Mietteitä syssän hiipiessä kohden

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Kalendis Septembribus

Päätoimittajan omalla äänellä.

On aika arvioida ainakin yhä enenevämmässä määrin vuoden 2018 satoa. On tullut aika jolloin kama on kypsää ja useimpia lajikkeita on maistettava viljelyvuoden viimeisenä lajike-kohtaisen tarkastelun päättävänä tekona. Tänään oli kierroksen aloittavana lajikkeena Lasipurppura Early Purple. Ja mitä siitä sanottiinkaan:

Early Purple on tänä vuonna poikkeuksellinen kaikilta ominaisuuksiltaan. Puriste on hillomainen ja hyvin keltainen. Öljyisyyttä löytyy enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Sokerisuus on aivan keskeinen makutekijä ja yhdessä öljyisyyden kanssa se peittää polttavuuden jota tästäkin lajikkeesta aina yleensä löytyy. Polttavuus tulee hyvin paljon myöhässä normaaliin verrattuna. Kolmas leimaa antava ominaisuus on vihanneksellisuus. Kesän 2018 Early Purplesta löytyy paljon miedon makuisten vihannesten makuja kuten  porkkanaa, auringonkukan versoja ja siemeniä. Mutta kaiken ylitse käy sokerisuus. Joku voisi puhua ponnettomasta kynsilaukasta. Kaiken takaa löytyy kuitenkin se määrä allisiini-potentiaalia mikä varamasti pitääkin. Lasipurppuran kynsiä voi syödä tänä vuonna kuten karamelleja.

Jotenkin tuosta äsköisestä tulee mieleen se kuinka Ron L. Engeland jo kauan sitten kirjassaan Growing Great Garlic puhui siitä kuinka eräänä vuonna Filareen kynsilaukka Spanish Roja ei oikein pärjännyt makutesteissä. Syyksi Engeland epäili varsin leutoa talvea. Mutta oliko kyseisenä vuonna kuitenkin poikkeuksellisen kuuma ja aurinkoinen kesä? Nyt herääkin kysymys siitä, millainen on toivottu kynsilaukan maku? Pitääkö sen välttämättä aina olla polttava, tulinen ja em. ominaisuuksissaan suorastaan mieltä kääntävä ja jopa tuskaa tuottava. Kynsilaukkaakin voidaan nimittäin loppujen lopuksi arvioida kuten viinejä. Tietysti vaaditaan hyvin optimoituja kasvu-oloja ja kasvin erityispiirteet huomioon ottavaa tuotantotapaa jotta sitten olisi jotain mitä maistaa. Urakkaa on vielä paljon jäljellä ja se päättynee vasta joulun alla uuden, tulevan sadon kynsien vielä vaipuessa talvilepoonsa.

Tänään kiertelin markkinoilla. On tietenkin ilahduttavaa nähdä kuinka monella on myynnissä kynsilaukkaa. Mutta nyt on nähty sekin ”ihme” että Artisokka Messidoria myydään Alexandrana. Alexandra-kysymykseen on palatttava vielä monta kertaa ja nyt ainakin. Pienimuotoiselle kasvattajalle jolta hankin tavaran saattoi vain todeta ettei se hänen vikansa ole jos häntä on petetty. Viljelijä jolta hän tavaran oli ostanut oli väittänyt sen olevan Alexandraa. Tässä sitä nyt ollaan kaiken maailman savolaisen hevosmiestouhun ja epämääräisten kirjojen jälkeen. Messidor jota oli kaupan teki kauppansa ja tuloksena voin laittaa uutta Messidoria maahan vanhemman jo vuonna 2015 perustetun kannan seuraksi. Mutta tämän päiväinen pistää kuitenkin mietteliääksi eikä aina niin mukavalla tavalla. On kovin kummallista jos Alexandrasta ja valkosipulista tulee synonyymejä. Ehkä pitää jo puhua syövästä nimeltä Alexandra.

Niinkin isossa maassa kuin Tsekinmaalla oltiin melko lailla samansuuntaisessa tilanteessa kymmenisen vuotta sitten. Lajikkeet ja käsitykset niiden suhteen olivat menneet pahasti sekaisin ja kukaan ei oikeastaan tiennyt enää mitä myytiin. Sitten lähinnä yhden miehen yhtiön ja hankkeen johdolla lajikkeista tehtiin ”normaaliversiot” jopa siinä määrin että nyt puhutaan Kozak-standartista. Käytännössä kaikki vakavasti ammattiinsa suhtautuvien viljelijöiden myymä kynsilaukka juontaa juurensa Mr. Kozakin pelloille. Tsekeissä tutkittiin lisäksi laaja-otoksisen DNA-tutkimuksen keinoin eri kynsilaukkojen suhteita toisiinsa. Niinpä sitten ei enää tarvinnut kinata mikä Unikat oikein on ja mikä Vekan on koska ne ovat sama lajike täysin yksi yhteen. Tutkimuksesta on itsellenikin hyötyä sillä nyt tiedän että vuoden koeviljelmällä viettänyt artisokka Anton on sama lajike kuin Therador. Ja tästä Antonista sanotaan vielä että se on hyvin vastustuskykyinen kaikille viruksille ja kasvitaudeille. Kesän mitta Antonista näki että se on todella hyvinvoiva ja tuloksena oli 7 hyvin kaunista ja tasaisesti kasvanutta raapia. Sellaista ei juuri näe Theradorin suhteen nykyään.

