18. tammikuuta 2023



Nimistä ja tavoista nimittää lajikkeita


Tänään on Henrikin päivä ja vanhoille suomalaisille se merkitsi talven selän taittumista. Vanhoja suomalaisia on toki joukossamme edelleenkin jos mittana pidetään vanhojen aikojen, vanhojen sukupolvien ja vanhojen tapojen muistamista. Muistella toki voi sitä, miten talven selän taittumista juhlistettiin, mutta ei ehkä pidä lähteä paukuttelemaan nuijalla naapureiden nurkkia ja ovenpieliä. Leuto sää on vallannut eteläisimmän Suomen ja jos näin jatketaan ei ole mahdotonta etteivätkö aikaiset Turbaanit lähtisi jo sprouttamaan helmikuun lopulla. 


Paljon olisi kirjoitettavaa ja kun katselee syksyn istutusluetteloa ja oman viljelytoiminnan uutta alkua tulee välillä ihmeteltyä kuinka kotoutettuja lajikkeita, johonkin kasvuryhmään nimettyjä tunnisteita ja uusia lajikkeita onkaan tullut nimettyä. Kaiken kaikkiaan luettelosta löytyy kaksitoista lajiketta jotka on nimetty vuosina 2017-2022. 


Lajikkeen nimeämisessä on haluttu muistaa sen emälajikkeen alkuperämaata. Kolme lajiketta on saanut nimen ulkonäköön liittyvistä huomioista ja yksi mielikuvasta. Jokaisella on nimen suhteen oma tarinansa. Seuraavassa lyhyesti jokaisesta lajikkeesta jotain olennaista.



Torchido. Nimi ”Torchido” on espanjaa ja tarkoittaa soihtua. Kyse on ensimmäisestä havaitusta, muuntuneesta kasvutavasta. Havainto ajoittuu vuoteen 2016 ja nimeäminen tehtiin seuraavana vuonna. Vuonna 2016 istutin keväällä noin 300 S-ryhmän tuotevalikoimaan kuuluneen Morado de los Pedroneras-lajikkeen kynttä. Kynnet versoivat hyvin mutta syksyyn selvisi vain parikymmentä kasvia. Syysistutuksessa valikoitiin pieni joukko suurimpia kynsiä joista yksi tuotti muista poikkeavan kasvin. Se oli jättiläismäinen yksilö ja muoto toi mieleen palavan soihdun. Morado de los Pedroneras on kreoli. 09.07.2017 otettu kuva on tämän kirjoituksen otsikkokuvana. Vuosien mittaan kuvaa on oppinut katsomaan paremmin ja se kertookin paljon. Kukkavarren muoto on kreolimainen. Talvi 2019-2020 tuhosi monta kantaa ja niiden joukossa oli myös Torchido. Nyt vuonna 2018 maakuntiin lähetetyn kannat edustajat ovat palanneet takaisin kokoelmaan.


Humpgrid. Humpgrid on kasvutapaansa muuttanut artinen ja ensimmäinen todiste Ron L. Engelandin ns. Turbaani-oletuksen oikeellisuudesta. Engeland teki havaintonsa Washingtonin osavaltiossa lähellä Kanadan rajaa samalla leveysasteella millä Euroopassa sijaitsee Tsekinmaan pääkaupunki Praha. Oletus oli se että jotkin artisten kasvuryhmän lajikkeet voivat voivat ottaa Turbaanien kasvumoodin. Noilla sanoilla Engeland ei tosin ilmiötä kuvannut mutta siitähän on kyse. Yksi latitude-aste on 111.1 kilometriä joten Auran pappila sijaitsee yli tuhat kilometriä pohjoisempana kuin Engelandin ns. vanha Filaree. Pohjoisella ulottuvuudella Engeland varmasti tarkoitti jotain joka on jonkin verran pohjoisempana kuin vaikkapa Pohjois-Kalifornia. Humpgridin emälajike oli Artisten kasvuryhmän Casablanca. Pehmytniska oli muuttunut kukkavarren tuottavaksi kasviksi ja latvakloonit tuottivat uusia kasveja joiden kasvutapa oli sama. Humpgridin raapi on paljolti samanlainen kuin ns. aitojen Turbaanien vastaavat. Nimi viittaa Casablanca-elokuvan tähtinäyttelijöiden Humphrey Bogartin ja Ingrid Bergmanin etunimiin. Emälajikkeen raapit  hankittiin Plantagen-liikkeen valikoimista juuri Casablanca-nimellä. Kyse oli paljon radikaalimmasta asiasta mistä oli kyse Torchidon suhteen ja Humpgrid oli vasta alkusoittoa mitä nähtäisiin tulevina vuosina.


