27. joulukuuta 2015

Ikuista tulta istuttamaan ja tietenkin nauttimaan versoista.


Tuoretta valkosipulia voi oikeastaan, eikä todellakaan oikeastaan, vaan ihan oikeasti syödä koko vuoden ajan. Se tuo harrastajan elämään sen oikean maun ja tietenkin värin. Elävä kasvi on aina elävä kasvi. Tietysti jos on kesällä pakastanut  pehmeäkasvuisia kukkavarsia tai itse alullaan olevia kukintoja on vielä paljon onnellisemmassa asemassa.


Kyse on pienemmistä kynsistä helposti kasvatettavista versoista. Valkosipulinharrastaja ja kasvattaja voi todellakin ikään kuin pitää ”ikuista tulta” pöydällään ne kuukaudet, jolloin tulevan vuoden sato on vielä vähän heränneiden, mutta vielä lepotilassa olevien kynsien muodossa mullan alla. Kaiken lisäksi tämä ikuinen tuli on helppo pitää yllä eivätkä kustannuksetkaan ole millään tavalla suuria, ja kyse on todellakin ekologisesta lähiruuasta joka hakkkaa salaatin tuhat-nolla. Ensinnäkin: kasvatukseen ei nimittäin tarvitse käyttää arvokkaita ja parhaita talvivalkosipulin kynsiä. Kaupasta ostettujen espanlaisten artisokkien tai kreolien sisemmät kynnet ovat aivan oivaa tavaraa tähän tarkoitukseen. Niitä ei ole säteilytetty, valkaistu eikä muutenkaan myrkytetty kuten kiinalaisten tuotosten väitetään olevan. Ne siis lähtevät kasvuun. Ja vaikka käyttäisi isompiakin kynsiä niin aika halvalla silti päästään. Toisaalta voihan joku tehdä sitä ”ainoaa ja oikeaa jouluglögiä” vaikkapa Chateau Latourista, niin miksei sitten joku kasvata versoja vaikkapa hienoimmista rocambole-kynsistä…

Mitä tarvitaan on laakea ruukku, vähän multaa, hiekkaa ja lannoitetta ja tietenkin vettä säännöllsin väliajoin. Jos haluaa myös silmäniloa niin silloin voi satsata vähän hienompaan ruukkuun, ja perliittiin. Ostarkoneja eli ruukunsirpaleita luulisi nyt löytyvän joka taloudesta. Kynsiä voi liottaa vedessä muutaman tunnin ennen istutuksen tekemistä. Lannoitteeksi käy aivan hyvin vaikkapa kananlantaa ja merilevää sisältävä tuote. Yhdellä pienellä pussilla tekee ainakin kaksikymmentä  istutusta. Kynnet laitetaan juuri ja juuri mullan alle ja niitä voi olla varsin tiheään, jopa puolen tuuman väein. Normaalin kahvikupin lautasen pohjan kokoiselle alueelle voi huoleti laittaa 10-12 kynttä. Kaksi ruukkua riittää pariskunnalle ja yksineläjälle vielä paremmin marras-helmikuun väliseksi ajaksi. Mutta tiedän joitakin henkilöitä joilla on kasvamassa jopa 7 ruukkua. Niistä sitten otetaan aina vuoropäivinä nyhdös, ja kun viikko on ohi niin ykkösruukussa on taas muutaman tuuman pituinen uusi kasvu…

Talven syksyisemmällä puolella uuden istuksen voi laittaa viikoksi lämpimään paikkaan. Valmista tavaraa tulee tuon vasta-auringon aikaan, eli ennen talvipäivän seisausta kolmessa viikossa ja tammikuusta lähtien sitten vähän nopeammalla sylklillä. Kevätauringon noustessa korkeammalle on eteläinen ikkuna aivan oiva kasvupaikka. Kasvu lähtee käyntiin heti, ja sitä riittää yhdestä istutuksesta pitkäksi aikaa. Kasvi käyttää kaiken ravinnon mitä kynnessä, eli varastokynnessä on, ja ottaa sitten lannoitetusta mullasta lisää ravintoa. ”Sadonkorjuun” voi tehdä jopa 4-5 kertaa ja joka kerralla saa vähintään kolmen tuuman pituisia versoleikkeitä tai mieluummin nyppeitä.

Jotenkin tuntuu että kasvi pitää enemmän siitä kun siitä vain nypitään kasvua eikä käytetä kylmää rautaa. Heinäkin pitää siitä, että lehmä nyhtää sitä. Lehmän syljessä on nimittäin entsyymi joka hoitaa heinää kun se kieltämättä aika väkivaltaisella tavalla katkaistaan. Heinä kasvu voi tuolloin jatkua normaalisti, ellei jopa kiihtyvällä vauhdilla. Lehmähän ei pure heinää poikki vaan se ottaa sitäposkihampaittensä väliin,  ja  todellakin nyhtää tupoksen irti jonka se sitten esikäsittelee palloksi joka niellään jatkokäsittelyä varten. Ihmeellinen on luonto ja ihmeellisemmäksi se tulee kun sitä tutkimme. Ehkä kyseessä on suurempi asia kuin makuasia ja siitä kannattaa jopa kiistellä. Ei siis saksia ja veistä vaan arkipuhtaat tai sopivasti likaiset sormet.

Versojen maku on oikein lempeä mutta aivan oikean valkosipulin maku siitä löytyy. Ja aivan samalla tavalla versojen soluista löytyy myös alliinia ja allinaasia jotka sitten sekoittuessaan muodostavat allisiinia. Versoja voi sitten käyttää mielensä mukaan ja reseptejä löytyy ja aina voi keksiä uusia. Oma mieluisin tapani nauttia valksopipulin versoista on ihan syödä niitä leivän päällä, ja tietysti mieluiten tuoreen ja itsepaistetun ja vielä lämpimän kanssa.

https://www.youtube.com/watch?v=CfSh2MvBDa4 

 

Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Pysythän asiassa ja vain asiassa. Henkilöihin käyviä keskusteluja ei hyväksytä! Kommentit tarkastetaan ja hyväksytään viimeistään 8 tunnin viiveellä.