Ja mitäpä loppulauluksi? Olisko vaikka Hectorin Nostalgia 2.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Ankkalinnan väkeä

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

ante diem IX Kalendas Augustus

De Re Allii Sativi herättää kiinnostusta ja toiveita kirjoitusten aiheista on esitetty paljonkin. Kynsilaukan korkeajännityksen ilmestyttyä pyydettiin oitis sellaista kirjoitusta jossa pohdittaisiin kynsilaukan kasvuryhmiä ja lajikkeita Aku Ankan maailman läpi katsottuna. Asia on täysin mahdollinen ja DRAS-toimimus ihmetteleekin sitä miksi asia ei tullut mieleen sen omassa keskuudessa. No eniwei asiahan täytyy korjata ja yrittää olla vielä enemmän avantgardistinen.

Aivan aluksi pitää kiittää Carl Barksia siitä että hän aikoinaan kansoitti Ankkalinnan niin ilmeikkäällä tavalla. Disney itse oli varsin huumorintajuton mies joka ei noita hahmoja sitten niin paljoa luonutkaan. Sanotaan että tuossa yhtiössä ei edes saanut nauraa kuin yhdelle hyväksytylle tavalle nähdä maailma, ja se oli Disneyn varsin totinen tapa tulkita todellisuutta. Mutta me olemme täällä eri maata ja olemme todellinen Aku Ankka-kansakunta. Siispä asiaan.

Aku Ankka on luonnollisestikin marmoripurppura siperialainen. Akuhan on pohjimmiltaan luuseri jonka olemusta juuri tuo paradoksi pitää pystyssä. Kynsilaukkojen maailmassa ja jopa sen omassa kasvuryhmässä on monta arvostetumpaa lajiketta. Siperialainen on kuitenkin kokonaisuutena kaikista paras ja ilman sitä kynsilaukkojen maailma olisi Ankkalinna ilman Akua. Akussa on jotain mikä lumoaa ja viehättää ja hän on hyvin sopeutuvainen kaveri aivan kuten Siperialainen joka pärjää Alaskassa Fairbabksin korkeudella ja sitten jos se viedään Teksasiin Houstonin korkeudelle niin ei mitään ongelmia. Ja tietenkin toisinpäin. Omassa kasvuryhmässään se on tietysti yhdessä asiassa ylivoimainen ja se on allisiinipitoisuus; vain Posliinien kasvuryhmän lajikkeilla on korkeammat alliisiini-pitoisuudet. Siperialainen on kynsilaukkojen Wayne Gretzky. Gretzkyhän ei ollut paras luistelija eikä tietenkään nopein luistelija eikä laukauskaan ollut kummoisen kova eikä edes tarkka jos sitä verrataan vaikka hänen aikalaisensa Raymond Bourquen laukaukseen. Mutta jotain maagista hänessä oli ja hän meni aina sinne minne kiekko menee seuraavaksi ei sinne minne muut menevät. Tämän asian hänen isänsä Walther takoi Waynen päähän hänen ollessaan vielä alle kouluikäinen. Kun New York oli voittanut Stanley Cupin neljä kertaa alkoi Edmontonin dynastia vaikka epäiltiin että kovissa loppupeleissä homma ei toimisikaan. Liigan parhaan puolustajan ja parhaan taklaajan Islandersin Dennis Potvinin uskottiin tekevän hänestä hakkelusta. Potvinilta kysyttiin miksei hän taklaa Gretzkyä ja vastaus oli ettei hän saa miestä hollille. Siinä oli osa hänen maagisuuttaan. Ei hyvä oikeastaan missään mutta se kokonaisuus. Ankkalinnaa on vaikeaa kuvitella olevan olemassakaan ilman Akua ja kynsilaukkojen maailmaa ilman Siperialaista, ja meillä ei tietenkään olisi nykyisen kaltaista jääkiekko-urheilua ilman Wayne Gretzkyä.

Siskonpojat Tupu, Hupu ja Lupu. Tässä kohden DRAS-toimitus oikaisee asian ja puhuu noista kolmesta oikean sukulaissuhteen mukaisesti. Vähän hankala juttu kieltämättä. Pitäisi siis löytää jostain samasta kasvuryhmästä kolme hyvin samankaltaista lajiketta vain miten se menee? Menee kyllä Raitapurppuroiden puolelle ja sieltä otamme kolme georgialaista, nimittäin Shatilin, Shvelisin ja Dzambulin. Nuo kolme lajiketta jotka muistuttavat ulkonäöltään toisiaan niin että vaaditaan käytännössä noituutta että ne voisi erottaa toisistaan ellei raapia avata ja tarkaan tiedetä kuka on kukin.

Iines on ilman muuta hienohelmojen hienohelma eli Rocambole-ryhmän Spanish Roja. Tästä ei ole epäilystäkään.

Hannu Hanhi. Kävisikö tähän joku ruotsalainen kynsilaukka? Kävisi varmasti mutta kun ei oikein ole olemassa ruotsalaista kynsilaukkaa. Valinta on vaikea, mutta jos jotain sanotaan ja jos hanhihan ei ole ankka niin sitten etsitään jotain kummallista. Vai etsitäänkö sittenkään. Pitäisikö sitten etsiä vain jotain joka on hyvin tavallista? Ja mikähän sellainen sitten olisi? Asiaa ei tietenkään tarvitse katsoa aina suomalaisten näkökulmasta joten Kaliforniakin käy ja sitten kyseessä on varmasti yksi maailman eniten viljellyistä lajikkeista eli Kalifornia late. Kyseinen lajike pärjäisi varmasti meilläkin jos se kotoutettaisiin. Tai sanotaan sitten että joku artisokka. Kasvaa kaikkialla ja ihan vahingossa ja se on vain.

Roope Ankka. Tähän pitänee sanoa että joku monikyntinen Silverskin. Monta kynttä elikkä monta kolikkoa. Joissakin Silverskineissä voi olla jopa 6-7 lehtipussia ja 45 kynttä. Kerran DRAS-toimituksessa avattiin yksi egyptissä kasvanut Silverskin-raapi jossa oli 45 kynttä.