Cielavas. Vuonna 2017 sain tunnistettavaksi latvialaisperäisen lajikkeen. Se osoittautui turbaaniksi ja hyvin aikaiseksi lajikkeeksi. Myöhemmin kun sitä vertaili Humpgridiin oli kasvutavan samankaltaisuus huomattava. Viherosaltaan se eroaa Humpgridista siinä että lehdet lerpsaavat ja väri on jonkin verran hailakamman vihreä. Raapi pakkautuu löysemmin ja maku on selvästi polttavampi. Nimi Cielavas on latvian kieltä ja tarkoittaa västäräkkiä. Missä muut ovat kasvussaan vasta puolivälissä mitä viherosaan tulee on Cielavas jo omissa korkeuksissaan. Se on eloisa ja kaunis katseltava ja tuntuu kuin se visertäisi kuin västäräkki lappalaiselle jossain Vanhan Sompion mailla ”kesä tulee, on kiire, paljon töitä, kesä tulee”.


Sinij Tsvetok. Eräs venäläisperäinen marmoriini äityi komeaan ja robustiin kasvutapaan. Pääsääntöisesti se kuuluu samaan marmoriinijoukkoon johon kuuluvat mm. Sandbergin siperialainen ja Kodaver ja lukuisat muut eri nimikkeillä tunnetut kannat. Kattava DNA-analyysi tuskin tekisi niiden välillä juuri eroa. Se on kuitenkin selvästi eri lajike kuin hienostunut Bogatyr. Syksyllä 2018 lajikkeesta tuotettiin paljon latvaklooneja ja muutama kasvi tuotti kauniita selkeän sinisiä latvakukintoja lilaisen sijaan. Sinij Tsvetok on venäjää ja tarkoittaa tietenkin ”sinistä kukkaa”. Tässä kohden oltiin siis uskollisia lajikkeen alkuperäismaan kielelle. Olisihan lajikkeen toki voinut nimetä vaikka ”Sinikoksi” mutta se olisi ollut kieltämäti varsin koomista.


Tourbillon du Nord. Tourbillon du Nord on ollut Sandbergin koeviljelmän ”ruma ankanpoikanen”. Syksyllä 2015 hankin muistaakseni Exotic Gardenin valikoimasta Thermidrome-nimisen lajikkeen jonka tarina näytti loppuvan lyhyeen. Kanta kituutteli miten kuten vuoteen 2017 kunnes se teki kukkavarren ja teki kasveja tuottavia latvaklooneja. Vuoden 2018 yksilöt olivat jo aidon Turbaanin oloisia ja kanta sai nimen ”Tourbillon du Nord.” Thermidrome oli ranskalainen kanta ja nimi viittaa pyörteeseen. Uuden lajikkeen kasvutapa on pysynyt kovavartisena mutta jotain erikoista oli vuoden 2022 sadossa. Kausi 2022-2023 näyttää sitten mihin ollaan menossa. 


Sandbergin Messidorin jälkeläisiin kuuluvat Chataigne du Nord, Sandys Glazer, Sameroc ja The Glory of Sandberg. Kyse on yhden vuonna 2015 hankitun Messidor-raapin neljästä eri kannasta. Sandbergin Messidorin tarina on varsin hämmentävä ja siitä on kirjoitettu tässä blogissa useasti.  Kaikki huipentui kesällä 2019, kun edellisenä syksynä olin istuttanut jo kasvutapaansa muuttaneen lajikkeen 36 kynttä yhdeksään riviin puolentoista metrin jaksoon. Haave oli aikanaan saada pysyvään tuotantoon vakaan kasvutavan artinen mutta asia ei ollut enää omissa käsissä. Kesän aikana oli ihmettelemistä vaikka muille jakaa ja sadonkorjuun jälkeen oli nimettävä neljä uutta kantaa joiden kasvutapa on sen jälkeen pysynyt vakiona.


