Kolme kuukautta Ron L. Engelandin seurassa — oikeat kynsilaukkatanssiaiset!

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

Ei ole mikään konsti lukea englannin kielellä kirjoitettua kaksisataa-sivuista kirjaa kuudessa tunnissa. Eri asia onkin sitten se, miten paljon tuosta kaikesta muistat vielä puolen vuoden jälkeen. Jos haluaa matkata elämyksen tasolla eikä pidä kiirettä niin antoisampaa on sitten mennä syvälle jonkin kirjan maisemaan. Pian sitten huomaatkin katsovasi vierestä mitä käsissäsi olevassa kuvauksessa oikein tapahtuu. Joka tapauksessa nyt voi todeta sen, että Ron L. Engelandin kynsilaukan kasvattamisen alaan kuuluva klassikko ”Growing Great Garlic” vuodelta 1991 on sitten luettu vuoden 1995 lisäosineen. Missä TJM:n kokonaisvaltainen kynsilaukka-kirja on yleisesistys Allium Sativum-nimisestä kasvista, niin Engelandin kirja on viljelijän opas, tai sanotaanko hienostuneemmin myötätuntoa ja rohkaisua jakava matkaopas.

Vuosi 1991 oli ns. lyhyen vuosisadan viimeinen vuosi. Vuotta 1992 voidaan pitää vuoteen 1492 verrattavana vuonna. 1492 löydettiin Uusi maailma, Amerikka ja vuosi 1992 oli vuosi jolloin tiedon valtatiet avautuivat kaikille, siis Internet alkoi toden teolla yleistyä. Kyseessä on siis suuri ihmiskunnan historian murroskohta. Juuri tähän murroskauteen ajoituu Engelandin kirjan julkaiseminen.

Yhtä miestä ei saisi toki nostaa muiden yläpuolelle, eikä se toki ole tarkoituskaan. Aivan yhtä lailla suuri amerikkalainen kynsilaukka-kirjailija Chester Aaron ansaitsee tulla huomioiduksi. Hän on aivan samalla tavalla kynsilaukka-asian apostoli kuin Engelandkin. Aaron, mies jonka elämään mahtuu todella paljon, on kirjoittanut valtavan määrän tekstiä jota voitaisiin kuvailla ”mytologisemmaksi lähestymistavaksi” kynsilaukkaan. Aaronin ansio on myös valkosipulin gastronomisissa ulottuvuuksissa. Mutta Engelandin ansio on siinä, että hän on antanut inspiraation niin monelle viljelijälle, niin pienelle, keskisuurelle kuin isommallekin.

Vuosi 1991 on varsin kaukainen asia, ja siitä on jo todellakin 25 vuotta aikaa kun Engeland julkaisi kirjan joka tuli muuttamaan koko kynsilaukkaa viljelevän maailman. Pitää vain ihmetellä sitä miksi kyseisen miehen kyseinen kirja ei ole aiemmin rantautunut meille. En väitä, että allekirjoittanut olisi ensimmäinen henkilö joka tämän klassikon Suomessa on lukenut, mutta en tiedä että kukaan olisi aiemmin kirjoittanut siitä edes sitä halaistua sanaa. Kynsilaukka-asia olisi varmasti paljon pitemmällä jos joku olisi tuoreeltaan saanut kirjan käsiinsä vaikkapa jo vuonna 1995 kun supplementti-osa julkaistiin. Ehkä kynsilaukan kasvuryhmistäkin puhuttaisiin täällä asiantuntevaan sävyyn jo laajemmaltikin. Engelandin vertaaminen perinnöllisyystieteen isään Mendeliin voi kuullostaa edelleenkin mahtipontiselta noin yleensä ottae, mutta sitä se ei välttämättä ole kynsilaukan ystäville.

