Anna artisten mohkujen olla. Pysyvä muistuma muinaisilta ajoilta.

Se kylmän kevään on syytä

Sanoi Itämaan tietäjä kerran

Ota siihen nyt vain etäisyyttä

Ei edes totta se hitusen verran

Siitä väitettä on kovin monta

Kas totuus on kasvissa itse

Ei se kummaa ja uskomatonta

Älä tajuntaas turhaan kahlitse

Anna Artisten mohkujen olla

Niitä pois et voi jalostaa

Anna rauhassa pollasi olla

Ne kasvia vain kaunistaa

Aaria oopperasta ”Vihannes Kostajan paluu.”

Oopperat sikseen! Nyt faktuumit pöytään eli mennään asiaan joka on Artisten kasvuryhmän edustajissa havaittavat varsikloonit. Asiaahan aina ihmetellään ja säännöllisesti sama kysymys aina esitetään: mitä ne ovat?

Kuten tiedämme on kynsilaukka älykäs kasvi. Toisaalta se on kovin riippuvainen ihmisestä. Jos siitä ei kasvatusolosuhteissa pidetä huolta taantuu se nopeasti ja joutuu kilpailemaan elintilasta. Pian se on vain yksi kedon kasveista.

Kynsilaukan älykkyyden osoitus on siinä että se ryhtyy jalostamaan itse itseänsä päästyään hyvään puutarhamaahan. Niin tapahtui jo muinaisina aikoina. Alun perin kasvi lisääntyi latvakloonien ja aitojen siemenien keinoin. Ei ollut ihminen kaivamassa esiin kuivan aron pinnan alla olleita pienen pieniä raapeja.

Kun kasvin sukupuuta ja sisäistä taksonomiaa tarkastellaan niin Artisten ryhmä polveutuu Raitisten (Purple Stripes) kantamuodosta. Tässä vaiheessa kasvi on ikään kuin luopunut alkuperäisestä olemuksestaan ja tavallaan tullut laiskaksi ja kasvuekonomiseksi. Se ei enää tee varsinaista kukkavartta vaan isoja klooneja jotka puhkaisevat lehtivarren. Näistä varsin isoista klooneista voidaan kasvattaa uusia kasveja siinä missä kovavartisten lähinnä alkuperäisen tapaisista kukintojen kasvuaiheista. Artisten ja myös Silveriinien edustajissa on siis jäljellä muistuma entisistä ajoista jolloin se ei vielä ollut ihmisen domestikoima.

 

Jotkin artiset tuottavat enemmän varsiklooneja kuin toiset ja näyttää siltä että valikoimalla voidaan vähentää varsikloonien esiintymistä ainakin muutaman kasvukierron ajan. Artisten varsikloonit eivät ilmesty  noin vain kesken kasvukauden vaan ne ovat ohjelmoituneet kasvin seuraavan vuoden kasvusuunnitelmaan jo edellisenä vuonna. 

Artisilla on taipumus taantua jos lisäysmateriaali tuodaan ulkomailta, lähinnä eteläisemmästä Euroopasta. Kasvit on korjattu väkivaltaisella menetelmällä ja pikakuivattu tai rääkätty kuoliaaksi auringonpaisteessa. Sellaisten kasvien kynsiltä ei ole odotettavissa onnellista kasvukautta kaukana pohjoisessa.

Useimmat Artiset voidaan kyllä kotouttaa oloihimme mutta se vaatii kärsivällisyyttä ja useamman vuoden työn. Suuren mittakaavan kasvattajalta kärsivällisyyttä ei juuri löydy, tavoite on kiloissa eikä laadussa.

Artiset ovat monen mieleen joka ei pidä kovin tulisesta ja polttavasta mausta. Joistakin lajikkeista löytää hienostunutta vihanneksellisuutta ja leppeyttä. Sellaiselle kasvattajalle kelpaavat pienemmätkin raapit. Mohkut varmasti pienentävät raapin kokoa mutta onko sillä loppujen lopuksi niin paljoa merkitystä? Jollekin on ja jollekin ei. Niistä ei yksinkertaisesti pääse pitkässäkään juoksussa eroon.

Tässä linkki oikein hyvään domestikaatiosta kertovaan artikkeliin joka ilmestyi Suomen kuvalehdessä.