Chataigne du Nord. Lukumäärältään joukosta noin puolet oli marmoriinin kaltaisia pääasiallinen määrittely-morfeemin ollessa kynnen muoto. Kynnet olivat sadonkorjuun jälkeen kastanjan värisiä ja siitä juontuikin nimi. Lopputulema nimikysymyksessä oli se että yksi näistä nelosista nimettäisiin ranskalaisesti. Pohjolan kastanja on kasvuvoimainen lajike ja tätä muunnosta kutsuin aluksi myös työnimellä marmoriini. Sittemmin koko kasvuryhmä johon se kaikilta osin muoto-tunnisteiden osalta kuuluu on saanut nimen marmoriini.


Sandys Glazer. Kuivattujen kasvien joukosta oli eroteltavissa useita selkeästi lasikkaisiin viittaavia yksilöitä jo ennen raapien avaamista. Kovin suuria ne eivät olleet ja vasta syksyllä 2022 maahan saatiin kynsiä joista voi odottaa saatavan jopa 60-grammaisia kuivattuja raapeja. Joku voisi perätä suomenkielisiä nimiä mutta kun kyseessä on kynsilaukka ja tuottajan isyysoikeus ja mitään kasvimaistraattia ei ole niin eipä ole tarve kuunnella kenenkään äpätystä. Ja ainahan pitää ajatella myös mahdollista tulevaa kansainvälistä levitystäkin. Sandbergin lasikas olisi kyllä käypä nimi ja ruotsinnoksena Sandys glaslila vielä parempi mutta se on Sandys Glazer ja sillä raapi.


Sameroc. Yksi nelosista oli jo alusta alkaen selkeä perspuoli Rokale. Nimi Sameroc tulee sanoista ”Sandbergin Messidor Rocambole" eikä sillä tietenkään ole mitään tekemistä rokkaavan saamelaisen kanssa. Sameroc on jo tuottanut muutaman sadan gramman rajaa tavoittelevan raapin.


The Glory of Sandberg. Hämmästys oli suuri kun aluksi lasikkaiksi luokiteltujen kasvien joukossa olikin yksi aivan selkeä Posliini. Tiedä sitten oliko kyse tuottajan haltioitumisesta mutta tuon yksilön neljä kynttä tuntuivat hohtavan aivan erityisessä valossa. Tuli mieleen parsalajike ”Mary Washington” jota olen aina virheellisesti kutsunut nimellä The Glory of Washington. Kunniaa tai ei niin tänään uusi Posliini-lajike kasvaa varsin ylväästi. Tietysti kauneus on aina katsojan silmissä.


Kamala. Turbaani Kamala on sama lajike kuin maailmalla nimellä Lotus tunnettu lajike. Lotus viittaa Lotus-kasviin (Nelumbo nucifera) ja Kamala on tunnettu naisen nimi. Nimen etymologiasta kiinnostunut tulee huomaamaan että kaikki johtaa lopulta sanskritin kieleen ja helakanpunaiseen. Pitää myöntää se, että kun Kamala Harris tuli valituksi Yhdysvaltojen varaapresidentiksi vaikutti kyllä kannan nimeämiseen.


Vrag. Lajike on alkuperin Kroatiasta ja tuli Pappilan farmille jo vuonna 2016 tsekkiläisen Martin Smetanan kokoelmasta. Kahden viimeisen kasvukauden ajan lajikkeen kasvutapa on ollut vakio. Vrag on kroatiaa ja tarkoittaa paholaista. Alunperin tämä kanta oli nimetty sen löytöpaikan Velica Gorizan mukaan. Velica Gorizan kavutapa muuttui vuosien mittaan ja sen raapi muistuttaa paljon hyvin epämääräistä Marinoa. Vragin viherosa on enemmän Lasikkaiden kaltainen. Velica Gorizan kaupungin vaakunassa olevan eläimen voi kyllä väljällä mielikuvituksella tunnistaa jonkin sortin paholaiseksi mutta kysessä on kuitenkin härkä (Bik). Vahinko on kuitenkin jo tapahtunut ja kyllähä Vrag on kaikissa suhteissa parempi kuin Bik.


