15. helmikuuta 2016

Mistä kamaa helmikuulla — Valkosipuli ja parta.

Uuteen satoon on aikaa vielä puoli vuotta. Jos omia varastoja olisi vielä jäljellä niin Rocambolet olisi syöty, jo loppiaiseen mennessä ja nyt mensi Raitapurppuraa ja Kreolia. Artisokkaa olisi tietenkin tarjolla aina. Erikoisuuksia olisi tietenkin varastossa ja niinkin proosallinen laji kuin siperialainen nousisi arvoon arvaamattomaan. Pääsiäisen alla olisi hyvä syödä lisääntyvässä määrin öljyistä Dukat-lajiketta ja yhden illan viikossa kruunaisi kolmikymmen-grammainen Posliini-kynsi.

Kevätistutusta odottelemassa ovat tietenkin kohta kylmäkäsittelyyn siirrettävät kreolit ja artisokat. Niihin ei pidä koskea. Tulevaa vuotta joka muuttaa kaiken pitää vain odotella. Nyt on helmikuu ja maan sulamiseen ja kuivumiseen on vielä aikaa. Ja senkin jälkeen menee vielä muutama viikko ennen kuin kevätlajikkeet ovat maassa. Mutta kevään riemuvoitto tulee ja yksi aurinkoinen päivä eilen näytti tuon mahdin kaikessa voimassaan. Aurinko antaa meille nimittäin säteitään samassa kulmassa tänään kuin lokakuun 28 päivänä. Silloin voi vielä olla varsin lämmintä, mutta toisaalta maa voi olla jo lumen peitossa lokakuun lopulla.

Kuluvan kuun alussa isosta marketista saattoi vielä saada Virossa kasvatettuja Rocambolen kynsiä. Lajikkeeta on vaikea päästä perille, mutta isoa venäläistä se lienee. Niitä on jäljellä vielä parikymmentä kynttä. Mitään orgaanista kamaa se ei kylläkään ole, mutta ajaa asiansa. Samasta marketista on saanut oikein luonnikasta kreolia ja jopa Moradoa. Kun Rocambolet loppuvat niin sitten pitää vain selvitä Moradolla yli kevään ja pitkälle kesään. Huonomminkin voisivat asiat tietenkin olla.

Eri kasvien ennätysluettelosta selviää että suurin Suomessa tavattu valkosipuli on ollut painoltaan 185 grammaa. Niin, todellakin valkosipuli. Kasvattaja tuskin on tiennyt mikä laji on kyseessä. Todennäköisesti kyseessä on mikäs muu kuin Alexandra. Nämä eurooppalaiset grammat ovat vähän liikuttavia yksiköitä. Jenkkilässä on kaikki vielä toisin kun käytössä ovat jaardit, jalat ja tuuma ja tietenkin paunat. 185 grammaa ei oikein sano vielä mitään, mutta toisen asteikon mukaan se on jo vähän enemmän kuin kolmasosa-pauna. Kaksisataa-grammainen yksilö olisi jo lähes puoli paunaa.

Asia on vain niin, että eri lajikkeille pitäisi olla omat sarjansa jos tuollaisia superyksilöitä sitten kilvan kasvatellaan. Meidän oloissamme pitäisi Rocamboleille ja Posliineille olla aivan omat sarjansa. Niillä on oma kuriositeetti-arvonsa, ja ainahan ne voivat tuoda kasvattajalleen paljon kunniaa ja mainetta. Isot kasvit ovat mielenkiintoinen harrastus sinänsä ja viisisataa-kiloinen kurpitsakin oloissamme on saavutus, mutta kasvattajan taidot mitataan ehkä aivan muilla mittareilla.

