Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.
Kovasti odotettu päivä koitti aurinkoisena Tartossa 20 elokuuta MMXVI-vuonna. Liput liehuivat Saloissa sillä oliha Viron uuden itsenäisyysjulistuksen muistopäivä. Tuli mieleen mitä tapahtui neljännesvuosisata sitten kun matkasin hajoamaisillaan olevaan Neuvostoliittoon kaappauksen jo ollessa luhistumaisillaan 21 elokuuta MCMXCI-vuonna. Ämmät, ceet, äksät, veet ja iit ovat kovasti vilisseet sen jälkeen roomalaisittain kirjoitetuissa vuosiluvuissa. Mutta yksi on toki joka pysyy ja se on kynsilaukka. Mutta nähtiinkö Ülenurmella kasvin monimuotoisuutta?
Puitteiltaan paikka varmasti etsii vertaistaan missä tahansa. Ülenurmella sijaitsee Viron maatalousmuseo, ja rakennusten lomaan monelle raitille saa vallan idylliset, niin idylliset markkinat. Kun asiaa lopulta tarkasteli niin päärooliin todellakin nousi kynsilaukka, mutta paikalla ei totisesti tarvinnut olla nälissään eikä myöskään janoissaan. Lapsille oli tekemistä ja naisille oli oma osastonsa joka tosin tällä kertaa jäi katsastamatta. Museon alueella toimii mainio konsertti-käyttöön soveltuva amfiteatteri. Jos ilmat vain suosivat mitä tahansa paikalla järjestettävää niin parempaa paikkaa et löydä mistään. Toki yhtä hyviä puitteita löytyy varmasti joka maasta ja valtakunnasta.
Mutta nähtiinkö juhlapäivänä kynsilaukan monimuotoisuutta? Jos tarkkoja ollaan niin eipä juuri? Kynsilaukkanäyttelykin oli varsin vaatimaton. Taatusti maasta löytyy enemmän kasvatettavia muunnoksia kuin viitisentoista. Myynnistä löytyi tietenkin Punaista venäläistä, Zieimai-posliinia, yhtä tunnistamatonta raitapurppuraa ja muutamaa artisokkaa. Uusi tuttavuus oli ukrainalainen Lubasha-niminen Rocambole joka suorastaan uhkuu kasvuvoimaa. Sitä myyvä etelä-virolainen viljelijä oli varustautunut hyvin matkallensa ja hän saikin olla täydentämässä laarejaan solkenaan.
Markkinoiden ”paalupaikalla” ollut Ziemai-posliinia myyvä viljelijä näytti tekevän myös hyvää tulosta. Häneltä lähti mukaan päivän suurimman humuun jo ollessa hälvenemään päin kahdeksan kilon säkki tuota meilläkin suosioon nousevaa valkoista kultaa. Säkistä riittää maahan laitettavaksi 780 kynttä ja muutama kilo jää ylikin muille annettavaksi.
Ihminen ei elä pelkästä elämyksestä eikä hyvistä ilmoistakaan. Nälän tunnetta ei kauan odotettuna juhlapäivänä helposti tunne, mutta koko ajan pohottava aurinko vaatii veronsa. Kurkkua kuivaa ja on aika tukia mitä virolainen kynsilaukkaolut oikein on. Kovin yksinkertainenhan se on valmistus-tavaltaan. Yksinkertaisimmillaan siihen tarvitaan vain vaaleaa perus-lageria ja hunajan ja puristetun kynsilaukan seosta. Seos lusikoidaan lasiin kaadettuuun olueseen ja se liukenee varsin nopeasti ainakin lämpimällä ilmalla. Kotioloissa keraaminen kannu sopii sekoittamiseen oikein hyvin. Tietysti tumma olut antaa täyteläisemmän vaikutelman. Lienee parasta pysyä ihan tavallisissa halvoissa lagereissa. Asia on vähän sama jouluglögin suhteen. Sitäkään ei kannata missään tapauksessa valmistaa Chateau Latourista tai Lafittesta. Raja kulkee tässä tapauksessa kovin matalalla ja jo sellainenkin herraskainen liemi kuten Samuel Adamsin Boston lager on jo melkein Latouriin tai Lafitteen verratavaa juomaa avoimella asteikolla. Kauppa kävi ja kassalipas näytti täyttyvän kolikoista vinhaan vauhtiin. Puoli litraa kynsilaukka-olutta maksoi kolme euroa. Hintataso oli siis alle puolet siitä mitä se on Suomessa.
