Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.
Elokuun jo kallistuttua reilusti toiselle puoliskolleen, XXXI olympiadin kisojen Rio de Janeirossa viimeisten päivien ollessa kyseessa matkasi De Re Allii Sativin valtuuskunta Viroon tavoiteenaan tutkia kuuluisan Sipulitien kylien anti, ja osallistua lauantaina 20.08.2016 Viron yhdeksänsille kynsilaukka-festvaaleille Ülenurmella Tarton kaupungin välittömässä läheisyydessä. Tämä avaus kuvaa ensimmäisen matkapäivän, perjantain 19.08.2016 tapahtumia ja kolmessa sipulitien kylässä, Kolkjassa, Kasepäässä ja Varnjassa, tehtyjä havaintoja.
Matka vei pikavauhtia Tallinnan satamasta itään kohti Rakvereä jossa valtuuskunta pysähtyi lounastauolle kotoisasti ostoskeskuksen Hesburgeriin. Hintataso oli 40% pois suomalaisista hinnoista. Kun nälkä oli karkoitettu päässä hoki yksi asia: ”Äkkiä Peipsijärvelle ja sipulitielle.”
Perjantain tavoite oli yksinkertaisesti selvittää millaista kynsilaukkaa vanhauskoisten ortodoksien kylissä kasvatetaan. Tässä yhteydessä vanhauskoiset ansaitsevat pienen lähitarkastelun:
———————————————————-
Ekskurssi:
Venäjän vanhauskoiset
Vanhauskoisten historia alkaa 1600-luvulta. Romanov-dynastian tsaari Aleksei Mihailovitš alkoi uudistaa kirkon käytäntöjä ja jumalanpalvelustekstejä vuonna 1656. Käytännön työn teki Venäjän kirkon johtaja, patriarkka Nikon. Hän uudisti jumalanpalveluksen muuttamalla vanhan slaavilaisen liturgian järjestyksen kreikkalaiseen muotoon. Uudessa järjestyksessä oli pieniä eroja Venäjällä pitkään käytössä olleisiin jumalanpalvelusteksteihin verrattuna. Uudistukset herättivät vastustusta ja venäläinen kirkkokansa koki ne maailmanjärjestyksen perustuksien järkkymisenä. Tärkein kiistakysymys koski ristinmerkin tekoa. Patriarkka Nikon vaihtoi aiemmin käytössä olleen kahdella sormella tehtävän ristinmerkin kolmisormiseksi. Suuri määrä kansaa koki muutokset lopunajallisiksi merkeiksi, tsaari, koko Venäjän ja kirkko nähtiin antikristuksen edustajina. Tästä syystä vanhoista tavoista kiinni pitäviä alettiin vainota.
Viron vanhauskoiset vanhauskoiset ortodoksit ovat 1600-luvun liikehdinnän perua. Viron vanhauskoiset (Viroksi Eesti vanausulised.) asuttavat Peipsijärven ranta-alueita. Alue on yksi Venäjän vanhauskoisten huomattavimista asumiskeskittymistä. Vanhauskoiset saapuivat alueelle sen jälkeen kun heidän johtajansa Avvakum monine kannattajineen oli poltettu roviolla 1682 Pustozyorskissa. Kun nälänhätä 1695–1697 ja suuri Pohjan sota olivat autioittaneet laajoja alueita Virossa, saapui ensimmäinen suuri vanhauskoisten muuttoaalto erityisesti IIsakun ja Illukan seuduille (Kuremäen Pühtitsan nunnaluostari sijaitsee Illukan kunnassa). Toinen suuri muuttoaalto tuli 1710-luvulla Liettuan ja Puolan suunnasta Räpinan alueelle.
Nykyään Vanhauskoiset asuttavat Peipsijärven rantamia pitkinä ja kapeina kylänauhoina. Nykyisin tärkeimmät asutuspaikat ovat Mustvee ja viereinen Rajan kylä, Kallasten kaupunki, Peipsiäären kylät Kolkja, Kasepää ja Varnja ja Piirissaaren kylät.
Vanhauskoisia on Virossa nykyään noin 15 000, ja rekisteröityjä vanhauskoisia seurakuntia on 11, joista yksi Tallinnassa, yksi Tartossa ja loput yhdeksän Peipsimaalla seuraavilla paikkakunnilla: Mustvee, Raja, Kallaste, Kükita, Piirissaar sekä Peipsiäären kylissä Kasepää, Kolkja ja Varnja. Peipsiäären alue on tunnettu sipuleistaan. Kolkjassa sijaitsee suosittu kala- ja sipuliravintola. Viron vanhauskoisten museo sijaitsee myös Kolkjassa. Se kertoo heidän historiastaan.
———————————————————————————————
Vanhauskoisten museoon ja Kolkjan ravintolaan ei päästy sillä jokainen kuuden kilometrin matkalla ollut myyntipiste tarkastettiin perusteellisesti. Vaatimattomimmillaan myyntipisteessä oli pelkkää Peipsijärven sipulia. Viimeisimmästä kylästä löytyi sitten monipuolisin myyntipiste.
