Metallisen maun jäljillä.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

ante diem V Kalendas Apriles

Lunta ei näy ainakaan Vanhan Suomen horisontissa. Vuorokautiset lämmön vaihtelut ovat vallan suuret koska vanha tunnettu tosiasia on siinä, että aurinko ei lämmitä yöllä. Näinä päivinä onkin vallan mukavaa istuskella autossa ja nauttia lämmöstä. Kynsilaukka-penkeissä tapahtuu kuitenkin koko ajan ja kun vain saamme vielä muutaman lämpimän ja aurinkoisen päivän niin suuri sprouttaus-paraati on tosi-asia. Tällä hetkellä sproutanneita lajikkeita on kymmenkunta. Lohikäärmeenhampaita ilmestyy joka päivä lisää. Kroatialainen ja Tsekinmaan kautta tullut Rocambole Bjetin puskee jos monen sproutin voimalla. Kovin olivat kynnet pieniä marraskuun ensimmäisellä viikolla kun maahan menivät.

Monet posliinit lykkäävät myös lohikäärmeenhammasta minkä kerkeävät. Niiden päällä olikin todella paksu kerros silputtua heinää ja niinpä joulukuulla penkin sisässä riitti lämpöä vielä nelisen astetta. Mahtaa olla melkoiset juuret. Todellakin, vain muutama päivä ja sitten tapahtuu.

Yhden lajikkeen kohdalla voidaan jo puhua oikeista versoista. Maaliskuun lopulla sataa lähentelevä nelituumainen versosto on ihana näky. Vuodet eivät ole veljeksiä, mutta tietenkin tämän lajikkeen voisi sopeuttaa nopeaan kasvuun varsin pienellä vaivalla. Kynsiä voisi viritellä kasvuun jos syyskuun aikana pitämällä niitä viileässä. silloin ne sprouttaavat katteen alla ja jäävät sitten odottelemaan maaliskuun puoliväliä jolloin katteen voi tilapäisesti poistaa. Mutta vuodet eivät todellakaan ole veljeksiä keskenään edes varsin suotuisan kasvun alueilla.

Näinä päivinä nousevat arvoon kynsilaukan kukkavarret. Tietenkin vain jos niitä on pakastimessa. Niistä saa hyvin nopeasti syötävää kuten otsikkokuvakin kertoo. Tässä vaiheessa on vielä kaksi kuukautta aikaa siihen ennen kuin ensimmäisen sadonkorjuun ensimmäiset versot ovat korjuumitassaan. Viime vuoden aikataulun mukaan elettäessä aikaa olisi 60 päivää. Kaikki viittaa kuitenkin siihen että tänä vuonna ollaan kymmenen päivää edellä viime vuodesta. Kukkavarret ovat meillä vielä  kovin tuntematon herkku ja sellaiseksi jäävätkin. Kuten on tullut sanottua monta kertaa niin isoilta viljelmistä niitä emme saa koska tuholaistorjunta estää sadonkorjuun. Kukkavarsia emme tavallisissa kaupoissa tule näkemään. Korkeintaan näemme niitä pienissä puutarha-myymälöissä ja paremmissa ravintoloissa. Yhden skeipin paino on 15-18 grammaa ja kiloon tarvitsemme siis 60 kasvia. 600 tarvitaan siis kymmeneen kiloon…