Vuoden 2022 Aleksis Kiven päivän juhla-ateria

Hamalta 1980-luvulta on tapanani ollut viettää Aleksis Kiven päivän juhla-ateriaa. Vuosikymmenten ajan kutsuin sitä A.K. -päivän pylli-atriaksi. Arkaaisimmillaan se käsitti pannussa paistetun makkaran, sinappia ja kansantisleryypyn. Kansantisleellä tarkoitamme luonnollisesti huokeinta väkiviinatislettä. Tarkoitus on ollut kunnioittaa Aleksis Kiven päivän kulinaristista perintöä ja eläytyä Seitsemän veljeksen sielunmaisemaan. Viimeisen vuosikymmenen aikana aterian gourmet-ulottuvuus on peräti syventynyt. Vuonna 2022 nautittiin ensimmäisen kerran kolmen ruokalajin Aleksis Kiven päivän juhla-ateriaa. Tänä vuonna pöydässä oli artesaanimakkaran lisäksi omaan tuotantoon ja keräilyyn pohjautuvia elintarvikkeita ja jalosteita.


Aleksis Kiven syntymän aikaan Suomi oli ollut jo puolen vuosisadan ajan osa Venäjän imperiumia Autonomisena Suomen suuriruhtinaskuntana. Joissain suomalaisissa piireissä tunnettiin jo Borssikeitto. Vuonna 2022 borssikeitto smetanalla sai olla alkuruokana. Pienen kömmähdyksen vuoksi kaalta ei ollut saatavilla mutta se korvattiin ohuen ohuilla suikuraisilla palsternakkasuikaleilla ja mökkimetsän suppilovahveroilla. Keittoon lisättiin myös puolipaahtoisesti soteerattua kynsilaukkaa. Muutoin meneteltiin pääsääntöisesti yleisen borssireseptin mukaan. Keiton kera nautittiin mustaa saaristolaislimppua. Ruokajuomana nautittiin tsekkiläistä pilsnertyyppistä olutta (toki suomalainen vahvasti humaloitu sahti tai kuiva kotikalja olisi ajanut asian, mutta sitä ei nyt ollut saatavilla).

 

Alkuruuan jälkeen päästiin pääasiaan. Paistetun artesaanimakkaran lisäksi lautasella oli seuraavaa (Ks. otsikkokuva.):

-Karjalan Mustaa perunaa voinokareen kera (syödään kuorineen)
-Hunajassa marinoituja kuusenkerkkiä
-Hunajassa kaksi vuotta marinoituneita kynsilaukkaviipaleita
-Tuorepuristettua kynsilaukkaa
-Kotona tehtyä sinappia

Ruokajuomana aterioitsijaa kohden 1/42 osaa veljesten isän tinaisen jahtiryyppypullon volyymista.

Jälkiruokana Fahnjunkarsin maitokiisseli tyrnimarjoilla, kyytipoikana kaakaolikööriä.

Vuodet eivät ole veljeksiä keskenään. Ensi vuonna jotain muuta. Piru tietää vaan ei  sano.

Pöytäseurue päätti loppumusiikiksi tietysti Sydämeni laulun Sibeliuksen sävelmällä.

Marinon pohjoinen ulottuvuus. Lapissa kaikki kasvaa nopeasti.

De Re Allii Sativi magna voluptate annuntiantis — De Re Allii Sativi suurella ilolla esittää.

Hannu-Pekka Leppälän Marino-raportti lokakuulla 2022.
Kasvatuspaikka Maulan kylä Keminmaalla.


Nyt kun Marinon kasvukierto tulee ympyrän lähtöpisteeseen, eli syksyiseen istuttamiseen, on aika muistella kauden kasvutapahtumia. Marino on viljelmilläni kevään viimeinen sprouttaaja, se nousee sikäli myöhään, että täydellisen talvikatastrofin mahdollisuus riipii mieltä joka kevät. Sproutti ajoittuu hetkeen, jolloin turbaanit tekevät jo neljänsiä lehtiään ja etelärinteen rauduksista saa muhkean, kevääntuoksuisen vihtan. Kolme viikkoa sprouttauksesta Marino kuitenkin ottaa kiinni ja painelee ohi jopa Dukatista ja Siberian Redistä, jotka olen oppinut tuntemaan vahvoina ja nopeina vihermassan kasvattajina. Samalla Marino on hehkeimmillään: se loistaa antosyaanin sinistä pehmeästi kärjistään taipuvilta viideltä lehdeltään, leveiltä kuin kurjenmiekat. Julkaisukelpoisia kuvia sinisestä hurmaajasta minulla ei valitettavasti ole, tämän pyrin korjaamaan ensikesänä.