Tässä ei nyt ole tarkoitus laatia mitään lyhennelmää eikä tiivistelmää Engelandin klassikosta. Mihin voi pyrkiä on vaikutelmien kuvaileminen ja tietysti lukemis-kehoitteen antaminen kaikille kynnelle kykeneville ja kielitaitoisille. Hetkinen… Mitähän tuli juuri äsken sanottua? ”Kynnelle kykeneville?” Eipä tuotakaan ole tullut ennen ajateltua. Kynnellehän kykenevät kaikki joilla ei ole ennakkoluuloja. Ron L. Engeland oli erinomaisen hyvin kynnelle kykenevä mies, niin teoriassa kuin käytännössäkin.

”Pelto on paras opettajasi” toteaa Engeland jo aivan teoksensa alussa. Sitä se todellakin on, mutta vielä suurempi ilo on jos voit kulkea pelloilla hyvän opettajan kanssa. Kirjojen lukemisen taito on myös siinä, että pääset sen maailmaan sisältä päin. Vähä vähältä katsot sitä maisemaa jossa kirja elää. Näet kaukaisen maan värisävyt, tunnet eri vuodenaikojen tuoksut; valkoinen paperi ja painomuste alkaa elää. Ja kun nykyajan lukijalla on vielä käytettävissään internet josta pääset katselemaan vaikka Filareen tilaa satelliittikuvasta niin puitteista mikään ei ole kiinni.

Yksi kirjan inspiroivimmista kuvauksista on se kun Engeland kertoo tutkimuksistaan sen parissa milloin ja miten kovavartisesta kynsilaukasta pitää leikata kukintovarsi. Filareella oli viljelty omenia ja muutakin jo ennen Engelandin aikaa. Kynsilaukka kasvoi marginaalista tilan päätuotteeksi kun tultiin 1980-luvun loppuun. Seutukunnalla oli vaikuttanut jo 1970-luvulta lähtien pastori Donaldson, suuri kynsilaukkamies, jolle Engelandikin antaa suuren tunnustuksen. Mutta vielä 1980-luvun puolivälissä kasvi piti itsepintaisesti salaisuutensa. Kymmenen ensimmäisen vuoden aikana ei edistytty asian suhteen juuri millään tavalla. Vierailu salaperäisen kiinalaisen kasvattajan luoksekaan ei tuonut mitään tolkkua asiaan.

Sato korjattiin miten sattui, jotkut leikkasivat kukintovarret pois, jotkut eivät leikanneet. Eräänä syksynä sato alkoi pilaantua kaikilla tiloilla varsin nopeasti, siis Filareessa ja piirikunnassa muutenkin. Kyse oli Rocambole-kasvuryhmään kuuluneesta Spanish Rojasta. Engelankin joutui kompostoimaan valtaisan määrän tuota talvivalkosipulin aateliin kuuluvaa muunnosta. Seuraavana vuonna Filareella tehtiin koe ja sen penkin kasvien raapit joista ei oltu poistettu kukintovartta säilyivät kovina jopa helmikuulle saakka. Raapin koossa tosin hävittiin. Lopulta muutaman vuoden kokeilujen jälkeen löytyi sitten sopiva kompromissi; kun kukintovarsi poistetaan 8-10 päivää ennen sadonkorjuuta saadaan varsin pitkä säilyvyys ja raapin kokokin on varsin hyvä. Pitkällä säilyvyydellä tarkoitetaan tässä joulukuuta ja raapin koolla jotain 80-grammaista. Pitää muistaa että Filaree on aika tavalla etelämpänä kuin eteläisimmätkin osat Suomesta joten satokin valmistuu kolmisen viikkoa aikaisemmin. Heinäkuusta on aikaa jouluun noin viisi kuukautta.