Kulunut viikko toi ehkä lisävalaistusta yhteen arvoitukselliseen asiaan. Olen nimittäin aika ajoin ihmetellyt sitä mistä kynsilaukkaan tulee metallisen kitkerä maku. Kysehän on tietysti muualla kuin omassa maassa kasvatetusta kynsilaukasta. Selaillessani nettiä törmäsin amerikkalaiseen sivustoon jossa kerrottiin kuinka kiinalaisen kynsilaukan erottaa amerikkalaisesta. Sen voi erottaa pääasoassa siitä miten raapi on käsitelty. Kiinalaisista kynsilaukoista puuttuu kokonaan kantaosa ja juuret. Kiinalaisten raapien kynsiä on ilmeisen mahdotonta saada kasvamaan koska se ei tee oikeita juuria. Toinen tekijä on californialaisten asiantuntijoiden mukaan kiinalaisen kynsilaukan ”BRIX-skaala” eli heikko sokeri-pitoisuus. Laittaessani aikoinaan ensimmäistä kertaa maahan tsekkiläistä Posliinien kasvuryhmään kuuluvaa Dukat-lajiketta tietysti maistoin sitä. Siinä oli todellakin se maku joka on sama jos laitat suuhun tina-foliosta tehdyn pienen pallon. Saman ilmiön voi toki kokea maistaessa muutamaa suomalaista hyvänä pidettyä kynsilaukkaa. Sokerin puute kielii tietenkin jonkin ravinteen puutteesta. Dukat ei enää seuraava syksynä maistunut metalliselta eikä eräs toinenkaan kynsilaukka. Penkkien maannoksessa tulee olla hyvä ravinne-tasapaino ja runsaasti eloperäistä ainesta. Asiasta ei kannata varmaankaan tehdä ongelmaa eikä liian suurta numeroa niin kauan kuin oma kama maistuu hyvältä.

https://www.youtube.com/watch?v=QIkl2gqXFaw

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Kyllä kandee kattaa!

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

ante diem XIV Kalendas Apriles

Niin kandee ja sen kyllä huomasi tänään kun penkit pääsivät ottamaan aurinkoa katteen väliaikaisen poistamisen myötä. Sproutteja löytyi lisää ja varsinainen yllätys oli huomata kuinka eräs Artisokkien kasvuryhmään kuuluva lajike oli jo pitkillä versoilla. Parhaimmat versot olivat nelituumaisia. Tarkempi havainnointi osoitti sen, että nuo sproutit ovat puskeneet esiin ennen joulukuun alkua ja ne ovat jääneet sitten talvehtimaan runsaan heinäsilppu-katteen alle. Talven aikana ulkona oli parhaimmillaan miinus 22 astetta. Katekerroksen paksuus tuon ryhmän 95 kasvin kohdalla on ollut noin 20 senttiä ennen sen lopputalven aikana tapahtunutta tiivistymistä. Eiköhän nuo sproutit ole aprillipäivänä jo vihertymään päin ja vappuna ne ovat sitten 40-senttisiä. Niiden vaihetta ei pidä ihmetellä sillä kynnet olivat jo lähdössä jonkin verran kasvuun lokakuun 23 päivä viimä vuotta kun ne menivät maahan.

Otsikkokuvaan artisokkien paraati ei valitettavasti päässyt eikä siitä nyt julkaista vielä kuvaa. Annetaan vähän vihertää että kehtaa esitellä. Päivän yllätys oli sitten tunniste numero 1 eli Italian Raitapurppura. Hämmästyttävä havainto kun penkkiä vähän kuorittiin liiasta katteesta. Penkkiin laitettiin kyseistä lajiketta 232 kynttä, ja otsikkokuvassa nähdään kuinka yksi on sproutannut. Kyse on siis taksonomisesti ns. aitojen Raitapurppuroiden ryhmän valkeat wrapperit tekevä lajike.