Minerva. Toinen lajike jonka nimi on johdettu jonkin kaupungin vaakunasta ja siinä olevasta informaatiosta on Minerva. Kyse on romanialaisen Clujin alueelta tulevasta kannasta joka on ilmiselvä lasikas. Minerva on roomalainen jumalatar ja sen löydämme Clujin vaakunasta. Varmasti Clujin alueelta löytäisimme luonnollisesti muihinkin kasvuryhmiin kuuluvia lajikkeita. Tässä kirjoituksessa kerrottiin mielenkiintoisimmat tähän asti sattuneet asiat noin pintapuolisesti ja lähinnä se miten uudet lajikkeet on nimetty.


Otsikkokuvassa Torcido heinäkuussa 2017. Sandbergin Messidorin kasvutapaa ihmeteltiin jo tässä keskikesällä 2019 tuotetussa elokuvassa ”The Secrets of Sandberg”.


Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.


24. marraskuuta 2022


Kynsilaukkojen kausimusiikki. Talvi — hallittu melankolia.



Talvesta puhutaan juuri näinä päivinä. Ennusteita tulee ja menee ja vaikka ilma on nyt kylmennyt niin on mahdollista että joulun aikoihin ilman lämpötila liikkuisi plus kymmenessä eteläisimmässä Suomessa. Kylmän kauden jatkuminen ei siis ole mitenkään varmaan. Ensilumi saadaan kuitenkin eteläisimpäänkin Suomeen ja siitä voidaan puhua kun maassa on lunta sentti aamukahdeksalta. Pohjoisella napaseudulla jäätä on vähemmän kuin normaalisti keskimäärin pitkällä tarkasteluvälillä on ollut. Mikä mittari se sitten onkaan, siitä voidaan kiistellä. Oli miten oli, niin maaliskuussa sprouttaa ainakin suotuisimman kasvun alueella ja siitä seuraavalle vyöhykkeelle.


Kynsilaukkaviljelmillä, pienillä ja isommilla penkit on varmaankin pääsääntöisesti katettu ja odotuksen aika on siis alkanut. Ihminen on rituaaleja rakentava ja rakastava olento ja viljelykasvit on aikojen alusta asti innostaneet häntä. Tänä päivänä ei ole tavatonta että esimerkiksi orgaanisen viinin viljelijät suorittavat monenlaisia rituaaleja joiden pohjana ovat vanhat perinteet. Ranskassa shamppanjaa tuottavalla tilalla voidaan kevään tullen nähdä merkillisen näköinen rituaalikulkue. Siihen osallistuvat ovat pukeutuneet kaapuihin. Se kulkee köynnösrivien välissä laulellen ja leyhytellen suuria lehmänsarvia jotka on täytetty tuoreella lannalla. Rituaali tehdään tarkkaan ajoitetulla hetkellä. Joku soittaa tuntitolkulla musiikkia kasvaville köynnöksille päivittäin. Rituaalinsa kullakin.


Tapanani on ollut soittaa silloin tällöin musiikkia versoville ja kasvaville kynsilaukoille mutta siihen se on sitten jäänytkin. Kevään ensi sprouttien kunniaksi on avattu pieni pullo kuohuviiniä jota on ruitsutettu viljelmällä. Kun paine on purkautunut pullosta on otettu pieni huikka ja kiitetty kevään tärkeimmästä airuesta ja sitten kaadettu loppu pullon sisällöstä parhaiten sproutanneen lajikkeen kohdalle. Kuukalenteriin ja muihin lähinnä teosofis-viritteisiin rituaaleihin ei ole ollut mitään taipumuksia. Kasvua on ollut ihan hyvin kun muistettu muokata, lannoittaa, istuttaa, annettu kasvaa ja hoidettu parhaan mukaan. Musiikkia on tullut kuunneltua työ lomassa ja sitä on silloin tällöin annettu kasvienkin kuulla. Olen aina uskonut että ihminen voi viestiä kasveille ja mikä on hyväksi ihmiselle on hyväksi myös kasveille. Musiikki rauhoittaa ja tuo hyvän mielen ja voi olla musiikkia joka on hyväksi kasveillekin. Siis herää kysymys millainen musiikki sopii kasveille ja aivan erityisesti kynsilaukalle? 

 


Välillä ihmislapsi unohtaa mitä on joskus sanonut ja jos kirjoittaa paljon niin ei todellakaan muista aivan jokaista stooria ennenkin. Täällä on puhuttu ennenkin kynsilaukasta ja musiikista ja laadittu soittolistojakin.


