23. toukokuuta 2022

Monimuotoisuus ja kirjastopenkki 2.0.


Olemme kirjoittaneet asian tiimoilta aiemminkin. Ajatuksin hiipivät jo tulevat  sadonkorjuupäivät polttavan auringon alla heinä-elokuulla. Monta lajiketta nousee maasta ja joutuu nipuksi ja orsille. Taas voivat pienet uurastajaa samaistua illalla auringon uuvuttamiksi pieniksi neuvostokansalaisiksi. On tullut todellaakin tehtyä töitä isänmaan ja aatteen hyväksi. Lohtua toi kannullinen kolhoosin kellarista varastettua raikasta valkoviiniä. Eikä se mitään haittaa jos se on jopa maderisoitunutta. Aikaa sadonkorjuuseen on ja aatetta  jälleen edistettävä kommunikea-tyylisellä kirjoituksella vaikka epäilyksen aalto kalvaa mieliä. Alexandra-Suomi on kovaa maaperää ja asiat etenevät kovin hitaasti jos ollenkaan. Pyhää sotaa ei ole vielä voitettu.

Kynsilaukka on hyvin monimuotoinen kasvi, ja se voidaan jakaa ainakin lähes kahteenkymmeneen suurempaan, vähintään 5 lajiketta sisältävään kasvuryhmään, joista voidaan käyttää ihan perustellusti nimitystä ”haploryhmä.” Näiden lisäksi on lukuisia mihinkään kasvuryhmään kuulumattomia lajikkeita.


Suomessa on lukuisia harrastajia joiden valikoimiin kuuluu 15 lajikettta tai enemmänkin. De Re Allii Sativin kokoelmaan kuuluu tällä hetkellä 120 eri lajiketta ja yli 140 tunnistetta. Mutta asiaan! Kirjastopenkki voidaan määritellä seuraavalla tavalla:


Kirjasto, kirjastopenkki. Kirjastolla tarkoitetaan kokoelmaa tai valikoimaa kynsilaukan eri lajikkeita ja kasvuryhmiä jotka kasvattajat ja harrastajat voivat järjestää havainnointia, tarkkailua tai installaatioita varten. Ilmaisua on englannin kielellä käyttänyt Ted Jordan Meredith kokonaisvaltaisessa kynsilaukkaa käsittelevässä kirjassaan ”The Complete Book of Garlic.”


Sitten voimmekin kysyä, mitkä ovat niitä lajikkeita, joita monimuotoisuudesta kiinnostunut harrastaja voisi kokoelmiinsa hankkia ja miksi? Keräillähän ei aina kannata pelkän keräilyn vuoksi. Suomi on pitkä maa ja pohjoisessa, ja Salpausselkä muodostaa tietyn rajan. Kreolit ja eteläiset turbaanit eivät välttämättä menesty kuin suotuisimman kasvun alueilla, vaikka ilmasto onkin lämpenemään päin. Kuuma kesä 2021 ei tuottanut kovin suuria kreoleja edes yhdellä Vanhan Suomen parhaista kasvupaikoista. Seuraavassa valikoima joka on kokeilemisen arvoinen. Pitää kuitenkin muistuttaa että kyseessä on vain yksi suositus, mutta se perustuu ympäri maata tehtyihin kasvatuskokeiluihin.


Rocambolet eli Rokaleet: Iso venäläinen, Punainen venäläinen, Kolkjan punainen, Red Estik, Saksan punainen ja Spanish Roja.


Marmoripurppurat eli Marmoriinit: Ns. Siperialaiset marmoripurppura,  Havran/Petrovski/Hummuli ja Sinij Tsvetok.


Lasipurppurat eli Lasikkaat: Early Purple, Siberian Glazer ja Red Rezan.


Posliinit: Barettas Sunshine, Georgian Chrystal, Armenialainen ja Ornak.


Raitapurppurat eli raitiset: Kolkjan purppura, Lata ja Shvelisi.