Touho on tietenkin joku kurittomasti kasvava artisokka. Sanotaan vaikka Germidour.

Pelle Peloton elikkä jotain innovatiivista ja hulluako? Ehkei sentään. Pellehän etsii jotain valtavirrasta poikkeavaa. Tähän sopii jokin rocamboloiva posliini oli se sitten Ziema tai joku muu. Eniwei luova ja mukautuvainen mutta hieman kömpelö. Pellen keksinnöt eivät aina ole niin kontekstuaalisia. Ziema luulee olevansa innovatiivinen, mutta kriittisen kynsilaukka-harrastajan näkökulmasta katsottuna hieman hassu ja epätarkoituksenmukainen.

Mummo Ankka on tietenkin varmasti ja tasalaatuisesti kasvava vaatimattomuus ja jollain tavalla korvaamaton. Sanotaan nyt sitten että artisokkien kasvuryhmään kuuluvaa Messidoria on vaikea sivuuttaa tästä ainakin suomalaisesta näkökulmasta katsottuna.

Hansu on ilman muuta Iso venäläinen. Kasvaa hyvin ja on aina ruokapöydässä. Sitä ihaillaan ja passataan ja se vain on iso ja paksu eikä olomuoto ole todellakaan ryhdikäs eikä hieno mutta raapit ovat aina suurimmat.

Beagle Boys eli Karhukopla. Kyseessä on hieman surkuhupaisa rikollinen joukko joka toistuvasti syyllistyy identiteettivarkauteen. Ilman muuta Alexandra joka ei ole lajike eikä oikeastaan mitään muutakaan. Miten se voisikaan olla jos sen nimikkeen alla myydään viittä tai kuutta eri lajiketta. Surkuhupaista mutta rikollista.

Milla Magia. Noitia eikä heihin liittyvää arkkityyppistä maailmaa saa missään tapauksessa halveksia. Loppujen lopuksi Milla Magiahan on hyvin cool beibi jos sen oikein oivaltaa. Jos itse olisin Aku Ankka niin kyllä tavoittelisin enemmän hänen ystävyyttään kuin Iineksen. Milla Magia on ilman muuta velhomaisen ihana tsekkiläinen Marmoripurppura Havran.

Kroisos Pennanen. Kovasti yritystä mutta ei vakuuta. Tähän jätetään kynsilaukka nimeämättä tai muuten Vihannes Kostaja vierailee toimituksessa.

Tero Tulppu ei sinänsä ole mikään lajike, mutta sanotaan että se on oikeiden kynsilaukkaharrastajien näkökulmasta kiinalainen kynsilaukka noin ihan yleisellä tasolla.

Mikki Hiiri ei ole ankka eikä hanhikaan. Siis jotain joka liepeillä viihtyy muttei ole kynsilaukka. Sanotaan sitten vaikka Ulpicum eli elefantti-kynsilaukka.

Hessu Hopo. Elikkä jotain hyväntahtoisen koomista ja superia Superhessun muodossako? Niin, ketäänhän ei saisi aliarvioida. Sanoisin että Hessu Hopo on ainakin De Re Allii Sativin koeviljelmän näkökulmasta katsottuna Turbaanien kasvuryhmään luokiteltu Humpgrid joka on koottu kahdesta erillisestä Casablanca-kannasta. Eli kysessä on artisokka joka voi ottaa Turbaanien kasvumoodin.

Loppumusiiksi sopii hyvin Tex Ritterin High Noon. Pyhä sota Alexandraa kohtaa on vasta aluillaan. Rohkeutta siis tarvitaan ja sitä tämä laulu on aina tuonut lisää.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Gott im Himmel! Aidot siemenet. Kynsilaukan korkeajännitys.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

ante diem XIII Kalendas Septembres

Guten abend! Kiinnostus kynsilaukkaan näyttää kasvavan. Nyt eletään vuotta 2018 ja maagisen lämpimän kesän loppupuolta. Keskustelussa on elokuun aikana noussut esiin se voisiko meilläkin onnistua aitojen kynsilaukan siementen tuottaminen. Nyt on näet monessa paikassa havaittu kuinka latvaryppäässä on hyvinkin kasvuvoimaisia kukkia. Ne voivat olla jopa kasvaneet niin hyvin että niillä on vahva pieni kukkavarsikin joka on jo vihreä. Kyse on siis manipuloimattomista kukinnoista. Lämmin kesä on saanut kaiken tämän aikaan. Tässä kirjoituksessa emme lähde kertaamaan perusasioita sen enempää, toteammapa vain että asiasta on puhuttu täällä jo kesällä 2016.

Ketään ei saisi kategorisesti masentaa, mutta on hyvin epätodennäköistä että meillä Suomessa olisi kasvatuksessa kovin montaa sellaista lajiketta DE RE ALLII SATIVIN koeviljelmän ulkopuolella jotka tuottaisivat aitoja siemeniä. Jännitys kasvaa ja tiivistyy monen puutarhassa mutta kaikki päättyy lopulta pettymykseen jossa on kuitenkin suuri toivon siemen. Mutta miksi? Ausgezeichnet  eli erinomaista sanoisi germaani Kynsilaukan korkeajännityksen sivuilla.

Suomi on nimittäin kynsilaukan suhteen vielä hyvin pitkälti Rocambole-maa. Seuraavat lajit joita Suomessa kasvaa eivät tuota itäviä siemeniä: ns. Alexandra-kirjon lajikkeet; Iso Venäläinen, Punainen venäläinen, Saksan Punainen ja ns. Red Rezan-kannat. Lisäksi seuraavat lajikkeet Irkutsk, Novosibirsk, Hazus, Tzesar eivät tuota itäviä siemeniä. Todennäköisesti ainoa lajike jota on kasvatuksessa joka voi tuottaa itäviä siemeniä on ns. Siperialainen eri variatioineen joihin kuuluu mm. Kodaver. Onko kyseessä kuitenkaan sama Siperialainen joka tunnetaan Pohjois-Amerikassa onkin sitten jo eri asia. Siperian lakeus on nimittäin suuri ja toisaalta sellaiset lajikenimitykset kuten Irkutsk, Novosibirsk ja Hazus ja muutama muu perustuvat jo kohta ikivanhaan ns. Trudesonin listaan. Alles Kaputt!