Vuodet ovat tuoneet ehkä jopa uutta näkemystä ja kokemustakin on karttunut. Lähtökohta on nyt siinä että kyseeseen tulisi neljä erilaista soittolistaa vuodenkierron mukaan. Kyse on hyvin subjektiivisesta asiasta. Joka kurtistaa kulmiaan muistakoot vanhan viisauden joka sanoo ”Ei niin paljon pilaa ettei totta toinen puoli.”



Talvinen soittolista — Hallittu melankolia.


Kielon jäähyväiset — Konvaljens avsked. Henry Theel.

Kun kynnet ovat maassa ja viljelmä katettu on aikaa soittaa tämä. Kynsilaukka aloittaa kasvunsa aikaisin ja se on voimakkaimmillaan kielon kukinta-aikana. Kielon kukoistus on lyhyt ja se jää kukinnan jälkeen muiden kasvien varjoon. Joka vuosi se kuitenkin tulee uudelleen kuten laulu kertoo. Ja kun ei sitten kerrassaan ole laulua ”Laukan jäähyväiset” niin sitten Kielon jäähyväiset saa toimittaa syyskauden viimeisen työn päättymistä juhlistavaa laulua. Mikä pätee kieloon se pätee kynsilaukkaankin: ”Mullassa maan uinua saan; Lumihiutaleet leijuu niin hiljaa mua tuuditellen; Keväimehen kerran mi saapuvi taas uudelleen.”


Across The Universe. Fiona Apple. Tämä laulu sanoo paljon sanomatta mitään. ”Sanat valuvat kuin loputon sade paperimukiin; Niin ne vääntyvät matkatessaan halki maailmankaikkeuden; Surun altaat, ilon aallot ajelehtivat läpi avoimen mieleni; ottavat minut valtaansa, hyväillen.” Kynsilaukasta riittää puhuttavaa ja sanottavaa ja kaiken jälkeen se on mysteeri.” Mitäpä muuta voisi sanoa kasvista jonka DNA:ssa on 13,2 miljardia emäsparia.


Mille Colombes. Mireille Mathieu. Laulu joka puhuu tuhansista kyyhkysistä, miljoonista pääskysistä ja kukkien alla nukkuvista kanuunoista. Aina ajaton. Jospa kansat joskus kilpailisivat silläkin asialla että kuka kasvattaa parasta kynsilaukkaa. Hyvin vaikeasti käännettävää ranskalaista käyttölyriikkaa. Ensimmäisen säkeistön voi kääntää kuitenkin tanka-muotoon vaikka näin: 


Talon katoilla
Valkea taivas kuuletko
Urkujen sointi
Lasten ääni väreilee
Vanha kirkko huokailee


Michelle. The Beatles. Niin mikseipä vanha Beatles-fani ei voisi laittaa uudelle lajikkeelle nimeksi Michelle.


Balladi elokuvasta Klaani. Päivi Portaankorva. Kovin melankolinen Juice Leskisen runoon tehty laulu. Anssi Tikanmäki puki Leskisen ajatukset hyvän melodian formaan. Haikea mutta kovin rauhoittava. 


Gabrielle. Hootenanny Singers. Laulu on lupaus keväästä ja muistutus elämän haikeudesta parhaimmillaankin hetkillä.


When It’s Springtime in the Rockies. Tex Ritter. Tämä laulu huokuu kevään odotusta tavalla jota on mahdotonta ylittää.


Wooden Heart. Elvis Presley. Mitäpä sanoa tästä laulusta? Rakkauslaulu jossa on täydellisen joululaulun sointi. Tässä laulu jota Vihannes Kostajakin hyräilee tarkastusmatkoillaan kynsilaukkafarmeilla ”Treat me nice, treat me good; Treat me like you really should; 'Cause I'm not made of wood; And I don't have a wooden heart.”


Wonderful Land. Mike Oldfield. Oldfieldin tulkinta Shadows-yhtyeen rautalanka-klassikosta. Oldfield pystyy luomaan hämmästyttävän kontrapunktin eri kitaroilla tähän kappaleeseen. Talvinen ja toivontäyteinen ja täydellistä hallittua melankoliaa. 