Turbaanit: Cielavas, Dushanbe ja Tourbillon du Nord.


Artisokat eli Artiset: Vessalico, Therador/Anton ja Stephan.


Outokaiset eli mihinkään päätyyppiin kuulumattomat: Bjetin, Vrag ja Marino.


Alexandraa ei listalta löydy, koska se ei ole mikään lajike. Kyseisen nimikkeen alla myydään ainakin kolmen eri kasvuryhmän kahdeksaa eri lajiketta ja nyt näyttää siltä, että joukkoon on lorahtanut yhdeksäskin eli Rokaleiden ryhmän Ljubasha. 


Iso venäläinen on lajike, joka tuottaa paljon grammoja ja kiloja ja on aina hyvin kasvuvarma. Punainen venäläinen on monessa suhteessa hyvin kilpailukykyinen vaihtoehto. Spanish Roja on vaativa kasvatettava, mutta se palkitsee kärsivällisen kasvattajan.


Siperialaiset marmoripurppurat ovat kaikista kasvuvarmin lajikejoukko. Havran on kynsilaukkamaailman velho ja ansaitsee paikkansa jokaisen harrastajan kirjastopenkissä.


Early Purple on hyvin aikainen tuleentuja ja maultaan lauhkeampi kuin suuret kovavartiset. Red Rezanin kantoja löytyy Suomesta useita. Lasipurppurat tuleentuvat aikaisin ja ovat kypsää tavaraa heti kuivatuksen jälkeen. 


Barettas Sunshine näyttää olevan parhaiten meillä kasvava Posliini ja Georgian Chrystal viihtyy ainakin Vanhassa Suomessa.


Turbaanit ovat arvoituksellisia, mutta lajike jota kannattaa kokeilla on Cielavas.


Artisokkia on saatavilla monia kantoja, mutta ulkomailla tuotettu lisäysmateriaali ei ole se kaikkein suotavin istutettava. Suomeen kotoutettu Vessalico on monellakin tavalla ylivoimainen lajike, eikä se juuri tuota varsi-klooneja jos kyseessä on puhdistettu kanta.


Kreoleista paras kotoutuja on ollut ilman muuta Rosso di Sulmona, tosin sen kotouttaminen onkin vienyt viisi vuotta.


Bjetin on kynsilaukkamaailman Top5-kamaa. Marinoa liikkuu Suomessa ainakin kahta kantaa ja se mistä De Re Allii Sativi puhuu on ns. Sandbergin kanta. Lajike on muuttanut kasvutapaansa varsin radikaalisti.


Lopuksi vielä eräs mielipide siitä, mikä on kynsilaukkamaailman TOP5 kun otetaan puheeksi varmasti ainakin jossain päin Suomea hyvin kasvavat lajikkeet:

1 Karpaatialainen. Rasvainen mutta korkeat oktaanit. Makea ja tulinen. Ainutlaatuinen rakenne. Todellinen hienohelma ja pitää kasvattaa muista erillään. Rocambole-ryhmän prinsessa. Mitähän Archie Bunker sanoisi tästä polakista?

2 Bjetin. Tsekit eivät edes tajua mikä aarre heillä on!

3 Havran. Tsekit ovat onnekkaita tämänkin suhteen.

4 Marino. Tästä kaverista puhutaan vielä. Marinon lähisukulaiset, Vrag ja ”Kroatia 10” tulevat aikanaan herättämään myös paljon huomiota.

5 Vessalico. Artinenkin voi yltää huipulle.

Runner-up: Rosso di Sulmona. Vaatii kyllä huolellisen ja hitaan kuivatuksen. Italiassa kasvatettu on aivan eri asia.

1 kommentti:

Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Pysythän asiassa ja vain asiassa. Henkilöihin käyviä keskusteluja ei hyväksytä! Kommentit tarkastetaan ja hyväksytään viimeistään 8 tunnin viiveellä.