Ja kuten sanottua niin Siperian lakeus on suuri, on siellä Taigaa ja joenvartta ja lakeuttakin ja vuoria. Varmasti joka kylässä on oma Siperialaisensa. Ja jos joku kaikkitietävä olento sylkäisisi ulos ”kovalevyltään” analyysin niin sen tyly tuomio saattaisi olla seuraava:

Siperia on pääasiassa marmoripurppuroiden valtakunta ja sen alueelta löytyy noin 6-7 eri päälajiketta tuhansine ja taas tuhansine variatioineen. Asian ymmärtää hyvin kun muistaa miten Siperia asutettiin ja miten aikoinaan Alaskakin oli osa Venäjän Imperiumia. Krepostit olivat venäläisyyden lähetysasemia ja minne venäläiset menivätkin niin sinne he veivät mukanansa kynsilaukan. Vähän sama asia kuin oli roomalaisilla oliivi-puun, viiniköynnöksen ja parsan suhteen. Joten se siperialaisista kynsilaukoista ja niiden eksakteista nimikkeistä. Donner und Blitzen!

Amerikassa asiassa ollaan paljon pitemmällä kuin meillä ja onpa siellä tehty pieni listakin niistä lajikkeista jotka ovat tuottaneet aitoja siemeniä. Lajiryhmäluokittelu noudattaa tietenkiin Engelandin skeemaa tällä kertaa englanninkielisten nimikkeiden mukaisella lyhenteellä: PS=Purple Stripes eli Raitapurppurat; MPS Marbled Purple Stripes eli Marmoripurppurat; GPS eli Glazed Purple Stripes eli Lasipurppurat; POS eli Porcelains eli Posliinit; ROC eli Rocamboles eili Rocambolet. UQ eli Unqualified eli määrittelemätön. UQ merkintä on DE RE ALLII SATIVIN toimituksen. Elikkä henkilöpaperit eli Ausweis.

PS    Brown Rose
PS    Darcheli
PS    Floha
PS    Shatili
PS    Shvelisi (Mahdollisesti sama kuin Chesnok Red)
PS    Tien Shan (PI 615416)
PS    Verchnjaja Mcara (PI 540356, Mahdollisesti sama kuin Red Tzezar)
PS    Mexican Red 

PS    Red Grain

MPS    Brown Vesper
MPS    Bau Pi Saun
MPS    Duganskij Mestnyj
MPS    Novotroitsk (W6 26171)
MPS    Metechi
MPS    Rosewood (PI 493099 Mahdollisesti sama kuin Mexican Red),
MPS    Siperialainen

GPS    Brown Tempest

POS    Krasnodar White
POS    Yampolskij (PI 540340)

ROC    Rocambole Music ”laboratorio-olosuhteissa.”

UQ      Punuk (W6 27971)
UQ      Chimyon (Z 059)
UQ      Sural (W6 26172)
 
Kukapa löysi tutun lajikkeen tästä amerikkalaisten laatimasta listasta jota on nyt vielä hieman täydennetty. Nyt on aika paljastaa että De Re Allii Sativin koeviljelmällä näistä kasvaa Duganskij Mestnyj; Shvelisi; Yampolskij; Verchnjaja Mcara; Red Grain. Ja tietenkin Siperialainen. Syksyllä saataneen 3-4 uutta Raitapurppuraa jotka mahdollisesti voivat tuottaa siemeniä ja ehkä myös Marmoripurppura Metechi. Lisäksi lähivuosina tutkimuksen alaisena on 5-6 muuta raitapurppuraa, mm. aivan uusi, vastikään alkuperäisiltä kavupaikoiltaan aronrinteiltä kerätty ja latvaklooneista kasvatettava kirgiisialainen kynsilaukka. Sen ensimmäinen kasvukierto on ohi ja nyt maahan menee syksyllä 8 pientä yksöstä.

Mutta mihin moni on toiveikkaana ryhtynyt palvelee tietysti pyrkimystä tuottaa joskus aitoja siemeniä meilläkin. Koeviljemällä tunaroitiin tänä kesänä sen verran että kaikki jo ensimmäisenä vuonna hyvin kasvaneet Dzambulin kukkavarret menivät vahingossa leikkuuseen ja Shvelisi on kasvanut vielä kovin hennosti kuten myös Verchnjaja Mcara. Mein Gott!  Toista vuotta kasvava Red Grain kärsii vieläkin ensimmäisen vuoden epäonnesta kun kynsilaukkakissat mieltyivät kovasti sen kasvualustaan toukokuussa 2017. Achtung. Katzen! Jännitystä on siis piisannut ja kaikki on vielä mahdollista ainakin ensi vuonna. Ongelmana on kuitenkin ollut se että lajikkeet ovat tulleet viljelmälle varsin pieninä kynsinä ja kasvit eivät ole kerenneet vielä kovin suuriksi toisena kasvuvuonna. Shvelisin ja Verchnjaja Mcaran muutama kukinto manipuloitiin elokuun alussa, mutta kovin hyvältä ne eivät tällä hetkellä näytä. Hab´ nicht getroffen (En osunut!). Heinäkuussa tehtiin päätös satsata tulevaan vuoteen ja turvata se että kasvit korjataan vielä siinä vaiheessa että saadaan varmasti  usean wrapperin peittämiä kynsiä. Duganskij Mestnyj oli viljemällä ensimmäistä vuotta ja tuotti mukavan kokoisia raapeja. Posliini Yampolskin latvaryppäät jäivät tänä vuonna kovin pieniksi ja olisivat vaatineet erikois-intrumentteja manipuloinita varten. Grüss den Teufel! (Vie terveiset paholaiselle!)

