5. tammikuuta 2017

Janusmaisia mietteitä; nonis ianuaaris.


On roomalaisen kalenterin nonis ianuaaris ja kuu lähestyy tänään puoliväliään.

Tammikuun alussa ymmärtää vallan hyvin vanhojen roomalaisten ajattelua ja sitä miksi heillä oli kaksikasvoinen Janus-jumala. Julius Caesarin aikana uudenvuoden juhla siirrettiin december-kuun ja ianuarius-kuun väliin. Janus-jumala katsoi eteen ja taakse. En tiedä ketään joka palvoisi Ianus-jumalaa, mutta toki edellistä vuotta on muistettava kun matkataan kohti uutta. Vanha vuosi voi nimittäin opettaa paljon jota voimme hyödyntää matkalla kohti tämän vuoden Sylvesterin-iltaa. Tietysti jonkin kotoutetun tai oikeista siemenistä kasvaneen kynsilaukan voisi nimetä yksinkertaiseksi Janukseksi. Se olisi sitten se kynsilaukka jota syötäisiin tammikuuussa. Venäläisilläkin on janvar tämän kuun nimenä ja meillä se on tuo tammikuu.

——————————————————————————————————————
Ekskurssi ”Janus”

Janus, roomalaisittain Ianus, oli roomalaisen uskomusjärjestelmän mukaan alkujen, loppujen ja muutoksen sekä ovien ja porttien jumala. Janusta palvottiin aina kylvöajan alussa, satoa korjatessa, häissä, syntymäpäivinä ja muissa tärkeissä aluissa ihmisen elämässä.

Janus kuvattiin yleensä kaksikasvoisena. Januksen kasvot katsoivat eri suuntiin, toinen menneisyyteen ja toinen tulevaisuuteen. Alun perin toinen kasvo oli parraton ja toinen parrakas, mahdollisesti symboloimassa Kuuta ja Aurinkoa. Myöhemmällä ajalla kuvissa molemmilla kasvoilla oli parta. Januksen oikeassa kädessä oli aina avain.  Janus hallitsi roomalaisten ajattelussa kaikkia alkuja: jokaisen päivän ensimmäistä tuntia, jokaisen kuun ensimmästä päivää ja jokaisen vuoden ensimmäistä kuukautta.

Alkujen, loppujen ja ovien lisäksi Janus symboloi muutosta alkukantaisesta elämästä sivilisaatioon ja maatalousyhteiskunnasta kaupunkivaltioon. Janus piti yllä tasapainoa sodan ja rauhan sekä nuoruuden ja vanhuuden välillä.

————————————————————————————————————-

Jollekin raitapurppuralle kävisi varsin oivasti nimeksi Janus. Raitapurppurathan ovat taksonomisesti ”ensimmäisiä.” Huomattava osa maailman kynsilaukoista on nimetty jonkin paikkakunnan mukaan. Mutta kuka tietää vaikka joskus meilläkin kasvavassa määrin ihmiset antavat toisilleen lahjaksi Janus-raapeja juuri näinä päivinä. Janus-raapi voisikin olla hyvä loppias-lahja. Kukapa tietää miten asian laita voi ollakin vaikkapa 30 vuoden päästä. Raitapurppuroiden aikahan on juuri näinä päivinä kun Rocambolet on syöty ja posliinejakaan ei voi syödä joka päivä.

Eilen tuli päätökseen radioluennasssa Johan Huizinghan Keskiajan syksy. Kun tuo luenta alkoi taisi olla heinäkuun viides päivä ja itse laitoin maahan naurista aikaisilta kynsilaukoilta vapautuneeseen alaan. 130 jakso tuo luenta kesti ja kuuntelu kannatti. Kynsilaukasta ei Huizengha mitään puhunut. Suomenkielinen wiki tietää Huizinghasta näin vähän. Tuhdimpaa tietoa löytyy täältä ja tietenkin englanniksi. Tänään alkoi uusi luenta ja se onkin sitten haastavampi juttu kuin puolen vuoden matka Huizinghan kanssa. Kyseessä on peräti Marcel Proustin ”Kadonnutta aikaa etsimässä.” Kadonneen kynsilaukan metsästäjä voi ihan hyvin uhrata muutaman vuoden tähän rojektiin Erja Mannon sujuvan naisäänen seurassa. Radioluennan etu nykyään on siinä että jos ämyrin ääreen ei ajoissa ehdi niin jakson voi kuunnella jälkikäteen. Jos illan tullen on ollut kiirettä viikon mittaan niin ne rästissä olleet 5 jaksoa voi kuunnella yhtä soittoa viikonloppuna. À la recherche du temps perdu  on jäänyt lukematta. Nyt sen voi kuunnella 10 minuutin jaksoissa arkipäivisin. Vaikka ranskalaiset eivät niin kauheasti oikeasta talvikynsilaukasta tiedä niin kyllähän tähän rojektiin kannattaa lähteä ”yhden vaivaisen artisokankin vuoksi.” Jospa se siellä vilahtaisi. Ja nyt kadonneen Pariisin tunnelmiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Pysythän asiassa ja vain asiassa. Henkilöihin käyviä keskusteluja ei hyväksytä! Kommentit tarkastetaan ja hyväksytään viimeistään 8 tunnin viiveellä.