Alkukesän ydinkohdat:

1.Myöhäinen sprouttaus.
2.Valtavan nopea kasvu ensimmäiset kolme viikkoa sprouttauksesta.
3. Uniikki lehtien väri, mustikkamainen, antosyaanin sininen.
4. Pitelemätön yleinen elinvoima, ei minkäänlaisia lehdenkärkien kellastumisia yms.

Skeippi tulee kahdeksantena tai yhdeksäntenä lehtenä vasta heinäkuun toisella viikolla. Se ei kiemurtele, vaan nousee eleettömästi kuin alaspäin aukeava paraabeli. Latvasilmukotelo on valkoinen ja erehdyttävästi jalopenon muotoinen, kuin aasialaisilla. Heinäkuun loppuun mennessä on jalopenon sisään muodostunut kahdesta neljään pyöreää latvasilmua, jotka vasta alkavat kasvaa kokoa. Elokuun lopulla niillä on kokoa keskimäärin 7mm. Suurimmat kasvavat kaksittain ja ne voivat olla olla halkaisijaltaan jopa 15mm. Marinon latvasilmut ovat käytännössä "yksösiä". Niistä myös kasvaa täysi monikyntinen raapi skeippeineen kaikkineen jo ensimmäisenä vuonna. Kyllä kasvaa. Tämä ominaisuus kasvattaa hänelle, ken pyrkii saamaan lajikkeesta isoja yksösiä, harmaita hiuksia. Kun sitten syyskuun puolella skeippi on viimein suora ja suurimmat yksittäiset latvasilmut lasipissin kokoisia, ei viherkone osoita vielä minkäänlaisia tuleentumisen merkkejä. Tällöin tulee peräpohjassa ensimmäiset yöpakkaset, joista Marino ei tietenkään ole milläskään. -5 astetta yöpakkasta on kuitenkin ylösnoston merkki viljelijälle ja tällöin hän saa käsiinsä maailman erikoisinta kynsilaukkaa!

Juhannuksen jälkeisiä ydinkohtia:

1. Runsas lehtimäärä, viherkoneen kasvu jatkuu pitkälle heinäkuun puolelle.
2. Myöhäinen skeippi.
3. Erikoinen latvasilmujen muodostuminen, yksittäinen silmu aivan kuin rocambolen yksönen.
4. Erittäin myöhäinen tuleentuminen ja uskomaton hallan kestävyys.
5. Myös keväällä istutetuista latvasilmuista kasvaa täysi raapi skeippeineen. Yritä siinä sitten saada isoja yksösiä!

Raapi itsessään on violetin laikukas. Laikkujen yli kulkee vaaleat raidat navalta navalle, säntillisin välein kuin maapallon pituuspiirit. Muodoltaan raapi on rokambolemainen, korostetun perspuolinen. Kuoret, elikkä wrapperit, ovat ohuita mutta tiiviitä ja kestäviä. Niitä jää Keskimäärin kuusi täysin ehjää kerrosta kahden alimman lehden poistamisen jälkeen. Pentti perusraapi sisältää kuusi kynttä, jotka ovat keskenään erikokoisia ja kahdella leijerillä. Hän painaa tällä haavaa 40g, mutta hänen painonsa nousee vuosi vuodelta. Suurin yksilö on painanut kuivattuna 60g ja isojen yksilöiden suurin kynsi on poikkeuksetta täysin uniikin muotoinen ennen näkemätön murkula. Raapeja kynsiessä, eli kynsiä sipulista erotellessa tulee tutuksi myös Marinon poikkeavan hienostunut tuoksu: Jalohomeinen ja maan läheinen, hieman kuivattua taatelia muistuttavalla makeudella. Tänä syksynä Marinon maku on ollut edellisiä vuosia yksinkertaisempi. Aiempia mehevämpi ja raikkaampi kylläkin, sisältäen hienoimmista marmoriineista tuttuja merisuolan, sinisimpukan ja katkaravun merellisiä viboja. Aiemmille vuosikerroille tyypillinen rasvainen sinihomejuusto on tästä poissa.