Joka pystyy kasvattamaan orgaanisesti vaikkapa tuhat yksilöä Isoa venäläistä, siis Rocambolea, niin että yksilöiden keskipaino on 150 grammaa ansaitsee kunniamaininnan. Tuollaisten yksilöiden kilo on 1050 grammaa. TJM listaa kirjassaan ”The Complete Book of Garlig” erään posliini-lajikkeen joka on tuottanut yli puolen paunan yksilön. Siis 230-grammainen valkosipuli. Tuo alunperin ontariolainen lajike olisi varmasti kotiutettavissa Suomeenkin. Kyseessä on jo edesmenneen suuren valkosipuli-gurun Ted Maczkan kehittämä Fish Lake # 3. Yli 700-kiloista kurpitsaa on vaikea hyödyntää, mutta 200-grammainen valkosipuli on vielä sitä aitoa ja omaa itseänsä.

Maczka komeilee tämän avauksen otsikkokuvassa juuri tuon kuuluisan lajikkeensa kanssa. Mitä enemmän suurten valkosipulimiesten kuvia tutkistelee huomaa yhden seikan. Kaikilla heillä näyttäisi olevan todella robustit turpajouhet jotka muistuttavat valkosipulin juuria. Kyseessä on sellainen partatyyppi johon ei Gillette ja vastaavat pysty. Mazkallakin oli lienee puolimilliä paksut haivenet. Parhaimpina iltoina sellaiset karvat voivat kasvaa jopa puolitoista millimetriä. Itse olen havainnut, että parrankasvu on kovimmillaan 30 tuntia edellisen raakauksen jälkeen ja yleensä neljä tuntia auringonlaskun jälkeen. Valehtelematta voin sanoa, että 20 gramman päiväannos vaikuttaa parrankasvuun huomattavassa määrin. Ja kun sitä sitten syö tuollaisissa määrin kymmenien vuosien ajan, niin on tulos sitten sama kuin oli Maczkalla ja muilla vanhoilla jermuilla. Parta on raakattava joka aamu etteivät vaikeudet ala kasautumaan.

Valkosipuli-parta on vain lajissaan sellainen että sitä ei saa päästää pitemmäksi kuin milli, muuten ollaan suunnattomissa vaikeuksissa. Kaksimillinen valkosipuli-parta on nimittäin todella työläs ajaa. Siinä tarvitaan jo hyvin ylikonventionaalisia välineitä, käytännössä kynsisaksia ja hiekkapaperia. Kivuliaampi konsti on sitten lyötä haivenet vasaralla sisään ja purra sänki poikki sisältä käsin. Hammaslääkärisi ei kylläkään välttämättä pidä moisesta. Todellisen valkosipulimiehen tunnistaa myös siitä, että kun pyörittää omenaa hänen leukaansa vasten silloin kun siinä on puolen millin sänki niin omenan kuori tulee täyteen reikiä. Tuosta otsikkokuvasta jossa Maczka-vainaa poseeraa näkyy myös se millainen lajike tuo Posliini voi olla. Kukkavarresta tulee yli kaksi-metrinen ja itusilmu-pallokin lienee hyvinkin tennispallon kokoinen. Kuva on aivan varmasti otettu tarkoituksella juuri noin että kasvi näkyisi koko komeudessaan. Todella suuren valkosipulimiehen tunnistaa siis teräslanka-parrasta, mutta miten on suuren valkosipulinaisen laita…

https://www.youtube.com/watch?v=LzaorDWkRQY

2 kommenttia:

  1. Blogisi on todella mielenkiintoinen ja kiitos siitä! :)
    Olen muuten aina miettinytkin, lisääkö sipuleiden syöminen parran ja kynsien kasvua? Hiukset ja kynnet kun koostuvat rikkiä sisältävistä proteiineista, joita sipuleissakin on paljon. Tämä oli siksi mielenkiintoinen blogikirjoitus joka toi vastauksen.

    VastaaPoista
  2. kiitos kommentista. kommentit tekevät blogista aina elävän. kyllä parrankasvuun vaikuttanee varmasti nuo rikkiä sisältävät proteiinit.

    VastaaPoista

Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Pysythän asiassa ja vain asiassa. Henkilöihin käyviä keskusteluja ei hyväksytä! Kommentit tarkastetaan ja hyväksytään viimeistään 8 tunnin viiveellä.