Ja sitten jännitys tiivistyy ja menee vallan korkeisiin sfääreihin. Jo 1990-luvun alussa tehty DNA-analyysi, juuri se analyysi joka todisti Ron L. Engelandin skeeman oikeaksi, osoitti että ns. Allium Longicuspis ei ole oma identtinen lajinsa vaan se kuuluu Raitapurppuroiden kirjoon (Journal of American Soociety of Horticultural Science 129 (4) : 559-564. 2004. Genetic Diversity among U.S. Garlic Clones as Detected Using AFLP Methods. Gayle M. Volk, Adam D. Henk and Christopher M. Richards.). Allium longicuspis on täysin sama laji kuin Allium sativum. Monet raitapurppuroista on kerätty viimeisen sadan vuoden aikana luonnossa esiintyneistä kannoista. Kun ne tuodaan hyvään maahan ja ne saavat kasvaa siinä useamman vuodet, niin raapien koko kasvaa pikku hiljaa. Siis sanotaan vielä kerran: Se mikä on tunnettu nimellä Allium longicuspis mahtuu geneettisesti kynsilaukan geneettiseen kirjoon. Suomeksi sanottuna siis: Ei ole olemassa mitään sellaista josta voitaisiin sanoa: ”Villivalkosipuli.” Auf wiedersehen!

Chuck Berryn "Roll over Beethoven" Beatlesin esittämänä ei välttämättä ole aitoa korkkarimusaa, mutta onhan se aika intensivo ja jopa jännittävä. "Roll over Beethoven and tell Tchaikovsky the news."

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Porinaa posliineista.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

ante diem VI Idus Augustas

Päätoimittajan omalla äänellä.

Aivan aluksi hieman teknis-luontoista asiaa ilmastosta ja muusta. Asia joka jää usein huomiotta kun puhutaan ilmastonmuutoksesta on se, että nykyinen interglasiaali, holoseeni, on kestänyt jo 500 vuotta pitempään kuin kolme edellistä interglasiaalia. Ulkopuolinen tarkkailija, vaikkapa maailmankaikkeuden toiselta puoleta tuleva tasoisemme älyllinen olento,  näkisi kaiken aivan eri tavalla jo tarkastelisi maapalleroistamme ja sen ilmiöitä. Kaksi havaintoa hän tekisi:

I Vaikka maan asukkaat muuta väittävät on heidän elävä planeettansa osa kaksoisplaneetta-järjestelmää. Maa ja kuu muodostavat parin jossa eloton antaa monipuoliset elämän mahdollisuudet elävälle.

II Maa luokiteltaisiin nykyaikaiselta statukseltaan jääplaneetaksi.

Niinpä onkin aika katsoa mitä planeetan katolla tapahtuu näiden kuumien säiden kesänä 2018.

Koillisväylä on aukitten ja vielä on muutama viikko jolloin jääpeite pienenee. Nähtäväksi jää miten planeetan yleislämpötila sitten kehittyy tulevien kuukausien aikana. Mutta tulee syksy ja joulukuu ja kynsilaukkapenkit peittyvät lumeen ja on aika tunnelmoida jälleen Kielon jäähyväsiten tahdissa. Kuumana kesänä on saatu tuotettua ihan kelpo-kokoisia kreoleja ja monta muutakin ilmiötä on nähty. Nyt kun tavara on kuivamassa helpon alkukäsittelyn jälkeen saamme kokea saman mistä kynsilaukankasvattajat pääsevät osallisksi leudoimmilla ilmastovyöhykkeillä. Tavara kuivaa ulkovarastossa ja loppukuivatusta ei välttämättä tarvita ollenkaan. Jos alkukäsittelyn yhteydessä poisti kaksi päällimmäistä wrapperia niin tilanne parin viikon päästä on se että perinteistä trimmasuta joka tarvitaan kaikista korkeimmantasoisen kynsilaukan tuottamisen yhteydessä ei tarvitse tehdä.

Viime lauantaina julkaisn omalla insta-tililläni kuvan ja sen muassa seuraavan tekstin:

”Have You ever heard of Rocambolization? I guess not. So let me tell You something. When Ron L. Engelands schema was proved to be true by DNA-analyses we have known that in the Group of Porcelains there is two sub-group both having a different isozyme signatures. After my own investigations of Porcelains during years 2015-2018 based on morphological facts I now posses that there really is two different types of Porcelains. Some Porcelais like Ornak, Music, Zemo, Barettas Sunshine, Armenian and Yampolskij are just keeping ”the original” way of growth even in the very north (Latitude of 60° at Aura, Finland.) Some Porcelains are chanching their fenotype in same latitude. Best examples of this are Ziema, Havel, Bzenecky Palicak and Litauen. I would call this ”Rocambolization.” They are making two layers and the plant is getting more robust like those Rocamboles of Giant Russian and German Red. But the curls of scapes are still the same that we have known of Porcelains, and bulbilbs are typical of Porcelains too. For example Ziema which usually have one layer in its original growing area in Lithuania is making two layers in North and even 9-10 cloves. In this Picture we tee a true Porcelain Barettas Sunshine (Left)
and Ziema, a Rocambole-like Porcelain (right)."

Lienee syytä myös kirjoittaa sama suomeksi:

Oletko koskaan kuullut rocambolisaatiosta? Luulenpa ettet ole. Joten saanko kertoa jotain. Kun Ron L. Engelandin skeema tuli osoitettua paikkansa pitäväksi DNA-analyysien jälkeen olemme tulleet tietämään että Posliinien kasvuryhmässä on kaksi eri alaryhmää joilla kummallakin on erilainen isoentsyymi-sormenjälki.

