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Kynsilaukasta ja siihen liityvistä nimityksistä — Räperi.

 

 

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

 

Pridie Nonas Iulias


Räperi. Raapille ja kuorille on oltava hyvät ja ainutlaatuiset nimet. Wrapperia on täälläkin käytetty ja sana on sinänsä hyvä mutta ehkä korvattavissa. Ehkä asiaa pitäisi lähestyä onomatopoieettisesti suomen kielen lähtökohdista ja kulkea sinne minne ajatus johtaa. Samalla pitäisi löytää sana joka olisi suurin piirtein samassa linjassa kuin sanat kynsi ja raapi. Mutta mikä olisi siis ääni joka liittyisi kynsilaukam raapin kuoriin ja kuorimiseen? Kuori olisi kyllä sinänsä hyvä mutta kun on kyse ainutlaatuisesta kasvista niin sen pitäisi olla sellainen joka voidaan liittää siihen ja vain siihen. Tavallisella sipulilla on kuori ja sipulin kuoriminen aiheutta kyllä ääntä, ähinää ja pientä kyynelten aiheuttamaa tuhinaa. Kynsilaukan kuoriminen ei itketä eikä saa ketään ähisemään.

Kun kynsilaukkoja kuoritaan urakalla käy se työstä. Orgaanisella tavalla kasvatetun kynsilaukan varmastikin hauskin työvaihe on wrappereiden poistaminen ja raapin hajoittaminen. Isoilla amerikkalaisilla farmeilla tästä toiminnasta käytetään nimeä ”popping party.” Kun hajotetaan 28 000 raapia käsin joiden kynnet vaaditaan megagrossin eli 144 000 kynnen viljelmään niin työhön tarvitaan melkoinen joukko. Minä, Torsten Sandberg, De Re Allii Sativin päätoimittaja, koeviljelmän kuraattori ja julkaisija olen kalibroinut työn. Voin sanoa että harjaantunut raapihajottaja käsittelee tunnissa 240 raapia eli raapi viidessätoissa sekunnissa. Tähän kuuluu wrappereiden nysväys, kynsien erottelu ja lajittelu tarvittaviin kokoluokkiin. Samalla tarkastetaan poikkeavuudet. Kymmenessä tunnissa päästään vasta lukemaan 2400. Kolme kokenutta työläistä hajottaa kymmenessä tunnissa vasta 7200 raapia. Jokainen voi laskeskella sen kuinka paljon megagrossi vaatii aikaa. Kyllä siinä tarvitaan viihdykettä, musiikkia ja elävää musiikkiakin. Banjo saa soida ja ilmanalan täyttää sointuisa ja uuraiden käsien tuottama räpinä. Silloin tehdään sankaritekoja ja yksi oikea stahanovilainen voi noistaa muiden työtehoa huikeuksiin saakka…

Mutta hetkinen… tulikohan edellisesä kappaleessa sanotuksi jotain joka voisi olla tarvittava sana, jopa onomatopoieettinen oivallus. Räpinä… olisiko tuossa ainesta? Räpinä, räpistellä, räpistää.. ja mitä räpistellään… Wrapperia tietty joka suomen kielessä värjäytyy muotoon wräpperi. Kaksoisvee on meillä kovin keinotekoinen ja sille on käynyt kuten kreikan kielen tuplagammalle. Väitteeni on se, että jos ryhdymme käyttämään, tai kun tarpeeksi moni lähtee käyttämään sanaa wrapperi eli wräpperi niin ä-takavokaali hyvin nopeasti vaimentaa kitalaen keskiosassa syntyvän wee-äänteen eli ns kaksoisveen. Silloin jää jäljelle pelkästään muoto ”räpperi.” Mutta tarina ei pääty tähän, ei todellakaan. Sanoilla on taipumus lyhentyä ja tässä tapauksessa mahdollisia lyhentymiä olisivat muodot räpper tai räperi. Muoto räppi on jo kielessämme varattu tarkoittamaan erästä musiikin lajia eli räp-musiikkia.

Muoto räpperi voi kuitenkin oivalla tavalla lyhentyä pelkkää ”räperiin.” Olemme siis lähteneet liikkeelle onomatopoieettisesta oivalluksesta ja vaatimuksesta. Räpistä oli lähtökohta ja pelkästään omomatopoieettisena vaatimuksena räperi on hyvin pätevä sana. Se viittaa hauskalla tavalla moniin asioihin olematta kuitenkaan mitään niistä. Se tuo mieleen rap-musiikin ja ehkä kaukaisesti paperin ja eikä mitä suurimmassa määrin kreppipapperin ratina tuo mieleen sen äänen joka syntyy kun kynsilaukan kuoria avataan. Räperissä on myös mukana samat kantakonsonantit  hyvin samankaltaisesti kuin sanassa raapi: r-p ; r-p-r. Molemmat sanat päättyvät samaan vokaaliin eli ii-kirjaimeen. Kun vielä muoto räperi on p-kirjaimen osalta vain yhden konsonantin paksuinen tulee sitä seuraavaan e-vokaaliin sewa-luonnetta joka voi himmentää loppuvokaalia. Sanat ovat vahaa ja vokaalien kvantiteetit kovin selittämättömän oloisia. Aika näyttää sen kumpi muoto on kestävä, räperi vai räper. Kirjakieli vaatii muotoa räperi, mutta aika näyttää.

Mikä on lopputulema; siis mikä on lopputulema? De Re Allii Sativin toimituksessa on keskusteltu asiasta ja siitä ollaan kahta mieltä. Toisaalta räperi/räper nähdään perusteltuna mutta ehkä vähän haettuna ja keinotekoisena. Päätoimittajan ääni ratkaisee kuitenkin asian ja perusteluna on onomatopoieettinen vaatimus ja samankalaisuus sanan raapi kanssa. Ratkaisu tehdään muodon räperi eduksi vaikka tiedostetaan sen että tulevaisuudesa, ehkä jo sadan vuoden päästä, varasto-yksikköä tarkoittava sana raapi voi lyhentyä muotoon rapi. Mikä on totuus, sitä kysyi mies joka edustaa kristillisessä uskontunnustuksessa periaatteessa meitä jokaista, siis Pontius Pilatus. Minä, mies joka en ole ratsuväen upseeri, enkä mitenkään raaka mies kysyn että miten käy? Ehkä lappilaisperäinen sananparsi on juuri nyt se mihin on nyt parasta päättää: ”Piru tietää vaan ei sano."

Otsikkokuvaan ikuistettu pieni hetki toimituksen elisestä palaverista. Tuoreet Silverskinien kasvuryhmän lajikkeen Tutor kynnet ovat tavattoman hienostuneen makuisia ja erittäin sokerisia.

Ai se piru vieköön... Irwin asialle.

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.