Bloggerin julkaisu-alustan kuvaa voi klikata ja niin pääsee tarkastelemaan tuota todellista avantgardea ja scouttien scouttia lähempää. Se on poranut itsensä läpi jääkerroksen. Sproutti on todellakin tuore eikä talvenruskea. Kynnet laitettiin noin neljän sentin syvyyteen. Todennäköisesti se on sproutannut samana päivänä kuin Sumsikil. Tämä kasvi laitettiin maahan 06.10.2017 aivan ensimmäisenä lajikkeena. Se on voinut tehdä muhkeat juuret loka-marraskuussa ja työntää esiin hammasta, ja nyt se on tullut polttavan säteen lailla jään läpi. Viikon kuluttua sen lajitoverit ovat myös pinnalla. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä. Tämä kaikki on mahdollista jos istutus valmistellaan huolella. Kynnet irroitettiin vasta istutuspäivänä. Viimeinen havainto kynsistä oli joskus marraskuun puolivälissä ja silloin niissä oli puolen tuuman pituiset juuret. Penkin lämpötila oli silloin vielä 4 astetta plussan puolella. Varmastikin se on nyt käyttänyt sen energian mitä sillä on ollut käytössään kynsissä ja tulevien viikkojen aikana mitään roimaa kasvua ei ole luvassa. Kyseinen lajike lähti kasvuun viime vuonna kovin hitaasti ja syykin on mitä suurimmalla varmuudella tiedossa. Kynsiä ei saa irrottaa kannastaan vasta kuin mieluiten istutuspäivänä. Syksyllä 2015 ne odottelivat maahan pääsyä kuukauden verran ja se ei tee hyvää. Tietysti vasta toisena kasvuvuonna ne ovat mukautuneet paikallisiin olosuhteisiin.

Vuoden 2017 ensimmäiset sproutit ovat tietenkin penkkiviljelyn riemuvoitto. Penkkiviljelyyn joka on standardi Pohjois-Amerikassa kuuluu penkkien kattaminen. Vuodet ovat vain erilaisia. Viime vuonna, siis 2015-2016 talvena, maa jäätyi nopeasti ja päälle satoi lunta minkä satoi. Talvena jo nyt on luopumassa vallastaan on satanut ja sulanut monta kertaa ja penkkien päällä katteen alla on jääkerros. Kuten jo aiemminkin on tullut sanottua niin kate mahdollistaa sen, että kynnet voivat tehdä juuret jo ennen lumen tuloa. Juurien kasvu auttaa kynttä selviämään paremmin talvesta. Syksyllä varmistetaan se että lumien sulattua päästään liikkeelle ajoissa. Oikeilla toimilla osaava viljelijä saa ainakin  kolmen viikon etulyöntiaseman niihin jotka eivät halua ottaa opikseen. Näin hyvänä vuonna kasvin fotosynteettinen kapasiteetti on valmis jo toukokuun puolivälissä. Tietysti nyt puhutaan eteläisimmän Suomen oloista. Mutta siitä voi olla varma, että sopivaa lajiketta eli vaikkapa Siperialaista voi kasvattaa Napapiirin pohjoispuolellakin jos konstit on hallussa. Alaskassakin homma luontuu Fairbanksin korkeudella ja pohjoisemmassakin. Fairbanks ja Oulu ovat samalla korkeudella. Kokemuksista joita olen saanut muista kasveista ja karttaan katsomalla voin sanoa että olen vakuuttunut siitä että Inarinjärven rantamilla voisi kasvattaa Siperialaista hyvällä menestyksellä, ja 60-grammaiset raapit ovat ihan mahdollisia. Eikä kynsilaukan kasvatus ole mahdotonta kveenien rannoillakaan. Mutta kaiken aa ja oo on oikeat toimenpiteet syksyllä ja hyvä kattaus. Alaskassa kynnet laitetaan neljän tuuman syvyyteen ja muhevaan maahan. Seuraavassa mainio artikkeli Alaskan kynsilaukan viljelystä:

http://www.newsminer.com/features/sundays/alaska_grown/alaska-garlic-is-a-new-trend-but-is-it-worth/article_9262c554-361b-11e4-a973-0017a43b2370.html

Ja tähän sopii Tapio Rautavaaran tulkinta Weiapnootista:

https://www.youtube.com/watch?v=grlOGO8H4Oc

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Sumsikil—Oi sinä ensimmäinen. Sprouttaus on alkanut!