Omien Posliineja koskevien tutkmimusteni ja havaintojeni jälkeen vuosina 2015-2018 jotka perustuvat morfologisiin (https://fi.wikipedia.org/wiki/Morfologia_(biologia) havaintoihin väitän että todellakin on olemassa kaksi erilaista Posliini-tyyppiä. Jotkin Posliinit kuten Ornak, Music, Zemo, Barettas Sunshine, Armenialainen ja Yampolskij pitävät ”alkuperäisen” kasvutapansa jopa hyvin pohjoisessa (Leveysaste 60°, Suomen Aurassa.). Jotkin Posliinit muuttavat ilmiasuaan samoissa olosuhteissa. Parhaat esimerkit tästä ovat Ziema, Havel, Bzenecky Palicac ja Litauen. Kutsuisin tätä Rocambolisatioksi. Ne tekevät kaksi leijjeriä (Kynsipussi.) ja kasvista tulee paljon robustimpi muistuttaen Rocambole-ryhmän lajikekita Giant Russian ja German Red. Mutta kukkakiehkurat ovat edelleen samanlaisia jotka olemme tottuneet tuntemaan Posliineilla ja latvakloonit ovat myös kasvuryhmän mukaisia. Esimerkiksi Ziema jolla on normaalisti vain yksi leijjeri sen alkuperäisellä kasvualueellan Liettuassa tekee kaksi leijjeria pohjoisessa ja jopa 9-10 kynttä. Tässä kuvassa näemme aidon Posliinin, lajike Barettas Sunshine (Vasemmalla.), ja Zieman rocambolisoivan Posliinin (Oikealla.).

Yllätyksekseni Pete Rasmussen Utahin Sandhillfarmilta vastasi seuraavalla tavalla: ”Nice. I’ve seen this rocambolization on music too.” Siis tämä kokenut farmari jonka viljelykset ovat melkein ”mile-high” on nähnyt kuvausta vastaavan ilmiön ja jopa Music-lajikkeen kohdalla. Sandhillfarm sijaitsee 1520 metriä merenpinnan yläpuolella 70 kilometriä Salt Lake Citystä pohjoiseen. Vuoristo-olosuhteet voivat selittää paljon. 

Asiasta on puhuttu jo kerran aikaisemminkin. Vähän samaa asiaa mutta nyt on havaintoja ja evidenssiä paljon enemmän.

Tässähän ne tärkeimmät. Palaamme Posliineihin ja muihin seuraavissa avauksissa joissa liikumme vuoden 2018 sadonkorjuun jälkimietteissä. Ja tähän loppuun mukava pieni iltakatselmus. Viime päivänä on tullut nysvättyä viime lokakuun lopulla saapuneiden ja istutettujen romanialaisten lajikkeiden parissa. Korppi kävi hämmentämässä kirjastopenkkejä toukokuulla, mutta lajikkeiden järjestys oli vielä rekonstruoitavissa uudelleen. Ai niin se iltakatselmus. Tietenkin Romanian Nadia Comaneci kauniissa posliininvaleassa edustusasussaan sellaisena kuin me hieman varttuneemmat haluamme hänet muistaa Montrealin Olympia-kesänä 1976.

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Alexandra-kysymys.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

 

Pridie Nonas Augustas MMXVIII


Johdanto. Arsenal-ilmiö ja vakioveikkaajat.

Suomalaiset ovat veikkaaja-kansaa ja vakioveikkauksella on ollut aina sija suomalaisten sydämissä. Perinteisesti meillä on veikattu englantialaisia jalkapallo-pelejä. Lähiviikkoina kun englantilainen jalkapallokausi alkaa on meidänkin perinteisesä vakioveikkauskessa taas täysi englantilainen kierros. 1980-luvun alussa kun Veikkaus toi kohteiksi Saksan Bundesliigan kohteita nousivat suomalaiset vakioveikkaajat raivoisaan kapinaan vaikuttavalla peli-boikotillaan. Lopputuloksena oli se, että Veikkaus joutui taipumaan. Niin oli ollut kohteina englantilaisia otteluja pelikohteina sotien jälkeisestä ajasta ja niin piti oleman ikuisesti.

Suomalaisten vakioveikkaajien keskuudessa muuan joukkue oli aina hyvin suosittu ja hyvin fanitettu. Kyseessä oli lontoolainen Arsenal. Toiseksi suosituin oli Aston Villa. Birminghamilaiseen Aston Villaan liittyi vielä sitkeä uskomus suomalaisten veikkaajien keskuudessa. Aston Villaa pidettiin ns. ”märän kelin joukkueena.” Luonnollisestikin suomalaiset asian harrastajat olivat kovin kiinnostuneita englannin säätilasta ja usein Suomen ilmatieteen laitokselle soitettiin ja tiedusteltiin tulevan viikon säätilaa, ei kuitenkaan Suomessa vaan Keski-Englannissa. Syy suomalaisten Arsenal-viehtymykseen oli yksinkertaisesti siinä että useimmiten Arsenal oli ensimmäisenä kohteena, käytännössä joka toinen viikko aikana jolloin vuosikymmenestä toiseen pelattiin 42 sarjakierrosta. Ja tietysti hyvin usein Arsenalin pelatessa vieraissa pelasi Aston Villa kotonaan. Näytti siltä että suomalaiset eivät koskaan päässeet A-kirjainta edemmäs. Aston Villakin oli nimittäin erittäin suosittu joukkue Suomessa. Manchester United joka muualla oli erityisen kovassa kurssissa ei meitä suuresti viehättänyt.