Ilmeisesti ennen tuon yhden vuoden koettelemusta sadon lähes täydellisen tuhoutumisen myötä Filareellakin leikattiin kukintovarret pois miten sattui. Nimittäin Engeland kuvaa seuraavaa vuotta jolloin isolla peltoalalla jossa kasvoi Spanish Rojaa tapahtui jotain järisyttävää. Spanish Roja kuuluu siis Rocamboleihin ja niille on ominaista se että kukintovarsi tekee jopa kolminkertaisen kiehkuran. Siellä Engeland oli yksi pellolla kun kukintovarret lähtivät mykistävään suoristautumis-tanssiinsa. Koko pelto oli elänyt ja miehen selkäpiitä oli tuo näky oli karminut. Yhtäkkiä huomasin seisovani Engelandin kanssa pellolla, ja tunsin kuinka kummalliset väreet kulkivat itsenikin lävitse. Kyseessä oli mitä ilmeisimmin tuhansien  kasvien ala.

Engelandin kokemus on varmasti kokemisen arvoinen. Täysikuu sattuu suomalaisen Rocambole-viljelyn kannalta otolliseen aikaan vuonna 2018 jos mielii mennä ”oikeisiin kynsilaukka-tanssiaisiin.” Vuonna 2018 heinäkuun täysikuu 27.07. voi olla hyvä aika saada tuo kokemus. Nimittäin lämpimässä ja jo hämäräisessä heinäkuisessa suomalaisessa illassa vaikutelma voi olla paras, ainakin näin on varmasti suomalaisille. Jos on keskivertoa parempi kesä eli toukokuu ja alkukesä ovat olleet varsin lämpimiä, niin tuosta päivästä on kymmenkunta päivää sadonkorjuuseen, ja varret on leikattava heti niiden tanssin jälkeen.

Mutta tanssivatko Rocambolen varret heinäkuun täysikuussa 2018 onkin sitten eri asia. Ihmeellinen näky on ihmeellinen näky ilma täysikuutakin ja varmasti vuoden 2018 tanssi tapahtuu ajanjaksolla 20.07.-04.08.2018 jolloin on vähintään puolikuu koko ajan. Leikattava, niin jos haluaa ne leikata. Vaikutelma on tietenkin parempi mitä suurempi määrä tanssivia Rocambolen varsia on. Tuotantomäärän ollessa suurempi voi tuohon tarkoitukseen varata deka-grossin ja yhden rivin päälle eli 1680 kasvia, ja se on jo varsin suuri ala. Tuohon erikoisuuteen tarvitaan jo aarin kokoinen pläntti. Tuolla aarilla on oloihimme muokatun ”Filaree-standardin” mukaisesti seitsemän 60 sentin levyistä penkkiä ja niiden välissä 50 sentin huoltokäytävät.

Paljon muustakin Engeland kirjoitti, ja jos lähtisi kertomaan niistä vastaavalla tavalla kuin yritin kertoa noista ”oikeista kynsilaukka-tanssiaisista” niin rojektiin pitäisi varata aikaa loppuvuosi ja 40 seuraavaa avausta. Pian huomaisi kirjoittavansa kirjaa kirjasta. Ja se ei taida olla mitenkään järkevä ajatus. Järkevänä ei voida myöskään pitää sitä ajatusta että Engeland käännettäisiin suomen kielelle. Kirjan potentiaalinen lukijakuntakaan ei liiku edes tuhansissa, ja edes tuhannelle lukijalle hanketta ei ole oikein mielekästä toteuttaa. Kirjan lukeminen voi olla monelle suuri ponnistelu, mutta siihen kannattaa uhrata yksi talvikausi. Sitä voi suositella sellaisille joilla on jo viljelijäkokemusta edes pienessä määrin.

Mitäpä vosi vielä sanoa? No sanotaan se, että aikakauden avaava teos ei vähällä vanhene. Edes tulevat 100 vuotta eivät himmennä tämän teoksen oivalluksia ja ennen kaikkea sen koottua viisautta. Sitten voisi vielä toistamalla toistaa yhtä asiaa jota Engelandkin toistaa. Filaree on Filaree, ja se mikä on totta Filareessa ei välttämättä täysin päde muualla. On kokeiltava ja sovellettava. On oltava kärsivällinen ja löydettävä rajat ja mahdollisuudet.

https://www.youtube.com/watch?v=tBBys5TLxCI

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.