Niinpä niin, savi on kylmää ja tulevaisuus epävarmaa, mutta tänä syksynä upposi pyhään peräpohjolan maahan niin usea laadukas istukas, että ensi kesäksi odotan pintaan kahtasataa todella elinvoimaista sinistä hurmaajaa.

Ja loppuun meitä kaikkia koskettavaa viljelijän psykologiaa:

Oletteko muut hurahtaneet Marinoon? Miksi minä olen? Onko Marinossa mitään erikoista vai liekö niin, että pellossani on jokin kummallinen muunnos lajikkeesta? Näyttää, että toiset Marinoa viljelevät suhtautuvat siihen coolisti kuin Onnen päivien Fonzie ja se jos mikä pistää miettimään…

 

————————————

Commentarium Editoris

Marino in Finniam venit primum in ruinam 2016 et prima 
seges sequentis casus messuit. Marino Rocambole in 
classificatione Europaeae fuit. Nec necesse fuit aliquid 
speciale circa modum crevisse. Marino distributio in 
De Re Allii Sativ YYA programmatis primum anno 2018 
ad paucos eculeos incepit. In 2018, iam 160 varietates 
in fundo iudicii erant, et footage omnium non comprehensiva. 
Aliquot nuntios accepi de peculiari habitu incrementi aestate 
anni 2020, et ipse operam dedi. Notae a duobus eculis similes 
fuerunt. Mutatio facta est in methodo crescenti et pro tempore 
2017-2018 ingravescentium horarium fieri potest. Nihilominus, 
cum Marino venit ad villam iudicii De Re Allii Sativ in casu 2016, 
DC chiliometra septentrionalis ulteriorem movit. Fundus Leppälä 
circiter DCC chiliometrorum Aurae septentrionalis est sicut 
corvus volat. Generaliter, videtur quod iactatio aurae et iactatio 
Maulae magnas plantas similes gignunt, haec vero aliquanto 
robustiores sunt. Fortasse tamen caute loqui possumus de 
dimensione septentrionali Marini. In genere, Marino 
(gs. sandbergiensis) quae nunc in Finnia crescit, signanter 
differt a Marino qui in aliis mundi partibus crescit.

Toimituksen kommentti

Marino tuli Suomeen ensimmäisen kerran syksyllä 2016 ja
ensimmäinen sato korjattiin seuravana syksynä. Marino oli erään eurooppalaisen toimittjaan luokittelussa Rocambole. Kasvutavassa
ei ollut välttämättä mitään erikoiseen viittaavaa. Marino lähti jakeluun
De Re Allii Sativin YYA-ohjelmassa ensi kerran vuonna 2018 muutamille kasvattajille. Vuonna 2018 lajikkeita oli koeviljelmällä jo 160 ja kaikista
ei ole kattavaa kuvamateriaalia. Sain muutamalta kasvattajalta viestejä erikoisesta kasvutavasta kesällä 2020 ja kiinnitin siihen huomiota itsekin. Referenssit kahdelta kasvattajalta olivat samansuuntaisia. Kasvutavassa
oli tapahtunut muutos ja se on ajoitettavissa kasvukauteen 2017-2018. Kun Marino tuli De Re Allii Sativin koeviljelmälle syksyllä 2016 siirtyi se kuitenkin kertaheitolla 600 kilometriä pohjoisempaan. Leppälän viljelmä
on linnuntietä noin 700 kilometriä pohjoiseen. Pääsääntöisesti näyttää
siltä että Auran kanta ja Maulan kanta tuottavat pitkälti samanlaisia kasveja, mutta jälkimmäinen on huomattavan paljon kasvuvoimaisempi. Ehkä voidaan kuitenkin puhua varovaisestikin ottaen Marinon
pohjoisesta ulottuvuudesta. Ylipäänsä se Marino (gs. sandbergiensis)
joka nyt kasvaa Suomessa on huomattavassa määrin erilainen
kuin se Marino joka kasvaa muualla maailmassa. 

 

Tämän raportin äärellä tulevat mieleen Jesajan kirjan 
luvun 55 jakeet 10-11:

Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta
eivätkä sinne palaa
vaan kastelevat maan,
joka hedelmöityy ja versoo
ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän,
niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee:
se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, j
onka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken,
mitä varten sen lähetän.

Otsikkokuva kesältä 2020 Aurasta De Re Allii Sativin koeviljelmältä. 

 

                 Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.