1970-luvun lopulle tultaessa englantilaisen jalkapallon suuruuden päivät olivat ohitse, mutta edelleen suomalaiset suhtautuivat siihen oudon ihailevalla tavalla. Se sai edelleen paljon ruutu-aikaa ja varmasti tällä oli oma vaikutuksensa lajin nuorten harrastajien käsitykseen pelistä. Englantilainen jalkapallo oli karrikoidusti kovaan juoksukuntoon nojaavaa pitkien keskitysten peliä, ja siinä pärjäsivät pallotaidoiltaan heikot ihmisravurit jotka vetivät tuhatta ja sataa päädystä toiseen. Englannin gloria oli mennyttä jos sitä koskaan oli ollutkaan. Kaiken kaikkiaan englantilaisen jalkapallon vaikutusta meillä voidaan pitää lähinnä haitallisena.


Suomalainen fundamentalismi

Kansaa A-kirjaimen ympärillä voidaan ihmetellä ja ilmiön selitystä voimme toki pohtia. Ns. suomalainen fundamentalismi on yksi tapa löytää asialle selitys, tai ainakin ymmärtää sitä varsin pitkälle. On sanottu, että suomalaisen päähän mahtuu kerrallaan vain yksi ajatus. Tapamme uskoa aatteisiimme ja siinä sivussa muihinkin asioihin on ollut erikoinen. Kulttuurissamme on ollut ja on jossain määrin edelleenkin tietty fundamentalistinen vivahdus.

Inhimillisessä kulttuurissa vaikuttavat voimat voivat olla luovia tai tuhoavia. Vallitseva katsomus pitää kiinni asemistaan. Turun akatemian varakansleri piispa Terserus katsoi 1661, että ylioppilas Henrik Eolenius oli noita ja vastoin konsistorin enemmistön mielipidettä hän tuomitsi hänet kuolemaan. Eolenius oli ollut puheissaan varomaton ja oli piispan mielestä oppinut kieliä liian helposti. Konsistori ja kansleri Pietari Brahe mitätöivät tuomion.  He eivät kuitenkaan katsoneet piispan menettäneen todellisuuden tajuansa. Jos Turun piispa tänään tekisi samanlaisen teon, niin yliopiston konsistori voisi viitata oppinein sanakääntein, kiertäen ja kaartaen, hänen käsitystensä vanhanaikaisuuteen.

Vaikka kuuluisi kiittää uutta ja omaperäistä, silti uutta näkemystä tai asennoitumisen tapaa ei suinkaan aina arvosteta. Mikä ei käy yhteen yleisesti hyväksytyn totuuden ja moraalin kanssa, voidaan tuhota keinoista välittämättä. Suomalaisille tuotiin miekan avulla uskonto ulkoa päin. Se syrjäytti sen vähäisen oman uskonnon mitä oli, ja monissa tapauksissa muunkin kansallisen perinteen. Suomalainen opetettiin pitämään omaa perinnettään vääränä ja vaarallisena, kääntymään omaa itseänsä vastaan. Kirkko teroitti 1600-luvusta lähtien puhtaan opin tärkeyttä ja kuvaili helvetin kauhuja, jotka ihminen kohtaan, jos hän ei ajatuksissaan ja elämän vaelluksessaan riittävän tarkasti noudata kirjojen käskyjä. Suomalaiset uskovat sokeasti eri asiantuntijoihin, ja se joka pääsee sanomaan jotain perustellusti ja edes jollakin tavalla järkevästi ensimmäisenä on uskottava. Lisäksi meillä palvotaan kovin sokeasti tohtoreita ja yliopisto-oppineita.

Fundamentalismin syitä voi etsiä psykologisista, yhteisöllisistä ja sivistyksellisistä tekijöistä. Ihminen kunnioittaa traditioita ja tuttua järjestystä, ja yksi hänen lajiominaisuuksistaan on misoneia-ilmiö; kaikkinainen uuden ja uuden ajattelun pelko. Fundamentalistinen järjestelmä tai yhteisö tarjoaa vakiintuneisuudessaan tilan, jossa ei tarvitse ryhtyä joskus kivuliaaseen älylliseen ponnisteluun maailmankuvan eri alueiden ristiriitojen selvittämiseen. Poikkeavaa käyttäytymistä ja vääränlaista huumoria ei sallita. Vaikka yksilönä fundamentalistisen järjestelmän jäsen voisikin olla huumorintajuinen, niin yhteisö on useimmiten aina tosikko. Näin on syntynyt ikuinen tilaus kaikenlaisen korrektin ajattelun ja puheen valvojille, joista voisi hyvin yhteneväisesti käyttää politrukki-nimitystä. Heidän toimintaansa, olipa se tietoista tai yhteisön tarpeista tiedostamattomasti nousevaa, on sitten politrukismin harjoittamista. Politrukki-nimihän tulee venäjänkielisestä sanayhdistelmästä ”polititseski rukovoditel”, ja se tarkoittaa ”poliittista ohjaajaa.”


Alexandra-kysymys — seitsemän roomalaista

Johdannon ja yleiskatsauksen jälkeen pääsemme varsinaiseen asiaan. Perustellusti voidaan väittää että suomalaisten kynsilaukka-harrastajien keskuudessa vallitsee ns. ”Alexandra-syndrooma” ja hyvin puutteellinen käsitys siitä millainen kasvi kynsilaukka oikein on. Asian perusteellinen selvittäminen vaatisi varmastikin laajan tutkimuksen ja monisatasivuisen väitöskirjan. Sellaiseen ei ole tarkoitus ryhtyä sillä ns. roomalaiset auttavat meitä tässä kysymyksessä. Vaikka kyse on polemiikista niin jotain myönteistäkin pitää toki lausua.