Kolkjan, Kasepään ja Varnjan kylien ketju on noin seitsemän kilometriä pitkä jos asiaa katsotaan auton matkamittarista. Peipsijärvelle on matkaa keskimäärin reilut puolisen kilometriä. Taloja on verraten harvakseltaan. Käytännössä jokaisen pihapiiri on yhtä ja pelkkää sipuliviljelmää ja puutarhaa. Kestopäällysteisen tien varrella olevat talot luovat näkymän jota emme enää Suomessa tapaa, on kuin siirtyisi ajassa 50 vuotta taaksepäin jonnekin Itä-Suomeen jos sinnekään. Ulkonäkö kylläkin pettää sillä talojen hieman hoitamattoman julkissivun takana on kuulemma aina venäläisten vanhahuskoisten tyyliin mukaisesti siisti ja viehättävä koti. Näin kerrotaan, ja vieraanvaraisuus on ylitsevuotavaa. Isoimmat pihapiirit sisälsivät satoja juoksupenkkimetrejä. Sadonkorjuu oli menossa ja monella viljelmällä sipulit olivat kuivumassa.
Vanhauskoisten kyliä on siunattu mustalla mullalla. Viljelymenetelmät ovat tietysti lähinnä antiikkisia ja orgaanisuuden vaatimus täyttyy varmasti. Tien varrelta tehtyjen havaintojen mukaan mikään viljelmä ei kuitenkaan ollut suurempi kuin 0.2 hehtaaria. Sipulia viljellään penkeissä joiden korkeus on 10-12 tuumaa. Penkkien välissä ojitus toimii ja ne on helppo muovata. Penkit pysyvät varmasti hyvin muodossaan sillä sipulien juuret toimivat tavallaan tukirakenteena. Ja noissa penkeissä ei todellakaan vesi seiso.
Rikkaruohot poistetaan käsin kuten vanhaan menetelmään kuuluu. Se vain on sanottava että kun penkkejä katsoi lähemmin niin kateeksi kävi sillä tavalla että samanlaisen maannoksen haluaisi itsekin. Peipsiäären kylät ovat syntyneet alueelle jossa multa todellakin on tummaa ja kuohkeaa. Ja kun siinä on vielä viljelty kasveja satojen vuosien ajan ja maata on parannettu lannalla ja kompostimullalla niin mikäs siinä on sipuleita kasvatellessa.
Kynsilaukka ei ole näiden kylien ykköstuote. Kuuluisa Peipsijärven tavallinen keltasipuli on se mitä noissa puutarhoissa kasvatetaan. Kynsilaukka kasvaisi kyllä erinomaisen hyvin tuollaisissa pelloissa, mutta paikallisten viljelykasvin valintaa pitää kunnioittaa. Yksi juoksupenkkimetri tuottaa varovaisen arvion mukaan 3-4 kiloa sipulia kun taas samalta alalta kynsilaukkaa ei saa kovin helposti enempää kuin kilon. ”Tuottajahinta” liikkuu samoissa, mutta lienee niin, että kasvattajat ovat jo kauan sitten tehneet valinnan. Valinnan perusteena on tietysti kysyntä, mutta kynsilaukka vaatii myös paljon enemmän työtä ja vaivaa. Seuraavassa kuvassa ei suinkaan ole kukkivaa kynsilaukkaa vaan Peipsijärven sipulin kukintoja.
Aluksi tuotetaan siemeniä joista kasvatetaan seuraavana kesänä pikkusipuleita. Seuraavana vuonna päästään sitten varsinaiseen tuotantoon. Itse Peipsijärven sipuli on maultaan herkullinen, ei kitkerä vaan pikemminkin hieman makeahko. Se on enemmän pyöreä kuin lituskainen. Lituskaisella tarkoitetaan tässä lähinnä sitä miltä esim. Stuttgartterit näyttävät. Sipulin väri vaihtelee perinteisestä keltaruskeasta hieman punasipuliin mitä kuoreen tulee. Kuoritun sipulin pintaväri vivahtaa joissakin yksilöissä lilaan.