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

ante diem XVI Kalendas Apriles

Aikakirjoihin Sumsikilin kohdalla kirjataan kuitenkin ”16 sulamakuuta MMXVII.” Kyse on siis turbaanien kasvuryhmään kuuluvasta lajikkeesta. Arvioni jonka esitin jo muutama kuukausi sitten heitti kolmella päivällä heikompaan suuntaan. Viesti on kiirinyt ympäri maailman Instagramin kautta. Jahka amerikkalaiset nousevat ylös näillä hetkillä niin sieltäkin kiirii noteerauksia. Viesti lähti tässä muodossa:

Throught the ground still frozen Sumsikil rise! First sprouts at Indy's farm at 60°36"28.5"N. Turbans!!!

Saavatpa amerikkalaiset kaveritkin tietää että kyllä luontoemo antaa meille tundra-apinoillekin siunaustaan!

Kuviakin on jo laitettu monien eri viestimen kautta. Twitterin kanssa en ole päässyt sinuiksi, tai sitten on puhtaasti kyse siitä että kynsilaukka ei ole IN. Twitter on ennen kaikkea, ehkä paljolti ja viime kädessä huomionkipeiden ihmisten paikka paisutella egoaan. Viimesimpänä tulee tämä avaus. Bloggaus on hidasta. Nyt kun tätä kirjoitellaan niin päivän merkkitapahtuma on noteerattu muun muassa seuraavan kommentin kera:

”Ei ole toista viljelykasvia, joka valkosipulin voittaisi monipuolisuudessa. Kasvaa tundralta - päiväntasaajalle ja mikä parasta on kulinaristien herkkua.”

Tähän oli vastattava seuraavasti:

”Ei ole eikä tule! Kukapa tietää vaikka kynsilaukka olisi jopa tämän kurjan ja pienen kiviplaneetan lahja koko maailmakaikkeudelle!”

Sprouttaus on siis totta ja se tapahtui kirjastopenkin ensimmäisellä rivillä: 1-16-8. Maahan meni 27.10.2016 kahdeksan isoa pyöreää sinkkua. Suurin oli lähes pingis-pallon kokoinen. Jälleen saamme osoituksen siitä että pyöreässä sinkussa on eniten kasvuvoimaa. Ja sitten tietysti turbaanien kasvuryhmä se kaikkein aikaisin kuten tullut sanottua jo niin monta kertaa aiemminkin. Sprouttaus on mitä ilmeisimmin tapahtunut eilen joskus puolenpäivän jälkeen ja kasvuvoimasta kertoo se miten lohikäärmeen hammas on vuorokaudessa venähtänyt puolentoista tuuman mittaan. Nyt jäädään sitten odottelemaan milloin on niiden muiden sadan ja viiden aika sproutata, ja mikä on mahdollisesti viimeinen sprouttaaja? Se onkin sitten jo varsin visainen arvattava. Valistumaton arvaus on 33-48-8 eli Hopeakuorien kasvuryhmä ”Japo" tai 42-96-4 eli Kreoli-ryhmän ”Burgundy.”

Suurta päivää oli juhlistettava asianmukaisella tavalla. Oikea tapa olisi tietysti avata puolikas pullo aitoa shamppanjaa, koettaen saada korkki lentämään maagiset sata jalkaa ja suikuttaen kolme-neljäsosaa pullosta penkkien päälle ja sitten kasvattajan osuus pullon suusta sinne minne se kuuluukin. Aitoa ranskalaista ei ollut saatavilla ja niinpä asian ajoi puolikas pullo katalonialaista Cavaa. On myös aika päästää meissä jokaisessa asuva pieni sisäinen Otso Kirjosiipi (Käy tässä Väinö Nuortevaa koskevassa linkissä. ) valloilleen ja katsoa monennenko säkeen jälkeen runoratsu apulantaa haukkaa:

Oi Sumsikil, sä ensimmäinen, 
aina käyt vain eellä narsissein,
ja leskenlehti rinnallasi orpo on,
uhalla takatalven meille ilon luot,
se viisaus on monen sukupolven,
ei vertaistasi toista pikakiitäjää,
ei voita sua arktinenkaan jää,