I Ns. Alexandra ei ole mikään lajike vaan kummallinen kauppanimi. "Alexandran joukosta" voit löytää kolmea eri Rocambole-lajiketta ja mahdollisesti paria muutakin eri lajiketta ja aivan eri kasvuryhmiin kuuluvia jopa. Alexandra-kirjon joukosta voi löytää aitoa Isoa venäläistä, Punaista venäläistä, Saksan Punaista, mahdollisesti Lasipurppura Red Rezanin variaatioita ja ainakin yhtä marmoripurppuraa. Alexandran kirjo on hyvää kynsilaukkaa mutta sen monomaaninen kasvattaminen on yksipuolistanut käsityksiä maailman älykkäimmästä ja hyödyllisimmästä kasvista. Tarkasteltuna tapauksena se on aivan oivallinen kuvaus siitä miten oudosti suomalaiset ylipäänsä voivat johonkin asiaan suhtautua.

II Iso venäläinen jota Alexandran kirjosta voi löytää on omassa kasvuryhmässään vain yksi useamman joukossa, ja muun maailman kynsilaukan harrastajien keskuudessa se ei ole Top-kympissä. Omassa kasvuryhmässään se ei ole kovin arvostettu. Arvostetuin Rocambole on Spanish Roja eri mukaumineen ja aivan ansiosta.

III Vaikka Iso venäläinen on De Re Allii Sativin koeviljelmän lajikkeista se joka on jopa saavuttanut kansainvälistä huomioita on se vain yksi Rocambole. Ison venäläisen maku on hyvä, mutta vulgäärin robusti. Punainen venäläinen on sitä hienostuneempi vaikka se onkin polttavampi.

IV Vaikka Iso venäläinen niin sanotusti säilyy pitkälle kevääseen niin sen elinkaari on huipussaan kolme kuukautta sadonkorjuun jälkeen. Joulukuun puolivälissä siihen tulee makumuutoksia. Oikealla tavalla käsiteltynä maku säilyy kuitenkin hyvänä jopa maaliskuulle saakka.

V Rocambole on vain yksi kasvuryhmä muiden joukossa. Rocambolen maku yleensä ei voi olla kaikkien mieleen. Miedoilla artisokilla on omat ystävänsä. Kreoleiden tulisuus ja makeus on jotain joka on ominaista vain kreoleille. Turbaanien maussa on paljon sävyjä. Raitapurppurat ovat kulinaristisessa mielessä ykkösluokan kamaa. Marmoripurppurat ovat jokapaikan tavaraa ja niiden etu on viljelyvarmuus. Lasipurppuran viehätys on raapin kauneudessa, ja siinä että sitä voi syödä raakana kaikista helpoiten. Posliinien järeä maku ja korkea allisiini-pitoisuus on omaa luokkaansa, ja joidenkin tämän kasvuryhmän lajikkeiden valtavan kokoiset kynnet ovat keittiömestarin unelma. Aasialaisissa on hillitöntä tulisuutta ja eleganssia. Vähäiseltä tuntuvassa veljessä eli Silverskinissä on myös omat hyvät ominaisuutensa; pitkä säilyvyys ja isot kynnet, ja suuri määrä keväällä versokasvatukseen soveltuvia kynsiä.

VI Alexandran yksipuolinen ihailu ja käyttö on osoitus siitä suomalaisille ominaisesta oudosta tavasta suhtautua asioihin josta alussa puhuimme. Alexandra-kysymyksellä ja edellä kuvatulla Arsenal-ilmiöllä on hyvin paljon yhteistä.

VII A-kysymyksessä on syytä tehdä parannus eli on käytävä mielenmuutokseen. Laajentukoot kynsilaukka-harrastajien tajunta.


Loppulauselma

Suomalainen vakioveikkaaja pelaa edelleen englantilaisia kohteita, mutta kaikki ei pyöri enää Arsenalin ympärillä. Märän kelin joukkueen-myyttiin uskovat ovat jo ehkä siirtyneet autuaimmille pelikentille. Jalkapallon ystävä ja vakioveikkaaja eivät enää ole synonyymi. Englantilainen jalkapallo kyntää uskottavuusongelmissa ja Englannin maajoukkuueen identiteetti on totaalisen hukassa koska menestystä ei ole tullut. Pelitapaa ei ole löydetty ja huippupelaajien pelaajatuotanto on heikoissa kantimissa. Suomalainen jalkapallon ystävä ei kuitenkaan ylenkatso britti-jalkapalloilua koska sillä on kunnia-asema vertaistensa joukossa. Jalkapallon ystävä voi nauttia tänään viestimiensä äärellä täysillä kovakuntoisten ja huipputaitavien pelaajien kansoittamasta ja taktisesti osaavien joukkueiden Saksan Bundesliigasta. Italian myyttinen ja ns. uskonnolliseen ihmiseen vetoava elämää suurempi Serie A kiehtoo monia. Sen elegantti jos kohta elostelevakin, salamyhkäinen puolustuspelin tärkeyteen perustuva ilmapiiri on jotain vastustamatonta. Pöhöttynyt mutta taidolla ja parhailla pelaajilla kyllästetty Espanjan liiga kerää katsojia ja siinä jotain selittämätöntä magiikkaa. Tietyllä tavalla ”artisokkamaisella” Pariisin Saint-Germainen glorifoimalla Ranskan liigallakin on omat fanittajansa kuten monella muullakin vähäisemmällä veljellä Euroopan kansallisten liigojen joukossa. Suomalaisten jalkapallon ystävien tajunta on kerrassaan laajentunut, mutta miten on kynsilaukan ystävien laita?

Tämä artikkeli on julkaistu alun perin 26.08.2017 nimellä "Muuan kansa A-kirjaimen ympärillä." Artikkeliin on tehty pieniä muutoksia. Otsikkokuva on myös uusi. Tähän loppuun vielä "What a wonderful World" De Re Allii Sativin hovimuusikon pianolla esittämä.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.