Mitäpä kaikkea muuta juhlakentiltä löytyikään ja millaista markkinoilla muuten oli? Varmasti kaikilla oli mukavaa ja jokainen toivoi että muutkin olisivat saaneet olla mukana. Markkinoiden keskus oli ilman muuta yläpihan amfi-teatteri sillä siellä aisti rentoa elämäniloa. Musiikki tuo tällaisiin tapahtumiin aina eloa, se on aivan ehdoton asia. Yksi asia mitä Ülenurmella ei näkynyt oli lakritsi-, ja karkkikauppiaat. Toki kynsilaukkanekkuja oli kaupan mutta siihenpä se sitten jäikin. Suklaatakin löytyi, mutta kysnilaukkasuklaasta on todettava että sen oli maultaan varsin valju. Karkki-, ja lakritsikauppiaiden sijaan paikalta löytyi hunajatuottajia, juustomestareita maukkaine tuotteineen ja paljon muuta pientä ja hyvää syötävää tarjoavia myyntiinasettajia. Kilo tuoretta ja juoksevaa hunajaa irtosi seitsemällä eurolla. Kahden kilon juustosta maksoi mielellään juustomestarille 24 euroa. Kun se nyt on kypsynyt parisen viikkoa ja ensimmäinen pala juuri eilen illalla maisteltu eivät nuo 24 euroa tunnu kovinkaan suurelta satsaukselta. Maku on jopa reilusti sveitsiläiseen Apfenzelleriin vivahtava.
Kotomatka alkoi suorastaan suuren täyttymyksen tunteen vallassa. Paikalle pääsee tulevina vuosina uudelleen. Ülenurmelta on kahden tunnin ajomatka Tallinaan ja silmä lepää maalaismaisemassa. Tuossa maisemassa näkee useasti isoja hylättyjä maatilakeskuksia. Sellaiseen tutustumiseen ei nyt ollut aikaa, mutta aivan varmasti siellä olisi vielä voinut aistia vahvana reaali-sosialismin huurun, ja Neuvostoliitolle ominaisen hieman palaneen ja karvaan tuoksun ja tietenkin leudon osuustoiminnallisen väreen. Tuota elämystä voi lähteä metsästämään tulevina vuosina sillä mihinkäpäs häviäisivät nuo vanhojen kolhoosien ja sovhoosien hylätyt rakennukset.
Matka oli onnistunut. Joitakin kontakteja luotiin ja mikä nyt on mielessä on ilman muuta johdetun matkan järjestäminen kynsilaukka-aatteen merkeissä Ülenurmelle jo mahdollisesti ensi vuonna. ”Kannattavuusraja” on hieman alle kaksikymmentä henkeä. Tuohon hintaa saisi sisällytettyä laivaliput ja menomatkan yöpymisineen, bussikyydin ja yhden yöpymisen tartolaisessa hotellissa. Matkaa lähdettäisiin torstai-iltana. Perjantaina ohjelmassa olisi vierailu Peipsi-äären sipulitiellä aikaisin aamupäivällä. Sitten voisi matkata jollekin kynsilaukkaa tuottavalle tilalle ja majoittumaan pääsisi iltakuuden tietämillä. Ja lauantai olisi tietenkin pyhitetty festivaaleille. Helsingissä oltaisiin sitten jo kello yhdesän Suomen aikaa. Tuon kaiken saisi mahdutettua hieman alle kahdensadan euron peruspakettiin. Se on ainakin varmaa, että sipulitien kauas menneisyyteen pysähtynyt tunnelma ja Ülenurmen juhlakentän riemukas muisto vievät eteenpäin kun talvi on saanut meidän pohjoisemman maamme ja on matalan auringon aika. Kahden kilon juustokiekko on silloin varmasti jo syöty mutta Peipsi-äären tavallista sipuli on vielä kilokaupalla popsittavaksi. Uudet tulokkaat Lubasha, mystinen raitapurppura ja posliinit odottelevat penkeissään kevään tuloa ja sproutti-kuuta. Yksi asia on kuitenkin varma. Ülenurmi kutsuu myös MMXVII-vuonna.
Ja tähän loppuun tietenkin aito De Re Allii Sativi-elokuva:
Mukavasti kirjoitettu matkakertomus. Mainitsit kynsilaukka Ziemiaista sitä on minulla kasvamassa aloitettuna ohranjyvän kokoisesta itusilmusta. Nyt kolmas kesä ja sipulit alkavat olla sitä mitä niiden pitää ollakin. Tosin kokovaihtelu on todella suurta. Laitan fb sivulle kuvaa Ziemiaista omalle seinälle sekä Oulun hyötykasviyhdistyksen seinälle.
VastaaPoistaposliinien kanssa taitaa mennä aikaa vähän enemmän kin muiden kanssa jos itusilmuista aloitetaan. mnulla on nyt kuppikaupalla ornakin ja dukatin itusilmuja, molemmat ovat posliineja. on siinä ero rocambolen ituslimuihin. ne kun ovat parhaimmillaan halkaisijaltaan sentin luokkaa. oulun hyötykasviyhdistys on vähän mysteeeri. ei löydy linkkiä facesta.
VastaaPoista