Kummallista! Ei leikkaa polla apulantaa eli seitsemän jaetta ihan vaivatta!!! Mitään Nobel-tason runoutta tuo ei ole, mutta jokamiehen oikeudella tehtyä eniwei! Nyt on aika soittaa Kielon jäähyväiset pienen takatalven uhallakin ja itse Harmony Systerssien voimalla:

https://www.youtube.com/watch?v=2DcD62a66Vs&list=RD2DcD62a66Vs

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Maan, taivaan ja jään merkkejä.

 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Idibus Martiis anno MMXVII

Kolmastosita kuluvaa piti sprouttaaman, mutta sitä ei ole vielä havaittu. Vanhan Suomen horisontissa oli aurinkoinen päivä ja viimeisetkin lumet kiehahtivat pois. Jäljellä on toki vielä jäistä pintaa esimerkiksi kynsilaukkapenkkien väleissä. Silputusta heinästä tehty kate on luonut penkkeihin jäisen pinnan. Penkkien sisässä kuitenkin tapahtuu ja sprouttaus on tosiasia muutaman päivän päästä. Ja sprouttaukseksi tässä kutsutaan siis sitä kun lohikäärmeenhammas tulee penkistä esiin. Huomio kiinnittyy tässä vaiheessa tietenkin erääseen turbaaniin eli Sumsikil-nimiseen lajikkeeseen. Tietysti kaikki lajikkeet ansaitsevat tasapuolisen kohtelun ja havainnoinnin. Mutta turbaanit ovat kuitenkin kaikista aikaisimpia lajikkeita ja otsikkokuvan penkki on suorastaan paalupaikalla. On kynsilaukkavuoden sulamakuu. Vaikka nyt sprouttaisikin niin kyse on vielä vain näiden airue-lajikkeiden sprouttauksesta. Kerrataan tästä mikä se kynsilaukka-vuosi olikaan:

http://derealliisativi.blogspot.fi/2017/02/helmikuussa-ikuista-tulta-ja.html

Kynsilaukkavuoden kuukausia ja niiden nimiä on tullut tietenkin arvioitua uudelleen ja ehkäpä parempi nimi syyskuulle onkin yksinkertaisesti ”kamakuu,” eli kuukausi jolloin kama on kypsää ja valmista myyntiin. Tänään on myös Mars-kuun idus jo roomalaisittain ajatellaan. Päivä on jo varsin pitkä ja auringon kehrä käy korkeammalle joka päivä. Napaseuduilla tapahtuu ja pohjoisessa napajäätikön laajuus on tällä hetkellä miljoona neliökilometriä pienempi kuin mitä se oli viisi vuotta sitten. Laajuus ei tietenkään kerro kaikkea koska jää on myös ohuempaa kuin koskaan aiemmin.

Kaikkinensa tänään on jo kulunut 2061 vuotta kun roomalaiset aristokraatit päästivät kuvaannollisesti ilmat pihalle Julius Caesarista. Talven mittaan piti tehdä pari käännöstä Plinius vanhemman teksteistä teoksesta Naturalis historia jotka käsittelivät kynsilaukkaa. Elämässä vaan on niin paljon josta voidaan vain sanoa ”Arjen hautaamaa,” joten ehkä sitten ensi talvena aikaisintaan ensi talvena juurikuun päätyttyä.

Nyt ei voi tehdä muuta kuin odottaa ja aina ei ole tarpeen kirjoittaa niin kovin vuolaasti. Ja ainahan voi suositella jotain vanhemppa bloggausta luettavaksi. Sellainen on näinä päivinä tietenkin tämä, roomalaisia kun ollaan:

http://derealliisativi.blogspot.fi/2016/04/aina-ajankohtanen-vergiliuksen-georgica.html

Vielä emme soita Kielon jäähyväisiä sprouttauksen kunniaksi, mutta odottavalle tämä kappale on mitä suurinta lääkettä:

https://www.youtube.com/watch?v=j226UkZ-oZI&list=RDj226UkZ-oZI

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Matalapainetta odotellen ja muistoja Peipsijärveltä!