Oi kallis Suomenmaa. Polyteknikkojen kuoro. Jokin mystinen vaatimus nostaa tämän laulun soittolistalle.


Xerxes - Largo. Eri esittäjiä. Largoja riittää jokaiseen soittolistaan ja Vivaldin talvinen hidas saa odottaa.


Antonio Vivaldi. RV 93. Konsertto soololuutulle, kahdelle viululle ja basso continuolle. Osat Allegro giusto — Largo — Allegro. Julian Bream tai joku muu luutun taitaja.  RV 93 on kovin aliarvostettu Vivaldin konsertto. Siinä on sopivasti hilpeyttä, lentoa ja ennen kaikkea jotain minkä vuoksi se kuulostaa parhaimmilta talvisessa mielenmaisemassa.


Lopuksi pitää vielä kysyä mitä on hallittu melankolia. Mitä se on? Sen voi jokainen oppia. Hallittu melankolia on varmastikin sukua sellaiselle asialle kuin avantouinti. Palataan asiaan seuraavassa kirjoituksessa.

29. lokakuuta 2022

Anna artisten mohkujen olla. Pysyvä muistuma muinaisilta ajoilta.




Se kylmän kevään on syytä
Sanoi Itämaan tietäjä kerran

Ota siihen nyt vain etäisyyttä

Ei edes totta se hitusen verran


Siitä väitettä on kovin monta

Kas totuus on kasvissa itse

Ei se kummaa ja uskomatonta

Älä tajuntaas turhaan kahlitse


Anna Artisten mohkujen olla

Niitä pois et voi jalostaa

Anna rauhassa pollasi olla

Ne kasvia vain kaunistaa


Aaria oopperasta ”Vihannes Kostajan paluu.”



Oopperat sikseen! Nyt faktuumit pöytään eli mennään asiaan joka on Artisten kasvuryhmän edustajissa havaittavat varsikloonit. Asiaahan aina ihmetellään ja säännöllisesti sama kysymys aina esitetään: mitä ne ovat?


Kuten tiedämme on kynsilaukka älykäs kasvi. Toisaalta se on kovin riippuvainen ihmisestä. Jos siitä ei kasvatusolosuhteissa pidetä huolta taantuu se nopeasti ja joutuu kilpailemaan elintilasta. Pian se on vain yksi kedon kasveista.


Kynsilaukan älykkyyden osoitus on siinä että se ryhtyy jalostamaan itse itseänsä päästyään hyvään puutarhamaahan. Niin tapahtui jo muinaisina aikoina. Alun perin kasvi lisääntyi latvakloonien ja aitojen siemenien keinoin. Ei ollut ihminen kaivamassa esiin kuivan aron pinnan alla olleita pienen pieniä raapeja.


Kun kasvin sukupuuta ja sisäistä taksonomiaa tarkastellaan niin Artisten ryhmä polveutuu Raitisten (Purple Stripes) kantamuodosta. Tässä vaiheessa kasvi on ikään kuin luopunut alkuperäisestä olemuksestaan ja tavallaan tullut laiskaksi ja kasvuekonomiseksi. Se ei enää tee varsinaista kukkavartta vaan isoja klooneja jotka puhkaisevat lehtivarren. Näistä varsin isoista klooneista voidaan kasvattaa uusia kasveja siinä missä kovavartisten lähinnä alkuperäisen tapaisista kukintojen kasvuaiheista. Artisten ja myös Silveriinien edustajissa on siis jäljellä muistuma entisistä ajoista jolloin se ei vielä ollut ihmisen domestikoima.

 

Jotkin artiset tuottavat enemmän varsiklooneja kuin toiset ja näyttää siltä että valikoimalla voidaan vähentää varsikloonien esiintymistä ainakin muutaman kasvukierron ajan. Artisten varsikloonit eivät ilmesty  noin vain kesken kasvukauden vaan ne ovat ohjelmoituneet kasvin seuraavan vuoden kasvusuunnitelmaan jo edellisenä vuonna. 


Artisilla on taipumus taantua jos lisäysmateriaali tuodaan ulkomailta, lähinnä eteläisemmästä Euroopasta. Kasvit on korjattu väkivaltaisella menetelmällä ja pikakuivattu tai rääkätty kuoliaaksi auringonpaisteessa. Sellaisten kasvien kynsiltä ei ole odotettavissa onnellista kasvukautta kaukana pohjoisessa.