Viimeisessä
kylässä oli sitten paras ”marketti” mitä löytyä saattoi ja tuohon
paikkaan oli hyvä päättää mitä hankintoihin tulee. Matkaan lähti
tietenkin suurilla odotuksilla mutta tulos oli, ei nyt pettymys, mutta
pelkistävä ainakain. Mitä kynsilaukkaan, ja erityisesti talvikynsilaukkaan
tulee niin tarjolla on melkein pelkästään Rocambole-kasvuryhmään
lukeutuvaa Isoa venäläistä. Tarkkasilmäinen löytää joukosta kuitenkin
myös muuta. Kun käytännössä jokainen myyntikoju oli tutkittu niin
voidaan sanoa, että Sipulitien kylissä kasvatetaan seuraavia muunnoksia:
Joku julmetun komea ja kasvuvoimainen aito raitapurppura
Joku posliini, mahdollisesti ”Leningrad”
Toinen posliini, ei edellinen
Kolmas posliini joka ei ole kumpikaan edellisistä
Joku artisokka
Siis enimmillään vain 6 eri muunnosta. Kaiken lisäksi tuota posliinia tunnisteella ”Mahdollisesti Leningrad” löytyi vain yksi raapi. Suurin osa vielä tuntemattoman raitapurppuran raapeista löytyi Sipulitien näyttävimmästä myyntipisteestä jota hoiti jo kovin iäkäs, mutta pystypäinen nainen. Hänen tyttärensä oli pitämässä myyntipistettä Kasepään kylässä ja siellä pääsin noiden raitapurppuroiden jäljille.
Pelkästään kynsilaukan vuoksi vuoksi reissua ei kannata tehdä. Punaista venäläistä saa Sipulitietä varsin edullisesti, mutta kooltaan se on lisäysmateriaaliksi kovin suurta. Varttitunnin pläräyksen jälkeen tulee siihen tulokseen, että vain joka viides raapi on ihanteellisen lisäysraapin luokassa. Kaiken lisäksi Sipulitien kynsilaukka on kovin puutteelisesti kuivattua kamaa. Kuten sanottua se on vain kokonaisuudessa statistin asemassa, sivutuotteena.
Tavallista sipulia saa halvalla ja sitä kannattaakin ostaa reilusti, ainakin 10 kiloa. Elintaso Virossa ei edelleenkään ole samalla tasolla kuin meillä. Tämä pätee ainakin palkkoihin. Yksi ”ruhtinaallisen suuri” suomalaisen tekemä ostos on iso asia vanhalle rouvalle. Jos nuohoaa tarkasti kaikki myyntipöydät joissa talvikynsilaukkaa oli saa tuhottua niin paljon aikaa että museo jää käymäti ja sipuli-, ja kalaravintolaankaan ei ehditä. Pelkästään kynsilaukan suhteen De Re Allii Sativi ei enää toista kertaa lähde Sipulitielle. Mutta muuten voi kylläkin lähteä. Näkemistä löytyy ja vuotuiset sipuliostokset voi tehdä siellä. Mukavampaa on viedä rahansa sinne kuin suomalaiseen Supermarkettiin. Haaveissa siintää nyt johdetun kynsilaukka-matkan järjestäminen Vironmaalle ja ensimmäisen päivän ohjelmassa on tietenkin vierailu sipulitiellä kaikkinen mausteineen, museoineen ja ravintolakäynteineen.
Matkan paras anti voi olla perjantaina löydetyissä posliineissa ja raitapurppurassa. Perjantaina tuli sitten iltakin ja kellon jo lähestyessä yhdeksää matkasi valtuuskunta tekemään täsmäostoksia Tarton Prismaan. Hinta-taso oli tietenkin matalampi kuin suomalaisissa Prismoissa lukuunottamatta kissanruokaa. Hämmästyttävintä, niukasti viimeisen neljännesvuosisadan aikana ulkomailla matkustaneen näkökulmasta, oli nähdä täyden valikoiman ”Alko” Prismassa. Prismassa näki myös Sipulitien parhaimman marketin pitäjän ostoksilla. Vanhan ja arvokkaan rouvan päällä oli hänen paras asunsa. Musta napitettu jakku ja polven alapuolelle ulottuva hame ja tietysti musta leuan alta vedetty huivi loivat taatusti valtavirrasta poikkeavan näyn. Pystypäinen ja paljon nähnyt heimokuntansa edustaja oli upea näky. Hän se on nähnyt Stalin ajan, hauskan ja hupaisan maissimiehen Hrutshevin, Brezhneviläisen pysähtyneisyyden ajan, Gorbatshovin ja perestroikka-hankkeen, Neuvostoliiton romahtamisen, Jeltisnin ajan ja vielä Putininkin. Uskonsa ja heimonsa perinteen hän on pitänyt ja vaalinut sipulinviljelyn taitoa. Kauppareissulle hänet oli tuonut oma tytär. Sitä vähän ihmetteli kenellä Virossa on varaa käydä Prismassa vaikka hintataso onkin matalampi kuin meillä pl. kissanruoka, jota ei edes saa kahdentoista pussin paketissa. Laatutavaraahan toki suomalais-vetoisesta marketista saa. Niin, köyhän ei kannata ostaa huonolaatuista tavaraa.
Toisessa volyymissa pääsemme sitten lauantaihin ja olemme Ülenurmella kynsilaukka-festivaaleilla. Päätämme tämän stoorin katsomalla Tarkovskin Andrei Rublev-elokuvan trailerin.
Linkki DE RE ALLII SATIVIN tietosivuille.