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

ante diem III Nonas Martias

Aivan! Nimittäin lämpimän ilman aallon pitäisi saapuman lähipäinä. Nyt on aika katsella Euroopan sääkarttoja pohjoisen napa-alueen jääkartan sijaan. Viljelmällä penkkien päällä on vähän jäistä. Silputusta heinästä tehty kate on varmasti tätä auttanut. Mutta muutama lämmin päivä ja kaikki on toisin. Penkin sisällä kynnet ovat heräämään päin ja varmastikin turbaanien osastolla nostetaan valmiuksia jokainen tasatunti. Vaikka penkin pinta katteen alla on routainen niin maassa olevan kynnen ympärillä syntyy lämmintä liikettä. Kynnet ryhtyvät kommunikoimaan keskenään ja siitä ne saavat lisää energiaa. Tunti tunnilta niiden tietoisuus kasvaa ja lopulta mikään ei voi enää pysäyttää niitä. Nouseva sproutti voi polttaa reiän routaiseen kanteen. Että sprouttaus olisi totta 13 päivä kuluvaa kuuta ei ole mahdotonta. Ja sprouttaukseksi tässä katsotaan sitä että penkin pinnalla näkyy lohikäärmeen hammas.

Illan mittaan tuli mieleen elokuinen retki Peipsijärvelle ja Ülenurmen kynsilaukka-festivaaleille viimä vuonna. Nyt kun ei ole enää omaa satoa kynsilaukkaa syötäväksi niin tuli mieleen että onhan vielä jäljellä mainiota Peipsijärven sipulia ja punasipulia. Ja eikun valmistamaan ilta-atriaa. Tavara on erinomaisessa kunnossa ja säilynee vielä toukokuulle. Mielessä käy jopa se, että josko laittaisi muutaman sipulin ja yhden punasipulin maahan ja tuottaisi istukassipuleita. Muutaman muoden se toki vaatii. Ensin pitää kasvattaa kukinto ja sitten istuttaa ensi vuonna pikkuiset itusilmut maahan joista tulee pieniä. Ne voi sitten laittaa maahan vuonna 2019!!! Että joo… Ehkä parasta jättää silleen koska sipulikärpäset vaanivat aina ja tuollaisia herkullisuuksia ei oiken viitsi uhrisipuleiksikaan laittaa. Mutta ans kattoo!

Peipsi-järven sipulit ovat ikivanhaa maatiaskantaa. Tavallisessa sipulissa on värivaihteluja. Kuoritun sipulin pinnassa on jonkin verran lilaa hohdetta. Jotkin sipulit ovat jopa selkeän lilaisia olematta punasipuleita. Otsikkokuva kertoo kaiken. maku on talven mittaan pysynyt yhtä herkullisena kuin mitä se oli elokuulla. Elokuusta on jo 6 kuukautta aikaa. Peipsijärven venäläisten sipulit on kuivattu lämpimässä elokuisessa ilmanalassa ja sen kyllä huomaa.

Venäläiskylien sipulit ovat taattua käsityötä ja sellaista on vaikea jäljitellä. Kynsilaukan ystävän ei kannata lähteä noille vanhoille kylille asian itsensä eli kynsilaukan takia. Mutta mistään et saa yhtä hyvää tavallista sipulia yhtä huokeaan hintaan. Niille ihmisille jos keille kannatta kantaa muutama ylimääräinen kymppi jos niin on tehdäkseen. Auringon kehrä käy päivä päivältä korkeampaan ja uusi kausi lähestyy. Valmiuksia voi parantaa vaikkapa pienellä De Re Allii Sativi-elokuvalla.

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.