Useimmat Artiset voidaan kyllä kotouttaa oloihimme mutta se vaatii kärsivällisyyttä ja useamman vuoden työn. Suuren mittakaavan kasvattajalta kärsivällisyyttä ei juuri löydy, tavoite on kiloissa eikä laadussa.


Artiset ovat monen mieleen joka ei pidä kovin tulisesta ja polttavasta mausta. Joistakin lajikkeista löytää hienostunutta vihanneksellisuutta ja leppeyttä. Sellaiselle kasvattajalle kelpaavat pienemmätkin raapit. Mohkut varmasti pienentävät raapin kokoa mutta onko sillä loppujen lopuksi niin paljoa merkitystä? Jollekin on ja jollekin ei. Niistä ei yksinkertaisesti pääse pitkässäkään juoksussa eroon.


Tässä linkki oikein hyvään domestikaatiosta kertovaan artikkeliin joka ilmestyi Suomen kuvalehdessä.

10. lokakuuta 2022

Vuoden 2022 Aleksis Kiven päivän juhla-ateria


Hamalta 1980-luvulta on tapanani ollut viettää Aleksis Kiven päivän juhla-ateriaa. Vuosikymmenten ajan kutsuin sitä A.K. -päivän pylli-atriaksi. Arkaaisimmillaan se käsitti pannussa paistetun makkaran, sinappia ja kansantisleryypyn. Kansantisleellä tarkoitamme luonnollisesti huokeinta väkiviinatislettä. Tarkoitus on ollut kunnioittaa Aleksis Kiven päivän kulinaristista perintöä ja eläytyä Seitsemän veljeksen sielunmaisemaan. Viimeisen vuosikymmenen aikana aterian gourmet-ulottuvuus on peräti syventynyt. Vuonna 2022 nautittiin ensimmäisen kerran kolmen ruokalajin Aleksis Kiven päivän juhla-ateriaa. Tänä vuonna pöydässä oli artesaanimakkaran lisäksi omaan tuotantoon ja keräilyyn pohjautuvia elintarvikkeita ja jalosteita.


Aleksis Kiven syntymän aikaan Suomi oli ollut jo puolen vuosisadan ajan osa Venäjän imperiumia Autonomisena Suomen suuriruhtinaskuntana. Joissain suomalaisissa piireissä tunnettiin jo Borssikeitto. Vuonna 2022 borssikeitto smetanalla sai olla alkuruokana. Pienen kömmähdyksen vuoksi kaalta ei ollut saatavilla mutta se korvattiin ohuen ohuilla suikuraisilla palsternakkasuikaleilla ja mökkimetsän suppilovahveroilla. Keittoon lisättiin myös puolipaahtoisesti soteerattua kynsilaukkaa. Muutoin meneteltiin pääsääntöisesti yleisen borssireseptin mukaan. Keiton kera nautittiin mustaa saaristolaislimppua. Ruokajuomana nautittiin tsekkiläistä pilsnertyyppistä olutta (toki suomalainen vahvasti humaloitu sahti tai kuiva kotikalja olisi ajanut asian, mutta sitä ei nyt ollut saatavilla).

 

Alkuruuan jälkeen päästiin pääasiaan. Paistetun artesaanimakkaran lisäksi lautasella oli seuraavaa (Ks. otsikkokuva.):

-Karjalan Mustaa perunaa voinokareen kera (syödään kuorineen)
-Hunajassa marinoituja kuusenkerkkiä
-Hunajassa kaksi vuotta marinoituneita kynsilaukkaviipaleita
-Tuorepuristettua kynsilaukkaa
-Kotona tehtyä sinappia

Ruokajuomana aterioitsijaa kohden 1/42 osaa veljesten isän tinaisen jahtiryyppypullon volyymista.

Jälkiruokana Fahnjunkarsin maitokiisseli tyrnimarjoilla, kyytipoikana kaakaolikööriä.

Vuodet eivät ole veljeksiä keskenään. Ensi vuonna jotain muuta. Piru tietää vaan ei  sano.

Pöytäseurue päätti loppumusiikiksi tietysti Sydämeni laulun Sibeliuksen sävelmällä.